Siirry pääsisältöön

Raila Kinnunen: Karita Mattila - Korkealta ja kovaa (2016)


"Aika monta kertaa olen kertonut, että sitten mää taas parkusin, aina olen parkunut. Tapio tietää. Välillä istuin ja paruin, pillitin, vollotin, nyyhkin, kyynelehdin. Niin just, olen varmaan puolet Aurajoesta synnyttänyt! Itku aina puhdistaa."

Karita! Jos aikaisemmin ihailin Karita Mattilaa niin tämän kirjan luettuani olen suorastaan rakastunut! Voi kun joskus pääsisi Karitan kanssa viettämään saunailtaa ja puhua höpöttämään asioista. Korkealta ja kovaa... Mutta korvikkeeksi voi lukea tämän Raila Kinnusen höpöttelykirjan, joka ei siis ole elämäkerta vaan "fanikirja".

Rivien välistä voi aavistella lupauksen, että se elämäkerta olisi myös jossain välissä tulossa, jossa olisi myös enemmän mm. lapsuudesta. Mutta tässäkin kirjassa kyllä ehditään sivuta kaikkia Mattilan elämänalueita, lapsettomuutta ja vaihdevuosia myöten. Mattila on avosydäminen ja aseistariisuvan rehellinen eikä säästele myöskään kun paljastaa esimerkiksi ne kapellimestarit joiden kanssa ei suostu enää tekemään yhteistyötä. Mutta jos Mattila on vaativa kollegoitaan kohtaan niin sitäkin ankarampi hän on ruotiessaan omia saavutuksiaan. Mukana on kuitenkin aina iso annos lempeää itseironiaa ja se tekeekin tästä kirjasta huikean hauskan.

Kirja on suurelta osin Mattilan itsensä kertomaa, murteineen ja herkullisine kielikuvineen. Kinnusen rooli on vetää välillä lankoja yhteen (ne ovat nimittäin usein Mattilan jäljiltä melkoisen hajallaan), lisäksi Kinnunen myös muistuttaa sekä Mattilalle että meille lukijoille, että kaikkien oopperatietämys ei ehkä ole niin korkealla tasolla kuin Mattilan tarinat edellyttäisivät. Mutta ei hätää, se ei ole Mattilalle mikään ongelma, päinvastoin - hän kyllä  ymmärtää yleisöä, joka taputtaa tai yskii väärässä paikassa - "Kyllä se on sellainen juttu, että me tehdään tätä yleisölle. Asenteen pitää olla sellainen, että ihanaa kun olette tulleet ja kiitokset siitä."

Olisin tosin toivonut, että Kinnunen olisi ollut hieman kriittisempi Mattilan tarinoita tallentaessaan. Itse huomasin ainakin kaksi yksityiskohtaa, joissa oli pistetty mutkat suoriksi ja siitä syntyikin heti epäilys kuinka paljon tässä voi tarinan kertojaan luottaa. Mutta tämä ei vähennä kirjan arvoa millään lailla, jos ei nyt erehdy pitämään kirjaa faktakirjana. Mattila on armoitettu tarinankertoja ja lukijan kannattaakin vain antautua tajunnanvirran vietäväksi.

Kirja on tietysti aarrearkku meille oopperan ystäville sillä se antaa jännittävän kuvauksen kulissien takaisesta maailmasta. Ja Mattila ei todellakaan kaunistele freelancerin keikkaelämää, joka koostuu alati vaihtuvista hotellihuoneista ja asunnoista, lentomatkoista, aikavyöhykkeiden rasituksista, ainaisesta vilustumisen pelosta. Mattilan tukena on kuitenkin ollut jo pitkään mukana reissaava aviomies. Mattila ylistää puolisoaan suurella hellyydellä eikä epäselväksi jää, että tämän menestyvän naisen takana on Tapio Kuneinen.

Suurin yllätys itselleni oli huomata se, että Mattila on myös poliittisesti varsin aktiivinen henkilö. Hän on vapaan aborttioikeuden puolustaja eikä myöskään pelkää kieltäytyä yhteistyöstä jos kapellimestarin poliittinen kanta on ristiriidassa Mattilan arvomaailman kanssa. Mattila on vahvojen periaatteiden nainen, joten mikä kirja sopisikaan paremmin Helmet-lukuhaasteen kohtaan "Suomalaisesta naisesta kertova kirja". Olen myyty!

**
Raila Kinnunen: Karita Mattila - Korkealta ja kovaa
WSOY 2016
Kirjastokappale

Helmet-lukuhaaste45. Suomalaisesta naisesta kertova kirja

Kommentit

  1. Voi, miten innostavasti kirjoitit taas! Tämä kirja on pakko saada.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän pelkäsin, että jos tämä onkin sellainen kiiltokuvamainen pönötyskirja niin kuin nämä fanikirjat usein tuppaavat olemaan mutta ei onneksi :) /Mari

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mikael Persbrandt, Carl-Johan Vallgren: Så som jag minns det (2017)

Olipa rankka joulu tänä vuonna! Ainakin jos vietti sen Mikael Persbrandtin seurassa. Sain kirjastolta joululahjan kun kauan jonottamani kirja saapui juuri ennen joulunpyhiä ja kun kerran avasin kirjan niin se pitikin sitten lukea samaan syssyyn loppuun asti.

Mikael Persbrandt on esiintynyt iltalehtien lööpeissä viime vuosina sen verran usein, että minäkin tiesin miehen alkoholi- ja huumeongelmista. Mutta en tiedä mitä oikeastaan odotin kirjan lukemista aloittaessani. En edes välttämättä pidä hänestä näyttelijänä ja skandaalinkäryisistä paljastuksistakaan en välittäisi lukea. Mutta Persbrandtin tarina piti otteessaan ja liikutti, kaikessa karmeudessaan.

Tarina alkaa Jakobsbergin lähiöstä Tukholman kupeesta, jossa Mikael syntyy nuoren isän ja vielä nuoremman äidin ainokaiseksi. Isä häipyy kuvioista varhaisessa vaiheessa, vaikka satunnainen yhteys säilyykin. Äiti ryhtyy opiskelemaan taidetta, miesystävät vaihtuvat ja nuori Mikael itsenäistyy varhain.

Koulu ei suju kovinkaan hyvin mutta …

Samuel Bjørk: Minä matkustan yksin (2013)

Kävin viime jouluisen Suomen loman aikana aleostoksilla kirjakaupassa ja saavuttuani kassalle kirjapinoni kanssa, myyjä tempaisi vieressään olevasta kasasta kirjan ja kehoitti ottamaan senkin - "tästä hyvä dekkari edullisesti". Ja toden totta, hyvän dekkarin tulin ostaneeksi!

Samuel Bjørkin nimen taakse kätkeytyy norjalaiskirjailija Frode Sander Øien, joka tällä kirjalla avaa suunnitellun - omien sanojensa mukaan 10-15 dekkarin - sarjan. Päähenkilöt ovat hieman Oiva Lohtanderin tyyppinen Holger Munch ja - tämä yhteys on toki mainittu monessa muussakin arviossa - hyvinkin Lisbeth Salanderin oloinen Mia Krüger. Holger ja Mia ovat olleet työpari jo aiemmin, ja hyvin menestynyt sellainen, kunnes traagiset tapahtumat pakottivat parin jäähylle. Kirjassa tapahtuva murhasarja saattaa kuitenkin työparin jälleen yhteen sillä nyt tarvitaan maan parhaat poliisit tutkimaan työn alla olevaa murhatapausta.

Mia ymmärtää nopeasti, että murhaajan kohteena ovat kuusivuotiaat, pian koulunsa al…

Seili - sielujen saari

Hän ajattelee, miten paljon tietoa saarelle on säilötty. Ei pelkästään penkkeihin hänen ympärillään, seiniin, kallioihin, Fyyrin tienoille, vaan kaikkialle. Puihin. Tyttökalliolle, joka on mustunut yöllisten nuotioiden jäljiltä. Koko saarelle, maahan. (...)

Teimme tyttären kanssa loppukesän viimeisen lomareissun Turkuun. Reissusta tuli puolivahingossa teemaltaan varsin kirjallinen - kävimme ensimmäisenä päivänä Naantalin Muumimaailmassa ja toisena reissupäivänä Seilin saarella, joka on ollut kovasti esillä viime vuosien suomalaisessa kirjallisuudessa. Siinä välissä ehdimme myös nähdä juuri ensi-iltaan tulleen Mari Rantasilan ohjaaman Puluboin ja Ponin leffan, joka perustuu Veera Salmen kirjoihin.

Olin juuri ennen matkaa lukenut Johanna Holmströmin Sielujen saaren ja mielessä liikkuivat vielä tuoreena romaanin naiset ja heidän kohtalonsa. Matkasinkin Seiliin kuin myyttiselle tarujen saarelle ja osittain odotukseni täyttyivät.


Seiliin pääsee kätevästi Turusta kesällä päivittäin kulkeval…