Siirry pääsisältöön

Raila Kinnunen: Karita Mattila - Korkealta ja kovaa (2016)


"Aika monta kertaa olen kertonut, että sitten mää taas parkusin, aina olen parkunut. Tapio tietää. Välillä istuin ja paruin, pillitin, vollotin, nyyhkin, kyynelehdin. Niin just, olen varmaan puolet Aurajoesta synnyttänyt! Itku aina puhdistaa."

Karita! Jos aikaisemmin ihailin Karita Mattilaa niin tämän kirjan luettuani olen suorastaan rakastunut! Voi kun joskus pääsisi Karitan kanssa viettämään saunailtaa ja puhua höpöttämään asioista. Korkealta ja kovaa... Mutta korvikkeeksi voi lukea tämän Raila Kinnusen höpöttelykirjan, joka ei siis ole elämäkerta vaan "fanikirja".

Rivien välistä voi aavistella lupauksen, että se elämäkerta olisi myös jossain välissä tulossa, jossa olisi myös enemmän mm. lapsuudesta. Mutta tässäkin kirjassa kyllä ehditään sivuta kaikkia Mattilan elämänalueita, lapsettomuutta ja vaihdevuosia myöten. Mattila on avosydäminen ja aseistariisuvan rehellinen eikä säästele myöskään kun paljastaa esimerkiksi ne kapellimestarit joiden kanssa ei suostu enää tekemään yhteistyötä. Mutta jos Mattila on vaativa kollegoitaan kohtaan niin sitäkin ankarampi hän on ruotiessaan omia saavutuksiaan. Mukana on kuitenkin aina iso annos lempeää itseironiaa ja se tekeekin tästä kirjasta huikean hauskan.

Kirja on suurelta osin Mattilan itsensä kertomaa, murteineen ja herkullisine kielikuvineen. Kinnusen rooli on vetää välillä lankoja yhteen (ne ovat nimittäin usein Mattilan jäljiltä melkoisen hajallaan), lisäksi Kinnunen myös muistuttaa sekä Mattilalle että meille lukijoille, että kaikkien oopperatietämys ei ehkä ole niin korkealla tasolla kuin Mattilan tarinat edellyttäisivät. Mutta ei hätää, se ei ole Mattilalle mikään ongelma, päinvastoin - hän kyllä  ymmärtää yleisöä, joka taputtaa tai yskii väärässä paikassa - "Kyllä se on sellainen juttu, että me tehdään tätä yleisölle. Asenteen pitää olla sellainen, että ihanaa kun olette tulleet ja kiitokset siitä."

Olisin tosin toivonut, että Kinnunen olisi ollut hieman kriittisempi Mattilan tarinoita tallentaessaan. Itse huomasin ainakin kaksi yksityiskohtaa, joissa oli pistetty mutkat suoriksi ja siitä syntyikin heti epäilys kuinka paljon tässä voi tarinan kertojaan luottaa. Mutta tämä ei vähennä kirjan arvoa millään lailla, jos ei nyt erehdy pitämään kirjaa faktakirjana. Mattila on armoitettu tarinankertoja ja lukijan kannattaakin vain antautua tajunnanvirran vietäväksi.

Kirja on tietysti aarrearkku meille oopperan ystäville sillä se antaa jännittävän kuvauksen kulissien takaisesta maailmasta. Ja Mattila ei todellakaan kaunistele freelancerin keikkaelämää, joka koostuu alati vaihtuvista hotellihuoneista ja asunnoista, lentomatkoista, aikavyöhykkeiden rasituksista, ainaisesta vilustumisen pelosta. Mattilan tukena on kuitenkin ollut jo pitkään mukana reissaava aviomies. Mattila ylistää puolisoaan suurella hellyydellä eikä epäselväksi jää, että tämän menestyvän naisen takana on Tapio Kuneinen.

Suurin yllätys itselleni oli huomata se, että Mattila on myös poliittisesti varsin aktiivinen henkilö. Hän on vapaan aborttioikeuden puolustaja eikä myöskään pelkää kieltäytyä yhteistyöstä jos kapellimestarin poliittinen kanta on ristiriidassa Mattilan arvomaailman kanssa. Mattila on vahvojen periaatteiden nainen, joten mikä kirja sopisikaan paremmin Helmet-lukuhaasteen kohtaan "Suomalaisesta naisesta kertova kirja". Olen myyty!

**
Raila Kinnunen: Karita Mattila - Korkealta ja kovaa
WSOY 2016
Kirjastokappale

Helmet-lukuhaaste45. Suomalaisesta naisesta kertova kirja

Kommentit

  1. Voi, miten innostavasti kirjoitit taas! Tämä kirja on pakko saada.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän pelkäsin, että jos tämä onkin sellainen kiiltokuvamainen pönötyskirja niin kuin nämä fanikirjat usein tuppaavat olemaan mutta ei onneksi :) /Mari

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Hyvin sinä pärjäsit! (Näyttelijälegenda Anthony Hopkins muistelee)

  On teatterielämäkertoja, kuten Seela Sellan lähes 700-sivuinen opus, jossa käydään läpi koko tähänastinen elämä ja paljon muidenkin elämää. Ja sitten on Sir Anthony Hopkinsin 350-sivuinen tarkasti harkittu muistelo, johon on valittu käänteentekevät ja muuten vaan tärkeät kohtaukset elämästä. Pidän kummastakin tyylistä. Rakastin lukea Sellan höpötyksiä ja yhtä lailla pidin tästä Hopkinsin mörököllimäisestä murahtelusta. Kumpikin teos kuvastaa loistavasti tekijöidensä persoonia (tai ainakin niitä persoonia, joita he esittelevät julkisuudessa). Mainittakoon vielä, että molemmat näyttelijäsuuruudet ovat samaa ikäluokkaa: Sella täyttää 90 kuluvuna vuoden uudenvuoden aatonaattona, Hopkins saavuttaa merkkipaalun ensi vuoden uuden vuoden aattona. Lähes 90 vuotta onkin saatu puserrettua yllättävän pieneen tilaan, mutta Hopkins on tarkasti valinnut mitä haluaa julkisesti muistella. Pääpaino on lapsuudessa ja Hopkins ihmetteleekin edelleen, että miten hänestä, eteläwalesiläisen leipurin po...

Pieni kirjakimara ja bonuksena ruotsinsuomalainen kirjakohu

Tukholmassa on nyt alkanut hanamin aika! Kävin eilen pyörähtämässä Kungsträdgårdenin kautta ja näpsäisemässä muutaman kuvan, minkä nyt siltä ihmismassalta pystyin. Ja aina edelleen tulee mieleen kevät 2020, jolloin sai kävellä lähes yksinään kukkivien kirsikkapuiden alla. Korona-nostalgiaa... It is important to be on the alert for "the decisive moment", says the man next to me who is talking to his date. I agree. The only difference is that he is talking about twentieth-century photography and I am talking about twenty-first-century everything. Yllä oleva ajatus on amerikkalaisen  Jenny Offillin kirjasta 'Weather'  (Ilmastoja) ja se kuvaakin hyvin kirjan hermostunutta tunnelmaa. Tätä kirjaa olin jo palauttamassa lukemattomana kirjastoon, mutta satuin selailemaan sitä muutaman sivun verran ja yhtäkkiä tunsin, että juuri tällaista kirjaa tarvitsin, juuri nyt. Sirpaleinen ja tajunnanvirtamainen teksti oli kuin lepokoti aivoille, jotka on viime viikkoina työstäneet sa...

Miten voikin kirja mennä näin ihon alle!

  Alku oli todella lupaava. Tapasin kirjailijan paikallisen kirjastomme joulukuussa 2022 järjestämässä Antti Jalava  -illassa. jossa kirjailija kertoi olevansa suuri Suomen ystävä ja kirjoittaneensa juuri oman versionsa Aleksi Kiven "Seitsemästä veljeksestä". Mielenkiintoista! Ja kun kirjapiirini ehdotti nyt tätä kirjaa luettavaksemme, innostuin tietysti välittömästi.  Mutta mitä tapahtuikaan... Aloitin lukemisen innolla, mutta jo ensimmäisten sivujen jälkeen alkoi sisälläni kiehua. Miten kukaan jaksaa tällaista lukea? Raakaa kieltä, seksuaalista väkivaltaa, juopottelua, nälkää, sairautta... Vastenmielinen kirja! Aina tämä iänikuinen suomalaisten juopottelu ja väkivalta. Olen asunut Tukholmassa pian jo neljännesvuosisadan ja toiminut koko sen ajan kunniallisena toimihenkilönaisena. Osallistunut järjestötoimintaan, liittynyt kirkkokuoroon, maksanut veroni... Eikö minun tekemisilläni ole sitten mitään merkitystä? Edelleen vain ne samat Slussenin sissit näköjään hallits...

Kun Suomen lapset lähtivät Ruotsiin - Anna Takanen: Sinä olet suruni

Tänään 15. joulukuuta on kulunut 80 vuotta ensimmäisen suomalaisia sotalapsia Tukholmaan kuljettaneen laivan lähdöstä. Ruotsiin lähti kaikkiaan sotaa pakoon  noin 70 000 lasta ja melkein neljäsosa heistä jäi palaamatta. Näihin lukuihin  mahtuu traagisia tarinoita, joita on kipuiltu sekä Suomessa että täällä Ruotsissa. Eikä asiasta ole sen kummemmin puhuttu, kummassakaan maassa. Yksi Ruotsiin jääneistä lapsista oli Anna Takasen Timo-isä, jonka tarinan Takanen on nyt kirjoittanut kirjaksi "Sörjen som blev". Mutta kirja ei ole pelkästään sotalapsen tarina sillä 80 vuoden takainen tragedia vaikuttaa monen perheen elämään edelleen. Takanen sanoo, että sotalapsen traumasta selviämiseen menee neljä sukupolvea. Tässä yhtälössä hän laskee itsensä kolmanneksi sukupolveksi. Anna Takanen eli lapsuutensa oudossa välitilassa. Hän oli syntynyt Ruotsissa ja puhui ruotsia, mutta sukunimensä vuoksi hänet luokiteltiin suomalaiseksi. Koulussa häntä kiusattiin juuri suomalaisuutensa takia...

Emmi Itäranta: Teemestarin kirja (2012)

Minulla lienee joku sisäänrakennettu reaktio, joka pistää aina epäilemään jos jotakin kirjaa kehutaan liikaa. Emmi Itärannan Teemestarin kirjaa ylistettiin joka paikassa niin paljon, että se siirtyi automaattisesti ö-listalle. Sitä paitsi sehän oli scifiä, luin jostakin, enkä tykkää ollenkaan scifistä! Ensinnäkin, olen nyt saanut oppia että scifin yksi alamuoto on dystopiakirjallisuus ja se taas on ihan muuta kuin omassa mielessäni tiukasti rajaamani avaruus-scifi. Ja dystopiakirjallisuus onkin yllättäen laji, josta näytän pitävän! Mutta se mikä sai minut vihdoin ja viimein tarttumaan tähän mestariteokseen oli se, että Kajaanin kaupunginteatteri oli tulossa teatterivierailulle tänne Ruotsiin ja peräti naapurikylääni, Hallundan Riksteaterniin. Päätin siis lukea kirjan ennen tätä teatterivierailua. Mikä tosin oli virhe, mutta siitä myöhemmin... Kirja oli todella hieno lukukokemus joka sai minut vaipumaan lähes meditatiiviseen tilaan. Kirjan kieli on kaunista, rauhall...