torstai 2. maaliskuuta 2017

Terhi Rannela: Frau (2016)




"Hän hillitsi itsensä. Hän oli mestari siinä niin kuin saksalaisen naisen kuului. Hän pullotti tunteensa, kiersi korkin kiinni ja asetti sen hyllylle satojen purkkien viereen, joiden etiketeissä luki: turhautuminen, raivo, pettymykset."

Terhi Rannelan Frau on vilahdellut kirjablogeissa tiheään tahtiin ja viimeksi käydessäni Tukholman Suomi-instituutin kirjastossa löysinkin sen uutuushyllystä. Ensimmäisenä hämmästelin sitä kansiliepeen tietoa, että Rannela on kirjoittanut jo peräti 16 kirjaa. Hän on minulle tuiki tuntematon kirjailija mutta toisaalta nuortenkirjat ovat olleet viimeiset 30 vuotta itselleni tutkimaton kirjallisuuden genre, siinä syy tietämättömyyteeni.

Frau on monitasoinen romaani, jossa pieneen pakettiin on saatu mahtumaan ällistyttävän paljon. Kirjan nimihenkilö on saksalainen SS-kenraalin leski Lina Heydrich, jonka lyhyt avioliitto suomalaisena rouva Mannisena antaa kirjalle mielenkiintoisen lisämausteen. Mutta tähän tarinaan liittyy niin monta henkilöä, että jokainen heistä olisi aivan oman kirjan arvoinen. Yhdistävänä tekijänä on kuitenkin Frau Heydrich.

Tarina alkaa SS-kenraali Reinhard Heydrichia kohtaan tehdystä attentaatista ja kulminoituu tsekkiläisen pikkukylän Lidicen tuhoamiseen. Tarinaan liittyy myös nuori tyttö Marta, joka symboloi kaikkien sotien viattomia uhreja. Heitä, jotka sattuvat elämään väärässä paikassa väärään aikaan ja joutuvat luopumaan nuoruuden haaveistaan. Sydäntäsärkevää on lukea Martan isälleen kirjoittamat rivit tytön tietämättä, että isä oli jo kuollut. "Me olemme kunnossa. En tiedä vielä, minne meitä viedään, mutta lupaan kirjoittaa Sinulle niin usein kuin pystyn."  Kuinka monessa kirjeessä juuri nämä rivit onkaan kirjoitettu maailman sotien aikana.

Olen todella kiitollinen kaikille niille kirjailijoille, jotka onnistuvat herättämään henkiin menneisyyden ihmisiä ja heidän kohtaloitaan, itse en nimittäin sitä pysty tekemään pelkästään historiankirjoja lukemalla. Jaan Kross on tämän genren suuri suosikkini ja siinä mittapuussa Terhi Rannela on onnistunut hyvin. Lähettäisin tämän kirjan opiksi myös Raija Oraselle, jonka Kekkos-kirjaa alkuvuodesta innolla kahlasin. Vinkkinä siis Oraselle, että vähemmälläkin lavertelulla saa aikaiseksi todentuntuisen historiallisen romaanin!

Rannela onkin aivan mestari ytimekkään mutta paljon merkityksiä sisältävän tekstin tuottamisessa. Nautin todella tämän kirjan lukemisesta, tekstissä on hyvä rytmitys ja vaikka tapahtumapaikkoja ja aikoja on useita, ne pysyvät kaikki järjestyksessä lukijan mielessä. Tässä mielessä tiivis ilmaisu on kenties juuri se olennainen tekijä. Kunniamaininta menee myös kustantajalle: kirjaan on selvästi panostettu tyylikästä ulkoasua myöten ja kirjaa oli selkeän layoutin ansiosta todella miellyttävä lukea!

Ainoa moite tässä lähes tulkoon täydellisessä lukukokemuksessa oli kirjan viimeinen kappale jossa romaanin kirjailija Erich Richter palaa Fehmarnin saarelle ja Lina Heydrichin hautapaikalle. Tässä romaaniin ilmaantuu vielä yksi uusi kertoja, tällä kertaa Richterin aikuistunut poika Andreas. Ymmärrän tämän tarkoituksena liittää historia nykyaikaan mutta kaikkien eri aikatasojen ja kertojien jälkeen tämä 2000-luvulle viety juonenverso olikin jo liikaa.

Jälkisoitto... Romaanin kantava tarina on Heydrichien avioliitto, jota kesti vain 12 vuotta mutta joka Lina Heydrichin muistoissa säilyi puhtaan kauniina. Muiden kertojien huomautukset antavat kuitenkin ymmärtää, että ihan niin auvoista ei tuo "suuri rakkaus" ehkä ollut. Kirjan lopussa Lina Heydrich vaipuu vielä kerran muistoihinsa ja kuulee miehensä soittavan viulullaan viimeisen kerran tutun sävelen. Mutta kaunis sävelmä kuulostaa kaiken luetun jälkeen  riitasoinnulta - saako näin julmassa tarinassa olla näin kaunista musiikkia...?

"Bachin sooloviulusonaatti nro 3 C-duuri, Largo.
Heidän kappaleensa.
Kaunis, haikea, surumielinen."




**
Terhi Rannela: Frau
Karisto 2016
Kirjastokappale

Helmet-lukuhaaste: 2. Kirjablogissa kehuttu kirja

8 kommenttia:

  1. Pidän Terhi Rannelasta tavattomasti ja tämäkin oli kyllä hieno kirja. Vielä tosin Frauta enemmän pidin Punaisten kyynelten talosta (ja tottakai monesta hänen ihanasta nuortenkirjastaan <3 ).

    VastaaPoista
  2. Eli paljon hyvää luettavaa minulla vielä edessä, mahtavaa! /Mari

    VastaaPoista
  3. Ehkä et heti jaksa lisää Heydrichiä, mutta jos et ole vielä lukenut Binet'n romaania HHhH, joka on mainittu ensimmäisenä Fraun lähdeteoslistalla, niin suosittelen! Se on hyvin erilainen näkökulma Heydrichiin, Heydrichin murha-attentaattiin mutta myös historiasta kirjoittamiseen.

    VastaaPoista
  4. Se tuolla jo vilahtikin muutamissa blogeissa kun katsoin mitä muut olivat kirjoitelleet. Pistän ehdottomasti lukulistalle, kiitos vinkistä! /Mari

    VastaaPoista
  5. En ole tätä lukenut (vaikea päästä suomalaisiin kirjoihin käsiksi kohtuuhinnalla), mutta aion lukea jossain vaiheessa. Pidin Rannelan Punaisten kyynelten talosta kovasti.

    VastaaPoista
  6. Täältä Tukholmasta onneksi löytyy suomalaisia uutuuskirjojakin hyvin kirjastoista eikä yleensä ole edes varausjonoja. Punaisten kyynelten talo täytyykin etsiä nyt seuraavaksi! /Mari

    VastaaPoista
  7. Minulla on ihan sama juttu, en saa paljon irti historiasta tietokirjoja lukemalla, vaan tarvitsen juuri tällaisia kirjoja elävöittämään tapahtumia ja henkilöitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisipa koulussa opettaja osannut vinkata sopivia kirjoja niin olisi se hissakin maistunut paremmin. Nyt olen vanhemmalla iällä paikkaillut näitä aukkojani :D

      Poista

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Eeva Tenhunen: Hyvän tytön hautajaiset (1978)

Ensimmäisellä lomaviikollamme tyhjensimme toukokuussa kuolleen äitini kodin. Vietimme viikon Keski-Suomen järvimaisemissa yhdessä siskoni ...