Hanna Weselius: Alma! (2016)

"Nyt saappaat pois rappukäytävän puolella, onpas niissä kuraa, ovi auki, hiljaa kiinni, saappaat suihkuhuoneeseen, vettä ämpäriin, vitsat sinne, takki pois, pöntölle istumaan. Pissa. Nälkä. Käsivarret ovat verinaarmuilla, kynnenaluset mustat ja peukalonhanka turvoksissa. Tunto palaa vasta lämpimässä vedessä. Kirvelee, pistelee, mutta minulla on pajunkissat."

Olipa hyvä, etten tiennyt tästä Hanna Weseliuksen kirjasta oikeastaan mitään ennen kuin aloitin sen lukemisen. Tämä kirja nimittäin pääsi yllättämään mitään aavistamattoman lukijansa monin kerroin!

Tiesin toki, että kirjan nimenä oleva Alma viittaa säveltäjä Gustav Mahlerin vaimoon Alma Mahleriin, joka oli myös säveltäjä niin pitkälle kuin aikansa naisille asetetut rajat antoivat myöten. Ja juuri Alman vuoksi tähän kirjaan alunperin tartuinkin, Olin jo vähän kehitellyt mielessäni odotuksia Alma Mahlerin elämää romaanimuodossa kartoittavasta teoksesta mutta metsään menivät arvailut. Weselius on kirjoittanut teoksen jonka kaltaisia harvoin osuu eteen!

Hanna Weseliuksen valokuvaajan tausta näkyy kirjassa erityisen vahvasti mutta kirjan rakenne herätti mielleyhtymiä ennen kaikkea elokuvaan. Kirjassa on käytetty saman tyyppistä episodimaista ja simultaanista aikakerrontaa kuin vuosituhannen vaihteessa valmistuneissa Magnoliassa ja kotimaisessa Joki-elokuvassa. Vaikutelmaa vahvistavat vielä kirjan nopeat zoomaukset.

Weseliuksen kieli on kauniin lyyristä, taitavasti kielen eri tasoja sekoittavaa. Harvoin on tavallista arkea kuvattu näin kauniisti. Weselius pysähtyy hetkiin ja porautuu niihin kuvaten tunnelmat ja nyanssit. Havainnot ovat viiltävän tarkkoja ja rehellisiä. Mutta Weselius käsittelee myös arkoja aiheita. Sivuilta rävähtävät silmille "verinen kohtu" ja naisen ruumista estottomasti ruotivat nettikeskustelijat.

Mutta se itse juoni sitten? Suosittelen ehdottomasti kirjaan heittäytymistä ilman sen kummempia ennakkotietoja kirjan sisällöstä. Kirja jäi kytemään mieleeni pitkäksi aikaa vielä lukemisen jälkeenkin ja tuntuu muuten harvinaisen vaikealta kirjoittaa tästä mitään selventävää "analyysia". Alma Mahler toimii kirjan kuvioissa historiallisena viitteenä, muistutuksena naisesta joka valitsi osakseen mieluummin muusan kuin säveltäjän roolin.

Mutta kirjassa pyöritellään Alman ohella myös kolmen muun naisen elämää. Kirja on vahva kannanotto naisen kehon/ruumiin puolesta ja kuten Weselius on monessa haastatteluissa todennut "kuvaus naisiin kohdistuvasta raivosta". Itse en lukiessani nähnyt niinkään raivoa vaan liitelin kirjassakin esiintyvän pulun tavoin ihmettelemässä sitä naisen elämää, joka kirjassa reväytetään eteemme. Paljon ajatuksia herättävä kirja!

**
Omistan tämän postauksen Lukutoukan kulttuuriblogin Krista Airolan muistolle. Emme tavanneet koskaan kasvotusten mutta täällä kirjablogimaailmassa olit tuttu. Lämmin ja kirjoja rakastava persoonasi tulee elämään muistoissamme!

**
Hanna Weselius: Alma!
WSOY 2016
Kirjastokappale

Helmet-lukuhaaste: 35. Kirjan nimessä on erisnimi

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mutta saako näin oikeasti kirjoittaa?

Tällä kertaa haluan kirjoittaa kahdesta kirjasta, jotka ovat jääneet vaivaamaan mieltäni. Molemmissa on käytetty henkilöhahmoina oikeita historian henkilöitä, mutta kyseiset kirjat eivät ole elämäkertoja vaan fiktion ja faktan sekoituksia. Saksalaisen Daniel Kehlmannin Lichtspiel (suomennettu nimellä Ohjaaja) kertoo mykkäelokuvakauden legendaarisesta elokuvaohjaajasta, W.G. Pabstista. Kirjassa häntä tituleerataan "Greta Garbon löytäjäksi" - väite, joka vetää mutkat suoriksi, sillä ensinhän Garbon löysi Mauritz Stiller . Jo tässä vaiheessa tuntosarveni alkavat väristä... W.G. Pabst palaa epäonnistuneen Hollywood-debyyttinsä jälkeen Eurooppaan, tarkoituksenaan vierailla vanhan äitinsä luona. Saksan poliittinen tilanne on kuitenkin kärjistynyt Pabstin poissaolon aikana ja hän ajautuu natsihallinnon propagandakoneiston sätkynukeksi. Kehlmann kuvaa jännittävästi natsi-Saksassa vallinneita realiteettejä, joiden pohjalta kukin joutui tekemään päätöksensä - olenko mukana vai leiki...

Lue lisää

Kiitos tästä kesästä, Aulikki Oksanen!

Olen myöhäisherännäinen monien asioiden suhteen, mutta kun löydän jotain innostavaa niin lähdenkin sitten täysillä mukaan. Ja tänä kesänä tämän palavan innostukseni herätti Aulikki Oksanen ! Kaikki alkoi siitä kun luin Helena Ruuskan viime vuonna ilmestyneen elämäkerran Aulikki Oksasesta. Olen lukenut Ruuskalta kaikki hänen kirjoittamansa elämäkerrat (Hugo Simberg, Marja-Liisa Vartio, Mary Gallen-Kallela ja Eeva Joenpelto) ja kaikki nämä kirjat ovat olleet huikeita aikamatkoja. Ruuska on taitava nitomaan tutkimansa henkilön elämänvaiheet suurempaan historiankehykseen samalla kun hän ripottelee matkan varrelle jännittäviä hippusia kunkin ajan arjesta ja omituisuuksista. Oksanen eroaa muista Ruuskan kohteista sillä, että hän on vielä mitä suuremmiten elossa, jolloin hän on ollut itse mukana kirjan teossa. Koko prosessi vei kolme vuotta ja valmistui Oksasen 80-vuotispäiväksi. Ruuska sai haastatella koko Oksasen klaanin isompia lastenlapsia myöten ja paikoin lukija onkin kuin ...

Lue lisää

Sirpaleita Anna-Leena Härkösen elämästä - ja vähän omastanikin...

Nyt se vihdoin tuli! Tilaamani Taskupainos! Kävin hakemassa kirjastosta ja 24 tuntia myöhemmin kirja oli luettu. Olisin lukenut nopeamminkin, jos työt ja kotihommat eivät olisi estäneet. Ja kirja oli muuten aivan liian lyhyt. Anna-Leena Härkösen tarinointia olisin jaksanut vähintään yhtä kauan kuin Pirkko Saisiotakin. Anna-Leena Härkönen on lempikirjailijani ja yksi niitä harvoja joita luen yhä uudestaan. Hän on myös lohtukirjailijani - samalla tavalla kuin makaronilaatikko on lohturuokani, jota pitää saada kun elämä kohtelee kaltoin. Katja Kallion ystävästään kirjoittama muistelmateos on onneksi täysosuma. Kirjan rakenne on tarkoituksella spiraalimainen, ei aikajärjestyksessä kerrottu ja se toimii todella hyvin. Kerronta on tajunnanvirtamaista - ikäänkuin istuisin saman pöydän ääressä kuuntelemassa Härkösen jutustelua. Kirjan kerronta on puhtaasti Härköstä itseään, sillä Kallio ei tähän kirjaan ole halunnut haastatella muista ihmisiä. " Mua kiinnostaa sun kokemus elämästä. Että ...

Lue lisää

Klassikkohaaste #14: Antti Jalava – Asfalttikukka

Vaikka Ruotsissa asuu meitä suomentaustaisia n. 7% väestöstä, näkyy se yllättävän vähän ruotsalaisessa kirjallisuuskentässä. Itse asiassa vain kolme kirjaa on onnistunut herättämään ruotsalaismedian mielenkiinnon. Susanna Alakosken Svinalängorna (suomennettuna ’Sikalat’) ilmestyi 2006, jolloin se voitti Ruotsin arvostetuimman kirjallisuuspalkinnon, August-palkinnon ja kirjasta tehtiin myös elokuva muutamaa vuotta myöhemmin. Eija Hetekivi Olsson julkaisi 2011 esikoisromaaninsa ’Ingenbarnsland’, jossa hän kuvaa suomalaissiirtolaisten elämää Göteborgissa. Kirja oli August-palkintoehdokkaana ja se on myöhemmin kasvanut trilogiaksi. Mutta suomalaisen siirtolaiskirjallisuuden pioneeri oli Antti Jalava (1949-2021), jolta vuonna 1980 ilmestyi paljon puhuttu romaani ’Asfaltblomman’ (suom. Pentti Saarikoski ’Asfalttikukka’). Kirja ei ollut kuitenkaan Jalavan esikoisteos, hän oli aikaisemmin kirjoittanut kirjat ’Matti’ ja ’Jag har inte bett att få komma’. Etsin oman aamulehteni Dagens...

Lue lisää

Eeva Kilpi: Elämä edestakaisin (Klassikkohaaste #21)

Olen lukenut Eeva Kilpeä koko aikuiselämäni ja monet hänen teoksistaan jopa useaan otteeseen. Kilpi oli myös lohtukirjailijani, kun en päässyt koronasulun aikana Suomeen. Lääkkeeksi Suomi-ikävääni auttoi silloin Kilven herkkä ja hersyvä suomen kieli. Olen myös miettinyt voiko "elämän evakkous" siirtyä sukupolvelta toiselle. Ainakin omassa elämässäni tunnistan tätä samaa " nyssyköiden haalijan -syndroomaa": "Että kaikki tarpeellinen on kasseissa ja pusseissa sängyn alla tai sängyn vieressä, käden ulottuvilla". Koskaan kun ei tiedä milloin se lähtö tulee. Anna-Riikka Carlsonin kirjassa "Rakas Eeva Kilpi. Nämä juhlat jatkuvat vielä" Kilpi epäilee, että tokko häntä enää kukaan lukee. Mutta kyllä vaan luetaan! Etenkin Kilven runoutta näkee siteerattavan säännöllisesti kirjasomessa. Proosatekstit ovat ehkä sitten jääneet vähemmälle huomiolle, ja juuri siksi haluankin nostaa esille tämänkertaisessa Klassikkohaastekirjoituksessani yhden Kilven varha...