Hanna Weselius: Alma! (2016)

"Nyt saappaat pois rappukäytävän puolella, onpas niissä kuraa, ovi auki, hiljaa kiinni, saappaat suihkuhuoneeseen, vettä ämpäriin, vitsat sinne, takki pois, pöntölle istumaan. Pissa. Nälkä. Käsivarret ovat verinaarmuilla, kynnenaluset mustat ja peukalonhanka turvoksissa. Tunto palaa vasta lämpimässä vedessä. Kirvelee, pistelee, mutta minulla on pajunkissat."

Olipa hyvä, etten tiennyt tästä Hanna Weseliuksen kirjasta oikeastaan mitään ennen kuin aloitin sen lukemisen. Tämä kirja nimittäin pääsi yllättämään mitään aavistamattoman lukijansa monin kerroin!

Tiesin toki, että kirjan nimenä oleva Alma viittaa säveltäjä Gustav Mahlerin vaimoon Alma Mahleriin, joka oli myös säveltäjä niin pitkälle kuin aikansa naisille asetetut rajat antoivat myöten. Ja juuri Alman vuoksi tähän kirjaan alunperin tartuinkin, Olin jo vähän kehitellyt mielessäni odotuksia Alma Mahlerin elämää romaanimuodossa kartoittavasta teoksesta mutta metsään menivät arvailut. Weselius on kirjoittanut teoksen jonka kaltaisia harvoin osuu eteen!

Hanna Weseliuksen valokuvaajan tausta näkyy kirjassa erityisen vahvasti mutta kirjan rakenne herätti mielleyhtymiä ennen kaikkea elokuvaan. Kirjassa on käytetty saman tyyppistä episodimaista ja simultaanista aikakerrontaa kuin vuosituhannen vaihteessa valmistuneissa Magnoliassa ja kotimaisessa Joki-elokuvassa. Vaikutelmaa vahvistavat vielä kirjan nopeat zoomaukset.

Weseliuksen kieli on kauniin lyyristä, taitavasti kielen eri tasoja sekoittavaa. Harvoin on tavallista arkea kuvattu näin kauniisti. Weselius pysähtyy hetkiin ja porautuu niihin kuvaten tunnelmat ja nyanssit. Havainnot ovat viiltävän tarkkoja ja rehellisiä. Mutta Weselius käsittelee myös arkoja aiheita. Sivuilta rävähtävät silmille "verinen kohtu" ja naisen ruumista estottomasti ruotivat nettikeskustelijat.

Mutta se itse juoni sitten? Suosittelen ehdottomasti kirjaan heittäytymistä ilman sen kummempia ennakkotietoja kirjan sisällöstä. Kirja jäi kytemään mieleeni pitkäksi aikaa vielä lukemisen jälkeenkin ja tuntuu muuten harvinaisen vaikealta kirjoittaa tästä mitään selventävää "analyysia". Alma Mahler toimii kirjan kuvioissa historiallisena viitteenä, muistutuksena naisesta joka valitsi osakseen mieluummin muusan kuin säveltäjän roolin.

Mutta kirjassa pyöritellään Alman ohella myös kolmen muun naisen elämää. Kirja on vahva kannanotto naisen kehon/ruumiin puolesta ja kuten Weselius on monessa haastatteluissa todennut "kuvaus naisiin kohdistuvasta raivosta". Itse en lukiessani nähnyt niinkään raivoa vaan liitelin kirjassakin esiintyvän pulun tavoin ihmettelemässä sitä naisen elämää, joka kirjassa reväytetään eteemme. Paljon ajatuksia herättävä kirja!

**
Omistan tämän postauksen Lukutoukan kulttuuriblogin Krista Airolan muistolle. Emme tavanneet koskaan kasvotusten mutta täällä kirjablogimaailmassa olit tuttu. Lämmin ja kirjoja rakastava persoonasi tulee elämään muistoissamme!

**
Hanna Weselius: Alma!
WSOY 2016
Kirjastokappale

Helmet-lukuhaaste: 35. Kirjan nimessä on erisnimi

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Klassikkohaaste #14: Antti Jalava – Asfalttikukka

Vaikka Ruotsissa asuu meitä suomentaustaisia n. 7% väestöstä, näkyy se yllättävän vähän ruotsalaisessa kirjallisuuskentässä. Itse asiassa vain kolme kirjaa on onnistunut herättämään ruotsalaismedian mielenkiinnon. Susanna Alakosken Svinalängorna (suomennettuna ’Sikalat’) ilmestyi 2006, jolloin se voitti Ruotsin arvostetuimman kirjallisuuspalkinnon, August-palkinnon ja kirjasta tehtiin myös elokuva muutamaa vuotta myöhemmin. Eija Hetekivi Olsson julkaisi 2011 esikoisromaaninsa ’Ingenbarnsland’, jossa hän kuvaa suomalaissiirtolaisten elämää Göteborgissa. Kirja oli August-palkintoehdokkaana ja se on myöhemmin kasvanut trilogiaksi. Mutta suomalaisen siirtolaiskirjallisuuden pioneeri oli Antti Jalava (1949-2021), jolta vuonna 1980 ilmestyi paljon puhuttu romaani ’Asfaltblomman’ (suom. Pentti Saarikoski ’Asfalttikukka’). Kirja ei ollut kuitenkaan Jalavan esikoisteos, hän oli aikaisemmin kirjoittanut kirjat ’Matti’ ja ’Jag har inte bett att få komma’. Etsin oman aamulehteni Dagens...

Lue lisää

Ingeborg Bachmann 100 vuotta – saksankielisen modernismin klassikko (Klassikkohaaste #23)

Tämänkertaiseen kirjabloggaajien klassikkohaasteeseen pyörittelin mielessäni jo ihan toista kirjaa, kunnes yhtäkkiä tajusin, että nythän on Ingeborg Bachmann-juhlavuosi! Ja koska arvaan, että tämä saksankielisen kirjallisuuden moderni klassikkokirjailija ei ole kovin tuttu Suomessa, niin käytänpä tilaisuuden hyväkseni. Aloitetaan lyhyellä elämäkerralla: Ingeborg Bachmann syntyi 25. kesäkuuta 1926 Itävallan Klagenfurtissa. Bachmann aloitti opintonsa heti kun yliopistot avasivat ovensa sodan jälkeen aineinaan filosofia, psykologia ja germanistiikka ja hän väitteli tohtoriksi 1950 Martin Heideggeria käsittelevällä työllään. Opintojen jälkeen Bachmann työskenteli toimittajana, mutta oma kirjallinen ura sai vauhtia kun Bachmann tutustui Gruppe 47 -ryhmään, jossa hän tapasi saksankielisen kirjallisuuden huippunimiä, kuten Paul Celan, Heinrich Böll ja Günter Grass. Bachmann julkaisi aluksi lyriikkaa ja radioteatterinäytelmiä ( Hörspiel oli sodanjälkeisessä Saksassa erittäin suosittu taid...

Lue lisää

Eeva Kilpi: Elämä edestakaisin (Klassikkohaaste #21)

Olen lukenut Eeva Kilpeä koko aikuiselämäni ja monet hänen teoksistaan jopa useaan otteeseen. Kilpi oli myös lohtukirjailijani, kun en päässyt koronasulun aikana Suomeen. Lääkkeeksi Suomi-ikävääni auttoi silloin Kilven herkkä ja hersyvä suomen kieli. Olen myös miettinyt voiko "elämän evakkous" siirtyä sukupolvelta toiselle. Ainakin omassa elämässäni tunnistan tätä samaa " nyssyköiden haalijan -syndroomaa": "Että kaikki tarpeellinen on kasseissa ja pusseissa sängyn alla tai sängyn vieressä, käden ulottuvilla". Koskaan kun ei tiedä milloin se lähtö tulee. Anna-Riikka Carlsonin kirjassa "Rakas Eeva Kilpi. Nämä juhlat jatkuvat vielä" Kilpi epäilee, että tokko häntä enää kukaan lukee. Mutta kyllä vaan luetaan! Etenkin Kilven runoutta näkee siteerattavan säännöllisesti kirjasomessa. Proosatekstit ovat ehkä sitten jääneet vähemmälle huomiolle, ja juuri siksi haluankin nostaa esille tämänkertaisessa Klassikkohaastekirjoituksessani yhden Kilven varha...

Lue lisää

Klassikkohaaste 18 - Erich Kästner: Tuuliajolla Berliinissä

Olen parin viime vuoden aikana tutustunut oikein urakalla saksalaisin klassikoihin. Kiitos siitä kuuluu sattumanvaraiselle neronleimaukselleni, jonka johdosta aloin opiskella yliopistolla saksan kieltä ja kulttuuria. Ja mitä klassikkoja sieltä onkaan pulpahtanut esiin! Vaikkapa nyt tämä Erich Kästnerin Fabian vuodelta 1931. Täytyy myöntää, että kirjallisuuskurssimme alkaessa Kästnerin teos oli se, jota ehkä kaikkein vähiten odotin. Olihan siellä tarjolla myös Mannia ja Kafkaa. Mutta kurssin lopussa se kirja, joka sitten kuitenkin eniten jäi päätäni vaivaamaan, oli juuri Fabian. Laitetaanpa tähän heti alkuun hyvät uutiset: kirja on suomennettu viime vuonna, joten jos tämän postaukseni jälkeen haluaa tutustua kirjaan tarkemmin siihen löytyy Vesa Tapio Valon tuore (ja hyvä!) suomennos vuodelta 2023 (Aviador). Suomeksi kirja on saanut tarinaa hyvin kuvaavan nimen "Tuuliajolla Berliinissä". Jakob Fabian on kolmekymppinen kirjallisuustieteilijä, joka elättää itsensä erilais...

Lue lisää

Kun Suomen lapset lähtivät Ruotsiin - Anna Takanen: Sinä olet suruni

Tänään 15. joulukuuta on kulunut 80 vuotta ensimmäisen suomalaisia sotalapsia Tukholmaan kuljettaneen laivan lähdöstä. Ruotsiin lähti kaikkiaan sotaa pakoon noin 70 000 lasta ja melkein neljäsosa heistä jäi palaamatta. Näihin lukuihin mahtuu traagisia tarinoita, joita on kipuiltu sekä Suomessa että täällä Ruotsissa. Eikä asiasta ole sen kummemmin puhuttu, kummassakaan maassa. Yksi Ruotsiin jääneistä lapsista oli Anna Takasen Timo-isä, jonka tarinan Takanen on nyt kirjoittanut kirjaksi "Sörjen som blev". Mutta kirja ei ole pelkästään sotalapsen tarina sillä 80 vuoden takainen tragedia vaikuttaa monen perheen elämään edelleen. Takanen sanoo, että sotalapsen traumasta selviämiseen menee neljä sukupolvea. Tässä yhtälössä hän laskee itsensä kolmanneksi sukupolveksi. Anna Takanen eli lapsuutensa oudossa välitilassa. Hän oli syntynyt Ruotsissa ja puhui ruotsia, mutta sukunimensä vuoksi hänet luokiteltiin suomalaiseksi. Koulussa häntä kiusattiin juuri suomalaisuutensa takia...