Siirry pääsisältöön

Poimintoja kesäkirjapinosta - vuoden tähän mennessä paras, yllättävin sekä suurin pettymys



Lomatunnelmissa

Nyt on kesä siinä vaiheessa, että loma on juuri alkanut ja edessä on ensimmäinen kesäreissu. Siitä lisää sitten myöhemmin.

Mutta ennen kuin katoan lomakirjapinoni kanssa teille tietymättömille, lienee paikallaan käydä lyhyesti läpi mitä kirjapino on tähän mennessä tarjonnut. On hyvä saada lukemani kirjat tänne bloginkin arkistoihin koska, kuten olen jo niin monasti huomannut, muisti on lyhyt. Hämmästyn yhä vain useammin vanhoja blogipostauksiani lukiessani mitä kaikkea on tullutkaan luettua ja mitä ajatuksia kirjat minussa ovat herättäneet. Mukavaa kun saa yllättää itsensä näin jälkikäteen!

***

Nautinnollinen elämäkerta taiteilijaparin elämästä ja rakkaudesta

Aloitan tämän vuoden toistaiseksi parhaalla kirjalla: Siri Hustvedtin Ghost Stories. Se sai minulta Goodreadsin tilastoihin merkittynä peräti viisi tähteä. Täyttä tähtimäärää en usein anna, mutta tässä kirjassa osui kohdallani kaikki oikeaan: upea tarina ja vieläpä elämäkerta, hienosti kirjoitettu, mielenkiintoisia huomioita elämästä ja tarinointia siitä, minkälaista on kirjoittavan parin yhteiselo. Mikä nautinto!

Arvasin jo etukäteen, että tulisin todennäköisesti pitämään tästä kirjasta joten olin varannut sen juhannusviikonlopun lukemisiksi. Ja tämä juhannus, kuten Siri Hustvedtin kirjakin, olisivat puolestani saaneet jatkua vaikka kuinka pitkään. Kirjan jälkimaininkeina varailen nyt kirjastosta pariskunnan kirjoja, sillä en halua poistua Hustvedtin ja Austerin taikapiiristä.

Hustvedtin kirja pääsee hyllyssäni samalle osastolle kuin Joan Didionin mestariteos "Maagisen ajattelun aika", jonka olen lukenut aina kuoleman surun iskiessä päälle.

We all die, but I had him in my life, and because I had him, I'm not who I was when I met him but someone else - better, warmer, tougher, wiser. I used to say to Paul, You're the heart of my heart. He was and he is.

***

Siri Hustvedt: Ghost Stories. A Memoir (Simon & Schuster 2026)

Ihmissuhdehässäkkää Skånessa

Sitten tämän vuoden varsinaiseen yllätyskirjaan: Amanda Romaren romaaniin Judas. Romare (s. 1989) on nykyään täällä Ruotsissa äänessä joka tuutissa, joten päätin ottaa selvää mistä on kysymys. Aloitin tästä hänen uusimmastaan, joka on jatko-osa esikoiskirjalle "Halva Malmö består av killar som dumpat mig", joka löytyy myös suomeksi nimellä "Puolet kaupungin miehistä on jättänyt mut" ja kirjahan löytyy nyttemmin myös Netflix-sarjana. Autofiktiivisessä kirjassaan "Judas" Romare kertoo miten sitten kävi kun poikaystävä vihdoin löytyi.

Tätä oli hauska lukea, ihastuin Amandan persoonaan täysillä! Ja ihastuin ehkä ennen kaikkea siihen miten Romare kuvaa Amandaa ja tämän tiivistä lähipiiriä. Kaikki ovat kuin yhtä suurta perhettä, johon liittyvät luontevasti mukaan myös sekä Amandan omat että ystävien vanhemmat. Liikutuin erityisesti lukiessani, miten Amanda siskonsa ja isänsä kanssa hoitavat dementiaa sairastavaa isoäitiä ja olen ymmärtänyt lehtihaastatteluista, että näin olisi myös kirjailijan oikeassa elämässä.

Ehdin jo instagramissa julistaa, että jos olet Lena Dunham -fani niin tulet todennäköisesti myös pitämään Amanda Romaren teksteistä. Mutta nyt kun katselin tarkemmin Romaren Suomessa saamia arvioita niin en olekaan enää niin varma. Suomenruotsalaisen Hufvudstadsbladet-lehden kriitikko Adrian Perera toteaa, että toisin kuin Halva Malmö-esikoista, Judas-romaania tuskin kannattaa lukea. ”Amanda Romaren romaanista puuttuu punainen lanka, ellei sellaisena pidetä päähenkilön kykyä tuskailla siitä, että hän tuskailee käytöstään ja haluaa haluta jotain muuta.”

Saattaa olla niin, että minua Romaren tekstissa viehättäneet ajankohtaisuus ja huumorilla sävytetty elämäntarkkailu ovat liiaksi sidoksissa tähän nykyiseen asuinkulttuuriini. Ja ehkäpä Romaren humoristinen kieli ei edes taivu suomeksi tai antaa tyhjän vaikutelman suomenruotsalaisesta näkökulmasta. Itse nautin kirjasta eniten juuri niinä hetkinä kun tajusin, että elän tätä samaa aikaa, jota kirjailija kuvaa. Tässä ja nyt.

***

Amanda Romare: Judas (Natur & Kultur 2026)


Pettymyskirja, jossa oli hetkensä (sisältää juonipaljastuksen!)

Pinoon mahtui yksi pettymyskin… Luen uskollisesti aina Anna-Leena Härkösen uusimman, niin tälläkin kertaa. Tiedän toki, että Härkönen kirjoittaa kevyttä ja lyhyttä proosaa. Mutta tällä kertaa tuli tunne, että en ehkä enää jaksa innostua seuraavasta kirjasta. Jäin miettimään myös Mykkien pöytä -kirjan markkinointia, joka on hoidettu jokseenkin huolettomaan tyyliin. Kirjan kansi on  ehkä ideoitu jonkun kahvipaussin lomassa. "Ai sillä päähenkilöllä on alkoholiongelma, no pistetääs tähän sitten viinilasi."

Kirjan päähenkilöllä Lenillä on paljonkin ongelmia, mutta alkoholi on niistä itse asiassa se pienin. Anna-Leena Härkösen päähenkilöt ovat oikeastaan aika lailla yksi ja sama henkilö, hiukan eri variaatioina: keski-ikäinen nainen, jonka suurin ongelma on se, että hän pakenee suuria tunteita vitsailun ja ironian peiton alle.

Tarinan pelasti lopulta se, että Härkönen pistää Leninsä ryhdistäytymään ja kohtaamaan tragediansa. Mutta se tapahtuu vasta kun onelinerit on kulutettu loppuun. Kirjan keskiosa on melkoista dialogin ilotulitusta, mikä tosin saa selityksensä kirjan lopussa. Mutta olin suoraan sanoen jo tuskastua näennäisen yhdentekevään huulenheittoon. Kunnes sitten luen kirjan luvun numero 28 ja muistan, miksi en tule koskaan hylkäämään Härköstä:

Meidät erotti keskoskaapin lasi, mutta pian tuntui kuin sitä ei ollut olemassa. Tämä olento lumosi minut. Aloin kaiken järjen vastaisesti toivoa, että hänestä olisi sittenkin eläjäksi. 
Onpa hänellä voimakkaat jalat, eräs hoitaja kehui. – Vaikea laittaa näitä letkuja, kun potkii niin paljon. 
Olin pakahtua ylpeydestä. Minun pojallani oli voimakkaat jalat! Silloin minusta tuli lopullisesti äiti.

***

Anna-Leena Härkönen: Mykkien pöytä (Otava 2026)





Kommentit

  1. Odotan Hustvedtin kirjaa kirjastosta ja odotan siltä paljon.

    Totta, Härkönen kyllä toistaa itseään. Odotan hänenkin kirjaansa. Kiva sitaatti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen yrittänyt lukea Hustvedtia aiemminkin ja nyt huomasin, että omasta hyllystä löytyy peräti kolme kirjaa häneltä. Olen siis todella yrittänyt! Mutta vasta tämä Ghost Stories jollakin tavalla aukaisi koodin, millä mielellä Hustvedtia kannattaa lukea. Olen jo aloittanut yhtä aiemmin kesken jäänyttä kirjaa ja yhtäkkiä huomaan siellä punaisen langan sekä autofiktiivisiä viitteitä, jotka aukeavat nyt ihan eri tavalla. Toivon, että saan Hustvedtista uuden "kirjailijakaverin"! Härkönenhän on ollut luottokirjailijani aina, mutta toivoisin hänelle enemmän rohkeutta kokeilla jotain uutta ja ehkä ennen kaikkea rohkeutta sukeltaa teksteissään syvemmälle. Nyt ne jäävät kovin pinnallisiksi - lukuun ottamatta tuota sitaattia, josta ilahduin kun se tuli vastaan kirjan loppupuolella.

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Carolina Setterwall: Toivotaan parasta (Låt oss hoppas på det bästa) (2018)

Jotkut kirjat on vain pakko lukea! Kun näin ensimmäisen jutun Carolina Setterwallin esikoiskirjasta Låt oss hoppas på det bästa (Toivotaan parasta) laitoin samantien varauksen kirjastoon. Kirja perustuu Setterwallin omaan elämään ja kokemukseen ja alkuasetelma on sydäntä raastava: eräänä aamuna kirjailija huomaa avopuolisonsa ja pienen vauvansa isän kuolleen äkillisesti yön aikana. Alkaa henkilökohtainen inferno, jota kirjailija purkaa kirjassaan lähes minuutin tarkkuudella, tuskallisen realistisesti. Kirja on hyvin lähellä Tom Malmquistin pari vuotta sitten ilmestynyttä kirjaa  Joka hetki olemme yhä elossa.  Puolison äkillinen kuolema ja pieni lapsi on yhdistelmä, joka jo ajatuksena järkyttää. Mutta kaikesta selviää, siitä nämä molemmat kirjat ovat tärkeitä todistuskappaleita. Malmquist ja Setterwall kuljettavat lukijansa läpi kiirastulen kohti katharsista ja molemmissa tapauksissa suljin kirjan takakannen rauhallisin mielin. Setterwallin tarinassa yksi pääteemoista on...

Ingeborg Bachmann 100 vuotta – saksankielisen modernismin klassikko (Klassikkohaaste #23)

Tämänkertaiseen kirjabloggaajien klassikkohaasteeseen pyörittelin mielessäni jo ihan toista kirjaa, kunnes yhtäkkiä tajusin, että nythän on Ingeborg Bachmann-juhlavuosi! Ja koska arvaan, että tämä saksankielisen kirjallisuuden moderni klassikkokirjailija ei ole kovin tuttu Suomessa, niin käytänpä tilaisuuden hyväkseni. Aloitetaan lyhyellä elämäkerralla: Ingeborg Bachmann syntyi 25. kesäkuuta 1926 Itävallan Klagenfurtissa. Bachmann aloitti opintonsa heti kun yliopistot avasivat ovensa sodan jälkeen aineinaan filosofia, psykologia ja germanistiikka ja hän väitteli tohtoriksi 1950 Martin Heideggeria käsittelevällä työllään. Opintojen jälkeen Bachmann työskenteli toimittajana, mutta oma kirjallinen ura sai vauhtia kun Bachmann tutustui Gruppe 47 -ryhmään, jossa hän tapasi saksankielisen kirjallisuuden huippunimiä, kuten Paul Celan, Heinrich Böll ja Günter Grass.  Bachmann julkaisi aluksi lyriikkaa ja radioteatterinäytelmiä ( Hörspiel oli sodanjälkeisessä Saksassa erittäin suosittu taid...

Eeva Kilpi: Elämä edestakaisin (Klassikkohaaste #21)

Olen lukenut Eeva Kilpeä koko aikuiselämäni ja monet hänen teoksistaan jopa useaan otteeseen. Kilpi oli myös lohtukirjailijani, kun en päässyt koronasulun aikana Suomeen.  Lääkkeeksi Suomi-ikävääni  auttoi silloin Kilven herkkä ja hersyvä suomen kieli. Olen myös miettinyt voiko "elämän evakkous" siirtyä sukupolvelta toiselle. Ainakin omassa elämässäni tunnistan tätä samaa " nyssyköiden haalijan  -syndroomaa": "Että kaikki tarpeellinen on kasseissa ja pusseissa sängyn alla tai sängyn vieressä, käden ulottuvilla". Koskaan kun ei tiedä milloin se lähtö tulee. Anna-Riikka Carlsonin  kirjassa  "Rakas Eeva Kilpi. Nämä juhlat jatkuvat vielä" Kilpi epäilee, että tokko häntä enää kukaan lukee. Mutta kyllä vaan luetaan! Etenkin Kilven runoutta näkee siteerattavan säännöllisesti kirjasomessa. Proosatekstit ovat ehkä sitten jääneet vähemmälle huomiolle, ja juuri siksi haluankin nostaa esille tämänkertaisessa Klassikkohaastekirjoituksessani yhden Kilven varha...

Kiitos tästä kesästä, Aulikki Oksanen!

  Olen myöhäisherännäinen monien asioiden suhteen, mutta kun löydän jotain innostavaa niin lähdenkin sitten täysillä mukaan. Ja tänä kesänä tämän palavan innostukseni herätti Aulikki Oksanen ! Kaikki alkoi siitä kun luin Helena Ruuskan viime vuonna ilmestyneen elämäkerran Aulikki Oksasesta. Olen lukenut Ruuskalta kaikki hänen kirjoittamansa elämäkerrat (Hugo Simberg, Marja-Liisa Vartio, Mary Gallen-Kallela ja Eeva Joenpelto) ja kaikki nämä kirjat ovat olleet huikeita aikamatkoja. Ruuska on taitava nitomaan tutkimansa henkilön elämänvaiheet suurempaan historiankehykseen samalla kun hän ripottelee matkan varrelle jännittäviä hippusia kunkin ajan arjesta ja omituisuuksista.  Oksanen eroaa muista Ruuskan kohteista sillä, että hän on vielä mitä suuremmiten elossa, jolloin hän on ollut itse mukana kirjan teossa. Koko prosessi vei kolme vuotta ja valmistui Oksasen 80-vuotispäiväksi. Ruuska sai haastatella koko Oksasen klaanin isompia lastenlapsia myöten ja paikoin lukija onkin kuin ...

Saksaa puolin ja toisin

  Loma alkoi vauhdikkaasti pienellä junareissulla Manner-Eurooppaan. Testasimme tänä keväänä aloitetun suoran junayhteyden Tukholma-Hampuri ja hyvinhän se toimi. Tosin junamatka venyi molempiin suuntiin, mutta koska meillä ei ollut kummassakaan päässä jatkoyhteyksiä odottamassa niin saatoimme istua rauhallisina ja vain nauttia matkanteosta. Ensimmäiseksi lomakirjakseni valikoitui moderni saksalaisklassikko. Muistan kun Patrik Süskindin "Parfyymi" ilmestyi v. 1985 ja siitä tuli yhtä suuri jättimenestys kuin Umberto Econ Ruusun nimestä. Econ kirjan luin tuoreeltaan, Süskind saikin sitten odottaa peräti 41 vuotta. Kirjan tapahtumat sijoittuvat 1700-luvun Ranskaan. Päähenkilö Grenouille syntyy äpäränä ja, kuten hylätyn vauvan ensimmäinen hoitaja huomaa, ilman ihmistuoksua. Sen sijaan lapsella itsellään on ällistyttävä hajuaisti ja -muisti. Alkaa omituinen elämäntarina, jota kirja kuvaa ulkopuolisen kertojan silmin. Eteemme piirtyy 1700-luvun hajukakofonia ja armoton sääty-yhte...