Siirry pääsisältöön

Päättyvän kirjavuoden kohokohdat sekä mitä odotan uudelta vuodelta

 


Nyt pistetään taas päättyvä kirjavuosi pakettiin! Siitä tulikin yllättävän runsas, olen lukenut peräti 92 kirjaa. Ja onnistuin käymään 14 maassa, tosin pääosin liikuin taas täällä Euroopassa. Mutta miehet, ne ne vain loistavat poissolollaan: naiskirjailijoita kertyi 71 ja miehiä vaivaiset 21. Mutta kuten olen jo moneen kertaan todennut: luen kirjoja summamutikassa sen kummemmin suunnittelematta ja nähtävästi mieskirjailijoilla on vaikeuksia herättää huomioni. Yritän taas ensi vuonna tiirailla tarkemmin!

Goodsreadsin kirjavuotta tutkiessani mieleen nousivat erityisesti seuraavat kirjat:

Sydäntä sykähdyttävä kirja: Anna Funderin Wifedom - Mrs Orwell's Invisible Life oli pitkään vuoden paras lukemani kirja, mutta sitten tuli se Heini Junkkaalan Saisio-opus... Mutta Funderin kirjan päähenkilö, Eileen Blair ei jätä mieltäni rauhaan. Erityisesti mietin sitä, kuinka monta eileenia sitä onkaan maailmanhistoriassa, jotka eivät koskaan saaneet sitä tunnustusta jonka olisivat ansainneet. Tässä tapauksessa kaikki kunnia meni George Orwellille. 

Uusi kirjailijatuttavuus: Maritta Lintusesta en ollut kuullutkaan ennen tätä vuotta, mutta onneksi lukupiirini ehdotti häntä luettavaksemme. Sata auringonkiertoa on sikäli mielenkiintoinen kirja, että se kertoo ruotsinsuomalaisuudesta ja ilman, että siihen olisi sekoitettu inhorealismia. Stop the press: kaikki ruotsinsuomalaiset eivät juopottele tai istu vankilassa! Lintusen suomenkieli on harvinaisen ilmaisuvoimaista ja jo sen takia kannattaa lukea tämä kirja. Lisäksi kirjasta löytyy tämän kirjavuoteni sympaattisin mieshahmo eli Seppo, jota olen ajatellut monasti lämmöllä kirjan lukemisen jälkeenkin. Luin loppuvuodesta myös Lintusen aiemmin ilmestyneen kirjan Stella, joka on sekin varmalla otteella kirjoitettu. Lintusta luen vielä lisää!

Iloinen yllätys: yllätyksiä oli itse asiassa useampikin tänä vuonna, mutta se joka sai todella suun auki oli Niina Meron Englantilainen romanssi. Olin todella skeptinen tämän kirjan suhteen ja lähinnä vain sen takia, että en yleensä lue romanttista "hömppää". Lainasin kuitenkin kirjan hetken mielijohteesta, sillä olin nähnyt siitä useita myönteisiä arvioita kirjasomessa. Mero kirjoittaa hauskaa ja viihdyttävää tekstiä ja osaa todella yllättää lukijansa. 

Rakas jälleennäkeminen: sattuman oikusta sain hyllyyni Orvokki Aution Pesärikko-trilogian kaksi jälkimmäistä osaa ja nettiantikvariaatista löytyi sarjan ensimmäinen osa. Tätä jälleenlukemista olin odottanut jo monta vuotta! 80-luvulla Pesärikkoa luettiin ihan joukolla ja käytiin vielä KOM-teatterissa katsomassa näytelmäversiokin. Ja hyvä uutinen on se, että Aution kerronta toimii edelleen. Se kieli!! Ja varoituksen sanana sitten, että Pohjanmaan murre tarttuu käsittämättömän nopeasti, aloin jo itsekin täällä höpistä, että "mihinä se on..."

Kirja, jonka lukemista kadun: sinne meni muutama tunti elämästäni ja vain sen takia, että uskoin kaikkia kaunopuheita Ann Napolitanon Kaunokaisia-romaanista. Odotukseni olivat kovat ja ehkä sen takia pettymyskin oli harvinaisen syvä. Halusin kaikessa armeliaisuudessani antaa kuitenkin Napolitanolle vielä uuden mahdollisuuden ja luin jatkoksi ensi vuonna suomeksikin ilmestyvän Dear Edwardin. Mutta ei, ei... Napolitano on hyvä keksimään loistavia tarinan alkuja mutta valitettavasti hän sössii ne sitten jonninjoutavalla dialogilla ja tyhjyyttään kumisevilla henkilöhahmoilla. 

Vuoden kirja oli myös sen pisin: Heini Junkkaalan elämäkerta Pirkko Saisiosta oli lähes tuhat sivua pitkä, mutta olisin voinut lukea leikiten vielä toiset tuhat sivua. Se intohimo, jolla Suosio elää tätä elämäänsä on todella inspiroivaa, siitä intohimosta haluaisin omaksua edes hippusen verran omaan elämääni. 

***

Kirjavuodelta 2025 odotan tietysti taas yllätyksiä ja uusia kirjailijanimiä. Uusia kirjamaita saa myös mielellään tulla. Onneksi lukupiirini muut jäsenet ovat innostuneet seikkailemaan uusissa maissa, yritämme löytää aina uusia maantieteellisiä kohteita ja kirjailijoita.

Jatkan myös tätä jo tutuksi tullutta haahuilevan lukijan taktiikkaani, niinhän ne useimmat yllätyksetkin ilmaantuvat. En osallistu haasteisiin enkä tutki uusia kirjaluetteloita, heittäydyn vain virran vietämäksi. Kirjoja löydän ennen kaikkea täältä blogeista ja kirja-instan kuvavirrasta. Mutta varaan kirjastosta kirjoja herkästi muutenkin, aina kun näen jonkun mielenkiintoisen kirjamaininnan.

Parasta tässä kirjallisuusharrastuksessa on kuitenkin se, että niin paljon lukemastaan voi siirtää myös omaan arkeen. Mainitsinkin jo Pirkko Saision elämän intohimon, jota nyt siis yritän lisätä omaan elämääni. Se hetkessä eläminen! Muita oivia lukuoppeja tarjoilivat myös esimerkiksi Naomi Klein (hus pois sieltä somesta ja takaisin oikeaan elämään!) ja David Nicholls (kaikki paitsi vaeltaminen on turhaa).

Katsotaan sitten taas vuoden päästä onko mikään näistä tavoitteistani toteutunut. Nyt toivotan kaikille teille kirjaystävilleni mielenkiintoista ja jännittävää uutta kirjavuotta 2025!!

Kommentit

  1. Paljon olet lukenut tänä vuonna. Kaunokaisia-teos pääsee minunkin suosikkilistalleni. - Hyvää ensi vuotta ja antoisaa lukuvuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvää Uutta Kirjavuotta myös sinulle, Anneli!

      "Kaunokaisia" pääsi listalleni siitä syystä, että se oli vuoden pahin pettymys, valitettavasti... olin ehkä ladannut siihen liian kovat odotukset koska sitä kehuttiin niin paljon joka puolella. Mutta olen lukenut kaikki ne ylistävät kommentit ja sitten mietiskellyt, että miksi tämä ei uponnut minuun. Kirja on todella jakanut lukijoita, mutta senpä takia juuri tätä kirjasomea onkin niin hauska seurata kun näkee monenlaisia mielipiteitä, joihin voi verrata omaa lukemaansa.

      Poista
  2. Luin Saision elämäkerran jo viime vuonna. Se on elämäkerraksi aika lailla tavallisuudesta poikkeavasti kirjoitettu. Sopi Saisiolle.

    Hyviä kirjoja ensi vuodelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on todella taidokas elämäkerta ja hauska lukea!

      Poista
  3. Minulla on sama haahuilutekniikka. Se nyt puuttuu, että tekisi itselleen lukemisesta jotain "ei vapaata ja listan mukaista". Haahuillessa tulee myös noita iloisia yllätyksiä ja hetkessä elämistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jossain vaiheessa yritin lukea suunnitelmallisemmin kun ajattelin, että tietyt kirjat pitäisi lukea. Mutta stressihän siitä vain tuli!

      Poista
  4. Wow, hyvin luettu – siis huima määrä ja mielestäni myös kiitettävän monta maata edustettuna lukemisissa. Että on tosiaan matkustettu kirjojen siivillä <3

    Minkäs sille tosiaan voi, jos kiinnostavat kirjat sattuvat olemaan naisten kirjoittamia. :D Itse olen tehnyt sellaisen havainnon, että naisten kirjoittamat kirjat ovat yleensä minulle enemmän mieleen – ainakin ne täyttävät vuotuisen vaikuttavimmat/mieleenpainuvimmat lukukokemukset -listan (viime vuonna listalla oli vain yksi miehen kirjoittama teos, tästä vuodesta en vielä tiedä: lista on vaiheessa).

    Marita Lintunen on minulle ennestään tuntematon ihan nimen ja teosten tasolla, mutta kiinnostuin. Täytyy lisätä Suomi-listalle ainakin tuo Sata auringonkiertoa. Miksiköhän en ole jo lisännyt, kun nähtäväsati olen jo aiemmin blogissasi osoittanut kiinnostusta siihen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihmettelin itsekin tuota luettujen kirjojen määrää mutta tajusin sitten, että olen alkanut tänä vuonna käydä tiheämmin konttorilla töissä. Ja se taas tietää metrolla matkustamista, jossa saan päivittäin 2x42 minuuttia. Siinä ehtii hyvin lukea!

      Maritta Lintunen on todellakin tutustumisen arvoinen kirjailija!

      Poista
  5. Kiinnostavaa että Saision elämäkerta oli noin inspiroiva. En ole lukenut. Saision viimeisin, Suliko on varauksissani. - Piti oikein laskea, kuinka paljon mieskirjailijoita olen lukenut. Saman määrän kuin sinä, 21! Mikä on omassa vuosisaldossani jo lähellä puolta, koska olen lukenut yhteensä vain 52 kirjaa. - Hyvää uutta vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen lukenut Saisiolta lähes kaiken ja tässä elämäkerrassa yllätyin siitä, miten vahvasti siitä kuului juuri Saision oma ääni. Heini Junkkaala on kehittänyt hienon kerrontatyylin, jo senkin takia kirja kannattaa lukea. Ja siis kirjahan on aivan pakollinen, jos pitää Saision tuotannosta!

      Poista
  6. Kiva, että Meron Englantilainen romanssi oli sinulle mieleen. Se on "laatuhömppää", ja ihanan kirjallinen hömppä 😁. Hyvää kirjavuotta 2025! ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laatuhömppä uppoaa tähänkin lukijaan! Merolta on ilmestynyt kai pari muutakin kirjaa, haluan ehdottomasti lukea nekin ja katsoa ovatko samaa tasoa. Joka tapauksessa nappisuoritus ja vielä esikoisromaanilla!

      Poista
  7. Hieno lukuvuosi takana. Toivotan sitä tällekin vuodelle. Minäkin tykkäsin Meron Englantilaisesta romanssista. Seuraavasta Meron kirjasta en tykännyt ja se jäi kesken. Lukumakuja ja kirjoja on paljon, joten onneksi kirjoja ja tarinoita on paljon. Paljon se riippuu tietysti omasta mielialastakin, miten mihinkin kirjaan suhtautuu. Minä pidin valtavasti Kaunokaisista. Yksi ehdoton suosikkini viime vuodelta. William nousi minulle omine psyykkisine ongelmineen kirjan päähenkilöhahmoksi.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mutta saako näin oikeasti kirjoittaa?

  Tällä kertaa haluan kirjoittaa kahdesta kirjasta, jotka ovat jääneet vaivaamaan mieltäni. Molemmissa  on käytetty henkilöhahmoina oikeita historian henkilöitä, mutta kyseiset kirjat eivät ole elämäkertoja vaan fiktion ja faktan sekoituksia. Saksalaisen Daniel Kehlmannin Lichtspiel (suomennettu nimellä Ohjaaja) kertoo mykkäelokuvakauden legendaarisesta elokuvaohjaajasta, W.G. Pabstista. Kirjassa häntä tituleerataan "Greta Garbon löytäjäksi" - väite, joka vetää mutkat suoriksi, sillä ensinhän Garbon löysi Mauritz Stiller . Jo tässä vaiheessa tuntosarveni alkavat väristä... W.G. Pabst palaa epäonnistuneen Hollywood-debyyttinsä jälkeen Eurooppaan, tarkoituksenaan vierailla vanhan äitinsä luona. Saksan poliittinen tilanne on kuitenkin kärjistynyt Pabstin poissaolon aikana ja hän ajautuu natsihallinnon propagandakoneiston sätkynukeksi. Kehlmann kuvaa jännittävästi natsi-Saksassa vallinneita realiteettejä, joiden pohjalta kukin joutui tekemään päätöksensä - olenko mukana vai leiki...

Kiitos tästä kesästä, Aulikki Oksanen!

  Olen myöhäisherännäinen monien asioiden suhteen, mutta kun löydän jotain innostavaa niin lähdenkin sitten täysillä mukaan. Ja tänä kesänä tämän palavan innostukseni herätti Aulikki Oksanen ! Kaikki alkoi siitä kun luin Helena Ruuskan viime vuonna ilmestyneen elämäkerran Aulikki Oksasesta. Olen lukenut Ruuskalta kaikki hänen kirjoittamansa elämäkerrat (Hugo Simberg, Marja-Liisa Vartio, Mary Gallen-Kallela ja Eeva Joenpelto) ja kaikki nämä kirjat ovat olleet huikeita aikamatkoja. Ruuska on taitava nitomaan tutkimansa henkilön elämänvaiheet suurempaan historiankehykseen samalla kun hän ripottelee matkan varrelle jännittäviä hippusia kunkin ajan arjesta ja omituisuuksista.  Oksanen eroaa muista Ruuskan kohteista sillä, että hän on vielä mitä suuremmiten elossa, jolloin hän on ollut itse mukana kirjan teossa. Koko prosessi vei kolme vuotta ja valmistui Oksasen 80-vuotispäiväksi. Ruuska sai haastatella koko Oksasen klaanin isompia lastenlapsia myöten ja paikoin lukija onkin kuin ...

Sirpaleita Anna-Leena Härkösen elämästä - ja vähän omastanikin...

Nyt se vihdoin tuli! Tilaamani Taskupainos! Kävin hakemassa kirjastosta ja 24 tuntia myöhemmin kirja oli luettu. Olisin lukenut nopeamminkin, jos työt ja kotihommat eivät olisi estäneet. Ja kirja oli muuten aivan liian lyhyt. Anna-Leena Härkösen tarinointia olisin jaksanut vähintään yhtä kauan kuin Pirkko Saisiotakin. Anna-Leena Härkönen on lempikirjailijani ja yksi niitä harvoja joita luen yhä uudestaan. Hän on myös lohtukirjailijani - samalla tavalla kuin makaronilaatikko on lohturuokani, jota pitää saada kun elämä kohtelee kaltoin. Katja Kallion ystävästään kirjoittama muistelmateos on onneksi täysosuma. Kirjan rakenne on tarkoituksella spiraalimainen, ei aikajärjestyksessä kerrottu ja se toimii todella hyvin. Kerronta on tajunnanvirtamaista - ikäänkuin istuisin saman pöydän ääressä kuuntelemassa Härkösen jutustelua.  Kirjan kerronta on puhtaasti Härköstä itseään, sillä Kallio ei tähän kirjaan ole halunnut haastatella muista ihmisiä. " Mua kiinnostaa sun kokemus elämästä. Että ...

Klassikkohaaste #14: Antti Jalava – Asfalttikukka

  Vaikka Ruotsissa asuu meitä suomentaustaisia n. 7% väestöstä, näkyy se yllättävän vähän ruotsalaisessa kirjallisuuskentässä. Itse asiassa vain kolme kirjaa on onnistunut herättämään ruotsalaismedian mielenkiinnon. Susanna Alakosken Svinalängorna (suomennettuna ’Sikalat’) ilmestyi 2006, jolloin se voitti Ruotsin arvostetuimman kirjallisuuspalkinnon, August-palkinnon ja kirjasta tehtiin myös elokuva muutamaa vuotta myöhemmin. Eija Hetekivi Olsson julkaisi 2011 esikoisromaaninsa ’Ingenbarnsland’, jossa hän kuvaa suomalaissiirtolaisten elämää Göteborgissa. Kirja oli August-palkintoehdokkaana ja se on myöhemmin kasvanut trilogiaksi. Mutta suomalaisen siirtolaiskirjallisuuden pioneeri oli Antti Jalava (1949-2021), jolta vuonna 1980 ilmestyi paljon puhuttu romaani ’Asfaltblomman’ (suom. Pentti Saarikoski ’Asfalttikukka’). Kirja ei ollut kuitenkaan Jalavan esikoisteos, hän oli aikaisemmin kirjoittanut kirjat ’Matti’ ja ’Jag har inte bett att få komma’. Etsin oman aamulehteni Dagens...

Eeva Kilpi: Elämä edestakaisin (Klassikkohaaste #21)

Olen lukenut Eeva Kilpeä koko aikuiselämäni ja monet hänen teoksistaan jopa useaan otteeseen. Kilpi oli myös lohtukirjailijani, kun en päässyt koronasulun aikana Suomeen.  Lääkkeeksi Suomi-ikävääni  auttoi silloin Kilven herkkä ja hersyvä suomen kieli. Olen myös miettinyt voiko "elämän evakkous" siirtyä sukupolvelta toiselle. Ainakin omassa elämässäni tunnistan tätä samaa " nyssyköiden haalijan  -syndroomaa": "Että kaikki tarpeellinen on kasseissa ja pusseissa sängyn alla tai sängyn vieressä, käden ulottuvilla". Koskaan kun ei tiedä milloin se lähtö tulee. Anna-Riikka Carlsonin  kirjassa  "Rakas Eeva Kilpi. Nämä juhlat jatkuvat vielä" Kilpi epäilee, että tokko häntä enää kukaan lukee. Mutta kyllä vaan luetaan! Etenkin Kilven runoutta näkee siteerattavan säännöllisesti kirjasomessa. Proosatekstit ovat ehkä sitten jääneet vähemmälle huomiolle, ja juuri siksi haluankin nostaa esille tämänkertaisessa Klassikkohaastekirjoituksessani yhden Kilven varha...