Siirry pääsisältöön

Kirjasomen joulukalenteri - Luukku 16

 


Hyvää kolmannen adventin jälkeistä maanantaita! Alkaako joulustressi jo vallata mielen? Siellähän se jo ensi viikolla odottaa, se joulu... 

Kävimme viikonloppuna ystävien luona kylässä ja siellä äidyin muistelemaan ensimmäistä koronajoulua, jolloin muistini mukaan oli niin stressitöntä ja ehdin kerrankin laittaa kystä kyllä. No, onneksi on tämä blogini arkisto. Vuoden 2020 joulukalenteripostaukseni kertoo kylläkin vähän toisenlaisista tunnelmista.

Mutta takaisin tähän jouluun! Ja mikäs joulu se nyt muka olisi jos se ei ole maustettu ainakin hyppysellisellä stressiä ja ripauksella kireitä tunnelmia. Olen ollut tässä syksyn aikana jo tuntosarvet koholla ja pistänyt merkille "tunnelmallisia" joulukohtauksia lukemistani kirjoista.

Vieläkö muistatte Orvokki Aution Pesärikko-trilogian Armin? Nuori Armi, joka haaveili aikuisen elämästä ja suostui Olavin kosintaan, vanhempiensa vastustuksesta huolimatta. Ensimmäinen joulu anopin huomissa on työntäyteinen. Joka päivä on jotakin puuhaa, Armi tekee jouluruokia ja leipoo tortut ja piparit. Kuusenkin koristelee, mutta silloin tulee anopilta moite:

Kuinka sä sen nauhan pistät? sanoi anoppi. - Ei sitä niin oo koskaan piretty, annas kun mä laitan.

Selvää on, ettei tämä ole vielä se Armin kaipaama oma koti.

Vieraassa kodissa tekee jouluvalmisteluja myös Nanette Kottarainen. Nanette on Felix-herran kotiapulainen ja valmistaa vuoden 1958 jouluna jouluaterian, "kuten toivottiin": hän liotti, suolasi, keitti, pilkkoi, siivutti, hunnutti, silppusi, paistoi, pikkelöi, kohotti, voiteli, täytti ja kuorrutti. Nanetten monen päivän stressi puuskuttaa pintaan kun hän lopulta pääsee istumaan omalle tuolilleen, joka on tietysti lähimpänä keittiön ovea. Huoneen täyttää hiljaisuus:

Yritin istua paikoillani, mutta ilma ahtautui keuhkoihini enkä saanut hengitystäni tasattua, luulin että tukehdun. Felix katseli minua otsakiharansa takaa ja huomautti sitten, että pöydästä puuttuu suolasirotin.

Me Nanette Kottaraisen muotokuvan jo lukeneet tiedämme, että tämä kohtaus peittää taakseen traumaattisen elämäntarinan.

Kireä tunnelma vallitsee myös Pirjo Hassisen romaanin päähenkilön Sannan joulupöydässä. Hän viettää jouluaattoa kaksin miesystävänsä Y:n kanssa, mutta menneisyyden haamut istuvat tiukasti mukana. Sanna näkee pöydän ääressä myös Y:n ja Sannan jo edesmenneet isät sekä Y:n ex-puolison ja bonuslapset. Sanna ottaa harteilleen marttyyriäidin roolin ja hermoilee: 

(---) oliko jokin vadeista tyhjenemässä, ulottuivatko kaikki varmasti sinappiin ja kurkkusalaattiin ja hillosipuleihin ja muikkusardiineihin, uupuiko purnukoista haarukoita? Maistuivatko laatikot? Äidin kärpännopea katse oli nyt minun katseeni, ja kiukkuinen marttyyrinmieli huuhtoi minua päästä varpaisiin, sillä minua väsytti!

Huh! Että hyvää joulua vaan kaikille...

Mutta ennen kuin ollaan niin pitkällä, että istutaan joulupöydässä kireinä ja väsyneinä niin tokihan tässä pitää vielä ehtiä siivota! Tosin nyt on pakko pistää stoppi tälle kärsimysnäytelmälle ja etsiä tervehenkisimpiä esikuvia. Ja onneksi meillä on Vilijonkka!

Oli ihanaa saada taas siivota. Hän tiesi tarkalleen missä pöly piileksi, pehmeänä ja harmaana  ja itsetyytyväisenä se oli asettunut huoneiden nurkkiin, ja Vilijonkka pyydysti joka ikisen pölytuppuran joka oli kierittäytynyt isoksi ja pulleaksi ja täyttynyt hiuskarvoilla. Ne luulivat olevansa turvassa, hahhah!

***

Toivotan kaikille iloista ja lämmintä ja 

ennen kaikkea lukurauhan täyteistä joulua!

***

Kirjasomen eilinen luukku avautui Kirjan jos toisenkin -blogissa ja luukun numero 17 avaa Kirjojen kuisketta -blogi. Lista kaikista luukuista linkkeineen löytyy Yöpöydän kirjat -blogista.


***

Sitaatit on otettu seuraavista teoksista:

Orvokki Autio: Viistotaival (Kirjayhtymä 1980)

Hanna Weselius: Nimetön. Nanette Kottaraisen muotokuva (WSOY 2023)

Pirjo Hassinen: Toisella tavalla onnellinen (Otava 2022)

Tove Jansson: Muumilaakson marraskuu, suomentanut Kaarina Helakisa (WSOY 1991)



Kommentit

  1. Onpa mainioita joulustressin kuvauksia, ja tuo Vilijonkan asenne on just oikea.
    Kaikesta voi tehdä ikävän tai hauskan asian, jos itse saa tehdä. Toisten käskettävänä se on vaikeaa. Pesärikon Armilla on kuitenkin mielessä oma koti, mikä auttaa kestämään.

    Monet ottavat joulun Suomessa niin vakavasti. Ihan hyvin voi ostaa valmisruokaa tai tilata pitopalvelusta, jos ei ole kokkailun harrastaja, ja voi myös syödä ihan muuta kuin niitä perinteisiä jouluruokia, jos oman perheen joulun viettäjät eivät niistä yhtään välitä.

    Iloista ja lämmintä joulun aikaa myös sinulle Tukholman joulumijööseen!

    VastaaPoista
  2. Hyviä mausteita joulukalenterissasi! Heti aloin miettiä että pitäiskö tosiaan pikkelöidä :) Minullakin on muistissani kirjasitaattiesi tapaisia jouluja, äitini ja tätini riitelivät aina kuin kissa ja koira, miksei siis myös jouluna. Onneksi se tapa ei siirtynyt seuraavaan sukupolveen. Hyvää joulua sinne hunajan ja maidon maahan - kuten eräs ex-kollegani Ruotsia kuvaili. Ja hyviä kirjoja tietenkin!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pikkukaupungin ilot ja kirot - Philip Teirin Pietarsaari ja Stine Pilgaardin Jyllanti

  Marraskuun pimeydestä teitä tervehdin, rakkaat blogilukijani - tosin hiukan väräjävin koivin ja tukka pystyssä koronan kourista irti päästyäni. Kalenteriin katsominen  hermostuttaa, sitä saakin pistää tämän sairasviikon jäljiltä uusiksi. Mutta aivan ensimmäiseksi pistetään blogi ajantasalle! En pysty yleensä sairastellessani lukemaan, koska saan melkein aina silmä- ja päänsärkyä. Nytkin lepäilin lähinnä hiljaisuudessa tai radiosta musiikkiohjelmia kuunnellen. Mutta juuri ennen sairastumista minun piti tänne jo vuodattaa ajatuksiani kahdesta juuri lukemastani kirjasta ja yritän nyt saada kiinni niistä tunnelmista... Philip Teiriltä olen lukenut kai kaikki hänen romaaninsa ja olen niistä myös pitänyt. Tämän uusimman teoksen 'Eftermiddag i augusti' (suom. Elokuun varjot) laitoin tietysti sitten heti varaukseen. Nyt kirjan luettuani olen kuitenkin hiukan ehkä pettynyt, tämä uusin ei ollut nimittäin ihan samanlainen lukunautinto kuin Teirin aiemmat.  Vuonna 2020 ilmestynyttä...

Ann Napolitanin "Kaunokaisia" - raportti eletystä elämästä

  Seuraan tiiviisti myös saksankielisiä kirjallisuusmarkkinoita ja huomasin juuri ennakkopostauksen sveitsiläisen Charles Lewinskyn tänä syksynä ilmestyvästä kirjasta "Täuschend echt" (Petollisen todellinen), jossa mainostoimiston copywriter menettää kaiken - työn, rakkauden ja rahat. Hän onnistuu kuitenkin tekoälyn avulla tuottamaan romaanin, "tositarinan", josta tulee suurmenestys. On kuitenkin yksi henkilö, entinen rakastettu, joka tietää että tarina ei ole totta...  Mieltä kutkuttava aihe! Vaikka samalla iskee mieleen ajatus, että kuinkakohan monta tekoälyllä tuotettua romaania tuolla maailmalla jo liikkuukaan? Minulla on itse asiassa jo yksi vahva ehdokas, enkä ole edes yksin epäilykseni kanssa, minkä huomasin kun tutkin asiaa. Kyseessä on ehkä tällä hetkellä kirjasomen eniten hehkutettu kirja, amerikkalaisen Ann Napolitanon "Hello Beautiful" (Kaunokaisia), jonka myös lukupiirimme päätti lukea. Huom! Jos haluat välttää juonipaljastuksia tai jos pidit ...

Ludmila Engquistin tarina - Kuinka Ruotsin kansa tuli petetyksi

  Hei, kuulkaas tätä: olen lukenut urheilukirjan! En yleensä moisiin harhaudu, sillä (vähäisen) lukukokemukseni mukaan ne ovat usein aika yksitoikkoisia. Eikä vähiten sen vuoksi, että ne on yleensä kirjoitettu fanikirjoiksi. Eli kaikki on huippua ja hienoa ja mahtavaa. Ei, ei voi olla! Tämän Ludmila Engquistista kertovan kirjan päätin kuitenkin lukea, sillä hänen tarinansa on herättänyt niin paljon kysymysmerkkejä.  Ja Ludmilalla on kieltämättä paljon selittämistä, etenkin Ruotsin kansalle. Harvoin saakaan lukea näin nöyrästi kirjoitettua urheilijaelämäkertaa. Kuka sitten on Ludmila? Hän syntyi 1964 silloisessa Neuvostoliitossa, jossa lapset lokeroitiin koulussa automaattisesti tiettyihin lahjakkuusluokkiin. Ludmilastakin piti ensin tulla voimistelija, mutta sitten hänet siirrettiin yleisurheilun puolella. Lapselta itseltään ei tietenkään pahemmin kyselty mitä hän haluaisi tehdä. Ludmila ymmärsi kuitenkin varhain, että tässä voisi olla keino päästä pois. Lapsuutta väritti...

Kirjatulvavaroitus - ja pari sanaa tuoreesta nobelistista

  Onpa tullut taas luettua! Kirjoja on levällään joka nurkassa, lainakirjoja on tällä hetkellä kerääntynyt peräti neljästä eri kirjastosta ja muistutusviestejä tulee tasaiseen tahtiin, että aina on jonkun kirjan lainausaika päättymässä.  Useimpien lainausaikaa olen saanut pidennettyä, mutta aina välillä iskee kauhun paikka - kirjaan on toinen varaus ja se pitää palauttaa jo parin päivän päästä. Ja sitten paahdan hiki hatussa, että ehdin lukea. Mutta vain jos kirja on hyvä. Huonot kirjat palautan lukemattomina. Olen nyt vihdoinkin oppinut sen, että elämää ei tuhlata kirjoihin, jotka eivät niin sanotusti vedä.  Kirjapinossa on ollut yksi pikalaina, ruotsalaisen journalistin Martin Gelinin juuri ilmestynyt teos Imorgon är jag långt härifrån  (Huomenna olen kaukana täältä). Ja se olikin onneksi kirja, joka veti heti mukaansa. Gelin muutti 23 vuotta sitten unelmakaupunkiinsa New Yorkiin, mutta nyt muuttokuorma palasi takaisin Eurooppaan. Päätös ei ollut helppo, mutta amer...

Kärsitkö unettomista öistä? Hanki oma Saisio!

  Alan jo pikkuhiljaa toipua tuosta viimeisimmästä lukushokistani eli Ann Napolitanon Kaunokaiset-romaanista . Jonka siis jo ehdin julistaa tekoälyn kirjoittamaksi ja kaikin puolin kelvottomaksi kirjaksi.  Sitten osui käsiini Hanna Weseliuksen viime vuonna ilmestynyt romaani "Nimetön" ja tajusin, ettei minun ole tarkoituskaan lukea mitään napolitanoja tai ferranteja. Tarvitsen juuri tällaista sopivasti sekavaa, ajassa ja paikassa hyppivää kerrontaa, joka jättää myös tyhjiä aukkoja niin ettei mielenkiintoni herpaannu. Tekstin pitää hengittää! Nyt sen taas opin: kirjallisuuden harrastajan tärkein ominaisuus on osata tunnistaa oma kirjailijatyyppinsä, ettei tuhlaa tätä lyhyttä elämäänsä vääränlaiseen kirjallisuuteen. Weseliuksen "Nimetön" on koukuttava ja kiehtova tarina yhdestä pitkän iän saavuttaneesta naisesta ja hänen elämästään. Ja mitä kaikkea siihen elämään voikaan mahtua!  Olen itse saanut kunnian olla ystävä kahdelle lähes sadanvuoden ikään eläneelle naiselle...