Siirry pääsisältöön

Kirjasomen joulukalenteri - Luukku 16

 


Hyvää kolmannen adventin jälkeistä maanantaita! Alkaako joulustressi jo vallata mielen? Siellähän se jo ensi viikolla odottaa, se joulu... 

Kävimme viikonloppuna ystävien luona kylässä ja siellä äidyin muistelemaan ensimmäistä koronajoulua, jolloin muistini mukaan oli niin stressitöntä ja ehdin kerrankin laittaa kystä kyllä. No, onneksi on tämä blogini arkisto. Vuoden 2020 joulukalenteripostaukseni kertoo kylläkin vähän toisenlaisista tunnelmista.

Mutta takaisin tähän jouluun! Ja mikäs joulu se nyt muka olisi jos se ei ole maustettu ainakin hyppysellisellä stressiä ja ripauksella kireitä tunnelmia. Olen ollut tässä syksyn aikana jo tuntosarvet koholla ja pistänyt merkille "tunnelmallisia" joulukohtauksia lukemistani kirjoista.

Vieläkö muistatte Orvokki Aution Pesärikko-trilogian Armin? Nuori Armi, joka haaveili aikuisen elämästä ja suostui Olavin kosintaan, vanhempiensa vastustuksesta huolimatta. Ensimmäinen joulu anopin huomissa on työntäyteinen. Joka päivä on jotakin puuhaa, Armi tekee jouluruokia ja leipoo tortut ja piparit. Kuusenkin koristelee, mutta silloin tulee anopilta moite:

Kuinka sä sen nauhan pistät? sanoi anoppi. - Ei sitä niin oo koskaan piretty, annas kun mä laitan.

Selvää on, ettei tämä ole vielä se Armin kaipaama oma koti.

Vieraassa kodissa tekee jouluvalmisteluja myös Nanette Kottarainen. Nanette on Felix-herran kotiapulainen ja valmistaa vuoden 1958 jouluna jouluaterian, "kuten toivottiin": hän liotti, suolasi, keitti, pilkkoi, siivutti, hunnutti, silppusi, paistoi, pikkelöi, kohotti, voiteli, täytti ja kuorrutti. Nanetten monen päivän stressi puuskuttaa pintaan kun hän lopulta pääsee istumaan omalle tuolilleen, joka on tietysti lähimpänä keittiön ovea. Huoneen täyttää hiljaisuus:

Yritin istua paikoillani, mutta ilma ahtautui keuhkoihini enkä saanut hengitystäni tasattua, luulin että tukehdun. Felix katseli minua otsakiharansa takaa ja huomautti sitten, että pöydästä puuttuu suolasirotin.

Me Nanette Kottaraisen muotokuvan jo lukeneet tiedämme, että tämä kohtaus peittää taakseen traumaattisen elämäntarinan.

Kireä tunnelma vallitsee myös Pirjo Hassisen romaanin päähenkilön Sannan joulupöydässä. Hän viettää jouluaattoa kaksin miesystävänsä Y:n kanssa, mutta menneisyyden haamut istuvat tiukasti mukana. Sanna näkee pöydän ääressä myös Y:n ja Sannan jo edesmenneet isät sekä Y:n ex-puolison ja bonuslapset. Sanna ottaa harteilleen marttyyriäidin roolin ja hermoilee: 

(---) oliko jokin vadeista tyhjenemässä, ulottuivatko kaikki varmasti sinappiin ja kurkkusalaattiin ja hillosipuleihin ja muikkusardiineihin, uupuiko purnukoista haarukoita? Maistuivatko laatikot? Äidin kärpännopea katse oli nyt minun katseeni, ja kiukkuinen marttyyrinmieli huuhtoi minua päästä varpaisiin, sillä minua väsytti!

Huh! Että hyvää joulua vaan kaikille...

Mutta ennen kuin ollaan niin pitkällä, että istutaan joulupöydässä kireinä ja väsyneinä niin tokihan tässä pitää vielä ehtiä siivota! Tosin nyt on pakko pistää stoppi tälle kärsimysnäytelmälle ja etsiä tervehenkisimpiä esikuvia. Ja onneksi meillä on Vilijonkka!

Oli ihanaa saada taas siivota. Hän tiesi tarkalleen missä pöly piileksi, pehmeänä ja harmaana  ja itsetyytyväisenä se oli asettunut huoneiden nurkkiin, ja Vilijonkka pyydysti joka ikisen pölytuppuran joka oli kierittäytynyt isoksi ja pulleaksi ja täyttynyt hiuskarvoilla. Ne luulivat olevansa turvassa, hahhah!

***

Toivotan kaikille iloista ja lämmintä ja 

ennen kaikkea lukurauhan täyteistä joulua!

***

Kirjasomen eilinen luukku avautui Kirjan jos toisenkin -blogissa ja luukun numero 17 avaa Kirjojen kuisketta -blogi. Lista kaikista luukuista linkkeineen löytyy Yöpöydän kirjat -blogista.


***

Sitaatit on otettu seuraavista teoksista:

Orvokki Autio: Viistotaival (Kirjayhtymä 1980)

Hanna Weselius: Nimetön. Nanette Kottaraisen muotokuva (WSOY 2023)

Pirjo Hassinen: Toisella tavalla onnellinen (Otava 2022)

Tove Jansson: Muumilaakson marraskuu, suomentanut Kaarina Helakisa (WSOY 1991)



Kommentit

  1. Onpa mainioita joulustressin kuvauksia, ja tuo Vilijonkan asenne on just oikea.
    Kaikesta voi tehdä ikävän tai hauskan asian, jos itse saa tehdä. Toisten käskettävänä se on vaikeaa. Pesärikon Armilla on kuitenkin mielessä oma koti, mikä auttaa kestämään.

    Monet ottavat joulun Suomessa niin vakavasti. Ihan hyvin voi ostaa valmisruokaa tai tilata pitopalvelusta, jos ei ole kokkailun harrastaja, ja voi myös syödä ihan muuta kuin niitä perinteisiä jouluruokia, jos oman perheen joulun viettäjät eivät niistä yhtään välitä.

    Iloista ja lämmintä joulun aikaa myös sinulle Tukholman joulumijööseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yritän nyt minäkin tämän joulusiivouksen yhteydessä tuota Vilijonkan asennetta sen sijaan että raivosiivoaisin 😊 Jouluruokien suhteen minulla ei ole onneksi muita pakollisia kuin lanttu- ja porkkanalaatikko, ilman niitä ei joulu tule.

      Hyvää joulua myös sinulle, Marjatta!!

      Poista
  2. Hyviä mausteita joulukalenterissasi! Heti aloin miettiä että pitäiskö tosiaan pikkelöidä :) Minullakin on muistissani kirjasitaattiesi tapaisia jouluja, äitini ja tätini riitelivät aina kuin kissa ja koira, miksei siis myös jouluna. Onneksi se tapa ei siirtynyt seuraavaan sukupolveen. Hyvää joulua sinne hunajan ja maidon maahan - kuten eräs ex-kollegani Ruotsia kuvaili. Ja hyviä kirjoja tietenkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä Ruotsissahan puhutaan "Norén-joulusta" kun on sellainen vähän ärhäkämpi joulutunnelma, tämä siis Lars Norénin perintönä joka kirjoitti synkkiä perhedraamoja. Itse järjestän yleensä jonkun joulustressihepulin viimeistään päivää ennen aattoa, mutta se laantuu itsestään ja viimeistään kun istuudutaan joulupöytään. Niin, pitäisikö tosiaan tänä jouluna kokeilla myös pikkelöintiä!

      Poista
  3. Hih, juuri tänään tein joulusiivouksen vihapäissäni koska olin jo kauhean nälissäni :D Mutta olen tyytyväinen, että tein sen. Olen sillä lailla perinteinen nainen, että ennen joulua pitää siivota kunnolla, joskin komerot olkoot vähemmällä vaivalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla vielä edessä joulusiivous, kyllä se vaan tosiaan kuuluu jouluun! Ja oikeasti tykkään siivota, mutta aina se vaan lipsahtaa sellaiseksi ikäväksi raivosiivoamiseksi...

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mutta saako näin oikeasti kirjoittaa?

  Tällä kertaa haluan kirjoittaa kahdesta kirjasta, jotka ovat jääneet vaivaamaan mieltäni. Molemmissa  on käytetty henkilöhahmoina oikeita historian henkilöitä, mutta kyseiset kirjat eivät ole elämäkertoja vaan fiktion ja faktan sekoituksia. Saksalaisen Daniel Kehlmannin Lichtspiel (suomennettu nimellä Ohjaaja) kertoo mykkäelokuvakauden legendaarisesta elokuvaohjaajasta, W.G. Pabstista. Kirjassa häntä tituleerataan "Greta Garbon löytäjäksi" - väite, joka vetää mutkat suoriksi, sillä ensinhän Garbon löysi Mauritz Stiller . Jo tässä vaiheessa tuntosarveni alkavat väristä... W.G. Pabst palaa epäonnistuneen Hollywood-debyyttinsä jälkeen Eurooppaan, tarkoituksenaan vierailla vanhan äitinsä luona. Saksan poliittinen tilanne on kuitenkin kärjistynyt Pabstin poissaolon aikana ja hän ajautuu natsihallinnon propagandakoneiston sätkynukeksi. Kehlmann kuvaa jännittävästi natsi-Saksassa vallinneita realiteettejä, joiden pohjalta kukin joutui tekemään päätöksensä - olenko mukana vai leiki...

Kiitos tästä kesästä, Aulikki Oksanen!

  Olen myöhäisherännäinen monien asioiden suhteen, mutta kun löydän jotain innostavaa niin lähdenkin sitten täysillä mukaan. Ja tänä kesänä tämän palavan innostukseni herätti Aulikki Oksanen ! Kaikki alkoi siitä kun luin Helena Ruuskan viime vuonna ilmestyneen elämäkerran Aulikki Oksasesta. Olen lukenut Ruuskalta kaikki hänen kirjoittamansa elämäkerrat (Hugo Simberg, Marja-Liisa Vartio, Mary Gallen-Kallela ja Eeva Joenpelto) ja kaikki nämä kirjat ovat olleet huikeita aikamatkoja. Ruuska on taitava nitomaan tutkimansa henkilön elämänvaiheet suurempaan historiankehykseen samalla kun hän ripottelee matkan varrelle jännittäviä hippusia kunkin ajan arjesta ja omituisuuksista.  Oksanen eroaa muista Ruuskan kohteista sillä, että hän on vielä mitä suuremmiten elossa, jolloin hän on ollut itse mukana kirjan teossa. Koko prosessi vei kolme vuotta ja valmistui Oksasen 80-vuotispäiväksi. Ruuska sai haastatella koko Oksasen klaanin isompia lastenlapsia myöten ja paikoin lukija onkin kuin ...

Sirpaleita Anna-Leena Härkösen elämästä - ja vähän omastanikin...

Nyt se vihdoin tuli! Tilaamani Taskupainos! Kävin hakemassa kirjastosta ja 24 tuntia myöhemmin kirja oli luettu. Olisin lukenut nopeamminkin, jos työt ja kotihommat eivät olisi estäneet. Ja kirja oli muuten aivan liian lyhyt. Anna-Leena Härkösen tarinointia olisin jaksanut vähintään yhtä kauan kuin Pirkko Saisiotakin. Anna-Leena Härkönen on lempikirjailijani ja yksi niitä harvoja joita luen yhä uudestaan. Hän on myös lohtukirjailijani - samalla tavalla kuin makaronilaatikko on lohturuokani, jota pitää saada kun elämä kohtelee kaltoin. Katja Kallion ystävästään kirjoittama muistelmateos on onneksi täysosuma. Kirjan rakenne on tarkoituksella spiraalimainen, ei aikajärjestyksessä kerrottu ja se toimii todella hyvin. Kerronta on tajunnanvirtamaista - ikäänkuin istuisin saman pöydän ääressä kuuntelemassa Härkösen jutustelua.  Kirjan kerronta on puhtaasti Härköstä itseään, sillä Kallio ei tähän kirjaan ole halunnut haastatella muista ihmisiä. " Mua kiinnostaa sun kokemus elämästä. Että ...

Klassikkohaaste #14: Antti Jalava – Asfalttikukka

  Vaikka Ruotsissa asuu meitä suomentaustaisia n. 7% väestöstä, näkyy se yllättävän vähän ruotsalaisessa kirjallisuuskentässä. Itse asiassa vain kolme kirjaa on onnistunut herättämään ruotsalaismedian mielenkiinnon. Susanna Alakosken Svinalängorna (suomennettuna ’Sikalat’) ilmestyi 2006, jolloin se voitti Ruotsin arvostetuimman kirjallisuuspalkinnon, August-palkinnon ja kirjasta tehtiin myös elokuva muutamaa vuotta myöhemmin. Eija Hetekivi Olsson julkaisi 2011 esikoisromaaninsa ’Ingenbarnsland’, jossa hän kuvaa suomalaissiirtolaisten elämää Göteborgissa. Kirja oli August-palkintoehdokkaana ja se on myöhemmin kasvanut trilogiaksi. Mutta suomalaisen siirtolaiskirjallisuuden pioneeri oli Antti Jalava (1949-2021), jolta vuonna 1980 ilmestyi paljon puhuttu romaani ’Asfaltblomman’ (suom. Pentti Saarikoski ’Asfalttikukka’). Kirja ei ollut kuitenkaan Jalavan esikoisteos, hän oli aikaisemmin kirjoittanut kirjat ’Matti’ ja ’Jag har inte bett att få komma’. Etsin oman aamulehteni Dagens...

Eeva Kilpi: Elämä edestakaisin (Klassikkohaaste #21)

Olen lukenut Eeva Kilpeä koko aikuiselämäni ja monet hänen teoksistaan jopa useaan otteeseen. Kilpi oli myös lohtukirjailijani, kun en päässyt koronasulun aikana Suomeen.  Lääkkeeksi Suomi-ikävääni  auttoi silloin Kilven herkkä ja hersyvä suomen kieli. Olen myös miettinyt voiko "elämän evakkous" siirtyä sukupolvelta toiselle. Ainakin omassa elämässäni tunnistan tätä samaa " nyssyköiden haalijan  -syndroomaa": "Että kaikki tarpeellinen on kasseissa ja pusseissa sängyn alla tai sängyn vieressä, käden ulottuvilla". Koskaan kun ei tiedä milloin se lähtö tulee. Anna-Riikka Carlsonin  kirjassa  "Rakas Eeva Kilpi. Nämä juhlat jatkuvat vielä" Kilpi epäilee, että tokko häntä enää kukaan lukee. Mutta kyllä vaan luetaan! Etenkin Kilven runoutta näkee siteerattavan säännöllisesti kirjasomessa. Proosatekstit ovat ehkä sitten jääneet vähemmälle huomiolle, ja juuri siksi haluankin nostaa esille tämänkertaisessa Klassikkohaastekirjoituksessani yhden Kilven varha...