Siirry pääsisältöön

Kirjasomen joulukalenteri - Luukku 16

 


Hyvää kolmannen adventin jälkeistä maanantaita! Alkaako joulustressi jo vallata mielen? Siellähän se jo ensi viikolla odottaa, se joulu... 

Kävimme viikonloppuna ystävien luona kylässä ja siellä äidyin muistelemaan ensimmäistä koronajoulua, jolloin muistini mukaan oli niin stressitöntä ja ehdin kerrankin laittaa kystä kyllä. No, onneksi on tämä blogini arkisto. Vuoden 2020 joulukalenteripostaukseni kertoo kylläkin vähän toisenlaisista tunnelmista.

Mutta takaisin tähän jouluun! Ja mikäs joulu se nyt muka olisi jos se ei ole maustettu ainakin hyppysellisellä stressiä ja ripauksella kireitä tunnelmia. Olen ollut tässä syksyn aikana jo tuntosarvet koholla ja pistänyt merkille "tunnelmallisia" joulukohtauksia lukemistani kirjoista.

Vieläkö muistatte Orvokki Aution Pesärikko-trilogian Armin? Nuori Armi, joka haaveili aikuisen elämästä ja suostui Olavin kosintaan, vanhempiensa vastustuksesta huolimatta. Ensimmäinen joulu anopin huomissa on työntäyteinen. Joka päivä on jotakin puuhaa, Armi tekee jouluruokia ja leipoo tortut ja piparit. Kuusenkin koristelee, mutta silloin tulee anopilta moite:

Kuinka sä sen nauhan pistät? sanoi anoppi. - Ei sitä niin oo koskaan piretty, annas kun mä laitan.

Selvää on, ettei tämä ole vielä se Armin kaipaama oma koti.

Vieraassa kodissa tekee jouluvalmisteluja myös Nanette Kottarainen. Nanette on Felix-herran kotiapulainen ja valmistaa vuoden 1958 jouluna jouluaterian, "kuten toivottiin": hän liotti, suolasi, keitti, pilkkoi, siivutti, hunnutti, silppusi, paistoi, pikkelöi, kohotti, voiteli, täytti ja kuorrutti. Nanetten monen päivän stressi puuskuttaa pintaan kun hän lopulta pääsee istumaan omalle tuolilleen, joka on tietysti lähimpänä keittiön ovea. Huoneen täyttää hiljaisuus:

Yritin istua paikoillani, mutta ilma ahtautui keuhkoihini enkä saanut hengitystäni tasattua, luulin että tukehdun. Felix katseli minua otsakiharansa takaa ja huomautti sitten, että pöydästä puuttuu suolasirotin.

Me Nanette Kottaraisen muotokuvan jo lukeneet tiedämme, että tämä kohtaus peittää taakseen traumaattisen elämäntarinan.

Kireä tunnelma vallitsee myös Pirjo Hassisen romaanin päähenkilön Sannan joulupöydässä. Hän viettää jouluaattoa kaksin miesystävänsä Y:n kanssa, mutta menneisyyden haamut istuvat tiukasti mukana. Sanna näkee pöydän ääressä myös Y:n ja Sannan jo edesmenneet isät sekä Y:n ex-puolison ja bonuslapset. Sanna ottaa harteilleen marttyyriäidin roolin ja hermoilee: 

(---) oliko jokin vadeista tyhjenemässä, ulottuivatko kaikki varmasti sinappiin ja kurkkusalaattiin ja hillosipuleihin ja muikkusardiineihin, uupuiko purnukoista haarukoita? Maistuivatko laatikot? Äidin kärpännopea katse oli nyt minun katseeni, ja kiukkuinen marttyyrinmieli huuhtoi minua päästä varpaisiin, sillä minua väsytti!

Huh! Että hyvää joulua vaan kaikille...

Mutta ennen kuin ollaan niin pitkällä, että istutaan joulupöydässä kireinä ja väsyneinä niin tokihan tässä pitää vielä ehtiä siivota! Tosin nyt on pakko pistää stoppi tälle kärsimysnäytelmälle ja etsiä tervehenkisimpiä esikuvia. Ja onneksi meillä on Vilijonkka!

Oli ihanaa saada taas siivota. Hän tiesi tarkalleen missä pöly piileksi, pehmeänä ja harmaana  ja itsetyytyväisenä se oli asettunut huoneiden nurkkiin, ja Vilijonkka pyydysti joka ikisen pölytuppuran joka oli kierittäytynyt isoksi ja pulleaksi ja täyttynyt hiuskarvoilla. Ne luulivat olevansa turvassa, hahhah!

***

Toivotan kaikille iloista ja lämmintä ja 

ennen kaikkea lukurauhan täyteistä joulua!

***

Kirjasomen eilinen luukku avautui Kirjan jos toisenkin -blogissa ja luukun numero 17 avaa Kirjojen kuisketta -blogi. Lista kaikista luukuista linkkeineen löytyy Yöpöydän kirjat -blogista.


***

Sitaatit on otettu seuraavista teoksista:

Orvokki Autio: Viistotaival (Kirjayhtymä 1980)

Hanna Weselius: Nimetön. Nanette Kottaraisen muotokuva (WSOY 2023)

Pirjo Hassinen: Toisella tavalla onnellinen (Otava 2022)

Tove Jansson: Muumilaakson marraskuu, suomentanut Kaarina Helakisa (WSOY 1991)



Kommentit

  1. Onpa mainioita joulustressin kuvauksia, ja tuo Vilijonkan asenne on just oikea.
    Kaikesta voi tehdä ikävän tai hauskan asian, jos itse saa tehdä. Toisten käskettävänä se on vaikeaa. Pesärikon Armilla on kuitenkin mielessä oma koti, mikä auttaa kestämään.

    Monet ottavat joulun Suomessa niin vakavasti. Ihan hyvin voi ostaa valmisruokaa tai tilata pitopalvelusta, jos ei ole kokkailun harrastaja, ja voi myös syödä ihan muuta kuin niitä perinteisiä jouluruokia, jos oman perheen joulun viettäjät eivät niistä yhtään välitä.

    Iloista ja lämmintä joulun aikaa myös sinulle Tukholman joulumijööseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yritän nyt minäkin tämän joulusiivouksen yhteydessä tuota Vilijonkan asennetta sen sijaan että raivosiivoaisin 😊 Jouluruokien suhteen minulla ei ole onneksi muita pakollisia kuin lanttu- ja porkkanalaatikko, ilman niitä ei joulu tule.

      Hyvää joulua myös sinulle, Marjatta!!

      Poista
  2. Hyviä mausteita joulukalenterissasi! Heti aloin miettiä että pitäiskö tosiaan pikkelöidä :) Minullakin on muistissani kirjasitaattiesi tapaisia jouluja, äitini ja tätini riitelivät aina kuin kissa ja koira, miksei siis myös jouluna. Onneksi se tapa ei siirtynyt seuraavaan sukupolveen. Hyvää joulua sinne hunajan ja maidon maahan - kuten eräs ex-kollegani Ruotsia kuvaili. Ja hyviä kirjoja tietenkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä Ruotsissahan puhutaan "Norén-joulusta" kun on sellainen vähän ärhäkämpi joulutunnelma, tämä siis Lars Norénin perintönä joka kirjoitti synkkiä perhedraamoja. Itse järjestän yleensä jonkun joulustressihepulin viimeistään päivää ennen aattoa, mutta se laantuu itsestään ja viimeistään kun istuudutaan joulupöytään. Niin, pitäisikö tosiaan tänä jouluna kokeilla myös pikkelöintiä!

      Poista
  3. Hih, juuri tänään tein joulusiivouksen vihapäissäni koska olin jo kauhean nälissäni :D Mutta olen tyytyväinen, että tein sen. Olen sillä lailla perinteinen nainen, että ennen joulua pitää siivota kunnolla, joskin komerot olkoot vähemmällä vaivalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla vielä edessä joulusiivous, kyllä se vaan tosiaan kuuluu jouluun! Ja oikeasti tykkään siivota, mutta aina se vaan lipsahtaa sellaiseksi ikäväksi raivosiivoamiseksi...

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Carolina Setterwall: Toivotaan parasta (Låt oss hoppas på det bästa) (2018)

Jotkut kirjat on vain pakko lukea! Kun näin ensimmäisen jutun Carolina Setterwallin esikoiskirjasta Låt oss hoppas på det bästa (Toivotaan parasta) laitoin samantien varauksen kirjastoon. Kirja perustuu Setterwallin omaan elämään ja kokemukseen ja alkuasetelma on sydäntä raastava: eräänä aamuna kirjailija huomaa avopuolisonsa ja pienen vauvansa isän kuolleen äkillisesti yön aikana. Alkaa henkilökohtainen inferno, jota kirjailija purkaa kirjassaan lähes minuutin tarkkuudella, tuskallisen realistisesti. Kirja on hyvin lähellä Tom Malmquistin pari vuotta sitten ilmestynyttä kirjaa  Joka hetki olemme yhä elossa.  Puolison äkillinen kuolema ja pieni lapsi on yhdistelmä, joka jo ajatuksena järkyttää. Mutta kaikesta selviää, siitä nämä molemmat kirjat ovat tärkeitä todistuskappaleita. Malmquist ja Setterwall kuljettavat lukijansa läpi kiirastulen kohti katharsista ja molemmissa tapauksissa suljin kirjan takakannen rauhallisin mielin. Setterwallin tarinassa yksi pääteemoista on...

Ingeborg Bachmann 100 vuotta – saksankielisen modernismin klassikko (Klassikkohaaste #23)

Tämänkertaiseen kirjabloggaajien klassikkohaasteeseen pyörittelin mielessäni jo ihan toista kirjaa, kunnes yhtäkkiä tajusin, että nythän on Ingeborg Bachmann-juhlavuosi! Ja koska arvaan, että tämä saksankielisen kirjallisuuden moderni klassikkokirjailija ei ole kovin tuttu Suomessa, niin käytänpä tilaisuuden hyväkseni. Aloitetaan lyhyellä elämäkerralla: Ingeborg Bachmann syntyi 25. kesäkuuta 1926 Itävallan Klagenfurtissa. Bachmann aloitti opintonsa heti kun yliopistot avasivat ovensa sodan jälkeen aineinaan filosofia, psykologia ja germanistiikka ja hän väitteli tohtoriksi 1950 Martin Heideggeria käsittelevällä työllään. Opintojen jälkeen Bachmann työskenteli toimittajana, mutta oma kirjallinen ura sai vauhtia kun Bachmann tutustui Gruppe 47 -ryhmään, jossa hän tapasi saksankielisen kirjallisuuden huippunimiä, kuten Paul Celan, Heinrich Böll ja Günter Grass.  Bachmann julkaisi aluksi lyriikkaa ja radioteatterinäytelmiä ( Hörspiel oli sodanjälkeisessä Saksassa erittäin suosittu taid...

Eeva Kilpi: Elämä edestakaisin (Klassikkohaaste #21)

Olen lukenut Eeva Kilpeä koko aikuiselämäni ja monet hänen teoksistaan jopa useaan otteeseen. Kilpi oli myös lohtukirjailijani, kun en päässyt koronasulun aikana Suomeen.  Lääkkeeksi Suomi-ikävääni  auttoi silloin Kilven herkkä ja hersyvä suomen kieli. Olen myös miettinyt voiko "elämän evakkous" siirtyä sukupolvelta toiselle. Ainakin omassa elämässäni tunnistan tätä samaa " nyssyköiden haalijan  -syndroomaa": "Että kaikki tarpeellinen on kasseissa ja pusseissa sängyn alla tai sängyn vieressä, käden ulottuvilla". Koskaan kun ei tiedä milloin se lähtö tulee. Anna-Riikka Carlsonin  kirjassa  "Rakas Eeva Kilpi. Nämä juhlat jatkuvat vielä" Kilpi epäilee, että tokko häntä enää kukaan lukee. Mutta kyllä vaan luetaan! Etenkin Kilven runoutta näkee siteerattavan säännöllisesti kirjasomessa. Proosatekstit ovat ehkä sitten jääneet vähemmälle huomiolle, ja juuri siksi haluankin nostaa esille tämänkertaisessa Klassikkohaastekirjoituksessani yhden Kilven varha...

Kiitos tästä kesästä, Aulikki Oksanen!

  Olen myöhäisherännäinen monien asioiden suhteen, mutta kun löydän jotain innostavaa niin lähdenkin sitten täysillä mukaan. Ja tänä kesänä tämän palavan innostukseni herätti Aulikki Oksanen ! Kaikki alkoi siitä kun luin Helena Ruuskan viime vuonna ilmestyneen elämäkerran Aulikki Oksasesta. Olen lukenut Ruuskalta kaikki hänen kirjoittamansa elämäkerrat (Hugo Simberg, Marja-Liisa Vartio, Mary Gallen-Kallela ja Eeva Joenpelto) ja kaikki nämä kirjat ovat olleet huikeita aikamatkoja. Ruuska on taitava nitomaan tutkimansa henkilön elämänvaiheet suurempaan historiankehykseen samalla kun hän ripottelee matkan varrelle jännittäviä hippusia kunkin ajan arjesta ja omituisuuksista.  Oksanen eroaa muista Ruuskan kohteista sillä, että hän on vielä mitä suuremmiten elossa, jolloin hän on ollut itse mukana kirjan teossa. Koko prosessi vei kolme vuotta ja valmistui Oksasen 80-vuotispäiväksi. Ruuska sai haastatella koko Oksasen klaanin isompia lastenlapsia myöten ja paikoin lukija onkin kuin ...

Saksaa puolin ja toisin

  Loma alkoi vauhdikkaasti pienellä junareissulla Manner-Eurooppaan. Testasimme tänä keväänä aloitetun suoran junayhteyden Tukholma-Hampuri ja hyvinhän se toimi. Tosin junamatka venyi molempiin suuntiin, mutta koska meillä ei ollut kummassakaan päässä jatkoyhteyksiä odottamassa niin saatoimme istua rauhallisina ja vain nauttia matkanteosta. Ensimmäiseksi lomakirjakseni valikoitui moderni saksalaisklassikko. Muistan kun Patrik Süskindin "Parfyymi" ilmestyi v. 1985 ja siitä tuli yhtä suuri jättimenestys kuin Umberto Econ Ruusun nimestä. Econ kirjan luin tuoreeltaan, Süskind saikin sitten odottaa peräti 41 vuotta. Kirjan tapahtumat sijoittuvat 1700-luvun Ranskaan. Päähenkilö Grenouille syntyy äpäränä ja, kuten hylätyn vauvan ensimmäinen hoitaja huomaa, ilman ihmistuoksua. Sen sijaan lapsella itsellään on ällistyttävä hajuaisti ja -muisti. Alkaa omituinen elämäntarina, jota kirja kuvaa ulkopuolisen kertojan silmin. Eteemme piirtyy 1700-luvun hajukakofonia ja armoton sääty-yhte...