Siirry pääsisältöön

Ai ettenkö muka lue mieskirjailijoita - tässä kesän symppiskirja!

 


En tiedä teenkö vain itse tästä ongelman vai pitäisikö oikeasti huolestua, mutta luen pääosin naiskirjailijoiden kirjoittamia kirjoja. Ehkä vain noin 5-10% lukemistani kirjoista on mieskirjailijoiden kirjoittamia. Ja se on todella vähän!

En valitse naiskirjailijoita mitenkään tietoisesti, mutta... totuus on se, että naiskirjailijoiden kirjojen aiheet kiinnostavat minua enemmän. Pidän historiallisista romaaneista ja elämäkerroista ja usein naiset kirjoittavat juuri niistä historian sivujen pimentoon jääneistä henkilöistä, usein toisista naisista. 

Yksi näistä tänä vuonna löytämistäni naisista on esimerkiksi George Orwellin vaimo Eileen Blair, josta Anna Funder on kirjoittanut todella valaisevan ja myös hyvin henkilökohtaisen kirjan. Juuri tätä kirjaa minun on edes vaikea kuvitella, että mies olisi kirjoittanut. 

Mutta kun joku itseäni kiinnostava aihe vilahtaa ohi kirjablogissa tai sosiaalisessa mediassa niin en katso onko kirjailija mies vai nainen. Kuten nyt esimerkiksi tämä David Nichollsin tuore romaani "You Are Here", jota en olisi edes löytänyt ilman näitä sähköisiä kanaviani. Kirjan aihe - patikointi - kiinnitti huomioni välittömästi. Ja jostain muistini syövereistä onnistuin tunnistamaan myös kirjailijan nimen. Hetkinen, siis tämä One Day -romaanin kirjoittaja?

Nichollsin uusin on aivan hurmaava kirja! Itsekin pitkiä patikkamatkoja harrastava Nicholls kuvaa kirjassa kahden keski-ikäisen, rakkaudessa pettyneen Marnien ja Michaelin kohtaamisen. Michael rakastaa pitkiä kävelyä, koti-Lontoossa viihtyvä Marnie taas joutuu sattuman oikusta mukaan ystävänsä järjestämälle viikonloppuretkelle. Seurueen jäsenet luopuvat urakasta yksi toisensa jälkeen ja lopulta jäljellä ovat vain Marnie ja Michael. Kävely pitkin Englannin vuoristoista seutua luo haastavia tilanteita, samalla kun molemmat käyvät läpi omaa menneisyyttään.

Kirjassa on romanttisen komediagenren sääntöjen mukaisesti sekä huumoria että väärinkäsityksiä, kunnes lopulta... enpä kerrokaan, saatte itse lukea!

Jos tämä oli symppis kirja niin on muuten kirjailijakin erittäin symppis! Kuunnelkaa vaikkapa BBC:n suositun radio-ohjelman Desert Island Discsin jakso, jossa Nicholls kertoo elämästään ja suosikkimusiikistaan.


David Nicholls: You Are Here (Hodder Stoughton 2024)

Suomeksi: Melkein perillä (Otava 2024, suomennos Oona Nyström)

**

Luin tämän kirjan juuri ennen kesälomareissuani Lontooseen englannin kielen virkistykseksi. Tässä vielä muutama kohokohta reissulta (joka piti muuten sisällään kaupunkipatikointia noin 40 km verran);

1. Kiersimme ahkerasti eri kaupunginosien kirppareita, teini katsoi vaatteita ja minä silmäilin kirjatarjontaa. Mukaan tarttui muutama kirja, lähinnä tuttuja ja jo aiemmin lukemiani kirjailijota, kuten irlantilainen Anne Enright. Hyde Parkissa sain teiniltä asiantuntevaa apua instagram-otoksiini.


2. Tällä reissulla kiersimme erityisesti puistoja ja kävimme vihdoin viimein myös Primrose Hillillä. Siellä me istuimme satojen muiden kanssa ihailemassa tätä Lontoon ikonista horisonttia.


3. Banksy päätti juuri samalla viikolla yllättää lontoolaiset tekemällä eläinaiheisia seinämaalauksia eri puolille kaupunkia. Meitä lähimpänä olivat nämä kaksi norsua, jotka kävimme tietysti ikuistamassa.


Kommentit

  1. Kuinkas sattuikaan, olen miettinyt ihan samaa! Että miksi koko ajan tulee luettua naiskirjailijoita. Haluaisin lukea tasapuolisesti. Onneksi on esim tämä kiinnostus politiikkaan ja historiaan, tietopuolella siis, siinä tulee aina enemmän mieskirjailijoita, kuten Mihail Siskin ja Bengt Jangfeldt esim.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikka luen vain harrastusmielessä ja hyvin paljon fiilispohjalta niin kyllä se vähän harmittaa, että tulee luettua selkeästi vähemmän miesten kirjoittamia kirjoja. Ja tietokirjoistahan minullakin ne useimmat mieskirjailijat tulivat, kun katselin tämän vuoden tilastoa :)

      Poista
  2. Tyylikäs kirjakuva! Välitä kehuni kuvausassistentille.

    Teidän innostamana, Mari ja Leena, laskin tänä vuonna postaamani kirjat jakaen kirjailijat naisiin ja miehiin - yllättävä tulos: 14 naisten kirjoittamaa ja 15 miesten. No, laskin myös muut lukemani, ne joista en ole kirjoittanut, ja niissä samansuuntainen tulos. Heh, joistain oudommista nimistä piti ihan googlata kuva, että sain sukupuolen selville. En ole koskaan ennen laskenut mitään, mutta arvelin kyllä, että näin voisi olla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luet todella monipuolisesti!! Kävin nyt itsekin laskemassa tänä vuonna lukemani kirjat ja huomasin yllätyksekseni, että ei se nyt ollutkaan niin huono tulos. Arvailin, että mieskirjailijat olisivat korkeintaan 10 % lukemistani kirjoista, mutta niitäpä onkin tänä vuonna jo peräti 20% :)

      Poista
  3. Sama juttu. Luen etupäässä naisten kirjoja. Tänä kesänä löysin Matti Remeksen dekkarisarjan 2000-luvun alusta, josta olen lukenut jo kolme kirjaa. Tykkäsin tosi paljon ja aion jatkaa sarjan parissa.
    Kiitos kirjavinkistä, jonka aion heti varata kirjastosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Matti Remestä en ole vielä "uskaltanut" testata, olen jotenkin ajatellut että hän menisi samaan lokeroon kuin Jari Tervo (joka on minulle vaikea pala...). Mutta ehkäpä pitäisikin nyt laajentaa tätä omaa lukemista juuri sen Remeksen verran... :)

      Poista
  4. Minä olen lukenut tänä vuonna mielestäni aivan tavattoman monen mieskirjailijan kirjoja. Nopealla selailulla blogissa väittäisin tämänvuotisen sukupuolijakauman olevan jopa lähelle tasan. Harvinaista, minäkin yleensä luen enemmän naisten kirjoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Väitän edelleen, että en tietoisesti valitse vain naisten kirjoittamia kirjoja mutta olisiko sitten kuitenkin niin, että kiinnitän niihin helpommin huomiota. Toisaalta huomaan myös, että jos joskus en saa jotain kirjaa luettua loppuun niin se on usein juuri mieskirjailijan kirjoittama. Pitäisi varmaan tuostakin tehdä joku tilasto...🤔

      Poista
  5. Olen skipannut kaikki Nichollsin kirjat, koska aiheet eivät ole koskaan puhutelleet minua. Tämän Yuo Are Here ajattelin kuitenkin jossain vaiheessa lukea ihan vain sen patikointiosuuden takia: asun itse kys. reitin varrella. :D

    Olen pitänyt tilastoa lukemistani kirjoista jo aika monta vuotta ja minulla tulee luettua melko tasan sekä miesten että naisten kirjoja. Ihan ok jakauma, kirjailijan sukupuoli ei ole minullekaan kriteeri ottaa kirja lukuun. Kiintoisa seikka kyllä on, että minuun suurimman vaiktuksen tehneet kirjat ovat yleensä naisten kirjoittamia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ahaa, eli kaikki ne upeat maisemakuvat, jotka olen nähnyt instatililläsi, voisivat olla Nichollsin kirjan kuvitusta!

      Poista
    2. Kyllä, ainakin ne Lake Districtille (jossa siis asun) osuvat (eli se läntinen osuus). Minulle ne ovat nykyään arkipäivää!

      Poista
    3. Sinä onnellinen! Älä ihmettele jos näet minut siellä joku kaunis päivä harhailemassa, se teidän seutu on vahvasti esillä omalla matkalistallani 🙃

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vuoden 2025 kirjapinossani oli monta yllätystä – tässä ne, jotka jäivät parhaiten mieleen

  Niin se taas mennä hupsahti vuosi menojaan. Ehdin lukea vuoden aikana 84 kirjaa, mikä on osoitus siitä, että olin pääosin hyvässä vireessä. Jos elämässä on liikaa stressiä en pysty yleensä keskittymään lukemiseen, mutta vuosi 2025 on siis ollut tasapainoinen vuosi kaikin tavoin. Mutta mitkä kirjoista jäivät erityisesti mieleen? Tässä omat ikimuistoisimmat: TAKINKÄÄNTÖ Olin jo vannonut, että en lue enää yhtään Sally Rooneyn teosta, mutta kuinkas sitten kävikään... Visa detta inlägg på Instagram Ett inlägg delat av Mari Karlsson (@mrs_karlsson_lukee) NOSTALGIATRIPPI Kirja, jonka luettuani tajusin olevani vanha! Visa detta inlägg på Instagram Ett inlägg delat av Mari Karlsson (@mrs_karlsson_lukee) KAUNEIN KANSI Tyylipuhdas suoritus! Tosin itse tarina ei ehkä ihan taivu kannen estetiikan mukaisesti, mutta se ei lukukokemustani haitannut. Visa detta inlägg på Instagram Ett inlägg delat av Mari Karlsson (@mrs_karlsson_lukee)...

Kiitos tästä kesästä, Aulikki Oksanen!

  Olen myöhäisherännäinen monien asioiden suhteen, mutta kun löydän jotain innostavaa niin lähdenkin sitten täysillä mukaan. Ja tänä kesänä tämän palavan innostukseni herätti Aulikki Oksanen ! Kaikki alkoi siitä kun luin Helena Ruuskan viime vuonna ilmestyneen elämäkerran Aulikki Oksasesta. Olen lukenut Ruuskalta kaikki hänen kirjoittamansa elämäkerrat (Hugo Simberg, Marja-Liisa Vartio, Mary Gallen-Kallela ja Eeva Joenpelto) ja kaikki nämä kirjat ovat olleet huikeita aikamatkoja. Ruuska on taitava nitomaan tutkimansa henkilön elämänvaiheet suurempaan historiankehykseen samalla kun hän ripottelee matkan varrelle jännittäviä hippusia kunkin ajan arjesta ja omituisuuksista.  Oksanen eroaa muista Ruuskan kohteista sillä, että hän on vielä mitä suuremmiten elossa, jolloin hän on ollut itse mukana kirjan teossa. Koko prosessi vei kolme vuotta ja valmistui Oksasen 80-vuotispäiväksi. Ruuska sai haastatella koko Oksasen klaanin isompia lastenlapsia myöten ja paikoin lukija onkin kuin ...

Döden, döden, döden...

Tunnetussa anekdootissa Astrid Lindgren kertoi kuinka hän vanhenevien sisarustensa kanssa aloitti aina puhelut sanoilla "döden, döden, döden...". Näin oli tämä ikävä mutta enenevissä määrin elämään kuuluva asia poiskäsitelty ja voitiin siirtyä mukavampiin aiheisiin. Uusi suosikkikirjailijani Maggie O'Farrell on myös tarttunut härkää sarvista ja kertoo tässä muistelmiksi luokitellussa kirjassaan 17 kerrasta, jolloin kuolema on liipaissut läheltä. Aihe saattaa kuulostaa synkältä, makaaberiltakin ehkä, mutta voin vakuuttaa, että O'Farrell on luonut näistä kertomuksista maagista luettavaa! There is nothing unique or special in a near-death experience. They are not rare; everyone, I would venture, has had them, at one time or another, perhaps without even realising it. The brush of a van too close to your bicycle, the tired medicin who realises that a dosage ought to be checked one final time, the driver who has drunk too much and is reluctantly persuaded to relinq...

Klassikkohaaste #14: Antti Jalava – Asfalttikukka

  Vaikka Ruotsissa asuu meitä suomentaustaisia n. 7% väestöstä, näkyy se yllättävän vähän ruotsalaisessa kirjallisuuskentässä. Itse asiassa vain kolme kirjaa on onnistunut herättämään ruotsalaismedian mielenkiinnon. Susanna Alakosken Svinalängorna (suomennettuna ’Sikalat’) ilmestyi 2006, jolloin se voitti Ruotsin arvostetuimman kirjallisuuspalkinnon, August-palkinnon ja kirjasta tehtiin myös elokuva muutamaa vuotta myöhemmin. Eija Hetekivi Olsson julkaisi 2011 esikoisromaaninsa ’Ingenbarnsland’, jossa hän kuvaa suomalaissiirtolaisten elämää Göteborgissa. Kirja oli August-palkintoehdokkaana ja se on myöhemmin kasvanut trilogiaksi. Mutta suomalaisen siirtolaiskirjallisuuden pioneeri oli Antti Jalava (1949-2021), jolta vuonna 1980 ilmestyi paljon puhuttu romaani ’Asfaltblomman’ (suom. Pentti Saarikoski ’Asfalttikukka’). Kirja ei ollut kuitenkaan Jalavan esikoisteos, hän oli aikaisemmin kirjoittanut kirjat ’Matti’ ja ’Jag har inte bett att få komma’. Etsin oman aamulehteni Dagens...

Kun Suomen lapset lähtivät Ruotsiin - Anna Takanen: Sinä olet suruni

Tänään 15. joulukuuta on kulunut 80 vuotta ensimmäisen suomalaisia sotalapsia Tukholmaan kuljettaneen laivan lähdöstä. Ruotsiin lähti kaikkiaan sotaa pakoon  noin 70 000 lasta ja melkein neljäsosa heistä jäi palaamatta. Näihin lukuihin  mahtuu traagisia tarinoita, joita on kipuiltu sekä Suomessa että täällä Ruotsissa. Eikä asiasta ole sen kummemmin puhuttu, kummassakaan maassa. Yksi Ruotsiin jääneistä lapsista oli Anna Takasen Timo-isä, jonka tarinan Takanen on nyt kirjoittanut kirjaksi "Sörjen som blev". Mutta kirja ei ole pelkästään sotalapsen tarina sillä 80 vuoden takainen tragedia vaikuttaa monen perheen elämään edelleen. Takanen sanoo, että sotalapsen traumasta selviämiseen menee neljä sukupolvea. Tässä yhtälössä hän laskee itsensä kolmanneksi sukupolveksi. Anna Takanen eli lapsuutensa oudossa välitilassa. Hän oli syntynyt Ruotsissa ja puhui ruotsia, mutta sukunimensä vuoksi hänet luokiteltiin suomalaiseksi. Koulussa häntä kiusattiin juuri suomalaisuutensa takia...