Siirry pääsisältöön

Mrs Orwellin näkymätön elämä - eli miten häivytetään nainen historiankirjoista


 Käytiin teinin kanssa hiihtolomalla Lontoossa. Hiihtämään ei sentään päästy, lomasta tuli enemmänkin kevätloma. Mutta olipa hienot neljä päivää, taas. Se kaupunki ei petä vierailijoitaan eivätkä varsinkaan sen asukkaat! Saatiin nauttia jälleen kerran lontoolaisesta asiakaspalvelusta ja smalltalkata ihan sielumme kyllyydestä. 

Mikä siinä muuten onkin, että me täällä Pohjolassa niin ihannoimme tätä kasvotonta itsepalvelukulttuuria? Onhan se edullista ja tehokasta, mutta olemme kyllä onnistuneet tehokkaasti eliminoimaan myös kaiken inhimillisen ja kaikki hauskat ja yllättävät kohtaamiset. Siis kaiken sen elämänsuolan! 

Mutta nyt asiaan... 

**

Kirjallisena seuranani Lontooseen matkusti Anna Funder teoksellaan "Wifedom". Kävin ennen matkallelähtöä aika kovaa jaakobinpainia itseni kanssa, sillä oikeasti olisin halunnut ottaa mukaan ainakin viisi eri kirjaa. Mutta järki voitti, yhden kirjan taktiikalla lähdin matkaan ja se toimi hyvin. Kirja oli tarpeeksi hyvä ja tarpeeksi mielenkiintoinen, joten en edes kaivannut mitään vaihtelua.

Ja sanottakoon jo nyt, että kirja oli itse asiassa loistava! Löysin sen alunperin New York Timesin kokoamalta vuoden 2023 huomattavimmat kirjat -listalta. Anna Funderin nimi sai heti kellot soimaan - kyllä, hänhän oli kirjoittanut sen viime vuonna lukemani DDR:n synkkään menneisyyteen perehtyvän Stasiland-kirjan

Uusimmassa kirjassaan Funder on löytänyt aiheekseen George Orwellin ensimmäisen vaimon, Eileen Blairin. Luottokirjastoni oli onneksi jo hankkinut tämän kirjan ja sain sen nopeasti itselleni. Enkä osannut arvatakaan, millaiselle matkalle Funderin johdatuksella pääsisin.

Funder käyttää tässäkin kirjassa samaa tyylikeinoa kuin Stasiland-kirjassaan - kaiken alkupisteenä on nimittäin Funderin oma elämä. Kiireinen työelämä sekä perheen ja kodin kaaos olivat saaneet Funderin siihen pisteeseen, että jotain oli tehtävä. Sattumalta käsiin osunut George Orwellin teksti sai hänet pysähtymään.

After the age of about thirty, Orwell writes, most people abandon individual ambition - in many cases, indeed, they almost abandon the sense of being individuals at all, and live chiefly for others, or are simply smothered under drudgery.

Funder päättää lähteä katsomaan, löytyisikö hänestä vielä jotain "omaa" kaiken äitiyden ja vaimouden alta. Ja matkaoppaaksi hän ottaa suuresti ihailemansa George Orwellin. Funder lukee kaikki Orwellista kirjoitetut elämäkerrat, mutta yhtäkkiä rivien välistä alkaakin kurkistella joku aivan vieras hahmo. Joku, jota tuskin mainitaan. Orwellkin tyytyy käyttämään usein vain nimitystä "vaimo". Kuka oli tämä nainen? Ja miksi hänet oli häivytetty niin tehokkaasti pois Orwellin elämästä?

Eileen O'Shaughnessy (s. 1905) oli jo ehtinyt työskennellä koko nuoren ikänsä eri työpaikoissa kunnes alkoi opiskella Lontoon yliopistossa psykologiaa. Erityisesti häntä kiinnosti lasten kanssa työskentely. Eileen oli 30-vuotias tavatessaan Eric Blairin erään opiskelukaverinsa järjestämässä illanvietossa. He alkavat jutella ja asia on melkeinpä sillä selvä. Eric tietää heti Eileenin nähdessään, että tämän naisen kanssa hän haluaisi mennä naimisiin.

Tarinan edetessä käy ilmi, että Eric olikin varsinainen sarjakosija. Ehkäpä hän tiesi itsekin, että vaimo oli ehdoton edellytys hänen oman elämänsä järjestyksessä pitämisessä. Ja monet Ericin ystävistä todistivat, että lopulta se oikea kirjailijanura George Orwellina alkoi vasta, kun Eileen ilmestyi kuvioihin. 

Hääseremoniassa Eileen pyytää vihkijää poistamaan vihkivalasta sanan "obey". Sulhaseltahan vastaavaa tottelemista ei vaadittu. Tosin Orwellin itsensä ja tämän elämäkertureiden mukaan kirkkoherra jätti sanan pois oma-aloitteisesti, mutta Funder epäilee vahvasti tämän olleen juuri Eileenin oma tahto.

Elämä Orwellin vaimona ei ollut totisesti helppoa. Kirjailijalla oli vahva visio maalla-asumisesta, johon kuuluisi sekä kanoja että vuohia. Pieni puotikin siinä voisi olla talon yhteydessä! Arvaatte varmaan kuka tuon kaiken hoiti?

Orwell lähtee tunnetusti myös mukaan Espanjan sisällissotaan, kuten niin monet muutkin tuon ajan kirjailijat ja kulttuurihenkilöt, jotka halusivat olla tapahtumien keskipisteessä. Mutta perässä seurasi myös Eileen ja Funderin mukaan juuri Eileen oli se, joka oli siellä missä oikeasti tapahtui. Orwell vietti aikaansa lähinnä juoksuhaudoissa istuen ja kirjoittaen kun taas Eileen pyöritti brittiläisen ILP-työläispuolueen vastarintatyötä. Ja kun tilanne kävi oikeasti tukalaksi, Eileen järjesti pakotien Espanjasta itselleen ja Orwellille. Tämä sen jälkeen, kun Eileen on ensin pelastanut pahasti haavoittuneen Ericin rintamalta sairaalahoitoon.

Kotona Englannissa Orwell alkaa kirjoittaa toden teolla ja Eileen hankkii työllään tarvittavan toimeentulon. Lisäksi Eileen tietysti tekee ruuan, pyykkää, siivoaa... ja hyväksyy hiljaa Orwellin sivusuhteet muiden naisten kanssa. Kaiken tämän lisäksi Eileen toimii Orwellin tekstien editoijana ja puhtaaksikirjoittajana.

Espanjan sisällisodan kokemukset inspiroivat Orwellin kirjoittamaan "Eläinten vallankumous" -kirjaa ja kirjan aihe innoitti myös Eileenia. Funder kuvaa, kuinka Eric ja Eileen lukivat Orwellin tekstiä iltaisin sängyssä ja keksivät yhä uusia hahmoja tarinaan. Kirjan ilmestymisen jälkeen Orwellin tunteneet ihmettelivät miten aikaisemmin niin vakavahenkistä tekstiä kirjoittanut mies olikin intoutunut näin korkealentoiseen satiiriin. Eileenin ystävät taas löysivät heti kirjasta Eileenin huumorin ja terävän ironian.

Tarinan loppu ei ole onnellinen. Eileen kärsi koko aikuisikänsä runsaasta verenvuodosta ja kivuista, minkä Funder epäilee olleen endometrioosia. Lisäksi kohdusta löytyi useita kasvaimia ja edessä oli kohdunpoisto, mutta sitä ennen heikossa kunnossa olleelle Eileenille piti tehdä verensiirto. Eileen oli huolissaan sairaalakuluista ja pohdiskeli jopa olisiko hän kaikkien kulujen "arvoinen".  Rahaa säästäkseen hän hakeutuu hoitoon pienemmässä kaupungissa sijaitsevaan sairaalaan, jossa hoitokulut olivat pienemmät. 

Eileen luulee, että hänelle tehtäisiin myös tässä toisessa sairaalassa lontoolaislääkärien ehdottomasti vaatima verensiirto, mutta ennen leikkausta puhuessaan hoitajan kanssa hän ymmärtää, ettei sellaista olekaan suunniteltu. Eileen kirjoittaa vielä viimeisen kirjeen, jo lääkityksen saatuaan, siltä varalta että hän kuolisi leikkauksessa. Hän ei herää koskaan nukutuksesta.

Eileen ja erityisesti Eric toivoivat kovasti lasta, mutta Eric oli steriili eivätkä he koskaan saaneet biologista lasta. Mutta sodan lopulla pariskunta adoptoi pojan, joka jäi siis äidittömäksi vain runsaan vuoden ikäisenä. Eileenin kuoleman jälkeen Orwell aloittaa jälleen kosimisurakkansa ja onnistuu lopulta suostuttelemaan avioliittoon yhden aikaisemmista heiloistaan. Tämä ei kuitenkaan suostu ryhtymään äitipuoleksi, "sopimukseen" sisällytetään vain Orwellin kirjallisen tuotannon oikeuksien hallinta. Orwell kuolee jo vuonna 1950, jolloin Richard-poika päätyy Orwellin siskon kasvattipojaksi. 

Ennen kuolemaansa Orwell ehtii saada valmiiksi pääteoksensa, 1984. Alunperin Orwell kaavaili kirjalle nimeä "The Last Man in Europe". Mutta mistä tuo vuosiluku? Ehkä Eileenin nuoruudessaan kirjoittamasta runosta "The End of the Century, 1984"...?

**

Anna Funder: Wifedom. Mrs Orwell's Invisible Life. (Random. Penguin House. 2023)



Kommentit

  1. Oi oi, mikä turha kuolema!
    Kyllä rupesi ärsyttämään tuo oman lahjakkuuden lahjoittaminen toiselle, joka sai kaiken kunnian. Löydänköhän hyllystäni 1984, Eläinten vallankumous minulla ainakin on. Katsoisin, onko niissä edes kiitosta ja omistuskirjoitusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Otin nyt myös hyllystä tuon Eläinten vallankumouksen ja luin alkuesittelyn Orwellista. Se saakin ihan uuden sävyn kun tietää kuka siellä taustalla koko ajan hääräsi...

      Eileen oli toimelias nainen ja olisi voinut tehdä hienon omankin uran, mutta huono terveys rajoitti sitä. Sodan aikana hän oli esim. erään ministeriön alaisena tuottamassa BBC:lle huippusuosittua naisten ruokaohjelmaa, jossa annettiin pula-ajan vinkkejä. Hänellä oli kirjallisia lahjoja ja hän sai paljon aikaiseksi kun ottaa huomioon kuinka huonovointinen hän suurimman osan ajasta oli.

      Funder siteeraa kirjassa Eileenin ystävättärelleen kirjoittamia kirjeitä ja niistä käy ilmi, että Eileen osasi katsoa tilannettaan tietyn ironisen etäisyyden päästä. Hän oli realisti ja jalat maassa -tyyppi ja ajatteli ehkä, että tämä olisi nyt se hänen osansa. Lisäksi hän uskoi lujasti Orwellin tulevaan menestykseen, harmi vain että Eileen ehti kuolla ennen kuin ne todella suuret teokset julkaistiin.

      Poista
  2. Miesneroajattelu on hyvin tunkkaista. Kuinkahan monia eileeneita historiassa onkaan ollut?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sepä se, näitä eileeneita aina välillä pilkistää "suurmiesten" olan takaa, mutta heistä pitäisi kirjoittaa paljon paljon enemmän!

      Poista
  3. Vaikka ihailenkin Orwellin kirjoituksia, puolisona hän varmasti oli sietämätön. Muistan lukeneeni Orwell-elämäkerrasta (kirj. Bernard Crick), kuinka Eric selitti Eileenille miten maalla pitää elää yksinkertaisesti ja samoin kuin työläiset. Kun Eileen tarjoili sitten hillon suoraan purkista, Eric sai kohtauksen koska pitäähän hillo laittaa erityiseen tarjoiluastiaan... :-) Tuuli

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä hillojuttu taisi olla mukana tässä Funderinkin kirjassa. Juu, ei ollut Eric Blair aviomiesainesta... minkä kyllä useimmat hänen lähipiirinsä naisetkin tiesivät, Orwell oli "sarjakosijan" maineessa koska hänen oli vaikea saada naisia suostumaan avioliittoon kanssaan.

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Lisää miehiä!

Hei pitkästä aikaa! Viimeksi kirjoitin tänne blogiini Markus Nummen loistavasta  Käräjät -kirjasta ja mitä lie nyt tapahtunut, mutta olen lukenut mieskirjailijoita enemmänkin! Ihmettelen aina vuoden lopussa lukutilastoani laatiessa miten lukemani kirjailijat ovat melkein 90%:sesti naisia. Mutta tänä vuonna tilastoihini saattaakin tulla yllättävä piikki... Viimeisin lukemani kirja on ohut ja pettävän kevyen oloinen Antti Röngän "Kiltti poika" . En ole jaksanut viimeiseen kuukauteen lukea mitään pidempää tekstikokonaisuutta ja tämä tuntui kirjastopinokirjoista siltä helpoimmalta. Mutta Röngän tajunnanvirtamainen teksti vaatii tarkkaavaisuutta ja keskittymistä, ja kirjan lukemiseen meni useampi päivä, vaikka sivuja on vain 160. "Kiltti poika" on kertomus muutaman vuorokauden mittaisesta ajanjaksosta, jona aikana päähenkilö täyttää 27 vuotta. Tästä on myös tarkoitus tulla se viimeinen syntymäpäivä. Kevät, itsemurhaajien vuodenaika. Että joutuu kuljettamaan kaikkea sitä ...

Lukunautinto, pitkästä aikaa! (Markus Nummi: Käräjät)

Sain pitkästä aikaa kokea oikean lukunautinnon! Mikä sopikin hyvin tähän parhaillaan menevän lukuviikon teemaan "löydä lukufiilis!". Oma salaisuuteni lukufiiliksen takaamiseksi oli pitkä viikonloppu, paksu kirja ja rentouttava miljöö. Tämä yhtälö toteutuu yleensä juuri näin pääsiäisenä - muistan esimerkiksi Mika Waltarin Sinuhe Egyptiläisen olleen juuri tällainen täysosuma. Olin tässä jo useamman viikon säästellyt kirjastosta varaamaani Markus Nummen Käräjät-teosta, joka tuli sen verran ajoissa, että jouduin sen lainaa jo pari kertaa pidentämään. Mutta aikataulu piti ja ehdin lukea kirjan ennen kuin lopullinen palautuspäivä tuli eteen. Tämä Käräjät tosin oli vähän riskaabeli valinta. Ensinnäkin se on paksu, melkein 600 sivua. En mielelläni ryhdy tällaisiin luku-urakoihin jos ei ole taetta siitä, että kirja on oikeasti hyvä. Siitä kirjan hyvyydestä olin kyllä saanut paljon vinkkejä kirjasomea ja -blogeja selatessani, mutta siitä tuli se toinen mutta... olen aika monta kertaa ...

Döden, döden, döden...

Tunnetussa anekdootissa Astrid Lindgren kertoi kuinka hän vanhenevien sisarustensa kanssa aloitti aina puhelut sanoilla "döden, döden, döden...". Näin oli tämä ikävä mutta enenevissä määrin elämään kuuluva asia poiskäsitelty ja voitiin siirtyä mukavampiin aiheisiin. Uusi suosikkikirjailijani Maggie O'Farrell on myös tarttunut härkää sarvista ja kertoo tässä muistelmiksi luokitellussa kirjassaan 17 kerrasta, jolloin kuolema on liipaissut läheltä. Aihe saattaa kuulostaa synkältä, makaaberiltakin ehkä, mutta voin vakuuttaa, että O'Farrell on luonut näistä kertomuksista maagista luettavaa! There is nothing unique or special in a near-death experience. They are not rare; everyone, I would venture, has had them, at one time or another, perhaps without even realising it. The brush of a van too close to your bicycle, the tired medicin who realises that a dosage ought to be checked one final time, the driver who has drunk too much and is reluctantly persuaded to relinq...

Ann Napolitanin "Kaunokaisia" - raportti eletystä elämästä

  Seuraan tiiviisti myös saksankielisiä kirjallisuusmarkkinoita ja huomasin juuri ennakkopostauksen sveitsiläisen Charles Lewinskyn tänä syksynä ilmestyvästä kirjasta "Täuschend echt" (Petollisen todellinen), jossa mainostoimiston copywriter menettää kaiken - työn, rakkauden ja rahat. Hän onnistuu kuitenkin tekoälyn avulla tuottamaan romaanin, "tositarinan", josta tulee suurmenestys. On kuitenkin yksi henkilö, entinen rakastettu, joka tietää että tarina ei ole totta...  Mieltä kutkuttava aihe! Vaikka samalla iskee mieleen ajatus, että kuinkakohan monta tekoälyllä tuotettua romaania tuolla maailmalla jo liikkuukaan? Minulla on itse asiassa jo yksi vahva ehdokas, enkä ole edes yksin epäilykseni kanssa, minkä huomasin kun tutkin asiaa. Kyseessä on ehkä tällä hetkellä kirjasomen eniten hehkutettu kirja, amerikkalaisen Ann Napolitanon "Hello Beautiful" (Kaunokaisia), jonka myös lukupiirimme päätti lukea. Huom! Jos haluat välttää juonipaljastuksia tai jos pidit ...

Klassikkohaaste #14: Antti Jalava – Asfalttikukka

  Vaikka Ruotsissa asuu meitä suomentaustaisia n. 7% väestöstä, näkyy se yllättävän vähän ruotsalaisessa kirjallisuuskentässä. Itse asiassa vain kolme kirjaa on onnistunut herättämään ruotsalaismedian mielenkiinnon. Susanna Alakosken Svinalängorna (suomennettuna ’Sikalat’) ilmestyi 2006, jolloin se voitti Ruotsin arvostetuimman kirjallisuuspalkinnon, August-palkinnon ja kirjasta tehtiin myös elokuva muutamaa vuotta myöhemmin. Eija Hetekivi Olsson julkaisi 2011 esikoisromaaninsa ’Ingenbarnsland’, jossa hän kuvaa suomalaissiirtolaisten elämää Göteborgissa. Kirja oli August-palkintoehdokkaana ja se on myöhemmin kasvanut trilogiaksi. Mutta suomalaisen siirtolaiskirjallisuuden pioneeri oli Antti Jalava (1949-2021), jolta vuonna 1980 ilmestyi paljon puhuttu romaani ’Asfaltblomman’ (suom. Pentti Saarikoski ’Asfalttikukka’). Kirja ei ollut kuitenkaan Jalavan esikoisteos, hän oli aikaisemmin kirjoittanut kirjat ’Matti’ ja ’Jag har inte bett att få komma’. Etsin oman aamulehteni Dagens...