Siirry pääsisältöön

Mrs Orwellin näkymätön elämä - eli miten häivytetään nainen historiankirjoista


 Käytiin teinin kanssa hiihtolomalla Lontoossa. Hiihtämään ei sentään päästy, lomasta tuli enemmänkin kevätloma. Mutta olipa hienot neljä päivää, taas. Se kaupunki ei petä vierailijoitaan eivätkä varsinkaan sen asukkaat! Saatiin nauttia jälleen kerran lontoolaisesta asiakaspalvelusta ja smalltalkata ihan sielumme kyllyydestä. 

Mikä siinä muuten onkin, että me täällä Pohjolassa niin ihannoimme tätä kasvotonta itsepalvelukulttuuria? Onhan se edullista ja tehokasta, mutta olemme kyllä onnistuneet tehokkaasti eliminoimaan myös kaiken inhimillisen ja kaikki hauskat ja yllättävät kohtaamiset. Siis kaiken sen elämänsuolan! 

Mutta nyt asiaan... 

**

Kirjallisena seuranani Lontooseen matkusti Anna Funder teoksellaan "Wifedom". Kävin ennen matkallelähtöä aika kovaa jaakobinpainia itseni kanssa, sillä oikeasti olisin halunnut ottaa mukaan ainakin viisi eri kirjaa. Mutta järki voitti, yhden kirjan taktiikalla lähdin matkaan ja se toimi hyvin. Kirja oli tarpeeksi hyvä ja tarpeeksi mielenkiintoinen, joten en edes kaivannut mitään vaihtelua.

Ja sanottakoon jo nyt, että kirja oli itse asiassa loistava! Löysin sen alunperin New York Timesin kokoamalta vuoden 2023 huomattavimmat kirjat -listalta. Anna Funderin nimi sai heti kellot soimaan - kyllä, hänhän oli kirjoittanut sen viime vuonna lukemani DDR:n synkkään menneisyyteen perehtyvän Stasiland-kirjan

Uusimmassa kirjassaan Funder on löytänyt aiheekseen George Orwellin ensimmäisen vaimon, Eileen Blairin. Luottokirjastoni oli onneksi jo hankkinut tämän kirjan ja sain sen nopeasti itselleni. Enkä osannut arvatakaan, millaiselle matkalle Funderin johdatuksella pääsisin.

Funder käyttää tässäkin kirjassa samaa tyylikeinoa kuin Stasiland-kirjassaan - kaiken alkupisteenä on nimittäin Funderin oma elämä. Kiireinen työelämä sekä perheen ja kodin kaaos olivat saaneet Funderin siihen pisteeseen, että jotain oli tehtävä. Sattumalta käsiin osunut George Orwellin teksti sai hänet pysähtymään.

After the age of about thirty, Orwell writes, most people abandon individual ambition - in many cases, indeed, they almost abandon the sense of being individuals at all, and live chiefly for others, or are simply smothered under drudgery.

Funder päättää lähteä katsomaan, löytyisikö hänestä vielä jotain "omaa" kaiken äitiyden ja vaimouden alta. Ja matkaoppaaksi hän ottaa suuresti ihailemansa George Orwellin. Funder lukee kaikki Orwellista kirjoitetut elämäkerrat, mutta yhtäkkiä rivien välistä alkaakin kurkistella joku aivan vieras hahmo. Joku, jota tuskin mainitaan. Orwellkin tyytyy käyttämään usein vain nimitystä "vaimo". Kuka oli tämä nainen? Ja miksi hänet oli häivytetty niin tehokkaasti pois Orwellin elämästä?

Eileen O'Shaughnessy (s. 1905) oli jo ehtinyt työskennellä koko nuoren ikänsä eri työpaikoissa kunnes alkoi opiskella Lontoon yliopistossa psykologiaa. Erityisesti häntä kiinnosti lasten kanssa työskentely. Eileen oli 30-vuotias tavatessaan Eric Blairin erään opiskelukaverinsa järjestämässä illanvietossa. He alkavat jutella ja asia on melkeinpä sillä selvä. Eric tietää heti Eileenin nähdessään, että tämän naisen kanssa hän haluaisi mennä naimisiin.

Tarinan edetessä käy ilmi, että Eric olikin varsinainen sarjakosija. Ehkäpä hän tiesi itsekin, että vaimo oli ehdoton edellytys hänen oman elämänsä järjestyksessä pitämisessä. Ja monet Ericin ystävistä todistivat, että lopulta se oikea kirjailijanura George Orwellina alkoi vasta, kun Eileen ilmestyi kuvioihin. 

Hääseremoniassa Eileen pyytää vihkijää poistamaan vihkivalasta sanan "obey". Sulhaseltahan vastaavaa tottelemista ei vaadittu. Tosin Orwellin itsensä ja tämän elämäkertureiden mukaan kirkkoherra jätti sanan pois oma-aloitteisesti, mutta Funder epäilee vahvasti tämän olleen juuri Eileenin oma tahto.

Elämä Orwellin vaimona ei ollut totisesti helppoa. Kirjailijalla oli vahva visio maalla-asumisesta, johon kuuluisi sekä kanoja että vuohia. Pieni puotikin siinä voisi olla talon yhteydessä! Arvaatte varmaan kuka tuon kaiken hoiti?

Orwell lähtee tunnetusti myös mukaan Espanjan sisällissotaan, kuten niin monet muutkin tuon ajan kirjailijat ja kulttuurihenkilöt, jotka halusivat olla tapahtumien keskipisteessä. Mutta perässä seurasi myös Eileen ja Funderin mukaan juuri Eileen oli se, joka oli siellä missä oikeasti tapahtui. Orwell vietti aikaansa lähinnä juoksuhaudoissa istuen ja kirjoittaen kun taas Eileen pyöritti brittiläisen ILP-työläispuolueen vastarintatyötä. Ja kun tilanne kävi oikeasti tukalaksi, Eileen järjesti pakotien Espanjasta itselleen ja Orwellille. Tämä sen jälkeen, kun Eileen on ensin pelastanut pahasti haavoittuneen Ericin rintamalta sairaalahoitoon.

Kotona Englannissa Orwell alkaa kirjoittaa toden teolla ja Eileen hankkii työllään tarvittavan toimeentulon. Lisäksi Eileen tietysti tekee ruuan, pyykkää, siivoaa... ja hyväksyy hiljaa Orwellin sivusuhteet muiden naisten kanssa. Kaiken tämän lisäksi Eileen toimii Orwellin tekstien editoijana ja puhtaaksikirjoittajana.

Espanjan sisällisodan kokemukset inspiroivat Orwellin kirjoittamaan "Eläinten vallankumous" -kirjaa ja kirjan aihe innoitti myös Eileenia. Funder kuvaa, kuinka Eric ja Eileen lukivat Orwellin tekstiä iltaisin sängyssä ja keksivät yhä uusia hahmoja tarinaan. Kirjan ilmestymisen jälkeen Orwellin tunteneet ihmettelivät miten aikaisemmin niin vakavahenkistä tekstiä kirjoittanut mies olikin intoutunut näin korkealentoiseen satiiriin. Eileenin ystävät taas löysivät heti kirjasta Eileenin huumorin ja terävän ironian.

Tarinan loppu ei ole onnellinen. Eileen kärsi koko aikuisikänsä runsaasta verenvuodosta ja kivuista, minkä Funder epäilee olleen endometrioosia. Lisäksi kohdusta löytyi useita kasvaimia ja edessä oli kohdunpoisto, mutta sitä ennen heikossa kunnossa olleelle Eileenille piti tehdä verensiirto. Eileen oli huolissaan sairaalakuluista ja pohdiskeli jopa olisiko hän kaikkien kulujen "arvoinen".  Rahaa säästäkseen hän hakeutuu hoitoon pienemmässä kaupungissa sijaitsevaan sairaalaan, jossa hoitokulut olivat pienemmät. 

Eileen luulee, että hänelle tehtäisiin myös tässä toisessa sairaalassa lontoolaislääkärien ehdottomasti vaatima verensiirto, mutta ennen leikkausta puhuessaan hoitajan kanssa hän ymmärtää, ettei sellaista olekaan suunniteltu. Eileen kirjoittaa vielä viimeisen kirjeen, jo lääkityksen saatuaan, siltä varalta että hän kuolisi leikkauksessa. Hän ei herää koskaan nukutuksesta.

Eileen ja erityisesti Eric toivoivat kovasti lasta, mutta Eric oli steriili eivätkä he koskaan saaneet biologista lasta. Mutta sodan lopulla pariskunta adoptoi pojan, joka jäi siis äidittömäksi vain runsaan vuoden ikäisenä. Eileenin kuoleman jälkeen Orwell aloittaa jälleen kosimisurakkansa ja onnistuu lopulta suostuttelemaan avioliittoon yhden aikaisemmista heiloistaan. Tämä ei kuitenkaan suostu ryhtymään äitipuoleksi, "sopimukseen" sisällytetään vain Orwellin kirjallisen tuotannon oikeuksien hallinta. Orwell kuolee jo vuonna 1950, jolloin Richard-poika päätyy Orwellin siskon kasvattipojaksi. 

Ennen kuolemaansa Orwell ehtii saada valmiiksi pääteoksensa, 1984. Alunperin Orwell kaavaili kirjalle nimeä "The Last Man in Europe". Mutta mistä tuo vuosiluku? Ehkä Eileenin nuoruudessaan kirjoittamasta runosta "The End of the Century, 1984"...?

**

Anna Funder: Wifedom. Mrs Orwell's Invisible Life. (Random. Penguin House. 2023)



Kommentit

  1. Oi oi, mikä turha kuolema!
    Kyllä rupesi ärsyttämään tuo oman lahjakkuuden lahjoittaminen toiselle, joka sai kaiken kunnian. Löydänköhän hyllystäni 1984, Eläinten vallankumous minulla ainakin on. Katsoisin, onko niissä edes kiitosta ja omistuskirjoitusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Otin nyt myös hyllystä tuon Eläinten vallankumouksen ja luin alkuesittelyn Orwellista. Se saakin ihan uuden sävyn kun tietää kuka siellä taustalla koko ajan hääräsi...

      Eileen oli toimelias nainen ja olisi voinut tehdä hienon omankin uran, mutta huono terveys rajoitti sitä. Sodan aikana hän oli esim. erään ministeriön alaisena tuottamassa BBC:lle huippusuosittua naisten ruokaohjelmaa, jossa annettiin pula-ajan vinkkejä. Hänellä oli kirjallisia lahjoja ja hän sai paljon aikaiseksi kun ottaa huomioon kuinka huonovointinen hän suurimman osan ajasta oli.

      Funder siteeraa kirjassa Eileenin ystävättärelleen kirjoittamia kirjeitä ja niistä käy ilmi, että Eileen osasi katsoa tilannettaan tietyn ironisen etäisyyden päästä. Hän oli realisti ja jalat maassa -tyyppi ja ajatteli ehkä, että tämä olisi nyt se hänen osansa. Lisäksi hän uskoi lujasti Orwellin tulevaan menestykseen, harmi vain että Eileen ehti kuolla ennen kuin ne todella suuret teokset julkaistiin.

      Poista
  2. Miesneroajattelu on hyvin tunkkaista. Kuinkahan monia eileeneita historiassa onkaan ollut?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sepä se, näitä eileeneita aina välillä pilkistää "suurmiesten" olan takaa, mutta heistä pitäisi kirjoittaa paljon paljon enemmän!

      Poista
  3. Vaikka ihailenkin Orwellin kirjoituksia, puolisona hän varmasti oli sietämätön. Muistan lukeneeni Orwell-elämäkerrasta (kirj. Bernard Crick), kuinka Eric selitti Eileenille miten maalla pitää elää yksinkertaisesti ja samoin kuin työläiset. Kun Eileen tarjoili sitten hillon suoraan purkista, Eric sai kohtauksen koska pitäähän hillo laittaa erityiseen tarjoiluastiaan... :-) Tuuli

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä hillojuttu taisi olla mukana tässä Funderinkin kirjassa. Juu, ei ollut Eric Blair aviomiesainesta... minkä kyllä useimmat hänen lähipiirinsä naisetkin tiesivät, Orwell oli "sarjakosijan" maineessa koska hänen oli vaikea saada naisia suostumaan avioliittoon kanssaan.

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mutta saako näin oikeasti kirjoittaa?

  Tällä kertaa haluan kirjoittaa kahdesta kirjasta, jotka ovat jääneet vaivaamaan mieltäni. Molemmissa  on käytetty henkilöhahmoina oikeita historian henkilöitä, mutta kyseiset kirjat eivät ole elämäkertoja vaan fiktion ja faktan sekoituksia. Saksalaisen Daniel Kehlmannin Lichtspiel (suomennettu nimellä Ohjaaja) kertoo mykkäelokuvakauden legendaarisesta elokuvaohjaajasta, W.G. Pabstista. Kirjassa häntä tituleerataan "Greta Garbon löytäjäksi" - väite, joka vetää mutkat suoriksi, sillä ensinhän Garbon löysi Mauritz Stiller . Jo tässä vaiheessa tuntosarveni alkavat väristä... W.G. Pabst palaa epäonnistuneen Hollywood-debyyttinsä jälkeen Eurooppaan, tarkoituksenaan vierailla vanhan äitinsä luona. Saksan poliittinen tilanne on kuitenkin kärjistynyt Pabstin poissaolon aikana ja hän ajautuu natsihallinnon propagandakoneiston sätkynukeksi. Kehlmann kuvaa jännittävästi natsi-Saksassa vallinneita realiteettejä, joiden pohjalta kukin joutui tekemään päätöksensä - olenko mukana vai leiki...

Kiitos tästä kesästä, Aulikki Oksanen!

  Olen myöhäisherännäinen monien asioiden suhteen, mutta kun löydän jotain innostavaa niin lähdenkin sitten täysillä mukaan. Ja tänä kesänä tämän palavan innostukseni herätti Aulikki Oksanen ! Kaikki alkoi siitä kun luin Helena Ruuskan viime vuonna ilmestyneen elämäkerran Aulikki Oksasesta. Olen lukenut Ruuskalta kaikki hänen kirjoittamansa elämäkerrat (Hugo Simberg, Marja-Liisa Vartio, Mary Gallen-Kallela ja Eeva Joenpelto) ja kaikki nämä kirjat ovat olleet huikeita aikamatkoja. Ruuska on taitava nitomaan tutkimansa henkilön elämänvaiheet suurempaan historiankehykseen samalla kun hän ripottelee matkan varrelle jännittäviä hippusia kunkin ajan arjesta ja omituisuuksista.  Oksanen eroaa muista Ruuskan kohteista sillä, että hän on vielä mitä suuremmiten elossa, jolloin hän on ollut itse mukana kirjan teossa. Koko prosessi vei kolme vuotta ja valmistui Oksasen 80-vuotispäiväksi. Ruuska sai haastatella koko Oksasen klaanin isompia lastenlapsia myöten ja paikoin lukija onkin kuin ...

Sirpaleita Anna-Leena Härkösen elämästä - ja vähän omastanikin...

Nyt se vihdoin tuli! Tilaamani Taskupainos! Kävin hakemassa kirjastosta ja 24 tuntia myöhemmin kirja oli luettu. Olisin lukenut nopeamminkin, jos työt ja kotihommat eivät olisi estäneet. Ja kirja oli muuten aivan liian lyhyt. Anna-Leena Härkösen tarinointia olisin jaksanut vähintään yhtä kauan kuin Pirkko Saisiotakin. Anna-Leena Härkönen on lempikirjailijani ja yksi niitä harvoja joita luen yhä uudestaan. Hän on myös lohtukirjailijani - samalla tavalla kuin makaronilaatikko on lohturuokani, jota pitää saada kun elämä kohtelee kaltoin. Katja Kallion ystävästään kirjoittama muistelmateos on onneksi täysosuma. Kirjan rakenne on tarkoituksella spiraalimainen, ei aikajärjestyksessä kerrottu ja se toimii todella hyvin. Kerronta on tajunnanvirtamaista - ikäänkuin istuisin saman pöydän ääressä kuuntelemassa Härkösen jutustelua.  Kirjan kerronta on puhtaasti Härköstä itseään, sillä Kallio ei tähän kirjaan ole halunnut haastatella muista ihmisiä. " Mua kiinnostaa sun kokemus elämästä. Että ...

Klassikkohaaste #14: Antti Jalava – Asfalttikukka

  Vaikka Ruotsissa asuu meitä suomentaustaisia n. 7% väestöstä, näkyy se yllättävän vähän ruotsalaisessa kirjallisuuskentässä. Itse asiassa vain kolme kirjaa on onnistunut herättämään ruotsalaismedian mielenkiinnon. Susanna Alakosken Svinalängorna (suomennettuna ’Sikalat’) ilmestyi 2006, jolloin se voitti Ruotsin arvostetuimman kirjallisuuspalkinnon, August-palkinnon ja kirjasta tehtiin myös elokuva muutamaa vuotta myöhemmin. Eija Hetekivi Olsson julkaisi 2011 esikoisromaaninsa ’Ingenbarnsland’, jossa hän kuvaa suomalaissiirtolaisten elämää Göteborgissa. Kirja oli August-palkintoehdokkaana ja se on myöhemmin kasvanut trilogiaksi. Mutta suomalaisen siirtolaiskirjallisuuden pioneeri oli Antti Jalava (1949-2021), jolta vuonna 1980 ilmestyi paljon puhuttu romaani ’Asfaltblomman’ (suom. Pentti Saarikoski ’Asfalttikukka’). Kirja ei ollut kuitenkaan Jalavan esikoisteos, hän oli aikaisemmin kirjoittanut kirjat ’Matti’ ja ’Jag har inte bett att få komma’. Etsin oman aamulehteni Dagens...

Eeva Kilpi: Elämä edestakaisin (Klassikkohaaste #21)

Olen lukenut Eeva Kilpeä koko aikuiselämäni ja monet hänen teoksistaan jopa useaan otteeseen. Kilpi oli myös lohtukirjailijani, kun en päässyt koronasulun aikana Suomeen.  Lääkkeeksi Suomi-ikävääni  auttoi silloin Kilven herkkä ja hersyvä suomen kieli. Olen myös miettinyt voiko "elämän evakkous" siirtyä sukupolvelta toiselle. Ainakin omassa elämässäni tunnistan tätä samaa " nyssyköiden haalijan  -syndroomaa": "Että kaikki tarpeellinen on kasseissa ja pusseissa sängyn alla tai sängyn vieressä, käden ulottuvilla". Koskaan kun ei tiedä milloin se lähtö tulee. Anna-Riikka Carlsonin  kirjassa  "Rakas Eeva Kilpi. Nämä juhlat jatkuvat vielä" Kilpi epäilee, että tokko häntä enää kukaan lukee. Mutta kyllä vaan luetaan! Etenkin Kilven runoutta näkee siteerattavan säännöllisesti kirjasomessa. Proosatekstit ovat ehkä sitten jääneet vähemmälle huomiolle, ja juuri siksi haluankin nostaa esille tämänkertaisessa Klassikkohaastekirjoituksessani yhden Kilven varha...