Siirry pääsisältöön

Ann Napolitanin "Kaunokaisia" - raportti eletystä elämästä

 


Seuraan tiiviisti myös saksankielisiä kirjallisuusmarkkinoita ja huomasin juuri ennakkopostauksen sveitsiläisen Charles Lewinskyn tänä syksynä ilmestyvästä kirjasta "Täuschend echt" (Petollisen todellinen), jossa mainostoimiston copywriter menettää kaiken - työn, rakkauden ja rahat. Hän onnistuu kuitenkin tekoälyn avulla tuottamaan romaanin, "tositarinan", josta tulee suurmenestys. On kuitenkin yksi henkilö, entinen rakastettu, joka tietää että tarina ei ole totta... 

Mieltä kutkuttava aihe! Vaikka samalla iskee mieleen ajatus, että kuinkakohan monta tekoälyllä tuotettua romaania tuolla maailmalla jo liikkuukaan?

Minulla on itse asiassa jo yksi vahva ehdokas, enkä ole edes yksin epäilykseni kanssa, minkä huomasin kun tutkin asiaa. Kyseessä on ehkä tällä hetkellä kirjasomen eniten hehkutettu kirja, amerikkalaisen Ann Napolitanon "Hello Beautiful" (Kaunokaisia), jonka myös lukupiirimme päätti lukea.

Huom! Jos haluat välttää juonipaljastuksia tai jos pidit erityisen paljon Ann Napolitanon kirjasta, lopeta postaukseni lukeminen tähän!

Aloin lukea kirjaa positiivisin mielin, sillä ennakkotietojeni perusteella odottelin hienoa perhesaagaa ja yllättäviä juonenkäänteitä. Aika pian kuitenkin mietin, että kirjassa on jotain tuttua. Tuli mieleen sekä Hanya Yanagiharan Pieni elämä (josta pidin paljon) että Elena Ferranten Napoli-sarja (joka oli kaikessa yksityiskohtaisuudessaan tuskastuttavaa luettavaa). 

Sitten eräänä päivänä jouduin töissä kahlaamaan läpi ison määrän tekoälyllä tuotettuja tekstin pätkiä ja silloin välähti. Tämähän on kuin Ann Napolitanon romaanin tekstiä! Sujuvaa, täsmällisesti eteenpäin menevää juonenkerrontaa, jossa henkilöt pysyvät ruodussaan. Aivan kuin AI olisi saanut käskyn luoda tietyn tyyppiset henkilöhahmot, joiden välille rakennetaan tarinan eteenpäin kuljettamiseen tarvittava määrä yhteyksiä. 

Sanottakoon nyt kuitenkin, että kirja on todennäköisesti ihan oikean ihmisen luoma teos. Mutta mielestäni teksti on kirjoitettu tyylillä, jonka ehkä ajatellaan myyvän helpoiten. Olisiko tässä jopa ajateltu jo valmiiksi äänikirjamarkkinoita?

*

En ala tässä sen kummemmin selostamaan kirjan juonta tai henkilöitä, koska - suoraan sanoen - en innostunut kirjassa oikeastaan mistään. Ainoa syy miksi luin kirjan loppuun oli se, että se oli lukupiirimme seuraava kirja. Mutta tässä muutama hajahavainto:

- Kirjan henkilöt jäivät hyvin pinnallisiksi. Heidän tekemänsä päätökset tuntuivat osin täysin päättömiltä, sillä henkilöiden kuvaus (tai sen puuttuminen) ei millään tavalla tukenut heidän toimintaansa.

- Kirjassa syntyy kaksi tyttölasta, joista kumpikin kasvaa aikuiseksi ilman isää. Kirjailija väittää kirkkain silmin, että kumpikaan tytöistä ei kyseenalaistanut äitiensä päätöstä olla paljastamatta isää. Eikö siis edes teinivuosina tullut sitä vaihetta, että edes jompikumpi tytöistä olisi halunnut tietää isänsä nimen?

- Toinen tytöistä (Izzy) oli saanut kuulla samanikäisestä serkustaan (Alice), vaikka he eivät koskaan tavanneet toisiaan. Eikö tämäkään tieto herättänyt sen vertaa mielenkiintoa, että Izzy olisi hiukan vanhempana alkanut etsiä tietoa serkustaan? Tarinan loppuvaiheessa elettiin kuitenkin jo internetin aikakautta.

- Perheen äidin päätös jättää kaikki neljä aikuista tytärtään ja muuttaa Floridaan heti miehensä kuoleman jälkeen oli yksi näistä käsittämättömistä päätöksistä. Varsinkin kun tulossa oli samanaikaan kaksi lastenlasta. Yhtä käsittämätön on myös lopun suuri grand finale, jossa kaikki vuosikymmenten erimielisyydet pyyhkäistään kerralla pois.

- Tarinan lomaan oli myös ripoteltu täysin irrallisia yksityiskohtia, jotka tuntuivat osin naurettaviltakin sillä ne eivät mitenkään syventäneet henkilökuvausta tai juonta. Aivan kuin AI olisi saanut käskyn sijoittaa säännöllisin väliajoin kohtauksia, jotka muistuttavat lukijaa siitä, että kysymys on ihan "oikeasta" elämästä.

*

Tässä eräänä aamuna tunnelbanassa satuin kuulemaan kun kaksi keski-ikäistä miestä kohtasivat sattumalta. Edellisestä tapaamisesta oli kulunut selvästikin useampi vuosi, sillä elämän tapahtumat selvitettiin suurempien muutosten avulla. Ensin tuli uutiset uudesta kodista, työpaikanvaihdoksesta sekä tyttären juuri alkaneesta vaihto-oppilasvuodesta. 

Toinen miehistä oli epäilyttävän hiljaa, mietin oliko hänellä jotain vähemmän repäisevää kerrottavana - avioerosta tai sairaudesta ei ehkä halua puhua julkisissa kulkuvälineissä. Jäin kuuntelemaan miesten jutustelua (samalla kun olin lukevinani kirjaa) ja mieltä ärsytti, etten saanut kuulla enemmän yksityiskohtia. 

Ja juuri sama minua ärsytti tässä Napolitanon Kaunokaiset-kirjassa. Kirjan kertojaääni oli kuin nämä kaksi miestä, jotka raportoivat toisilleen elämän tärkeät käänteet. Ongelma oli vain, että kirjasta jäi nyt pois kaikki se, mitä tapahtui näiden elämän käännekohtien välillä - se kaikki, mikä oikeasti on kiinnostavaa. 

Elämä.

**

Ann Napolitano: Hello Beautiful (Viking 2023)

Suomennettu nimellä Kaunokaisia (suomennos Minna Kujamäki, WSOY 2024)

Kommentit

  1. Mielenkiintoista.
    Välistä kirjallisuuden maailmassa luodaan turhia odotuksia isolla mainoskampanjalla ja saadaan paljon lukijoita keskinkertaiselle teokselle, jonka luettua lukijalle jää halju olo "tässäkö se oli".
    Olen muutaman kirjan kohdalla tuntenut samansuuntaisesti kuin sinä tätä Napolitanon kirjaa lukiessa.
    Onko tosiaan laskelmoitu, että kun Yanagihara ja Ferrante myyvät, niin matkitaan niiden piirteitä ja saadaan aikaan bestseller? Mutta sehän ei riitä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En yleensä kirjoita näin negatiivisesti lukemistani kirjoista, huonot kirjat päätyvät harvoin tänne blogiini. Mutta juuri tämän kirjan kohdalla tunsin, että on hyvä saada esille vähän toisenlaisiakin lukukokemuksia.Lisäksi löysin netistä ainakin yhden toisen arvion, jossa epäiltiin että tekoälyllä olisi sormensa pelissä.

      Mutta sen verran tämä jäi nyt kaivelemaan, että olen varannut kirjastosta Napolitanon aikaisemman kirjan. Haluan nähdä minkälaista tekstiä silloin on syntynyt 😊

      Poista
    2. Minusta on aina virkistävää lukea perusteltua kirjoitusta siitä, jos joku ei pidä jostain kirjasta. Itse en vain useinkaan osaa analysoida vastenmielisyyden tunteitani.

      Poista
    3. Juuri tämän kirjan kohdalla olisi muuten mielenkiintoista lukea myös miksi sitä pidetään niin hyvänä. "Loistava lukuromaani" ei kerro oikeastaan mitään. Luen kaikki tästä kirjasta näkemäni arviot, tämä on todella jäänyt kaihertamaan mieltä 😀

      Poista
  2. Minusta on hyvä kirjoittaa “risumietteitäkin”, kun eivät kaikki kirjat voi mitenkään kaikkia koskettaa ja subjektiivisia kokemuksiahan nämä ovat. Kaunokaisten lukemista olen ehkäillyt tyyliin “luen joskus jos en muuta keksi” (eli tuskin ikinä, heh) mutta nyt se lensi siitäkin ehkä-laarista kaaressa EI-laariin. Kirjoituksesi vahvistaa omaa intuitiotani siitä, ettei kirja ole minua varten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voin tosiaan lämpimästi suositella, että ei kannata lukea - paitsi jos pidit siitä Ferranten Napoli-sarjasta, silloin voisit tykätäkin 😉

      Poista
    2. En ole lukenut Ferranten Napoli-sarjaa, en tiedä luenko ikinä (on siis siellä "luen, jos en muuta keksi" -osastolla) Pienen elämän olen lukenut ja sitä inhosin. :D

      Poista
    3. Okei, siinä tapauksessa: älä lue tätä 😄

      Poista
  3. Kuulostaa tutulta tuo junamatkasi :) Tuo kuuntelu oli parasta hupia puolen tunnin lähijunamatkalla Espoosta Hkiin minulla. Silloin siis, kun en lukenut, jota kyllä enimmäkseen tein. Välillä oli kuin olisi elokuvissa käynyt. Kiinnostavaa.

    VastaaPoista
  4. Kuulostaa hurjalta tuo, että olisi salassa AI:llä tehty kirja. Ei toisaalta yllättäisi millään tavalla, onhan kirjamaailmassakin kaikenlaisia huijauksia ollut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi tämä on vielä vain oma pieni konspiraatioteoriani, teksti oli jotenkin niin hirveän tylsää luettavaa :)

      Poista
  5. Sain omassa blogissani vihjeen, että täältä löytyy hengenheimolainen. Minullakin Napolitanon kirja kirvoitti epätyypillisen kriittisen arvion, johon olen toivonut vertaiskokemuksia. Yksi niitä kirjoja, joiden suosiota on vaikea ymmärtää. Minulle vastaava oli myös Delia Owensin Suon villi laulu. Sijoitan nämä samaan kategoriaan. Sen sijaan Ferrante-faniksi tunnustaudun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sana siis on kiirinyt, että täällä toinen mokoma joka ei tykännyt 😀 Minulla on ollut vähän jo tunnontuskia siitä, että näin teilasin mutta tämä hypetys on jotenkin niin outo ilmiö, että oli pakko sanoa mitä mieltä olen kirjasta. Kiitos, että kävit antamassa vertaistukea!!

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Carolina Setterwall: Toivotaan parasta (Låt oss hoppas på det bästa) (2018)

Jotkut kirjat on vain pakko lukea! Kun näin ensimmäisen jutun Carolina Setterwallin esikoiskirjasta Låt oss hoppas på det bästa (Toivotaan parasta) laitoin samantien varauksen kirjastoon. Kirja perustuu Setterwallin omaan elämään ja kokemukseen ja alkuasetelma on sydäntä raastava: eräänä aamuna kirjailija huomaa avopuolisonsa ja pienen vauvansa isän kuolleen äkillisesti yön aikana. Alkaa henkilökohtainen inferno, jota kirjailija purkaa kirjassaan lähes minuutin tarkkuudella, tuskallisen realistisesti. Kirja on hyvin lähellä Tom Malmquistin pari vuotta sitten ilmestynyttä kirjaa  Joka hetki olemme yhä elossa.  Puolison äkillinen kuolema ja pieni lapsi on yhdistelmä, joka jo ajatuksena järkyttää. Mutta kaikesta selviää, siitä nämä molemmat kirjat ovat tärkeitä todistuskappaleita. Malmquist ja Setterwall kuljettavat lukijansa läpi kiirastulen kohti katharsista ja molemmissa tapauksissa suljin kirjan takakannen rauhallisin mielin. Setterwallin tarinassa yksi pääteemoista on...

Ingeborg Bachmann 100 vuotta – saksankielisen modernismin klassikko (Klassikkohaaste #23)

Tämänkertaiseen kirjabloggaajien klassikkohaasteeseen pyörittelin mielessäni jo ihan toista kirjaa, kunnes yhtäkkiä tajusin, että nythän on Ingeborg Bachmann-juhlavuosi! Ja koska arvaan, että tämä saksankielisen kirjallisuuden moderni klassikkokirjailija ei ole kovin tuttu Suomessa, niin käytänpä tilaisuuden hyväkseni. Aloitetaan lyhyellä elämäkerralla: Ingeborg Bachmann syntyi 25. kesäkuuta 1926 Itävallan Klagenfurtissa. Bachmann aloitti opintonsa heti kun yliopistot avasivat ovensa sodan jälkeen aineinaan filosofia, psykologia ja germanistiikka ja hän väitteli tohtoriksi 1950 Martin Heideggeria käsittelevällä työllään. Opintojen jälkeen Bachmann työskenteli toimittajana, mutta oma kirjallinen ura sai vauhtia kun Bachmann tutustui Gruppe 47 -ryhmään, jossa hän tapasi saksankielisen kirjallisuuden huippunimiä, kuten Paul Celan, Heinrich Böll ja Günter Grass.  Bachmann julkaisi aluksi lyriikkaa ja radioteatterinäytelmiä ( Hörspiel oli sodanjälkeisessä Saksassa erittäin suosittu taid...

Eeva Kilpi: Elämä edestakaisin (Klassikkohaaste #21)

Olen lukenut Eeva Kilpeä koko aikuiselämäni ja monet hänen teoksistaan jopa useaan otteeseen. Kilpi oli myös lohtukirjailijani, kun en päässyt koronasulun aikana Suomeen.  Lääkkeeksi Suomi-ikävääni  auttoi silloin Kilven herkkä ja hersyvä suomen kieli. Olen myös miettinyt voiko "elämän evakkous" siirtyä sukupolvelta toiselle. Ainakin omassa elämässäni tunnistan tätä samaa " nyssyköiden haalijan  -syndroomaa": "Että kaikki tarpeellinen on kasseissa ja pusseissa sängyn alla tai sängyn vieressä, käden ulottuvilla". Koskaan kun ei tiedä milloin se lähtö tulee. Anna-Riikka Carlsonin  kirjassa  "Rakas Eeva Kilpi. Nämä juhlat jatkuvat vielä" Kilpi epäilee, että tokko häntä enää kukaan lukee. Mutta kyllä vaan luetaan! Etenkin Kilven runoutta näkee siteerattavan säännöllisesti kirjasomessa. Proosatekstit ovat ehkä sitten jääneet vähemmälle huomiolle, ja juuri siksi haluankin nostaa esille tämänkertaisessa Klassikkohaastekirjoituksessani yhden Kilven varha...

Saksaa puolin ja toisin

  Loma alkoi vauhdikkaasti pienellä junareissulla Manner-Eurooppaan. Testasimme tänä keväänä aloitetun suoran junayhteyden Tukholma-Hampuri ja hyvinhän se toimi. Tosin junamatka venyi molempiin suuntiin, mutta koska meillä ei ollut kummassakaan päässä jatkoyhteyksiä odottamassa niin saatoimme istua rauhallisina ja vain nauttia matkanteosta. Ensimmäiseksi lomakirjakseni valikoitui moderni saksalaisklassikko. Muistan kun Patrik Süskindin "Parfyymi" ilmestyi v. 1985 ja siitä tuli yhtä suuri jättimenestys kuin Umberto Econ Ruusun nimestä. Econ kirjan luin tuoreeltaan, Süskind saikin sitten odottaa peräti 41 vuotta. Kirjan tapahtumat sijoittuvat 1700-luvun Ranskaan. Päähenkilö Grenouille syntyy äpäränä ja, kuten hylätyn vauvan ensimmäinen hoitaja huomaa, ilman ihmistuoksua. Sen sijaan lapsella itsellään on ällistyttävä hajuaisti ja -muisti. Alkaa omituinen elämäntarina, jota kirja kuvaa ulkopuolisen kertojan silmin. Eteemme piirtyy 1700-luvun hajukakofonia ja armoton sääty-yhte...

Kiitos tästä kesästä, Aulikki Oksanen!

  Olen myöhäisherännäinen monien asioiden suhteen, mutta kun löydän jotain innostavaa niin lähdenkin sitten täysillä mukaan. Ja tänä kesänä tämän palavan innostukseni herätti Aulikki Oksanen ! Kaikki alkoi siitä kun luin Helena Ruuskan viime vuonna ilmestyneen elämäkerran Aulikki Oksasesta. Olen lukenut Ruuskalta kaikki hänen kirjoittamansa elämäkerrat (Hugo Simberg, Marja-Liisa Vartio, Mary Gallen-Kallela ja Eeva Joenpelto) ja kaikki nämä kirjat ovat olleet huikeita aikamatkoja. Ruuska on taitava nitomaan tutkimansa henkilön elämänvaiheet suurempaan historiankehykseen samalla kun hän ripottelee matkan varrelle jännittäviä hippusia kunkin ajan arjesta ja omituisuuksista.  Oksanen eroaa muista Ruuskan kohteista sillä, että hän on vielä mitä suuremmiten elossa, jolloin hän on ollut itse mukana kirjan teossa. Koko prosessi vei kolme vuotta ja valmistui Oksasen 80-vuotispäiväksi. Ruuska sai haastatella koko Oksasen klaanin isompia lastenlapsia myöten ja paikoin lukija onkin kuin ...