Siirry pääsisältöön

Ann Napolitanin "Kaunokaisia" - raportti eletystä elämästä

 


Seuraan tiiviisti myös saksankielisiä kirjallisuusmarkkinoita ja huomasin juuri ennakkopostauksen sveitsiläisen Charles Lewinskyn tänä syksynä ilmestyvästä kirjasta "Täuschend echt" (Petollisen todellinen), jossa mainostoimiston copywriter menettää kaiken - työn, rakkauden ja rahat. Hän onnistuu kuitenkin tekoälyn avulla tuottamaan romaanin, "tositarinan", josta tulee suurmenestys. On kuitenkin yksi henkilö, entinen rakastettu, joka tietää että tarina ei ole totta... 

Mieltä kutkuttava aihe! Vaikka samalla iskee mieleen ajatus, että kuinkakohan monta tekoälyllä tuotettua romaania tuolla maailmalla jo liikkuukaan?

Minulla on itse asiassa jo yksi vahva ehdokas, enkä ole edes yksin epäilykseni kanssa, minkä huomasin kun tutkin asiaa. Kyseessä on ehkä tällä hetkellä kirjasomen eniten hehkutettu kirja, amerikkalaisen Ann Napolitanon "Hello Beautiful" (Kaunokaisia), jonka myös lukupiirimme päätti lukea.

Huom! Jos haluat välttää juonipaljastuksia tai jos pidit erityisen paljon Ann Napolitanon kirjasta, lopeta postaukseni lukeminen tähän!

Aloin lukea kirjaa positiivisin mielin, sillä ennakkotietojeni perusteella odottelin hienoa perhesaagaa ja yllättäviä juonenkäänteitä. Aika pian kuitenkin mietin, että kirjassa on jotain tuttua. Tuli mieleen sekä Hanya Yanagiharan Pieni elämä (josta pidin paljon) että Elena Ferranten Napoli-sarja (joka oli kaikessa yksityiskohtaisuudessaan tuskastuttavaa luettavaa). 

Sitten eräänä päivänä jouduin töissä kahlaamaan läpi ison määrän tekoälyllä tuotettuja tekstin pätkiä ja silloin välähti. Tämähän on kuin Ann Napolitanon romaanin tekstiä! Sujuvaa, täsmällisesti eteenpäin menevää juonenkerrontaa, jossa henkilöt pysyvät ruodussaan. Aivan kuin AI olisi saanut käskyn luoda tietyn tyyppiset henkilöhahmot, joiden välille rakennetaan tarinan eteenpäin kuljettamiseen tarvittava määrä yhteyksiä. 

Sanottakoon nyt kuitenkin, että kirja on todennäköisesti ihan oikean ihmisen luoma teos. Mutta mielestäni teksti on kirjoitettu tyylillä, jonka ehkä ajatellaan myyvän helpoiten. Olisiko tässä jopa ajateltu jo valmiiksi äänikirjamarkkinoita?

*

En ala tässä sen kummemmin selostamaan kirjan juonta tai henkilöitä, koska - suoraan sanoen - en innostunut kirjassa oikeastaan mistään. Ainoa syy miksi luin kirjan loppuun oli se, että se oli lukupiirimme seuraava kirja. Mutta tässä muutama hajahavainto:

- Kirjan henkilöt jäivät hyvin pinnallisiksi. Heidän tekemänsä päätökset tuntuivat osin täysin päättömiltä, sillä henkilöiden kuvaus (tai sen puuttuminen) ei millään tavalla tukenut heidän toimintaansa.

- Kirjassa syntyy kaksi tyttölasta, joista kumpikin kasvaa aikuiseksi ilman isää. Kirjailija väittää kirkkain silmin, että kumpikaan tytöistä ei kyseenalaistanut äitiensä päätöstä olla paljastamatta isää. Eikö siis edes teinivuosina tullut sitä vaihetta, että edes jompikumpi tytöistä olisi halunnut tietää isänsä nimen?

- Toinen tytöistä (Izzy) oli saanut kuulla samanikäisestä serkustaan (Alice), vaikka he eivät koskaan tavanneet toisiaan. Eikö tämäkään tieto herättänyt sen vertaa mielenkiintoa, että Izzy olisi hiukan vanhempana alkanut etsiä tietoa serkustaan? Tarinan loppuvaiheessa elettiin kuitenkin jo internetin aikakautta.

- Perheen äidin päätös jättää kaikki neljä aikuista tytärtään ja muuttaa Floridaan heti miehensä kuoleman jälkeen oli yksi näistä käsittämättömistä päätöksistä. Varsinkin kun tulossa oli samanaikaan kaksi lastenlasta. Yhtä käsittämätön on myös lopun suuri grand finale, jossa kaikki vuosikymmenten erimielisyydet pyyhkäistään kerralla pois.

- Tarinan lomaan oli myös ripoteltu täysin irrallisia yksityiskohtia, jotka tuntuivat osin naurettaviltakin sillä ne eivät mitenkään syventäneet henkilökuvausta tai juonta. Aivan kuin AI olisi saanut käskyn sijoittaa säännöllisin väliajoin kohtauksia, jotka muistuttavat lukijaa siitä, että kysymys on ihan "oikeasta" elämästä.

*

Tässä eräänä aamuna tunnelbanassa satuin kuulemaan kun kaksi keski-ikäistä miestä kohtasivat sattumalta. Edellisestä tapaamisesta oli kulunut selvästikin useampi vuosi, sillä elämän tapahtumat selvitettiin suurempien muutosten avulla. Ensin tuli uutiset uudesta kodista, työpaikanvaihdoksesta sekä tyttären juuri alkaneesta vaihto-oppilasvuodesta. 

Toinen miehistä oli epäilyttävän hiljaa, mietin oliko hänellä jotain vähemmän repäisevää kerrottavana - avioerosta tai sairaudesta ei ehkä halua puhua julkisissa kulkuvälineissä. Jäin kuuntelemaan miesten jutustelua (samalla kun olin lukevinani kirjaa) ja mieltä ärsytti, etten saanut kuulla enemmän yksityiskohtia. 

Ja juuri sama minua ärsytti tässä Napolitanon Kaunokaiset-kirjassa. Kirjan kertojaääni oli kuin nämä kaksi miestä, jotka raportoivat toisilleen elämän tärkeät käänteet. Ongelma oli vain, että kirjasta jäi nyt pois kaikki se, mitä tapahtui näiden elämän käännekohtien välillä - se kaikki, mikä oikeasti on kiinnostavaa. 

Elämä.

**

Ann Napolitano: Hello Beautiful (Viking 2023)

Suomennettu nimellä Kaunokaisia (suomennos Minna Kujamäki, WSOY 2024)

Kommentit

  1. Mielenkiintoista.
    Välistä kirjallisuuden maailmassa luodaan turhia odotuksia isolla mainoskampanjalla ja saadaan paljon lukijoita keskinkertaiselle teokselle, jonka luettua lukijalle jää halju olo "tässäkö se oli".
    Olen muutaman kirjan kohdalla tuntenut samansuuntaisesti kuin sinä tätä Napolitanon kirjaa lukiessa.
    Onko tosiaan laskelmoitu, että kun Yanagihara ja Ferrante myyvät, niin matkitaan niiden piirteitä ja saadaan aikaan bestseller? Mutta sehän ei riitä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En yleensä kirjoita näin negatiivisesti lukemistani kirjoista, huonot kirjat päätyvät harvoin tänne blogiini. Mutta juuri tämän kirjan kohdalla tunsin, että on hyvä saada esille vähän toisenlaisiakin lukukokemuksia.Lisäksi löysin netistä ainakin yhden toisen arvion, jossa epäiltiin että tekoälyllä olisi sormensa pelissä.

      Mutta sen verran tämä jäi nyt kaivelemaan, että olen varannut kirjastosta Napolitanon aikaisemman kirjan. Haluan nähdä minkälaista tekstiä silloin on syntynyt 😊

      Poista
    2. Minusta on aina virkistävää lukea perusteltua kirjoitusta siitä, jos joku ei pidä jostain kirjasta. Itse en vain useinkaan osaa analysoida vastenmielisyyden tunteitani.

      Poista
    3. Juuri tämän kirjan kohdalla olisi muuten mielenkiintoista lukea myös miksi sitä pidetään niin hyvänä. "Loistava lukuromaani" ei kerro oikeastaan mitään. Luen kaikki tästä kirjasta näkemäni arviot, tämä on todella jäänyt kaihertamaan mieltä 😀

      Poista
  2. Minusta on hyvä kirjoittaa “risumietteitäkin”, kun eivät kaikki kirjat voi mitenkään kaikkia koskettaa ja subjektiivisia kokemuksiahan nämä ovat. Kaunokaisten lukemista olen ehkäillyt tyyliin “luen joskus jos en muuta keksi” (eli tuskin ikinä, heh) mutta nyt se lensi siitäkin ehkä-laarista kaaressa EI-laariin. Kirjoituksesi vahvistaa omaa intuitiotani siitä, ettei kirja ole minua varten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voin tosiaan lämpimästi suositella, että ei kannata lukea - paitsi jos pidit siitä Ferranten Napoli-sarjasta, silloin voisit tykätäkin 😉

      Poista
    2. En ole lukenut Ferranten Napoli-sarjaa, en tiedä luenko ikinä (on siis siellä "luen, jos en muuta keksi" -osastolla) Pienen elämän olen lukenut ja sitä inhosin. :D

      Poista
    3. Okei, siinä tapauksessa: älä lue tätä 😄

      Poista
  3. Kuulostaa tutulta tuo junamatkasi :) Tuo kuuntelu oli parasta hupia puolen tunnin lähijunamatkalla Espoosta Hkiin minulla. Silloin siis, kun en lukenut, jota kyllä enimmäkseen tein. Välillä oli kuin olisi elokuvissa käynyt. Kiinnostavaa.

    VastaaPoista
  4. Kuulostaa hurjalta tuo, että olisi salassa AI:llä tehty kirja. Ei toisaalta yllättäisi millään tavalla, onhan kirjamaailmassakin kaikenlaisia huijauksia ollut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi tämä on vielä vain oma pieni konspiraatioteoriani, teksti oli jotenkin niin hirveän tylsää luettavaa :)

      Poista
  5. Sain omassa blogissani vihjeen, että täältä löytyy hengenheimolainen. Minullakin Napolitanon kirja kirvoitti epätyypillisen kriittisen arvion, johon olen toivonut vertaiskokemuksia. Yksi niitä kirjoja, joiden suosiota on vaikea ymmärtää. Minulle vastaava oli myös Delia Owensin Suon villi laulu. Sijoitan nämä samaan kategoriaan. Sen sijaan Ferrante-faniksi tunnustaudun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sana siis on kiirinyt, että täällä toinen mokoma joka ei tykännyt 😀 Minulla on ollut vähän jo tunnontuskia siitä, että näin teilasin mutta tämä hypetys on jotenkin niin outo ilmiö, että oli pakko sanoa mitä mieltä olen kirjasta. Kiitos, että kävit antamassa vertaistukea!!

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ingeborg Bachmann 100 vuotta – saksankielisen modernismin klassikko (Klassikkohaaste #23)

Tämänkertaiseen kirjabloggaajien klassikkohaasteeseen pyörittelin mielessäni jo ihan toista kirjaa, kunnes yhtäkkiä tajusin, että nythän on Ingeborg Bachmann-juhlavuosi! Ja koska arvaan, että tämä saksankielisen kirjallisuuden moderni klassikkokirjailija ei ole kovin tuttu Suomessa, niin käytänpä tilaisuuden hyväkseni. Aloitetaan lyhyellä elämäkerralla: Ingeborg Bachmann syntyi 25. kesäkuuta 1926 Itävallan Klagenfurtissa. Bachmann aloitti opintonsa heti kun yliopistot avasivat ovensa sodan jälkeen aineinaan filosofia, psykologia ja germanistiikka ja hän väitteli tohtoriksi 1950 Martin Heideggeria käsittelevällä työllään. Opintojen jälkeen Bachmann työskenteli toimittajana, mutta oma kirjallinen ura sai vauhtia kun Bachmann tutustui Gruppe 47 -ryhmään, jossa hän tapasi saksankielisen kirjallisuuden huippunimiä, kuten Paul Celan, Heinrich Böll ja Günter Grass.  Bachmann julkaisi aluksi lyriikkaa ja radioteatterinäytelmiä ( Hörspiel oli sodanjälkeisessä Saksassa erittäin suosittu taid...

Klassikkohaaste 18 - Erich Kästner: Tuuliajolla Berliinissä

  Olen parin viime vuoden aikana tutustunut oikein urakalla saksalaisin klassikoihin. Kiitos siitä kuuluu sattumanvaraiselle neronleimaukselleni, jonka johdosta aloin opiskella yliopistolla  saksan kieltä ja kulttuuria. Ja mitä klassikkoja sieltä onkaan pulpahtanut esiin! Vaikkapa nyt tämä Erich Kästnerin Fabian vuodelta 1931. Täytyy myöntää, että kirjallisuuskurssimme alkaessa Kästnerin teos oli se, jota ehkä kaikkein vähiten odotin. Olihan siellä tarjolla myös Mannia ja Kafkaa. Mutta kurssin lopussa se kirja, joka sitten kuitenkin eniten jäi päätäni vaivaamaan, oli juuri Fabian. Laitetaanpa tähän heti alkuun hyvät uutiset: kirja on suomennettu viime vuonna, joten jos tämän postaukseni jälkeen haluaa tutustua kirjaan tarkemmin siihen löytyy Vesa Tapio Valon tuore (ja hyvä!) suomennos vuodelta 2023 (Aviador). Suomeksi kirja on saanut tarinaa hyvin kuvaavan nimen "Tuuliajolla Berliinissä".  Jakob Fabian on kolmekymppinen kirjallisuustieteilijä, joka elättää itsensä erilais...

Äänikirja soikoon!

Vuoden 2019 lopussa kirjailija Laura Lindstedt kirjoitti provosoivan puheenvuoron Helsingin Sanomissa.  Lindstedt käsitteli artikkelissaan yhä suositummaksi kasvavaa äänikirja-formaattia ja pohti mihin sen suosio tulee lopulta johtamaan. Tuleeko kirjallisuus tyhmistymään ja yksinkertaistumaan äänikirjan suosion myötä? En oikein osannut sanoa asiaan juuta taikka jaata sillä en ollut lukenut/kuunnellut yhtäkään äänikirjaa. Niin, saako tuosta äänikirjan kuuntelemisesta edes sanoa, että on "lukenut" kirjan? Jaoin Lindstedtin artikkelin Twitterissä ja kysyin, miten tähän äänikirjan "lukemiseen" pitäisi suhtautua. Monet reagoivat kysymykseeni ja huomasin välittömästi, että tämä on kuuma aihe! Joukosta löytyi kaltaisiani, jotka eivät olleet edes kokeilleet äänikirjoja ja vannoivat paperikirjan nimeen. Ja sitten oli heitä, jotka kuuntelivat paljon mutta jotka lukivat myös edelleen perinteisiä kirjoja. Monille äänikirjat tuntuivat olevan automatkojen viihdykettä. Ja ...

Karkulahti

Ruotsinsuomalainen kirjailija Tiina Laitila Kälvemark oli minulle jo yhden kirjan verran tuttu, kirjailijan viimeksi ilmestynyt  Seitsemäs kevät  jäi mieleeni vahvana lukukokemuksena. Kun kirjastossa käydessäni silmään osui kirjailijan pari vuotta aiemmin ilmestynyt romaani Karkulahti, aloitin lukemisen sillä varmuudella, että jotain hienoa on varmasti luvassa tämänkin kirjan sivuilla. Ja kyllä! Laitila Kälvemark oli onnistunut luomaan ravisuttavan tarinan  myös tässä aiemmassa romaanissaan. Lähdin lukemaan ilman sen kummempia ennakkotietoja henkilöistä tai tarinasta, mikä osoittautuikin hyväksi taktiikaksi. Yllätyin, liikutuin ja vaikutuin kerta toisensa jälkeen. Tarina kertoo Verasta, joka on tullut Suomeen Venäjältä ankarista oloista ja avioitunut peräkammarinpojan Jaskan kanssa. Venäjälle on jäänyt risainen elämä ja se kaikkein tärkein - poika, Ilja. Nyt hän on miniänä talossa, jota hallitsee elämän myrryttämä anoppi, Elisabeth. Talon ulkoiset puittee...

Miten voikin kirja mennä näin ihon alle!

  Alku oli todella lupaava. Tapasin kirjailijan paikallisen kirjastomme joulukuussa 2022 järjestämässä Antti Jalava  -illassa. jossa kirjailija kertoi olevansa suuri Suomen ystävä ja kirjoittaneensa juuri oman versionsa Aleksi Kiven "Seitsemästä veljeksestä". Mielenkiintoista! Ja kun kirjapiirini ehdotti nyt tätä kirjaa luettavaksemme, innostuin tietysti välittömästi.  Mutta mitä tapahtuikaan... Aloitin lukemisen innolla, mutta jo ensimmäisten sivujen jälkeen alkoi sisälläni kiehua. Miten kukaan jaksaa tällaista lukea? Raakaa kieltä, seksuaalista väkivaltaa, juopottelua, nälkää, sairautta... Vastenmielinen kirja! Aina tämä iänikuinen suomalaisten juopottelu ja väkivalta. Olen asunut Tukholmassa pian jo neljännesvuosisadan ja toiminut koko sen ajan kunniallisena toimihenkilönaisena. Osallistunut järjestötoimintaan, liittynyt kirkkokuoroon, maksanut veroni... Eikö minun tekemisilläni ole sitten mitään merkitystä? Edelleen vain ne samat Slussenin sissit näköjään hallits...