Siirry pääsisältöön

Kaksoiselämää peilimaailmassa - onko jo aika irtautua sosiaalisen median syövereistä ja palata "oikeaan" maailmaan?

 


Paluu arkeen on nyt tapahtunut. Mukava olotila tämäkin, vanhat tutut rutiinit luovat järjestystä ja turvankin tunnetta. Samalla luen kuitenkin mediassa kiertäviä ohjeita siitä, miten lomafiilistä voi pitää yllä myös arjessa. Loman rentouttava vaikutushan ei nimittäin kovin pitkälle kestä ja jos rentoa meininkiä pitää odottaa seuraavaan lomaan asti niin sitten ollaan heikoilla jäillä. Arjessa pitää olla myös hengähdystaukoja, minimissään vaikkapa työpaikalla istuessa ikkunasta ulos tuijottaminen muutaman minuutin ajan.

Minulle loman kohokohtia on aina se, kun saan alkaa purkaa korkeiksi kasaantuneita kirjakasoja. Kun on aikaa lukea monta tuntia! Ja saa lukea ulkona riippumatossa! Onneksi ehdin harrastaa lukemista myös arkena, vaikka tietysti lyhyemmin istunnoin. Minulle pieni miniloma muodostuu kahdesti päivässä kun matkustan tunnelbanalla työpaikalle. Matka kestää 42 minuuttia, saman verran takaisin. Arjen luksusta!

Ensimmäisellä lomanjälkeisellä työviikollani matkustin töihin yhdessä Naomi Kleinin kanssa. Hänen uusin teoksensa "Kaksoisolento" on vilahtanut myös suomalaisblogeissa ja koska olen jo kokenut Kleinin lukija niin totta kai halusin lukea myös tämän. Esikoisteos "No Logo" oli aikoinaan mieltäni järisyttänyt lukukokemus (jonka seurauksena boikotoin edelleen yhä enenevässä määrin vähänkään epäilyttäviä tuotemerkkejä). 

Olen lukenut myös Kleinin vuonna 2017 ilmestyneen "Kun ei ei riitä", jossa hän tutkii Yhdysvaltain silloisen presidentin brändäyspolitiikkaa ja tämän harjoittaman politiikan vaikutusta maapallon tulevaisuuteen. Tämäkin kirja aiheutti paljon aivotoimintaa, tosin jäin kaipaamaan jotain käytännönläheisempää suuntaviittaa. Mitä voisi esimerkiksi tällainen kokopäivätöissä käyvä äiti tehdä asian hyväksi? Barrikaadeille kun ei aina ehdi (...tai jaksa).

Kleinin uuden teoksen aihe on ikiaikainen kaksoisolento-teema, joka konkretisoitui hänen omassa elämässään kun toinen amerikanjuutalainen ja saman etunimen omaava aktivisti Naomi Wolf alkoi saada enemmän julkisuutta. Monet sekoittivat nämä kaksi Naomia keskenään, mikä teki Kleinin olotilan varsin tukalaksi sillä ennen lähinnä feministinä nimeä tehneen Wolfin katse kohdistuu nyt yhä vahvemmin salaliittoteorioihin, ja peräti itsensä Steven Bannonin suojeluksessa. Kirjaa lukiessa tunnistaakin muuten monet suomalaisessakin somessa kiertävät väitteet - nehän ovat peräisin Bannonin sylttytehtaalta!

Klein lähtee kirjassaan liikkeelle keskustelusta, jonka hän sattuu kuulemaan naistenvessassa. Keskustelussa käy selkeästi ilmi, että Klein on sekoitettu jälleen kerran siihen toiseen Naomiin. Keskustelu on kuitenkin sen verran kriittinen, että Klein menee naisten luo ja toteaa, että he taitavat puhua nyt Naomi Wolfista. 

Klein yrittää pitää päänsä kylmänä, vaikka nämä kaksi Naomia alkavat sekoittua toisiinsa yhä kummallisemmissa paikoissa. Lopulta, kun pandemia iskee ja elämä siirtyy entistä enemmän digitaalisille alustoille, Klein ei pysty enää pitämään etäisyyttä.

Klein alkaa lukea aktiivisesti Wolfin kirjoituksia ja mediaesiintymisiä. Pikkuhiljaa hän kiinnostuu kaksoisolento-teemasta yleisemmällä tasolla ja silloin avautuu koko se "peilimaailma", jonka Klein näkee ikäänkuin rinnakkaistodellisuutena, jossa keskenään mellastavat äärioikeisto, rokoteskeptikot ynnä muut konspiraatioteoreetikot.

Klein on aina kirjoittanut hyvin kärjekkäästi ja niin hän tekee myös tässä kirjassa. Mutta jos osaa itse pysyttäytyä siinä jossakin välimaastossa niin Kleinin teksti on todella virkistävää luettavaa. Kleinhan on itse selkeästi vasemmistolainen, mutta myös äärivasemmisto osuu paikoin Kleinin kriittisen katseen valokeilaan. Ja Klein on myös sopivassa määrin itsekriittinen, mikä sekin osaltaan tasapainottaa kirjan vastakkainasettelua.

Mutta se, joka tästä kirjasta jäi tällä kertaa päällimmäisenä mieleen, on kohta jossa Klein siteeraa saksalaisfilosofi Hanna Arendtia. Arendtin mukaan ajatusprosessi on ennen kaikkea keskustelua itsensä kanssa - "between me and myself". Arendt toteaa, että pahuus saa vallan silloin, kun tavalliset ihmiset eivät enää käy sisäistä keskustelua vaan alkavat vain toistaa yleisesti kiertäviä väittämiä ja iskulauseita. Tai kun ihmiset eivät enää pysty kuvittelemaan muunlaisia näkemyksiä ja käsityksiä kuin ne omansa. Silloin ollaan vaarallisilla vesillä.

Kleinin sanoin:

We should not fear having voices in our heads - we should fear their absence.

Klein antaa muuten vinkin, miten tunnistaa peilimaailman asianajajat: jos sanoman tarkoituksena on luoda paniikkia ja kaaosta, tiedät mistä on kyse. Sen "oikean todellisuuden" puolestapuhujat ovat taas enemmmän rauhallisen linjan kannalla. 

Oma spontaani reaktioni kirjan luettuani oli ottaa paussi sosiaalisesta mediasta (joka suurelta osin jatkuu edelleen). Sosiaalisen median kärjekäs juupas-eipäs-väittely ei vie enää eteenpäin, vain syvemmälle pohjamutiin. Tuli vahva tunne lukea enemmän itse ja ennen kaikkea ajatella itse - onneksi minulla on päivittäin ne 2x42 minuuttia!

**

Naomi Klein: Doppelganger. A trip into the mirror world (Allen Lane 2023)

Suomentanut Silja-Maaria Aronpuro: Kaksoisolento (Into 2024)


Kommentit

  1. Siunattu junamatka! Minulla oli työaikana samanlainen lähijunalla Hgin keskustaan, 25 min suuntaansa - ja aina luin. Nyt tyttärelläni on samanlainen matka Vantaalle :) Hänkin pitää sitä lapsiperheen äitinä "omana" aikana, joka on ihana tyhjä paussi kaikesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä Tukholmassa pitkät työmatkat on enemmän sääntö kuin poikkeus ja kyllähän se kieltämättä välillä ottaa päähän, mutta ne päivät kun on hyvä kirja menossa ja edessä on ne kaksi työmatkan pätkää, ne on juhlapäiviä ne... 😀

      Poista
  2. Luin No Logon aikoinaan hieman harppoen.
    Dobbelganger vaikuttaa teokselta, jonka haluaisin lukea.
    Rupesin miettimään, viekö mustavalkoisen somemaailman ohella myös lukemisen väheneminen oman sisäisen keskustelun vähenemiseen. Kuunnellessa ottaa vain vastaan lukiessa omassa mielessä tapahtuu enemmän, pysähtyy, alkaa puntaroida ja tekee tekstistä oman tulkinnan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Erittäin hyvä pointti, Marjatta! Kirjan kuunteleminen on erilainen prosessi, minusta se tuntuu jopa vähän "pakkosyötöltä" juuri sen vuoksi, että siinä on hankala pysähtyä ja antaa ajatuksen kulkea.

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Luin sittenkin uusimman Sally Rooneyn - onneksi!

  Irlantilainen Sally Rooney kuuluu kohdallani niihin harvalukuisiin kirjailijoihin, joilta olen lukenut koko tuotannon. Vaikkakin vähän vastahakoisesti. Olen usein tuntenut jääväni "kohdeyleisön" ulkopuolelle ja olen myös hieman ihmetellyt Rooneyn chicklitmäisiä juonenkäänteitä. Lisäksi edellinen Rooneyn teos jätti minut aika lailla kylmäksi . Niinpä olin jo ehtinyt päättää, että Rooney saa nyt jäädä. Mutta sitten tätä hänen uusinta teostaan luettiinkin yhtäkkiä joka paikassa ja ajattelin, että ehkä se pitäisi nyt kuitenkin... Ja onneksi pyörsin mieleni! Nimittäin, palataanpa vielä viime vuoteen, jolloin luin  Ann Napolitanolta peräti kaksi kirjaa ja traumatisoiduin lievästi Napolitanon haluttomuudesta syventyä henkilöhahmojensa motiiveihin ja pyrkimyksiin. Mutta mitä tekee Sally Rooney: "Hold my beer! Tässä joukko henkilöhahmoja, joiden sielunelämään pääset oikein rypemällä rypemään." Kiitos! Se toimii. Voin kertoa, että koukutuin heti ensisivuilta. Oli kieltäm...

Voittiko paras?

  Täällä Ruotsissa yritetään nyt toipua viikonlopun Mello-yllätyksestä. Vilken skräll! Ruotsia edustaa toukokuun Euroviisuissa suomenruotsalainen huumoriryhmä KAJ, jolle ennakkosuosikki Måns Zelmerlöw hävisi loppupeleissä vaivaiset 8 pistettä. Kansan mielipide näyttää olevan syvästi jakautunut. Monet olivat tyytyväisiä - vihdoinkin jotain omaperäistä sen sijaan että oltaisiin taas lähetetty sitä iänikuista sapluunapoppia. Sitä paitsi ihmiset kaipaavat näinä synkkinä aikoina huumoria! Toinen puoli kansasta pitää tulosta häpeällisenä: voittoa ei tällä viisulla tavoitella, tokkopa päästään edes finaaliin. Ja jotkut näkevät synkän tulevaisuuden koko kisalle: kun viime vuonna lähetettiin kaksi norjalaista ja tänä vuonna kolme suomalaista niin mitä ensi vuonna sitten - joukko tanskalaisia? ** Taiteessa on totisesti vaikea kilpailla, samanlaisia keskusteluja herättävät säännöllisesti myös eri kirjapalkinnot. Kuten nyt viimevuotinen saksankielisen alueen suurin kirjapalkinto, Deutscher Buc...

Kahden kulttuurin lähettiläät - Linn Ullmann ja Ranya ElRamly

Lokakuun lukuhelmiini kuuluvat nämä kaksi tytärten vanhemmistaan kirjoittamaa kirjaa. Toinen tyttärista on Liv Ullmannin ja Ingmar Bergmanin tytär Linn, kahden maan ja kahden kielen kasvatti. Toinen tytär on suomalainen Ranya Paasonen (joka julkaisi esikoiskirjansa tyttönimellään ElRamly), joka kertoo kasvamisesta kahden kulttuurin risteämässä, siinä välitilassa jossa pitää oppia vaikkapa kaksi erilaista tapaa kuoria appelsiini. Luin molemmat kirjat suurella mielenkiinnolla, kotonani on nimittäin kasvamassa tytär, joka kohtaa päivittäin nämä kulttuurien nokkakolarit. Kun isä vaatii, että syntymäpäiväsankarille tarjoillaan ruotsalaiseen tapaan aamupala sänkyyn ja äiti kauhistelee, että ei kai nyt sentään arkisena koulupäivänä. Tai kun jouluaattona klo 15 pitäisi katsoa miljoonien muiden ruotsalaisten tavoin tv:stä Kalle Ankaa samalla kun äiti hoputtaa joulusaunaan. Lisänä vielä kahden kielen lahja - tai taakka, riippuen aina tilanteesta. Linn Ullmann on omien sanojensa mukaan kir...

Terveisiä nuoruudesta!

Kun täti-ihminen saa luettavakseen nuoren miehen omaelämäkerrallisen teoksen, reaktiot menevät vuoristorataa. Ihastuksesta hämmästelyyn, naureskelusta ("voi kuule, kun tulet tähän ikään") kunnioitukseen ("vau, että se ymmärtää jo tuossa iässä!"). Päällimmäinen ajatukseni kirjan kannet suljettuani on kuitenkin ihailu siitä kuinka avoimesti Donner kertoo elämästään ja ajatuksistaan. Tunsin lukiessani vahvasti, että kirjailijan ääni on aito ja rehellinen. Donner kutsuu kirjaansa "omaelämäkerralliseksi esseeksi" ja hän kirjoittaa tekstejä 14 eri tunteen inspiroimana. Kappaleiden teemoja ovat esimerkiksi yksinäisyys, häpeä,  katkeruus ja itsekkyys. Donner sekoittaa tekstiinsä sekä hyvin omakohtaisia kokemuksia että yleisempää pohdintaa. Tack vare min ungdom vågar jag leverera förhastade påståenden som jag senare kommer att ångra, men för en stund lever de kanske och skapar något nytt. Välillä tekstissä vilahtaa myös se kuuluisa "virtahepo" ...

Henrik Ibsen: Nukkekoti (Klassikkohaaste 11)

Olen tänä kesänä lukenut  Minna Canthin ja ruotsalaisen naisasianaisen Ellen Keyn elämäkertoja. Molemmat olivat aktiivisia 1800-luvun loppupuolella ja molempien kohdalla mainitaan useaan otteeseen yksi heihin merkittävällä tavalla vaikuttanut teos: Henrik Ibsenin näytelmä Nukkekoti. Tämä oli taas yksi sellainen klassikko, jota en ollut tietenkään lukenut joten valintani tämänkertaiseen klassikkohaasteeseen oli helppo. Lisäksi kirjastosta löytyi tuore ruotsalainen painos, johon kirjailija Klas Östergren on kääntänyt neljä Ibsenin näytelmää. Kirja on osa ruotsalais-tanskalais-norjalaista yhteisprojektia, jossa yksi kirjailija kustakin maasta on kirjoittanut oman versionsa johonkin Ibsenin hahmoista pohjautuen. Tähän tulen toivottavasti palaamaan vielä myöhemmin! Vuonna 1880 Suomalainen Teatteri esitti Ibsenin Nukkekodin, vain pari vuotta näytelmän kantaesityksen jälkeen. Näytelmästä tuli suuri menestys, nuori Ida Aalberg Noran roolissa. Minna Canth seurasi tarkkaan Suomen r...