Siirry pääsisältöön

Kaksoiselämää peilimaailmassa - onko jo aika irtautua sosiaalisen median syövereistä ja palata "oikeaan" maailmaan?

 


Paluu arkeen on nyt tapahtunut. Mukava olotila tämäkin, vanhat tutut rutiinit luovat järjestystä ja turvankin tunnetta. Samalla luen kuitenkin mediassa kiertäviä ohjeita siitä, miten lomafiilistä voi pitää yllä myös arjessa. Loman rentouttava vaikutushan ei nimittäin kovin pitkälle kestä ja jos rentoa meininkiä pitää odottaa seuraavaan lomaan asti niin sitten ollaan heikoilla jäillä. Arjessa pitää olla myös hengähdystaukoja, minimissään vaikkapa työpaikalla istuessa ikkunasta ulos tuijottaminen muutaman minuutin ajan.

Minulle loman kohokohtia on aina se, kun saan alkaa purkaa korkeiksi kasaantuneita kirjakasoja. Kun on aikaa lukea monta tuntia! Ja saa lukea ulkona riippumatossa! Onneksi ehdin harrastaa lukemista myös arkena, vaikka tietysti lyhyemmin istunnoin. Minulle pieni miniloma muodostuu kahdesti päivässä kun matkustan tunnelbanalla työpaikalle. Matka kestää 42 minuuttia, saman verran takaisin. Arjen luksusta!

Ensimmäisellä lomanjälkeisellä työviikollani matkustin töihin yhdessä Naomi Kleinin kanssa. Hänen uusin teoksensa "Kaksoisolento" on vilahtanut myös suomalaisblogeissa ja koska olen jo kokenut Kleinin lukija niin totta kai halusin lukea myös tämän. Esikoisteos "No Logo" oli aikoinaan mieltäni järisyttänyt lukukokemus (jonka seurauksena boikotoin edelleen yhä enenevässä määrin vähänkään epäilyttäviä tuotemerkkejä). 

Olen lukenut myös Kleinin vuonna 2017 ilmestyneen "Kun ei ei riitä", jossa hän tutkii Yhdysvaltain silloisen presidentin brändäyspolitiikkaa ja tämän harjoittaman politiikan vaikutusta maapallon tulevaisuuteen. Tämäkin kirja aiheutti paljon aivotoimintaa, tosin jäin kaipaamaan jotain käytännönläheisempää suuntaviittaa. Mitä voisi esimerkiksi tällainen kokopäivätöissä käyvä äiti tehdä asian hyväksi? Barrikaadeille kun ei aina ehdi (...tai jaksa).

Kleinin uuden teoksen aihe on ikiaikainen kaksoisolento-teema, joka konkretisoitui hänen omassa elämässään kun toinen amerikanjuutalainen ja saman etunimen omaava aktivisti Naomi Wolf alkoi saada enemmän julkisuutta. Monet sekoittivat nämä kaksi Naomia keskenään, mikä teki Kleinin olotilan varsin tukalaksi sillä ennen lähinnä feministinä nimeä tehneen Wolfin katse kohdistuu nyt yhä vahvemmin salaliittoteorioihin, ja peräti itsensä Steven Bannonin suojeluksessa. Kirjaa lukiessa tunnistaakin muuten monet suomalaisessakin somessa kiertävät väitteet - nehän ovat peräisin Bannonin sylttytehtaalta!

Klein lähtee kirjassaan liikkeelle keskustelusta, jonka hän sattuu kuulemaan naistenvessassa. Keskustelussa käy selkeästi ilmi, että Klein on sekoitettu jälleen kerran siihen toiseen Naomiin. Keskustelu on kuitenkin sen verran kriittinen, että Klein menee naisten luo ja toteaa, että he taitavat puhua nyt Naomi Wolfista. 

Klein yrittää pitää päänsä kylmänä, vaikka nämä kaksi Naomia alkavat sekoittua toisiinsa yhä kummallisemmissa paikoissa. Lopulta, kun pandemia iskee ja elämä siirtyy entistä enemmän digitaalisille alustoille, Klein ei pysty enää pitämään etäisyyttä.

Klein alkaa lukea aktiivisesti Wolfin kirjoituksia ja mediaesiintymisiä. Pikkuhiljaa hän kiinnostuu kaksoisolento-teemasta yleisemmällä tasolla ja silloin avautuu koko se "peilimaailma", jonka Klein näkee ikäänkuin rinnakkaistodellisuutena, jossa keskenään mellastavat äärioikeisto, rokoteskeptikot ynnä muut konspiraatioteoreetikot.

Klein on aina kirjoittanut hyvin kärjekkäästi ja niin hän tekee myös tässä kirjassa. Mutta jos osaa itse pysyttäytyä siinä jossakin välimaastossa niin Kleinin teksti on todella virkistävää luettavaa. Kleinhan on itse selkeästi vasemmistolainen, mutta myös äärivasemmisto osuu paikoin Kleinin kriittisen katseen valokeilaan. Ja Klein on myös sopivassa määrin itsekriittinen, mikä sekin osaltaan tasapainottaa kirjan vastakkainasettelua.

Mutta se, joka tästä kirjasta jäi tällä kertaa päällimmäisenä mieleen, on kohta jossa Klein siteeraa saksalaisfilosofi Hanna Arendtia. Arendtin mukaan ajatusprosessi on ennen kaikkea keskustelua itsensä kanssa - "between me and myself". Arendt toteaa, että pahuus saa vallan silloin, kun tavalliset ihmiset eivät enää käy sisäistä keskustelua vaan alkavat vain toistaa yleisesti kiertäviä väittämiä ja iskulauseita. Tai kun ihmiset eivät enää pysty kuvittelemaan muunlaisia näkemyksiä ja käsityksiä kuin ne omansa. Silloin ollaan vaarallisilla vesillä.

Kleinin sanoin:

We should not fear having voices in our heads - we should fear their absence.

Klein antaa muuten vinkin, miten tunnistaa peilimaailman asianajajat: jos sanoman tarkoituksena on luoda paniikkia ja kaaosta, tiedät mistä on kyse. Sen "oikean todellisuuden" puolestapuhujat ovat taas enemmmän rauhallisen linjan kannalla. 

Oma spontaani reaktioni kirjan luettuani oli ottaa paussi sosiaalisesta mediasta (joka suurelta osin jatkuu edelleen). Sosiaalisen median kärjekäs juupas-eipäs-väittely ei vie enää eteenpäin, vain syvemmälle pohjamutiin. Tuli vahva tunne lukea enemmän itse ja ennen kaikkea ajatella itse - onneksi minulla on päivittäin ne 2x42 minuuttia!

**

Naomi Klein: Doppelganger. A trip into the mirror world (Allen Lane 2023)

Suomentanut Silja-Maaria Aronpuro: Kaksoisolento (Into 2024)


Kommentit

  1. Siunattu junamatka! Minulla oli työaikana samanlainen lähijunalla Hgin keskustaan, 25 min suuntaansa - ja aina luin. Nyt tyttärelläni on samanlainen matka Vantaalle :) Hänkin pitää sitä lapsiperheen äitinä "omana" aikana, joka on ihana tyhjä paussi kaikesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä Tukholmassa pitkät työmatkat on enemmän sääntö kuin poikkeus ja kyllähän se kieltämättä välillä ottaa päähän, mutta ne päivät kun on hyvä kirja menossa ja edessä on ne kaksi työmatkan pätkää, ne on juhlapäiviä ne... 😀

      Poista
  2. Luin No Logon aikoinaan hieman harppoen.
    Dobbelganger vaikuttaa teokselta, jonka haluaisin lukea.
    Rupesin miettimään, viekö mustavalkoisen somemaailman ohella myös lukemisen väheneminen oman sisäisen keskustelun vähenemiseen. Kuunnellessa ottaa vain vastaan lukiessa omassa mielessä tapahtuu enemmän, pysähtyy, alkaa puntaroida ja tekee tekstistä oman tulkinnan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Erittäin hyvä pointti, Marjatta! Kirjan kuunteleminen on erilainen prosessi, minusta se tuntuu jopa vähän "pakkosyötöltä" juuri sen vuoksi, että siinä on hankala pysähtyä ja antaa ajatuksen kulkea.

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kolmen saaren välissä – lapsen ääni vanhempien tarinassa

  Olen nyt elämäkerrallisten kirjojen pyörteessä. Ja ihan mielelläni, sillä mikäänhän ei ole ihmeellisempää kuin aito, eletty elämä. Tällä kertaa siitä pääsi minulle kertomaan Sophia Jansson. Kun katsoin kirjan kantta, tulkitsin automaattisesti kolme saarta tarkoittamaan kolmen perheenjäsenen erillisiä saarekkeita: äitiä, isää ja kertoja-Sophiaa. Mutta jo alkusivuilla kolme saarta saa myös konkreettisemman merkityksen, sillä tarinan miljöö jakautuu kolmella eri saarella koettuun: Tonga, Ibiza ja oma pikkusaari Suomenlahdella. Sophia Jansson on kirjoittanut intiimin kirjan omasta taustastaan ja vanhemmistaan Lassesta ja Nitasta, joista kuin kohtalon oikusta tulee isä ja äiti. Molemmat nimittäin rakastuvat tahoillaan oman sukupuolen ihmisiin. Mutta porvarillinen avioliitto solmitaan, kun lapsi on ilmoittanut tulostaan. Liitto ei kuitenkaan lopulta pääty hyvin, sillä äiti Nita kärsii pahasta alkoholismista ja hän kuolee vain 38-vuotiaana. Sophian elämäkin olisi voinut ajautua aivan to...

Tove Alsterdal punoo menneisyyden kiehtoviksi kertomuksiksi

  Miten olinkin onnistunut unohtamaan Tove Alsterdalin ! Luin häneltä joskus aikoinaan dekkarin I tystnaden begravd (suomennos "Haudattu hiljaisuudessa") vuodelta 2012, mutta koska tämä oli kauan ennen kirjablogini perustamista niin en muista kirjasta muuta kuin, että se oli hyvä. Nyt olen onneksi löytänyt Alsterdalin uudestaan ja olen jälleen kerran otettu. Tosin Alsterdalin vuonna 2019 ilmestyneestä (ja tänä vuonna suomennetusta) dekkarista Blindtunnel (Salakäytävä) jäi vähän ristiriitaiset ajatukset. Alsterdal onnistuu erinomaisesti kirjan historiallisessa taustoituksessa ja löysin kirjan alunperin juuri siksi, että tarina sijoittuu entisen Sudeettialueen, nykyisen Tšekin tasavallan alueelle.  Salakäytävä-dekkarissa ruotsalainen aviopari Sonja ja Daniel etsivät uutta suuntaa elämäänsä erinäisten takaiskujen jälkeen ja päätyvät ostamaan vanhan ja ränsistyneen viinitilan yhdestä itäisen Euroopan maaseutukylistä. Eipä aikaakaan ja pariskunta on keskellä murhavyyhteä, jonka ...

Kun Suomen lapset lähtivät Ruotsiin - Anna Takanen: Sinä olet suruni

Tänään 15. joulukuuta on kulunut 80 vuotta ensimmäisen suomalaisia sotalapsia Tukholmaan kuljettaneen laivan lähdöstä. Ruotsiin lähti kaikkiaan sotaa pakoon  noin 70 000 lasta ja melkein neljäsosa heistä jäi palaamatta. Näihin lukuihin  mahtuu traagisia tarinoita, joita on kipuiltu sekä Suomessa että täällä Ruotsissa. Eikä asiasta ole sen kummemmin puhuttu, kummassakaan maassa. Yksi Ruotsiin jääneistä lapsista oli Anna Takasen Timo-isä, jonka tarinan Takanen on nyt kirjoittanut kirjaksi "Sörjen som blev". Mutta kirja ei ole pelkästään sotalapsen tarina sillä 80 vuoden takainen tragedia vaikuttaa monen perheen elämään edelleen. Takanen sanoo, että sotalapsen traumasta selviämiseen menee neljä sukupolvea. Tässä yhtälössä hän laskee itsensä kolmanneksi sukupolveksi. Anna Takanen eli lapsuutensa oudossa välitilassa. Hän oli syntynyt Ruotsissa ja puhui ruotsia, mutta sukunimensä vuoksi hänet luokiteltiin suomalaiseksi. Koulussa häntä kiusattiin juuri suomalaisuutensa takia...

1920-luvun klassikoita - Main Street (1920)

Uuden vuosikymmenen innoittamana kaivoin kirjahyllystäni Philipp Blomin kirjan "Fractures: Life and Culture in the West: 1918-1938", jossa Blom käy läpi maailmansotien välistä poliittista historiaa ja kulttuurin käännekohtia. Kirja oli todella inspiroivaa luettavaa mutta paikoin myös selkäpiitä karmivaa, sillä monessa kohtaa pystyi tekemään vertauksia oman aikamme yleiseen ilmapiiriin. Blomin kirja antoi minulle idean, että lukisin sadan vuoden takaisen 20-luvun bestselleritä tai muuten huomiota saaneita kirjoja ja kirjailijoita. Olen aina ollut kiinnostunut 1920-luvusta ja sen ajanhengestä mutta en ole aktiivisesti lukenut sen ajan kirjallisuutta. Päätin aloittaa vuodesta 1920 ja kyseisen vuoden (amerikkalainen) bestselleri olikin helppo löytää. Lokakuussa 1920 ilmestyi Sinclair Lewisin satiirinen pikkukaupunkikuvaus "Main Street", joka pongahti välittömästi myyntilistojen kärkeen ja herätti paljon keskustelua. Lewisin säälimätön kuvaus kuvitteellisesta Gop...

Kiitos tästä kesästä, Aulikki Oksanen!

  Olen myöhäisherännäinen monien asioiden suhteen, mutta kun löydän jotain innostavaa niin lähdenkin sitten täysillä mukaan. Ja tänä kesänä tämän palavan innostukseni herätti Aulikki Oksanen ! Kaikki alkoi siitä kun luin Helena Ruuskan viime vuonna ilmestyneen elämäkerran Aulikki Oksasesta. Olen lukenut Ruuskalta kaikki hänen kirjoittamansa elämäkerrat (Hugo Simberg, Marja-Liisa Vartio, Mary Gallen-Kallela ja Eeva Joenpelto) ja kaikki nämä kirjat ovat olleet huikeita aikamatkoja. Ruuska on taitava nitomaan tutkimansa henkilön elämänvaiheet suurempaan historiankehykseen samalla kun hän ripottelee matkan varrelle jännittäviä hippusia kunkin ajan arjesta ja omituisuuksista.  Oksanen eroaa muista Ruuskan kohteista sillä, että hän on vielä mitä suuremmiten elossa, jolloin hän on ollut itse mukana kirjan teossa. Koko prosessi vei kolme vuotta ja valmistui Oksasen 80-vuotispäiväksi. Ruuska sai haastatella koko Oksasen klaanin isompia lastenlapsia myöten ja paikoin lukija onkin kuin ...