Siirry pääsisältöön

Kaksoiselämää peilimaailmassa - onko jo aika irtautua sosiaalisen median syövereistä ja palata "oikeaan" maailmaan?

 


Paluu arkeen on nyt tapahtunut. Mukava olotila tämäkin, vanhat tutut rutiinit luovat järjestystä ja turvankin tunnetta. Samalla luen kuitenkin mediassa kiertäviä ohjeita siitä, miten lomafiilistä voi pitää yllä myös arjessa. Loman rentouttava vaikutushan ei nimittäin kovin pitkälle kestä ja jos rentoa meininkiä pitää odottaa seuraavaan lomaan asti niin sitten ollaan heikoilla jäillä. Arjessa pitää olla myös hengähdystaukoja, minimissään vaikkapa työpaikalla istuessa ikkunasta ulos tuijottaminen muutaman minuutin ajan.

Minulle loman kohokohtia on aina se, kun saan alkaa purkaa korkeiksi kasaantuneita kirjakasoja. Kun on aikaa lukea monta tuntia! Ja saa lukea ulkona riippumatossa! Onneksi ehdin harrastaa lukemista myös arkena, vaikka tietysti lyhyemmin istunnoin. Minulle pieni miniloma muodostuu kahdesti päivässä kun matkustan tunnelbanalla työpaikalle. Matka kestää 42 minuuttia, saman verran takaisin. Arjen luksusta!

Ensimmäisellä lomanjälkeisellä työviikollani matkustin töihin yhdessä Naomi Kleinin kanssa. Hänen uusin teoksensa "Kaksoisolento" on vilahtanut myös suomalaisblogeissa ja koska olen jo kokenut Kleinin lukija niin totta kai halusin lukea myös tämän. Esikoisteos "No Logo" oli aikoinaan mieltäni järisyttänyt lukukokemus (jonka seurauksena boikotoin edelleen yhä enenevässä määrin vähänkään epäilyttäviä tuotemerkkejä). 

Olen lukenut myös Kleinin vuonna 2017 ilmestyneen "Kun ei ei riitä", jossa hän tutkii Yhdysvaltain silloisen presidentin brändäyspolitiikkaa ja tämän harjoittaman politiikan vaikutusta maapallon tulevaisuuteen. Tämäkin kirja aiheutti paljon aivotoimintaa, tosin jäin kaipaamaan jotain käytännönläheisempää suuntaviittaa. Mitä voisi esimerkiksi tällainen kokopäivätöissä käyvä äiti tehdä asian hyväksi? Barrikaadeille kun ei aina ehdi (...tai jaksa).

Kleinin uuden teoksen aihe on ikiaikainen kaksoisolento-teema, joka konkretisoitui hänen omassa elämässään kun toinen amerikanjuutalainen ja saman etunimen omaava aktivisti Naomi Wolf alkoi saada enemmän julkisuutta. Monet sekoittivat nämä kaksi Naomia keskenään, mikä teki Kleinin olotilan varsin tukalaksi sillä ennen lähinnä feministinä nimeä tehneen Wolfin katse kohdistuu nyt yhä vahvemmin salaliittoteorioihin, ja peräti itsensä Steven Bannonin suojeluksessa. Kirjaa lukiessa tunnistaakin muuten monet suomalaisessakin somessa kiertävät väitteet - nehän ovat peräisin Bannonin sylttytehtaalta!

Klein lähtee kirjassaan liikkeelle keskustelusta, jonka hän sattuu kuulemaan naistenvessassa. Keskustelussa käy selkeästi ilmi, että Klein on sekoitettu jälleen kerran siihen toiseen Naomiin. Keskustelu on kuitenkin sen verran kriittinen, että Klein menee naisten luo ja toteaa, että he taitavat puhua nyt Naomi Wolfista. 

Klein yrittää pitää päänsä kylmänä, vaikka nämä kaksi Naomia alkavat sekoittua toisiinsa yhä kummallisemmissa paikoissa. Lopulta, kun pandemia iskee ja elämä siirtyy entistä enemmän digitaalisille alustoille, Klein ei pysty enää pitämään etäisyyttä.

Klein alkaa lukea aktiivisesti Wolfin kirjoituksia ja mediaesiintymisiä. Pikkuhiljaa hän kiinnostuu kaksoisolento-teemasta yleisemmällä tasolla ja silloin avautuu koko se "peilimaailma", jonka Klein näkee ikäänkuin rinnakkaistodellisuutena, jossa keskenään mellastavat äärioikeisto, rokoteskeptikot ynnä muut konspiraatioteoreetikot.

Klein on aina kirjoittanut hyvin kärjekkäästi ja niin hän tekee myös tässä kirjassa. Mutta jos osaa itse pysyttäytyä siinä jossakin välimaastossa niin Kleinin teksti on todella virkistävää luettavaa. Kleinhan on itse selkeästi vasemmistolainen, mutta myös äärivasemmisto osuu paikoin Kleinin kriittisen katseen valokeilaan. Ja Klein on myös sopivassa määrin itsekriittinen, mikä sekin osaltaan tasapainottaa kirjan vastakkainasettelua.

Mutta se, joka tästä kirjasta jäi tällä kertaa päällimmäisenä mieleen, on kohta jossa Klein siteeraa saksalaisfilosofi Hanna Arendtia. Arendtin mukaan ajatusprosessi on ennen kaikkea keskustelua itsensä kanssa - "between me and myself". Arendt toteaa, että pahuus saa vallan silloin, kun tavalliset ihmiset eivät enää käy sisäistä keskustelua vaan alkavat vain toistaa yleisesti kiertäviä väittämiä ja iskulauseita. Tai kun ihmiset eivät enää pysty kuvittelemaan muunlaisia näkemyksiä ja käsityksiä kuin ne omansa. Silloin ollaan vaarallisilla vesillä.

Kleinin sanoin:

We should not fear having voices in our heads - we should fear their absence.

Klein antaa muuten vinkin, miten tunnistaa peilimaailman asianajajat: jos sanoman tarkoituksena on luoda paniikkia ja kaaosta, tiedät mistä on kyse. Sen "oikean todellisuuden" puolestapuhujat ovat taas enemmmän rauhallisen linjan kannalla. 

Oma spontaani reaktioni kirjan luettuani oli ottaa paussi sosiaalisesta mediasta (joka suurelta osin jatkuu edelleen). Sosiaalisen median kärjekäs juupas-eipäs-väittely ei vie enää eteenpäin, vain syvemmälle pohjamutiin. Tuli vahva tunne lukea enemmän itse ja ennen kaikkea ajatella itse - onneksi minulla on päivittäin ne 2x42 minuuttia!

**

Naomi Klein: Doppelganger. A trip into the mirror world (Allen Lane 2023)

Suomentanut Silja-Maaria Aronpuro: Kaksoisolento (Into 2024)


Tunnisteet:

Kommentit

  1. Leena Laurila 26/8/24 14:44

    Siunattu junamatka! Minulla oli työaikana samanlainen lähijunalla Hgin keskustaan, 25 min suuntaansa - ja aina luin. Nyt tyttärelläni on samanlainen matka Vantaalle :) Hänkin pitää sitä lapsiperheen äitinä "omana" aikana, joka on ihana tyhjä paussi kaikesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mari / Mrs Karlsson lukee26/8/24 15:33

      Täällä Tukholmassa pitkät työmatkat on enemmän sääntö kuin poikkeus ja kyllähän se kieltämättä välillä ottaa päähän, mutta ne päivät kun on hyvä kirja menossa ja edessä on ne kaksi työmatkan pätkää, ne on juhlapäiviä ne... 😀

      Poista
  2. Marjatta Mentula26/8/24 14:58

    Luin No Logon aikoinaan hieman harppoen.
    Dobbelganger vaikuttaa teokselta, jonka haluaisin lukea.
    Rupesin miettimään, viekö mustavalkoisen somemaailman ohella myös lukemisen väheneminen oman sisäisen keskustelun vähenemiseen. Kuunnellessa ottaa vain vastaan lukiessa omassa mielessä tapahtuu enemmän, pysähtyy, alkaa puntaroida ja tekee tekstistä oman tulkinnan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mari / Mrs Karlsson lukee26/8/24 15:38

      Erittäin hyvä pointti, Marjatta! Kirjan kuunteleminen on erilainen prosessi, minusta se tuntuu jopa vähän "pakkosyötöltä" juuri sen vuoksi, että siinä on hankala pysähtyä ja antaa ajatuksen kulkea.

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Rakas vihattu lähiöni

Kun aikoinaan muutimme mieheni kanssa yhteen ei vaihtoehtoja ollut kovinkaan monta. Jotta Tukholmassa saisi vuokra-asunnon on jonossa oltava, alueesta riippuen, 5-25 vuotta. Miehelläni oli vuokrakaksio mutta todennäköisyys, että joku haluaisi vaihtaa isomman asuntonsa pienempään tuntui aika olemattomalta. Niinpä lähdimme etsimään kotia yhdessä pankin kanssa. Mielessämme oli heti alue, jolla olimme käyneet monta kertaa kylässä ystäviemme rivitaloasunnossa. Asunnot olivat tilavia ja lähellä oli paljon metsää ja vettä. Ja kuinka ollakaan, unelmakotimme löytyi nopeasti! Muutimme syksyllä 2006 ja kotiuduimme nopeasti. Alue on luonnonkaunista ja naapurusto hauskasti monikulttuurista. Ainoa ongelma on se, että asumme "pahamaineisessa" tukholmalaislähiössä. Meille aikuisille siitä oli lähinnä vain hyötyä sillä asunnot olivat noin miljoona kruunua edullisempia kuin muilla alueilla. Mutta miehen teinityttäret huomasivat pian, että keskustassa asuvia kavereita oli vaikea saada ky...
14 kommenttia
Lue lisää

Kevätsukkahousut jalassa matkaan monikielisyyden maailmoihin

  Mielessäni on pyörinyt viime päivinä Sinikka Nopolan pistämätön kirjan nimi "Tervehdin teitä kevätsukkahousuilla". En ole kyseistä kirjaa (vielä) lukenut, mutta tuo nimi on jäänyt mieleen. Siinä on jotain niin herkullisen suomalaista absurdia huumoria ja sanaleikittelyä. Ja joudun kerta kerran jälkeen toteamaan, että vaikka kuinka opiskelen näitä muita kieliäni ja vaikka pystyn niillä työhommatkin ihan asiallisesti hoitamaan, niin tätä oman kielen tuntua en niihin saa.  Se ei saa kuitenkaan lannistaa vieraiden kielten opiskelua, päinvastoin! Ihmettelyä riittää niissä muissakin kielissä, kuten nyt tässä minulle tällä hetkellä ajankohtaisessa saksan kielessä. Uudet kielet opastavat yllätyksellisille tutkimusmatkoille uusiin maailmoihin. Kuten edellisessä postauksessani mainitsin, nyt ei lueta kirjoja vaan kirjoitetaan lopputyötä. Tämä kevät menee monikielisyyden teorioiden parissa. Tutkielman runko on jo valmis, nyt pistetään paloja paikoilleen.  Ja täytyy sanoa, että tu...
2 kommenttia
Lue lisää

Pieni kirjakimara ja bonuksena ruotsinsuomalainen kirjakohu

Tukholmassa on nyt alkanut hanamin aika! Kävin eilen pyörähtämässä Kungsträdgårdenin kautta ja näpsäisemässä muutaman kuvan, minkä nyt siltä ihmismassalta pystyin. Ja aina edelleen tulee mieleen kevät 2020, jolloin sai kävellä lähes yksinään kukkivien kirsikkapuiden alla. Korona-nostalgiaa... It is important to be on the alert for "the decisive moment", says the man next to me who is talking to his date. I agree. The only difference is that he is talking about twentieth-century photography and I am talking about twenty-first-century everything. Yllä oleva ajatus on amerikkalaisen  Jenny Offillin kirjasta 'Weather'  (Ilmastoja) ja se kuvaakin hyvin kirjan hermostunutta tunnelmaa. Tätä kirjaa olin jo palauttamassa lukemattomana kirjastoon, mutta satuin selailemaan sitä muutaman sivun verran ja yhtäkkiä tunsin, että juuri tällaista kirjaa tarvitsin, juuri nyt. Sirpaleinen ja tajunnanvirtamainen teksti oli kuin lepokoti aivoille, jotka on viime viikkoina työstäneet sa...
5 kommenttia
Lue lisää

Vihdoinkin Berliinissä!

  Jostain syystä olen kovasti tykästynyt Berliiniin. Se ei ole mikään kovin kaunis kaupunki, jos vertaa muihin maailman suuriin turistikaupunkeihin, mutta Berliinin rosoisen ulkokuoren alta löytyy elämää nähnyt, hiukan väsähtänyt vanhus, joka kuitenkin elää täysillä tätä päivää. Ja Berliinillä on tarjota jokaiselle jotakin: lentokoneessa meitä oli sekalaisia seurueita - lapsiperheitä, vastarakastuneita pariskuntia, teknoklubiharrastajia. Ja sitten minä, jonka tarkoituksena oli koluta kaupungin museoita ja kulttuurikohteita niin paljon kuin neljään vuorokauteen niitä mahtuu. Ja sain todellakin palata kotiin tyytyväisenä - askelmittariin kertyi 45 kilometriä! Paljon ehdin nähdä, mutta samalla listaan löytyi uusia kohteita, jotka täytyy tulla katsomaan. Ich bin noch nicht fertig mit dir, Berlin! Tässä muutama kohokohta: 1. Jüdisches Museum - tämä on todennäköisesti yksi hienoimpia museoita, joissa olen koskaan käynyt! Paikka on enemmänkin muistomerkki ja sitä rakennettaessa ei ole ed...
10 kommenttia
Lue lisää

Rouva C, oletan?

Aivan ensimmäiseksi tämän lukijan piti päivittää sisäinen kuvansa Minna Canthista. Tiedättehän sen kuvan, jossa Canth istuu musta hattu päässä, suu viivana ja silmissä väsynyt katse. Sen, jossa Canth näyttää jo vanhukselta paitsi että hän ei ollut vanhus eikä koskaan edes yltänyt siihen ikään. Minna Canth kuoli vain 53-vuotiaana! Mutta seitsemän lasta, puolison varhainen kuolema ja taloushuolet olivat vanhentaneet Minnaa auttamattomasti. Minna Rytisalon Minna on nuori tyttö, opettajaseminaarilainen, kihlattu ja sittemmin aviovaimo. Vaimo, josta Ferdinand-puoliso salaa toivoo, että tämä olisi vähän enemmän kuin muut, "tasainen, vähempään tyytyvä". Mutta olihan hän kuitenkin alunperin rakastunut juuri Minnan temperamentiin, älykkyyteen ja nokkeluuteen. "Minä en ole vaimoni vartija", toteaa Ferdinand ja Rytisalo kuvaakin Canthien avioliiton harvinaisen lämpimänä - eikä pelkästään tuon ajan mittapuun mukaan. Rytisalon romaanissa kuvataan hyvin 1800-luvun asennei...
20 kommenttia
Lue lisää