Siirry pääsisältöön

Kirjatulvavaroitus - ja pari sanaa tuoreesta nobelistista

 


Onpa tullut taas luettua! Kirjoja on levällään joka nurkassa, lainakirjoja on tällä hetkellä kerääntynyt peräti neljästä eri kirjastosta ja muistutusviestejä tulee tasaiseen tahtiin, että aina on jonkun kirjan lainausaika päättymässä. 

Useimpien lainausaikaa olen saanut pidennettyä, mutta aina välillä iskee kauhun paikka - kirjaan on toinen varaus ja se pitää palauttaa jo parin päivän päästä. Ja sitten paahdan hiki hatussa, että ehdin lukea. Mutta vain jos kirja on hyvä. Huonot kirjat palautan lukemattomina. Olen nyt vihdoinkin oppinut sen, että elämää ei tuhlata kirjoihin, jotka eivät niin sanotusti vedä. 

Kirjapinossa on ollut yksi pikalaina, ruotsalaisen journalistin Martin Gelinin juuri ilmestynyt teos Imorgon är jag långt härifrån (Huomenna olen kaukana täältä). Ja se olikin onneksi kirja, joka veti heti mukaansa.

Gelin muutti 23 vuotta sitten unelmakaupunkiinsa New Yorkiin, mutta nyt muuttokuorma palasi takaisin Eurooppaan. Päätös ei ollut helppo, mutta amerikkalaisen sosiaaliturvan realiteetit konkretisoituivat kun Gelin sai puolisonsa kanssa lapsen. Onko ylipäänsä edes mahdollista elää rentoa elämää maassa, jossa pelkkä synnytys maksaa 52 000 dollaria (josta tietysti vakuutus maksaa suurimman osan - jos satut kuulumaan siihen onnelliseen väestönosaan, jolla on vakuutus.)

Gelinin kirja ei ole kuitenkaan pelkkää synkistelyä vaan pikemminkin rakkauskirje maalle, josta on tullut toinen kotimaa. Ja kaiken amerikkalaista politiikkaa käsittelevän kirjatulvan keskellä on virkistävää lukea kirja, joka käsittelee maan kulttuuria. Gelin on todella laajasti lukenut ja sivistynyt kirjoittaja ja tämän kirjan ongelma onkin se, että sen luettuaan listalla on yhtäkkiä parikymmentä muuta kirjaa, tv-sarjaa tai albumia, joihin on tutustuttava. 

Omalle listalleni pääsivät mm. Don DeLillo (nyt on vihdoinkin pakko lukea jotain DeLillolta!), Twin Peaks (tätäkään tv-sarjaa en katsonut silloin kun kaikki muut sen katsoivat), saksalaisen Uwe Johnsonin "Jahrestage" on kuulemma ehdoton New York -klassikko ja miten ihmeessä olen missannut Fran Lebowitzin ja Martin Scorsesen tv-sarjan "Pretend It's A City"?? Lisäksi pitää kuunnella countrytähti George Straitin tuotantoa.

Samalle listalle piti sitten tietysti laittaa myös uusi nobelisti, joka selvisi viime viikolla. Eteläkorealainen Han Kang on ollut jo kirjatutkassani, mutta en ole vielä kuitenkaan edennyt niin pitkälle että olisin lukenut. Täällä Ruotsissa reaktiot olivat muuten vähintäänkin sekalaiset. Oli tietysti niitä, jotka riemuitsivat "wow, vihdoinkin joku oikeasti jännä kirjailija", mutta oli myös niitä, jotka totesivat kirjailijan kuuluvan siihen nobelluokkaan, jota tuskin muistetaan 50 vuoden päästä. Aftonbladetin Oisín Cantwell menee niin pitkälle, että kuvaa palkintoa Nobel-komitean "kuolemansuudelmaksi" - palkinnostahan seuraa usein kirjoituskramppi ja hiljaisuus ja lopulta loistava kirjallinen ura hiipuu hiljalleen.

Mutta ennen kuin Han Kang hiipuu, lienee paikallaan lukea häntä! Ja sen teemme lukupiirimme kanssa, edellisessä istunnossamme juuri ennen Nobel-palkinnon julkistamista päätimme rohkeasti, että seuraava kirjailijamme on tuore nobelisti, mitä sieltä sitten tarjolle tuleekaan. (Lyhyt viestittely palkinnon julkistamisen jälkeen paljasti, että yksi oli jo aikaisemmin lukenut Han Kangia ja toinen jättänyt kesken.)

Tämän kertainen lukupiirikirjamme oli muuten kirja, joka ehkä osaltaan jo viritti meidät Han Kangin taajuuksille. Norjalaisen Vigdis Hjorthin Onko äiti kuollut on nimittäin intensiivinen, psykologisesti latautunut tarina. Mutta ehkäpä juuri tästä johtuen kirja myös innoitti piirimme todella mielenkiintoiseen keskusteluun. Väänsimme kirjan äiti-tytär-akselia moneen suuntaan ja yritimme yksinkertaisesti ymmärtää...

Tässä kävikin samoin kuin lukiessani Hjorthin aikaisemman teoksen Perintötekijät - olin aluksi hiukan epäileväinen, mutta kun sain kiinni Hjorthin käyttämästä draaman kaaresta, innostuin enemmän. Kirjan rytmi on hieno ja kuvaa osuvasti päähenkilön traumaattista suhdetta äitiinsä. Ja kirja loppu on suorastaan loistava! Olen lukenut myös Hjorthin kirjan Opettajattaren laulu (vielä kai suomentamaton?), jossa siinäkin on pääosassa nainen ajatuksineen, mutta näiden kahden muun teoksen rinnalla se tuntuu enemmän väliteokselta. 

Lopuksi vielä yksi rakas jälleennäkeminen...  80-luvulla eläneet muistanevat kuinka silloin luettiin urakalla Orvokki Aution Pesärikko-trilogiaa. KOM-teatteri teki siitä hienon teatterisovituksenkin. Löysin Suomi-Insituutin kirjaston poistohyllystä trilogian kaksi jälkimmäistä osaa - joku oli napannut ensimmäisen osan kai tajuamatta sitä, että tarina jatkuu vielä pitkään. Mutta onneksi löysin nettiantikvariaatista puuttuvan osan ja sitä olen nyt lukenut aamupalaseuranani. Olen edennyt jo toiseen osaan tässä Armin ja Olavin avioliittodraamassa ja muistan kyllä edellisestä lukukerrasta, että nyt alkaa tapahtua.

Kirja on edelleen huikean hyvä! Ja Aution pohjanmaan murteella kirjoitettu dialogi, joka on koko tarinan kantava voima, on niin sieluun pureutuvaa, että se soi korvissa vielä pitkään. Sain muuten itseni kiinni tässä yhtenä päivä kun tokaisin "mihinä se on?". Minulla ei siis ole minkäänlaisia siteitä Pohjanmaalle enkä edes tunne ketään kyseistä murretta puhuvaa. Pitäkää siis murteistanne kiinni, jos hyppäätte Pesärikon tarinaan!

**

Martin Gelin: Imorgon är jag långt härifrån (Natur&Kultur 2024)

Vigdis Hjorth: Är mor död (Natur&Kultur, 2021) Suomennettu nimellä "Onko äiti kuollut" (S&S 2021)

Orvokki Autio: Viistotaival (Kirjayhtymä 1980)




Kommentit

  1. Minulla on sama juttu, kiinnostavaa lukemista olisi kasapäin.
    Katsoin juuri televisoista Paul Austerin haastattelun. Kaikki mitä olen häneltä lukenut on ollut tasokasta ja tekee mieli lukea lisää. Myös Han Kang on kiinnostava.
    Äsken kulttuuricocktailissa oli vieraina Pajtim Statovci ja Irene Zidan, jonka kirja kertoo palestiinlaisten ja israelilaisten sotimisen ylisukupovisista vaikutuksista.
    Sain Pajtim Statovcin 'Lehmä synnyttää yöllä' juuri luetuksi ja olen kuin halvaantunut kirjan vahvojen kohtausten vuoksi. Pajtomin paras kirja!
    Lebowitzin ja Scorsesen keskusteluista koottu sarja oli kiinnostava, samoin Vigdis Hjorthin kirjat.
    Pesärikko, ikisuosikkini. Olen nähnyt trilogian pohjalta tehdyn KOM-teatterin sovituksen sekä myöhemmin kahdeksan teatterin yhteistyönä tehdyn näytelmän, jossa varsinkin suoraselkäisen anopin, Laimin, traagisuus oli koskettavaa.

    Martin Gelin alkoi kiinnostaa niin paljon, että kävin lukemassa sinun kirjoittamasi lisäksi lehtijuttuja kirjasta ja henkilöstä. Hienoa tosiaan, että amerikkalaisesta kulttuurista nostetaan esiin sitä oikeaa kulttuuria, jota siellä on paljon, eikä vain motkoteta kaikesta negatiivisesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen tuosta Pajtim Statovcin uusimmasta nähnyt todella vaikuttuneita arvioita ja nyt tämä sinun! Jätän sen ehkä joululomakirjaksi niin on sitten aikaa toipua siitä :)

      Poista
  2. Huvittavaa, että "sen luettuaan listalla on yhtäkkiä parikymmentä muuta kirjaa, tv-sarjaa tai albumia, joihin on tutustuttava". Ja näin voi käydä myös yhtä blogitekstiä lukiessa! Tulen ehdottomasti mukaan tähän Martin Gelin -junaan 😁

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hänen tekstejään on nautinto lukea juuri tämän laajan perspektiivin ansiosta. Gelin on sellainen vanhanajan kulttuurijournalisti, joita nykyään harvemmin löytää.

      Poista
  3. Jaahas, Martin Gelinin Imorgon etc ei olekaan meidän kirjastossa saatavissa. Sen sijaan on muutama oikein mielenkiintoisen kuuloinen tieto-teos mm rasismista ja demokratiasta. Tein kuitenkin hankintaehdotuksen tuosta lukemastasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuuntelin juuri aamulla Ruotsin radion kirjallisuusohjelman haastettelun, jossa Gelin kertoo uusimmasta kirjastaan. Tästä saa hyvän kuvan mitä kirja pitää sisällään: https://sverigesradio.se/avsnitt/martin-gelin-new-york-ar-perfekt-for-oss-blyga

      Poista
  4. Kiitos, kuuntelin valittuja pätkiä tuosta. Perhe on siis jättänyt New Yorkin ihanuudet ja muuttanut Pariisiin. Hyvin hän sitä perusteli. Kirja on tulossa meidänkin kirjastoon.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tammikuun luetut & Berliinin terveiset

  Tänä vuonna tammikuu oli osaltani harvinaisen jännittävä: toteutin pitkäaikaisen haaveeni ja lähdin kolmeksi viikoksi Berliiniin opiskelemaan saksaa. Tavoitteena oli ylittää huiman korkealta tuntuva kynnys ja alkaa puhua saksaa. Tämä toteutuikin jo ensimmäisen viikon jälkeen! Jokin asetus napsahti aivoissa paikoilleen ja yliopistossa pandemian jälkeen oppimani saksa alkoi tulla ulos. Ei aina virheettömästi, mutta enpähän enää pelännyt puhua. Myös saksan kielen lukemiseen näyttää tulleen vauhtia lisää. Ostin lähes ensitöikseni Berliinin kirjakaupat löydettyäni Juli Zeh 'n romaanin "Über Menschen". Olin lukenut romaanin aiemmin jo suomeksi, mutta nyt sain siihen aivan uuden tuntuman ja kielikurssilla eteentulleita sanoja tuntui tupsahtelevan eteen joka rivillä. Onneksi olin myös ehtinyt unohtaa miten tarina päättyy, joten sain jälleen kerran yllättyä ja liikuttua. Menomatkan lukemisiksi yöjunaan olin ottanut mukaan ruotsalaisen Lena Einhornin romaanin "Siri". S...

Kun Suomen lapset lähtivät Ruotsiin - Anna Takanen: Sinä olet suruni

Tänään 15. joulukuuta on kulunut 80 vuotta ensimmäisen suomalaisia sotalapsia Tukholmaan kuljettaneen laivan lähdöstä. Ruotsiin lähti kaikkiaan sotaa pakoon  noin 70 000 lasta ja melkein neljäsosa heistä jäi palaamatta. Näihin lukuihin  mahtuu traagisia tarinoita, joita on kipuiltu sekä Suomessa että täällä Ruotsissa. Eikä asiasta ole sen kummemmin puhuttu, kummassakaan maassa. Yksi Ruotsiin jääneistä lapsista oli Anna Takasen Timo-isä, jonka tarinan Takanen on nyt kirjoittanut kirjaksi "Sörjen som blev". Mutta kirja ei ole pelkästään sotalapsen tarina sillä 80 vuoden takainen tragedia vaikuttaa monen perheen elämään edelleen. Takanen sanoo, että sotalapsen traumasta selviämiseen menee neljä sukupolvea. Tässä yhtälössä hän laskee itsensä kolmanneksi sukupolveksi. Anna Takanen eli lapsuutensa oudossa välitilassa. Hän oli syntynyt Ruotsissa ja puhui ruotsia, mutta sukunimensä vuoksi hänet luokiteltiin suomalaiseksi. Koulussa häntä kiusattiin juuri suomalaisuutensa takia...

Lukupinon ilot ja pettymykset - ja miten ryhdytään vastuulliseksi kirjastonkäyttäjäksi

  Olen nyt vihdoin ja viimein älynnyt, että kirjastovaraukset voi paussata! Tunsin tosin suurta haikeutta kun ilmoitin kirjaston tietokannalle, että seuraavan kerran kirjoja voi toimittaa minulle vasta huhtikuun lopussa. Siihen mennessä olisi nimittäin tarkoitus saada yliopiston lopputyö kasaan.  Mutta iloitaan nyt vielä sitäkin suuremmalla syyllä tästä käsillä olevasta pinosta, jonka olen onnistunut taas itselleni kasaamaan. Olen näitä kirjoja varaillut blogista ja kirjainstasta löytämieni vinkkien perusteella, kiitos taas kaikille vinkkaajille!  Aloitetaan kirjapinon pettymyksestä. Lea Ypin omaelämäkerrallinen teos "Vapaa" lapsuudesta 80-luvun Albaniassa on yksi viime vuosien sykähdyttävimmistä lukukokemuksistani. Niinpä Ypin uusin kirja "Indignity" meni heittämällä lukulistalleni. Mutta... Kirja jatkaa Albanian historian kuvauksella, mikä on teoksen parasta antia. Olen edelleen erittäin utelias kuulemaan lisää Albaniasta! Samalla kun nolottaa tajuta kuinka vähä...

Loma! Ja dekkarit...

Ensimmäinen lomaviikko on nyt takana mutta kolme vielä edessä. Ja ilmatkin näyttävät alkavan lämmetä joten tunnelma on korkealla! Lomatunnelmaani kuuluvat myös dekkarit. En niitä yleensä lue kovin paljon koska nykydekkarit ovat mielestäni selkeästi raaistuneet. Muutos tapahtui kai Stieg Larssonin Millenium-sarjan myötä, jonka jälkeen monet keksivät tämän modernin version Klondikesta ja mahdollisuuden tehdä rahaa. Psykologiset trillerit ovat kuitenkin mieleistäni jännityskirjallisuutta ja muistelen edelleen lämmöllä viime kesän huippujännää lukukokemusta, Gillian Flynnin  Kiltti tyttö  -trilleriä. Joten kun näin tämän A.J. Finnin Nainen ikkunassa -kirjan seistä töröttävän kirjakaupan eniten myyvien kirjojen ykkösenä ja kannessa vieläpä Flynnin suositus "Amazing!" niin se oli siinä. No, se "Amazing" oli ehkä hiukan liioiteltua ja Flynnin nimen käyttäminen markkinoinnissa aika lailla harhaanjohtavaa. Yhteistä kirjoille oli toki mieleltään  enemmän tai vähemmän...

Onnea Viron kirjallisuus 500 vuotta! - Klassikkohaaste #20

  Tämänkertaisen klassikkohaasteen omistan Viron kirjallisuudelle. Ja ajankohta sopii täydellisesti, sillä eilen - kirjailija A.H. Tammsaaren syntymäpäivänä 30. tammikuuta - Virossa juhlittiin jälleen virolaisen kirjallisuuden päivää . Tällä kertaa päivästä tuli erityisen juhlallinen, sillä se oli samalla lähtölaukaus virolaisen kirjallisuuden juhlavuodelle . Tänä vuonna on nimittäin kulunut tasan 500 vuotta siitä kun ensimmäinen vironkielinen kirja ilmestyi. Lämpimät onnittelut siis kaikille virolaisille!  Kirjallisuuden arvostus on Virossa ollut käsittääkseni aina korkealla. "Oma kieli, oma mieli" oli elintärkeä motto neuvostovuosien aikana. Eikä kai ollut sattumaa, että uudelleen itsenäistyneen Viron ensimmäiseksi presidentiksi valittiin juuri kirjailija Lennart Meri. Maan oman kielen ja kulttuurin esille nostaminen oli presidentin tärkeimpiä tehtäviä kun entisen suurvallan raunioista rakennettiin uusi itsenäinen Viro. Meri on kuvannut kieltä "vahvaksi hirsitaloksi...