Siirry pääsisältöön

Kirjatulvavaroitus - ja pari sanaa tuoreesta nobelistista

 


Onpa tullut taas luettua! Kirjoja on levällään joka nurkassa, lainakirjoja on tällä hetkellä kerääntynyt peräti neljästä eri kirjastosta ja muistutusviestejä tulee tasaiseen tahtiin, että aina on jonkun kirjan lainausaika päättymässä. 

Useimpien lainausaikaa olen saanut pidennettyä, mutta aina välillä iskee kauhun paikka - kirjaan on toinen varaus ja se pitää palauttaa jo parin päivän päästä. Ja sitten paahdan hiki hatussa, että ehdin lukea. Mutta vain jos kirja on hyvä. Huonot kirjat palautan lukemattomina. Olen nyt vihdoinkin oppinut sen, että elämää ei tuhlata kirjoihin, jotka eivät niin sanotusti vedä. 

Kirjapinossa on ollut yksi pikalaina, ruotsalaisen journalistin Martin Gelinin juuri ilmestynyt teos Imorgon är jag långt härifrån (Huomenna olen kaukana täältä). Ja se olikin onneksi kirja, joka veti heti mukaansa.

Gelin muutti 23 vuotta sitten unelmakaupunkiinsa New Yorkiin, mutta nyt muuttokuorma palasi takaisin Eurooppaan. Päätös ei ollut helppo, mutta amerikkalaisen sosiaaliturvan realiteetit konkretisoituivat kun Gelin sai puolisonsa kanssa lapsen. Onko ylipäänsä edes mahdollista elää rentoa elämää maassa, jossa pelkkä synnytys maksaa 52 000 dollaria (josta tietysti vakuutus maksaa suurimman osan - jos satut kuulumaan siihen onnelliseen väestönosaan, jolla on vakuutus.)

Gelinin kirja ei ole kuitenkaan pelkkää synkistelyä vaan pikemminkin rakkauskirje maalle, josta on tullut toinen kotimaa. Ja kaiken amerikkalaista politiikkaa käsittelevän kirjatulvan keskellä on virkistävää lukea kirja, joka käsittelee maan kulttuuria. Gelin on todella laajasti lukenut ja sivistynyt kirjoittaja ja tämän kirjan ongelma onkin se, että sen luettuaan listalla on yhtäkkiä parikymmentä muuta kirjaa, tv-sarjaa tai albumia, joihin on tutustuttava. 

Omalle listalleni pääsivät mm. Don DeLillo (nyt on vihdoinkin pakko lukea jotain DeLillolta!), Twin Peaks (tätäkään tv-sarjaa en katsonut silloin kun kaikki muut sen katsoivat), saksalaisen Uwe Johnsonin "Jahrestage" on kuulemma ehdoton New York -klassikko ja miten ihmeessä olen missannut Fran Lebowitzin ja Martin Scorsesen tv-sarjan "Pretend It's A City"?? Lisäksi pitää kuunnella countrytähti George Straitin tuotantoa.

Samalle listalle piti sitten tietysti laittaa myös uusi nobelisti, joka selvisi viime viikolla. Eteläkorealainen Han Kang on ollut jo kirjatutkassani, mutta en ole vielä kuitenkaan edennyt niin pitkälle että olisin lukenut. Täällä Ruotsissa reaktiot olivat muuten vähintäänkin sekalaiset. Oli tietysti niitä, jotka riemuitsivat "wow, vihdoinkin joku oikeasti jännä kirjailija", mutta oli myös niitä, jotka totesivat kirjailijan kuuluvan siihen nobelluokkaan, jota tuskin muistetaan 50 vuoden päästä. Aftonbladetin Oisín Cantwell menee niin pitkälle, että kuvaa palkintoa Nobel-komitean "kuolemansuudelmaksi" - palkinnostahan seuraa usein kirjoituskramppi ja hiljaisuus ja lopulta loistava kirjallinen ura hiipuu hiljalleen.

Mutta ennen kuin Han Kang hiipuu, lienee paikallaan lukea häntä! Ja sen teemme lukupiirimme kanssa, edellisessä istunnossamme juuri ennen Nobel-palkinnon julkistamista päätimme rohkeasti, että seuraava kirjailijamme on tuore nobelisti, mitä sieltä sitten tarjolle tuleekaan. (Lyhyt viestittely palkinnon julkistamisen jälkeen paljasti, että yksi oli jo aikaisemmin lukenut Han Kangia ja toinen jättänyt kesken.)

Tämän kertainen lukupiirikirjamme oli muuten kirja, joka ehkä osaltaan jo viritti meidät Han Kangin taajuuksille. Norjalaisen Vigdis Hjorthin Onko äiti kuollut on nimittäin intensiivinen, psykologisesti latautunut tarina. Mutta ehkäpä juuri tästä johtuen kirja myös innoitti piirimme todella mielenkiintoiseen keskusteluun. Väänsimme kirjan äiti-tytär-akselia moneen suuntaan ja yritimme yksinkertaisesti ymmärtää...

Tässä kävikin samoin kuin lukiessani Hjorthin aikaisemman teoksen Perintötekijät - olin aluksi hiukan epäileväinen, mutta kun sain kiinni Hjorthin käyttämästä draaman kaaresta, innostuin enemmän. Kirjan rytmi on hieno ja kuvaa osuvasti päähenkilön traumaattista suhdetta äitiinsä. Ja kirja loppu on suorastaan loistava! Olen lukenut myös Hjorthin kirjan Opettajattaren laulu (vielä kai suomentamaton?), jossa siinäkin on pääosassa nainen ajatuksineen, mutta näiden kahden muun teoksen rinnalla se tuntuu enemmän väliteokselta. 

Lopuksi vielä yksi rakas jälleennäkeminen...  80-luvulla eläneet muistanevat kuinka silloin luettiin urakalla Orvokki Aution Pesärikko-trilogiaa. KOM-teatteri teki siitä hienon teatterisovituksenkin. Löysin Suomi-Insituutin kirjaston poistohyllystä trilogian kaksi jälkimmäistä osaa - joku oli napannut ensimmäisen osan kai tajuamatta sitä, että tarina jatkuu vielä pitkään. Mutta onneksi löysin nettiantikvariaatista puuttuvan osan ja sitä olen nyt lukenut aamupalaseuranani. Olen edennyt jo toiseen osaan tässä Armin ja Olavin avioliittodraamassa ja muistan kyllä edellisestä lukukerrasta, että nyt alkaa tapahtua.

Kirja on edelleen huikean hyvä! Ja Aution pohjanmaan murteella kirjoitettu dialogi, joka on koko tarinan kantava voima, on niin sieluun pureutuvaa, että se soi korvissa vielä pitkään. Sain muuten itseni kiinni tässä yhtenä päivä kun tokaisin "mihinä se on?". Minulla ei siis ole minkäänlaisia siteitä Pohjanmaalle enkä edes tunne ketään kyseistä murretta puhuvaa. Pitäkää siis murteistanne kiinni, jos hyppäätte Pesärikon tarinaan!

**

Martin Gelin: Imorgon är jag långt härifrån (Natur&Kultur 2024)

Vigdis Hjorth: Är mor död (Natur&Kultur, 2021) Suomennettu nimellä "Onko äiti kuollut" (S&S 2021)

Orvokki Autio: Viistotaival (Kirjayhtymä 1980)




Kommentit

  1. Minulla on sama juttu, kiinnostavaa lukemista olisi kasapäin.
    Katsoin juuri televisoista Paul Austerin haastattelun. Kaikki mitä olen häneltä lukenut on ollut tasokasta ja tekee mieli lukea lisää. Myös Han Kang on kiinnostava.
    Äsken kulttuuricocktailissa oli vieraina Pajtim Statovci ja Irene Zidan, jonka kirja kertoo palestiinlaisten ja israelilaisten sotimisen ylisukupovisista vaikutuksista.
    Sain Pajtim Statovcin 'Lehmä synnyttää yöllä' juuri luetuksi ja olen kuin halvaantunut kirjan vahvojen kohtausten vuoksi. Pajtomin paras kirja!
    Lebowitzin ja Scorsesen keskusteluista koottu sarja oli kiinnostava, samoin Vigdis Hjorthin kirjat.
    Pesärikko, ikisuosikkini. Olen nähnyt trilogian pohjalta tehdyn KOM-teatterin sovituksen sekä myöhemmin kahdeksan teatterin yhteistyönä tehdyn näytelmän, jossa varsinkin suoraselkäisen anopin, Laimin, traagisuus oli koskettavaa.

    Martin Gelin alkoi kiinnostaa niin paljon, että kävin lukemassa sinun kirjoittamasi lisäksi lehtijuttuja kirjasta ja henkilöstä. Hienoa tosiaan, että amerikkalaisesta kulttuurista nostetaan esiin sitä oikeaa kulttuuria, jota siellä on paljon, eikä vain motkoteta kaikesta negatiivisesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen tuosta Pajtim Statovcin uusimmasta nähnyt todella vaikuttuneita arvioita ja nyt tämä sinun! Jätän sen ehkä joululomakirjaksi niin on sitten aikaa toipua siitä :)

      Poista
  2. Huvittavaa, että "sen luettuaan listalla on yhtäkkiä parikymmentä muuta kirjaa, tv-sarjaa tai albumia, joihin on tutustuttava". Ja näin voi käydä myös yhtä blogitekstiä lukiessa! Tulen ehdottomasti mukaan tähän Martin Gelin -junaan 😁

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hänen tekstejään on nautinto lukea juuri tämän laajan perspektiivin ansiosta. Gelin on sellainen vanhanajan kulttuurijournalisti, joita nykyään harvemmin löytää.

      Poista
  3. Jaahas, Martin Gelinin Imorgon etc ei olekaan meidän kirjastossa saatavissa. Sen sijaan on muutama oikein mielenkiintoisen kuuloinen tieto-teos mm rasismista ja demokratiasta. Tein kuitenkin hankintaehdotuksen tuosta lukemastasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuuntelin juuri aamulla Ruotsin radion kirjallisuusohjelman haastettelun, jossa Gelin kertoo uusimmasta kirjastaan. Tästä saa hyvän kuvan mitä kirja pitää sisällään: https://sverigesradio.se/avsnitt/martin-gelin-new-york-ar-perfekt-for-oss-blyga

      Poista
  4. Kiitos, kuuntelin valittuja pätkiä tuosta. Perhe on siis jättänyt New Yorkin ihanuudet ja muuttanut Pariisiin. Hyvin hän sitä perusteli. Kirja on tulossa meidänkin kirjastoon.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ingeborg Bachmann 100 vuotta – saksankielisen modernismin klassikko (Klassikkohaaste #23)

Tämänkertaiseen kirjabloggaajien klassikkohaasteeseen pyörittelin mielessäni jo ihan toista kirjaa, kunnes yhtäkkiä tajusin, että nythän on Ingeborg Bachmann-juhlavuosi! Ja koska arvaan, että tämä saksankielisen kirjallisuuden moderni klassikkokirjailija ei ole kovin tuttu Suomessa, niin käytänpä tilaisuuden hyväkseni. Aloitetaan lyhyellä elämäkerralla: Ingeborg Bachmann syntyi 25. kesäkuuta 1926 Itävallan Klagenfurtissa. Bachmann aloitti opintonsa heti kun yliopistot avasivat ovensa sodan jälkeen aineinaan filosofia, psykologia ja germanistiikka ja hän väitteli tohtoriksi 1950 Martin Heideggeria käsittelevällä työllään. Opintojen jälkeen Bachmann työskenteli toimittajana, mutta oma kirjallinen ura sai vauhtia kun Bachmann tutustui Gruppe 47 -ryhmään, jossa hän tapasi saksankielisen kirjallisuuden huippunimiä, kuten Paul Celan, Heinrich Böll ja Günter Grass.  Bachmann julkaisi aluksi lyriikkaa ja radioteatterinäytelmiä ( Hörspiel oli sodanjälkeisessä Saksassa erittäin suosittu taid...

Klassikkohaaste #14: Antti Jalava – Asfalttikukka

  Vaikka Ruotsissa asuu meitä suomentaustaisia n. 7% väestöstä, näkyy se yllättävän vähän ruotsalaisessa kirjallisuuskentässä. Itse asiassa vain kolme kirjaa on onnistunut herättämään ruotsalaismedian mielenkiinnon. Susanna Alakosken Svinalängorna (suomennettuna ’Sikalat’) ilmestyi 2006, jolloin se voitti Ruotsin arvostetuimman kirjallisuuspalkinnon, August-palkinnon ja kirjasta tehtiin myös elokuva muutamaa vuotta myöhemmin. Eija Hetekivi Olsson julkaisi 2011 esikoisromaaninsa ’Ingenbarnsland’, jossa hän kuvaa suomalaissiirtolaisten elämää Göteborgissa. Kirja oli August-palkintoehdokkaana ja se on myöhemmin kasvanut trilogiaksi. Mutta suomalaisen siirtolaiskirjallisuuden pioneeri oli Antti Jalava (1949-2021), jolta vuonna 1980 ilmestyi paljon puhuttu romaani ’Asfaltblomman’ (suom. Pentti Saarikoski ’Asfalttikukka’). Kirja ei ollut kuitenkaan Jalavan esikoisteos, hän oli aikaisemmin kirjoittanut kirjat ’Matti’ ja ’Jag har inte bett att få komma’. Etsin oman aamulehteni Dagens...

Eeva Kilpi: Elämä edestakaisin (Klassikkohaaste #21)

Olen lukenut Eeva Kilpeä koko aikuiselämäni ja monet hänen teoksistaan jopa useaan otteeseen. Kilpi oli myös lohtukirjailijani, kun en päässyt koronasulun aikana Suomeen.  Lääkkeeksi Suomi-ikävääni  auttoi silloin Kilven herkkä ja hersyvä suomen kieli. Olen myös miettinyt voiko "elämän evakkous" siirtyä sukupolvelta toiselle. Ainakin omassa elämässäni tunnistan tätä samaa " nyssyköiden haalijan  -syndroomaa": "Että kaikki tarpeellinen on kasseissa ja pusseissa sängyn alla tai sängyn vieressä, käden ulottuvilla". Koskaan kun ei tiedä milloin se lähtö tulee. Anna-Riikka Carlsonin  kirjassa  "Rakas Eeva Kilpi. Nämä juhlat jatkuvat vielä" Kilpi epäilee, että tokko häntä enää kukaan lukee. Mutta kyllä vaan luetaan! Etenkin Kilven runoutta näkee siteerattavan säännöllisesti kirjasomessa. Proosatekstit ovat ehkä sitten jääneet vähemmälle huomiolle, ja juuri siksi haluankin nostaa esille tämänkertaisessa Klassikkohaastekirjoituksessani yhden Kilven varha...

Kiitos tästä kesästä, Aulikki Oksanen!

  Olen myöhäisherännäinen monien asioiden suhteen, mutta kun löydän jotain innostavaa niin lähdenkin sitten täysillä mukaan. Ja tänä kesänä tämän palavan innostukseni herätti Aulikki Oksanen ! Kaikki alkoi siitä kun luin Helena Ruuskan viime vuonna ilmestyneen elämäkerran Aulikki Oksasesta. Olen lukenut Ruuskalta kaikki hänen kirjoittamansa elämäkerrat (Hugo Simberg, Marja-Liisa Vartio, Mary Gallen-Kallela ja Eeva Joenpelto) ja kaikki nämä kirjat ovat olleet huikeita aikamatkoja. Ruuska on taitava nitomaan tutkimansa henkilön elämänvaiheet suurempaan historiankehykseen samalla kun hän ripottelee matkan varrelle jännittäviä hippusia kunkin ajan arjesta ja omituisuuksista.  Oksanen eroaa muista Ruuskan kohteista sillä, että hän on vielä mitä suuremmiten elossa, jolloin hän on ollut itse mukana kirjan teossa. Koko prosessi vei kolme vuotta ja valmistui Oksasen 80-vuotispäiväksi. Ruuska sai haastatella koko Oksasen klaanin isompia lastenlapsia myöten ja paikoin lukija onkin kuin ...

Poimintoja kesäkirjapinosta - vuoden tähän mennessä paras, yllättävin sekä suurin pettymys

Lomatunnelmissa Nyt on kesä siinä vaiheessa, että loma on juuri alkanut ja edessä on ensimmäinen kesäreissu. Siitä lisää sitten myöhemmin. Mutta ennen kuin katoan lomakirjapinoni kanssa teille tietymättömille, lienee paikallaan käydä lyhyesti läpi mitä kirjapino on tähän mennessä tarjonnut. On hyvä saada lukemani kirjat tänne bloginkin arkistoihin koska, kuten olen jo niin monasti huomannut, muisti on lyhyt. Hämmästyn yhä vain useammin vanhoja blogipostauksiani lukiessani mitä kaikkea on tullutkaan luettua ja mitä ajatuksia kirjat minussa ovat herättäneet. Mukavaa kun saa yllättää itsensä näin jälkikäteen! *** Nautinnollinen elämäkerta taiteilijaparin elämästä ja rakkaudesta Aloitan tämän vuoden toistaiseksi parhaalla kirjalla: Siri Hustvedtin Ghost Stories . Se sai minulta Goodreadsin tilastoihin merkittynä peräti viisi tähteä. Täyttä tähtimäärää en usein anna, mutta tässä kirjassa osui kohdallani kaikki oikeaan: upea tarina ja vieläpä elämäkerta, hienosti kirjoitettu, mielenkiint...