Siirry pääsisältöön

Kirjatulvavaroitus - ja pari sanaa tuoreesta nobelistista

 


Onpa tullut taas luettua! Kirjoja on levällään joka nurkassa, lainakirjoja on tällä hetkellä kerääntynyt peräti neljästä eri kirjastosta ja muistutusviestejä tulee tasaiseen tahtiin, että aina on jonkun kirjan lainausaika päättymässä. 

Useimpien lainausaikaa olen saanut pidennettyä, mutta aina välillä iskee kauhun paikka - kirjaan on toinen varaus ja se pitää palauttaa jo parin päivän päästä. Ja sitten paahdan hiki hatussa, että ehdin lukea. Mutta vain jos kirja on hyvä. Huonot kirjat palautan lukemattomina. Olen nyt vihdoinkin oppinut sen, että elämää ei tuhlata kirjoihin, jotka eivät niin sanotusti vedä. 

Kirjapinossa on ollut yksi pikalaina, ruotsalaisen journalistin Martin Gelinin juuri ilmestynyt teos Imorgon är jag långt härifrån (Huomenna olen kaukana täältä). Ja se olikin onneksi kirja, joka veti heti mukaansa.

Gelin muutti 23 vuotta sitten unelmakaupunkiinsa New Yorkiin, mutta nyt muuttokuorma palasi takaisin Eurooppaan. Päätös ei ollut helppo, mutta amerikkalaisen sosiaaliturvan realiteetit konkretisoituivat kun Gelin sai puolisonsa kanssa lapsen. Onko ylipäänsä edes mahdollista elää rentoa elämää maassa, jossa pelkkä synnytys maksaa 52 000 dollaria (josta tietysti vakuutus maksaa suurimman osan - jos satut kuulumaan siihen onnelliseen väestönosaan, jolla on vakuutus.)

Gelinin kirja ei ole kuitenkaan pelkkää synkistelyä vaan pikemminkin rakkauskirje maalle, josta on tullut toinen kotimaa. Ja kaiken amerikkalaista politiikkaa käsittelevän kirjatulvan keskellä on virkistävää lukea kirja, joka käsittelee maan kulttuuria. Gelin on todella laajasti lukenut ja sivistynyt kirjoittaja ja tämän kirjan ongelma onkin se, että sen luettuaan listalla on yhtäkkiä parikymmentä muuta kirjaa, tv-sarjaa tai albumia, joihin on tutustuttava. 

Omalle listalleni pääsivät mm. Don DeLillo (nyt on vihdoinkin pakko lukea jotain DeLillolta!), Twin Peaks (tätäkään tv-sarjaa en katsonut silloin kun kaikki muut sen katsoivat), saksalaisen Uwe Johnsonin "Jahrestage" on kuulemma ehdoton New York -klassikko ja miten ihmeessä olen missannut Fran Lebowitzin ja Martin Scorsesen tv-sarjan "Pretend It's A City"?? Lisäksi pitää kuunnella countrytähti George Straitin tuotantoa.

Samalle listalle piti sitten tietysti laittaa myös uusi nobelisti, joka selvisi viime viikolla. Eteläkorealainen Han Kang on ollut jo kirjatutkassani, mutta en ole vielä kuitenkaan edennyt niin pitkälle että olisin lukenut. Täällä Ruotsissa reaktiot olivat muuten vähintäänkin sekalaiset. Oli tietysti niitä, jotka riemuitsivat "wow, vihdoinkin joku oikeasti jännä kirjailija", mutta oli myös niitä, jotka totesivat kirjailijan kuuluvan siihen nobelluokkaan, jota tuskin muistetaan 50 vuoden päästä. Aftonbladetin Oisín Cantwell menee niin pitkälle, että kuvaa palkintoa Nobel-komitean "kuolemansuudelmaksi" - palkinnostahan seuraa usein kirjoituskramppi ja hiljaisuus ja lopulta loistava kirjallinen ura hiipuu hiljalleen.

Mutta ennen kuin Han Kang hiipuu, lienee paikallaan lukea häntä! Ja sen teemme lukupiirimme kanssa, edellisessä istunnossamme juuri ennen Nobel-palkinnon julkistamista päätimme rohkeasti, että seuraava kirjailijamme on tuore nobelisti, mitä sieltä sitten tarjolle tuleekaan. (Lyhyt viestittely palkinnon julkistamisen jälkeen paljasti, että yksi oli jo aikaisemmin lukenut Han Kangia ja toinen jättänyt kesken.)

Tämän kertainen lukupiirikirjamme oli muuten kirja, joka ehkä osaltaan jo viritti meidät Han Kangin taajuuksille. Norjalaisen Vigdis Hjorthin Onko äiti kuollut on nimittäin intensiivinen, psykologisesti latautunut tarina. Mutta ehkäpä juuri tästä johtuen kirja myös innoitti piirimme todella mielenkiintoiseen keskusteluun. Väänsimme kirjan äiti-tytär-akselia moneen suuntaan ja yritimme yksinkertaisesti ymmärtää...

Tässä kävikin samoin kuin lukiessani Hjorthin aikaisemman teoksen Perintötekijät - olin aluksi hiukan epäileväinen, mutta kun sain kiinni Hjorthin käyttämästä draaman kaaresta, innostuin enemmän. Kirjan rytmi on hieno ja kuvaa osuvasti päähenkilön traumaattista suhdetta äitiinsä. Ja kirja loppu on suorastaan loistava! Olen lukenut myös Hjorthin kirjan Opettajattaren laulu (vielä kai suomentamaton?), jossa siinäkin on pääosassa nainen ajatuksineen, mutta näiden kahden muun teoksen rinnalla se tuntuu enemmän väliteokselta. 

Lopuksi vielä yksi rakas jälleennäkeminen...  80-luvulla eläneet muistanevat kuinka silloin luettiin urakalla Orvokki Aution Pesärikko-trilogiaa. KOM-teatteri teki siitä hienon teatterisovituksenkin. Löysin Suomi-Insituutin kirjaston poistohyllystä trilogian kaksi jälkimmäistä osaa - joku oli napannut ensimmäisen osan kai tajuamatta sitä, että tarina jatkuu vielä pitkään. Mutta onneksi löysin nettiantikvariaatista puuttuvan osan ja sitä olen nyt lukenut aamupalaseuranani. Olen edennyt jo toiseen osaan tässä Armin ja Olavin avioliittodraamassa ja muistan kyllä edellisestä lukukerrasta, että nyt alkaa tapahtua.

Kirja on edelleen huikean hyvä! Ja Aution pohjanmaan murteella kirjoitettu dialogi, joka on koko tarinan kantava voima, on niin sieluun pureutuvaa, että se soi korvissa vielä pitkään. Sain muuten itseni kiinni tässä yhtenä päivä kun tokaisin "mihinä se on?". Minulla ei siis ole minkäänlaisia siteitä Pohjanmaalle enkä edes tunne ketään kyseistä murretta puhuvaa. Pitäkää siis murteistanne kiinni, jos hyppäätte Pesärikon tarinaan!

**

Martin Gelin: Imorgon är jag långt härifrån (Natur&Kultur 2024)

Vigdis Hjorth: Är mor död (Natur&Kultur, 2021) Suomennettu nimellä "Onko äiti kuollut" (S&S 2021)

Orvokki Autio: Viistotaival (Kirjayhtymä 1980)




Kommentit

  1. Minulla on sama juttu, kiinnostavaa lukemista olisi kasapäin.
    Katsoin juuri televisoista Paul Austerin haastattelun. Kaikki mitä olen häneltä lukenut on ollut tasokasta ja tekee mieli lukea lisää. Myös Han Kang on kiinnostava.
    Äsken kulttuuricocktailissa oli vieraina Pajtim Statovci ja Irene Zidan, jonka kirja kertoo palestiinlaisten ja israelilaisten sotimisen ylisukupovisista vaikutuksista.
    Sain Pajtim Statovcin 'Lehmä synnyttää yöllä' juuri luetuksi ja olen kuin halvaantunut kirjan vahvojen kohtausten vuoksi. Pajtomin paras kirja!
    Lebowitzin ja Scorsesen keskusteluista koottu sarja oli kiinnostava, samoin Vigdis Hjorthin kirjat.
    Pesärikko, ikisuosikkini. Olen nähnyt trilogian pohjalta tehdyn KOM-teatterin sovituksen sekä myöhemmin kahdeksan teatterin yhteistyönä tehdyn näytelmän, jossa varsinkin suoraselkäisen anopin, Laimin, traagisuus oli koskettavaa.

    Martin Gelin alkoi kiinnostaa niin paljon, että kävin lukemassa sinun kirjoittamasi lisäksi lehtijuttuja kirjasta ja henkilöstä. Hienoa tosiaan, että amerikkalaisesta kulttuurista nostetaan esiin sitä oikeaa kulttuuria, jota siellä on paljon, eikä vain motkoteta kaikesta negatiivisesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen tuosta Pajtim Statovcin uusimmasta nähnyt todella vaikuttuneita arvioita ja nyt tämä sinun! Jätän sen ehkä joululomakirjaksi niin on sitten aikaa toipua siitä :)

      Poista
  2. Huvittavaa, että "sen luettuaan listalla on yhtäkkiä parikymmentä muuta kirjaa, tv-sarjaa tai albumia, joihin on tutustuttava". Ja näin voi käydä myös yhtä blogitekstiä lukiessa! Tulen ehdottomasti mukaan tähän Martin Gelin -junaan 😁

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hänen tekstejään on nautinto lukea juuri tämän laajan perspektiivin ansiosta. Gelin on sellainen vanhanajan kulttuurijournalisti, joita nykyään harvemmin löytää.

      Poista
  3. Jaahas, Martin Gelinin Imorgon etc ei olekaan meidän kirjastossa saatavissa. Sen sijaan on muutama oikein mielenkiintoisen kuuloinen tieto-teos mm rasismista ja demokratiasta. Tein kuitenkin hankintaehdotuksen tuosta lukemastasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuuntelin juuri aamulla Ruotsin radion kirjallisuusohjelman haastettelun, jossa Gelin kertoo uusimmasta kirjastaan. Tästä saa hyvän kuvan mitä kirja pitää sisällään: https://sverigesradio.se/avsnitt/martin-gelin-new-york-ar-perfekt-for-oss-blyga

      Poista
  4. Kiitos, kuuntelin valittuja pätkiä tuosta. Perhe on siis jättänyt New Yorkin ihanuudet ja muuttanut Pariisiin. Hyvin hän sitä perusteli. Kirja on tulossa meidänkin kirjastoon.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Carolina Setterwall: Toivotaan parasta (Låt oss hoppas på det bästa) (2018)

Jotkut kirjat on vain pakko lukea! Kun näin ensimmäisen jutun Carolina Setterwallin esikoiskirjasta Låt oss hoppas på det bästa (Toivotaan parasta) laitoin samantien varauksen kirjastoon. Kirja perustuu Setterwallin omaan elämään ja kokemukseen ja alkuasetelma on sydäntä raastava: eräänä aamuna kirjailija huomaa avopuolisonsa ja pienen vauvansa isän kuolleen äkillisesti yön aikana. Alkaa henkilökohtainen inferno, jota kirjailija purkaa kirjassaan lähes minuutin tarkkuudella, tuskallisen realistisesti. Kirja on hyvin lähellä Tom Malmquistin pari vuotta sitten ilmestynyttä kirjaa  Joka hetki olemme yhä elossa.  Puolison äkillinen kuolema ja pieni lapsi on yhdistelmä, joka jo ajatuksena järkyttää. Mutta kaikesta selviää, siitä nämä molemmat kirjat ovat tärkeitä todistuskappaleita. Malmquist ja Setterwall kuljettavat lukijansa läpi kiirastulen kohti katharsista ja molemmissa tapauksissa suljin kirjan takakannen rauhallisin mielin. Setterwallin tarinassa yksi pääteemoista on...

Kuolleen naisen ruumis kauppatavarana

  Olen joskus miettinyt, että entäpä jos minut murhataan. Yhtäkkiä kuvani ja epiteettini "Mari, 54" keikkuisivat jokaisen iltapäivä- ja verkkolehden etusivulla. Viimeiset elintuntini raportoitaisiin minuutin tarkkuudella, murhatapani analysoitaisiin, ruumiinosani kuvailtaisiin kaiken kansan kauhisteltavaksi. Ehkäpä mainittaisiin, että olen yhden lapsen äiti. Sehän myy aina hiukan lisää, jos äiti murhataan. Todennäköisesti tämän enempää ei elämästäni kerrottaisi. Mutta ruumiillani myytäisiin irtopainoksia.  Tämä tuli nyt taas mieleeni kun täällä Ruotsissa menneellä viikolla raportoitiin alkaneesta oikeudenkäynnistä, jossa uhrina oli 21-vuotias tyttö. Jos googlaan tytön nimen ja iän, saan heti esille hänen kuvansa ja kaikki yksityiskohdat tapauksesta. Erikoisen tästä tapauksesta tekee se seikka, että murhasta syytettyinä on kaksi samanikäistä nuorta naista. Esillä on myös kuvia, joissa uhri on yhdessä tulevan murhaajansa kanssa. Murhaajan kasvot on häivytetty, mutta uhrin kasvo...

Terveisiä nuoruudesta!

Kun täti-ihminen saa luettavakseen nuoren miehen omaelämäkerrallisen teoksen, reaktiot menevät vuoristorataa. Ihastuksesta hämmästelyyn, naureskelusta ("voi kuule, kun tulet tähän ikään") kunnioitukseen ("vau, että se ymmärtää jo tuossa iässä!"). Päällimmäinen ajatukseni kirjan kannet suljettuani on kuitenkin ihailu siitä kuinka avoimesti Donner kertoo elämästään ja ajatuksistaan. Tunsin lukiessani vahvasti, että kirjailijan ääni on aito ja rehellinen. Donner kutsuu kirjaansa "omaelämäkerralliseksi esseeksi" ja hän kirjoittaa tekstejä 14 eri tunteen inspiroimana. Kappaleiden teemoja ovat esimerkiksi yksinäisyys, häpeä,  katkeruus ja itsekkyys. Donner sekoittaa tekstiinsä sekä hyvin omakohtaisia kokemuksia että yleisempää pohdintaa. Tack vare min ungdom vågar jag leverera förhastade påståenden som jag senare kommer att ångra, men för en stund lever de kanske och skapar något nytt. Välillä tekstissä vilahtaa myös se kuuluisa "virtahepo" ...

Ingeborg Bachmann 100 vuotta – saksankielisen modernismin klassikko (Klassikkohaaste #23)

Tämänkertaiseen kirjabloggaajien klassikkohaasteeseen pyörittelin mielessäni jo ihan toista kirjaa, kunnes yhtäkkiä tajusin, että nythän on Ingeborg Bachmann-juhlavuosi! Ja koska arvaan, että tämä saksankielisen kirjallisuuden moderni klassikkokirjailija ei ole kovin tuttu Suomessa, niin käytänpä tilaisuuden hyväkseni. Aloitetaan lyhyellä elämäkerralla: Ingeborg Bachmann syntyi 25. kesäkuuta 1926 Itävallan Klagenfurtissa. Bachmann aloitti opintonsa heti kun yliopistot avasivat ovensa sodan jälkeen aineinaan filosofia, psykologia ja germanistiikka ja hän väitteli tohtoriksi 1950 Martin Heideggeria käsittelevällä työllään. Opintojen jälkeen Bachmann työskenteli toimittajana, mutta oma kirjallinen ura sai vauhtia kun Bachmann tutustui Gruppe 47 -ryhmään, jossa hän tapasi saksankielisen kirjallisuuden huippunimiä, kuten Paul Celan, Heinrich Böll ja Günter Grass.  Bachmann julkaisi aluksi lyriikkaa ja radioteatterinäytelmiä ( Hörspiel oli sodanjälkeisessä Saksassa erittäin suosittu taid...

Rouva C, oletan?

Aivan ensimmäiseksi tämän lukijan piti päivittää sisäinen kuvansa Minna Canthista. Tiedättehän sen kuvan, jossa Canth istuu musta hattu päässä, suu viivana ja silmissä väsynyt katse. Sen, jossa Canth näyttää jo vanhukselta paitsi että hän ei ollut vanhus eikä koskaan edes yltänyt siihen ikään. Minna Canth kuoli vain 53-vuotiaana! Mutta seitsemän lasta, puolison varhainen kuolema ja taloushuolet olivat vanhentaneet Minnaa auttamattomasti. Minna Rytisalon Minna on nuori tyttö, opettajaseminaarilainen, kihlattu ja sittemmin aviovaimo. Vaimo, josta Ferdinand-puoliso salaa toivoo, että tämä olisi vähän enemmän kuin muut, "tasainen, vähempään tyytyvä". Mutta olihan hän kuitenkin alunperin rakastunut juuri Minnan temperamentiin, älykkyyteen ja nokkeluuteen. "Minä en ole vaimoni vartija", toteaa Ferdinand ja Rytisalo kuvaakin Canthien avioliiton harvinaisen lämpimänä - eikä pelkästään tuon ajan mittapuun mukaan. Rytisalon romaanissa kuvataan hyvin 1800-luvun asennei...