Siirry pääsisältöön

Päättyvän kirjavuoden kohokohdat sekä mitä odotan uudelta vuodelta

 


Nyt pistetään taas päättyvä kirjavuosi pakettiin! Siitä tulikin yllättävän runsas, olen lukenut peräti 92 kirjaa. Ja onnistuin käymään 14 maassa, tosin pääosin liikuin taas täällä Euroopassa. Mutta miehet, ne ne vain loistavat poissolollaan: naiskirjailijoita kertyi 71 ja miehiä vaivaiset 21. Mutta kuten olen jo moneen kertaan todennut: luen kirjoja summamutikassa sen kummemmin suunnittelematta ja nähtävästi mieskirjailijoilla on vaikeuksia herättää huomioni. Yritän taas ensi vuonna tiirailla tarkemmin!

Goodsreadsin kirjavuotta tutkiessani mieleen nousivat erityisesti seuraavat kirjat:

Sydäntä sykähdyttävä kirja: Anna Funderin Wifedom - Mrs Orwell's Invisible Life oli pitkään vuoden paras lukemani kirja, mutta sitten tuli se Heini Junkkaalan Saisio-opus... Mutta Funderin kirjan päähenkilö, Eileen Blair ei jätä mieltäni rauhaan. Erityisesti mietin sitä, kuinka monta eileenia sitä onkaan maailmanhistoriassa, jotka eivät koskaan saaneet sitä tunnustusta jonka olisivat ansainneet. Tässä tapauksessa kaikki kunnia meni George Orwellille. 

Uusi kirjailijatuttavuus: Maritta Lintusesta en ollut kuullutkaan ennen tätä vuotta, mutta onneksi lukupiirini ehdotti häntä luettavaksemme. Sata auringonkiertoa on sikäli mielenkiintoinen kirja, että se kertoo ruotsinsuomalaisuudesta ja ilman, että siihen olisi sekoitettu inhorealismia. Stop the press: kaikki ruotsinsuomalaiset eivät juopottele tai istu vankilassa! Lintusen suomenkieli on harvinaisen ilmaisuvoimaista ja jo sen takia kannattaa lukea tämä kirja. Lisäksi kirjasta löytyy tämän kirjavuoteni sympaattisin mieshahmo eli Seppo, jota olen ajatellut monasti lämmöllä kirjan lukemisen jälkeenkin. Luin loppuvuodesta myös Lintusen aiemmin ilmestyneen kirjan Stella, joka on sekin varmalla otteella kirjoitettu. Lintusta luen vielä lisää!

Iloinen yllätys: yllätyksiä oli itse asiassa useampikin tänä vuonna, mutta se joka sai todella suun auki oli Niina Meron Englantilainen romanssi. Olin todella skeptinen tämän kirjan suhteen ja lähinnä vain sen takia, että en yleensä lue romanttista "hömppää". Lainasin kuitenkin kirjan hetken mielijohteesta, sillä olin nähnyt siitä useita myönteisiä arvioita kirjasomessa. Mero kirjoittaa hauskaa ja viihdyttävää tekstiä ja osaa todella yllättää lukijansa. 

Rakas jälleennäkeminen: sattuman oikusta sain hyllyyni Orvokki Aution Pesärikko-trilogian kaksi jälkimmäistä osaa ja nettiantikvariaatista löytyi sarjan ensimmäinen osa. Tätä jälleenlukemista olin odottanut jo monta vuotta! 80-luvulla Pesärikkoa luettiin ihan joukolla ja käytiin vielä KOM-teatterissa katsomassa näytelmäversiokin. Ja hyvä uutinen on se, että Aution kerronta toimii edelleen. Se kieli!! Ja varoituksen sanana sitten, että Pohjanmaan murre tarttuu käsittämättömän nopeasti, aloin jo itsekin täällä höpistä, että "mihinä se on..."

Kirja, jonka lukemista kadun: sinne meni muutama tunti elämästäni ja vain sen takia, että uskoin kaikkia kaunopuheita Ann Napolitanon Kaunokaisia-romaanista. Odotukseni olivat kovat ja ehkä sen takia pettymyskin oli harvinaisen syvä. Halusin kaikessa armeliaisuudessani antaa kuitenkin Napolitanolle vielä uuden mahdollisuuden ja luin jatkoksi ensi vuonna suomeksikin ilmestyvän Dear Edwardin. Mutta ei, ei... Napolitano on hyvä keksimään loistavia tarinan alkuja mutta valitettavasti hän sössii ne sitten jonninjoutavalla dialogilla ja tyhjyyttään kumisevilla henkilöhahmoilla. 

Vuoden kirja oli myös sen pisin: Heini Junkkaalan elämäkerta Pirkko Saisiosta oli lähes tuhat sivua pitkä, mutta olisin voinut lukea leikiten vielä toiset tuhat sivua. Se intohimo, jolla Suosio elää tätä elämäänsä on todella inspiroivaa, siitä intohimosta haluaisin omaksua edes hippusen verran omaan elämääni. 

***

Kirjavuodelta 2025 odotan tietysti taas yllätyksiä ja uusia kirjailijanimiä. Uusia kirjamaita saa myös mielellään tulla. Onneksi lukupiirini muut jäsenet ovat innostuneet seikkailemaan uusissa maissa, yritämme löytää aina uusia maantieteellisiä kohteita ja kirjailijoita.

Jatkan myös tätä jo tutuksi tullutta haahuilevan lukijan taktiikkaani, niinhän ne useimmat yllätyksetkin ilmaantuvat. En osallistu haasteisiin enkä tutki uusia kirjaluetteloita, heittäydyn vain virran vietämäksi. Kirjoja löydän ennen kaikkea täältä blogeista ja kirja-instan kuvavirrasta. Mutta varaan kirjastosta kirjoja herkästi muutenkin, aina kun näen jonkun mielenkiintoisen kirjamaininnan.

Parasta tässä kirjallisuusharrastuksessa on kuitenkin se, että niin paljon lukemastaan voi siirtää myös omaan arkeen. Mainitsinkin jo Pirkko Saision elämän intohimon, jota nyt siis yritän lisätä omaan elämääni. Se hetkessä eläminen! Muita oivia lukuoppeja tarjoilivat myös esimerkiksi Naomi Klein (hus pois sieltä somesta ja takaisin oikeaan elämään!) ja David Nicholls (kaikki paitsi vaeltaminen on turhaa).

Katsotaan sitten taas vuoden päästä onko mikään näistä tavoitteistani toteutunut. Nyt toivotan kaikille teille kirjaystävilleni mielenkiintoista ja jännittävää uutta kirjavuotta 2025!!

Kommentit

  1. Paljon olet lukenut tänä vuonna. Kaunokaisia-teos pääsee minunkin suosikkilistalleni. - Hyvää ensi vuotta ja antoisaa lukuvuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvää Uutta Kirjavuotta myös sinulle, Anneli!

      "Kaunokaisia" pääsi listalleni siitä syystä, että se oli vuoden pahin pettymys, valitettavasti... olin ehkä ladannut siihen liian kovat odotukset koska sitä kehuttiin niin paljon joka puolella. Mutta olen lukenut kaikki ne ylistävät kommentit ja sitten mietiskellyt, että miksi tämä ei uponnut minuun. Kirja on todella jakanut lukijoita, mutta senpä takia juuri tätä kirjasomea onkin niin hauska seurata kun näkee monenlaisia mielipiteitä, joihin voi verrata omaa lukemaansa.

      Poista
  2. Luin Saision elämäkerran jo viime vuonna. Se on elämäkerraksi aika lailla tavallisuudesta poikkeavasti kirjoitettu. Sopi Saisiolle.

    Hyviä kirjoja ensi vuodelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on todella taidokas elämäkerta ja hauska lukea!

      Poista
  3. Minulla on sama haahuilutekniikka. Se nyt puuttuu, että tekisi itselleen lukemisesta jotain "ei vapaata ja listan mukaista". Haahuillessa tulee myös noita iloisia yllätyksiä ja hetkessä elämistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jossain vaiheessa yritin lukea suunnitelmallisemmin kun ajattelin, että tietyt kirjat pitäisi lukea. Mutta stressihän siitä vain tuli!

      Poista
  4. Wow, hyvin luettu – siis huima määrä ja mielestäni myös kiitettävän monta maata edustettuna lukemisissa. Että on tosiaan matkustettu kirjojen siivillä <3

    Minkäs sille tosiaan voi, jos kiinnostavat kirjat sattuvat olemaan naisten kirjoittamia. :D Itse olen tehnyt sellaisen havainnon, että naisten kirjoittamat kirjat ovat yleensä minulle enemmän mieleen – ainakin ne täyttävät vuotuisen vaikuttavimmat/mieleenpainuvimmat lukukokemukset -listan (viime vuonna listalla oli vain yksi miehen kirjoittama teos, tästä vuodesta en vielä tiedä: lista on vaiheessa).

    Marita Lintunen on minulle ennestään tuntematon ihan nimen ja teosten tasolla, mutta kiinnostuin. Täytyy lisätä Suomi-listalle ainakin tuo Sata auringonkiertoa. Miksiköhän en ole jo lisännyt, kun nähtäväsati olen jo aiemmin blogissasi osoittanut kiinnostusta siihen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihmettelin itsekin tuota luettujen kirjojen määrää mutta tajusin sitten, että olen alkanut tänä vuonna käydä tiheämmin konttorilla töissä. Ja se taas tietää metrolla matkustamista, jossa saan päivittäin 2x42 minuuttia. Siinä ehtii hyvin lukea!

      Maritta Lintunen on todellakin tutustumisen arvoinen kirjailija!

      Poista
  5. Kiinnostavaa että Saision elämäkerta oli noin inspiroiva. En ole lukenut. Saision viimeisin, Suliko on varauksissani. - Piti oikein laskea, kuinka paljon mieskirjailijoita olen lukenut. Saman määrän kuin sinä, 21! Mikä on omassa vuosisaldossani jo lähellä puolta, koska olen lukenut yhteensä vain 52 kirjaa. - Hyvää uutta vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen lukenut Saisiolta lähes kaiken ja tässä elämäkerrassa yllätyin siitä, miten vahvasti siitä kuului juuri Saision oma ääni. Heini Junkkaala on kehittänyt hienon kerrontatyylin, jo senkin takia kirja kannattaa lukea. Ja siis kirjahan on aivan pakollinen, jos pitää Saision tuotannosta!

      Poista
  6. Kiva, että Meron Englantilainen romanssi oli sinulle mieleen. Se on "laatuhömppää", ja ihanan kirjallinen hömppä 😁. Hyvää kirjavuotta 2025! ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laatuhömppä uppoaa tähänkin lukijaan! Merolta on ilmestynyt kai pari muutakin kirjaa, haluan ehdottomasti lukea nekin ja katsoa ovatko samaa tasoa. Joka tapauksessa nappisuoritus ja vielä esikoisromaanilla!

      Poista
  7. Hieno lukuvuosi takana. Toivotan sitä tällekin vuodelle. Minäkin tykkäsin Meron Englantilaisesta romanssista. Seuraavasta Meron kirjasta en tykännyt ja se jäi kesken. Lukumakuja ja kirjoja on paljon, joten onneksi kirjoja ja tarinoita on paljon. Paljon se riippuu tietysti omasta mielialastakin, miten mihinkin kirjaan suhtautuu. Minä pidin valtavasti Kaunokaisista. Yksi ehdoton suosikkini viime vuodelta. William nousi minulle omine psyykkisine ongelmineen kirjan päähenkilöhahmoksi.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kolmen saaren välissä – lapsen ääni vanhempien tarinassa

  Olen nyt elämäkerrallisten kirjojen pyörteessä. Ja ihan mielelläni, sillä mikäänhän ei ole ihmeellisempää kuin aito, eletty elämä. Tällä kertaa siitä pääsi minulle kertomaan Sophia Jansson. Kun katsoin kirjan kantta, tulkitsin automaattisesti kolme saarta tarkoittamaan kolmen perheenjäsenen erillisiä saarekkeita: äitiä, isää ja kertoja-Sophiaa. Mutta jo alkusivuilla kolme saarta saa myös konkreettisemman merkityksen, sillä tarinan miljöö jakautuu kolmella eri saarella koettuun: Tonga, Ibiza ja oma pikkusaari Suomenlahdella. Sophia Jansson on kirjoittanut intiimin kirjan omasta taustastaan ja vanhemmistaan Lassesta ja Nitasta, joista kuin kohtalon oikusta tulee isä ja äiti. Molemmat nimittäin rakastuvat tahoillaan oman sukupuolen ihmisiin. Mutta porvarillinen avioliitto solmitaan, kun lapsi on ilmoittanut tulostaan. Liitto ei kuitenkaan lopulta pääty hyvin, sillä äiti Nita kärsii pahasta alkoholismista ja hän kuolee vain 38-vuotiaana. Sophian elämäkin olisi voinut ajautua aivan to...

Reidar ulos muotista

  Muisto Lontoosta vuodelta 1988: ollaan opiskelukaverin kanssa lähdetty Tampereelta ex tempore -reissulle Lontooseen. Punta on edullinen ja kierrämme innolla kauppoja, erityisesti kirjakauppoja. Erään kaupan takaosassa huomaan hyllyllä kirjan, jonka tekijänimi hätkähdyttää pahemman kerran. Haen matkakumppanini paikalle ja kysyn onko hän kuullut koskaan tällaisesta tyypistä. Ei ollut hänkään. Selaillaan kirjaa ja ihmetellään. Kuka tämä tällainen Tom of Finland muka on?! Tämä muisto todistakoon puolestaan sitä Noora Vaaralankin kirjassaan esille tuomaa faktaa, että homoseksuaalisuus oli Suomessa vaiettu aihe vielä 90-luvulle asti. Toki tiesimme asiasta ja tiesimme myös jos lähipiirissä joku oli seksuaaliselta suuntautumiseltaan homoseksuaali. Mutta siitä ei puhuttu sen kummemmin.  Taiteilija Reidar Särestöniemi oli homoseksuaali. Hän mukautui aikansa yhteiskuntaan eikä tuonut suuntautumistaan mitenkään julki. Tosin hän ei myöskään sitä peitellyt, lähipiiri tiesi asiasta. Ja nä...

Kun Suomen lapset lähtivät Ruotsiin - Anna Takanen: Sinä olet suruni

Tänään 15. joulukuuta on kulunut 80 vuotta ensimmäisen suomalaisia sotalapsia Tukholmaan kuljettaneen laivan lähdöstä. Ruotsiin lähti kaikkiaan sotaa pakoon  noin 70 000 lasta ja melkein neljäsosa heistä jäi palaamatta. Näihin lukuihin  mahtuu traagisia tarinoita, joita on kipuiltu sekä Suomessa että täällä Ruotsissa. Eikä asiasta ole sen kummemmin puhuttu, kummassakaan maassa. Yksi Ruotsiin jääneistä lapsista oli Anna Takasen Timo-isä, jonka tarinan Takanen on nyt kirjoittanut kirjaksi "Sörjen som blev". Mutta kirja ei ole pelkästään sotalapsen tarina sillä 80 vuoden takainen tragedia vaikuttaa monen perheen elämään edelleen. Takanen sanoo, että sotalapsen traumasta selviämiseen menee neljä sukupolvea. Tässä yhtälössä hän laskee itsensä kolmanneksi sukupolveksi. Anna Takanen eli lapsuutensa oudossa välitilassa. Hän oli syntynyt Ruotsissa ja puhui ruotsia, mutta sukunimensä vuoksi hänet luokiteltiin suomalaiseksi. Koulussa häntä kiusattiin juuri suomalaisuutensa takia...

Klassikkohaaste #14: Antti Jalava – Asfalttikukka

  Vaikka Ruotsissa asuu meitä suomentaustaisia n. 7% väestöstä, näkyy se yllättävän vähän ruotsalaisessa kirjallisuuskentässä. Itse asiassa vain kolme kirjaa on onnistunut herättämään ruotsalaismedian mielenkiinnon. Susanna Alakosken Svinalängorna (suomennettuna ’Sikalat’) ilmestyi 2006, jolloin se voitti Ruotsin arvostetuimman kirjallisuuspalkinnon, August-palkinnon ja kirjasta tehtiin myös elokuva muutamaa vuotta myöhemmin. Eija Hetekivi Olsson julkaisi 2011 esikoisromaaninsa ’Ingenbarnsland’, jossa hän kuvaa suomalaissiirtolaisten elämää Göteborgissa. Kirja oli August-palkintoehdokkaana ja se on myöhemmin kasvanut trilogiaksi. Mutta suomalaisen siirtolaiskirjallisuuden pioneeri oli Antti Jalava (1949-2021), jolta vuonna 1980 ilmestyi paljon puhuttu romaani ’Asfaltblomman’ (suom. Pentti Saarikoski ’Asfalttikukka’). Kirja ei ollut kuitenkaan Jalavan esikoisteos, hän oli aikaisemmin kirjoittanut kirjat ’Matti’ ja ’Jag har inte bett att få komma’. Etsin oman aamulehteni Dagens...

Seela Sellan käsikirja elämään

  Olen elämäkertojen ja muistelmien suurkuluttaja, ja tällä kokemuksella uskallan jo sanoa, että mielenkiintoisimmat muistelmat tulevat teatteri-ihmisiltä. Ja ne huonoimmat? Olen lukenut muutamat urheilijamuistelmat, eikä niistä sitten sen enempää. Olisiko niin, että huippu-urheilijaksi tullakseen on pistettävä arkinen elämä hyllylle odottamaan kilpaurheilijan uran päättymistä, kun taas hyväksi näyttelijäksi tullakseen on otettava kaikki oppi mitä elämä suinkin tarjoaa.  Tämän kirjoitettuani muistin välittömästi yhden poikkeuksen, eli viime vuonna lukemani ruotsalaisen pika-aiturin Ludmila Engquistin elämäkerran. Kirja on harvinaisen rehellinen kuvaus kilpaurheilun armottomasta maailmasta, jossa ainoa onnistumisen merkki on yltäminen korkeimmalle palkintokorokkeelle. Juuri tällaiset tarinat kiinnostavat minua, mitään fanikirjoja en kaipaa. (Tämän takia jäänee myös Sanna Marinin tuore omaelämäkerta osaltani lukematta.) Sitäkin suurempi nautinto oli lukea Seela Sellan lähes 700...