Siirry pääsisältöön

Raportti vuoden kirja-alesta, josta en tänä(kään) vuonna päässyt pois tyhjin käsin

 


Ruotsissa alkoi tällä viikolla perinteinen kirja-ale. Päätin jo etukäteen, että koska kirjahyllyn raivaushomma on vielä kesken niin en osta uusia kirjoja, mutta kuinkas sitten kävikään...

Puolustuksekseni sanottakoon, että ostamani kolme kirjaa voidaan luokitella joko paksuiksi tai muuten vain pitkän lukuajan vaativiksi. Ja yleishyödyllisiksi. Jos muistaa historiani kirjaston väärinkäyttäjänä niin ymmärtää, että tietyt kirjat minun kannattaa hankkia omaksi. Tulee halvemmaksi.


Victor Klemperer: Haluan todistaa, päiväkirjat 1933-1945

Tämän kirja olen itse asiassa jo lukenut ja se oli niin järisyttävä lukukokemus, että nostin sen silloin vaikuttavimmaksi kirjaksi jonka ylipäänsä olen lukenut. Klemperer, joka oli juutalainen, asui ei-juutalaisen vaimonsa kanssa Dresdenissä. Hän piti koko elämänsä ajan päiväkirjaa ja näissä merkinnöissä hän kertoo ajankohtaisista tapahtumista, sekä poliittisista että arkipäivän havainnoista. Klempererin pelastaa keskitysleiriltä hänen vaimonsa ei-juutalaisuus, mutta muuten juutalaisten elämää rajoittavat säännöt koskettavat myös Klempererin pariskuntaa. 

Ensin menee yliopistovirka, sitten piano, radio, auto, talo -  kissaakaan he eivät saisi juutalaislakien mukaan omistaa. Klempererin merkintöjen kautta pääsee näkemään kuinka pirullisesti juutalaisten elämää vähä vähältä rajoitettiin. Ja kuinka saksalaisten vastarinta oli tehty mahdottomaksi, pieninkin protesti olisi johtanut kovaan rangaistukseen. Ainoa pieni lohtu olivat ne lukemattomat ei-juutalaiset, jotka arkipäivässä auttoivat Klemperejä. Tätä kirjaa lukiessa sydäntä puristaa aika monta kertaa.


Nina van den Brink: Jag har torkat nog många golv

Maja Ekelöf oli viiden lapsen yksinhuoltajaäiti ja siivooja, joka vuonna 1970 voitti kirjoituskilpailun kirjallaan "Siivoojan raportti" (Rapport från en skurhink). Käsikirjoituksen hän oli kirjoittanut puhtaaksi salaa työpaikoillaan, toimistoissa joissa hän siivosi. Kirjasta tuli ilmestymisvuonnaan suuri menestys ja Maja Ekelöfistä näkyvä yhteiskunnallinen aktivisti. Vuosien mittaan hänen nimensä on päässyt unohtumaan, mutta nyt hän on saanut arvoisensa comebackin Nina van den Brinkin elämäkerran myötä, joka kaiken lisäksi voitti vuoden 2022 August-tietokirjapalkinnon. 


Jenny Warsén: Middagstipset: Recept från Jennys matblogg

Yritän  aina kirja-alesta löytää myös jonkun uuden keittokirjan  ja tälläkin kertaa sellainen löytyi. Ruotsalaisen Jenny Warsénin Middagstipset sisältää reseptejä Warsénin suositusta ruokablogista. Ja kirja oli kyllä hyvä ostos - kun tulin kotiin ja esittelin kirjasaaliini perheelle, puoliso tarrasi heti kirjaan huomattuaan ruotsalaisen kotiruokaklassikon "raggmunkin" ohjeen. Niitä meillä sitten syötiinkin sinä iltana.


Mia Kankimäki: Kvinnor jag tänker på om natten

Ja sitten se klassinen: kirja, jonka haluaisit ostaa mutta järki sanoo että ei (tässä tapauksessa koska ajattelin lukea kirjan alkuperäiskielellä suomeksi) mutta sitten mietit koko loppuviikon, että onkohan se kirja vielä siellä... Keksin nimittäin ainakin yhden ruotsalaisen lähipiiristäni, jolle haluaisin antaa kirjan vaikkapa joululahjaksi. Sitäpaitsi kirjassa on niin kaunis kansi, että se näyttäisi todella hyvältä kirjahyllyssä! 

Todennäköisesti joudun vielä tilaamaan Mia Kankimäen kirjan nettikirjakaupan alesta, tämä ei nimittäin jätä minua nyt rauhaan ollenkaan... Varsinkin kun viime vuonna lukemani Kankimäen "Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin" oli todellinen coup de coeur, kuten ranskalainen asian ilmaisisi.



Kommentit

  1. Ai teillä on siellä siis kaikissa eri kirjakaupoissa ale yhtä aikaa? Mielenkiintoinen ajoitus, onhan meilläkin toki aleja mutta taitavat olla Suomalaisessa ja Adlibriksessa ynnä muissa olla omine aikoineen?

    Naiset joita ajattelen öisin on hieno teos. Ehkä vähän enemmän jälkikäteen pidin siitä ekasta Asioita, jotka saavat sydämen lyömään nopeammin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä on tosiaan kirja-ale aina iso tapahtuma, kirjakaupat (ainakin tuo jossa itse käyn) avaa ovensa jo aamuseitsemältä ja joka puolella ihmisiä keltaiset kirjakassit kädessään.

      Poista
  2. Kirjakauppoja on kyllä ikävä. Meihän ”kaupungissamme” on vain yksi varsinainen kirjakauppa ja se on aika pieni vaikka kyllä tosi runsas. Täällä kirjatarjouksia on kaiken aikaa, mutta tyypillisesti vuodenvaihteen jälkeen tammikuussa on se isoin ale. Olen tässä jo parin viikon ajan yrittänyt matkustaa ”isolle kirkolle” Carlisleen tekemään kirja- ja kulttuurikierroksen. Ehkä ensi viikolla onnistun :D

    Tuo Kankimäen kirja kiinnostaa minuakin kovasti. Laillasi pidin kovasti Kankimäen ensimmäisestä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmittaa, että ne pienemmät ja persoonalliset kirjakaupat alkavat hävitä katukuvasta, jokunen sitkeä yrittäjä täällä onneksi vielä on. Ulkomailla käydessä tykkään käydä aina paikallisissa kirjakaupoissa ja ihan unelma on kun löytyy kirjakauppa, jossa on myös kahvila!

      Poista
  3. Onpa kiinnostava kimara, kiitos siitä!

    Meilläkin oli ennen suuri tammikuun kirja-ale, siihen aikaan kun kotiin tuli postin kautta oikein paperinen katalogi, johon merkkailin ihastuksiani. Niissä oli myös tilauslomake, jonka voi viedä etukäteen kirjakauppaan. Nykyään aleja näyttää olevan vähän väliä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä on vielä kirja-alen yhteinen häppeninki, siinä ovat mukana sekä perinteiset kirjakaupat että nettikaupat. Luulen, että kirjakaupoille tämä on itse asiassa parempi, huomaan miten itsekin joudun aina jonkinlaiseen joukkopsykoosiin ja ostan kasan kirjoja, vaikka ihan hyvin voisin ne lainata kirjastosta.

      Poista
    2. Anonyymi1/4/23 17:37

      Houkutteleva kirjan kansi, niin totta :-)

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Lisää miehiä!

Hei pitkästä aikaa! Viimeksi kirjoitin tänne blogiini Markus Nummen loistavasta  Käräjät -kirjasta ja mitä lie nyt tapahtunut, mutta olen lukenut mieskirjailijoita enemmänkin! Ihmettelen aina vuoden lopussa lukutilastoani laatiessa miten lukemani kirjailijat ovat melkein 90%:sesti naisia. Mutta tänä vuonna tilastoihini saattaakin tulla yllättävä piikki... Viimeisin lukemani kirja on ohut ja pettävän kevyen oloinen Antti Röngän "Kiltti poika" . En ole jaksanut viimeiseen kuukauteen lukea mitään pidempää tekstikokonaisuutta ja tämä tuntui kirjastopinokirjoista siltä helpoimmalta. Mutta Röngän tajunnanvirtamainen teksti vaatii tarkkaavaisuutta ja keskittymistä, ja kirjan lukemiseen meni useampi päivä, vaikka sivuja on vain 160. "Kiltti poika" on kertomus muutaman vuorokauden mittaisesta ajanjaksosta, jona aikana päähenkilö täyttää 27 vuotta. Tästä on myös tarkoitus tulla se viimeinen syntymäpäivä. Kevät, itsemurhaajien vuodenaika. Että joutuu kuljettamaan kaikkea sitä ...

Döden, döden, döden...

Tunnetussa anekdootissa Astrid Lindgren kertoi kuinka hän vanhenevien sisarustensa kanssa aloitti aina puhelut sanoilla "döden, döden, döden...". Näin oli tämä ikävä mutta enenevissä määrin elämään kuuluva asia poiskäsitelty ja voitiin siirtyä mukavampiin aiheisiin. Uusi suosikkikirjailijani Maggie O'Farrell on myös tarttunut härkää sarvista ja kertoo tässä muistelmiksi luokitellussa kirjassaan 17 kerrasta, jolloin kuolema on liipaissut läheltä. Aihe saattaa kuulostaa synkältä, makaaberiltakin ehkä, mutta voin vakuuttaa, että O'Farrell on luonut näistä kertomuksista maagista luettavaa! There is nothing unique or special in a near-death experience. They are not rare; everyone, I would venture, has had them, at one time or another, perhaps without even realising it. The brush of a van too close to your bicycle, the tired medicin who realises that a dosage ought to be checked one final time, the driver who has drunk too much and is reluctantly persuaded to relinq...

Lukunautinto, pitkästä aikaa! (Markus Nummi: Käräjät)

Sain pitkästä aikaa kokea oikean lukunautinnon! Mikä sopikin hyvin tähän parhaillaan menevän lukuviikon teemaan "löydä lukufiilis!". Oma salaisuuteni lukufiiliksen takaamiseksi oli pitkä viikonloppu, paksu kirja ja rentouttava miljöö. Tämä yhtälö toteutuu yleensä juuri näin pääsiäisenä - muistan esimerkiksi Mika Waltarin Sinuhe Egyptiläisen olleen juuri tällainen täysosuma. Olin tässä jo useamman viikon säästellyt kirjastosta varaamaani Markus Nummen Käräjät-teosta, joka tuli sen verran ajoissa, että jouduin sen lainaa jo pari kertaa pidentämään. Mutta aikataulu piti ja ehdin lukea kirjan ennen kuin lopullinen palautuspäivä tuli eteen. Tämä Käräjät tosin oli vähän riskaabeli valinta. Ensinnäkin se on paksu, melkein 600 sivua. En mielelläni ryhdy tällaisiin luku-urakoihin jos ei ole taetta siitä, että kirja on oikeasti hyvä. Siitä kirjan hyvyydestä olin kyllä saanut paljon vinkkejä kirjasomea ja -blogeja selatessani, mutta siitä tuli se toinen mutta... olen aika monta kertaa ...

Vielä muutama kirjalupaus!

  Tämä viikko on mennyt vielä uuden vuoden tunnelmissa. En ole mitään kummempia lupauksia mennyt tekemään, mutta totta kai tuleva mietityttää. Ja myös tämän kirjablogini tuleva vuosi! Innostuin Kartanon kruunaamaton lukija -blogin vuosikatsauksesta , Elegia on nimittäin ehtinyt lukea viime vuoden aikana kirjoja peräti 21 eri maasta! Pakkohan se oli tarkistaa myös oma tilanne.  20: Ruotsi 18: Suomi 7: USA 5: Iso-Britannia 5: Saksa 4: Norja 2: Irlanti 1: Tanska, Viro, Espanja Ylsin siis kymmeneen maahan, mikä on yllättävän hyvä tulos mutta kun listaa katsoo niin huomaa, että aika tutuilla alueilla liikun. Suurimman määrän kirjoja luin tietysti näistä kahdesta kotimaastani, Ruotsista ja Suomesta. Mutta mitäpä jos pistäisin tämän kaksi kertaa paremmaksi eli tänä vuonna lukisinkin kirjoja 20 eri maasta! Ja joku vieraampikin maa siellä saisi mielellään olla. Toinen ajatukseni alkavaa vuotta ajatellen on, etten enää välttämättä haluaisi kirjoittaa kirjakohtaisia postauksia vaan sen s...

Ann Napolitanin "Kaunokaisia" - raportti eletystä elämästä

  Seuraan tiiviisti myös saksankielisiä kirjallisuusmarkkinoita ja huomasin juuri ennakkopostauksen sveitsiläisen Charles Lewinskyn tänä syksynä ilmestyvästä kirjasta "Täuschend echt" (Petollisen todellinen), jossa mainostoimiston copywriter menettää kaiken - työn, rakkauden ja rahat. Hän onnistuu kuitenkin tekoälyn avulla tuottamaan romaanin, "tositarinan", josta tulee suurmenestys. On kuitenkin yksi henkilö, entinen rakastettu, joka tietää että tarina ei ole totta...  Mieltä kutkuttava aihe! Vaikka samalla iskee mieleen ajatus, että kuinkakohan monta tekoälyllä tuotettua romaania tuolla maailmalla jo liikkuukaan? Minulla on itse asiassa jo yksi vahva ehdokas, enkä ole edes yksin epäilykseni kanssa, minkä huomasin kun tutkin asiaa. Kyseessä on ehkä tällä hetkellä kirjasomen eniten hehkutettu kirja, amerikkalaisen Ann Napolitanon "Hello Beautiful" (Kaunokaisia), jonka myös lukupiirimme päätti lukea. Huom! Jos haluat välttää juonipaljastuksia tai jos pidit ...