Siirry pääsisältöön

Raportti vuoden kirja-alesta, josta en tänä(kään) vuonna päässyt pois tyhjin käsin

 


Ruotsissa alkoi tällä viikolla perinteinen kirja-ale. Päätin jo etukäteen, että koska kirjahyllyn raivaushomma on vielä kesken niin en osta uusia kirjoja, mutta kuinkas sitten kävikään...

Puolustuksekseni sanottakoon, että ostamani kolme kirjaa voidaan luokitella joko paksuiksi tai muuten vain pitkän lukuajan vaativiksi. Ja yleishyödyllisiksi. Jos muistaa historiani kirjaston väärinkäyttäjänä niin ymmärtää, että tietyt kirjat minun kannattaa hankkia omaksi. Tulee halvemmaksi.


Victor Klemperer: Haluan todistaa, päiväkirjat 1933-1945

Tämän kirja olen itse asiassa jo lukenut ja se oli niin järisyttävä lukukokemus, että nostin sen silloin vaikuttavimmaksi kirjaksi jonka ylipäänsä olen lukenut. Klemperer, joka oli juutalainen, asui ei-juutalaisen vaimonsa kanssa Dresdenissä. Hän piti koko elämänsä ajan päiväkirjaa ja näissä merkinnöissä hän kertoo ajankohtaisista tapahtumista, sekä poliittisista että arkipäivän havainnoista. Klempererin pelastaa keskitysleiriltä hänen vaimonsa ei-juutalaisuus, mutta muuten juutalaisten elämää rajoittavat säännöt koskettavat myös Klempererin pariskuntaa. 

Ensin menee yliopistovirka, sitten piano, radio, auto, talo -  kissaakaan he eivät saisi juutalaislakien mukaan omistaa. Klempererin merkintöjen kautta pääsee näkemään kuinka pirullisesti juutalaisten elämää vähä vähältä rajoitettiin. Ja kuinka saksalaisten vastarinta oli tehty mahdottomaksi, pieninkin protesti olisi johtanut kovaan rangaistukseen. Ainoa pieni lohtu olivat ne lukemattomat ei-juutalaiset, jotka arkipäivässä auttoivat Klemperejä. Tätä kirjaa lukiessa sydäntä puristaa aika monta kertaa.


Nina van den Brink: Jag har torkat nog många golv

Maja Ekelöf oli viiden lapsen yksinhuoltajaäiti ja siivooja, joka vuonna 1970 voitti kirjoituskilpailun kirjallaan "Siivoojan raportti" (Rapport från en skurhink). Käsikirjoituksen hän oli kirjoittanut puhtaaksi salaa työpaikoillaan, toimistoissa joissa hän siivosi. Kirjasta tuli ilmestymisvuonnaan suuri menestys ja Maja Ekelöfistä näkyvä yhteiskunnallinen aktivisti. Vuosien mittaan hänen nimensä on päässyt unohtumaan, mutta nyt hän on saanut arvoisensa comebackin Nina van den Brinkin elämäkerran myötä, joka kaiken lisäksi voitti vuoden 2022 August-tietokirjapalkinnon. 


Jenny Warsén: Middagstipset: Recept från Jennys matblogg

Yritän  aina kirja-alesta löytää myös jonkun uuden keittokirjan  ja tälläkin kertaa sellainen löytyi. Ruotsalaisen Jenny Warsénin Middagstipset sisältää reseptejä Warsénin suositusta ruokablogista. Ja kirja oli kyllä hyvä ostos - kun tulin kotiin ja esittelin kirjasaaliini perheelle, puoliso tarrasi heti kirjaan huomattuaan ruotsalaisen kotiruokaklassikon "raggmunkin" ohjeen. Niitä meillä sitten syötiinkin sinä iltana.


Mia Kankimäki: Kvinnor jag tänker på om natten

Ja sitten se klassinen: kirja, jonka haluaisit ostaa mutta järki sanoo että ei (tässä tapauksessa koska ajattelin lukea kirjan alkuperäiskielellä suomeksi) mutta sitten mietit koko loppuviikon, että onkohan se kirja vielä siellä... Keksin nimittäin ainakin yhden ruotsalaisen lähipiiristäni, jolle haluaisin antaa kirjan vaikkapa joululahjaksi. Sitäpaitsi kirjassa on niin kaunis kansi, että se näyttäisi todella hyvältä kirjahyllyssä! 

Todennäköisesti joudun vielä tilaamaan Mia Kankimäen kirjan nettikirjakaupan alesta, tämä ei nimittäin jätä minua nyt rauhaan ollenkaan... Varsinkin kun viime vuonna lukemani Kankimäen "Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin" oli todellinen coup de coeur, kuten ranskalainen asian ilmaisisi.



Kommentit

  1. Ai teillä on siellä siis kaikissa eri kirjakaupoissa ale yhtä aikaa? Mielenkiintoinen ajoitus, onhan meilläkin toki aleja mutta taitavat olla Suomalaisessa ja Adlibriksessa ynnä muissa olla omine aikoineen?

    Naiset joita ajattelen öisin on hieno teos. Ehkä vähän enemmän jälkikäteen pidin siitä ekasta Asioita, jotka saavat sydämen lyömään nopeammin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä on tosiaan kirja-ale aina iso tapahtuma, kirjakaupat (ainakin tuo jossa itse käyn) avaa ovensa jo aamuseitsemältä ja joka puolella ihmisiä keltaiset kirjakassit kädessään.

      Poista
  2. Kirjakauppoja on kyllä ikävä. Meihän ”kaupungissamme” on vain yksi varsinainen kirjakauppa ja se on aika pieni vaikka kyllä tosi runsas. Täällä kirjatarjouksia on kaiken aikaa, mutta tyypillisesti vuodenvaihteen jälkeen tammikuussa on se isoin ale. Olen tässä jo parin viikon ajan yrittänyt matkustaa ”isolle kirkolle” Carlisleen tekemään kirja- ja kulttuurikierroksen. Ehkä ensi viikolla onnistun :D

    Tuo Kankimäen kirja kiinnostaa minuakin kovasti. Laillasi pidin kovasti Kankimäen ensimmäisestä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmittaa, että ne pienemmät ja persoonalliset kirjakaupat alkavat hävitä katukuvasta, jokunen sitkeä yrittäjä täällä onneksi vielä on. Ulkomailla käydessä tykkään käydä aina paikallisissa kirjakaupoissa ja ihan unelma on kun löytyy kirjakauppa, jossa on myös kahvila!

      Poista
  3. Onpa kiinnostava kimara, kiitos siitä!

    Meilläkin oli ennen suuri tammikuun kirja-ale, siihen aikaan kun kotiin tuli postin kautta oikein paperinen katalogi, johon merkkailin ihastuksiani. Niissä oli myös tilauslomake, jonka voi viedä etukäteen kirjakauppaan. Nykyään aleja näyttää olevan vähän väliä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä on vielä kirja-alen yhteinen häppeninki, siinä ovat mukana sekä perinteiset kirjakaupat että nettikaupat. Luulen, että kirjakaupoille tämä on itse asiassa parempi, huomaan miten itsekin joudun aina jonkinlaiseen joukkopsykoosiin ja ostan kasan kirjoja, vaikka ihan hyvin voisin ne lainata kirjastosta.

      Poista
    2. Anonyymi1/4/23 17:37

      Houkutteleva kirjan kansi, niin totta :-)

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kolmen saaren välissä – lapsen ääni vanhempien tarinassa

  Olen nyt elämäkerrallisten kirjojen pyörteessä. Ja ihan mielelläni, sillä mikäänhän ei ole ihmeellisempää kuin aito, eletty elämä. Tällä kertaa siitä pääsi minulle kertomaan Sophia Jansson. Kun katsoin kirjan kantta, tulkitsin automaattisesti kolme saarta tarkoittamaan kolmen perheenjäsenen erillisiä saarekkeita: äitiä, isää ja kertoja-Sophiaa. Mutta jo alkusivuilla kolme saarta saa myös konkreettisemman merkityksen, sillä tarinan miljöö jakautuu kolmella eri saarella koettuun: Tonga, Ibiza ja oma pikkusaari Suomenlahdella. Sophia Jansson on kirjoittanut intiimin kirjan omasta taustastaan ja vanhemmistaan Lassesta ja Nitasta, joista kuin kohtalon oikusta tulee isä ja äiti. Molemmat nimittäin rakastuvat tahoillaan oman sukupuolen ihmisiin. Mutta porvarillinen avioliitto solmitaan, kun lapsi on ilmoittanut tulostaan. Liitto ei kuitenkaan lopulta pääty hyvin, sillä äiti Nita kärsii pahasta alkoholismista ja hän kuolee vain 38-vuotiaana. Sophian elämäkin olisi voinut ajautua aivan to...

Reidar ulos muotista

  Muisto Lontoosta vuodelta 1988: ollaan opiskelukaverin kanssa lähdetty Tampereelta ex tempore -reissulle Lontooseen. Punta on edullinen ja kierrämme innolla kauppoja, erityisesti kirjakauppoja. Erään kaupan takaosassa huomaan hyllyllä kirjan, jonka tekijänimi hätkähdyttää pahemman kerran. Haen matkakumppanini paikalle ja kysyn onko hän kuullut koskaan tällaisesta tyypistä. Ei ollut hänkään. Selaillaan kirjaa ja ihmetellään. Kuka tämä tällainen Tom of Finland muka on?! Tämä muisto todistakoon puolestaan sitä Noora Vaaralankin kirjassaan esille tuomaa faktaa, että homoseksuaalisuus oli Suomessa vaiettu aihe vielä 90-luvulle asti. Toki tiesimme asiasta ja tiesimme myös jos lähipiirissä joku oli seksuaaliselta suuntautumiseltaan homoseksuaali. Mutta siitä ei puhuttu sen kummemmin.  Taiteilija Reidar Särestöniemi oli homoseksuaali. Hän mukautui aikansa yhteiskuntaan eikä tuonut suuntautumistaan mitenkään julki. Tosin hän ei myöskään sitä peitellyt, lähipiiri tiesi asiasta. Ja nä...

Kun Suomen lapset lähtivät Ruotsiin - Anna Takanen: Sinä olet suruni

Tänään 15. joulukuuta on kulunut 80 vuotta ensimmäisen suomalaisia sotalapsia Tukholmaan kuljettaneen laivan lähdöstä. Ruotsiin lähti kaikkiaan sotaa pakoon  noin 70 000 lasta ja melkein neljäsosa heistä jäi palaamatta. Näihin lukuihin  mahtuu traagisia tarinoita, joita on kipuiltu sekä Suomessa että täällä Ruotsissa. Eikä asiasta ole sen kummemmin puhuttu, kummassakaan maassa. Yksi Ruotsiin jääneistä lapsista oli Anna Takasen Timo-isä, jonka tarinan Takanen on nyt kirjoittanut kirjaksi "Sörjen som blev". Mutta kirja ei ole pelkästään sotalapsen tarina sillä 80 vuoden takainen tragedia vaikuttaa monen perheen elämään edelleen. Takanen sanoo, että sotalapsen traumasta selviämiseen menee neljä sukupolvea. Tässä yhtälössä hän laskee itsensä kolmanneksi sukupolveksi. Anna Takanen eli lapsuutensa oudossa välitilassa. Hän oli syntynyt Ruotsissa ja puhui ruotsia, mutta sukunimensä vuoksi hänet luokiteltiin suomalaiseksi. Koulussa häntä kiusattiin juuri suomalaisuutensa takia...

Tove Alsterdal punoo menneisyyden kiehtoviksi kertomuksiksi

  Miten olinkin onnistunut unohtamaan Tove Alsterdalin ! Luin häneltä joskus aikoinaan dekkarin I tystnaden begravd (suomennos "Haudattu hiljaisuudessa") vuodelta 2012, mutta koska tämä oli kauan ennen kirjablogini perustamista niin en muista kirjasta muuta kuin, että se oli hyvä. Nyt olen onneksi löytänyt Alsterdalin uudestaan ja olen jälleen kerran otettu. Tosin Alsterdalin vuonna 2019 ilmestyneestä (ja tänä vuonna suomennetusta) dekkarista Blindtunnel (Salakäytävä) jäi vähän ristiriitaiset ajatukset. Alsterdal onnistuu erinomaisesti kirjan historiallisessa taustoituksessa ja löysin kirjan alunperin juuri siksi, että tarina sijoittuu entisen Sudeettialueen, nykyisen Tšekin tasavallan alueelle.  Salakäytävä-dekkarissa ruotsalainen aviopari Sonja ja Daniel etsivät uutta suuntaa elämäänsä erinäisten takaiskujen jälkeen ja päätyvät ostamaan vanhan ja ränsistyneen viinitilan yhdestä itäisen Euroopan maaseutukylistä. Eipä aikaakaan ja pariskunta on keskellä murhavyyhteä, jonka ...

Kiitos tästä kesästä, Aulikki Oksanen!

  Olen myöhäisherännäinen monien asioiden suhteen, mutta kun löydän jotain innostavaa niin lähdenkin sitten täysillä mukaan. Ja tänä kesänä tämän palavan innostukseni herätti Aulikki Oksanen ! Kaikki alkoi siitä kun luin Helena Ruuskan viime vuonna ilmestyneen elämäkerran Aulikki Oksasesta. Olen lukenut Ruuskalta kaikki hänen kirjoittamansa elämäkerrat (Hugo Simberg, Marja-Liisa Vartio, Mary Gallen-Kallela ja Eeva Joenpelto) ja kaikki nämä kirjat ovat olleet huikeita aikamatkoja. Ruuska on taitava nitomaan tutkimansa henkilön elämänvaiheet suurempaan historiankehykseen samalla kun hän ripottelee matkan varrelle jännittäviä hippusia kunkin ajan arjesta ja omituisuuksista.  Oksanen eroaa muista Ruuskan kohteista sillä, että hän on vielä mitä suuremmiten elossa, jolloin hän on ollut itse mukana kirjan teossa. Koko prosessi vei kolme vuotta ja valmistui Oksasen 80-vuotispäiväksi. Ruuska sai haastatella koko Oksasen klaanin isompia lastenlapsia myöten ja paikoin lukija onkin kuin ...