Siirry pääsisältöön

Raportti vuoden kirja-alesta, josta en tänä(kään) vuonna päässyt pois tyhjin käsin

 


Ruotsissa alkoi tällä viikolla perinteinen kirja-ale. Päätin jo etukäteen, että koska kirjahyllyn raivaushomma on vielä kesken niin en osta uusia kirjoja, mutta kuinkas sitten kävikään...

Puolustuksekseni sanottakoon, että ostamani kolme kirjaa voidaan luokitella joko paksuiksi tai muuten vain pitkän lukuajan vaativiksi. Ja yleishyödyllisiksi. Jos muistaa historiani kirjaston väärinkäyttäjänä niin ymmärtää, että tietyt kirjat minun kannattaa hankkia omaksi. Tulee halvemmaksi.


Victor Klemperer: Haluan todistaa, päiväkirjat 1933-1945

Tämän kirja olen itse asiassa jo lukenut ja se oli niin järisyttävä lukukokemus, että nostin sen silloin vaikuttavimmaksi kirjaksi jonka ylipäänsä olen lukenut. Klemperer, joka oli juutalainen, asui ei-juutalaisen vaimonsa kanssa Dresdenissä. Hän piti koko elämänsä ajan päiväkirjaa ja näissä merkinnöissä hän kertoo ajankohtaisista tapahtumista, sekä poliittisista että arkipäivän havainnoista. Klempererin pelastaa keskitysleiriltä hänen vaimonsa ei-juutalaisuus, mutta muuten juutalaisten elämää rajoittavat säännöt koskettavat myös Klempererin pariskuntaa. 

Ensin menee yliopistovirka, sitten piano, radio, auto, talo -  kissaakaan he eivät saisi juutalaislakien mukaan omistaa. Klempererin merkintöjen kautta pääsee näkemään kuinka pirullisesti juutalaisten elämää vähä vähältä rajoitettiin. Ja kuinka saksalaisten vastarinta oli tehty mahdottomaksi, pieninkin protesti olisi johtanut kovaan rangaistukseen. Ainoa pieni lohtu olivat ne lukemattomat ei-juutalaiset, jotka arkipäivässä auttoivat Klemperejä. Tätä kirjaa lukiessa sydäntä puristaa aika monta kertaa.


Nina van den Brink: Jag har torkat nog många golv

Maja Ekelöf oli viiden lapsen yksinhuoltajaäiti ja siivooja, joka vuonna 1970 voitti kirjoituskilpailun kirjallaan "Siivoojan raportti" (Rapport från en skurhink). Käsikirjoituksen hän oli kirjoittanut puhtaaksi salaa työpaikoillaan, toimistoissa joissa hän siivosi. Kirjasta tuli ilmestymisvuonnaan suuri menestys ja Maja Ekelöfistä näkyvä yhteiskunnallinen aktivisti. Vuosien mittaan hänen nimensä on päässyt unohtumaan, mutta nyt hän on saanut arvoisensa comebackin Nina van den Brinkin elämäkerran myötä, joka kaiken lisäksi voitti vuoden 2022 August-tietokirjapalkinnon. 


Jenny Warsén: Middagstipset: Recept från Jennys matblogg

Yritän  aina kirja-alesta löytää myös jonkun uuden keittokirjan  ja tälläkin kertaa sellainen löytyi. Ruotsalaisen Jenny Warsénin Middagstipset sisältää reseptejä Warsénin suositusta ruokablogista. Ja kirja oli kyllä hyvä ostos - kun tulin kotiin ja esittelin kirjasaaliini perheelle, puoliso tarrasi heti kirjaan huomattuaan ruotsalaisen kotiruokaklassikon "raggmunkin" ohjeen. Niitä meillä sitten syötiinkin sinä iltana.


Mia Kankimäki: Kvinnor jag tänker på om natten

Ja sitten se klassinen: kirja, jonka haluaisit ostaa mutta järki sanoo että ei (tässä tapauksessa koska ajattelin lukea kirjan alkuperäiskielellä suomeksi) mutta sitten mietit koko loppuviikon, että onkohan se kirja vielä siellä... Keksin nimittäin ainakin yhden ruotsalaisen lähipiiristäni, jolle haluaisin antaa kirjan vaikkapa joululahjaksi. Sitäpaitsi kirjassa on niin kaunis kansi, että se näyttäisi todella hyvältä kirjahyllyssä! 

Todennäköisesti joudun vielä tilaamaan Mia Kankimäen kirjan nettikirjakaupan alesta, tämä ei nimittäin jätä minua nyt rauhaan ollenkaan... Varsinkin kun viime vuonna lukemani Kankimäen "Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin" oli todellinen coup de coeur, kuten ranskalainen asian ilmaisisi.



Kommentit

  1. Ai teillä on siellä siis kaikissa eri kirjakaupoissa ale yhtä aikaa? Mielenkiintoinen ajoitus, onhan meilläkin toki aleja mutta taitavat olla Suomalaisessa ja Adlibriksessa ynnä muissa olla omine aikoineen?

    Naiset joita ajattelen öisin on hieno teos. Ehkä vähän enemmän jälkikäteen pidin siitä ekasta Asioita, jotka saavat sydämen lyömään nopeammin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä on tosiaan kirja-ale aina iso tapahtuma, kirjakaupat (ainakin tuo jossa itse käyn) avaa ovensa jo aamuseitsemältä ja joka puolella ihmisiä keltaiset kirjakassit kädessään.

      Poista
  2. Kirjakauppoja on kyllä ikävä. Meihän ”kaupungissamme” on vain yksi varsinainen kirjakauppa ja se on aika pieni vaikka kyllä tosi runsas. Täällä kirjatarjouksia on kaiken aikaa, mutta tyypillisesti vuodenvaihteen jälkeen tammikuussa on se isoin ale. Olen tässä jo parin viikon ajan yrittänyt matkustaa ”isolle kirkolle” Carlisleen tekemään kirja- ja kulttuurikierroksen. Ehkä ensi viikolla onnistun :D

    Tuo Kankimäen kirja kiinnostaa minuakin kovasti. Laillasi pidin kovasti Kankimäen ensimmäisestä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmittaa, että ne pienemmät ja persoonalliset kirjakaupat alkavat hävitä katukuvasta, jokunen sitkeä yrittäjä täällä onneksi vielä on. Ulkomailla käydessä tykkään käydä aina paikallisissa kirjakaupoissa ja ihan unelma on kun löytyy kirjakauppa, jossa on myös kahvila!

      Poista
  3. Onpa kiinnostava kimara, kiitos siitä!

    Meilläkin oli ennen suuri tammikuun kirja-ale, siihen aikaan kun kotiin tuli postin kautta oikein paperinen katalogi, johon merkkailin ihastuksiani. Niissä oli myös tilauslomake, jonka voi viedä etukäteen kirjakauppaan. Nykyään aleja näyttää olevan vähän väliä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä on vielä kirja-alen yhteinen häppeninki, siinä ovat mukana sekä perinteiset kirjakaupat että nettikaupat. Luulen, että kirjakaupoille tämä on itse asiassa parempi, huomaan miten itsekin joudun aina jonkinlaiseen joukkopsykoosiin ja ostan kasan kirjoja, vaikka ihan hyvin voisin ne lainata kirjastosta.

      Poista
    2. Anonyymi1/4/23 17:37

      Houkutteleva kirjan kansi, niin totta :-)

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Miten voikin kirja mennä näin ihon alle!

  Alku oli todella lupaava. Tapasin kirjailijan paikallisen kirjastomme joulukuussa 2022 järjestämässä Antti Jalava  -illassa. jossa kirjailija kertoi olevansa suuri Suomen ystävä ja kirjoittaneensa juuri oman versionsa Aleksi Kiven "Seitsemästä veljeksestä". Mielenkiintoista! Ja kun kirjapiirini ehdotti nyt tätä kirjaa luettavaksemme, innostuin tietysti välittömästi.  Mutta mitä tapahtuikaan... Aloitin lukemisen innolla, mutta jo ensimmäisten sivujen jälkeen alkoi sisälläni kiehua. Miten kukaan jaksaa tällaista lukea? Raakaa kieltä, seksuaalista väkivaltaa, juopottelua, nälkää, sairautta... Vastenmielinen kirja! Aina tämä iänikuinen suomalaisten juopottelu ja väkivalta. Olen asunut Tukholmassa pian jo neljännesvuosisadan ja toiminut koko sen ajan kunniallisena toimihenkilönaisena. Osallistunut järjestötoimintaan, liittynyt kirkkokuoroon, maksanut veroni... Eikö minun tekemisilläni ole sitten mitään merkitystä? Edelleen vain ne samat Slussenin sissit näköjään hallitsevat ruot

Levoton lukija

  Nyt on taas sellainen hetki, että sanat eivät tunnu riittävän. Ja tämä koskee sekä lukemaani kirjallisuutta että elämää ylipäänsä. Ajatukset ovat Vantaalla ja siellä sattuneessa kouluampumisessa... Tämä postaukseni saa nyt olla pinnan raapaisuja, ohimeneviä ajatuksia, jotka ovat sujahtaneet lukemisteni lomassa. Sillä ajatuksia, niitä on totisesti riittänyt viimeisen parin viikon lukuorgiani tuoksinassa! Pari viikkoa sitten luin peräperää kaksi Juli Zehin ajankohtaista teosta. Saksalainen Zeh on kirjoittanut jo vuosituhannen vaihteesta lähtien, mutta nyt hänen kirjojaan vilahtaa siellä sun täällä. Saksassa Zeh tunnetaan kansalaisaktivistina ja aktivismi näkyy myös selkeästi näissä tuoreimmissa kirjoissa Yli-ihmisiä (Über Menschen, 2021) ja Zwischen Welten (2023, kirjoitettu yhdessä Simon Urbanin kanssa). Jos etsitte ajankohtaista yhteiskuntakritiikkiä, Juli Zeh is your woman! Palaan toivottavasti Juli Zehin maailmaan myöhemmin, tällä hetkellä sen kartoittaminen tuntuu ylivoimaiselta.

Äänikirja soikoon!

Vuoden 2019 lopussa kirjailija Laura Lindstedt kirjoitti provosoivan puheenvuoron Helsingin Sanomissa.  Lindstedt käsitteli artikkelissaan yhä suositummaksi kasvavaa äänikirja-formaattia ja pohti mihin sen suosio tulee lopulta johtamaan. Tuleeko kirjallisuus tyhmistymään ja yksinkertaistumaan äänikirjan suosion myötä? En oikein osannut sanoa asiaan juuta taikka jaata sillä en ollut lukenut/kuunnellut yhtäkään äänikirjaa. Niin, saako tuosta äänikirjan kuuntelemisesta edes sanoa, että on "lukenut" kirjan? Jaoin Lindstedtin artikkelin Twitterissä ja kysyin, miten tähän äänikirjan "lukemiseen" pitäisi suhtautua. Monet reagoivat kysymykseeni ja huomasin välittömästi, että tämä on kuuma aihe! Joukosta löytyi kaltaisiani, jotka eivät olleet edes kokeilleet äänikirjoja ja vannoivat paperikirjan nimeen. Ja sitten oli heitä, jotka kuuntelivat paljon mutta jotka lukivat myös edelleen perinteisiä kirjoja. Monille äänikirjat tuntuivat olevan automatkojen viihdykettä. Ja

Olipa kerran DDR

  Saksan opinnot alkoivat taas yliopistolla ja tein pienen lämmittelykierroksen lukemalla brittiläis-saksalaisen historioitsijan Katja Hoyerin teoksen "Muurin takana. Itä-Saksan historia 1949-90". Kirjaa on kovasti kehuttu, koska se antaa aikaisempaa monipuolisemman kuvan DDR:stä. Itä-Saksaahan muistellaan yleensä lähinnä sen julman Stasi-historian kautta tai sitten naureskellaan hyväntahtoisesti Ostalgia-ilmiölle.  Hoyer tekee kirjassaan vakavan yrityksen antaa DDR:stä tasapainoisemman kuvan. Kaikki ei ollut kurjuutta! Esimerkiksi se seikka, miten naiset ja työläisluokkaan syntyneet lapset saattoivat päästä hyvään työuraan käsiksi, oli monelle elintärkeä asia. Yhdistymisen huumassa unohtui, että monet näistä koulutuksista ja työurista osoittautuivatkin sitten täysin hyödyttömiksi.  Miten kävi kaikille näille elämäntyönsä menettäneille? Siihen ei Hoyerinkaan kirja valitettavasti anna kovin selventävää vastausta, sillä tarina päättyy - monien muiden DDR:stä kertovien kirjojen

Berliini-nostalgiaa (Meri Valkama: Sinun, Margot)

Sopiiko, että puhutaan hetki minusta ja Berliinistä? Tämä kaupunki on välkkynyt haaveissani koko pandemian ajan kun olen terästänyt saksan keskustelutaitojani, ensin netistä löytyneiden opettajien avulla ja nyttemmin yliopiston kurssilla. Ideana olisi testata uusi Tukholman ja Berliinin välinen yöjunayhteys ja perille päästyäni voisin sitten huudahtaa sujuvalla saksallani "Guten Morgen, Berlin - endlich bin ich hier!". Opiskelin saksaa jo yläasteella ja lukiossa ja ne kielioppitiedot istuvat ihme kyllä edelleen lujasti päässä. Mutta puhumaan en silloin oppinut enkä oikein keksinyt missä kieltä ylipäänsä käyttäisin. Saksa tuntui erittäin kaukaiselta. Sen sijaan tunsin vetoa Italiaan ja Ranskaan ja näiden kielien opiskeluun panostin sitäkin enemmän. Matkustin paljon Italiassa, sekä kielikursseilla että vapaaehtoistyössä. Ranskassa kävin myös usein ja opiskelin kieltä yhden lukukauden paikallisessa yliopistossa. Mutta jotenkin nämä rakkauteni kohdemaat jäivät kylmäkiskoisiksi ja