Siirry pääsisältöön

Surkea talvi Mallorcalla

 


En koskaan lakkaa hämmästelemästä sitä, miten eri kirjat päätyvät luokseni. Otetaan nyt esimerkiksi tämä George Sandin kirja "Talvi Mallorcalla" vuodelta 1842: googlailin jokin aika sitten taustoja erääseen Frédéric Chopinin pianokappaleeseen ja luin sivulauseen "kappale on sävelletty Mallorcalla samana ankeana talvena, josta George Sand kertoo kirjassaan". Okei, tämä kirja on siis luettava!

Tiesin toki George Sandin nimeltä, mutta en ollut koskaan lukenut häneltä mitään. Tiesin ennen kaikkea sen faktan, että hän oli Chopinin elämänkumppani. Mutta laitetaanpa tähän lyhyt elämänkerta:

Amantine Lucile Aurore Dupin syntyi 1804 ranskalaiseen aristokraattiperheeseen. Hän kasvoi pääosin isoäitinsä huomassa tämän linnassa Ranskan maaseudulla - linnassa, jonka hän sittemmin peri. 18-vuotiaana Aurore avioitui vanhemman paronin kanssa ja liitosta syntyi kaksi lasta, Maurice ja Solange. Avioliitto oli onneton ja lopulta Aurore otti lapset ja lähti Pariisiin. Pääkaupungissa syntyi Auroren alter ego, kirjailijaminä George Sand, joka hätkähdytti vapaamielisillä ajatuksillaan.  Aurore oli feministi, joka käytti housuja ja tupakoi julkisesti. Hänellä oli sarja suhteita kuuluisien miesten kanssa (ei kuitenkaan koskaan kahta samanaikaisesti, kuten hän itse painotti). Kuuluisin suhde oli pianisti Frédéric Chopinin kanssa, joka oli myös pisin suhde. Aurore kuitenkin jätti Chopinin juuri ennen tämän kuolemaa. Aurore eli 72-vuotiaaksi ja ehti kirjoittaa elämänsä aikana laajan kirjallisen tuotannon. George Sand oli itse asiassa aikansa suosituin kirjailija Euroopassa!

Syksyllä 1838 Aurore lähtee Mallorcalle, mukanaan sekä lapsensa että avopuolisonsa Chopin. Aurore kertoo kirjassa, että hän halusi lähteä lepäämään johonkin rauhalliseen paikkaan Pariisin hektisestä elämästä. Mutta yhtä suuri syy oli Chopinin heikko terveys. Tosin Mallorcan talvi osoittautuu kylmäksi ja sateiseksi ja Chopinin keuhkotauti pahenee talven aikana.

Matkasta syntyy siis kirja, jonka Aurore julkaisee muutama vuosi myöhemmin George Sandin nimellä. Kirja on ikäänkuin kirjeeseen kerrottu matkakertomus Auroren ystävälle ja on rakenteeltaan sikälikin aika sekava. Aurore kertoo pienistä arkipäivän sattumuksista, kuvailee yksityiskohtaisesti sekä luontoa että arkkitehtuuria, onpa kirjassa pieni kielitieteellinenkin selvitys saarella puhutusta kielestä. 

Kirjailija ei kertaakaan kertomuksen aikana paljasta olevansa nainen. Hän puhuu lapsistaan ja matkakumppanistaan, mutta nimeltä Chopinia ei mainita. Hänet asetetaan yleensä tarinaan nimityksillä perheen "taiteilija" tai "potilas". Pariskunta raahaa Pariisista mukanaan Chopinin pianon, mikä jo sinänsä on yhden kertomuksen arvoinen tapahtuma. Vaihtoehtona on jopa koko pianon heittäminen mereen, kun byrokratia käy liian haastavaksi.

Toinen hauska kohtaus syntyy kun matkalaiset pyytävät paikallista puuseppää asentamaan hyllyt heidän väliaikaiseen asuntoonsa. Puuseppä on yksinkertainen maalaismies, joka kuitenkin kiinnittää huomionsa Auroren pojan piirroksiin, mistä syntyy pieni keskustelu. Chopin asettautuu myös pianon ääreen ja alkaa soittaa, jolloin maalaismies jättää työnsä ja asettautuu pianistin selän taakse, kuunnellen musiikkia suu ammollaan. Aurore ihailee miehen vaistonvaraista kulttuurinjanoa, siihen mennessä saaren asukkaat kun ovat  jättäneet todella moukkamaisen vaikutelman.

Auroren perhe lienee ollut Mallorcan saaren ensimmäisiä turisteja. Saarelle ei edes kovin helposti päässyt ennen kuin siellä alettiin kasvattaa oikein urakalla sikoja, jolloin lihanvienti Barcelonaan alkoi ja mahdollisti säännöllisen laivaliikenteen mantereelle. Mutta laivamatka tehtiin siis sikojen kanssa sulassa sovussa, mistä siitäkin George Sandilla on jännittäviä yksityiskohtia kerrottavanaan.

Talvi Mallorcalla ei siis ollut kovinkaan onnistunut, suurelta osin sen vuoksi, että saaren asukkaat eivät olleet vielä tottuneet ulkopuolisiin ja he olivat hyvin epäluuloisia matkalaisia kohtaan. Asunnon vuokraaminen osoittautui todella hankalaksi ja kun sellainen löytyi niin se oli kylmä ja vetoisa. Pahennusta herättää myös se, että seurue ei osallistunut sunnuntain jumalanpalveluksiin. Aurore epäileekin, että juuri sen takia heltä otettiin kaikista ostoksista suurempi maksu. 

Lisäksi Chopinin keuhkotauti herätti suurta pelkoa saarelaisissa, joten matkalaiset elivät aika eristäytynyttä elämää. Mutta Mallorcan luonto ja varsinkin meri on suuri ihastuksen aihe Aurorelle. Kaikki ovat ovat kuitenkin enemmän kuin tyytyväisiä kun pääsevät lopulta saarelta pois, "sivistyksen pariin".

George Sandin matkakirja ei ole mikään viehättävä kuvaus Mallorcasta, mutta saaren omaksi onneksi sen asukkaat lienevät nykyään myötämielisempiä matkailijoita kohtaan? Sandin kirja on kuitenkin hauska kurkistus 1800-luvun elämään. Sand keskittyy kirjassaan tietysti Mallorcaan, mutta jonkin verran hän mainitsee myös elämästään Pariisissa. 

Nykypäivän lukijaa huvittaa se, kuinka samoin sanoin Sand valittaa sen ajan elämästä kuin me tästä meidän ajastamme. Meitä stressaa internet ja sen suoltama informaatiotulva, Sandin ajan kirous olivat sanomalehdet, jotka päivittäin toivat alati uutta tietoa. Sanomalehdethän kokivat suuren nousun juuri 1800-luvun alkuvuosikymmenillä kun painotekniikka kehittyi.

Sandin tyyli muistuttaa muuten Merete Mazzarellan matkakirjoja, joista pidän kovasti. Sekä Sand että Mazzarella lähtevät matkoillensa avoimin mielin ja tarkkailevat uteliaana ympäristöänsä, sekä sen suuria että pieniä tapahtumia. Juttu saattaa yhtäkkiä siirtyä aivan uusille laduille, myös henkilökohtaisen elämän puolelle. Mutta senpä vuoksi sekä tämä Sandin että Mazzarellan kirjat kuvastavat niin hienosti sitä ikiaikaista kuvaa, kuinka elämä jo sinänsä on kuin matka. Eikä matkoilla ollessaankaan pääsee eroon "elämästä", kaikki kietoutuu lopulta yhteen. Ja siitähän ne mieleenpainuvimmat matkat juuri syntyvät!

**

George Sand: En vinter på Mallorca

Un hiver à Majorque (1842)

Ruotsinnos Kitty Knös (Lindskog Förlag 2014)

Hurraa, päivät pitenevät ja ehdin taas useammin ihastelemaan auringonlaskuja kotijärvellämme.


Kommentit

  1. Onpas hauska tarina, miten kirja päätyi luettavaksesi. :) Joskus käy niinkin. George Sand on ollut vain epämääräisesti nimenä tiedossani. Kiva oli oppia enemmän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli todella tutustumisen arvoinen teos ja mukava lukea kun tekstiä oli käännöksessä modernisoitu. George Sand alkoi itse asiassa kiinnostaa enemmänkin ja varasin kirjastosta hänestä kertovan elämäkerran. Ehkä vielä siis myöhemmin lisää Sandista 😊

      Poista
  2. Oon lukenu Sandilta ainoastaan yhden sadun. Tää kyllä kiinnostaa kanssa, koska oon Chopin- fani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Chopin ❤️ Minuakin koskettivat eniten juuri ne kohdat, joissa Chopin vilahtaa mukana.

      Poista
  3. Olipa ihana teksti. Tuntui että olet hienosti tavoittanut ja välittänyt kirjan tunnelman, sen ajan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Leena! Tässä kyllä auttoi hurjasti se, että kyseessä oli uusi modernisoitu käännös. Enemmän sellaisia käännöksiä niin johan alkaisi vanhat kirjat maistua!

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kolmen saaren välissä – lapsen ääni vanhempien tarinassa

  Olen nyt elämäkerrallisten kirjojen pyörteessä. Ja ihan mielelläni, sillä mikäänhän ei ole ihmeellisempää kuin aito, eletty elämä. Tällä kertaa siitä pääsi minulle kertomaan Sophia Jansson. Kun katsoin kirjan kantta, tulkitsin automaattisesti kolme saarta tarkoittamaan kolmen perheenjäsenen erillisiä saarekkeita: äitiä, isää ja kertoja-Sophiaa. Mutta jo alkusivuilla kolme saarta saa myös konkreettisemman merkityksen, sillä tarinan miljöö jakautuu kolmella eri saarella koettuun: Tonga, Ibiza ja oma pikkusaari Suomenlahdella. Sophia Jansson on kirjoittanut intiimin kirjan omasta taustastaan ja vanhemmistaan Lassesta ja Nitasta, joista kuin kohtalon oikusta tulee isä ja äiti. Molemmat nimittäin rakastuvat tahoillaan oman sukupuolen ihmisiin. Mutta porvarillinen avioliitto solmitaan, kun lapsi on ilmoittanut tulostaan. Liitto ei kuitenkaan lopulta pääty hyvin, sillä äiti Nita kärsii pahasta alkoholismista ja hän kuolee vain 38-vuotiaana. Sophian elämäkin olisi voinut ajautua aivan to...

Reidar ulos muotista

  Muisto Lontoosta vuodelta 1988: ollaan opiskelukaverin kanssa lähdetty Tampereelta ex tempore -reissulle Lontooseen. Punta on edullinen ja kierrämme innolla kauppoja, erityisesti kirjakauppoja. Erään kaupan takaosassa huomaan hyllyllä kirjan, jonka tekijänimi hätkähdyttää pahemman kerran. Haen matkakumppanini paikalle ja kysyn onko hän kuullut koskaan tällaisesta tyypistä. Ei ollut hänkään. Selaillaan kirjaa ja ihmetellään. Kuka tämä tällainen Tom of Finland muka on?! Tämä muisto todistakoon puolestaan sitä Noora Vaaralankin kirjassaan esille tuomaa faktaa, että homoseksuaalisuus oli Suomessa vaiettu aihe vielä 90-luvulle asti. Toki tiesimme asiasta ja tiesimme myös jos lähipiirissä joku oli seksuaaliselta suuntautumiseltaan homoseksuaali. Mutta siitä ei puhuttu sen kummemmin.  Taiteilija Reidar Särestöniemi oli homoseksuaali. Hän mukautui aikansa yhteiskuntaan eikä tuonut suuntautumistaan mitenkään julki. Tosin hän ei myöskään sitä peitellyt, lähipiiri tiesi asiasta. Ja nä...

Klassikkohaaste #14: Antti Jalava – Asfalttikukka

  Vaikka Ruotsissa asuu meitä suomentaustaisia n. 7% väestöstä, näkyy se yllättävän vähän ruotsalaisessa kirjallisuuskentässä. Itse asiassa vain kolme kirjaa on onnistunut herättämään ruotsalaismedian mielenkiinnon. Susanna Alakosken Svinalängorna (suomennettuna ’Sikalat’) ilmestyi 2006, jolloin se voitti Ruotsin arvostetuimman kirjallisuuspalkinnon, August-palkinnon ja kirjasta tehtiin myös elokuva muutamaa vuotta myöhemmin. Eija Hetekivi Olsson julkaisi 2011 esikoisromaaninsa ’Ingenbarnsland’, jossa hän kuvaa suomalaissiirtolaisten elämää Göteborgissa. Kirja oli August-palkintoehdokkaana ja se on myöhemmin kasvanut trilogiaksi. Mutta suomalaisen siirtolaiskirjallisuuden pioneeri oli Antti Jalava (1949-2021), jolta vuonna 1980 ilmestyi paljon puhuttu romaani ’Asfaltblomman’ (suom. Pentti Saarikoski ’Asfalttikukka’). Kirja ei ollut kuitenkaan Jalavan esikoisteos, hän oli aikaisemmin kirjoittanut kirjat ’Matti’ ja ’Jag har inte bett att få komma’. Etsin oman aamulehteni Dagens...

Kun Suomen lapset lähtivät Ruotsiin - Anna Takanen: Sinä olet suruni

Tänään 15. joulukuuta on kulunut 80 vuotta ensimmäisen suomalaisia sotalapsia Tukholmaan kuljettaneen laivan lähdöstä. Ruotsiin lähti kaikkiaan sotaa pakoon  noin 70 000 lasta ja melkein neljäsosa heistä jäi palaamatta. Näihin lukuihin  mahtuu traagisia tarinoita, joita on kipuiltu sekä Suomessa että täällä Ruotsissa. Eikä asiasta ole sen kummemmin puhuttu, kummassakaan maassa. Yksi Ruotsiin jääneistä lapsista oli Anna Takasen Timo-isä, jonka tarinan Takanen on nyt kirjoittanut kirjaksi "Sörjen som blev". Mutta kirja ei ole pelkästään sotalapsen tarina sillä 80 vuoden takainen tragedia vaikuttaa monen perheen elämään edelleen. Takanen sanoo, että sotalapsen traumasta selviämiseen menee neljä sukupolvea. Tässä yhtälössä hän laskee itsensä kolmanneksi sukupolveksi. Anna Takanen eli lapsuutensa oudossa välitilassa. Hän oli syntynyt Ruotsissa ja puhui ruotsia, mutta sukunimensä vuoksi hänet luokiteltiin suomalaiseksi. Koulussa häntä kiusattiin juuri suomalaisuutensa takia...

Seela Sellan käsikirja elämään

  Olen elämäkertojen ja muistelmien suurkuluttaja, ja tällä kokemuksella uskallan jo sanoa, että mielenkiintoisimmat muistelmat tulevat teatteri-ihmisiltä. Ja ne huonoimmat? Olen lukenut muutamat urheilijamuistelmat, eikä niistä sitten sen enempää. Olisiko niin, että huippu-urheilijaksi tullakseen on pistettävä arkinen elämä hyllylle odottamaan kilpaurheilijan uran päättymistä, kun taas hyväksi näyttelijäksi tullakseen on otettava kaikki oppi mitä elämä suinkin tarjoaa.  Tämän kirjoitettuani muistin välittömästi yhden poikkeuksen, eli viime vuonna lukemani ruotsalaisen pika-aiturin Ludmila Engquistin elämäkerran. Kirja on harvinaisen rehellinen kuvaus kilpaurheilun armottomasta maailmasta, jossa ainoa onnistumisen merkki on yltäminen korkeimmalle palkintokorokkeelle. Juuri tällaiset tarinat kiinnostavat minua, mitään fanikirjoja en kaipaa. (Tämän takia jäänee myös Sanna Marinin tuore omaelämäkerta osaltani lukematta.) Sitäkin suurempi nautinto oli lukea Seela Sellan lähes 700...