Siirry pääsisältöön

Raportti vuoden kirja-alesta, josta en tänä(kään) vuonna päässyt pois tyhjin käsin

 


Ruotsissa alkoi tällä viikolla perinteinen kirja-ale. Päätin jo etukäteen, että koska kirjahyllyn raivaushomma on vielä kesken niin en osta uusia kirjoja, mutta kuinkas sitten kävikään...

Puolustuksekseni sanottakoon, että ostamani kolme kirjaa voidaan luokitella joko paksuiksi tai muuten vain pitkän lukuajan vaativiksi. Ja yleishyödyllisiksi. Jos muistaa historiani kirjaston väärinkäyttäjänä niin ymmärtää, että tietyt kirjat minun kannattaa hankkia omaksi. Tulee halvemmaksi.


Victor Klemperer: Haluan todistaa, päiväkirjat 1933-1945

Tämän kirja olen itse asiassa jo lukenut ja se oli niin järisyttävä lukukokemus, että nostin sen silloin vaikuttavimmaksi kirjaksi jonka ylipäänsä olen lukenut. Klemperer, joka oli juutalainen, asui ei-juutalaisen vaimonsa kanssa Dresdenissä. Hän piti koko elämänsä ajan päiväkirjaa ja näissä merkinnöissä hän kertoo ajankohtaisista tapahtumista, sekä poliittisista että arkipäivän havainnoista. Klempererin pelastaa keskitysleiriltä hänen vaimonsa ei-juutalaisuus, mutta muuten juutalaisten elämää rajoittavat säännöt koskettavat myös Klempererin pariskuntaa. 

Ensin menee yliopistovirka, sitten piano, radio, auto, talo -  kissaakaan he eivät saisi juutalaislakien mukaan omistaa. Klempererin merkintöjen kautta pääsee näkemään kuinka pirullisesti juutalaisten elämää vähä vähältä rajoitettiin. Ja kuinka saksalaisten vastarinta oli tehty mahdottomaksi, pieninkin protesti olisi johtanut kovaan rangaistukseen. Ainoa pieni lohtu olivat ne lukemattomat ei-juutalaiset, jotka arkipäivässä auttoivat Klemperejä. Tätä kirjaa lukiessa sydäntä puristaa aika monta kertaa.


Nina van den Brink: Jag har torkat nog många golv

Maja Ekelöf oli viiden lapsen yksinhuoltajaäiti ja siivooja, joka vuonna 1970 voitti kirjoituskilpailun kirjallaan "Siivoojan raportti" (Rapport från en skurhink). Käsikirjoituksen hän oli kirjoittanut puhtaaksi salaa työpaikoillaan, toimistoissa joissa hän siivosi. Kirjasta tuli ilmestymisvuonnaan suuri menestys ja Maja Ekelöfistä näkyvä yhteiskunnallinen aktivisti. Vuosien mittaan hänen nimensä on päässyt unohtumaan, mutta nyt hän on saanut arvoisensa comebackin Nina van den Brinkin elämäkerran myötä, joka kaiken lisäksi voitti vuoden 2022 August-tietokirjapalkinnon. 


Jenny Warsén: Middagstipset: Recept från Jennys matblogg

Yritän  aina kirja-alesta löytää myös jonkun uuden keittokirjan  ja tälläkin kertaa sellainen löytyi. Ruotsalaisen Jenny Warsénin Middagstipset sisältää reseptejä Warsénin suositusta ruokablogista. Ja kirja oli kyllä hyvä ostos - kun tulin kotiin ja esittelin kirjasaaliini perheelle, puoliso tarrasi heti kirjaan huomattuaan ruotsalaisen kotiruokaklassikon "raggmunkin" ohjeen. Niitä meillä sitten syötiinkin sinä iltana.


Mia Kankimäki: Kvinnor jag tänker på om natten

Ja sitten se klassinen: kirja, jonka haluaisit ostaa mutta järki sanoo että ei (tässä tapauksessa koska ajattelin lukea kirjan alkuperäiskielellä suomeksi) mutta sitten mietit koko loppuviikon, että onkohan se kirja vielä siellä... Keksin nimittäin ainakin yhden ruotsalaisen lähipiiristäni, jolle haluaisin antaa kirjan vaikkapa joululahjaksi. Sitäpaitsi kirjassa on niin kaunis kansi, että se näyttäisi todella hyvältä kirjahyllyssä! 

Todennäköisesti joudun vielä tilaamaan Mia Kankimäen kirjan nettikirjakaupan alesta, tämä ei nimittäin jätä minua nyt rauhaan ollenkaan... Varsinkin kun viime vuonna lukemani Kankimäen "Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin" oli todellinen coup de coeur, kuten ranskalainen asian ilmaisisi.



Kommentit

  1. Ai teillä on siellä siis kaikissa eri kirjakaupoissa ale yhtä aikaa? Mielenkiintoinen ajoitus, onhan meilläkin toki aleja mutta taitavat olla Suomalaisessa ja Adlibriksessa ynnä muissa olla omine aikoineen?

    Naiset joita ajattelen öisin on hieno teos. Ehkä vähän enemmän jälkikäteen pidin siitä ekasta Asioita, jotka saavat sydämen lyömään nopeammin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä on tosiaan kirja-ale aina iso tapahtuma, kirjakaupat (ainakin tuo jossa itse käyn) avaa ovensa jo aamuseitsemältä ja joka puolella ihmisiä keltaiset kirjakassit kädessään.

      Poista
  2. Kirjakauppoja on kyllä ikävä. Meihän ”kaupungissamme” on vain yksi varsinainen kirjakauppa ja se on aika pieni vaikka kyllä tosi runsas. Täällä kirjatarjouksia on kaiken aikaa, mutta tyypillisesti vuodenvaihteen jälkeen tammikuussa on se isoin ale. Olen tässä jo parin viikon ajan yrittänyt matkustaa ”isolle kirkolle” Carlisleen tekemään kirja- ja kulttuurikierroksen. Ehkä ensi viikolla onnistun :D

    Tuo Kankimäen kirja kiinnostaa minuakin kovasti. Laillasi pidin kovasti Kankimäen ensimmäisestä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmittaa, että ne pienemmät ja persoonalliset kirjakaupat alkavat hävitä katukuvasta, jokunen sitkeä yrittäjä täällä onneksi vielä on. Ulkomailla käydessä tykkään käydä aina paikallisissa kirjakaupoissa ja ihan unelma on kun löytyy kirjakauppa, jossa on myös kahvila!

      Poista
  3. Onpa kiinnostava kimara, kiitos siitä!

    Meilläkin oli ennen suuri tammikuun kirja-ale, siihen aikaan kun kotiin tuli postin kautta oikein paperinen katalogi, johon merkkailin ihastuksiani. Niissä oli myös tilauslomake, jonka voi viedä etukäteen kirjakauppaan. Nykyään aleja näyttää olevan vähän väliä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä on vielä kirja-alen yhteinen häppeninki, siinä ovat mukana sekä perinteiset kirjakaupat että nettikaupat. Luulen, että kirjakaupoille tämä on itse asiassa parempi, huomaan miten itsekin joudun aina jonkinlaiseen joukkopsykoosiin ja ostan kasan kirjoja, vaikka ihan hyvin voisin ne lainata kirjastosta.

      Poista
    2. Anonyymi1/4/23 17:37

      Houkutteleva kirjan kansi, niin totta :-)

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kevätsukkahousut jalassa matkaan monikielisyyden maailmoihin

  Mielessäni on pyörinyt viime päivinä Sinikka Nopolan pistämätön kirjan nimi "Tervehdin teitä kevätsukkahousuilla". En ole kyseistä kirjaa (vielä) lukenut, mutta tuo nimi on jäänyt mieleen. Siinä on jotain niin herkullisen suomalaista absurdia huumoria ja sanaleikittelyä. Ja joudun kerta kerran jälkeen toteamaan, että vaikka kuinka opiskelen näitä muita kieliäni ja vaikka pystyn niillä työhommatkin ihan asiallisesti hoitamaan, niin tätä oman kielen tuntua en niihin saa.  Se ei saa kuitenkaan lannistaa vieraiden kielten opiskelua, päinvastoin! Ihmettelyä riittää niissä muissakin kielissä, kuten nyt tässä minulle tällä hetkellä ajankohtaisessa saksan kielessä. Uudet kielet opastavat yllätyksellisille tutkimusmatkoille uusiin maailmoihin. Kuten edellisessä postauksessani mainitsin, nyt ei lueta kirjoja vaan kirjoitetaan lopputyötä. Tämä kevät menee monikielisyyden teorioiden parissa. Tutkielman runko on jo valmis, nyt pistetään paloja paikoilleen.  Ja täytyy sanoa, että tu...

Rakas vihattu lähiöni

Kun aikoinaan muutimme mieheni kanssa yhteen ei vaihtoehtoja ollut kovinkaan monta. Jotta Tukholmassa saisi vuokra-asunnon on jonossa oltava, alueesta riippuen, 5-25 vuotta. Miehelläni oli vuokrakaksio mutta todennäköisyys, että joku haluaisi vaihtaa isomman asuntonsa pienempään tuntui aika olemattomalta. Niinpä lähdimme etsimään kotia yhdessä pankin kanssa. Mielessämme oli heti alue, jolla olimme käyneet monta kertaa kylässä ystäviemme rivitaloasunnossa. Asunnot olivat tilavia ja lähellä oli paljon metsää ja vettä. Ja kuinka ollakaan, unelmakotimme löytyi nopeasti! Muutimme syksyllä 2006 ja kotiuduimme nopeasti. Alue on luonnonkaunista ja naapurusto hauskasti monikulttuurista. Ainoa ongelma on se, että asumme "pahamaineisessa" tukholmalaislähiössä. Meille aikuisille siitä oli lähinnä vain hyötyä sillä asunnot olivat noin miljoona kruunua edullisempia kuin muilla alueilla. Mutta miehen teinityttäret huomasivat pian, että keskustassa asuvia kavereita oli vaikea saada ky...

Rouva C, oletan?

Aivan ensimmäiseksi tämän lukijan piti päivittää sisäinen kuvansa Minna Canthista. Tiedättehän sen kuvan, jossa Canth istuu musta hattu päässä, suu viivana ja silmissä väsynyt katse. Sen, jossa Canth näyttää jo vanhukselta paitsi että hän ei ollut vanhus eikä koskaan edes yltänyt siihen ikään. Minna Canth kuoli vain 53-vuotiaana! Mutta seitsemän lasta, puolison varhainen kuolema ja taloushuolet olivat vanhentaneet Minnaa auttamattomasti. Minna Rytisalon Minna on nuori tyttö, opettajaseminaarilainen, kihlattu ja sittemmin aviovaimo. Vaimo, josta Ferdinand-puoliso salaa toivoo, että tämä olisi vähän enemmän kuin muut, "tasainen, vähempään tyytyvä". Mutta olihan hän kuitenkin alunperin rakastunut juuri Minnan temperamentiin, älykkyyteen ja nokkeluuteen. "Minä en ole vaimoni vartija", toteaa Ferdinand ja Rytisalo kuvaakin Canthien avioliiton harvinaisen lämpimänä - eikä pelkästään tuon ajan mittapuun mukaan. Rytisalon romaanissa kuvataan hyvin 1800-luvun asennei...

Kahden kulttuurin lähettiläät - Linn Ullmann ja Ranya ElRamly

Lokakuun lukuhelmiini kuuluvat nämä kaksi tytärten vanhemmistaan kirjoittamaa kirjaa. Toinen tyttärista on Liv Ullmannin ja Ingmar Bergmanin tytär Linn, kahden maan ja kahden kielen kasvatti. Toinen tytär on suomalainen Ranya Paasonen (joka julkaisi esikoiskirjansa tyttönimellään ElRamly), joka kertoo kasvamisesta kahden kulttuurin risteämässä, siinä välitilassa jossa pitää oppia vaikkapa kaksi erilaista tapaa kuoria appelsiini. Luin molemmat kirjat suurella mielenkiinnolla, kotonani on nimittäin kasvamassa tytär, joka kohtaa päivittäin nämä kulttuurien nokkakolarit. Kun isä vaatii, että syntymäpäiväsankarille tarjoillaan ruotsalaiseen tapaan aamupala sänkyyn ja äiti kauhistelee, että ei kai nyt sentään arkisena koulupäivänä. Tai kun jouluaattona klo 15 pitäisi katsoa miljoonien muiden ruotsalaisten tavoin tv:stä Kalle Ankaa samalla kun äiti hoputtaa joulusaunaan. Lisänä vielä kahden kielen lahja - tai taakka, riippuen aina tilanteesta. Linn Ullmann on omien sanojensa mukaan kir...

Karkulahti

Ruotsinsuomalainen kirjailija Tiina Laitila Kälvemark oli minulle jo yhden kirjan verran tuttu, kirjailijan viimeksi ilmestynyt  Seitsemäs kevät  jäi mieleeni vahvana lukukokemuksena. Kun kirjastossa käydessäni silmään osui kirjailijan pari vuotta aiemmin ilmestynyt romaani Karkulahti, aloitin lukemisen sillä varmuudella, että jotain hienoa on varmasti luvassa tämänkin kirjan sivuilla. Ja kyllä! Laitila Kälvemark oli onnistunut luomaan ravisuttavan tarinan  myös tässä aiemmassa romaanissaan. Lähdin lukemaan ilman sen kummempia ennakkotietoja henkilöistä tai tarinasta, mikä osoittautuikin hyväksi taktiikaksi. Yllätyin, liikutuin ja vaikutuin kerta toisensa jälkeen. Tarina kertoo Verasta, joka on tullut Suomeen Venäjältä ankarista oloista ja avioitunut peräkammarinpojan Jaskan kanssa. Venäjälle on jäänyt risainen elämä ja se kaikkein tärkein - poika, Ilja. Nyt hän on miniänä talossa, jota hallitsee elämän myrryttämä anoppi, Elisabeth. Talon ulkoiset puittee...