Siirry pääsisältöön

Raportti vuoden kirja-alesta, josta en tänä(kään) vuonna päässyt pois tyhjin käsin

 


Ruotsissa alkoi tällä viikolla perinteinen kirja-ale. Päätin jo etukäteen, että koska kirjahyllyn raivaushomma on vielä kesken niin en osta uusia kirjoja, mutta kuinkas sitten kävikään...

Puolustuksekseni sanottakoon, että ostamani kolme kirjaa voidaan luokitella joko paksuiksi tai muuten vain pitkän lukuajan vaativiksi. Ja yleishyödyllisiksi. Jos muistaa historiani kirjaston väärinkäyttäjänä niin ymmärtää, että tietyt kirjat minun kannattaa hankkia omaksi. Tulee halvemmaksi.


Victor Klemperer: Haluan todistaa, päiväkirjat 1933-1945

Tämän kirja olen itse asiassa jo lukenut ja se oli niin järisyttävä lukukokemus, että nostin sen silloin vaikuttavimmaksi kirjaksi jonka ylipäänsä olen lukenut. Klemperer, joka oli juutalainen, asui ei-juutalaisen vaimonsa kanssa Dresdenissä. Hän piti koko elämänsä ajan päiväkirjaa ja näissä merkinnöissä hän kertoo ajankohtaisista tapahtumista, sekä poliittisista että arkipäivän havainnoista. Klempererin pelastaa keskitysleiriltä hänen vaimonsa ei-juutalaisuus, mutta muuten juutalaisten elämää rajoittavat säännöt koskettavat myös Klempererin pariskuntaa. 

Ensin menee yliopistovirka, sitten piano, radio, auto, talo -  kissaakaan he eivät saisi juutalaislakien mukaan omistaa. Klempererin merkintöjen kautta pääsee näkemään kuinka pirullisesti juutalaisten elämää vähä vähältä rajoitettiin. Ja kuinka saksalaisten vastarinta oli tehty mahdottomaksi, pieninkin protesti olisi johtanut kovaan rangaistukseen. Ainoa pieni lohtu olivat ne lukemattomat ei-juutalaiset, jotka arkipäivässä auttoivat Klemperejä. Tätä kirjaa lukiessa sydäntä puristaa aika monta kertaa.


Nina van den Brink: Jag har torkat nog många golv

Maja Ekelöf oli viiden lapsen yksinhuoltajaäiti ja siivooja, joka vuonna 1970 voitti kirjoituskilpailun kirjallaan "Siivoojan raportti" (Rapport från en skurhink). Käsikirjoituksen hän oli kirjoittanut puhtaaksi salaa työpaikoillaan, toimistoissa joissa hän siivosi. Kirjasta tuli ilmestymisvuonnaan suuri menestys ja Maja Ekelöfistä näkyvä yhteiskunnallinen aktivisti. Vuosien mittaan hänen nimensä on päässyt unohtumaan, mutta nyt hän on saanut arvoisensa comebackin Nina van den Brinkin elämäkerran myötä, joka kaiken lisäksi voitti vuoden 2022 August-tietokirjapalkinnon. 


Jenny Warsén: Middagstipset: Recept från Jennys matblogg

Yritän  aina kirja-alesta löytää myös jonkun uuden keittokirjan  ja tälläkin kertaa sellainen löytyi. Ruotsalaisen Jenny Warsénin Middagstipset sisältää reseptejä Warsénin suositusta ruokablogista. Ja kirja oli kyllä hyvä ostos - kun tulin kotiin ja esittelin kirjasaaliini perheelle, puoliso tarrasi heti kirjaan huomattuaan ruotsalaisen kotiruokaklassikon "raggmunkin" ohjeen. Niitä meillä sitten syötiinkin sinä iltana.


Mia Kankimäki: Kvinnor jag tänker på om natten

Ja sitten se klassinen: kirja, jonka haluaisit ostaa mutta järki sanoo että ei (tässä tapauksessa koska ajattelin lukea kirjan alkuperäiskielellä suomeksi) mutta sitten mietit koko loppuviikon, että onkohan se kirja vielä siellä... Keksin nimittäin ainakin yhden ruotsalaisen lähipiiristäni, jolle haluaisin antaa kirjan vaikkapa joululahjaksi. Sitäpaitsi kirjassa on niin kaunis kansi, että se näyttäisi todella hyvältä kirjahyllyssä! 

Todennäköisesti joudun vielä tilaamaan Mia Kankimäen kirjan nettikirjakaupan alesta, tämä ei nimittäin jätä minua nyt rauhaan ollenkaan... Varsinkin kun viime vuonna lukemani Kankimäen "Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin" oli todellinen coup de coeur, kuten ranskalainen asian ilmaisisi.



Kommentit

  1. Ai teillä on siellä siis kaikissa eri kirjakaupoissa ale yhtä aikaa? Mielenkiintoinen ajoitus, onhan meilläkin toki aleja mutta taitavat olla Suomalaisessa ja Adlibriksessa ynnä muissa olla omine aikoineen?

    Naiset joita ajattelen öisin on hieno teos. Ehkä vähän enemmän jälkikäteen pidin siitä ekasta Asioita, jotka saavat sydämen lyömään nopeammin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä on tosiaan kirja-ale aina iso tapahtuma, kirjakaupat (ainakin tuo jossa itse käyn) avaa ovensa jo aamuseitsemältä ja joka puolella ihmisiä keltaiset kirjakassit kädessään.

      Poista
  2. Kirjakauppoja on kyllä ikävä. Meihän ”kaupungissamme” on vain yksi varsinainen kirjakauppa ja se on aika pieni vaikka kyllä tosi runsas. Täällä kirjatarjouksia on kaiken aikaa, mutta tyypillisesti vuodenvaihteen jälkeen tammikuussa on se isoin ale. Olen tässä jo parin viikon ajan yrittänyt matkustaa ”isolle kirkolle” Carlisleen tekemään kirja- ja kulttuurikierroksen. Ehkä ensi viikolla onnistun :D

    Tuo Kankimäen kirja kiinnostaa minuakin kovasti. Laillasi pidin kovasti Kankimäen ensimmäisestä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmittaa, että ne pienemmät ja persoonalliset kirjakaupat alkavat hävitä katukuvasta, jokunen sitkeä yrittäjä täällä onneksi vielä on. Ulkomailla käydessä tykkään käydä aina paikallisissa kirjakaupoissa ja ihan unelma on kun löytyy kirjakauppa, jossa on myös kahvila!

      Poista
  3. Onpa kiinnostava kimara, kiitos siitä!

    Meilläkin oli ennen suuri tammikuun kirja-ale, siihen aikaan kun kotiin tuli postin kautta oikein paperinen katalogi, johon merkkailin ihastuksiani. Niissä oli myös tilauslomake, jonka voi viedä etukäteen kirjakauppaan. Nykyään aleja näyttää olevan vähän väliä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä on vielä kirja-alen yhteinen häppeninki, siinä ovat mukana sekä perinteiset kirjakaupat että nettikaupat. Luulen, että kirjakaupoille tämä on itse asiassa parempi, huomaan miten itsekin joudun aina jonkinlaiseen joukkopsykoosiin ja ostan kasan kirjoja, vaikka ihan hyvin voisin ne lainata kirjastosta.

      Poista
    2. Anonyymi1/4/23 17:37

      Houkutteleva kirjan kansi, niin totta :-)

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ann Napolitanin "Kaunokaisia" - raportti eletystä elämästä

  Seuraan tiiviisti myös saksankielisiä kirjallisuusmarkkinoita ja huomasin juuri ennakkopostauksen sveitsiläisen Charles Lewinskyn tänä syksynä ilmestyvästä kirjasta "Täuschend echt" (Petollisen todellinen), jossa mainostoimiston copywriter menettää kaiken - työn, rakkauden ja rahat. Hän onnistuu kuitenkin tekoälyn avulla tuottamaan romaanin, "tositarinan", josta tulee suurmenestys. On kuitenkin yksi henkilö, entinen rakastettu, joka tietää että tarina ei ole totta...  Mieltä kutkuttava aihe! Vaikka samalla iskee mieleen ajatus, että kuinkakohan monta tekoälyllä tuotettua romaania tuolla maailmalla jo liikkuukaan? Minulla on itse asiassa jo yksi vahva ehdokas, enkä ole edes yksin epäilykseni kanssa, minkä huomasin kun tutkin asiaa. Kyseessä on ehkä tällä hetkellä kirjasomen eniten hehkutettu kirja, amerikkalaisen Ann Napolitanon "Hello Beautiful" (Kaunokaisia), jonka myös lukupiirimme päätti lukea. Huom! Jos haluat välttää juonipaljastuksia tai jos pidit

Pikkukaupungin ilot ja kirot - Philip Teirin Pietarsaari ja Stine Pilgaardin Jyllanti

  Marraskuun pimeydestä teitä tervehdin, rakkaat blogilukijani - tosin hiukan väräjävin koivin ja tukka pystyssä koronan kourista irti päästyäni. Kalenteriin katsominen  hermostuttaa, sitä saakin pistää tämän sairasviikon jäljiltä uusiksi. Mutta aivan ensimmäiseksi pistetään blogi ajantasalle! En pysty yleensä sairastellessani lukemaan, koska saan melkein aina silmä- ja päänsärkyä. Nytkin lepäilin lähinnä hiljaisuudessa tai radiosta musiikkiohjelmia kuunnellen. Mutta juuri ennen sairastumista minun piti tänne jo vuodattaa ajatuksiani kahdesta juuri lukemastani kirjasta ja yritän nyt saada kiinni niistä tunnelmista... Philip Teiriltä olen lukenut kai kaikki hänen romaaninsa ja olen niistä myös pitänyt. Tämän uusimman teoksen 'Eftermiddag i augusti' (suom. Elokuun varjot) laitoin tietysti sitten heti varaukseen. Nyt kirjan luettuani olen kuitenkin hiukan ehkä pettynyt, tämä uusin ei ollut nimittäin ihan samanlainen lukunautinto kuin Teirin aiemmat.  Vuonna 2020 ilmestynyttä Neits

Kirjatulvavaroitus - ja pari sanaa tuoreesta nobelistista

  Onpa tullut taas luettua! Kirjoja on levällään joka nurkassa, lainakirjoja on tällä hetkellä kerääntynyt peräti neljästä eri kirjastosta ja muistutusviestejä tulee tasaiseen tahtiin, että aina on jonkun kirjan lainausaika päättymässä.  Useimpien lainausaikaa olen saanut pidennettyä, mutta aina välillä iskee kauhun paikka - kirjaan on toinen varaus ja se pitää palauttaa jo parin päivän päästä. Ja sitten paahdan hiki hatussa, että ehdin lukea. Mutta vain jos kirja on hyvä. Huonot kirjat palautan lukemattomina. Olen nyt vihdoinkin oppinut sen, että elämää ei tuhlata kirjoihin, jotka eivät niin sanotusti vedä.  Kirjapinossa on ollut yksi pikalaina, ruotsalaisen journalistin Martin Gelinin juuri ilmestynyt teos Imorgon är jag långt härifrån  (Huomenna olen kaukana täältä). Ja se olikin onneksi kirja, joka veti heti mukaansa. Gelin muutti 23 vuotta sitten unelmakaupunkiinsa New Yorkiin, mutta nyt muuttokuorma palasi takaisin Eurooppaan. Päätös ei ollut helppo, mutta amerikkalaisen sosiaali

Henrik Ibsen: Nukkekoti (Klassikkohaaste 11)

Olen tänä kesänä lukenut  Minna Canthin ja ruotsalaisen naisasianaisen Ellen Keyn elämäkertoja. Molemmat olivat aktiivisia 1800-luvun loppupuolella ja molempien kohdalla mainitaan useaan otteeseen yksi heihin merkittävällä tavalla vaikuttanut teos: Henrik Ibsenin näytelmä Nukkekoti. Tämä oli taas yksi sellainen klassikko, jota en ollut tietenkään lukenut joten valintani tämänkertaiseen klassikkohaasteeseen oli helppo. Lisäksi kirjastosta löytyi tuore ruotsalainen painos, johon kirjailija Klas Östergren on kääntänyt neljä Ibsenin näytelmää. Kirja on osa ruotsalais-tanskalais-norjalaista yhteisprojektia, jossa yksi kirjailija kustakin maasta on kirjoittanut oman versionsa johonkin Ibsenin hahmoista pohjautuen. Tähän tulen toivottavasti palaamaan vielä myöhemmin! Vuonna 1880 Suomalainen Teatteri esitti Ibsenin Nukkekodin, vain pari vuotta näytelmän kantaesityksen jälkeen. Näytelmästä tuli suuri menestys, nuori Ida Aalberg Noran roolissa. Minna Canth seurasi tarkkaan Suomen rajoj

Kärsitkö unettomista öistä? Hanki oma Saisio!

  Alan jo pikkuhiljaa toipua tuosta viimeisimmästä lukushokistani eli Ann Napolitanon Kaunokaiset-romaanista . Jonka siis jo ehdin julistaa tekoälyn kirjoittamaksi ja kaikin puolin kelvottomaksi kirjaksi.  Sitten osui käsiini Hanna Weseliuksen viime vuonna ilmestynyt romaani "Nimetön" ja tajusin, ettei minun ole tarkoituskaan lukea mitään napolitanoja tai ferranteja. Tarvitsen juuri tällaista sopivasti sekavaa, ajassa ja paikassa hyppivää kerrontaa, joka jättää myös tyhjiä aukkoja niin ettei mielenkiintoni herpaannu. Tekstin pitää hengittää! Nyt sen taas opin: kirjallisuuden harrastajan tärkein ominaisuus on osata tunnistaa oma kirjailijatyyppinsä, ettei tuhlaa tätä lyhyttä elämäänsä vääränlaiseen kirjallisuuteen. Weseliuksen "Nimetön" on koukuttava ja kiehtova tarina yhdestä pitkän iän saavuttaneesta naisesta ja hänen elämästään. Ja mitä kaikkea siihen elämään voikaan mahtua!  Olen itse saanut kunnian olla ystävä kahdelle lähes sadanvuoden ikään eläneelle naiselle