Siirry pääsisältöön

Viikon saldo: huippukoukuttava lukuromaani, mielenkiintoisia sarjakuvia ja ruotsinsuomalaista tosi-tv-viihdettä

 


Tämä on ollut hieno viikko! Töissä hommat ovat rullanneet omalla painollaan ja vapaa-ajalla olen ehtinyt ja ennen kaikkea jaksanut tehdä kaikenlaista. Huomaa, että kevät tekee tuloaan kun mielikin virkistyy pikkuhiljaa talven kaamoksesta.

Viikon kulttuurikohokohta oli ehdottomasti Celeste Ngin romaani "Tulenarkoja asioita". Olen vieläkin aivan pökerryksissä - mikä stoori! Ng tekee tässä toisessa kirjassaan saman tempun kuin esikoisessaankin - tarinan tärkein käännekohta paljastetaan jo heti ensimmäisellä sivulla, jonka jälkeen tapahtumia aletaan keriä kohti päätapahtumaa. No, lukijahan on välittömästi koukussa. Itsekin hermoilin pitkin työpäivää, että pääsisinpä jo töistä kotimatkalle ja LUKEMAAN. Ngin romaanin henkilöt ovat kieltämättä vähän kliseisiä, mutta hurja tarinan pyöritys korvaa sen mennen tullen. En ole itse mikään dekkari-ihminen, sen sijaan olen hyvin utelias ihminen, joten tämän tyyppiset tarinat iskevät minuun täysillä.

Viikkoon mahtui myös pari sarjakuva-albumia, jotka piristivät mieltä, Ruotsalainen Nanna Johanssonin "Naturlig skönhet" on pistävän terävää feminististä huumoria, josta tykkään. Joskus on pistettävä roisisti yli, jotta sanoma menisi perille. Johansson taitaa tämän tyylilajin. Ranskalaisen Pénélope Bagieun kirja "Les strates" taas on aivan toisentyyppinen, Bagieu kuvaa elämässään tapahtuneita käännekohtia, jotka ovat muokanneet häntä ihmisenä ja tarina itsessään on todella herkkä, johon on usein helppo samastua. Itseäni liikutti ennen kaikkea aloitustarina, jossa hän kertoo lapsena joululahjaksi saamastaan kissasta ja kuinka se lopulta 14-vuotiaana joudutaan lopettamaan. 

Ja sitten vielä tähän lopuksi talven suuri puheenaihe täällä Ruotsissa: Marko & Irma! Suomessakin ehkä tunnettu Markoolio on takavuosien huippusuosittu räppäri/artisti. Hän kertoi usein omasta lapsuudestaan ja ennen kaikkea äidistään Irmasta, jota hän ylisti ja kiitti hyvästä hoivanpidosta. Kunnes Irma pyysi poikaansa lopettamaan nämä puheet, hänhän oli ollut alkoholisti! Kun Marko alkoi ansaita enemmän rahaa, hän osti ensitöikseen äidilleen pienen talon. Tästä talosta tuli Irmalle elämän käännekohta, joka auttoi häntä raitistumaan. 

Mutta nyt, 12 vuoden jälkeen, talo on niin huonossa kunnossa, että se pitää purkaa ja rakentaa tilalle uusi talo. Ja juuri tästä kertoo tv-sarja Marko & Irma, joka on hurmannut ruotsalaiset täysin. Erityisesti Irman aseistariisuva rehellisyys ja huumori mainitaan kaikissa niissä kommenteissa, jotka olen nähnyt. Irma esimerkiksi sanoo, että ei häntä kukaan pakottanut juomaan, itse hän on siitä vastuussa. Ruotsalaisille tämä on aika mullistava ajatus, täällähän nimittäin yllättävän usein otetaan uhrin rooli ja sanotaan, että en minä muuten, mutta kun...

Lisäksi Irman ruotsin kieli on synnyttänyt jo ainakin pari lentävää lausetta, Irma nimittäin vähät välittää kielioppisäännöistä tai kuinka sanat lausutaan. Erittäin vapauttavaa kuunneltavaa näin maahanmuuttajan näkökulmasta! 

Loppukaneettina vielä vinkki saksan kirjallisuuden kurssilta: käsittelimme Günter Eichin kuunnelmaa "Träume", jonka ensiesitys radiossa vuonna 1951 aiheutti melkoisen kuuntelijapalautteen tulvan. Träume esittelee viisi painajaisunta ja varsinkin sarjan toinen uni on järkyttävä. Siinä pienen lapsen vanhemmat myyvät lapsensa pariskunnalle, joka tarvitsee lapsen verta  kuolemansairaan miehen hengissäpitämiseen. Lapsen vanhempien kylmät äänet ja sumeilematon tinkiminen lapsesta maksettavasta hinnasta järkyttää vieläkin, saati sitten 1950-luvun kuuntelijaa.



Kommentit

  1. Semmoinen kulttuuriviikko sinulla, monenlaista.
    Googlailin tietoja Marko & Irma -sarjasta. Näyttäisi olevan oikea hyvän mielen ohjelma.
    Celeste Ng on ollut lukusuunnitelmissani, mutta jäänyt. Jospa taas kävisin kirjaston sivuilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin monenmoista, paljon sulattelemista 😀 Toivottavasti tuo Marko ;& Irma -sarja ostetaan myös Suomeen, olisi todella mielenkiintoista nähdä minkälaisen vastaanoton se siellä saisi!

      Poista
  2. Onko Nanna Johansson vähän niin kuin Liv Strömquist? Kiva että tulee myös feminististä sarjakuvaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Johanssonilla on paljolti samoja teemoja, mutta hänellä on hiukan raaempi huumori kuin Strömquistillä. Molempien kirjoja on hauska lukea, olen saanut aika monta ahaa-elämystä 😀

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mutta saako näin oikeasti kirjoittaa?

  Tällä kertaa haluan kirjoittaa kahdesta kirjasta, jotka ovat jääneet vaivaamaan mieltäni. Molemmissa  on käytetty henkilöhahmoina oikeita historian henkilöitä, mutta kyseiset kirjat eivät ole elämäkertoja vaan fiktion ja faktan sekoituksia. Saksalaisen Daniel Kehlmannin Lichtspiel (suomennettu nimellä Ohjaaja) kertoo mykkäelokuvakauden legendaarisesta elokuvaohjaajasta, W.G. Pabstista. Kirjassa häntä tituleerataan "Greta Garbon löytäjäksi" - väite, joka vetää mutkat suoriksi, sillä ensinhän Garbon löysi Mauritz Stiller . Jo tässä vaiheessa tuntosarveni alkavat väristä... W.G. Pabst palaa epäonnistuneen Hollywood-debyyttinsä jälkeen Eurooppaan, tarkoituksenaan vierailla vanhan äitinsä luona. Saksan poliittinen tilanne on kuitenkin kärjistynyt Pabstin poissaolon aikana ja hän ajautuu natsihallinnon propagandakoneiston sätkynukeksi. Kehlmann kuvaa jännittävästi natsi-Saksassa vallinneita realiteettejä, joiden pohjalta kukin joutui tekemään päätöksensä - olenko mukana vai leiki...

Kiitos tästä kesästä, Aulikki Oksanen!

  Olen myöhäisherännäinen monien asioiden suhteen, mutta kun löydän jotain innostavaa niin lähdenkin sitten täysillä mukaan. Ja tänä kesänä tämän palavan innostukseni herätti Aulikki Oksanen ! Kaikki alkoi siitä kun luin Helena Ruuskan viime vuonna ilmestyneen elämäkerran Aulikki Oksasesta. Olen lukenut Ruuskalta kaikki hänen kirjoittamansa elämäkerrat (Hugo Simberg, Marja-Liisa Vartio, Mary Gallen-Kallela ja Eeva Joenpelto) ja kaikki nämä kirjat ovat olleet huikeita aikamatkoja. Ruuska on taitava nitomaan tutkimansa henkilön elämänvaiheet suurempaan historiankehykseen samalla kun hän ripottelee matkan varrelle jännittäviä hippusia kunkin ajan arjesta ja omituisuuksista.  Oksanen eroaa muista Ruuskan kohteista sillä, että hän on vielä mitä suuremmiten elossa, jolloin hän on ollut itse mukana kirjan teossa. Koko prosessi vei kolme vuotta ja valmistui Oksasen 80-vuotispäiväksi. Ruuska sai haastatella koko Oksasen klaanin isompia lastenlapsia myöten ja paikoin lukija onkin kuin ...

Sirpaleita Anna-Leena Härkösen elämästä - ja vähän omastanikin...

Nyt se vihdoin tuli! Tilaamani Taskupainos! Kävin hakemassa kirjastosta ja 24 tuntia myöhemmin kirja oli luettu. Olisin lukenut nopeamminkin, jos työt ja kotihommat eivät olisi estäneet. Ja kirja oli muuten aivan liian lyhyt. Anna-Leena Härkösen tarinointia olisin jaksanut vähintään yhtä kauan kuin Pirkko Saisiotakin. Anna-Leena Härkönen on lempikirjailijani ja yksi niitä harvoja joita luen yhä uudestaan. Hän on myös lohtukirjailijani - samalla tavalla kuin makaronilaatikko on lohturuokani, jota pitää saada kun elämä kohtelee kaltoin. Katja Kallion ystävästään kirjoittama muistelmateos on onneksi täysosuma. Kirjan rakenne on tarkoituksella spiraalimainen, ei aikajärjestyksessä kerrottu ja se toimii todella hyvin. Kerronta on tajunnanvirtamaista - ikäänkuin istuisin saman pöydän ääressä kuuntelemassa Härkösen jutustelua.  Kirjan kerronta on puhtaasti Härköstä itseään, sillä Kallio ei tähän kirjaan ole halunnut haastatella muista ihmisiä. " Mua kiinnostaa sun kokemus elämästä. Että ...

Klassikkohaaste #14: Antti Jalava – Asfalttikukka

  Vaikka Ruotsissa asuu meitä suomentaustaisia n. 7% väestöstä, näkyy se yllättävän vähän ruotsalaisessa kirjallisuuskentässä. Itse asiassa vain kolme kirjaa on onnistunut herättämään ruotsalaismedian mielenkiinnon. Susanna Alakosken Svinalängorna (suomennettuna ’Sikalat’) ilmestyi 2006, jolloin se voitti Ruotsin arvostetuimman kirjallisuuspalkinnon, August-palkinnon ja kirjasta tehtiin myös elokuva muutamaa vuotta myöhemmin. Eija Hetekivi Olsson julkaisi 2011 esikoisromaaninsa ’Ingenbarnsland’, jossa hän kuvaa suomalaissiirtolaisten elämää Göteborgissa. Kirja oli August-palkintoehdokkaana ja se on myöhemmin kasvanut trilogiaksi. Mutta suomalaisen siirtolaiskirjallisuuden pioneeri oli Antti Jalava (1949-2021), jolta vuonna 1980 ilmestyi paljon puhuttu romaani ’Asfaltblomman’ (suom. Pentti Saarikoski ’Asfalttikukka’). Kirja ei ollut kuitenkaan Jalavan esikoisteos, hän oli aikaisemmin kirjoittanut kirjat ’Matti’ ja ’Jag har inte bett att få komma’. Etsin oman aamulehteni Dagens...

Eeva Kilpi: Elämä edestakaisin (Klassikkohaaste #21)

Olen lukenut Eeva Kilpeä koko aikuiselämäni ja monet hänen teoksistaan jopa useaan otteeseen. Kilpi oli myös lohtukirjailijani, kun en päässyt koronasulun aikana Suomeen.  Lääkkeeksi Suomi-ikävääni  auttoi silloin Kilven herkkä ja hersyvä suomen kieli. Olen myös miettinyt voiko "elämän evakkous" siirtyä sukupolvelta toiselle. Ainakin omassa elämässäni tunnistan tätä samaa " nyssyköiden haalijan  -syndroomaa": "Että kaikki tarpeellinen on kasseissa ja pusseissa sängyn alla tai sängyn vieressä, käden ulottuvilla". Koskaan kun ei tiedä milloin se lähtö tulee. Anna-Riikka Carlsonin  kirjassa  "Rakas Eeva Kilpi. Nämä juhlat jatkuvat vielä" Kilpi epäilee, että tokko häntä enää kukaan lukee. Mutta kyllä vaan luetaan! Etenkin Kilven runoutta näkee siteerattavan säännöllisesti kirjasomessa. Proosatekstit ovat ehkä sitten jääneet vähemmälle huomiolle, ja juuri siksi haluankin nostaa esille tämänkertaisessa Klassikkohaastekirjoituksessani yhden Kilven varha...