Siirry pääsisältöön

Vuodenvaihteen lukumaraton 2021 - suuria tunteita ja maagista kerrontaa!



Oksan hyllyltä-blogi emännöi vuodenvaihteen lukumaratonia ja mikä onkaan hauskempi tapa aloittaa uusi vuosi kuin juuri lukeminen! Olen varannut tapani mukaan maratonlukemisiksi muutaman keskeneräisen kirjan ja niiden lisäksi yhden sarjakuva-albumin. Tässä päivittyvässä postauksessa kerron lukutunnelmistani. Ja nyt se alkaa -

01.01.2021 Klo 02.00
Hyvää uutta vuotta! Polkaisen tuoreen vuoden käyntiin syksyn mittaa hiljakseen lukemallani nuoren naisen muistelmilla sotavuosien Berliinistä. Marie on juutalainen, joten elämä on jatkuvaa kamppailua ja piileskelyä. 

Nuori nainen tekee kaikkensa, jotta selviäisi hengissä - nyt hän on juuri saapunut Bulgariaan väärennetyillä papereilla aikomuksena mennä naimisiin Berliinissä tapaamansa bulgarialaismiehen kanssa. Rakkaudesta tuskin on kyse, sen Mariekin huomaa pian, ja lisäksi huonosti väärennetyt paperit aiheuttavat monenlaista hämminkiä. Marie saa neuvon lähteä takaisin Berliiniin, jonne hän lopulta saapuu monen mutkan ja läheltä piti -tilanteen jälkeen.

Luen tätä kirjaa aina pienissä erissä, sillä se on aika ahdistavaa luettavaa. Marie kertoo kuinka sukulainen ja tuttava toisensa perään katoaa kuljetusten myötä ja heidän kohtalonsa ei jää epäselväksi, kuljetusten määränpää on jäljelle jäävillä hyvin tiedossa. Koska Marie on tämän kirjan lopulta kirjoittanut niin tiedän hänen selviävän hengissä, mutta hermoja raastavaa lukemista tämä silti on.


01.01.2021 klo 12.00
Uusi vuosi valkenee pilvisenä ja harmaana ja muun perheen vielä jatkaessa uniaan jatkan lukumaratonia Bernhard Schlinkin seurassa. Luin syksyllä Schlinkin romaanin Olga ja muistin yhtäkkiä, että löytyyhän hyllystäni toinenkin kirja häneltä. Ja vaikka olin lukenut Lukijan jo aiemmin muutama vuosi sitten, niin tarinan käänteet pääsivät yllättämään jälleen kerran.

Nämä kaksi romaania, Olga ja Lukija, ovat muuten kuin kaksi muunnelmaa samasta teemasta. Vanhempi mies, oikeustiedettä lukenut mutta sittemmin kirjailijaksi ryhtynyt, kertoo suhteestaan ja ystävyydestään vanhempaan naiseen. Molempien kirjojen naisilla, Olgalla ja Hannalla, on menneisyydessään salaisuus, jonka mieskertoja saa selville.

Luin tässä joululomalla Annette Hessin romaanin Tulkki, joka käsittelee Schlinkin Lukija-romaanin tavoin keskitysleirioikeudenkäyntiä ja Saksan sodanjälkeisen polven tilintekoa vanhempiensa tekemien rikosten suhteen. Hessin kirja oli minulle pettymys ja siksikin olen iloinen, että luin nyt tämän Schlinkin kirjan uudestaan. 

Schlink ja Hess kuuluvat eri ikäpolviin ja tässä Lukija-romaanissaan Schlink selittääkin kuinka sodan historian käsittelyssä jäi musta aukko 50- ja 80- lukujen välille. Schlinkin sukupolvi sai tietoonsa tuoreeltaan keskitysleireissä tapahtuneet rikokset mutta juuri Hessin sukupolvi on joutunut tekemään aivan uuden tutkimusretken sodan aikaisiin tapahtumiin. 

Tämä selittänee myös sen, että nuorempi kirjailijapolvi yhdistää keskitysleirikuvauksiinsa yllättäviä tyylilajeja, kuten Hess viihdekirjallisuuden piirteitä. Outo lukukokemus oli myös syksyllä lukemani saksalaisen Astrid Rosenfeldin Adamin perintö, jossa Rosenfeld kirjoittaa erään berliiniläisen juutalaisperheen elämästä niin ikään vihdekirjallisuuden maneerein.

Lukumaraton on siis saatu hyvään vauhtiin mutta nyt seuraa päivän kävelyretki ja lounastauko!


01.01.2021 klo 16.00

Luku-urakka jatkuu ja jätetään nyt sota-aikojaan muisteleva Saksa ja siirrytään lähemmäksi omaa todellisuuttani. Suomenruotsalainen Edith Hammar julkaisi viime vuonna (hah, nyt se mokoma 2020 on siirtynyt vihdoin aikajanalla menneisyyteen) esikoisalbuminsa Homo Line, jossa hän kuvaa elämäänsä kahden maan "loukussa". Hammar kuvanmukaisesti lilluu Ruotsin ja Suomen väliä ikuisesti seilaavassa Viking Linen aluksessa ja yrittää päättää kumpaan kaupunkiin oikeasti haluaa, Helsinkiin vai Tukholmaan. 

Helsinki on kotikaupunki, joka päähenkilön mielikuvissa on myyttinen Tom of Finlandin ja homorakkauden salattu kaupunki. Tukholma houkuttelee sekin mutta se rakkaussuhde ei tunnu saavan vastakaikua. Tehdäkö sitten bänät kummankin kanssa, kysyy päähenkilö.

Hammarin kuvakieli on melkeinpä inhorealistisen selkeää, hän kuvaa kummankin kaupungin elämää katujen ja porttikonkien saastaisuutta myöten. Kuvissa on paljon yksityiskohtia näennäisestä rosoisuudesta huolimatta. Hammar puhuu koti-ikävästä, nostalgiasta, ulkopuolisuuden tunteesta - oman elämäni teemat siinä myös tiivistettynä. Lisänä tässä teemojen sopassa vielä homoseksuaalisuus ja suomenruotsalaisena eläminen Ruotsissa. 

Hammarin tarina on vahva todistus kahden maan väliä kulkevan ihmisen elämästä. Se epätoivo, kun missään ei ole hyvä! Ja lopulta ei enää edes tiedä miten ne moneen kertaan muutetut Helsingin raitiovaunulinjat kulkevat ja vanha kotikaupunki muuttuu lopullisesti nostalgiseksi unikuvaksi. Samalla kun uusi kotikaupunki tuntuu vieraalta ja liian "freessiltä", jotta sinne voisi asettautua kaikkine menneisyyden likapyykkeineen.

Kanske har jag ett minst lika destruktivt förhållande till Helsingfors som till Stockholm?

 

02.01.2021 klo 02.00

Loppuillan lukemisina vaihtelen jo aimmin mainitsemaani nuoren juutalaisnaisen selviytymistarinaa sota-ajan Berliinissä ja Anni Kytömäen Finlandia-palkittua Margaritaa. Olen kuullut paljon hyvää Kytömäen kirjoista, mutta tämä oli ensimmäinen häneltä lukemani romaani. Ja kyllä, kaikki ylistyssanat näyttävät pitävän paikkansa!

Kytömäki kirjoittaa taianomaisen kaunista proosaa ja samalla niin yksityiskohtaisesti, että voin todella tuntea kylpylän hiekkakäytävän soran jalkojeni alla ja metsätietä ympäröivien kuusten kostean tuoksun. Ja kun Kytömäki kuvaa hierojan työtä, tunnen lihaa jyystävät sormet kehollani ja haluaisin siltä istumalta tarttua puhelimeen ja varata ajan hierojalta.

Kytömäki luo maailman, jonne on helppo sujahtaa sisälle. Kaikki tuntuu uskottavalta, kaikki maut ja tuoksut ovat oikeita. Ja vaikka yleensä kärsivällisyyteni ei riitä näin yksityiskohtaisen miljöön kuvaamiseen (minkä huomasin esimerkiksi Elena Ferrantea lukiessani), Kytömäki onnistuu vangitsemaan minut Kankariston kylpylään. Maagista!

Vuodenvaihteen lukumaraton antoi vauhdikkaan alun kirjavuodelle 2021 - kaksi kirjaa sain luettua loppuun ja kaksi muuta kirjaa on jo hyvässä vauhdissa. Kiitos kaikille kanssalukijoille ja erikoiskiitos Oksan hyllyltä -blogille, joka emännöi tämänkertaista lukumaratonia!

**
Marie Jalowicz Simon: Untergetaucht. Eine junge Frau überlebt in Berlin 1940-1945
Fischer Verlag 2014

Bernhard Schlink: Lukija
Suomentanut Oli Suominen
WSOY 1998

Edith Hammar: Homo Line
Förlaget 2020

Anni Kytömäki: Margarita
Gummerus 2020

Kommentit

  1. Sinulla on lähtenyt maraton mukavasti käyntiin. Hyviä lukuhetkiä uudenvuodenpäivään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin!! Oma maratonini on jo ohi vaikka lukeminen toki jatkuu nyt viikonloppunakin. Hyvät kirjat meneillään :)

      Poista
  2. Oletpa ehtinut paljon lukemaan maratonin aikana. Minä vasta aloittelin tuossa illalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Osasinkin valita mielenkiintoiset kirjat tälle maratonkerralle :) Lukuiloa!!

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pieni kirjakimara ja bonuksena ruotsinsuomalainen kirjakohu

Tukholmassa on nyt alkanut hanamin aika! Kävin eilen pyörähtämässä Kungsträdgårdenin kautta ja näpsäisemässä muutaman kuvan, minkä nyt siltä ihmismassalta pystyin. Ja aina edelleen tulee mieleen kevät 2020, jolloin sai kävellä lähes yksinään kukkivien kirsikkapuiden alla. Korona-nostalgiaa... It is important to be on the alert for "the decisive moment", says the man next to me who is talking to his date. I agree. The only difference is that he is talking about twentieth-century photography and I am talking about twenty-first-century everything. Yllä oleva ajatus on amerikkalaisen  Jenny Offillin kirjasta 'Weather'  (Ilmastoja) ja se kuvaakin hyvin kirjan hermostunutta tunnelmaa. Tätä kirjaa olin jo palauttamassa lukemattomana kirjastoon, mutta satuin selailemaan sitä muutaman sivun verran ja yhtäkkiä tunsin, että juuri tällaista kirjaa tarvitsin, juuri nyt. Sirpaleinen ja tajunnanvirtamainen teksti oli kuin lepokoti aivoille, jotka on viime viikkoina työstäneet sa...

Kevätsukkahousut jalassa matkaan monikielisyyden maailmoihin

  Mielessäni on pyörinyt viime päivinä Sinikka Nopolan pistämätön kirjan nimi "Tervehdin teitä kevätsukkahousuilla". En ole kyseistä kirjaa (vielä) lukenut, mutta tuo nimi on jäänyt mieleen. Siinä on jotain niin herkullisen suomalaista absurdia huumoria ja sanaleikittelyä. Ja joudun kerta kerran jälkeen toteamaan, että vaikka kuinka opiskelen näitä muita kieliäni ja vaikka pystyn niillä työhommatkin ihan asiallisesti hoitamaan, niin tätä oman kielen tuntua en niihin saa.  Se ei saa kuitenkaan lannistaa vieraiden kielten opiskelua, päinvastoin! Ihmettelyä riittää niissä muissakin kielissä, kuten nyt tässä minulle tällä hetkellä ajankohtaisessa saksan kielessä. Uudet kielet opastavat yllätyksellisille tutkimusmatkoille uusiin maailmoihin. Kuten edellisessä postauksessani mainitsin, nyt ei lueta kirjoja vaan kirjoitetaan lopputyötä. Tämä kevät menee monikielisyyden teorioiden parissa. Tutkielman runko on jo valmis, nyt pistetään paloja paikoilleen.  Ja täytyy sanoa, että tu...

Kun uusi kieli aukenee, avautuu myös uusi kirjamaailma

  Olen juuri lukenut ensimmäisen saksankielisen romaanini! Viimeiset kahdeksan kuukautta olen treenannut lukiosaksaani ihan tosissani kun olen opiskellut saksaa internetin välityksellä koronakeväästä lähtien. Ja yhtäkkiä tuntuu siltä, että koodi aukeaa! Sanat alkavat sisältää merkityksiä ja verbit löytävät oikean paikkansa. Tämän merkkipaalun myötä kirjavalikoimani laajenee neljään kieleen -   suomen, ruotsin ja englannin lisäksi. Mutta mistä löytää mielenkiintoista saksankielistä luettavaa? Kirjaston valikoimat ovat pienet, joten joudun (itselleni asettamastani kirjaostokiellosta huolimatta) tilaamaan kirjoja nettikirjakaupoista. Olen kysellyt kirjavinkkejä molemmilta saksankielenopettajiltani, mutta toinen heistä vannoo Patricia Highsmithin nimeen ja toinen ei opiskeluiltaan juuri ehdi lukea, joten sieltä ei ole apua luvassa. Sosiaalisesta mediasta löysin sattumalta saksalaisen kirjapiirin, ’Der Leseclub’, jossa luetaan ajankohtaista kirjallisuutta, myös käännöskirjallis...

Sirpaleita Anna-Leena Härkösen elämästä - ja vähän omastanikin...

Nyt se vihdoin tuli! Tilaamani Taskupainos! Kävin hakemassa kirjastosta ja 24 tuntia myöhemmin kirja oli luettu. Olisin lukenut nopeamminkin, jos työt ja kotihommat eivät olisi estäneet. Ja kirja oli muuten aivan liian lyhyt. Anna-Leena Härkösen tarinointia olisin jaksanut vähintään yhtä kauan kuin Pirkko Saisiotakin. Anna-Leena Härkönen on lempikirjailijani ja yksi niitä harvoja joita luen yhä uudestaan. Hän on myös lohtukirjailijani - samalla tavalla kuin makaronilaatikko on lohturuokani, jota pitää saada kun elämä kohtelee kaltoin. Katja Kallion ystävästään kirjoittama muistelmateos on onneksi täysosuma. Kirjan rakenne on tarkoituksella spiraalimainen, ei aikajärjestyksessä kerrottu ja se toimii todella hyvin. Kerronta on tajunnanvirtamaista - ikäänkuin istuisin saman pöydän ääressä kuuntelemassa Härkösen jutustelua.  Kirjan kerronta on puhtaasti Härköstä itseään, sillä Kallio ei tähän kirjaan ole halunnut haastatella muista ihmisiä. " Mua kiinnostaa sun kokemus elämästä. Että ...

Onnea Viron kirjallisuus 500 vuotta! - Klassikkohaaste #20

  Tämänkertaisen klassikkohaasteen omistan Viron kirjallisuudelle. Ja ajankohta sopii täydellisesti, sillä eilen - kirjailija A.H. Tammsaaren syntymäpäivänä 30. tammikuuta - Virossa juhlittiin jälleen virolaisen kirjallisuuden päivää . Tällä kertaa päivästä tuli erityisen juhlallinen, sillä se oli samalla lähtölaukaus virolaisen kirjallisuuden juhlavuodelle . Tänä vuonna on nimittäin kulunut tasan 500 vuotta siitä kun ensimmäinen vironkielinen kirja ilmestyi. Lämpimät onnittelut siis kaikille virolaisille!  Kirjallisuuden arvostus on Virossa ollut käsittääkseni aina korkealla. "Oma kieli, oma mieli" oli elintärkeä motto neuvostovuosien aikana. Eikä kai ollut sattumaa, että uudelleen itsenäistyneen Viron ensimmäiseksi presidentiksi valittiin juuri kirjailija Lennart Meri. Maan oman kielen ja kulttuurin esille nostaminen oli presidentin tärkeimpiä tehtäviä kun entisen suurvallan raunioista rakennettiin uusi itsenäinen Viro. Meri on kuvannut kieltä "vahvaksi hirsitaloksi...