Siirry pääsisältöön

Talven parhaat varusteet - sukset ja kirja


Nyt on meilläkin täällä Tukholmassa talvi! Ja pitihän sitä juhlistaa kaivamalla esiin toissa talvena ostamani tuliterät karvapohjasukset. Kerran niillä ehdin hiihdellä, mutta koska viime vuonna ei lunta näillä leveysasteilla näkynyt niin vasta nyt pääsin kokeilemaan toisen kerran. Ja hyvin sekä luisti että piti, vaikka olinkin hiukan epäileväinen näitä karvaisia suksia kohtaan.

Hiukan epäileväinen olen ollut myös Ruotsin kansallisiskonia Ulf Lundellia kohtaan, mutta sain senkin epäilykseni haudata paikkansa pitämättömänä. Katsoin nimittäin viikko sitten SVT:n kaksiosaisen tuoreen dokumentin miehestä ja mitä näin: ei suinkaan mikään mörökölli, niinkuin julkisuuskuva on antanut ymmärtää, vaan huumorintajuinen ja pilke silmäkulmassa jutusteleva mies.

Musiikki tosin kuulostaa korvissani edelleenkin vähän turhan yksitoikkoiselta (anteeksi tämä lausunto, kaikki Lundell-fanit!) eikä dokumentissa esitelty miehen maalaustaidekaan tehnyt kovin suurta vaikutusta. Mutta Lundell on myös kirjailija, jonka esikoisteosta Jack (1976) luetaan nykyään klassikona. 

Muistin myös yhtäkkiä, että olin aikoinaan lukenut hänen kohua herättäneet päiväkirjansa ja dokumentista kävi ilmi, että päiväkirjoja on ilmestynyt jo kaksi uuttakin osaa. Niitä oli tietysti pakko vilkaista.

Tilaamastani äänikirjapalvelusta löytyivät nämä Vardagar-nimellä kulkevat kolme päiväkirjaa sekä e-kirjana että Lundellin itsensä lukemana äänikirjana. Niitä olen nyt viikon mittaan lueskellut ja hengaillut mukana Lundellin arjessa. Sillä sitä ne todella ovat, arjen kuvausta pienintä yksityiskohtaa myöten.

Lundell aloittaa päivät yleensä säätilan ja kotipihansa lintuelämän kuvauksella, jonka jälkeen hän siirtyy tajunnanvirta-tekniikalla havaintoihin sekä oman elämän että maailman tapahtumista. Saamme myös tietää mitä Ulf syö, mitä hän pitää päällään, mitä hän ostaa kaupasta, mitä katsoo televisiosta... Tylsää? Ei suinkaan, vaan suorastaan hypnoottisen  rauhoittavaa luettavaa. Ja jotenkin niin tunnistettavaa...

Såg på tv varningar om fästingar och TBE
S och jag vaccinerade oss på ICA:s parkering
men när?
Jag rotade i lådor efter vaccinationskortet
Borde ligga där, i lådan längst till vänster

eller där i skrivbordslådan där

Nämä Lundellin arkipäivän mietiskelyt saavatkin nyt kulkea mukanani, lueskelen niitä aina muun lukemisen ohessa. Kieli on suhteellisen simppeliä ruotsin kieltä, joten voin suositella näitä myös kieliopintoihin. Ja tosiaan, Lundell-fanit voivat kuunnella tämän kaiken miehen itsensä lukemana!

Kirjastot ovat täällä kotikunnassani olleet suljettuina jo pitkälti toista kuukautta, mutta onneksi näitä lainakirjoja on kertynyt hyllyyn iso pino. Viime vuoden dekkarilöytöni oli Karin Slaughter ja hän löytyi myös pinostani. Tämäkin kirja veti heti mukaansa, Slaughter on todella taitava juonenkutoja. 

Olen lukenut näitä Slaughterin dekkareita sikin sokin, mutta onneksi hän pitää lukijansa ajan tasalla myös aiemmista tapahtumista paljastamatta kuitenkaan liikaa. Olin jo tutustunut Sara Lintonin elämään uuden puolisonsa kanssa, mutta tässä nyt lukemassani siirryin ajassa taaksepäin aikaan, jolloin Sara eli vielä yhdessä ensimmäisen miehenssä Jeffrey Tolliverin kanssa. Jeffrey mainitaan usein myös myöhemmissä kirjoissa ja tiedän hänen jossain vaiheessa kuolevan, mutta nyt sain siis seurata Saran ja Jeffreyn myrskyistä liittoa.

Kirjan alussa Sara ja Jeffrey löytävät sattumalta metsäkävelyllään maan alle haudatun tytön ruumiin ja tutkimuksissa käy ilmi, että tyttö on haudattu elävältä. Jäljet johtavat eräälle maatilalle, jota pyörittää yhden suvun uskonnollinen yhteisö. Julkisivun takaa alkaa kuitenkin paljastua epäilyttäviä yhteyksiä, huumeita ja perheväkivaltaa. Slaughter ottaa kantaa myös aborttikysymykseen, joka ei ole todellakaan mikään päivänselvä asia USA:n Syvässä Etelässä. 

Vaikka Slaughter keksiikin aikamoisen raakoja rikoksia niin vastapainona hän satsaa todella paljon myös henkilöhahmoihinsa. Ihmiset eivät hänen klirjoissaan ole suinkaan mitään paperinukkia vaan ihan oikeita ihmisiä, sekä hyvine että huonoine puolineen. Ja sarjan edetessä on myös mielenkiintoista seurata hahmojen kehitystä, sillä siitäkin puolesta kirjailija pitää huolen. 

Olen nyt tosin yhtäkkiä ymärtänyt, että tuottelias Slaughter on kirjoittanut monta eri sarjaa ja olen jo hiukan pää pyörällä, että mitä tässä pitäisi seuraavaksi lukea. Ehkä vain jatkan tällä summamutikka-linjallani. Joka tapauksessa mukava tietää, että luettavaa riittää!

Uusi viikko edessä - toivotaan, että lunta riittää vielä muutamaan hiihtoretkeen! Kirjoja, niitä onneksi riittää...

**

Ulf Lundell: Vardagar 1-2-3

Wahlström & Widstrand 2018-2019-2020


Karin Slaughter: Faithless (Grant County -sarjan 5. osa)

(Suomennettu nimellä Kadotettu)

Dell Publishing Company 2006

Kommentit

  1. Minä olen lukenut liki kaikki ilmestyneet Slaughterit, tykkään kovasti, vaikka raakaa menoa onkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Raakaa menoa on mutta tykkään myös kun on ihmissuhdehässäkkää 🤭 Tämä oli vasta kolmas Slaughterini mutta haen kirjastosta lisää heti kun taas aukaisevat ovensa! /Mari

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Klassikkohaaste #14: Antti Jalava – Asfalttikukka

  Vaikka Ruotsissa asuu meitä suomentaustaisia n. 7% väestöstä, näkyy se yllättävän vähän ruotsalaisessa kirjallisuuskentässä. Itse asiassa vain kolme kirjaa on onnistunut herättämään ruotsalaismedian mielenkiinnon. Susanna Alakosken Svinalängorna (suomennettuna ’Sikalat’) ilmestyi 2006, jolloin se voitti Ruotsin arvostetuimman kirjallisuuspalkinnon, August-palkinnon ja kirjasta tehtiin myös elokuva muutamaa vuotta myöhemmin. Eija Hetekivi Olsson julkaisi 2011 esikoisromaaninsa ’Ingenbarnsland’, jossa hän kuvaa suomalaissiirtolaisten elämää Göteborgissa. Kirja oli August-palkintoehdokkaana ja se on myöhemmin kasvanut trilogiaksi. Mutta suomalaisen siirtolaiskirjallisuuden pioneeri oli Antti Jalava (1949-2021), jolta vuonna 1980 ilmestyi paljon puhuttu romaani ’Asfaltblomman’ (suom. Pentti Saarikoski ’Asfalttikukka’). Kirja ei ollut kuitenkaan Jalavan esikoisteos, hän oli aikaisemmin kirjoittanut kirjat ’Matti’ ja ’Jag har inte bett att få komma’. Etsin oman aamulehteni Dagens...

Kun Suomen lapset lähtivät Ruotsiin - Anna Takanen: Sinä olet suruni

Tänään 15. joulukuuta on kulunut 80 vuotta ensimmäisen suomalaisia sotalapsia Tukholmaan kuljettaneen laivan lähdöstä. Ruotsiin lähti kaikkiaan sotaa pakoon  noin 70 000 lasta ja melkein neljäsosa heistä jäi palaamatta. Näihin lukuihin  mahtuu traagisia tarinoita, joita on kipuiltu sekä Suomessa että täällä Ruotsissa. Eikä asiasta ole sen kummemmin puhuttu, kummassakaan maassa. Yksi Ruotsiin jääneistä lapsista oli Anna Takasen Timo-isä, jonka tarinan Takanen on nyt kirjoittanut kirjaksi "Sörjen som blev". Mutta kirja ei ole pelkästään sotalapsen tarina sillä 80 vuoden takainen tragedia vaikuttaa monen perheen elämään edelleen. Takanen sanoo, että sotalapsen traumasta selviämiseen menee neljä sukupolvea. Tässä yhtälössä hän laskee itsensä kolmanneksi sukupolveksi. Anna Takanen eli lapsuutensa oudossa välitilassa. Hän oli syntynyt Ruotsissa ja puhui ruotsia, mutta sukunimensä vuoksi hänet luokiteltiin suomalaiseksi. Koulussa häntä kiusattiin juuri suomalaisuutensa takia...

Lukupinon ilot ja pettymykset - ja miten ryhdytään vastuulliseksi kirjastonkäyttäjäksi

  Olen nyt vihdoin ja viimein älynnyt, että kirjastovaraukset voi paussata! Tunsin tosin suurta haikeutta kun ilmoitin kirjaston tietokannalle, että seuraavan kerran kirjoja voi toimittaa minulle vasta huhtikuun lopussa. Siihen mennessä olisi nimittäin tarkoitus saada yliopiston lopputyö kasaan.  Mutta iloitaan nyt vielä sitäkin suuremmalla syyllä tästä käsillä olevasta pinosta, jonka olen onnistunut taas itselleni kasaamaan. Olen näitä kirjoja varaillut blogista ja kirjainstasta löytämieni vinkkien perusteella, kiitos taas kaikille vinkkaajille!  Aloitetaan kirjapinon pettymyksestä. Lea Ypin omaelämäkerrallinen teos "Vapaa" lapsuudesta 80-luvun Albaniassa on yksi viime vuosien sykähdyttävimmistä lukukokemuksistani. Niinpä Ypin uusin kirja "Indignity" meni heittämällä lukulistalleni. Mutta... Kirja jatkaa Albanian historian kuvauksella, mikä on teoksen parasta antia. Olen edelleen erittäin utelias kuulemaan lisää Albaniasta! Samalla kun nolottaa tajuta kuinka vähä...

Rakas vihattu lähiöni

Kun aikoinaan muutimme mieheni kanssa yhteen ei vaihtoehtoja ollut kovinkaan monta. Jotta Tukholmassa saisi vuokra-asunnon on jonossa oltava, alueesta riippuen, 5-25 vuotta. Miehelläni oli vuokrakaksio mutta todennäköisyys, että joku haluaisi vaihtaa isomman asuntonsa pienempään tuntui aika olemattomalta. Niinpä lähdimme etsimään kotia yhdessä pankin kanssa. Mielessämme oli heti alue, jolla olimme käyneet monta kertaa kylässä ystäviemme rivitaloasunnossa. Asunnot olivat tilavia ja lähellä oli paljon metsää ja vettä. Ja kuinka ollakaan, unelmakotimme löytyi nopeasti! Muutimme syksyllä 2006 ja kotiuduimme nopeasti. Alue on luonnonkaunista ja naapurusto hauskasti monikulttuurista. Ainoa ongelma on se, että asumme "pahamaineisessa" tukholmalaislähiössä. Meille aikuisille siitä oli lähinnä vain hyötyä sillä asunnot olivat noin miljoona kruunua edullisempia kuin muilla alueilla. Mutta miehen teinityttäret huomasivat pian, että keskustassa asuvia kavereita oli vaikea saada ky...

Rouva C, oletan?

Aivan ensimmäiseksi tämän lukijan piti päivittää sisäinen kuvansa Minna Canthista. Tiedättehän sen kuvan, jossa Canth istuu musta hattu päässä, suu viivana ja silmissä väsynyt katse. Sen, jossa Canth näyttää jo vanhukselta paitsi että hän ei ollut vanhus eikä koskaan edes yltänyt siihen ikään. Minna Canth kuoli vain 53-vuotiaana! Mutta seitsemän lasta, puolison varhainen kuolema ja taloushuolet olivat vanhentaneet Minnaa auttamattomasti. Minna Rytisalon Minna on nuori tyttö, opettajaseminaarilainen, kihlattu ja sittemmin aviovaimo. Vaimo, josta Ferdinand-puoliso salaa toivoo, että tämä olisi vähän enemmän kuin muut, "tasainen, vähempään tyytyvä". Mutta olihan hän kuitenkin alunperin rakastunut juuri Minnan temperamentiin, älykkyyteen ja nokkeluuteen. "Minä en ole vaimoni vartija", toteaa Ferdinand ja Rytisalo kuvaakin Canthien avioliiton harvinaisen lämpimänä - eikä pelkästään tuon ajan mittapuun mukaan. Rytisalon romaanissa kuvataan hyvin 1800-luvun asennei...