Siirry pääsisältöön

Talven parhaat varusteet - sukset ja kirja


Nyt on meilläkin täällä Tukholmassa talvi! Ja pitihän sitä juhlistaa kaivamalla esiin toissa talvena ostamani tuliterät karvapohjasukset. Kerran niillä ehdin hiihdellä, mutta koska viime vuonna ei lunta näillä leveysasteilla näkynyt niin vasta nyt pääsin kokeilemaan toisen kerran. Ja hyvin sekä luisti että piti, vaikka olinkin hiukan epäileväinen näitä karvaisia suksia kohtaan.

Hiukan epäileväinen olen ollut myös Ruotsin kansallisiskonia Ulf Lundellia kohtaan, mutta sain senkin epäilykseni haudata paikkansa pitämättömänä. Katsoin nimittäin viikko sitten SVT:n kaksiosaisen tuoreen dokumentin miehestä ja mitä näin: ei suinkaan mikään mörökölli, niinkuin julkisuuskuva on antanut ymmärtää, vaan huumorintajuinen ja pilke silmäkulmassa jutusteleva mies.

Musiikki tosin kuulostaa korvissani edelleenkin vähän turhan yksitoikkoiselta (anteeksi tämä lausunto, kaikki Lundell-fanit!) eikä dokumentissa esitelty miehen maalaustaidekaan tehnyt kovin suurta vaikutusta. Mutta Lundell on myös kirjailija, jonka esikoisteosta Jack (1976) luetaan nykyään klassikona. 

Muistin myös yhtäkkiä, että olin aikoinaan lukenut hänen kohua herättäneet päiväkirjansa ja dokumentista kävi ilmi, että päiväkirjoja on ilmestynyt jo kaksi uuttakin osaa. Niitä oli tietysti pakko vilkaista.

Tilaamastani äänikirjapalvelusta löytyivät nämä Vardagar-nimellä kulkevat kolme päiväkirjaa sekä e-kirjana että Lundellin itsensä lukemana äänikirjana. Niitä olen nyt viikon mittaan lueskellut ja hengaillut mukana Lundellin arjessa. Sillä sitä ne todella ovat, arjen kuvausta pienintä yksityiskohtaa myöten.

Lundell aloittaa päivät yleensä säätilan ja kotipihansa lintuelämän kuvauksella, jonka jälkeen hän siirtyy tajunnanvirta-tekniikalla havaintoihin sekä oman elämän että maailman tapahtumista. Saamme myös tietää mitä Ulf syö, mitä hän pitää päällään, mitä hän ostaa kaupasta, mitä katsoo televisiosta... Tylsää? Ei suinkaan, vaan suorastaan hypnoottisen  rauhoittavaa luettavaa. Ja jotenkin niin tunnistettavaa...

Såg på tv varningar om fästingar och TBE
S och jag vaccinerade oss på ICA:s parkering
men när?
Jag rotade i lådor efter vaccinationskortet
Borde ligga där, i lådan längst till vänster

eller där i skrivbordslådan där

Nämä Lundellin arkipäivän mietiskelyt saavatkin nyt kulkea mukanani, lueskelen niitä aina muun lukemisen ohessa. Kieli on suhteellisen simppeliä ruotsin kieltä, joten voin suositella näitä myös kieliopintoihin. Ja tosiaan, Lundell-fanit voivat kuunnella tämän kaiken miehen itsensä lukemana!

Kirjastot ovat täällä kotikunnassani olleet suljettuina jo pitkälti toista kuukautta, mutta onneksi näitä lainakirjoja on kertynyt hyllyyn iso pino. Viime vuoden dekkarilöytöni oli Karin Slaughter ja hän löytyi myös pinostani. Tämäkin kirja veti heti mukaansa, Slaughter on todella taitava juonenkutoja. 

Olen lukenut näitä Slaughterin dekkareita sikin sokin, mutta onneksi hän pitää lukijansa ajan tasalla myös aiemmista tapahtumista paljastamatta kuitenkaan liikaa. Olin jo tutustunut Sara Lintonin elämään uuden puolisonsa kanssa, mutta tässä nyt lukemassani siirryin ajassa taaksepäin aikaan, jolloin Sara eli vielä yhdessä ensimmäisen miehenssä Jeffrey Tolliverin kanssa. Jeffrey mainitaan usein myös myöhemmissä kirjoissa ja tiedän hänen jossain vaiheessa kuolevan, mutta nyt sain siis seurata Saran ja Jeffreyn myrskyistä liittoa.

Kirjan alussa Sara ja Jeffrey löytävät sattumalta metsäkävelyllään maan alle haudatun tytön ruumiin ja tutkimuksissa käy ilmi, että tyttö on haudattu elävältä. Jäljet johtavat eräälle maatilalle, jota pyörittää yhden suvun uskonnollinen yhteisö. Julkisivun takaa alkaa kuitenkin paljastua epäilyttäviä yhteyksiä, huumeita ja perheväkivaltaa. Slaughter ottaa kantaa myös aborttikysymykseen, joka ei ole todellakaan mikään päivänselvä asia USA:n Syvässä Etelässä. 

Vaikka Slaughter keksiikin aikamoisen raakoja rikoksia niin vastapainona hän satsaa todella paljon myös henkilöhahmoihinsa. Ihmiset eivät hänen klirjoissaan ole suinkaan mitään paperinukkia vaan ihan oikeita ihmisiä, sekä hyvine että huonoine puolineen. Ja sarjan edetessä on myös mielenkiintoista seurata hahmojen kehitystä, sillä siitäkin puolesta kirjailija pitää huolen. 

Olen nyt tosin yhtäkkiä ymärtänyt, että tuottelias Slaughter on kirjoittanut monta eri sarjaa ja olen jo hiukan pää pyörällä, että mitä tässä pitäisi seuraavaksi lukea. Ehkä vain jatkan tällä summamutikka-linjallani. Joka tapauksessa mukava tietää, että luettavaa riittää!

Uusi viikko edessä - toivotaan, että lunta riittää vielä muutamaan hiihtoretkeen! Kirjoja, niitä onneksi riittää...

**

Ulf Lundell: Vardagar 1-2-3

Wahlström & Widstrand 2018-2019-2020


Karin Slaughter: Faithless (Grant County -sarjan 5. osa)

(Suomennettu nimellä Kadotettu)

Dell Publishing Company 2006

Kommentit

  1. Minä olen lukenut liki kaikki ilmestyneet Slaughterit, tykkään kovasti, vaikka raakaa menoa onkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Raakaa menoa on mutta tykkään myös kun on ihmissuhdehässäkkää 🤭 Tämä oli vasta kolmas Slaughterini mutta haen kirjastosta lisää heti kun taas aukaisevat ovensa! /Mari

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Klassikkohaaste #14: Antti Jalava – Asfalttikukka

  Vaikka Ruotsissa asuu meitä suomentaustaisia n. 7% väestöstä, näkyy se yllättävän vähän ruotsalaisessa kirjallisuuskentässä. Itse asiassa vain kolme kirjaa on onnistunut herättämään ruotsalaismedian mielenkiinnon. Susanna Alakosken Svinalängorna (suomennettuna ’Sikalat’) ilmestyi 2006, jolloin se voitti Ruotsin arvostetuimman kirjallisuuspalkinnon, August-palkinnon ja kirjasta tehtiin myös elokuva muutamaa vuotta myöhemmin. Eija Hetekivi Olsson julkaisi 2011 esikoisromaaninsa ’Ingenbarnsland’, jossa hän kuvaa suomalaissiirtolaisten elämää Göteborgissa. Kirja oli August-palkintoehdokkaana ja se on myöhemmin kasvanut trilogiaksi. Mutta suomalaisen siirtolaiskirjallisuuden pioneeri oli Antti Jalava (1949-2021), jolta vuonna 1980 ilmestyi paljon puhuttu romaani ’Asfaltblomman’ (suom. Pentti Saarikoski ’Asfalttikukka’). Kirja ei ollut kuitenkaan Jalavan esikoisteos, hän oli aikaisemmin kirjoittanut kirjat ’Matti’ ja ’Jag har inte bett att få komma’. Etsin oman aamulehteni Dagens...

Ingeborg Bachmann 100 vuotta – saksankielisen modernismin klassikko (Klassikkohaaste #23)

Tämänkertaiseen kirjabloggaajien klassikkohaasteeseen pyörittelin mielessäni jo ihan toista kirjaa, kunnes yhtäkkiä tajusin, että nythän on Ingeborg Bachmann-juhlavuosi! Ja koska arvaan, että tämä saksankielisen kirjallisuuden moderni klassikkokirjailija ei ole kovin tuttu Suomessa, niin käytänpä tilaisuuden hyväkseni. Aloitetaan lyhyellä elämäkerralla: Ingeborg Bachmann syntyi 25. kesäkuuta 1926 Itävallan Klagenfurtissa. Bachmann aloitti opintonsa heti kun yliopistot avasivat ovensa sodan jälkeen aineinaan filosofia, psykologia ja germanistiikka ja hän väitteli tohtoriksi 1950 Martin Heideggeria käsittelevällä työllään. Opintojen jälkeen Bachmann työskenteli toimittajana, mutta oma kirjallinen ura sai vauhtia kun Bachmann tutustui Gruppe 47 -ryhmään, jossa hän tapasi saksankielisen kirjallisuuden huippunimiä, kuten Paul Celan, Heinrich Böll ja Günter Grass.  Bachmann julkaisi aluksi lyriikkaa ja radioteatterinäytelmiä ( Hörspiel oli sodanjälkeisessä Saksassa erittäin suosittu taid...

Klassikkohaaste 18 - Erich Kästner: Tuuliajolla Berliinissä

  Olen parin viime vuoden aikana tutustunut oikein urakalla saksalaisin klassikoihin. Kiitos siitä kuuluu sattumanvaraiselle neronleimaukselleni, jonka johdosta aloin opiskella yliopistolla  saksan kieltä ja kulttuuria. Ja mitä klassikkoja sieltä onkaan pulpahtanut esiin! Vaikkapa nyt tämä Erich Kästnerin Fabian vuodelta 1931. Täytyy myöntää, että kirjallisuuskurssimme alkaessa Kästnerin teos oli se, jota ehkä kaikkein vähiten odotin. Olihan siellä tarjolla myös Mannia ja Kafkaa. Mutta kurssin lopussa se kirja, joka sitten kuitenkin eniten jäi päätäni vaivaamaan, oli juuri Fabian. Laitetaanpa tähän heti alkuun hyvät uutiset: kirja on suomennettu viime vuonna, joten jos tämän postaukseni jälkeen haluaa tutustua kirjaan tarkemmin siihen löytyy Vesa Tapio Valon tuore (ja hyvä!) suomennos vuodelta 2023 (Aviador). Suomeksi kirja on saanut tarinaa hyvin kuvaavan nimen "Tuuliajolla Berliinissä".  Jakob Fabian on kolmekymppinen kirjallisuustieteilijä, joka elättää itsensä erilais...

Eeva Kilpi: Elämä edestakaisin (Klassikkohaaste #21)

Olen lukenut Eeva Kilpeä koko aikuiselämäni ja monet hänen teoksistaan jopa useaan otteeseen. Kilpi oli myös lohtukirjailijani, kun en päässyt koronasulun aikana Suomeen.  Lääkkeeksi Suomi-ikävääni  auttoi silloin Kilven herkkä ja hersyvä suomen kieli. Olen myös miettinyt voiko "elämän evakkous" siirtyä sukupolvelta toiselle. Ainakin omassa elämässäni tunnistan tätä samaa " nyssyköiden haalijan  -syndroomaa": "Että kaikki tarpeellinen on kasseissa ja pusseissa sängyn alla tai sängyn vieressä, käden ulottuvilla". Koskaan kun ei tiedä milloin se lähtö tulee. Anna-Riikka Carlsonin  kirjassa  "Rakas Eeva Kilpi. Nämä juhlat jatkuvat vielä" Kilpi epäilee, että tokko häntä enää kukaan lukee. Mutta kyllä vaan luetaan! Etenkin Kilven runoutta näkee siteerattavan säännöllisesti kirjasomessa. Proosatekstit ovat ehkä sitten jääneet vähemmälle huomiolle, ja juuri siksi haluankin nostaa esille tämänkertaisessa Klassikkohaastekirjoituksessani yhden Kilven varha...

Kun Suomen lapset lähtivät Ruotsiin - Anna Takanen: Sinä olet suruni

Tänään 15. joulukuuta on kulunut 80 vuotta ensimmäisen suomalaisia sotalapsia Tukholmaan kuljettaneen laivan lähdöstä. Ruotsiin lähti kaikkiaan sotaa pakoon  noin 70 000 lasta ja melkein neljäsosa heistä jäi palaamatta. Näihin lukuihin  mahtuu traagisia tarinoita, joita on kipuiltu sekä Suomessa että täällä Ruotsissa. Eikä asiasta ole sen kummemmin puhuttu, kummassakaan maassa. Yksi Ruotsiin jääneistä lapsista oli Anna Takasen Timo-isä, jonka tarinan Takanen on nyt kirjoittanut kirjaksi "Sörjen som blev". Mutta kirja ei ole pelkästään sotalapsen tarina sillä 80 vuoden takainen tragedia vaikuttaa monen perheen elämään edelleen. Takanen sanoo, että sotalapsen traumasta selviämiseen menee neljä sukupolvea. Tässä yhtälössä hän laskee itsensä kolmanneksi sukupolveksi. Anna Takanen eli lapsuutensa oudossa välitilassa. Hän oli syntynyt Ruotsissa ja puhui ruotsia, mutta sukunimensä vuoksi hänet luokiteltiin suomalaiseksi. Koulussa häntä kiusattiin juuri suomalaisuutensa takia...