Siirry pääsisältöön

Vuodenvaihteen lukumaraton 2021 - suuria tunteita ja maagista kerrontaa!



Oksan hyllyltä-blogi emännöi vuodenvaihteen lukumaratonia ja mikä onkaan hauskempi tapa aloittaa uusi vuosi kuin juuri lukeminen! Olen varannut tapani mukaan maratonlukemisiksi muutaman keskeneräisen kirjan ja niiden lisäksi yhden sarjakuva-albumin. Tässä päivittyvässä postauksessa kerron lukutunnelmistani. Ja nyt se alkaa -

01.01.2021 Klo 02.00
Hyvää uutta vuotta! Polkaisen tuoreen vuoden käyntiin syksyn mittaa hiljakseen lukemallani nuoren naisen muistelmilla sotavuosien Berliinistä. Marie on juutalainen, joten elämä on jatkuvaa kamppailua ja piileskelyä. 

Nuori nainen tekee kaikkensa, jotta selviäisi hengissä - nyt hän on juuri saapunut Bulgariaan väärennetyillä papereilla aikomuksena mennä naimisiin Berliinissä tapaamansa bulgarialaismiehen kanssa. Rakkaudesta tuskin on kyse, sen Mariekin huomaa pian, ja lisäksi huonosti väärennetyt paperit aiheuttavat monenlaista hämminkiä. Marie saa neuvon lähteä takaisin Berliiniin, jonne hän lopulta saapuu monen mutkan ja läheltä piti -tilanteen jälkeen.

Luen tätä kirjaa aina pienissä erissä, sillä se on aika ahdistavaa luettavaa. Marie kertoo kuinka sukulainen ja tuttava toisensa perään katoaa kuljetusten myötä ja heidän kohtalonsa ei jää epäselväksi, kuljetusten määränpää on jäljelle jäävillä hyvin tiedossa. Koska Marie on tämän kirjan lopulta kirjoittanut niin tiedän hänen selviävän hengissä, mutta hermoja raastavaa lukemista tämä silti on.


01.01.2021 klo 12.00
Uusi vuosi valkenee pilvisenä ja harmaana ja muun perheen vielä jatkaessa uniaan jatkan lukumaratonia Bernhard Schlinkin seurassa. Luin syksyllä Schlinkin romaanin Olga ja muistin yhtäkkiä, että löytyyhän hyllystäni toinenkin kirja häneltä. Ja vaikka olin lukenut Lukijan jo aiemmin muutama vuosi sitten, niin tarinan käänteet pääsivät yllättämään jälleen kerran.

Nämä kaksi romaania, Olga ja Lukija, ovat muuten kuin kaksi muunnelmaa samasta teemasta. Vanhempi mies, oikeustiedettä lukenut mutta sittemmin kirjailijaksi ryhtynyt, kertoo suhteestaan ja ystävyydestään vanhempaan naiseen. Molempien kirjojen naisilla, Olgalla ja Hannalla, on menneisyydessään salaisuus, jonka mieskertoja saa selville.

Luin tässä joululomalla Annette Hessin romaanin Tulkki, joka käsittelee Schlinkin Lukija-romaanin tavoin keskitysleirioikeudenkäyntiä ja Saksan sodanjälkeisen polven tilintekoa vanhempiensa tekemien rikosten suhteen. Hessin kirja oli minulle pettymys ja siksikin olen iloinen, että luin nyt tämän Schlinkin kirjan uudestaan. 

Schlink ja Hess kuuluvat eri ikäpolviin ja tässä Lukija-romaanissaan Schlink selittääkin kuinka sodan historian käsittelyssä jäi musta aukko 50- ja 80- lukujen välille. Schlinkin sukupolvi sai tietoonsa tuoreeltaan keskitysleireissä tapahtuneet rikokset mutta juuri Hessin sukupolvi on joutunut tekemään aivan uuden tutkimusretken sodan aikaisiin tapahtumiin. 

Tämä selittänee myös sen, että nuorempi kirjailijapolvi yhdistää keskitysleirikuvauksiinsa yllättäviä tyylilajeja, kuten Hess viihdekirjallisuuden piirteitä. Outo lukukokemus oli myös syksyllä lukemani saksalaisen Astrid Rosenfeldin Adamin perintö, jossa Rosenfeld kirjoittaa erään berliiniläisen juutalaisperheen elämästä niin ikään vihdekirjallisuuden maneerein.

Lukumaraton on siis saatu hyvään vauhtiin mutta nyt seuraa päivän kävelyretki ja lounastauko!


01.01.2021 klo 16.00

Luku-urakka jatkuu ja jätetään nyt sota-aikojaan muisteleva Saksa ja siirrytään lähemmäksi omaa todellisuuttani. Suomenruotsalainen Edith Hammar julkaisi viime vuonna (hah, nyt se mokoma 2020 on siirtynyt vihdoin aikajanalla menneisyyteen) esikoisalbuminsa Homo Line, jossa hän kuvaa elämäänsä kahden maan "loukussa". Hammar kuvanmukaisesti lilluu Ruotsin ja Suomen väliä ikuisesti seilaavassa Viking Linen aluksessa ja yrittää päättää kumpaan kaupunkiin oikeasti haluaa, Helsinkiin vai Tukholmaan. 

Helsinki on kotikaupunki, joka päähenkilön mielikuvissa on myyttinen Tom of Finlandin ja homorakkauden salattu kaupunki. Tukholma houkuttelee sekin mutta se rakkaussuhde ei tunnu saavan vastakaikua. Tehdäkö sitten bänät kummankin kanssa, kysyy päähenkilö.

Hammarin kuvakieli on melkeinpä inhorealistisen selkeää, hän kuvaa kummankin kaupungin elämää katujen ja porttikonkien saastaisuutta myöten. Kuvissa on paljon yksityiskohtia näennäisestä rosoisuudesta huolimatta. Hammar puhuu koti-ikävästä, nostalgiasta, ulkopuolisuuden tunteesta - oman elämäni teemat siinä myös tiivistettynä. Lisänä tässä teemojen sopassa vielä homoseksuaalisuus ja suomenruotsalaisena eläminen Ruotsissa. 

Hammarin tarina on vahva todistus kahden maan väliä kulkevan ihmisen elämästä. Se epätoivo, kun missään ei ole hyvä! Ja lopulta ei enää edes tiedä miten ne moneen kertaan muutetut Helsingin raitiovaunulinjat kulkevat ja vanha kotikaupunki muuttuu lopullisesti nostalgiseksi unikuvaksi. Samalla kun uusi kotikaupunki tuntuu vieraalta ja liian "freessiltä", jotta sinne voisi asettautua kaikkine menneisyyden likapyykkeineen.

Kanske har jag ett minst lika destruktivt förhållande till Helsingfors som till Stockholm?

 

02.01.2021 klo 02.00

Loppuillan lukemisina vaihtelen jo aimmin mainitsemaani nuoren juutalaisnaisen selviytymistarinaa sota-ajan Berliinissä ja Anni Kytömäen Finlandia-palkittua Margaritaa. Olen kuullut paljon hyvää Kytömäen kirjoista, mutta tämä oli ensimmäinen häneltä lukemani romaani. Ja kyllä, kaikki ylistyssanat näyttävät pitävän paikkansa!

Kytömäki kirjoittaa taianomaisen kaunista proosaa ja samalla niin yksityiskohtaisesti, että voin todella tuntea kylpylän hiekkakäytävän soran jalkojeni alla ja metsätietä ympäröivien kuusten kostean tuoksun. Ja kun Kytömäki kuvaa hierojan työtä, tunnen lihaa jyystävät sormet kehollani ja haluaisin siltä istumalta tarttua puhelimeen ja varata ajan hierojalta.

Kytömäki luo maailman, jonne on helppo sujahtaa sisälle. Kaikki tuntuu uskottavalta, kaikki maut ja tuoksut ovat oikeita. Ja vaikka yleensä kärsivällisyyteni ei riitä näin yksityiskohtaisen miljöön kuvaamiseen (minkä huomasin esimerkiksi Elena Ferrantea lukiessani), Kytömäki onnistuu vangitsemaan minut Kankariston kylpylään. Maagista!

Vuodenvaihteen lukumaraton antoi vauhdikkaan alun kirjavuodelle 2021 - kaksi kirjaa sain luettua loppuun ja kaksi muuta kirjaa on jo hyvässä vauhdissa. Kiitos kaikille kanssalukijoille ja erikoiskiitos Oksan hyllyltä -blogille, joka emännöi tämänkertaista lukumaratonia!

**
Marie Jalowicz Simon: Untergetaucht. Eine junge Frau überlebt in Berlin 1940-1945
Fischer Verlag 2014

Bernhard Schlink: Lukija
Suomentanut Oli Suominen
WSOY 1998

Edith Hammar: Homo Line
Förlaget 2020

Anni Kytömäki: Margarita
Gummerus 2020

Kommentit

  1. Sinulla on lähtenyt maraton mukavasti käyntiin. Hyviä lukuhetkiä uudenvuodenpäivään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin!! Oma maratonini on jo ohi vaikka lukeminen toki jatkuu nyt viikonloppunakin. Hyvät kirjat meneillään :)

      Poista
  2. Oletpa ehtinut paljon lukemaan maratonin aikana. Minä vasta aloittelin tuossa illalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Osasinkin valita mielenkiintoiset kirjat tälle maratonkerralle :) Lukuiloa!!

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ingeborg Bachmann 100 vuotta – saksankielisen modernismin klassikko (Klassikkohaaste #23)

Tämänkertaiseen kirjabloggaajien klassikkohaasteeseen pyörittelin mielessäni jo ihan toista kirjaa, kunnes yhtäkkiä tajusin, että nythän on Ingeborg Bachmann-juhlavuosi! Ja koska arvaan, että tämä saksankielisen kirjallisuuden moderni klassikkokirjailija ei ole kovin tuttu Suomessa, niin käytänpä tilaisuuden hyväkseni. Aloitetaan lyhyellä elämäkerralla: Ingeborg Bachmann syntyi 25. kesäkuuta 1926 Itävallan Klagenfurtissa. Bachmann aloitti opintonsa heti kun yliopistot avasivat ovensa sodan jälkeen aineinaan filosofia, psykologia ja germanistiikka ja hän väitteli tohtoriksi 1950 Martin Heideggeria käsittelevällä työllään. Opintojen jälkeen Bachmann työskenteli toimittajana, mutta oma kirjallinen ura sai vauhtia kun Bachmann tutustui Gruppe 47 -ryhmään, jossa hän tapasi saksankielisen kirjallisuuden huippunimiä, kuten Paul Celan, Heinrich Böll ja Günter Grass.  Bachmann julkaisi aluksi lyriikkaa ja radioteatterinäytelmiä ( Hörspiel oli sodanjälkeisessä Saksassa erittäin suosittu taid...

Klassikkohaaste #14: Antti Jalava – Asfalttikukka

  Vaikka Ruotsissa asuu meitä suomentaustaisia n. 7% väestöstä, näkyy se yllättävän vähän ruotsalaisessa kirjallisuuskentässä. Itse asiassa vain kolme kirjaa on onnistunut herättämään ruotsalaismedian mielenkiinnon. Susanna Alakosken Svinalängorna (suomennettuna ’Sikalat’) ilmestyi 2006, jolloin se voitti Ruotsin arvostetuimman kirjallisuuspalkinnon, August-palkinnon ja kirjasta tehtiin myös elokuva muutamaa vuotta myöhemmin. Eija Hetekivi Olsson julkaisi 2011 esikoisromaaninsa ’Ingenbarnsland’, jossa hän kuvaa suomalaissiirtolaisten elämää Göteborgissa. Kirja oli August-palkintoehdokkaana ja se on myöhemmin kasvanut trilogiaksi. Mutta suomalaisen siirtolaiskirjallisuuden pioneeri oli Antti Jalava (1949-2021), jolta vuonna 1980 ilmestyi paljon puhuttu romaani ’Asfaltblomman’ (suom. Pentti Saarikoski ’Asfalttikukka’). Kirja ei ollut kuitenkaan Jalavan esikoisteos, hän oli aikaisemmin kirjoittanut kirjat ’Matti’ ja ’Jag har inte bett att få komma’. Etsin oman aamulehteni Dagens...

Klassikkohaaste 18 - Erich Kästner: Tuuliajolla Berliinissä

  Olen parin viime vuoden aikana tutustunut oikein urakalla saksalaisin klassikoihin. Kiitos siitä kuuluu sattumanvaraiselle neronleimaukselleni, jonka johdosta aloin opiskella yliopistolla  saksan kieltä ja kulttuuria. Ja mitä klassikkoja sieltä onkaan pulpahtanut esiin! Vaikkapa nyt tämä Erich Kästnerin Fabian vuodelta 1931. Täytyy myöntää, että kirjallisuuskurssimme alkaessa Kästnerin teos oli se, jota ehkä kaikkein vähiten odotin. Olihan siellä tarjolla myös Mannia ja Kafkaa. Mutta kurssin lopussa se kirja, joka sitten kuitenkin eniten jäi päätäni vaivaamaan, oli juuri Fabian. Laitetaanpa tähän heti alkuun hyvät uutiset: kirja on suomennettu viime vuonna, joten jos tämän postaukseni jälkeen haluaa tutustua kirjaan tarkemmin siihen löytyy Vesa Tapio Valon tuore (ja hyvä!) suomennos vuodelta 2023 (Aviador). Suomeksi kirja on saanut tarinaa hyvin kuvaavan nimen "Tuuliajolla Berliinissä".  Jakob Fabian on kolmekymppinen kirjallisuustieteilijä, joka elättää itsensä erilais...

Eeva Kilpi: Elämä edestakaisin (Klassikkohaaste #21)

Olen lukenut Eeva Kilpeä koko aikuiselämäni ja monet hänen teoksistaan jopa useaan otteeseen. Kilpi oli myös lohtukirjailijani, kun en päässyt koronasulun aikana Suomeen.  Lääkkeeksi Suomi-ikävääni  auttoi silloin Kilven herkkä ja hersyvä suomen kieli. Olen myös miettinyt voiko "elämän evakkous" siirtyä sukupolvelta toiselle. Ainakin omassa elämässäni tunnistan tätä samaa " nyssyköiden haalijan  -syndroomaa": "Että kaikki tarpeellinen on kasseissa ja pusseissa sängyn alla tai sängyn vieressä, käden ulottuvilla". Koskaan kun ei tiedä milloin se lähtö tulee. Anna-Riikka Carlsonin  kirjassa  "Rakas Eeva Kilpi. Nämä juhlat jatkuvat vielä" Kilpi epäilee, että tokko häntä enää kukaan lukee. Mutta kyllä vaan luetaan! Etenkin Kilven runoutta näkee siteerattavan säännöllisesti kirjasomessa. Proosatekstit ovat ehkä sitten jääneet vähemmälle huomiolle, ja juuri siksi haluankin nostaa esille tämänkertaisessa Klassikkohaastekirjoituksessani yhden Kilven varha...

Kun Suomen lapset lähtivät Ruotsiin - Anna Takanen: Sinä olet suruni

Tänään 15. joulukuuta on kulunut 80 vuotta ensimmäisen suomalaisia sotalapsia Tukholmaan kuljettaneen laivan lähdöstä. Ruotsiin lähti kaikkiaan sotaa pakoon  noin 70 000 lasta ja melkein neljäsosa heistä jäi palaamatta. Näihin lukuihin  mahtuu traagisia tarinoita, joita on kipuiltu sekä Suomessa että täällä Ruotsissa. Eikä asiasta ole sen kummemmin puhuttu, kummassakaan maassa. Yksi Ruotsiin jääneistä lapsista oli Anna Takasen Timo-isä, jonka tarinan Takanen on nyt kirjoittanut kirjaksi "Sörjen som blev". Mutta kirja ei ole pelkästään sotalapsen tarina sillä 80 vuoden takainen tragedia vaikuttaa monen perheen elämään edelleen. Takanen sanoo, että sotalapsen traumasta selviämiseen menee neljä sukupolvea. Tässä yhtälössä hän laskee itsensä kolmanneksi sukupolveksi. Anna Takanen eli lapsuutensa oudossa välitilassa. Hän oli syntynyt Ruotsissa ja puhui ruotsia, mutta sukunimensä vuoksi hänet luokiteltiin suomalaiseksi. Koulussa häntä kiusattiin juuri suomalaisuutensa takia...