Siirry pääsisältöön

Bibliofiilin tunnontuskia: kirjahyllyn päivitys 2000-luvulle

Mennyt viikko ei ollutkaan enää sellainen leppoisa joulunjälkeinen "mitäs sitä sitten tekisi" -työviikko vaan ihan oikeasti sai painaa hommia. Lisänä vielä huonot uutiset oman talon ulkopuolelta, mitkä eivät niinkään kosketa omaa työtäni mutta huoli tuttujen kollegoiden jaksamisesta on suuri. Ajatukset ja tunteet olivatkin yhtä vuoristorataa. Ja siihen vielä tämä himskatin etätyö! Nyt jos koskaan olisin tarvinnut lähityökavereita eikä mitään teams-naamoja.

Ja kaikki tämä nyt sitten selityksenä sille, että kirjallisuuden harrastamisesta ei tullut muuta kuin räpiköintiä. Sivu sieltä, toinen tuolta. Lisäksi vähän kirjahyllyn siivoamista, josta pitäisi saada poistettua ainakin parikymmentä opusta, jotta uusille tulisi tilaa.

Ja sitten se suuri kysymys: kuka saa jäädä? Tämähän on kuin lapsiaan pitäisi järjestää sen mukaan kuka on rakkain tai kenestä ei ole enää niin kiinnostunut! Kuten nyt esimerkiksi Yrsa Stenius: hänen kirjansa "Makten och kvinnligheten" (Valta ja naiseus) oli vuonna 1994 todella puhuttu, se oli jotain uutta ja jo kirjan nimi oli hyvin provosoiva. Tottakai ostin kirjan silloin omaksi ja muistan sen kulkeneen laukussani pitkään. Mikä näkyy myös kirjan kauhtuneesta ulkoasusta.

Mutta nyt kun luen kirjaa, sen sivuilta paljastuu ennen kaikkea pettynyt ja siipeensä saanut Stenius, joka oli muutamaa vuotta aikaisemmin joutunut jättämään paikkansa Aftonbladetin päätoimittajana.

I tjugo år hade telefonen larmat om jag var så mycket som en halv timme sen till jobbet. Nu var den tyst även om jag inte masade mig till tidningen på hela dagen. Tystnaden sänkte sig över mitt köksbord, vid vilket jag antogs läsa och skriva djupa tankar. Ingenting fick jag gjort.

Tokihan Stenius sai vielä aikaiseksi vaikka mitä, hän kirjoitti muun muassa paljon huomiota saaneen kirjan Jussi Björlingistä (Tills vingen brister 2002). Vuonna 2007 hänet valittiin Ruotsin lehdistöasiamieheksi, missä hän tosin joutui myös ajoittain myrskyn silmään. Stenius kuoli vuonna 2018.

Valta ja naiseus -kirjaa on jännittävä lukea näin #metoo:n jälkeisenä aikana ja varsinkin kun ollaan juuri selvitty pyörremyrskystä nimeltä Trump. Stenius sivuaa kirjan alussa esimerkiksi narsismia valtaa pönkittävänä ominaisuutena ja kaikki täsmää - voi Yrsa, kun olisit silloin osannut pistää kirjaan vielä muutaman vaihteen lisää!

Steniuksen kirja oli itselleni hyvin tärkeä silloin 90-luvun alussa, mutta aika on ajanut siitä ohi. Olisiko siis aika luopua tästä ja pistää vaikkapa paikalliseen kirjapörssiin myyntiin? Tosin siellä tätä samaista kirjaa on myynnissä melkein parikymmentä kappaletta, muutama muukin siis on päättänyt päivittää kirjahyllynsä 2000-luvulle. Mutta onko minulla oikeasti sydäntä pistää Yrsa pihalle, kaikkien näiden yhteisten vuosien jälkeen...

24/01/2021 Tullingesjön

Tunnisteet:

Kommentit

  1. Marjatta Mentula26/1/21 09:48

    Älä pistä Yrsaa pihalle! :)

    Sama ongelma täällä itselläkin. Nyt on hyllyissä kasoja siistin rivin sijaan ja työpöydän (tai tason, minulla on seinästä seinään ulottuva työtaso ikkunan ääressä) molempiin päihin on muodostunut isot kasat. En osaa mitenkään irtautua vanhoista kirjoista, mieluummin luovun uusista, jotka eivät ihan hirveän paljon sytyttäneet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mari Karlsson26/1/21 16:43

      Sovittu, Yrsa saa jäädä!

      Nämä vanhat kirjat ovat kyllä oikea riesa! Niihin liittyy niin paljon muistoja kuten tähän Steniuksen kirjaankin. Olin juuri silloin töissä erään helsinkiläisteatterin kahvilassa ja luin tätä aina luppoaikoina. Tulee niin nostalginen olo pelkästään siitä kun pidän kirjaa käsissäni!

      Poista
  2. Leena Laurila 26/1/21 11:02

    Minäkin luin tuon Makten och kvinnligheten aikanaan ja seurasin Yrsa Steniuksen lehtinaisen ja kirjailijan uraa. Meitä yhdisti sama koiramaku, mäyräkoira ja luin myös sen kirjan jota koristi hänen viimeinen mäyriksensä. Muuten hänen elämänsä loppuvaihe vaikutti traagiselta ja naimisissa olevaan mieheen rakastuminen niin vaikealta, että se herätti suurta myötätuntoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mari Karlsson26/1/21 16:45

      Steniuksen elämä oli melkoista draamaa, ehkä hänen elämänkohtalonsa päätyy vielä jossain vaiheessa näyttämölle tai elokuvakankaalle?

      Poista
  3. hikkaj3/2/21 16:47

    Mar

    minulle meinas käydä von Heidenstamin kanssa vähän kuin Sinulle Yrsa: poisko joutas?
    ks. http://hikkaj.blogspot.com/2020/08/von-heidenstam.html

    Onko muuten Heidella enää mitään muuta sijaa nyk. Ruotsin kirjapiireissä kuin nimenä Nobelin kirjallisuuspalkinnon saajien luettelossa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mari Karlsson4/2/21 15:04

      Sinä onnellinen, kun voit aittaan viedä! Minulta jos saa kirja lähtötuomion niin se on sitten lopullinen lähtö :(

      Heidenstam täällä vilahtaa aina joskus, mutta lähinnä historiallisissa yhteyksissä. Ei taida nykylukijalle sanoa hänen nimensä enää mitään.

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ruotsalaisia rakastajia, suomalaisia Tukholmassa ja universumin sitkein ötökkä

  Nyt ollaan jo syvällä syksyssä, Tukholmassa on satanut viime päivät kaatamalla ja muutenkin on ankean harmaata. Onneksi pääsin piristämään itseäni pari viikkoa sitten Turun kirjamessuille. Ehdin sinne tosin vain puoleksi päiväksi, mutta ohjelma oli suunniteltu niin sujuvaksi, että sain mahdutettua käyntiini neljä mielenkiintoista keskustelua. Kirjojakin olisin ostanut vaikka kuinka, mutta nämä Tukholman kotikirjastoni ovat taas vaihteeksi kunnostautuneet suomalaisten uutuuskirjojen hankinnassa, joten ei tarvitse enää kantaa Suomesta kirjoja varastoon.  Tässä muutama viime viikkojen kirjastovaraukseni, jotka ylsivät luettujen listalle: Amanda Romare: Halva Malmö består av killar som dumpat mig (Puolet kaupungin miehistä on jättänyt mut, Johnny Kniga 2023) Ensin kirjavinkki täältä Ruotsinmaalta, tai oikeammin Skånesta. Luin kesällä Amanda Romaren uusimman romaanin Judas, jossa hän on pitkän sinkkuajan jälkeen löytänyt vihdoin rakkauden. Ihastuin kirjan huumoriin ja erityises...
1 kommentti
Lue lisää

Ingeborg Bachmann 100 vuotta – saksankielisen modernismin klassikko (Klassikkohaaste #23)

Tämänkertaiseen kirjabloggaajien klassikkohaasteeseen pyörittelin mielessäni jo ihan toista kirjaa, kunnes yhtäkkiä tajusin, että nythän on Ingeborg Bachmann-juhlavuosi! Ja koska arvaan, että tämä saksankielisen kirjallisuuden moderni klassikkokirjailija ei ole kovin tuttu Suomessa, niin käytänpä tilaisuuden hyväkseni. Aloitetaan lyhyellä elämäkerralla: Ingeborg Bachmann syntyi 25. kesäkuuta 1926 Itävallan Klagenfurtissa. Bachmann aloitti opintonsa heti kun yliopistot avasivat ovensa sodan jälkeen aineinaan filosofia, psykologia ja germanistiikka ja hän väitteli tohtoriksi 1950 Martin Heideggeria käsittelevällä työllään. Opintojen jälkeen Bachmann työskenteli toimittajana, mutta oma kirjallinen ura sai vauhtia kun Bachmann tutustui Gruppe 47 -ryhmään, jossa hän tapasi saksankielisen kirjallisuuden huippunimiä, kuten Paul Celan, Heinrich Böll ja Günter Grass.  Bachmann julkaisi aluksi lyriikkaa ja radioteatterinäytelmiä ( Hörspiel oli sodanjälkeisessä Saksassa erittäin suosittu taid...
15 kommenttia
Lue lisää

Terveisiä nuoruudesta!

Kun täti-ihminen saa luettavakseen nuoren miehen omaelämäkerrallisen teoksen, reaktiot menevät vuoristorataa. Ihastuksesta hämmästelyyn, naureskelusta ("voi kuule, kun tulet tähän ikään") kunnioitukseen ("vau, että se ymmärtää jo tuossa iässä!"). Päällimmäinen ajatukseni kirjan kannet suljettuani on kuitenkin ihailu siitä kuinka avoimesti Donner kertoo elämästään ja ajatuksistaan. Tunsin lukiessani vahvasti, että kirjailijan ääni on aito ja rehellinen. Donner kutsuu kirjaansa "omaelämäkerralliseksi esseeksi" ja hän kirjoittaa tekstejä 14 eri tunteen inspiroimana. Kappaleiden teemoja ovat esimerkiksi yksinäisyys, häpeä,  katkeruus ja itsekkyys. Donner sekoittaa tekstiinsä sekä hyvin omakohtaisia kokemuksia että yleisempää pohdintaa. Tack vare min ungdom vågar jag leverera förhastade påståenden som jag senare kommer att ångra, men för en stund lever de kanske och skapar något nytt. Välillä tekstissä vilahtaa myös se kuuluisa "virtahepo" ...
23 kommenttia
Lue lisää

Rakas vihattu lähiöni

Kun aikoinaan muutimme mieheni kanssa yhteen ei vaihtoehtoja ollut kovinkaan monta. Jotta Tukholmassa saisi vuokra-asunnon on jonossa oltava, alueesta riippuen, 5-25 vuotta. Miehelläni oli vuokrakaksio mutta todennäköisyys, että joku haluaisi vaihtaa isomman asuntonsa pienempään tuntui aika olemattomalta. Niinpä lähdimme etsimään kotia yhdessä pankin kanssa. Mielessämme oli heti alue, jolla olimme käyneet monta kertaa kylässä ystäviemme rivitaloasunnossa. Asunnot olivat tilavia ja lähellä oli paljon metsää ja vettä. Ja kuinka ollakaan, unelmakotimme löytyi nopeasti! Muutimme syksyllä 2006 ja kotiuduimme nopeasti. Alue on luonnonkaunista ja naapurusto hauskasti monikulttuurista. Ainoa ongelma on se, että asumme "pahamaineisessa" tukholmalaislähiössä. Meille aikuisille siitä oli lähinnä vain hyötyä sillä asunnot olivat noin miljoona kruunua edullisempia kuin muilla alueilla. Mutta miehen teinityttäret huomasivat pian, että keskustassa asuvia kavereita oli vaikea saada ky...
14 kommenttia
Lue lisää

Rouva C, oletan?

Aivan ensimmäiseksi tämän lukijan piti päivittää sisäinen kuvansa Minna Canthista. Tiedättehän sen kuvan, jossa Canth istuu musta hattu päässä, suu viivana ja silmissä väsynyt katse. Sen, jossa Canth näyttää jo vanhukselta paitsi että hän ei ollut vanhus eikä koskaan edes yltänyt siihen ikään. Minna Canth kuoli vain 53-vuotiaana! Mutta seitsemän lasta, puolison varhainen kuolema ja taloushuolet olivat vanhentaneet Minnaa auttamattomasti. Minna Rytisalon Minna on nuori tyttö, opettajaseminaarilainen, kihlattu ja sittemmin aviovaimo. Vaimo, josta Ferdinand-puoliso salaa toivoo, että tämä olisi vähän enemmän kuin muut, "tasainen, vähempään tyytyvä". Mutta olihan hän kuitenkin alunperin rakastunut juuri Minnan temperamentiin, älykkyyteen ja nokkeluuteen. "Minä en ole vaimoni vartija", toteaa Ferdinand ja Rytisalo kuvaakin Canthien avioliiton harvinaisen lämpimänä - eikä pelkästään tuon ajan mittapuun mukaan. Rytisalon romaanissa kuvataan hyvin 1800-luvun asennei...
20 kommenttia
Lue lisää