Siirry pääsisältöön

Vielä muutama kirjalupaus!

 

Tämä viikko on mennyt vielä uuden vuoden tunnelmissa. En ole mitään kummempia lupauksia mennyt tekemään, mutta totta kai tuleva mietityttää. Ja myös tämän kirjablogini tuleva vuosi! Innostuin Kartanon kruunaamaton lukija -blogin vuosikatsauksesta, Elegia on nimittäin ehtinyt lukea viime vuoden aikana kirjoja peräti 21 eri maasta! Pakkohan se oli tarkistaa myös oma tilanne. 

20: Ruotsi

18: Suomi

7: USA

5: Iso-Britannia

5: Saksa

4: Norja

2: Irlanti

1: Tanska, Viro, Espanja

Ylsin siis kymmeneen maahan, mikä on yllättävän hyvä tulos mutta kun listaa katsoo niin huomaa, että aika tutuilla alueilla liikun. Suurimman määrän kirjoja luin tietysti näistä kahdesta kotimaastani, Ruotsista ja Suomesta. Mutta mitäpä jos pistäisin tämän kaksi kertaa paremmaksi eli tänä vuonna lukisinkin kirjoja 20 eri maasta! Ja joku vieraampikin maa siellä saisi mielellään olla.

Toinen ajatukseni alkavaa vuotta ajatellen on, etten enää välttämättä haluaisi kirjoittaa kirjakohtaisia postauksia vaan sen sijaan yrittäisin kirjoittaa tänne jotain kerran viikossa. Usein käy niin, että en saa pitkään aikaan yhtäkään kirjaa luettua loppuun, jolloin tännekään ei ole mitään raportoitavaa. Kirjoja makaa levällään kunnes ne sitten yhtäkkiä imaisevat mukaansa - tai sitten ei. 

Mutta tästä lähtien kirjoitan siis tänne menneen viikon lukutunnelmistani, oli se sitten kirjoja tai mitä vaan mielenkiintoista. Näin ehkä useampi kirja saa maininnan, vaikka vain ohimenevän.

Ja mitäpä sitten tällä viikolla tuli luettua? Lähes tulkoon yhdeltä istumalta luin Anni Kytömäen Finlandia-palkitun Margaritan. Kirja oli juuri niin hyvä kuin sitä oli kehuttukin! Upeaa kieltä, hienoa kerrontaa, mielenkiintoisia henkilöhahmoja. 

Ja jotenkin mieltä liikutti myös se yksityiskohta, että ihmiset tuntuivat olevan niin sopuisia keskenään. Kukaan ei tuntunut järkyttyvän Sennin raskaudesta eikä Senni riitautunut äitinsä kanssa kuultuaan tämän valheesta, asiat vain tapahtuivat ja niistä sovittiin. Jonkin verran tarina tosin lopahti loppuvaiheessa, kaikki tuntui jo vähän liiankin seesteiseltä mutta se nyt vain kuului tämän tarinan henkeen. 

Mutta ennen kaikkea minuun tekivät vaikutuksen kirjan upeat luontokuvaukset. Niin, ja se hieronta! Teki jo mieli varata saman tien aika hierojalle, niin ihanalta se ajatus tuntui kun luki Kytömäen kuvausta, mutta jääköön nyt koronan jälkeiseen aikaan sekin ylellisyys.

Todella erilainen tapaus olikin sitten saksanjuutalaisen Marie Jalowicz Simonin kertomus piileskelystään sota-ajan Berliinissä. Simon onnistui välttelemään pidätykseltä piileskellessään usean vuoden ajan tuttujen, tutuntuttujen ja tutuntutuntuttujen luona. Tästä tarinasta, kuten aiemmin lukemastani Viktor Klemperin päiväkirjoistakin, käy hyvin ilmi, että kaikki saksalaiset eivät suinkaan olleet natsikannattajia. Monet saksalaiset olivat valmiita riskeeraamaan henkensä piilottaessaan juutalaisia.

Mutta monet käyttivät tilannetta myös hyväkseen. Hinta piilottelusta saattoi olla korkea ja kaikki kävi valuutaksi. Ruoka, vaatteet, seksi... Simon kertoo hyvin avoimesti siitä, miten suojatonta juutalaisnaisen elämä oli. Toisaalta hän oli itsekin valmis käyttämään hyväkseen tilaisuutta, kun sellainen osui kohdalle. Moraalisia näkökantoja ei aina ollut mahdollista pohtia.

Järjettöminä aikoina kaikki on järjetöntä. Voit pelastaa itsesi vain järjettömin keinoin, sillä natsit aikovat tappaa meidät kaikki.

Olen ostanut tämän kirjan itselleni jollakin Berliinin-reissullani ja luulen, että minua tässä kirjassa kiinnosti ennen kaikkea se, että siinä kuvataan aikaa kaupungissa, jossa myös hyvä ystäväni, nyt jo edesmennyt naapurini, asui samaan aikaan. Naapurini oli kuusi vuotta nuorempi kuin Marie Jalowicz ja hän siis aikuistui juuri sodan loppuvaiheilla. Ystäväni ei ollut juutalainen, mutta hänen isänsä kieltäytyi liittymästä natsipuolueeseen, jolloin tämä menetti virkansa. Perhe muutti asumaan isänäidin luokse, jonka eläkkeen turvin viisihenkinen perhe selvityi sota-ajan yli.

Mutta yksi asia yhdisti sekä ystävääni että Marie Jalowiczia: kun venäläiset valloittivat Berliinin, alkoi saksalaisnaisten joukkoraiskaus. Tätä arpea kantoi sisällään myös ystäväni ja Marie Jalowiczia kirjan loppua lukiessani ymmärrän hiukan enemmän, millainen trauma sen on täytynyt olla. (Kirja on muuten myös suomennettu nimellä "Sitten juoksin pakoon".)

Olen iloinen, että pääsen sota-ajan Berliinistä nyt muihin maisemiin mutta saksalaisissa maisemissa aion toki jatkaa. Saksan kielen harrastukseeni liittyy nyt se lupaus (siis yksi kirjalupaus vielä!), että luen tässä muiden kirjojen rinnalla aina yhtä saksankielistä teosta. Saksaksi lukeminen sujuu vielä aika hitaasti, mutta pääasia on, että sanavarasto karttuu!

Albysjön 07/01/2021

**

Anni Kytömäki: Margarita

Gummerus 2020


Marie Jalowicz Simon: Untergetaucht. Eine junge Frau in Berlin 1940-1945

(Suomennettu nimellä "Sitten juoksin pakoon", Gummerus 2015)

Fischer Verlag 2014


Kommentit

  1. Minulle ei sovi seesteiset kirjat ollenkaan. Parin ensimmäisen sivun aikana pitää tapahtua jotakin tai kirjan kannet menevät kiinni. Monissa kirjoissa, varsinkin dekkareissa, on jostakin juonenkäänteestä otettu kohta, jonka voimalla sitten jaksan lukea, jos alku hidastelee. Margaritan alku ei kertonut mitään, joten en jatkanut, enkä aio jatkaakaan. Kultarinta ja Kivitasku olivat erittäin hyviä ja sopivan juonivetoisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärrän hyvin, Mai! Olisin myös ehkä toisissa lukuolosuhteissa jumittunut alkusivuihin mutta nyt oli loma ja olin itsekin jotenkin seesteisessä mielentilassa 😂 Normaalisti pidän enemmän kirjoista, jotka lähtevät heti ryminällä liikkeelle. /Mari

      Poista
  2. Kiitos tuosta Sitten juoksin pakoon -lukuvinkistä. Minua kiinnostaa toinen maailmansota eli mielelläni lukisin myös tuon kirjan. Kyse on raaoista tapahtumista, kun venäläiset valtasivat Berliinin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sodan lopu oli todellista kaaosta ja tässä kirjassa tulee se hyvin esille juuri arkielämän näkövinkkelistä katsottuna. Historiankirjoissa kuvataan yleensä vain laajoja kaaria mutta tuskin sitä, miten ihmiset joutuvat sopeutumaan jälleen kerran uuteen tilanteeseen. Kirja ei ollut ehkä mikään "kaunokirjallinen" helmi mutta muuten kyllä todella mielenkiintoinen! /Mari

      Poista
  3. Kymmnen eri maata on mainio tulos sekin! Itse yritän tänä vuonna petrata Suomen kohdalla. Lisäksi tavoitteena on saada edes yksi uusi maa listalle vuoden aikana. Ja tietty lukea noin muuten mahdollisimman monista maista.

    Kovasti odotan, että pääsen Margaritan lukemaan! Koska en jaksa e-kirjoja lukea, niin se jäänee seuraavaan suomireissuun, joka on milloin on. Seesteisille kirjoille on paikkansa, joskus suorastaan kaipaan kirjaa jossa on enemmän ajatuksia ja kuvailua kun varsinaisia tapahtumia. En muutenkaan innostu ns. toimintakirjoista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli tosiaan yllättävän hyvä tulos mutta harmittaa se, etten näköjään uskaltaudu Euroopan ulkopuolelle Yhdysvaltoja lukuunottamatta. Luulin olevani vähän eksoottisempi persoona 🤭 /Mari

      Poista
  4. Hyviä kirjalupauksia sinulla! 10 maata on hyvä, varsinkin kun sinulla on jo lähtökohtaisesti kaksi maata vahvasti mukana. Odotan Margaritan lukemista, pidin Kivitaskusta kovasti.

    Kuulostaa hyvältä tuo kerran viikossa kirjoittaminen. Pysyy kirjoittamisen rytmissä ja blogissa. Minäkin muutan lukupäiväkirjaani tänä vuonna siihen suuntaan, etten tuo sinne enää jokaista lukemaani kirjaa omana postauksenaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kannustuksesta, Paula! Olen niin epätasainen lukija, että välillä menee parikin viikkoa, ettei yhtään kirjaa tule luetuksi loppuun ja sitten yhtäkkiä on viisi kirjaa luettuna ja niistä sitten ehkä pari-kolme pääsee tänne blogiin asti. Toisaalta luen kuitenkin päivittäin ainakin pikkuisen. Eli tällainen lukupäiväkirja-tyylinen kirjoittaminen voisi sopia paremmin. Hauska kuuulla, että olet pohtinut samaa muutosta! /Mari

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tove Alsterdal punoo menneisyyden kiehtoviksi kertomuksiksi

  Miten olinkin onnistunut unohtamaan Tove Alsterdalin ! Luin häneltä joskus aikoinaan dekkarin I tystnaden begravd (suomennos "Haudattu hiljaisuudessa") vuodelta 2012, mutta koska tämä oli kauan ennen kirjablogini perustamista niin en muista kirjasta muuta kuin, että se oli hyvä. Nyt olen onneksi löytänyt Alsterdalin uudestaan ja olen jälleen kerran otettu. Tosin Alsterdalin vuonna 2019 ilmestyneestä (ja tänä vuonna suomennetusta) dekkarista Blindtunnel (Salakäytävä) jäi vähän ristiriitaiset ajatukset. Alsterdal onnistuu erinomaisesti kirjan historiallisessa taustoituksessa ja löysin kirjan alunperin juuri siksi, että tarina sijoittuu entisen Sudeettialueen, nykyisen Tšekin tasavallan alueelle.  Salakäytävä-dekkarissa ruotsalainen aviopari Sonja ja Daniel etsivät uutta suuntaa elämäänsä erinäisten takaiskujen jälkeen ja päätyvät ostamaan vanhan ja ränsistyneen viinitilan yhdestä itäisen Euroopan maaseutukylistä. Eipä aikaakaan ja pariskunta on keskellä murhavyyhteä, jonka ...

Sirpaleita Anna-Leena Härkösen elämästä - ja vähän omastanikin...

Nyt se vihdoin tuli! Tilaamani Taskupainos! Kävin hakemassa kirjastosta ja 24 tuntia myöhemmin kirja oli luettu. Olisin lukenut nopeamminkin, jos työt ja kotihommat eivät olisi estäneet. Ja kirja oli muuten aivan liian lyhyt. Anna-Leena Härkösen tarinointia olisin jaksanut vähintään yhtä kauan kuin Pirkko Saisiotakin. Anna-Leena Härkönen on lempikirjailijani ja yksi niitä harvoja joita luen yhä uudestaan. Hän on myös lohtukirjailijani - samalla tavalla kuin makaronilaatikko on lohturuokani, jota pitää saada kun elämä kohtelee kaltoin. Katja Kallion ystävästään kirjoittama muistelmateos on onneksi täysosuma. Kirjan rakenne on tarkoituksella spiraalimainen, ei aikajärjestyksessä kerrottu ja se toimii todella hyvin. Kerronta on tajunnanvirtamaista - ikäänkuin istuisin saman pöydän ääressä kuuntelemassa Härkösen jutustelua.  Kirjan kerronta on puhtaasti Härköstä itseään, sillä Kallio ei tähän kirjaan ole halunnut haastatella muista ihmisiä. " Mua kiinnostaa sun kokemus elämästä. Että ...

Ranskattaretko eivät muka liho?

  Kävin taas kirpparilla, kukkaruukkuja vain ostamassa, mutta mukaan tuli tietysti myös muutama pokkari. Jotka tosin sitten vien taas luettuani takaisin, tästä paikallisesta kirpparista on tullut itselleni vähän sellainen maksullinen kirjasto. Mutta hyvään tarkoitukseen ne menevät onneksi roposeni. Nyt iski silmään pari ruotsalaista tietokirjaa, joista on niiden ilmestymisen aikoihin kohkattu enemmänkin. Ruotsalainen psykiatri David Eberhard kirjoitti v. 2006 kirjan siitä, miten ruotsalaisista on tullut "turvallisuusnarkomaaneja" (minkä teesin kyllä näin äkkilukemalta allekirjoitan, katsotaan olenko samaa mieltä luettuani koko kirjan). Toisessa kirjassa taas tiedetoimittaja Karin Bojs yhdessä Peter Sjölundin kanssa kertoo mistä ruotsalaiset ovat peräisin. Odotan mielenkiinnolla! Lisäksi löysin vielä yhden Niklas Natt och Dag -dekkarin, joihin olen halunnut tutustua jo kauan. Ja sitten siellä seistä törötti yksi suomenkielinen kirja, joka oli tietysti pakko ottaa, ihan jo pelk...

Klassikkohaaste #14: Antti Jalava – Asfalttikukka

  Vaikka Ruotsissa asuu meitä suomentaustaisia n. 7% väestöstä, näkyy se yllättävän vähän ruotsalaisessa kirjallisuuskentässä. Itse asiassa vain kolme kirjaa on onnistunut herättämään ruotsalaismedian mielenkiinnon. Susanna Alakosken Svinalängorna (suomennettuna ’Sikalat’) ilmestyi 2006, jolloin se voitti Ruotsin arvostetuimman kirjallisuuspalkinnon, August-palkinnon ja kirjasta tehtiin myös elokuva muutamaa vuotta myöhemmin. Eija Hetekivi Olsson julkaisi 2011 esikoisromaaninsa ’Ingenbarnsland’, jossa hän kuvaa suomalaissiirtolaisten elämää Göteborgissa. Kirja oli August-palkintoehdokkaana ja se on myöhemmin kasvanut trilogiaksi. Mutta suomalaisen siirtolaiskirjallisuuden pioneeri oli Antti Jalava (1949-2021), jolta vuonna 1980 ilmestyi paljon puhuttu romaani ’Asfaltblomman’ (suom. Pentti Saarikoski ’Asfalttikukka’). Kirja ei ollut kuitenkaan Jalavan esikoisteos, hän oli aikaisemmin kirjoittanut kirjat ’Matti’ ja ’Jag har inte bett att få komma’. Etsin oman aamulehteni Dagens...

1920-luvun klassikoita - Main Street (1920)

Uuden vuosikymmenen innoittamana kaivoin kirjahyllystäni Philipp Blomin kirjan "Fractures: Life and Culture in the West: 1918-1938", jossa Blom käy läpi maailmansotien välistä poliittista historiaa ja kulttuurin käännekohtia. Kirja oli todella inspiroivaa luettavaa mutta paikoin myös selkäpiitä karmivaa, sillä monessa kohtaa pystyi tekemään vertauksia oman aikamme yleiseen ilmapiiriin. Blomin kirja antoi minulle idean, että lukisin sadan vuoden takaisen 20-luvun bestselleritä tai muuten huomiota saaneita kirjoja ja kirjailijoita. Olen aina ollut kiinnostunut 1920-luvusta ja sen ajanhengestä mutta en ole aktiivisesti lukenut sen ajan kirjallisuutta. Päätin aloittaa vuodesta 1920 ja kyseisen vuoden (amerikkalainen) bestselleri olikin helppo löytää. Lokakuussa 1920 ilmestyi Sinclair Lewisin satiirinen pikkukaupunkikuvaus "Main Street", joka pongahti välittömästi myyntilistojen kärkeen ja herätti paljon keskustelua. Lewisin säälimätön kuvaus kuvitteellisesta Gop...