Siirry pääsisältöön

Vielä muutama kirjalupaus!

 

Tämä viikko on mennyt vielä uuden vuoden tunnelmissa. En ole mitään kummempia lupauksia mennyt tekemään, mutta totta kai tuleva mietityttää. Ja myös tämän kirjablogini tuleva vuosi! Innostuin Kartanon kruunaamaton lukija -blogin vuosikatsauksesta, Elegia on nimittäin ehtinyt lukea viime vuoden aikana kirjoja peräti 21 eri maasta! Pakkohan se oli tarkistaa myös oma tilanne. 

20: Ruotsi

18: Suomi

7: USA

5: Iso-Britannia

5: Saksa

4: Norja

2: Irlanti

1: Tanska, Viro, Espanja

Ylsin siis kymmeneen maahan, mikä on yllättävän hyvä tulos mutta kun listaa katsoo niin huomaa, että aika tutuilla alueilla liikun. Suurimman määrän kirjoja luin tietysti näistä kahdesta kotimaastani, Ruotsista ja Suomesta. Mutta mitäpä jos pistäisin tämän kaksi kertaa paremmaksi eli tänä vuonna lukisinkin kirjoja 20 eri maasta! Ja joku vieraampikin maa siellä saisi mielellään olla.

Toinen ajatukseni alkavaa vuotta ajatellen on, etten enää välttämättä haluaisi kirjoittaa kirjakohtaisia postauksia vaan sen sijaan yrittäisin kirjoittaa tänne jotain kerran viikossa. Usein käy niin, että en saa pitkään aikaan yhtäkään kirjaa luettua loppuun, jolloin tännekään ei ole mitään raportoitavaa. Kirjoja makaa levällään kunnes ne sitten yhtäkkiä imaisevat mukaansa - tai sitten ei. 

Mutta tästä lähtien kirjoitan siis tänne menneen viikon lukutunnelmistani, oli se sitten kirjoja tai mitä vaan mielenkiintoista. Näin ehkä useampi kirja saa maininnan, vaikka vain ohimenevän.

Ja mitäpä sitten tällä viikolla tuli luettua? Lähes tulkoon yhdeltä istumalta luin Anni Kytömäen Finlandia-palkitun Margaritan. Kirja oli juuri niin hyvä kuin sitä oli kehuttukin! Upeaa kieltä, hienoa kerrontaa, mielenkiintoisia henkilöhahmoja. 

Ja jotenkin mieltä liikutti myös se yksityiskohta, että ihmiset tuntuivat olevan niin sopuisia keskenään. Kukaan ei tuntunut järkyttyvän Sennin raskaudesta eikä Senni riitautunut äitinsä kanssa kuultuaan tämän valheesta, asiat vain tapahtuivat ja niistä sovittiin. Jonkin verran tarina tosin lopahti loppuvaiheessa, kaikki tuntui jo vähän liiankin seesteiseltä mutta se nyt vain kuului tämän tarinan henkeen. 

Mutta ennen kaikkea minuun tekivät vaikutuksen kirjan upeat luontokuvaukset. Niin, ja se hieronta! Teki jo mieli varata saman tien aika hierojalle, niin ihanalta se ajatus tuntui kun luki Kytömäen kuvausta, mutta jääköön nyt koronan jälkeiseen aikaan sekin ylellisyys.

Todella erilainen tapaus olikin sitten saksanjuutalaisen Marie Jalowicz Simonin kertomus piileskelystään sota-ajan Berliinissä. Simon onnistui välttelemään pidätykseltä piileskellessään usean vuoden ajan tuttujen, tutuntuttujen ja tutuntutuntuttujen luona. Tästä tarinasta, kuten aiemmin lukemastani Viktor Klemperin päiväkirjoistakin, käy hyvin ilmi, että kaikki saksalaiset eivät suinkaan olleet natsikannattajia. Monet saksalaiset olivat valmiita riskeeraamaan henkensä piilottaessaan juutalaisia.

Mutta monet käyttivät tilannetta myös hyväkseen. Hinta piilottelusta saattoi olla korkea ja kaikki kävi valuutaksi. Ruoka, vaatteet, seksi... Simon kertoo hyvin avoimesti siitä, miten suojatonta juutalaisnaisen elämä oli. Toisaalta hän oli itsekin valmis käyttämään hyväkseen tilaisuutta, kun sellainen osui kohdalle. Moraalisia näkökantoja ei aina ollut mahdollista pohtia.

Järjettöminä aikoina kaikki on järjetöntä. Voit pelastaa itsesi vain järjettömin keinoin, sillä natsit aikovat tappaa meidät kaikki.

Olen ostanut tämän kirjan itselleni jollakin Berliinin-reissullani ja luulen, että minua tässä kirjassa kiinnosti ennen kaikkea se, että siinä kuvataan aikaa kaupungissa, jossa myös hyvä ystäväni, nyt jo edesmennyt naapurini, asui samaan aikaan. Naapurini oli kuusi vuotta nuorempi kuin Marie Jalowicz ja hän siis aikuistui juuri sodan loppuvaiheilla. Ystäväni ei ollut juutalainen, mutta hänen isänsä kieltäytyi liittymästä natsipuolueeseen, jolloin tämä menetti virkansa. Perhe muutti asumaan isänäidin luokse, jonka eläkkeen turvin viisihenkinen perhe selvityi sota-ajan yli.

Mutta yksi asia yhdisti sekä ystävääni että Marie Jalowiczia: kun venäläiset valloittivat Berliinin, alkoi saksalaisnaisten joukkoraiskaus. Tätä arpea kantoi sisällään myös ystäväni ja Marie Jalowiczia kirjan loppua lukiessani ymmärrän hiukan enemmän, millainen trauma sen on täytynyt olla. (Kirja on muuten myös suomennettu nimellä "Sitten juoksin pakoon".)

Olen iloinen, että pääsen sota-ajan Berliinistä nyt muihin maisemiin mutta saksalaisissa maisemissa aion toki jatkaa. Saksan kielen harrastukseeni liittyy nyt se lupaus (siis yksi kirjalupaus vielä!), että luen tässä muiden kirjojen rinnalla aina yhtä saksankielistä teosta. Saksaksi lukeminen sujuu vielä aika hitaasti, mutta pääasia on, että sanavarasto karttuu!

Albysjön 07/01/2021

**

Anni Kytömäki: Margarita

Gummerus 2020


Marie Jalowicz Simon: Untergetaucht. Eine junge Frau in Berlin 1940-1945

(Suomennettu nimellä "Sitten juoksin pakoon", Gummerus 2015)

Fischer Verlag 2014


Kommentit

  1. Minulle ei sovi seesteiset kirjat ollenkaan. Parin ensimmäisen sivun aikana pitää tapahtua jotakin tai kirjan kannet menevät kiinni. Monissa kirjoissa, varsinkin dekkareissa, on jostakin juonenkäänteestä otettu kohta, jonka voimalla sitten jaksan lukea, jos alku hidastelee. Margaritan alku ei kertonut mitään, joten en jatkanut, enkä aio jatkaakaan. Kultarinta ja Kivitasku olivat erittäin hyviä ja sopivan juonivetoisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärrän hyvin, Mai! Olisin myös ehkä toisissa lukuolosuhteissa jumittunut alkusivuihin mutta nyt oli loma ja olin itsekin jotenkin seesteisessä mielentilassa 😂 Normaalisti pidän enemmän kirjoista, jotka lähtevät heti ryminällä liikkeelle. /Mari

      Poista
  2. Kiitos tuosta Sitten juoksin pakoon -lukuvinkistä. Minua kiinnostaa toinen maailmansota eli mielelläni lukisin myös tuon kirjan. Kyse on raaoista tapahtumista, kun venäläiset valtasivat Berliinin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sodan lopu oli todellista kaaosta ja tässä kirjassa tulee se hyvin esille juuri arkielämän näkövinkkelistä katsottuna. Historiankirjoissa kuvataan yleensä vain laajoja kaaria mutta tuskin sitä, miten ihmiset joutuvat sopeutumaan jälleen kerran uuteen tilanteeseen. Kirja ei ollut ehkä mikään "kaunokirjallinen" helmi mutta muuten kyllä todella mielenkiintoinen! /Mari

      Poista
  3. Kymmnen eri maata on mainio tulos sekin! Itse yritän tänä vuonna petrata Suomen kohdalla. Lisäksi tavoitteena on saada edes yksi uusi maa listalle vuoden aikana. Ja tietty lukea noin muuten mahdollisimman monista maista.

    Kovasti odotan, että pääsen Margaritan lukemaan! Koska en jaksa e-kirjoja lukea, niin se jäänee seuraavaan suomireissuun, joka on milloin on. Seesteisille kirjoille on paikkansa, joskus suorastaan kaipaan kirjaa jossa on enemmän ajatuksia ja kuvailua kun varsinaisia tapahtumia. En muutenkaan innostu ns. toimintakirjoista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli tosiaan yllättävän hyvä tulos mutta harmittaa se, etten näköjään uskaltaudu Euroopan ulkopuolelle Yhdysvaltoja lukuunottamatta. Luulin olevani vähän eksoottisempi persoona 🤭 /Mari

      Poista
  4. Hyviä kirjalupauksia sinulla! 10 maata on hyvä, varsinkin kun sinulla on jo lähtökohtaisesti kaksi maata vahvasti mukana. Odotan Margaritan lukemista, pidin Kivitaskusta kovasti.

    Kuulostaa hyvältä tuo kerran viikossa kirjoittaminen. Pysyy kirjoittamisen rytmissä ja blogissa. Minäkin muutan lukupäiväkirjaani tänä vuonna siihen suuntaan, etten tuo sinne enää jokaista lukemaani kirjaa omana postauksenaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kannustuksesta, Paula! Olen niin epätasainen lukija, että välillä menee parikin viikkoa, ettei yhtään kirjaa tule luetuksi loppuun ja sitten yhtäkkiä on viisi kirjaa luettuna ja niistä sitten ehkä pari-kolme pääsee tänne blogiin asti. Toisaalta luen kuitenkin päivittäin ainakin pikkuisen. Eli tällainen lukupäiväkirja-tyylinen kirjoittaminen voisi sopia paremmin. Hauska kuuulla, että olet pohtinut samaa muutosta! /Mari

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Voittiko paras?

  Täällä Ruotsissa yritetään nyt toipua viikonlopun Mello-yllätyksestä. Vilken skräll! Ruotsia edustaa toukokuun Euroviisuissa suomenruotsalainen huumoriryhmä KAJ, jolle ennakkosuosikki Måns Zelmerlöw hävisi loppupeleissä vaivaiset 8 pistettä. Kansan mielipide näyttää olevan syvästi jakautunut. Monet olivat tyytyväisiä - vihdoinkin jotain omaperäistä sen sijaan että oltaisiin taas lähetetty sitä iänikuista sapluunapoppia. Sitä paitsi ihmiset kaipaavat näinä synkkinä aikoina huumoria! Toinen puoli kansasta pitää tulosta häpeällisenä: voittoa ei tällä viisulla tavoitella, tokkopa päästään edes finaaliin. Ja jotkut näkevät synkän tulevaisuuden koko kisalle: kun viime vuonna lähetettiin kaksi norjalaista ja tänä vuonna kolme suomalaista niin mitä ensi vuonna sitten - joukko tanskalaisia? ** Taiteessa on totisesti vaikea kilpailla, samanlaisia keskusteluja herättävät säännöllisesti myös eri kirjapalkinnot. Kuten nyt viimevuotinen saksankielisen alueen suurin kirjapalkinto, Deutscher Buc...

Henrik Ibsen: Nukkekoti (Klassikkohaaste 11)

Olen tänä kesänä lukenut  Minna Canthin ja ruotsalaisen naisasianaisen Ellen Keyn elämäkertoja. Molemmat olivat aktiivisia 1800-luvun loppupuolella ja molempien kohdalla mainitaan useaan otteeseen yksi heihin merkittävällä tavalla vaikuttanut teos: Henrik Ibsenin näytelmä Nukkekoti. Tämä oli taas yksi sellainen klassikko, jota en ollut tietenkään lukenut joten valintani tämänkertaiseen klassikkohaasteeseen oli helppo. Lisäksi kirjastosta löytyi tuore ruotsalainen painos, johon kirjailija Klas Östergren on kääntänyt neljä Ibsenin näytelmää. Kirja on osa ruotsalais-tanskalais-norjalaista yhteisprojektia, jossa yksi kirjailija kustakin maasta on kirjoittanut oman versionsa johonkin Ibsenin hahmoista pohjautuen. Tähän tulen toivottavasti palaamaan vielä myöhemmin! Vuonna 1880 Suomalainen Teatteri esitti Ibsenin Nukkekodin, vain pari vuotta näytelmän kantaesityksen jälkeen. Näytelmästä tuli suuri menestys, nuori Ida Aalberg Noran roolissa. Minna Canth seurasi tarkkaan Suomen r...

Ann Napolitanin "Kaunokaisia" - raportti eletystä elämästä

  Seuraan tiiviisti myös saksankielisiä kirjallisuusmarkkinoita ja huomasin juuri ennakkopostauksen sveitsiläisen Charles Lewinskyn tänä syksynä ilmestyvästä kirjasta "Täuschend echt" (Petollisen todellinen), jossa mainostoimiston copywriter menettää kaiken - työn, rakkauden ja rahat. Hän onnistuu kuitenkin tekoälyn avulla tuottamaan romaanin, "tositarinan", josta tulee suurmenestys. On kuitenkin yksi henkilö, entinen rakastettu, joka tietää että tarina ei ole totta...  Mieltä kutkuttava aihe! Vaikka samalla iskee mieleen ajatus, että kuinkakohan monta tekoälyllä tuotettua romaania tuolla maailmalla jo liikkuukaan? Minulla on itse asiassa jo yksi vahva ehdokas, enkä ole edes yksin epäilykseni kanssa, minkä huomasin kun tutkin asiaa. Kyseessä on ehkä tällä hetkellä kirjasomen eniten hehkutettu kirja, amerikkalaisen Ann Napolitanon "Hello Beautiful" (Kaunokaisia), jonka myös lukupiirimme päätti lukea. Huom! Jos haluat välttää juonipaljastuksia tai jos pidit ...

Kahden kulttuurin lähettiläät - Linn Ullmann ja Ranya ElRamly

Lokakuun lukuhelmiini kuuluvat nämä kaksi tytärten vanhemmistaan kirjoittamaa kirjaa. Toinen tyttärista on Liv Ullmannin ja Ingmar Bergmanin tytär Linn, kahden maan ja kahden kielen kasvatti. Toinen tytär on suomalainen Ranya Paasonen (joka julkaisi esikoiskirjansa tyttönimellään ElRamly), joka kertoo kasvamisesta kahden kulttuurin risteämässä, siinä välitilassa jossa pitää oppia vaikkapa kaksi erilaista tapaa kuoria appelsiini. Luin molemmat kirjat suurella mielenkiinnolla, kotonani on nimittäin kasvamassa tytär, joka kohtaa päivittäin nämä kulttuurien nokkakolarit. Kun isä vaatii, että syntymäpäiväsankarille tarjoillaan ruotsalaiseen tapaan aamupala sänkyyn ja äiti kauhistelee, että ei kai nyt sentään arkisena koulupäivänä. Tai kun jouluaattona klo 15 pitäisi katsoa miljoonien muiden ruotsalaisten tavoin tv:stä Kalle Ankaa samalla kun äiti hoputtaa joulusaunaan. Lisänä vielä kahden kielen lahja - tai taakka, riippuen aina tilanteesta. Linn Ullmann on omien sanojensa mukaan kir...

Päättyvän kirjavuoden kohokohdat sekä mitä odotan uudelta vuodelta

  Nyt pistetään taas päättyvä kirjavuosi pakettiin! Siitä tulikin yllättävän runsas, olen lukenut peräti 92 kirjaa. Ja onnistuin käymään 14 maassa, tosin pääosin liikuin taas täällä Euroopassa. Mutta miehet, ne ne vain loistavat poissolollaan: naiskirjailijoita kertyi 71 ja miehiä vaivaiset 21. Mutta kuten olen jo moneen kertaan todennut: luen kirjoja summamutikassa sen kummemmin suunnittelematta ja nähtävästi mieskirjailijoilla on vaikeuksia herättää huomioni. Yritän taas ensi vuonna tiirailla tarkemmin! Goodsreadsin kirjavuotta tutkiessani mieleen nousivat erityisesti seuraavat kirjat: Sydäntä sykähdyttävä kirja : Anna Funderin Wifedom - Mrs Orwell's Invisible Life oli pitkään vuoden paras lukemani kirja, mutta sitten tuli se Heini Junkkaalan Saisio-opus... Mutta Funderin kirjan päähenkilö, Eileen Blair ei jätä mieltäni rauhaan. Erityisesti mietin sitä, kuinka monta eileenia sitä onkaan maailmanhistoriassa, jotka eivät koskaan saaneet sitä tunnustusta jonka olisivat ansainneet. ...