Siirry pääsisältöön

Stina Ekbladin runolliset muistelmat ja paluu arkeen

 

Takaisin arjessa. Työkone esille ja sähköpostin putsaamista, uuden alkavan vuoden projektien mietintää, kevään deadlinet kalenteriin. Täytyy sopeutua ajatukseen, että maaliskuussa alkanut etätyöjakso jatkuu ainakin seuraavaan kesälomaan asti. Kuka olisi uskonut viime keväänä! Toisaalta suuri kiitollisuus siitä, että juuri tätä minun työtäni voi tehdä etänä.

Vähän mietin tätä tulevaa kirjavuottanikin. Eilen pistin varauslistalle kotikuntani kirjaston viime vuonna hankkimia suomenkielisiä uutuuksia, aikuisten kirjoja oli yhteensä 49 kappaletta. Ei siis mikään huima määrä mutta kirjastonväki on onnistunut hankkimaan kuitenkin ne mielenkiintoisimmat. Ja jos kaipaan jotain vähemmän tunnetumpaa kirjaa niin saan sen käsiini Tukholman Suomi-Instituutin kirjastosta. 

Katselin muuten nyt Goodreadsin kirjalistaani ja huomasin yllättäen, että kaikki minulta viime vuonna viisi tähteä saaneet kirjat olivat joko elämäkertoja tai tositapahtumiin perustuvia kirjoja. Kaksi kirjaa loistaa kirjavuoteni 2020 yllä kuin kaksi tähteä - Elton Johnin omaelämäkerta ja Anna Kortelaisen pursuilevan säkenöivä kirja Sara Hildénistä. Molemmissa kirjoissa pidin juuri kirjojen lennokkaasta ja humoristisesta tyylistä, joka uskaltaa kuitenkin ottaa esille myös traagiset tapahtumat. Elämäkerta tehoaa näköjään minuun.

Ja vuoden viimeiset päivät vietin myös loistavan omaelämäkerran parissa. Suomenruotsalainen (mutta jo usean vuosikymmenen Ruotsissa asunut) näyttelijä Stina Ekblad on julkaissut omat muistelmansa. Ja tämä ei ole todellakaan mitään perinteistä kerrontaa!

Ekblad kertoo elämäntaipaleensa mutta ei kronologisesti eikä aina ihan aiheittainkaan. Sen sijaan lukija saa istua Ekbladin kanssa kuuntelemassa tämän tarinointia - muistelua lapsuudesta Pohjanmaalla, teatterikoulusta Tanskassa, uran alkuvuosista Ruotsissa. Ja ennen kaikkea Ekbladin rakkaudesta sanoihin ja runouteen. Kirja saa paikoin ihan filosofisia ulottuvuuksia, kun Ekblad kertoo omasta suhteestaan kirjallisuuteen ja sen tulkitsemiseen.

Mutta kohta, jota kannan mukanani kirjan lukemisen jälkeenkin, on tämä:

Diktens särskilda hemlighet är att den tillhör den som läser den.

Stina Ekblad on tunnettu juuri lausujana ja tässä hän paljastaa oman metodinsa. Hän tekee runostaan omansa ja hän menee jopa niin pitkälle, että runoilijan ajatuksen runon takana voi jättää sikseen. "Otan vastuun runosta, kuin se tulisi suoraan minusta. Tältä runo kuulostaa juuri tänään, tällä nimenomaisella äänellä. Kirjoitan runon uudestaan omalla sen hetkisellä kehollani".

Ekbladille lausunta - kuten näytteleminen ylipäänsä - on kehon ja äänen kautta tulkitsemista. Ajatus on erittäin vapauttava - että minäkin voisin tulkita runoja omalla tavallani, välittämättä siitä, onko se juuri runoilijan tarkoitus lukea runo. Who cares! Tämä runo kuuluu nyt minulle! Testaan välittömästi Ekbladin teesiä lukemalla ääneen Eeva Kilpeä ja se toimii. 

Tulisiko vuodesta 2021 minullekin runon vuosi...?


"En tahdo mä katsoa taivaaseen, vaan katselen järven pintaan;
on aurinko astunut alle veen ja laskenut lammen rintaan." (Eino Leino)

**

Stina Ekblad: Här brusar strömmen förbi

Weyler Förlag 2020

Kommentit

  1. Harmoninen pari, Leinon säkeet ja tuo valokuva. - Stina on ihana nimi. Muistelen, että se on ekan nukkeni nimi, siitä se lämmön tunne taisi tulla minulle. Se oli sitä aikaa kun sanoin mamille illalla gonatt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana muisto! Itse en edes muista nukkieni nimiä, liekö niillä edes ollut muuta nimeä kuin Mollamaija...

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Rantalomailua ja uusi rohkeampi minä

  Kesän säästä voidaan olla monta mieltä, mutta sitä iloa minulta ei poisteta, että ensimmäinen lomaviikkoni oli oikea rantaloma. Ja vieläpä niissä samoissa maisemissa, joissa tämä maallinen taipaleeni aikoinaan sai alkunsa. Ollaan siis Helsingin Lauttasaaressa. Blogini päivitys on viime viikkoina jäänyt taka-alalle, vaikka ideoita ja ajatuksia on syntynyt ja pari tekstinaloitustakin olen näköjään saanut jo aikaiseksi. Kun lomanalkajaiseksi kasasin yhteen pinoon kaikki keskenolevat kirjani, niitä kertyi peräti 17. Luen sivun sieltä, toisen täältä - päähäni mahtuu juuri nyt vain hajahuomioita. Olen myös huomannut, että hakeudun tällä hetkellä mieluummin elämäkertojen ja tietokirjojen pariin. Fiktio ei jostain syystä sytytä. Olisiko sitten syynä tämä vallitseva maailmantilanne, joka oikeasti alkaa olla jo taruakin ihmeellisempää. Ainoa kirja, jonka olen onnistunut lukemaan loppuun asti viimeisen parin viikon aikana, on Minna Salamin Sensuous Knowledge. Ja nyt olen vahvast...

Lisää miehiä!

Hei pitkästä aikaa! Viimeksi kirjoitin tänne blogiini Markus Nummen loistavasta  Käräjät -kirjasta ja mitä lie nyt tapahtunut, mutta olen lukenut mieskirjailijoita enemmänkin! Ihmettelen aina vuoden lopussa lukutilastoani laatiessa miten lukemani kirjailijat ovat melkein 90%:sesti naisia. Mutta tänä vuonna tilastoihini saattaakin tulla yllättävä piikki... Viimeisin lukemani kirja on ohut ja pettävän kevyen oloinen Antti Röngän "Kiltti poika" . En ole jaksanut viimeiseen kuukauteen lukea mitään pidempää tekstikokonaisuutta ja tämä tuntui kirjastopinokirjoista siltä helpoimmalta. Mutta Röngän tajunnanvirtamainen teksti vaatii tarkkaavaisuutta ja keskittymistä, ja kirjan lukemiseen meni useampi päivä, vaikka sivuja on vain 160. "Kiltti poika" on kertomus muutaman vuorokauden mittaisesta ajanjaksosta, jona aikana päähenkilö täyttää 27 vuotta. Tästä on myös tarkoitus tulla se viimeinen syntymäpäivä. Kevät, itsemurhaajien vuodenaika. Että joutuu kuljettamaan kaikkea sitä ...

Eeva Kilpi: Elämä edestakaisin (Klassikkohaaste #21)

Olen lukenut Eeva Kilpeä koko aikuiselämäni ja monet hänen teoksistaan jopa useaan otteeseen. Kilpi oli myös lohtukirjailijani, kun en päässyt koronasulun aikana Suomeen.  Lääkkeeksi Suomi-ikävääni  auttoi silloin Kilven herkkä ja hersyvä suomen kieli. Olen myös miettinyt voiko "elämän evakkous" siirtyä sukupolvelta toiselle. Ainakin omassa elämässäni tunnistan tätä samaa " nyssyköiden haalijan  -syndroomaa": "Että kaikki tarpeellinen on kasseissa ja pusseissa sängyn alla tai sängyn vieressä, käden ulottuvilla". Koskaan kun ei tiedä milloin se lähtö tulee. Anna-Riikka Carlsonin  kirjassa  "Rakas Eeva Kilpi. Nämä juhlat jatkuvat vielä" Kilpi epäilee, että tokko häntä enää kukaan lukee. Mutta kyllä vaan luetaan! Etenkin Kilven runoutta näkee siteerattavan säännöllisesti kirjasomessa. Proosatekstit ovat ehkä sitten jääneet vähemmälle huomiolle, ja juuri siksi haluankin nostaa esille tämänkertaisessa Klassikkohaastekirjoituksessani yhden Kilven varha...

Lukunautinto, pitkästä aikaa! (Markus Nummi: Käräjät)

Sain pitkästä aikaa kokea oikean lukunautinnon! Mikä sopikin hyvin tähän parhaillaan menevän lukuviikon teemaan "löydä lukufiilis!". Oma salaisuuteni lukufiiliksen takaamiseksi oli pitkä viikonloppu, paksu kirja ja rentouttava miljöö. Tämä yhtälö toteutuu yleensä juuri näin pääsiäisenä - muistan esimerkiksi Mika Waltarin Sinuhe Egyptiläisen olleen juuri tällainen täysosuma. Olin tässä jo useamman viikon säästellyt kirjastosta varaamaani Markus Nummen Käräjät-teosta, joka tuli sen verran ajoissa, että jouduin sen lainaa jo pari kertaa pidentämään. Mutta aikataulu piti ja ehdin lukea kirjan ennen kuin lopullinen palautuspäivä tuli eteen. Tämä Käräjät tosin oli vähän riskaabeli valinta. Ensinnäkin se on paksu, melkein 600 sivua. En mielelläni ryhdy tällaisiin luku-urakoihin jos ei ole taetta siitä, että kirja on oikeasti hyvä. Siitä kirjan hyvyydestä olin kyllä saanut paljon vinkkejä kirjasomea ja -blogeja selatessani, mutta siitä tuli se toinen mutta... olen aika monta kertaa ...

Ranskattaretko eivät muka liho?

  Kävin taas kirpparilla, kukkaruukkuja vain ostamassa, mutta mukaan tuli tietysti myös muutama pokkari. Jotka tosin sitten vien taas luettuani takaisin, tästä paikallisesta kirpparista on tullut itselleni vähän sellainen maksullinen kirjasto. Mutta hyvään tarkoitukseen ne menevät onneksi roposeni. Nyt iski silmään pari ruotsalaista tietokirjaa, joista on niiden ilmestymisen aikoihin kohkattu enemmänkin. Ruotsalainen psykiatri David Eberhard kirjoitti v. 2006 kirjan siitä, miten ruotsalaisista on tullut "turvallisuusnarkomaaneja" (minkä teesin kyllä näin äkkilukemalta allekirjoitan, katsotaan olenko samaa mieltä luettuani koko kirjan). Toisessa kirjassa taas tiedetoimittaja Karin Bojs yhdessä Peter Sjölundin kanssa kertoo mistä ruotsalaiset ovat peräisin. Odotan mielenkiinnolla! Lisäksi löysin vielä yhden Niklas Natt och Dag -dekkarin, joihin olen halunnut tutustua jo kauan. Ja sitten siellä seistä törötti yksi suomenkielinen kirja, joka oli tietysti pakko ottaa, ihan jo pelk...