Siirry pääsisältöön

Hampuri menopaluu (Matkapäivä 4/6)


Nyt alkaa selvästi meno hyytyä sekä äidiltä että tyttäreltä! Eilinen pitkä turistipäivä tuntui aamulla kropassa emmekä olisi ehkä päässeet liikkeelle ollenkaan, ellei meillä olisi ollut lippuja ostettuna Chocoversumin suklaamuseon englanninkieliselle opastukselle.

Voimia verottaa myös yllättäin iskenyt täikriisi. Emme syytä siitä tätä kyseenalaista hostellia vaan syyllinen lienee koulussa alkuviikosta leikitty leikki, jossa lapsen mukaan "maattiin lattialla päät vierekkäin". Oh dear... Onneksi olin sujauttanut matkalaukkuun mukaan myös täikamman ja kampaamalla tukan pari kertaa päivässä täi-invaasio pysyy kurissa siihen asti, että päästään kotiin ja saadaan iskettyä täishampoo päähän.

Chocoversum oli siis ensimmäinen päivän kohteemme. Kierros kestää 90 minuuttia, jonka aikana käydään läpi suklaan valmistus kaakaopavun kasvatuksesta lähtien lopputuotteeseen asti. Kierroksen aikana saa maistella suklaata sen eri valmistusvaiheissa ja kohokohta on tietysti oman suklaalevyn tekeminen. Museossa on myös kauppa, josta löytyi kivoja tuliaisia.

Chocoversumin jälkeen lähdimme syömään ja löysimme ravintolan, jossa oli sekä hyvä ruoka että hyvä palvelu. Se täytyy sanoa, että Hampuri ei ole tehnyt vaikutusta palvelualttiudellaan mikä oli yllätys. Olen nimittäin Berliinissä käydessäni tuntenut oloni aina tervetulleeksi mutta Hampuri ei ole ikävä kyllä yhtä avoin turisteille. Harmi, sillä kaupungilla olisi edellytyksiä kehittyä todella mielenkiintoiseksi kohteeksi.

Kävimme ruuan jälkeen vielä pyörähtämässä joulutoreilla ja löysimme taas uuden torin! Niitä on todellakin joka kulman takana. Raatihuoneen joulutori oli pakaten täynnä mutta sain kuin sainkin tungettua itseni vielä glühwein-tiskille. Poliiseja oli muuten todella paljon liikkeellä mikä tuntui ihan hyvältä tällaisessa ihmisjoukossa.

Sain lapsen houkuteltua vielä iltakävelylle, halusin nimittäin käydä katsastamassa Hampurin uuden konserttitalon Elbphilharmonien. Promenaadista tulikin oikea Hampuri-by-night-kierros uudessa HafenCity-kaupunginosassa, joka on konserttitalon ympärille kasvava moderni asuinalue. Itse 'Elphi' oli näin pimeällä pieni pettymys, sillä rakennusta ei ole valaistu mitenkään sen kummemmin ja sen upea arkkitehtuuri jää siis auringonlaskun jälkeen kirjaimellisesti pimentoon. Mutta saimme kuitenkin mukavan iltakävelyn, jonka tarkoitus oli tainnuttaa meidät unten maille heti hotelliin palattuamme.

Mutta mites taas kävikään... minä sometan ja lapsi ei suostu menemään nukkumaan vaan katsoo maratoonina Äidin puheenvuoro-videoita (enkä raaski kieltää, koska olen niin iloinen että ulkosuomalainen lapseni on vihdoinkin löytänyt itseään kiinnostavan suomenkielisen ohjelman). Mutta nyt kanavat kiinni sillä huomenna on aikainen herätys kun lähdemme matkaamaan kotia kohti!

Tänään paistoi aurinko!

Hampuri by night

Kommentit

  1. Matkustamaan houkutteleva juttu, täistä huolimatta. Hienot kuvat. Täälläkin saisi jo vaihteeksi paistaa aurinko. Viikko on ollut yhtä sadetta ja pimeää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täit menevät - valitettavasti - jo rutiinilla, ollut aika vaiva varsinkin tänä syksynä :( /Mari

      Poista
  2. Joulutorit ovat niin ihania, kuten satumainen aloituskuvasikin osoittaa. Matkakertomustasi on ollut kiva lukea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saksalaiset joulutorit ovat juuri niin upeita kun olin odottanutkin. Mutta Kööpenhaminan Tivoli veti kuitenkin pidemmän korren! Siellä oli hygget kohdillaan :) /Mari

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Rouva C, oletan?

Aivan ensimmäiseksi tämän lukijan piti päivittää sisäinen kuvansa Minna Canthista. Tiedättehän sen kuvan, jossa Canth istuu musta hattu päässä, suu viivana ja silmissä väsynyt katse. Sen, jossa Canth näyttää jo vanhukselta paitsi että hän ei ollut vanhus eikä koskaan edes yltänyt siihen ikään. Minna Canth kuoli vain 53-vuotiaana! Mutta seitsemän lasta, puolison varhainen kuolema ja taloushuolet olivat vanhentaneet Minnaa auttamattomasti. Minna Rytisalon Minna on nuori tyttö, opettajaseminaarilainen, kihlattu ja sittemmin aviovaimo. Vaimo, josta Ferdinand-puoliso salaa toivoo, että tämä olisi vähän enemmän kuin muut, "tasainen, vähempään tyytyvä". Mutta olihan hän kuitenkin alunperin rakastunut juuri Minnan temperamentiin, älykkyyteen ja nokkeluuteen. "Minä en ole vaimoni vartija", toteaa Ferdinand ja Rytisalo kuvaakin Canthien avioliiton harvinaisen lämpimänä - eikä pelkästään tuon ajan mittapuun mukaan. Rytisalon romaanissa kuvataan hyvin 1800-luvun asennei...

Rakas vihattu lähiöni

Kun aikoinaan muutimme mieheni kanssa yhteen ei vaihtoehtoja ollut kovinkaan monta. Jotta Tukholmassa saisi vuokra-asunnon on jonossa oltava, alueesta riippuen, 5-25 vuotta. Miehelläni oli vuokrakaksio mutta todennäköisyys, että joku haluaisi vaihtaa isomman asuntonsa pienempään tuntui aika olemattomalta. Niinpä lähdimme etsimään kotia yhdessä pankin kanssa. Mielessämme oli heti alue, jolla olimme käyneet monta kertaa kylässä ystäviemme rivitaloasunnossa. Asunnot olivat tilavia ja lähellä oli paljon metsää ja vettä. Ja kuinka ollakaan, unelmakotimme löytyi nopeasti! Muutimme syksyllä 2006 ja kotiuduimme nopeasti. Alue on luonnonkaunista ja naapurusto hauskasti monikulttuurista. Ainoa ongelma on se, että asumme "pahamaineisessa" tukholmalaislähiössä. Meille aikuisille siitä oli lähinnä vain hyötyä sillä asunnot olivat noin miljoona kruunua edullisempia kuin muilla alueilla. Mutta miehen teinityttäret huomasivat pian, että keskustassa asuvia kavereita oli vaikea saada ky...

Kevätsukkahousut jalassa matkaan monikielisyyden maailmoihin

  Mielessäni on pyörinyt viime päivinä Sinikka Nopolan pistämätön kirjan nimi "Tervehdin teitä kevätsukkahousuilla". En ole kyseistä kirjaa (vielä) lukenut, mutta tuo nimi on jäänyt mieleen. Siinä on jotain niin herkullisen suomalaista absurdia huumoria ja sanaleikittelyä. Ja joudun kerta kerran jälkeen toteamaan, että vaikka kuinka opiskelen näitä muita kieliäni ja vaikka pystyn niillä työhommatkin ihan asiallisesti hoitamaan, niin tätä oman kielen tuntua en niihin saa.  Se ei saa kuitenkaan lannistaa vieraiden kielten opiskelua, päinvastoin! Ihmettelyä riittää niissä muissakin kielissä, kuten nyt tässä minulle tällä hetkellä ajankohtaisessa saksan kielessä. Uudet kielet opastavat yllätyksellisille tutkimusmatkoille uusiin maailmoihin. Kuten edellisessä postauksessani mainitsin, nyt ei lueta kirjoja vaan kirjoitetaan lopputyötä. Tämä kevät menee monikielisyyden teorioiden parissa. Tutkielman runko on jo valmis, nyt pistetään paloja paikoilleen.  Ja täytyy sanoa, että tu...

Klassikkohaaste #14: Antti Jalava – Asfalttikukka

  Vaikka Ruotsissa asuu meitä suomentaustaisia n. 7% väestöstä, näkyy se yllättävän vähän ruotsalaisessa kirjallisuuskentässä. Itse asiassa vain kolme kirjaa on onnistunut herättämään ruotsalaismedian mielenkiinnon. Susanna Alakosken Svinalängorna (suomennettuna ’Sikalat’) ilmestyi 2006, jolloin se voitti Ruotsin arvostetuimman kirjallisuuspalkinnon, August-palkinnon ja kirjasta tehtiin myös elokuva muutamaa vuotta myöhemmin. Eija Hetekivi Olsson julkaisi 2011 esikoisromaaninsa ’Ingenbarnsland’, jossa hän kuvaa suomalaissiirtolaisten elämää Göteborgissa. Kirja oli August-palkintoehdokkaana ja se on myöhemmin kasvanut trilogiaksi. Mutta suomalaisen siirtolaiskirjallisuuden pioneeri oli Antti Jalava (1949-2021), jolta vuonna 1980 ilmestyi paljon puhuttu romaani ’Asfaltblomman’ (suom. Pentti Saarikoski ’Asfalttikukka’). Kirja ei ollut kuitenkaan Jalavan esikoisteos, hän oli aikaisemmin kirjoittanut kirjat ’Matti’ ja ’Jag har inte bett att få komma’. Etsin oman aamulehteni Dagens...

Kun Suomen lapset lähtivät Ruotsiin - Anna Takanen: Sinä olet suruni

Tänään 15. joulukuuta on kulunut 80 vuotta ensimmäisen suomalaisia sotalapsia Tukholmaan kuljettaneen laivan lähdöstä. Ruotsiin lähti kaikkiaan sotaa pakoon  noin 70 000 lasta ja melkein neljäsosa heistä jäi palaamatta. Näihin lukuihin  mahtuu traagisia tarinoita, joita on kipuiltu sekä Suomessa että täällä Ruotsissa. Eikä asiasta ole sen kummemmin puhuttu, kummassakaan maassa. Yksi Ruotsiin jääneistä lapsista oli Anna Takasen Timo-isä, jonka tarinan Takanen on nyt kirjoittanut kirjaksi "Sörjen som blev". Mutta kirja ei ole pelkästään sotalapsen tarina sillä 80 vuoden takainen tragedia vaikuttaa monen perheen elämään edelleen. Takanen sanoo, että sotalapsen traumasta selviämiseen menee neljä sukupolvea. Tässä yhtälössä hän laskee itsensä kolmanneksi sukupolveksi. Anna Takanen eli lapsuutensa oudossa välitilassa. Hän oli syntynyt Ruotsissa ja puhui ruotsia, mutta sukunimensä vuoksi hänet luokiteltiin suomalaiseksi. Koulussa häntä kiusattiin juuri suomalaisuutensa takia...