Siirry pääsisältöön

Lokakuun kieli: tanska



Lähdin vuoden alussa innoissani Sanoja ja lauseita -blogin heittämään Kuukauden kieli -haasteeseen. Tässä taitaa kuitenkin käydä niin hassusti, että haasteesta tulee suoritettua vain yksi kuukausi... Olen nimittäin fiilis-lukija ja kirjat tulevat luokseni eri reittejä jolloin minun tehtäväkseni jää lähinnä päättää, innostunko vai enkö. Harvoin edes lähden etsimällä etsimään kirjoja ja jos niin teen, on suuri vaara että aika ja paikka eivät kohtaa kyseisen kirjan kohdalla. Tämän vuoksi en ole esimerkiksi kertaakaan onnistunut tekemään Helmet-lukuhaastetta loppuun. Aina sinne jää jokin kohta, johon olisi siis pitänyt hakemalla hakea joku sopiva kirja.

Mutta näiden selitysten jälkeen voin ilokseni ilmoittaa, että lokakuun kieli eli tanska on suoritettu! Mutta tässäkin tapauksessa kirja siis tuotiin luokseni.  Tammikuussa työkaveri iski käteeni kirjan, joka hänen mielestään sopi täydellisesti minulle - kävin nimittäin silloin kirjan päähenkilön tavoin autokoulua ja kuten kirjan Sonjakin, manailin vaihteiden käytön vaikeutta. Minun piti siis tietysti lukea tämä kirja!

Dorthe Nors oli minulle entuudestaan tuntematon kirjailija mutta taustatietoja etsiessäni huomasin pian, että tässä on kirjailija josta saattaa tulla suurikin nimi. Nors on noteerattu jo Yhdysvalloissa, jossa itse Oprah Winfrey on suositellut Norsin teosta seuraajilleen. Eikä siinä kaikki - vuonna 2017 Dorthe Nors valittiin Man Booker Prize International - kilpailun ehdokaslistalle ja juurikin tällä nyt lukemallani kirjalla. Dorthe Nors tunnetaan ennen kaikkea novellistina ja niitä kykyjään hän käyttää myös tässä pienoisromaanissa. Kerronta on tiivistettyä ja tarinan rakenne on myös kuin pitkitetty novelli.

Sonja ei siis osaa käyttää vaihteita. Hän on jo yli 40 ja käy autokoulua. Ensimmäinen opettaja, karski Jytte, ei edes anna Sonjan käyttää vaihteita vaan tekee sen hänen puolestaan. Sonja päättää vaihtaa opettajaa ja pyytää autokoulunomistajaa Folkea ottamaan hänet oppilaakseen. Asia järjestyy mutta suhde Jytteen mutkistuu.

Ja mutkikkaat suhteet ovatkin olennainen osa Sonjan elämää. Hän on omiin oloihinsa mielellään vetäytyvä, mihin hänen ammattinsakin toisaalta kannustaa, Sonja on nimittäin kääntäjä ja kääntää ruotsalaisen tähtidekkaristin Gösta Svenssonin kirjoja. Gösta onkin Sonjan "elämän mies" ja usein hän viittaa kirjailijaan vain nimellä "Gösta".

Sonjan suhde siskoonsa Kateen on lähestulkoon olematon, vanhemmat asuvat maalla ja Kööpenhaminaan muuttaneella Sonjalla on oikeastaan vain yksi ystävä - Molly (oikealta nimeltään Lone), jonka kanssa hän aikoinaan lähti maalta kaupunkiin. Lisäksi Sonjan piiriin kuuluu hieroja-Ellen, joka haluaisi ystävystyä mutta Sonja ei päästä mielellään muita liian lähelle itseään. Sonjan elämää mutkistaa myös kristallitauti, joka saattaa minä hetkenä hyvänsä aiheuttaa vaikean huimauskohtauksen.

Kirjan loppukohtaus on upeasti rakennettu. Sonja matkustaa Mollyn kanssa metrolla keskustaan tarkoituksenaan mennä konserttiin. Molly on kuitenkin kiinni kännykässään, jonka kautta hän kommunikoi toisen henkilön kanssa. Metrossa on henkilö, joka kiinnittää Sonjan huomion ja jonka kanssa hän alkaa keskustelun. Käy ilmi, että henkilö tarvitsee apua ja yhtäkkiä Sonja päättää poistua metrosta uuden tuttavuutensa kanssa.

Molly ser på Sonja över smartphonen. Det ser ut som om hon tänker säga något, men det hinner hon inte, för nu har Sonja stigit av tåget med Martha. Hon har stigit av tåget och är på väg mot trapporna. Det måste gå fort, för Molly har rest sig upp inne i tågvagnen. Hon står med sitt lilla ansikte vänt mot fönstret, hon är full av frågor och fångad mellan funktioner. Hon viftar med smartphonen och den lediga handen. Men Sonja har inte tid att förhålla sig till det, och nu susar Lone i Mollys skepnad in under Köpenhamn medan Sonja drar iväg med Martha till trappan. De är på väg upp i ljuset.

Tarina saa aivan uuden käänteen mutta Nors jättää meidät pian sen jälkeen kun Sonja ja Martha ovat päässeet ylös maanpinnalle, valoon. Lukija saa itse pohtia mitä sitten mahdollisesti tapahtuu. Maaginen päätös!

PS. Ja kun olin päässyt tanskalaisen kirjallisuuden makuun huomasin hyllyssäni siellä pitkään majailleen kirjan. Hyllynlämmittäjä! Hanne-Vibeke Holst oli myös minulle ennestään tuntematon mutta innostuin niin tästä 'Mitä he toisilleen tekivät' -romaanista että luin melko lailla perään Holstin uusimman 'Som pesten' (nähtävästi ei vielä suomennettu). Jos joku etsii romantiikkaa ja jännitystä niin tässä kaksi kirjaa, joita suosittelen lämpimästi! (Holstin alkupään tuotantoa en sen sijaan suosittele, kirjailija on selvästi kypsynyt parempaan suuntaan tuotantonsa myötä.)

Dorthe Nors: Blicken, pilen, filen
(Spejl, skulder, blink)
Ruotsiksi kääntänyt Ninni Holmqvist
Ordfront 2016

Helmet-lukuhaaste (2019): 31. Kirjassa kuljetaan metrolla

Kommentit

  1. En minäkään ole saanut Helmet-haastetta loppuun, vaikka vain yhden kerran sitä yritinkin, vuonna 2018. Jotenkin tykkään kun se repsottaa blogissani keskeneräisenä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lähden aina joka vuosi uuteen Helmet-haasteeseen innolla, että nyt se tulee tehtyä täydellisesti. Mutta taitaa jäädä tänäkin vuonna pari kohtaa tyhjäksi... /Mari

      Poista
  2. Olisipa mahtavaa lukea tuo Dorthe Norsin kirja, koska itsekin kävin autokoulun nelikymppisenä ja se oli suurta tuskaa! Minua lohdutti silloin Arja Tiaisen runokirja Tää Tojota ei lähe liikkeelle :) Huikea kirja!

    Minäkin olen muuten fiilispohjainen lukija, ja siksi joudun aina palauttamaan osan kirjaston kirjoistakin lukematta niitä, koska lukufiilis vain ehti mennä jo ohi ennen kuin ehdin niihin kirjoihin asti... Harmillista, mutta minkäs teet! Mutta ei auta väkisinkään lukea, joten pitää vain ottaa rennosti ja antaa olla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo Tiaisen runokirja pitikin lukea silloin autokoulun aikoihin mutta unohdin, kiitos muistutuksesta! Hannu Mäkelä ajoi myös ajokortin kypsällä iällä, hän kertoo sitä jossakin niistä muistelmakirjoistaan. Nauratti kun luin kun oli niin tutunkuuloista sähellystä :) /Mari

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Miten voikin kirja mennä näin ihon alle!

  Alku oli todella lupaava. Tapasin kirjailijan paikallisen kirjastomme joulukuussa 2022 järjestämässä Antti Jalava  -illassa. jossa kirjailija kertoi olevansa suuri Suomen ystävä ja kirjoittaneensa juuri oman versionsa Aleksi Kiven "Seitsemästä veljeksestä". Mielenkiintoista! Ja kun kirjapiirini ehdotti nyt tätä kirjaa luettavaksemme, innostuin tietysti välittömästi.  Mutta mitä tapahtuikaan... Aloitin lukemisen innolla, mutta jo ensimmäisten sivujen jälkeen alkoi sisälläni kiehua. Miten kukaan jaksaa tällaista lukea? Raakaa kieltä, seksuaalista väkivaltaa, juopottelua, nälkää, sairautta... Vastenmielinen kirja! Aina tämä iänikuinen suomalaisten juopottelu ja väkivalta. Olen asunut Tukholmassa pian jo neljännesvuosisadan ja toiminut koko sen ajan kunniallisena toimihenkilönaisena. Osallistunut järjestötoimintaan, liittynyt kirkkokuoroon, maksanut veroni... Eikö minun tekemisilläni ole sitten mitään merkitystä? Edelleen vain ne samat Slussenin sissit näköjään hallitsevat ruot

Levoton lukija

  Nyt on taas sellainen hetki, että sanat eivät tunnu riittävän. Ja tämä koskee sekä lukemaani kirjallisuutta että elämää ylipäänsä. Ajatukset ovat Vantaalla ja siellä sattuneessa kouluampumisessa... Tämä postaukseni saa nyt olla pinnan raapaisuja, ohimeneviä ajatuksia, jotka ovat sujahtaneet lukemisteni lomassa. Sillä ajatuksia, niitä on totisesti riittänyt viimeisen parin viikon lukuorgiani tuoksinassa! Pari viikkoa sitten luin peräperää kaksi Juli Zehin ajankohtaista teosta. Saksalainen Zeh on kirjoittanut jo vuosituhannen vaihteesta lähtien, mutta nyt hänen kirjojaan vilahtaa siellä sun täällä. Saksassa Zeh tunnetaan kansalaisaktivistina ja aktivismi näkyy myös selkeästi näissä tuoreimmissa kirjoissa Yli-ihmisiä (Über Menschen, 2021) ja Zwischen Welten (2023, kirjoitettu yhdessä Simon Urbanin kanssa). Jos etsitte ajankohtaista yhteiskuntakritiikkiä, Juli Zeh is your woman! Palaan toivottavasti Juli Zehin maailmaan myöhemmin, tällä hetkellä sen kartoittaminen tuntuu ylivoimaiselta.

Äänikirja soikoon!

Vuoden 2019 lopussa kirjailija Laura Lindstedt kirjoitti provosoivan puheenvuoron Helsingin Sanomissa.  Lindstedt käsitteli artikkelissaan yhä suositummaksi kasvavaa äänikirja-formaattia ja pohti mihin sen suosio tulee lopulta johtamaan. Tuleeko kirjallisuus tyhmistymään ja yksinkertaistumaan äänikirjan suosion myötä? En oikein osannut sanoa asiaan juuta taikka jaata sillä en ollut lukenut/kuunnellut yhtäkään äänikirjaa. Niin, saako tuosta äänikirjan kuuntelemisesta edes sanoa, että on "lukenut" kirjan? Jaoin Lindstedtin artikkelin Twitterissä ja kysyin, miten tähän äänikirjan "lukemiseen" pitäisi suhtautua. Monet reagoivat kysymykseeni ja huomasin välittömästi, että tämä on kuuma aihe! Joukosta löytyi kaltaisiani, jotka eivät olleet edes kokeilleet äänikirjoja ja vannoivat paperikirjan nimeen. Ja sitten oli heitä, jotka kuuntelivat paljon mutta jotka lukivat myös edelleen perinteisiä kirjoja. Monille äänikirjat tuntuivat olevan automatkojen viihdykettä. Ja

Oman elämänsä kuningatar - David Ritz: The Life of Aretha Franklin (2014)

Elokuussa keskuudestamme poistunut soulkuningatar Aretha Franklin oli totisesti särmikäs persoona. Ulospäin hän halusi pitää yllä onnellisen elämän kulisseja viimeiseen asti mutta lähipiiri näki itsepäisen, suruunsa ruokaa ahmivan ja epävarman naisen. Mutta myös superlahjakkaan taiteilijan, jolla aina lopuksi oli kuitenkin sydän paikallaan kaikista erimielisyyksistä huolimatta. David Ritzin alkuperäinen idea oli tehdä tämä muistelmateos yhdessä itsensä Franklinin kanssa mutta jonkin aikaa tähden kanssa työskenneltyään Ritzin oli todettava, että tuloksena olisi vain suuren luokan satukirja. Kaksikon tiet erosivat ja Franklin jatkoi omia muistelmiansa, joista tuloksena syntyi kirja 'From These Roots'. David Ritz sai kuitenkin Franklinin sisarukset puolelleen ja suurelta osin juuri heidän ansiostaan syntyi  tämä elämäkerta, jota yleisesti pidetään todenmukaisempana kuin Franklinin omaa kirjaa. Franklinin sokeat pisteet oman elämänsä suhteen olivat lähipiirin tiedossa, joka

Olipa kerran DDR

  Saksan opinnot alkoivat taas yliopistolla ja tein pienen lämmittelykierroksen lukemalla brittiläis-saksalaisen historioitsijan Katja Hoyerin teoksen "Muurin takana. Itä-Saksan historia 1949-90". Kirjaa on kovasti kehuttu, koska se antaa aikaisempaa monipuolisemman kuvan DDR:stä. Itä-Saksaahan muistellaan yleensä lähinnä sen julman Stasi-historian kautta tai sitten naureskellaan hyväntahtoisesti Ostalgia-ilmiölle.  Hoyer tekee kirjassaan vakavan yrityksen antaa DDR:stä tasapainoisemman kuvan. Kaikki ei ollut kurjuutta! Esimerkiksi se seikka, miten naiset ja työläisluokkaan syntyneet lapset saattoivat päästä hyvään työuraan käsiksi, oli monelle elintärkeä asia. Yhdistymisen huumassa unohtui, että monet näistä koulutuksista ja työurista osoittautuivatkin sitten täysin hyödyttömiksi.  Miten kävi kaikille näille elämäntyönsä menettäneille? Siihen ei Hoyerinkaan kirja valitettavasti anna kovin selventävää vastausta, sillä tarina päättyy - monien muiden DDR:stä kertovien kirjojen