Clara Schumann täytti tänä syksynä 200 vuotta. Ja onneksi aika on mennyt jo niin paljon eteenpäin, että hän sai lähestulkoon arvoisensa huomion. Vaikka ei ihan kuitenkaan. Sillä edelleen hänestä puhuttaessa muistetaan mainita se "tosiseikka", että hän oli nainen ja naimisissa Robert Schumannin kanssa ja kaikesta tästä huolimatta hänhän myös tosiaan sävelsi.
Clara Schumann ei edelleenkään saa olla täysin oma itsensä. Aikansa suuri pianistitähti, joka jo lapsesta asti kiersi Euroopan konserttilavoja ja joka myös sävelsi. Ja tavattuaan Robertinsa hän omistautui tuomaan esille miehensä musiikkia. Samalla kun synnytti kahdeksan lasta.
Clara oli vakuuttunut siitä, että Robert ja hän kuuluivat yhteen yhtälailla kuin hän oli vakuuttunut siitä, että Robertin musiikki ansaitsi suuremman arvostuksen. Mutta hän tiesi myös olevansa se vahvempi osapuoli heidän avioliitossaan. Niinpä hän suunnitteli konserttikiertueita, joista saamillaan ansioilla voisi taata perheen elannon ja samalla luoda Robertille mahdollisuuden säveltää rauhassa. Pitkien konserttikiertueiden aikana Robert oli kotona lasten kanssa.
Luettuani Judith Chernaikin uuden elämäkerran Robert Schumannista olen entistä vakuuttuneempi siitä, että ilman Claraa ei olisi Robert Schumannia sellaisena kuin hänet nyt tunnemme. Luenkin ristiriitaisin tuntein Chernaikin seikkaperäistä kuvausta Schumannien elämästä sillä vaikka kirja kertoo Robertista niin näen kuitenkin koko ajan Robertin rinnalla taistelevan Claran.
Robert tapaa Claran ensi kerran tämän ollessa vain pieni tyttö. Clara on jo silloin suuri pianistilupaus, jota hänen isänsä "valmentaa" tulevaa suurta karriääriä varten. Isä Wieck on myös Robertin oppi-isä ja myöhemmin yhteistyökumppani. Sekä Wieckit että Robert asuvat Leipzigissa, joka on sen ajan Euroopan suuri musiikkikeskus. Robert esimerkiksi perustaa musiikkia käsittelevän aikakauslehden ja on muutenkin mukana yhdessä jos toisessa projektissa.
Robert myös asuu osittain Wieckien luona. Siellä asuessaan hän viettää vielä huoletonta poikamieselämää, istuu myöhäisiä iltoja kapakoissa ja kokee naisseikkailuja. Wieckin perheen kotiapulaisen kanssa hän saa nähtävästi myös lapsen, mutta lapsi annetaan kasvattilapseksi ja nuori äiti kuolee pian sen jälkeen. Robert sairastuu syfilikseen eli kuppaan, johon hän saa lääkityksen mutta sairaus etenee myöhemmin neurosyfilikseksi ja viimeiset vuotensa Robert viettää mielisairaalassa.
Mutta siinä välissä Robert ja Clara elävät yhdessä, kunhan ovat ensin taistelleet oikeudelta luvan mennä naimisiin. Claran isä ei nimittäin ole lainkaan suunnitellut tyttärelleen moista avioliittoa vaikka Robertista muuten pitääkin. Vuosien ja lapsien karttuessa Claran isäkin tosin sitten laantuu ja lähettää lopulta Robertille kirjeen, jossa antaa Robertille luvan kutsua häntä isäksi.
Robert säveltää ja julkaisee musiikillista aikakauslehteään. Clara konsertoi ja auttaa Robertia sävellystyössä. Lapsia syntyy, mikä on suuri ilo molemmille vanhemmille. Robert viettää mielellään aikaa lastensa seurassa ja hän säveltää heille myös helppoja kappaleita piano-opintoihin.
Robertin mielenterveys alkaa kuitenkin pikkuhiljaa järkkyä. Alamäki alkaa kun hän ottaa vastaan kaupungin kapellimestarin viran Düsseldorfissa. Koko perhe muuttaa uuteen kaupunkiin ja Robert aloittaa työnsä mutta hän ei vakuuta johtamistaidoillaan orkesteria eikä yleisöäkään. Hänelle määrätään sijainen, joka saa johtaa konsertit. Clara on raivoissaan Robertinsa puolesta ja huolissaan huomatessaan tämän luisuvan yhä syvemmälle masennukseen.
Viimeiset vuotensa Robert on siis mielisairaalassa, jonka ylilääkäri on tiukasti sitä mieltä että vaimon ei tulisi tulla tervehtimään koska se olisi liian järkyttävää Robertille. Pariskunnan nuori ystävä Johannes Brahms saa luvan käydä tervehtimässä mutta nähtyään Robertin surkean tilan hän päättää, ettei kerro totuutta Claralle. Clara elätteleekin turhia toiveita miehensä parantumisesta. Hän saa kuitenkin lopun lähestyessä sairaalasta viestin, että saisi tulla hyvästelemään miehensä.
Robertin kuoleman jälkeen Clara alkaa työstää miehensä musiikkia julkaisukuntoon. Johannes Brahms (joka on myös salaa rakastunut itseään vanhempaan Claraan) auttaa tässä työssä ja molemmat pitävät huolen siitä, että Robertin musiikkia esitetään. Clara myös jatkaa konsertointiaan ja esittää konserteissaan luonnollisesti Robertin musiikkia.
**
Chernaikin elämäkerrasta jää mieleeni ennen kaikkea aviopari Schumann, jonka molemmat osapuolet olivat todella omistautuneita toisilleen. Ja jotka aikaansa nähden elivät yllättävän tasa-arvoista elämää. Ja vaikka kirjassa käsitellään myös Robertin musiikkia niin pääpaino on kuitenkin Schumannien elämänvaiheissa, ystävyyssuhteissa ja 1800-luvun puolenvälin Euroopan kulttuurielämässä. Luettuani Chernikin kirjan haluan ehdottomasti syventyä enemmän juuri tuohon romantiikan kulta-aikaan.
Sijoitankin tämän kirjan Helmet-lukuhaasteessa kohtaan "Kirja sijoittuu aikakaudelle, jolla olisit halunnut elää". En ehkä ihan täysin haluaisi elää 1800-puolivälin elämää ja ongelma on tietysti se sama, mikä estää minua haluamasta siirtymään taaksepäin ylipäänsä mihinkään aikaisempaan aikakauteen - eli naisen asema.
Mutta jos saisin vaikkapa hetkeksi siirtyä aikakoneella johonkin aikaan niin mielelläni siirtyisin 1850-luvun Eurooppaan ja johonkin sen metropoleista, jossa hengailisin Claran ja tämän saman ikäisten ystävien Jenny Lindin ja Fanny Mendelssohnin kanssa. Ja mielelläni kertoisin heille terveisiä tulevaisuudesta - että vielä heidänkin nimensä löydetään uudestaan eivätkä he tulisi jäämään unohduksiin.
**
Judit Chernaik: Schumann - The Faces and the Masks
Knopf 2018
Helmet-lukuhaaste 2019: 41. Kirja sijoittuu aikakaudella, jolla olisit halunnut elää
Follow my blog with Bloglovin
Kommentit
Lähetä kommentti
Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!