Siirry pääsisältöön

Viisaatkin vanhat naiset ovat aina ensin vähemmän viisaita



Olipa jännittävä viikko! Suhasin aamuin illoin työmatkani Tukholman punaisella linjalla Birgitta Stenbergin seurassa, Birgitta tosin suhaili ihan omia reittejään: käytiin Pariisissa, Cannesissa ja Roomassa (muun muuassa), juteltiin Armi Kuuselan kanssa ja oltiin sängyssä Egyptin kuningas Farukin kanssa. Muun muassa...

Ja kuka nyt sitten on Birgitta Stenberg, kysytte. Suomessa hänet tunnetaan ehkä kenties parhaiten Perttu-kuvakirjasarjastaan mutta jos luulette, että hän oli herttainen satutäti niin erehdytte pahasti! Birgitta, joka kuoli 2014, oli yksi näitä Ruotsin kirjallisia voimanaisia, joka varsinkin vanhuutensa päivinä oli julkisuudessa tunnettu "vanhana, viisaana naisena". Mieleeni tulee erityisesti Ruotsin radion ohjelmasarja "Allvarligt talat", jossa Stenberg vastasi kuuntelijoiden kysymyksiin yhdessä hyvän ystävänsä Märta Tikkasen kanssa.

Olin vuosien mittaan nähnyt usein mainittavan Stenbergin omaelämäkerrallisen romaanisarjan ensimmäisen osan "Kärlek i Europa" ja miettinyt, että se pitää lukea. Nyt se on luettu! Mutta ajatukseni kirjasta ovat hiukan ristiriitaiset...

Bara jag kom utomlands så skulle jag bli författare. Där ute fanns sånt som var värt att beskriva. Jag skulle berätta om den blå timmen och om hur de hängde tvätt på pråmarna i Seine. Om röken ur de där lustiga smala skorstenarna man såg i filmerna. Jag skulle vara vaken dygnet runt och bara se och registrera. Jag hade lärt mig en dikt av Jacques Prévert utantill på franska. Hela långa kriget hade gränserna varit stängda, men nu! Inte en minut ville jag stanna här i onödan.

Kirjan kertomus alkaa kuvauksella Birgitan kasvattiperheen kodista. Birgitan isä on kuollut ja äiti on pyytänyt siskonsa perhettä pitämään huolta tyttärestä. Tädin mies on virallisestikin Birgitan "gode man" eli edunvalvoja. Tosin jo ensisivuilta selviää, että tytön ja edunvalvojan välillä on muutakin kuin henkistä yhteyttä.

Mies lupailee useaan kertaan, että jättää vaimonsa ja vie Birgitan kanssaan Sveitsiin. Mies peruu kuitenkin suunnitelman ja 15-vuotias Birgitta raivostuu. Mieshän lupasi, että he lähtevät ulkomaille! Birgitta vannoo tappavansa miehen mutta ensiksi hän lähtisi itse Ranskaan.

Birgitta paljastaa suhteen koko suvulle ja jotta tilanne saataisiin rauhoittumaan nopeasti, hän saa äidiltään rahaa lähteäkseen opiskelemaan ranskaa Grenobleen. Tuohon kaupunkiin Birgitta ei tosin ainakaan tässä kirjasarjan ensimmäisessä osassa koskaan ehdi sillä ihmiset ja tilanteet kuljettavat häntä aivan muihin paikkoihin.

Ranskaa hän kuitenkin oppii ja italiaakin. Birgitta kuuntelee paikallisia ja keskustelee heidän kanssaan samalla kun kirjoittaa muistiin uusia sanoja. Kielitaito tulee hyötykäyttöön myöhemmällä iällä kun Stenberg työskentelee kääntäjänä.

Birgitta on vakuuttunut siitä, että hänestä tulee vielä kirjailija. Ja kirjoittaa hän haluaakin, vaikkakin tyttöystävä Martha valittaa, että Birgitta keskittyy lähinnä viininlitkimiseen ja laiskotteluun. Birgitta kerää kuitenkin kokemuksia, joista hän kertoo viimein tässä vuonna 1981 ilmestyneessä kirjassaan "Kärlek i Europa".

Osa tekstistä on peräisin ensimmäisestä romaanikäsikirjoituksesta "Carole", joka kertoo Birgitan ja Marthan suhteesta ja jonka Stenberg vei kustantajalle 50-luvun alussa. Romaania ei kuitenkaan julkaistu, naisten välinen rakkaussuhde sai kustantajalta lyhyen tuomion: "ei kirjallista arvoa".

Kirjan "Kärlek i Europa" ilmestyttyä 80-luvun alussa Stenberg kertoi harmistuneensa, ettei kirjasta löydetty sitä teemaa, joka Stenbergille itselleen oli tärkeä eli miesten alistava asenne naisia kohtaan. Ehkä se on helpompi nähdä näin 2010-luvun lukijana ja varsinkin metoo-liikkeen herättämänä. Sillä Stenbergin tarina on raakaa luettavaa: nainen on saalis, omaisuus ja arvokas vain ruumiinsa kautta.

Kirjan Birgitta tosin käyttää tätä ruumista myös hyväkseen ja toteaa kylmäpäisesti aikovansa saavuttaa halutun määränpäänsä "miesten kautta". Minua ei lukijana järkytä niinkään yksityiskohtaisesti kuvatut seksikohtaukset vaan nimenomaan tuo Birgitan kylmäpäisyys ja jopa tunteettomuus. Ja vaikka hän korostaa keräävänsä kokemuksia kirjailijan työtänsä varten niin minua lukijana kylmää joidenkin vahvojen kohtausten lakoninen kuvaustapa.

Lukiessani minun oli myös vaikea suhtautua siihen tosiasiaan, että Stenberg ei kuvaamanansa aikana 50-luvun alussa ollut se "vanha, viisas" nainen, jollaisena tunnen hänet nyt. Hän oli teini-ikäinen ja ihan yhtä eksyksissä kuin kukin meistä on siinä iässä ollut. Birgitalla vain oli keskimääräistä enemmän tahdonvoimaa ja uskallusta ja tämä yhdistelmä vei häntä eteenpäin, ympäri Eurooppaa. Eikä hänellä näytä olleen myöskään minkäänlaista sisäistä jarrua!

Välillä pidin käsiä silmien edessä kun joudutaan taas johonkin vaaralliseen tilanteeseen, mutta käsittämättömällä mielentyyneydellä Birgitta selviää kaikista pimeistä kujista ja hämäristä tyypeistä. Kuvaillessaan tapahtumia hän toteaa usein, että "onpa mielenkiintoista, tämäkin on hyvä päästä kokemaan, jotta voin kirjoittaa siitä tulevaisuudessa". Tämä asenne pätee niin Birgitan joutuessa viettämään yön vankisellissä kuin myös silloin kun hänet raiskataan.

Kirjan parasta antia on ehdottomasti Stenbergin tarkka kuvaus sodanjälkeisestä Euroopasta ja sen ihmisistä. Kuten sanottua, naisella ei siinä Euroopassa ollut kovin monta roolia valittavanaan ja Birgittaakin yritetään sovitella milloin madonnan, milloin huoran osaan.

Birgitan suuri esikuva on Hemingway mutta myös muut Euroopassa viihtyvät miestaiteilijat kiinnostavat Birgittaa. Hän hakeutuu heidän seuraansa ja yrittää ymmärtää mikä on heidän salaisuutensa. Samalla hän on kuitenkin valmis siihen lähes automaattiseen vastakysymykseen: "tulisitko käymään hotellihuoneessani?".

Todennäköisesti en tule lukemaan Stenbergin omaelämäkertasarjan myöhempiä osia, sillä haluaisin pitää tallella idyllisen kuvan "vanhasta ja viisaasta" Birgitasta. Mutta olen tyytyväinen, että nyt vihdoin luin tämän paljon puhutun kirjan, joka luokitellaan Ruotsissa jo klassikoksikin.

Lisäksi tämä oli erityisen kiinnostava kirja juuri nyt, sillä olen vastikään käynyt elämäni ensimmäisellä kirjoituskurssilla. Se olikin kokemus, josta tulen vielä kirjoittamaan, silmäni nimittäin avautuivat tutkimaan tätä lähiympäristöäni aivan uudella tavalla.

Ja yritän ainakin hiukan omia tuota nuoren Birgitan kylmänrauhallista asennetta, varsinkin seuraavalla kerralla kun tulee jokin tiukempi paikka: "onpa jännittävää, että pääsen tämänkin kokemaan, tästä pitää kirjoittaa!".

**
Birgitta Stenberg: Kärlek i Europa
Norstedts 1981
375 sivua

Helmet-lukuhaaste: 11. Kirja käsittelee naisen asemaa yhteiskunnassa

Follow my blog with Bloglovin

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ruotsalaisia rakastajia, suomalaisia Tukholmassa ja universumin sitkein ötökkä

  Nyt ollaan jo syvällä syksyssä, Tukholmassa on satanut viime päivät kaatamalla ja muutenkin on ankean harmaata. Onneksi pääsin piristämään itseäni pari viikkoa sitten Turun kirjamessuille. Ehdin sinne tosin vain puoleksi päiväksi, mutta ohjelma oli suunniteltu niin sujuvaksi, että sain mahdutettua käyntiini neljä mielenkiintoista keskustelua. Kirjojakin olisin ostanut vaikka kuinka, mutta nämä Tukholman kotikirjastoni ovat taas vaihteeksi kunnostautuneet suomalaisten uutuuskirjojen hankinnassa, joten ei tarvitse enää kantaa Suomesta kirjoja varastoon.  Tässä muutama viime viikkojen kirjastovaraukseni, jotka ylsivät luettujen listalle: Amanda Romare: Halva Malmö består av killar som dumpat mig (Puolet kaupungin miehistä on jättänyt mut, Johnny Kniga 2023) Ensin kirjavinkki täältä Ruotsinmaalta, tai oikeammin Skånesta. Luin kesällä Amanda Romaren uusimman romaanin Judas, jossa hän on pitkän sinkkuajan jälkeen löytänyt vihdoin rakkauden. Ihastuin kirjan huumoriin ja erityises...

Ingeborg Bachmann 100 vuotta – saksankielisen modernismin klassikko (Klassikkohaaste #23)

Tämänkertaiseen kirjabloggaajien klassikkohaasteeseen pyörittelin mielessäni jo ihan toista kirjaa, kunnes yhtäkkiä tajusin, että nythän on Ingeborg Bachmann-juhlavuosi! Ja koska arvaan, että tämä saksankielisen kirjallisuuden moderni klassikkokirjailija ei ole kovin tuttu Suomessa, niin käytänpä tilaisuuden hyväkseni. Aloitetaan lyhyellä elämäkerralla: Ingeborg Bachmann syntyi 25. kesäkuuta 1926 Itävallan Klagenfurtissa. Bachmann aloitti opintonsa heti kun yliopistot avasivat ovensa sodan jälkeen aineinaan filosofia, psykologia ja germanistiikka ja hän väitteli tohtoriksi 1950 Martin Heideggeria käsittelevällä työllään. Opintojen jälkeen Bachmann työskenteli toimittajana, mutta oma kirjallinen ura sai vauhtia kun Bachmann tutustui Gruppe 47 -ryhmään, jossa hän tapasi saksankielisen kirjallisuuden huippunimiä, kuten Paul Celan, Heinrich Böll ja Günter Grass.  Bachmann julkaisi aluksi lyriikkaa ja radioteatterinäytelmiä ( Hörspiel oli sodanjälkeisessä Saksassa erittäin suosittu taid...

Kahden kulttuurin lähettiläät - Linn Ullmann ja Ranya ElRamly

Lokakuun lukuhelmiini kuuluvat nämä kaksi tytärten vanhemmistaan kirjoittamaa kirjaa. Toinen tyttärista on Liv Ullmannin ja Ingmar Bergmanin tytär Linn, kahden maan ja kahden kielen kasvatti. Toinen tytär on suomalainen Ranya Paasonen (joka julkaisi esikoiskirjansa tyttönimellään ElRamly), joka kertoo kasvamisesta kahden kulttuurin risteämässä, siinä välitilassa jossa pitää oppia vaikkapa kaksi erilaista tapaa kuoria appelsiini. Luin molemmat kirjat suurella mielenkiinnolla, kotonani on nimittäin kasvamassa tytär, joka kohtaa päivittäin nämä kulttuurien nokkakolarit. Kun isä vaatii, että syntymäpäiväsankarille tarjoillaan ruotsalaiseen tapaan aamupala sänkyyn ja äiti kauhistelee, että ei kai nyt sentään arkisena koulupäivänä. Tai kun jouluaattona klo 15 pitäisi katsoa miljoonien muiden ruotsalaisten tavoin tv:stä Kalle Ankaa samalla kun äiti hoputtaa joulusaunaan. Lisänä vielä kahden kielen lahja - tai taakka, riippuen aina tilanteesta. Linn Ullmann on omien sanojensa mukaan kir...

Rakas vihattu lähiöni

Kun aikoinaan muutimme mieheni kanssa yhteen ei vaihtoehtoja ollut kovinkaan monta. Jotta Tukholmassa saisi vuokra-asunnon on jonossa oltava, alueesta riippuen, 5-25 vuotta. Miehelläni oli vuokrakaksio mutta todennäköisyys, että joku haluaisi vaihtaa isomman asuntonsa pienempään tuntui aika olemattomalta. Niinpä lähdimme etsimään kotia yhdessä pankin kanssa. Mielessämme oli heti alue, jolla olimme käyneet monta kertaa kylässä ystäviemme rivitaloasunnossa. Asunnot olivat tilavia ja lähellä oli paljon metsää ja vettä. Ja kuinka ollakaan, unelmakotimme löytyi nopeasti! Muutimme syksyllä 2006 ja kotiuduimme nopeasti. Alue on luonnonkaunista ja naapurusto hauskasti monikulttuurista. Ainoa ongelma on se, että asumme "pahamaineisessa" tukholmalaislähiössä. Meille aikuisille siitä oli lähinnä vain hyötyä sillä asunnot olivat noin miljoona kruunua edullisempia kuin muilla alueilla. Mutta miehen teinityttäret huomasivat pian, että keskustassa asuvia kavereita oli vaikea saada ky...

Kun Greta Gustafsson Hollywoodiin lähti

Gurra ja Moje oli sellainen pari, että 1920-luvun tukholmalaisympyrät olivat heille auttamattomasti liian pienet. Moje eli Mauritz Stiller oli ohjannut suurfilmin Gösta Berlingin taru, johon hän oli löytänyt nuoren teatteriopiskelijan Gurran eli Greta Gustafssonin. Tuosta ajasta kertoo esimerkiksi Lena Einhorn kirjassaan   Blekingegatan 32 . Gretalla oli suhde opiskelijaystäväänsä Mimi Pollackiin mutta se ei estänyt häntä tuntemasta vetoa temperamentiseen Mauritziin. Ja tunne oli molemminpuolinen, Stillerin homoseksuaalisuudesta huolimatta. Stiller oli päättänyt tehdä Gretasta tähden ja ensimmäinen etappi tällä tiellä vei Berliiniin, jossa Greta tähditti 1925 tehtyä skandaalielokuvaa  Die freudlose Gasse . Seuraava elokuvaprojekti oli jo sovittu, mutta Konstantinopolissa aloitetut kuvaukset jouduttiin keskeyttämään talousvaikeuksien vuoksi. Tässä vaiheessa avautuu uusi ovi - Hollywood. Ja juuri tästä hetkestä alkaa tarina kirjailijapari  Kerstin Gezeliuksen ja A...