Siirry pääsisältöön

Viisaatkin vanhat naiset ovat aina ensin vähemmän viisaita



Olipa jännittävä viikko! Suhasin aamuin illoin työmatkani Tukholman punaisella linjalla Birgitta Stenbergin seurassa, Birgitta tosin suhaili ihan omia reittejään: käytiin Pariisissa, Cannesissa ja Roomassa (muun muuassa), juteltiin Armi Kuuselan kanssa ja oltiin sängyssä Egyptin kuningas Farukin kanssa. Muun muassa...

Ja kuka nyt sitten on Birgitta Stenberg, kysytte. Suomessa hänet tunnetaan ehkä kenties parhaiten Perttu-kuvakirjasarjastaan mutta jos luulette, että hän oli herttainen satutäti niin erehdytte pahasti! Birgitta, joka kuoli 2014, oli yksi näitä Ruotsin kirjallisia voimanaisia, joka varsinkin vanhuutensa päivinä oli julkisuudessa tunnettu "vanhana, viisaana naisena". Mieleeni tulee erityisesti Ruotsin radion ohjelmasarja "Allvarligt talat", jossa Stenberg vastasi kuuntelijoiden kysymyksiin yhdessä hyvän ystävänsä Märta Tikkasen kanssa.

Olin vuosien mittaan nähnyt usein mainittavan Stenbergin omaelämäkerrallisen romaanisarjan ensimmäisen osan "Kärlek i Europa" ja miettinyt, että se pitää lukea. Nyt se on luettu! Mutta ajatukseni kirjasta ovat hiukan ristiriitaiset...

Bara jag kom utomlands så skulle jag bli författare. Där ute fanns sånt som var värt att beskriva. Jag skulle berätta om den blå timmen och om hur de hängde tvätt på pråmarna i Seine. Om röken ur de där lustiga smala skorstenarna man såg i filmerna. Jag skulle vara vaken dygnet runt och bara se och registrera. Jag hade lärt mig en dikt av Jacques Prévert utantill på franska. Hela långa kriget hade gränserna varit stängda, men nu! Inte en minut ville jag stanna här i onödan.

Kirjan kertomus alkaa kuvauksella Birgitan kasvattiperheen kodista. Birgitan isä on kuollut ja äiti on pyytänyt siskonsa perhettä pitämään huolta tyttärestä. Tädin mies on virallisestikin Birgitan "gode man" eli edunvalvoja. Tosin jo ensisivuilta selviää, että tytön ja edunvalvojan välillä on muutakin kuin henkistä yhteyttä.

Mies lupailee useaan kertaan, että jättää vaimonsa ja vie Birgitan kanssaan Sveitsiin. Mies peruu kuitenkin suunnitelman ja 15-vuotias Birgitta raivostuu. Mieshän lupasi, että he lähtevät ulkomaille! Birgitta vannoo tappavansa miehen mutta ensiksi hän lähtisi itse Ranskaan.

Birgitta paljastaa suhteen koko suvulle ja jotta tilanne saataisiin rauhoittumaan nopeasti, hän saa äidiltään rahaa lähteäkseen opiskelemaan ranskaa Grenobleen. Tuohon kaupunkiin Birgitta ei tosin ainakaan tässä kirjasarjan ensimmäisessä osassa koskaan ehdi sillä ihmiset ja tilanteet kuljettavat häntä aivan muihin paikkoihin.

Ranskaa hän kuitenkin oppii ja italiaakin. Birgitta kuuntelee paikallisia ja keskustelee heidän kanssaan samalla kun kirjoittaa muistiin uusia sanoja. Kielitaito tulee hyötykäyttöön myöhemmällä iällä kun Stenberg työskentelee kääntäjänä.

Birgitta on vakuuttunut siitä, että hänestä tulee vielä kirjailija. Ja kirjoittaa hän haluaakin, vaikkakin tyttöystävä Martha valittaa, että Birgitta keskittyy lähinnä viininlitkimiseen ja laiskotteluun. Birgitta kerää kuitenkin kokemuksia, joista hän kertoo viimein tässä vuonna 1981 ilmestyneessä kirjassaan "Kärlek i Europa".

Osa tekstistä on peräisin ensimmäisestä romaanikäsikirjoituksesta "Carole", joka kertoo Birgitan ja Marthan suhteesta ja jonka Stenberg vei kustantajalle 50-luvun alussa. Romaania ei kuitenkaan julkaistu, naisten välinen rakkaussuhde sai kustantajalta lyhyen tuomion: "ei kirjallista arvoa".

Kirjan "Kärlek i Europa" ilmestyttyä 80-luvun alussa Stenberg kertoi harmistuneensa, ettei kirjasta löydetty sitä teemaa, joka Stenbergille itselleen oli tärkeä eli miesten alistava asenne naisia kohtaan. Ehkä se on helpompi nähdä näin 2010-luvun lukijana ja varsinkin metoo-liikkeen herättämänä. Sillä Stenbergin tarina on raakaa luettavaa: nainen on saalis, omaisuus ja arvokas vain ruumiinsa kautta.

Kirjan Birgitta tosin käyttää tätä ruumista myös hyväkseen ja toteaa kylmäpäisesti aikovansa saavuttaa halutun määränpäänsä "miesten kautta". Minua ei lukijana järkytä niinkään yksityiskohtaisesti kuvatut seksikohtaukset vaan nimenomaan tuo Birgitan kylmäpäisyys ja jopa tunteettomuus. Ja vaikka hän korostaa keräävänsä kokemuksia kirjailijan työtänsä varten niin minua lukijana kylmää joidenkin vahvojen kohtausten lakoninen kuvaustapa.

Lukiessani minun oli myös vaikea suhtautua siihen tosiasiaan, että Stenberg ei kuvaamanansa aikana 50-luvun alussa ollut se "vanha, viisas" nainen, jollaisena tunnen hänet nyt. Hän oli teini-ikäinen ja ihan yhtä eksyksissä kuin kukin meistä on siinä iässä ollut. Birgitalla vain oli keskimääräistä enemmän tahdonvoimaa ja uskallusta ja tämä yhdistelmä vei häntä eteenpäin, ympäri Eurooppaa. Eikä hänellä näytä olleen myöskään minkäänlaista sisäistä jarrua!

Välillä pidin käsiä silmien edessä kun joudutaan taas johonkin vaaralliseen tilanteeseen, mutta käsittämättömällä mielentyyneydellä Birgitta selviää kaikista pimeistä kujista ja hämäristä tyypeistä. Kuvaillessaan tapahtumia hän toteaa usein, että "onpa mielenkiintoista, tämäkin on hyvä päästä kokemaan, jotta voin kirjoittaa siitä tulevaisuudessa". Tämä asenne pätee niin Birgitan joutuessa viettämään yön vankisellissä kuin myös silloin kun hänet raiskataan.

Kirjan parasta antia on ehdottomasti Stenbergin tarkka kuvaus sodanjälkeisestä Euroopasta ja sen ihmisistä. Kuten sanottua, naisella ei siinä Euroopassa ollut kovin monta roolia valittavanaan ja Birgittaakin yritetään sovitella milloin madonnan, milloin huoran osaan.

Birgitan suuri esikuva on Hemingway mutta myös muut Euroopassa viihtyvät miestaiteilijat kiinnostavat Birgittaa. Hän hakeutuu heidän seuraansa ja yrittää ymmärtää mikä on heidän salaisuutensa. Samalla hän on kuitenkin valmis siihen lähes automaattiseen vastakysymykseen: "tulisitko käymään hotellihuoneessani?".

Todennäköisesti en tule lukemaan Stenbergin omaelämäkertasarjan myöhempiä osia, sillä haluaisin pitää tallella idyllisen kuvan "vanhasta ja viisaasta" Birgitasta. Mutta olen tyytyväinen, että nyt vihdoin luin tämän paljon puhutun kirjan, joka luokitellaan Ruotsissa jo klassikoksikin.

Lisäksi tämä oli erityisen kiinnostava kirja juuri nyt, sillä olen vastikään käynyt elämäni ensimmäisellä kirjoituskurssilla. Se olikin kokemus, josta tulen vielä kirjoittamaan, silmäni nimittäin avautuivat tutkimaan tätä lähiympäristöäni aivan uudella tavalla.

Ja yritän ainakin hiukan omia tuota nuoren Birgitan kylmänrauhallista asennetta, varsinkin seuraavalla kerralla kun tulee jokin tiukempi paikka: "onpa jännittävää, että pääsen tämänkin kokemaan, tästä pitää kirjoittaa!".

**
Birgitta Stenberg: Kärlek i Europa
Norstedts 1981
375 sivua

Helmet-lukuhaaste: 11. Kirja käsittelee naisen asemaa yhteiskunnassa

Follow my blog with Bloglovin

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Eeva Kilpi: Elämä edestakaisin (Klassikkohaaste #21)

Olen lukenut Eeva Kilpeä koko aikuiselämäni ja monet hänen teoksistaan jopa useaan otteeseen. Kilpi oli myös lohtukirjailijani, kun en päässyt koronasulun aikana Suomeen.  Lääkkeeksi Suomi-ikävääni  auttoi silloin Kilven herkkä ja hersyvä suomen kieli. Olen myös miettinyt voiko "elämän evakkous" siirtyä sukupolvelta toiselle. Ainakin omassa elämässäni tunnistan tätä samaa " nyssyköiden haalijan  -syndroomaa": "Että kaikki tarpeellinen on kasseissa ja pusseissa sängyn alla tai sängyn vieressä, käden ulottuvilla". Koskaan kun ei tiedä milloin se lähtö tulee. Anna-Riikka Carlsonin  kirjassa  "Rakas Eeva Kilpi. Nämä juhlat jatkuvat vielä" Kilpi epäilee, että tokko häntä enää kukaan lukee. Mutta kyllä vaan luetaan! Etenkin Kilven runoutta näkee siteerattavan säännöllisesti kirjasomessa. Proosatekstit ovat ehkä sitten jääneet vähemmälle huomiolle, ja juuri siksi haluankin nostaa esille tämänkertaisessa Klassikkohaastekirjoituksessani yhden Kilven varha...

Lomaseurana Floris ja Amélie Nothomb

  Lomatervehdys Ruotsin länsirannikolta, jonne saavuimme eilen. Valitettavasti samaan aikaan paikkakunnalle saapui myös Floris-myrsky, joten tämä ensimmäinen päivä ollaan vietetty sisätiloissa. Tuuli on hirmuinen ja vanha puinen vuokratalomme huojuu ja natisee liitoksissaan.  Mutta ei hätää, tämän päivän seuralaisekseni sain belgialaisen kirjailijan Amélie Nothombin ja hänen uusimman ruotsinnetun teoksensa Psykopomp. Nothombin kirjoja on käännetty suomeksi ja ruotsiksi melko sattumanvaraisesti ja tämä olikin nyt viimeinen lukemani käännös. Eli tästä eteenpäin pitää sitten selviytyä ruostuneella ranskallani. Ja luettavaahan riittää, sillä Nothomb on julkaissut uuden romaanin joka vuosi sitten esikoisensa, joka ilmestyi 1992. Psykopomp on Nothombin henkilökohtaisin teos. Kirja alkaa varhaislapsuuden muistoilla ja ensimmäisestä traumaattisesta kokemuksesta kun Japanissa syntynyt diplomaattiperheen tytär joutuu isänsä asemamaan vaihduttua jättämään rakkaan synnyinmaans...

Rantalomailua ja uusi rohkeampi minä

  Kesän säästä voidaan olla monta mieltä, mutta sitä iloa minulta ei poisteta, että ensimmäinen lomaviikkoni oli oikea rantaloma. Ja vieläpä niissä samoissa maisemissa, joissa tämä maallinen taipaleeni aikoinaan sai alkunsa. Ollaan siis Helsingin Lauttasaaressa. Blogini päivitys on viime viikkoina jäänyt taka-alalle, vaikka ideoita ja ajatuksia on syntynyt ja pari tekstinaloitustakin olen näköjään saanut jo aikaiseksi. Kun lomanalkajaiseksi kasasin yhteen pinoon kaikki keskenolevat kirjani, niitä kertyi peräti 17. Luen sivun sieltä, toisen täältä - päähäni mahtuu juuri nyt vain hajahuomioita. Olen myös huomannut, että hakeudun tällä hetkellä mieluummin elämäkertojen ja tietokirjojen pariin. Fiktio ei jostain syystä sytytä. Olisiko sitten syynä tämä vallitseva maailmantilanne, joka oikeasti alkaa olla jo taruakin ihmeellisempää. Ainoa kirja, jonka olen onnistunut lukemaan loppuun asti viimeisen parin viikon aikana, on Minna Salamin Sensuous Knowledge. Ja nyt olen vahvast...

Lukunautinto, pitkästä aikaa! (Markus Nummi: Käräjät)

Sain pitkästä aikaa kokea oikean lukunautinnon! Mikä sopikin hyvin tähän parhaillaan menevän lukuviikon teemaan "löydä lukufiilis!". Oma salaisuuteni lukufiiliksen takaamiseksi oli pitkä viikonloppu, paksu kirja ja rentouttava miljöö. Tämä yhtälö toteutuu yleensä juuri näin pääsiäisenä - muistan esimerkiksi Mika Waltarin Sinuhe Egyptiläisen olleen juuri tällainen täysosuma. Olin tässä jo useamman viikon säästellyt kirjastosta varaamaani Markus Nummen Käräjät-teosta, joka tuli sen verran ajoissa, että jouduin sen lainaa jo pari kertaa pidentämään. Mutta aikataulu piti ja ehdin lukea kirjan ennen kuin lopullinen palautuspäivä tuli eteen. Tämä Käräjät tosin oli vähän riskaabeli valinta. Ensinnäkin se on paksu, melkein 600 sivua. En mielelläni ryhdy tällaisiin luku-urakoihin jos ei ole taetta siitä, että kirja on oikeasti hyvä. Siitä kirjan hyvyydestä olin kyllä saanut paljon vinkkejä kirjasomea ja -blogeja selatessani, mutta siitä tuli se toinen mutta... olen aika monta kertaa ...

Ranskattaretko eivät muka liho?

  Kävin taas kirpparilla, kukkaruukkuja vain ostamassa, mutta mukaan tuli tietysti myös muutama pokkari. Jotka tosin sitten vien taas luettuani takaisin, tästä paikallisesta kirpparista on tullut itselleni vähän sellainen maksullinen kirjasto. Mutta hyvään tarkoitukseen ne menevät onneksi roposeni. Nyt iski silmään pari ruotsalaista tietokirjaa, joista on niiden ilmestymisen aikoihin kohkattu enemmänkin. Ruotsalainen psykiatri David Eberhard kirjoitti v. 2006 kirjan siitä, miten ruotsalaisista on tullut "turvallisuusnarkomaaneja" (minkä teesin kyllä näin äkkilukemalta allekirjoitan, katsotaan olenko samaa mieltä luettuani koko kirjan). Toisessa kirjassa taas tiedetoimittaja Karin Bojs yhdessä Peter Sjölundin kanssa kertoo mistä ruotsalaiset ovat peräisin. Odotan mielenkiinnolla! Lisäksi löysin vielä yhden Niklas Natt och Dag -dekkarin, joihin olen halunnut tutustua jo kauan. Ja sitten siellä seistä törötti yksi suomenkielinen kirja, joka oli tietysti pakko ottaa, ihan jo pelk...