Viisaatkin vanhat naiset ovat aina ensin vähemmän viisaita

Olipa jännittävä viikko! Suhasin aamuin illoin työmatkani Tukholman punaisella linjalla Birgitta Stenbergin seurassa, Birgitta tosin suhaili ihan omia reittejään: käytiin Pariisissa, Cannesissa ja Roomassa (muun muuassa), juteltiin Armi Kuuselan kanssa ja oltiin sängyssä Egyptin kuningas Farukin kanssa. Muun muassa...

Ja kuka nyt sitten on Birgitta Stenberg, kysytte. Suomessa hänet tunnetaan ehkä kenties parhaiten Perttu-kuvakirjasarjastaan mutta jos luulette, että hän oli herttainen satutäti niin erehdytte pahasti! Birgitta, joka kuoli 2014, oli yksi näitä Ruotsin kirjallisia voimanaisia, joka varsinkin vanhuutensa päivinä oli julkisuudessa tunnettu "vanhana, viisaana naisena". Mieleeni tulee erityisesti Ruotsin radion ohjelmasarja "Allvarligt talat", jossa Stenberg vastasi kuuntelijoiden kysymyksiin yhdessä hyvän ystävänsä Märta Tikkasen kanssa.

Olin vuosien mittaan nähnyt usein mainittavan Stenbergin omaelämäkerrallisen romaanisarjan ensimmäisen osan "Kärlek i Europa" ja miettinyt, että se pitää lukea. Nyt se on luettu! Mutta ajatukseni kirjasta ovat hiukan ristiriitaiset...

Bara jag kom utomlands så skulle jag bli författare. Där ute fanns sånt som var värt att beskriva. Jag skulle berätta om den blå timmen och om hur de hängde tvätt på pråmarna i Seine. Om röken ur de där lustiga smala skorstenarna man såg i filmerna. Jag skulle vara vaken dygnet runt och bara se och registrera. Jag hade lärt mig en dikt av Jacques Prévert utantill på franska. Hela långa kriget hade gränserna varit stängda, men nu! Inte en minut ville jag stanna här i onödan.

Kirjan kertomus alkaa kuvauksella Birgitan kasvattiperheen kodista. Birgitan isä on kuollut ja äiti on pyytänyt siskonsa perhettä pitämään huolta tyttärestä. Tädin mies on virallisestikin Birgitan "gode man" eli edunvalvoja. Tosin jo ensisivuilta selviää, että tytön ja edunvalvojan välillä on muutakin kuin henkistä yhteyttä.

Mies lupailee useaan kertaan, että jättää vaimonsa ja vie Birgitan kanssaan Sveitsiin. Mies peruu kuitenkin suunnitelman ja 15-vuotias Birgitta raivostuu. Mieshän lupasi, että he lähtevät ulkomaille! Birgitta vannoo tappavansa miehen mutta ensiksi hän lähtisi itse Ranskaan.

Birgitta paljastaa suhteen koko suvulle ja jotta tilanne saataisiin rauhoittumaan nopeasti, hän saa äidiltään rahaa lähteäkseen opiskelemaan ranskaa Grenobleen. Tuohon kaupunkiin Birgitta ei tosin ainakaan tässä kirjasarjan ensimmäisessä osassa koskaan ehdi sillä ihmiset ja tilanteet kuljettavat häntä aivan muihin paikkoihin.

Ranskaa hän kuitenkin oppii ja italiaakin. Birgitta kuuntelee paikallisia ja keskustelee heidän kanssaan samalla kun kirjoittaa muistiin uusia sanoja. Kielitaito tulee hyötykäyttöön myöhemmällä iällä kun Stenberg työskentelee kääntäjänä.

Birgitta on vakuuttunut siitä, että hänestä tulee vielä kirjailija. Ja kirjoittaa hän haluaakin, vaikkakin tyttöystävä Martha valittaa, että Birgitta keskittyy lähinnä viininlitkimiseen ja laiskotteluun. Birgitta kerää kuitenkin kokemuksia, joista hän kertoo viimein tässä vuonna 1981 ilmestyneessä kirjassaan "Kärlek i Europa".

Osa tekstistä on peräisin ensimmäisestä romaanikäsikirjoituksesta "Carole", joka kertoo Birgitan ja Marthan suhteesta ja jonka Stenberg vei kustantajalle 50-luvun alussa. Romaania ei kuitenkaan julkaistu, naisten välinen rakkaussuhde sai kustantajalta lyhyen tuomion: "ei kirjallista arvoa".

Kirjan "Kärlek i Europa" ilmestyttyä 80-luvun alussa Stenberg kertoi harmistuneensa, ettei kirjasta löydetty sitä teemaa, joka Stenbergille itselleen oli tärkeä eli miesten alistava asenne naisia kohtaan. Ehkä se on helpompi nähdä näin 2010-luvun lukijana ja varsinkin metoo-liikkeen herättämänä. Sillä Stenbergin tarina on raakaa luettavaa: nainen on saalis, omaisuus ja arvokas vain ruumiinsa kautta.

Kirjan Birgitta tosin käyttää tätä ruumista myös hyväkseen ja toteaa kylmäpäisesti aikovansa saavuttaa halutun määränpäänsä "miesten kautta". Minua ei lukijana järkytä niinkään yksityiskohtaisesti kuvatut seksikohtaukset vaan nimenomaan tuo Birgitan kylmäpäisyys ja jopa tunteettomuus. Ja vaikka hän korostaa keräävänsä kokemuksia kirjailijan työtänsä varten niin minua lukijana kylmää joidenkin vahvojen kohtausten lakoninen kuvaustapa.

Lukiessani minun oli myös vaikea suhtautua siihen tosiasiaan, että Stenberg ei kuvaamanansa aikana 50-luvun alussa ollut se "vanha, viisas" nainen, jollaisena tunnen hänet nyt. Hän oli teini-ikäinen ja ihan yhtä eksyksissä kuin kukin meistä on siinä iässä ollut. Birgitalla vain oli keskimääräistä enemmän tahdonvoimaa ja uskallusta ja tämä yhdistelmä vei häntä eteenpäin, ympäri Eurooppaa. Eikä hänellä näytä olleen myöskään minkäänlaista sisäistä jarrua!

Välillä pidin käsiä silmien edessä kun joudutaan taas johonkin vaaralliseen tilanteeseen, mutta käsittämättömällä mielentyyneydellä Birgitta selviää kaikista pimeistä kujista ja hämäristä tyypeistä. Kuvaillessaan tapahtumia hän toteaa usein, että "onpa mielenkiintoista, tämäkin on hyvä päästä kokemaan, jotta voin kirjoittaa siitä tulevaisuudessa". Tämä asenne pätee niin Birgitan joutuessa viettämään yön vankisellissä kuin myös silloin kun hänet raiskataan.

Kirjan parasta antia on ehdottomasti Stenbergin tarkka kuvaus sodanjälkeisestä Euroopasta ja sen ihmisistä. Kuten sanottua, naisella ei siinä Euroopassa ollut kovin monta roolia valittavanaan ja Birgittaakin yritetään sovitella milloin madonnan, milloin huoran osaan.

Birgitan suuri esikuva on Hemingway mutta myös muut Euroopassa viihtyvät miestaiteilijat kiinnostavat Birgittaa. Hän hakeutuu heidän seuraansa ja yrittää ymmärtää mikä on heidän salaisuutensa. Samalla hän on kuitenkin valmis siihen lähes automaattiseen vastakysymykseen: "tulisitko käymään hotellihuoneessani?".

Todennäköisesti en tule lukemaan Stenbergin omaelämäkertasarjan myöhempiä osia, sillä haluaisin pitää tallella idyllisen kuvan "vanhasta ja viisaasta" Birgitasta. Mutta olen tyytyväinen, että nyt vihdoin luin tämän paljon puhutun kirjan, joka luokitellaan Ruotsissa jo klassikoksikin.

Lisäksi tämä oli erityisen kiinnostava kirja juuri nyt, sillä olen vastikään käynyt elämäni ensimmäisellä kirjoituskurssilla. Se olikin kokemus, josta tulen vielä kirjoittamaan, silmäni nimittäin avautuivat tutkimaan tätä lähiympäristöäni aivan uudella tavalla.

Ja yritän ainakin hiukan omia tuota nuoren Birgitan kylmänrauhallista asennetta, varsinkin seuraavalla kerralla kun tulee jokin tiukempi paikka: "onpa jännittävää, että pääsen tämänkin kokemaan, tästä pitää kirjoittaa!".

**
Birgitta Stenberg: Kärlek i Europa
Norstedts 1981
375 sivua

Helmet-lukuhaaste: 11. Kirja käsittelee naisen asemaa yhteiskunnassa

Follow my blog with Bloglovin

Kiitos tästä kesästä, Aulikki Oksanen!

Olen myöhäisherännäinen monien asioiden suhteen, mutta kun löydän jotain innostavaa niin lähdenkin sitten täysillä mukaan. Ja tänä kesänä tämän palavan innostukseni herätti Aulikki Oksanen ! Kaikki alkoi siitä kun luin Helena Ruuskan viime vuonna ilmestyneen elämäkerran Aulikki Oksasesta. Olen lukenut Ruuskalta kaikki hänen kirjoittamansa elämäkerrat (Hugo Simberg, Marja-Liisa Vartio, Mary Gallen-Kallela ja Eeva Joenpelto) ja kaikki nämä kirjat ovat olleet huikeita aikamatkoja. Ruuska on taitava nitomaan tutkimansa henkilön elämänvaiheet suurempaan historiankehykseen samalla kun hän ripottelee matkan varrelle jännittäviä hippusia kunkin ajan arjesta ja omituisuuksista. Oksanen eroaa muista Ruuskan kohteista sillä, että hän on vielä mitä suuremmiten elossa, jolloin hän on ollut itse mukana kirjan teossa. Koko prosessi vei kolme vuotta ja valmistui Oksasen 80-vuotispäiväksi. Ruuska sai haastatella koko Oksasen klaanin isompia lastenlapsia myöten ja paikoin lukija onkin kuin ...

Lue lisää

Mutta saako näin oikeasti kirjoittaa?

Tällä kertaa haluan kirjoittaa kahdesta kirjasta, jotka ovat jääneet vaivaamaan mieltäni. Molemmissa on käytetty henkilöhahmoina oikeita historian henkilöitä, mutta kyseiset kirjat eivät ole elämäkertoja vaan fiktion ja faktan sekoituksia. Saksalaisen Daniel Kehlmannin Lichtspiel (suomennettu nimellä Ohjaaja) kertoo mykkäelokuvakauden legendaarisesta elokuvaohjaajasta, W.G. Pabstista. Kirjassa häntä tituleerataan "Greta Garbon löytäjäksi" - väite, joka vetää mutkat suoriksi, sillä ensinhän Garbon löysi Mauritz Stiller . Jo tässä vaiheessa tuntosarveni alkavat väristä... W.G. Pabst palaa epäonnistuneen Hollywood-debyyttinsä jälkeen Eurooppaan, tarkoituksenaan vierailla vanhan äitinsä luona. Saksan poliittinen tilanne on kuitenkin kärjistynyt Pabstin poissaolon aikana ja hän ajautuu natsihallinnon propagandakoneiston sätkynukeksi. Kehlmann kuvaa jännittävästi natsi-Saksassa vallinneita realiteettejä, joiden pohjalta kukin joutui tekemään päätöksensä - olenko mukana vai leiki...

Lue lisää

Sirpaleita Anna-Leena Härkösen elämästä - ja vähän omastanikin...

Nyt se vihdoin tuli! Tilaamani Taskupainos! Kävin hakemassa kirjastosta ja 24 tuntia myöhemmin kirja oli luettu. Olisin lukenut nopeamminkin, jos työt ja kotihommat eivät olisi estäneet. Ja kirja oli muuten aivan liian lyhyt. Anna-Leena Härkösen tarinointia olisin jaksanut vähintään yhtä kauan kuin Pirkko Saisiotakin. Anna-Leena Härkönen on lempikirjailijani ja yksi niitä harvoja joita luen yhä uudestaan. Hän on myös lohtukirjailijani - samalla tavalla kuin makaronilaatikko on lohturuokani, jota pitää saada kun elämä kohtelee kaltoin. Katja Kallion ystävästään kirjoittama muistelmateos on onneksi täysosuma. Kirjan rakenne on tarkoituksella spiraalimainen, ei aikajärjestyksessä kerrottu ja se toimii todella hyvin. Kerronta on tajunnanvirtamaista - ikäänkuin istuisin saman pöydän ääressä kuuntelemassa Härkösen jutustelua. Kirjan kerronta on puhtaasti Härköstä itseään, sillä Kallio ei tähän kirjaan ole halunnut haastatella muista ihmisiä. " Mua kiinnostaa sun kokemus elämästä. Että ...

Lue lisää

Klassikkohaaste #14: Antti Jalava – Asfalttikukka

Vaikka Ruotsissa asuu meitä suomentaustaisia n. 7% väestöstä, näkyy se yllättävän vähän ruotsalaisessa kirjallisuuskentässä. Itse asiassa vain kolme kirjaa on onnistunut herättämään ruotsalaismedian mielenkiinnon. Susanna Alakosken Svinalängorna (suomennettuna ’Sikalat’) ilmestyi 2006, jolloin se voitti Ruotsin arvostetuimman kirjallisuuspalkinnon, August-palkinnon ja kirjasta tehtiin myös elokuva muutamaa vuotta myöhemmin. Eija Hetekivi Olsson julkaisi 2011 esikoisromaaninsa ’Ingenbarnsland’, jossa hän kuvaa suomalaissiirtolaisten elämää Göteborgissa. Kirja oli August-palkintoehdokkaana ja se on myöhemmin kasvanut trilogiaksi. Mutta suomalaisen siirtolaiskirjallisuuden pioneeri oli Antti Jalava (1949-2021), jolta vuonna 1980 ilmestyi paljon puhuttu romaani ’Asfaltblomman’ (suom. Pentti Saarikoski ’Asfalttikukka’). Kirja ei ollut kuitenkaan Jalavan esikoisteos, hän oli aikaisemmin kirjoittanut kirjat ’Matti’ ja ’Jag har inte bett att få komma’. Etsin oman aamulehteni Dagens...

Lue lisää

Eeva Kilpi: Elämä edestakaisin (Klassikkohaaste #21)

Olen lukenut Eeva Kilpeä koko aikuiselämäni ja monet hänen teoksistaan jopa useaan otteeseen. Kilpi oli myös lohtukirjailijani, kun en päässyt koronasulun aikana Suomeen. Lääkkeeksi Suomi-ikävääni auttoi silloin Kilven herkkä ja hersyvä suomen kieli. Olen myös miettinyt voiko "elämän evakkous" siirtyä sukupolvelta toiselle. Ainakin omassa elämässäni tunnistan tätä samaa " nyssyköiden haalijan -syndroomaa": "Että kaikki tarpeellinen on kasseissa ja pusseissa sängyn alla tai sängyn vieressä, käden ulottuvilla". Koskaan kun ei tiedä milloin se lähtö tulee. Anna-Riikka Carlsonin kirjassa "Rakas Eeva Kilpi. Nämä juhlat jatkuvat vielä" Kilpi epäilee, että tokko häntä enää kukaan lukee. Mutta kyllä vaan luetaan! Etenkin Kilven runoutta näkee siteerattavan säännöllisesti kirjasomessa. Proosatekstit ovat ehkä sitten jääneet vähemmälle huomiolle, ja juuri siksi haluankin nostaa esille tämänkertaisessa Klassikkohaastekirjoituksessani yhden Kilven varha...