Viisaatkin vanhat naiset ovat aina ensin vähemmän viisaita

Olipa jännittävä viikko! Suhasin aamuin illoin työmatkani Tukholman punaisella linjalla Birgitta Stenbergin seurassa, Birgitta tosin suhaili ihan omia reittejään: käytiin Pariisissa, Cannesissa ja Roomassa (muun muuassa), juteltiin Armi Kuuselan kanssa ja oltiin sängyssä Egyptin kuningas Farukin kanssa. Muun muassa...

Ja kuka nyt sitten on Birgitta Stenberg, kysytte. Suomessa hänet tunnetaan ehkä kenties parhaiten Perttu-kuvakirjasarjastaan mutta jos luulette, että hän oli herttainen satutäti niin erehdytte pahasti! Birgitta, joka kuoli 2014, oli yksi näitä Ruotsin kirjallisia voimanaisia, joka varsinkin vanhuutensa päivinä oli julkisuudessa tunnettu "vanhana, viisaana naisena". Mieleeni tulee erityisesti Ruotsin radion ohjelmasarja "Allvarligt talat", jossa Stenberg vastasi kuuntelijoiden kysymyksiin yhdessä hyvän ystävänsä Märta Tikkasen kanssa.

Olin vuosien mittaan nähnyt usein mainittavan Stenbergin omaelämäkerrallisen romaanisarjan ensimmäisen osan "Kärlek i Europa" ja miettinyt, että se pitää lukea. Nyt se on luettu! Mutta ajatukseni kirjasta ovat hiukan ristiriitaiset...

Bara jag kom utomlands så skulle jag bli författare. Där ute fanns sånt som var värt att beskriva. Jag skulle berätta om den blå timmen och om hur de hängde tvätt på pråmarna i Seine. Om röken ur de där lustiga smala skorstenarna man såg i filmerna. Jag skulle vara vaken dygnet runt och bara se och registrera. Jag hade lärt mig en dikt av Jacques Prévert utantill på franska. Hela långa kriget hade gränserna varit stängda, men nu! Inte en minut ville jag stanna här i onödan.

Kirjan kertomus alkaa kuvauksella Birgitan kasvattiperheen kodista. Birgitan isä on kuollut ja äiti on pyytänyt siskonsa perhettä pitämään huolta tyttärestä. Tädin mies on virallisestikin Birgitan "gode man" eli edunvalvoja. Tosin jo ensisivuilta selviää, että tytön ja edunvalvojan välillä on muutakin kuin henkistä yhteyttä.

Mies lupailee useaan kertaan, että jättää vaimonsa ja vie Birgitan kanssaan Sveitsiin. Mies peruu kuitenkin suunnitelman ja 15-vuotias Birgitta raivostuu. Mieshän lupasi, että he lähtevät ulkomaille! Birgitta vannoo tappavansa miehen mutta ensiksi hän lähtisi itse Ranskaan.

Birgitta paljastaa suhteen koko suvulle ja jotta tilanne saataisiin rauhoittumaan nopeasti, hän saa äidiltään rahaa lähteäkseen opiskelemaan ranskaa Grenobleen. Tuohon kaupunkiin Birgitta ei tosin ainakaan tässä kirjasarjan ensimmäisessä osassa koskaan ehdi sillä ihmiset ja tilanteet kuljettavat häntä aivan muihin paikkoihin.

Ranskaa hän kuitenkin oppii ja italiaakin. Birgitta kuuntelee paikallisia ja keskustelee heidän kanssaan samalla kun kirjoittaa muistiin uusia sanoja. Kielitaito tulee hyötykäyttöön myöhemmällä iällä kun Stenberg työskentelee kääntäjänä.

Birgitta on vakuuttunut siitä, että hänestä tulee vielä kirjailija. Ja kirjoittaa hän haluaakin, vaikkakin tyttöystävä Martha valittaa, että Birgitta keskittyy lähinnä viininlitkimiseen ja laiskotteluun. Birgitta kerää kuitenkin kokemuksia, joista hän kertoo viimein tässä vuonna 1981 ilmestyneessä kirjassaan "Kärlek i Europa".

Osa tekstistä on peräisin ensimmäisestä romaanikäsikirjoituksesta "Carole", joka kertoo Birgitan ja Marthan suhteesta ja jonka Stenberg vei kustantajalle 50-luvun alussa. Romaania ei kuitenkaan julkaistu, naisten välinen rakkaussuhde sai kustantajalta lyhyen tuomion: "ei kirjallista arvoa".

Kirjan "Kärlek i Europa" ilmestyttyä 80-luvun alussa Stenberg kertoi harmistuneensa, ettei kirjasta löydetty sitä teemaa, joka Stenbergille itselleen oli tärkeä eli miesten alistava asenne naisia kohtaan. Ehkä se on helpompi nähdä näin 2010-luvun lukijana ja varsinkin metoo-liikkeen herättämänä. Sillä Stenbergin tarina on raakaa luettavaa: nainen on saalis, omaisuus ja arvokas vain ruumiinsa kautta.

Kirjan Birgitta tosin käyttää tätä ruumista myös hyväkseen ja toteaa kylmäpäisesti aikovansa saavuttaa halutun määränpäänsä "miesten kautta". Minua ei lukijana järkytä niinkään yksityiskohtaisesti kuvatut seksikohtaukset vaan nimenomaan tuo Birgitan kylmäpäisyys ja jopa tunteettomuus. Ja vaikka hän korostaa keräävänsä kokemuksia kirjailijan työtänsä varten niin minua lukijana kylmää joidenkin vahvojen kohtausten lakoninen kuvaustapa.

Lukiessani minun oli myös vaikea suhtautua siihen tosiasiaan, että Stenberg ei kuvaamanansa aikana 50-luvun alussa ollut se "vanha, viisas" nainen, jollaisena tunnen hänet nyt. Hän oli teini-ikäinen ja ihan yhtä eksyksissä kuin kukin meistä on siinä iässä ollut. Birgitalla vain oli keskimääräistä enemmän tahdonvoimaa ja uskallusta ja tämä yhdistelmä vei häntä eteenpäin, ympäri Eurooppaa. Eikä hänellä näytä olleen myöskään minkäänlaista sisäistä jarrua!

Välillä pidin käsiä silmien edessä kun joudutaan taas johonkin vaaralliseen tilanteeseen, mutta käsittämättömällä mielentyyneydellä Birgitta selviää kaikista pimeistä kujista ja hämäristä tyypeistä. Kuvaillessaan tapahtumia hän toteaa usein, että "onpa mielenkiintoista, tämäkin on hyvä päästä kokemaan, jotta voin kirjoittaa siitä tulevaisuudessa". Tämä asenne pätee niin Birgitan joutuessa viettämään yön vankisellissä kuin myös silloin kun hänet raiskataan.

Kirjan parasta antia on ehdottomasti Stenbergin tarkka kuvaus sodanjälkeisestä Euroopasta ja sen ihmisistä. Kuten sanottua, naisella ei siinä Euroopassa ollut kovin monta roolia valittavanaan ja Birgittaakin yritetään sovitella milloin madonnan, milloin huoran osaan.

Birgitan suuri esikuva on Hemingway mutta myös muut Euroopassa viihtyvät miestaiteilijat kiinnostavat Birgittaa. Hän hakeutuu heidän seuraansa ja yrittää ymmärtää mikä on heidän salaisuutensa. Samalla hän on kuitenkin valmis siihen lähes automaattiseen vastakysymykseen: "tulisitko käymään hotellihuoneessani?".

Todennäköisesti en tule lukemaan Stenbergin omaelämäkertasarjan myöhempiä osia, sillä haluaisin pitää tallella idyllisen kuvan "vanhasta ja viisaasta" Birgitasta. Mutta olen tyytyväinen, että nyt vihdoin luin tämän paljon puhutun kirjan, joka luokitellaan Ruotsissa jo klassikoksikin.

Lisäksi tämä oli erityisen kiinnostava kirja juuri nyt, sillä olen vastikään käynyt elämäni ensimmäisellä kirjoituskurssilla. Se olikin kokemus, josta tulen vielä kirjoittamaan, silmäni nimittäin avautuivat tutkimaan tätä lähiympäristöäni aivan uudella tavalla.

Ja yritän ainakin hiukan omia tuota nuoren Birgitan kylmänrauhallista asennetta, varsinkin seuraavalla kerralla kun tulee jokin tiukempi paikka: "onpa jännittävää, että pääsen tämänkin kokemaan, tästä pitää kirjoittaa!".

**
Birgitta Stenberg: Kärlek i Europa
Norstedts 1981
375 sivua

Helmet-lukuhaaste: 11. Kirja käsittelee naisen asemaa yhteiskunnassa

Follow my blog with Bloglovin

Avioliitosta, ulkopuolisuudesta ja muukalaisuudesta (ja hieman myös kuningatar Silviasta)

Tällä viikolla täällä Ruotsissa on juhlistettu kuningasparin kultahääpäivää, joka huipentui eilisen lauantain juhlallisuuksiin. Tavallisen kansalaisen elämään juhla ei ole vaikuttanut, mutta rojalistille on ollut tarjolla roimasti herkkupaloja. Itse en ole rojalisti, vaikkakin toki kiinnostunut kuningashuoneista, mutta lähinnä niiden historiallisen merkityksen vuoksi. Mutta kuten jo olen aiemmin mielipiteeni ilmaissut : sukusiteeseen perustuva valtainstituutio ei mielestäni kuulu nykyaikaan. Kuningatar Silviaa olen tarkkaillut kuitenkin suurella mielenkiinnolla, olemmehan molemmat Ruotsiin tulleita maahanmuuttajia. Omaksi onnekseni tulin maahan ilman sen suurempia paineita; tarkoitus oli tehdä töitä kahdeksan kuukautta ja sitten lähteä takaisin kotiin (tai jonnekin aivan uuteen paikkaan), mutta kohtalo puuttui peliin, niin kuin sanotaan, ja täällä ollaan edelleen. Ruotsi on ollut minulle hyvä paikka elää ja toteuttaa itseäni ja ilokseni olen saanut olla myös avoimesti oma itseni....

Lue lisää

Eeva Kilpi: Elämä edestakaisin (Klassikkohaaste #21)

Olen lukenut Eeva Kilpeä koko aikuiselämäni ja monet hänen teoksistaan jopa useaan otteeseen. Kilpi oli myös lohtukirjailijani, kun en päässyt koronasulun aikana Suomeen. Lääkkeeksi Suomi-ikävääni auttoi silloin Kilven herkkä ja hersyvä suomen kieli. Olen myös miettinyt voiko "elämän evakkous" siirtyä sukupolvelta toiselle. Ainakin omassa elämässäni tunnistan tätä samaa " nyssyköiden haalijan -syndroomaa": "Että kaikki tarpeellinen on kasseissa ja pusseissa sängyn alla tai sängyn vieressä, käden ulottuvilla". Koskaan kun ei tiedä milloin se lähtö tulee. Anna-Riikka Carlsonin kirjassa "Rakas Eeva Kilpi. Nämä juhlat jatkuvat vielä" Kilpi epäilee, että tokko häntä enää kukaan lukee. Mutta kyllä vaan luetaan! Etenkin Kilven runoutta näkee siteerattavan säännöllisesti kirjasomessa. Proosatekstit ovat ehkä sitten jääneet vähemmälle huomiolle, ja juuri siksi haluankin nostaa esille tämänkertaisessa Klassikkohaastekirjoituksessani yhden Kilven varha...

Lue lisää

Rakkautta, retkahduksia ja roihuava esiintymisen palo (Liza Minnelli muistelee)

Voi Liza... showbusiness on rankkaa elämää, varsinkin jos siitä tekee rankan, ja on suoraan sanoen ihme, että Liza Minnelli on vielä keskuudessamme. Viinaa, huumeita ja aviomiehiä on nautittu enemmän kuin kohtuullisesti. Liza on aina nauttinut työnteosta ja showelämästä, mutta nyt kasikymppisenä on edessä julma totuus: mihin katosivat terveys ja rahat?! Liza Minnellillä onkin yksi tärkeä neuvo: pitäkää huolta kropistanne, sillä koskaan ei tiedä kuinka vanhaksi sitä tulee elämään. Mutta se elämä… Minnelli viittaa usein netistä löytyviin videopätkiin, joihin on taltioitu hänen esityksiään ja niitä katsellessa ymmärtää sen esiintymisen palon, joka on selvästikin ohjannut Minnellin elämää. Mutta sitten tuli kuvaan mukaan myös huumeet ja lääkkeet, jopa ne nyt jälkiviisaasti pelätyt opioidit, joita Minnelli käytti särkylääkkeenä lääkkeen tullessa markkinoille. Seuraa sarja noloja tilanteita, rehab-viikkoja, uusia retkahtamisia, yhä nolompia tilanteita. Minnelli kuvaa miten hän kerran jo...

Lue lisää

Hyvin sinä pärjäsit! (Näyttelijälegenda Anthony Hopkins muistelee)

On teatterielämäkertoja, kuten Seela Sellan lähes 700-sivuinen opus, jossa käydään läpi koko tähänastinen elämä ja paljon muidenkin elämää. Ja sitten on Sir Anthony Hopkinsin 350-sivuinen tarkasti harkittu muistelo, johon on valittu käänteentekevät ja muuten vaan tärkeät kohtaukset elämästä. Pidän kummastakin tyylistä. Rakastin lukea Sellan höpötyksiä ja yhtä lailla pidin tästä Hopkinsin mörököllimäisestä murahtelusta. Kumpikin teos kuvastaa loistavasti tekijöidensä persoonia (tai ainakin niitä persoonia, joita he esittelevät julkisuudessa). Mainittakoon vielä, että molemmat näyttelijäsuuruudet ovat samaa ikäluokkaa: Sella täyttää 90 kuluvuna vuoden uudenvuoden aatonaattona, Hopkins saavuttaa merkkipaalun ensi vuoden uuden vuoden aattona. Lähes 90 vuotta onkin saatu puserrettua yllättävän pieneen tilaan, mutta Hopkins on tarkasti valinnut mitä haluaa julkisesti muistella. Pääpaino on lapsuudessa ja Hopkins ihmetteleekin edelleen, että miten hänestä, eteläwalesiläisen leipurin po...

Lue lisää

Döden, döden, döden...

Tunnetussa anekdootissa Astrid Lindgren kertoi kuinka hän vanhenevien sisarustensa kanssa aloitti aina puhelut sanoilla "döden, döden, döden...". Näin oli tämä ikävä mutta enenevissä määrin elämään kuuluva asia poiskäsitelty ja voitiin siirtyä mukavampiin aiheisiin. Uusi suosikkikirjailijani Maggie O'Farrell on myös tarttunut härkää sarvista ja kertoo tässä muistelmiksi luokitellussa kirjassaan 17 kerrasta, jolloin kuolema on liipaissut läheltä. Aihe saattaa kuulostaa synkältä, makaaberiltakin ehkä, mutta voin vakuuttaa, että O'Farrell on luonut näistä kertomuksista maagista luettavaa! There is nothing unique or special in a near-death experience. They are not rare; everyone, I would venture, has had them, at one time or another, perhaps without even realising it. The brush of a van too close to your bicycle, the tired medicin who realises that a dosage ought to be checked one final time, the driver who has drunk too much and is reluctantly persuaded to relinq...