Siirry pääsisältöön

Elämän löytöretkeilyä


Kirjastosta lähti umpimähkään matkaani mukaan tämä Eeva Rohaksen vuonna 2018 ilmestynyt romaani Raivo ja hyvä, että lähti sillä pidin kirjasta kovastikin! Kirjailija oli nimenä itselleni aivan uusi mutta takakannen teksti herätti kiinnostuksen. "Usko, toivo, rakkaus. Mutta suurin niistä on Raivo."

Raivo on tietysti tunne ja sitä löytyy myös tästä kirjasta mutta Rohaksen tarinassa se on tarinan keskiössä olevan liskon nimi. Raivosta tulee kiistakapula avioerodraamassa, viimeinen ase eroa vastustavalle isälle. Avioero on riitaisa kuten myös itse avioliitto.

Tuuli tapaa Iljan ja kuin puolivahingossa, tai vain siitä yllättävästä käänteestä että Tuuli ylipäänsä tapaa jonkun, hän päättää haluta lapsen Iljan kanssa. Mutta Ilja, joka alussa tuntui juuri sellaiselta pojalta johon Tuulilla ei nuorena ollut mitään mahdollisuuksia, on sairaalloisen mustasukkainen ja pikkuhiljaa alkoholismi on yhä suurempi osa kuviota.

Mutta nyt hänellä oli poikaystävä. Ei ihan sellainen kuin äiti hänelle oli ennustanut vaan juuri sellainen kuin hän itse oli halunnut jo kauan sitten. Tupakointi oli tietysti epäterveellistä, mutta eihän Ilja koko ajan polttanut vaan ainoastaan silloin kun joi. Kesällä melkein joka päivä kylläkin, mutta loma nyt oli sellaista aikaa, ja sitä paitsi kun vaatteet riisuttiin, senkin huonon puolen unohti. Yhtenä päivänä ennen Debreceniä Tuuli oli miettinyt, että parvella, missä ei mahtunut seisomaan vaan piti olla polvillaan, he olivat aina kuin alttarilla. Joka ilta kysyttiin, tahdotko ottaa, ja vastaus oli aina tahdon.

Kirjan aihe - alkoholi, avioero - on synkkä mutta Rohas tekee siitä jotain suurempaa kuin pelkkää synkkyydessä piehtarointia. Tuulista muodostuu mielenkiintoinen kuva, kaikkine epävarmuuksineen, haaveineen ja epäonnistumisineen. Tuulin suhde pieneen tyttäreen Lunaan on hienosti kuvattu ja ennen kaikkea Lunan näkökulmasta kirjoitetut kohtaukset ovat sydäntä raastava aluettavaa. Pieni lapsi aistii ja näkee vaikka me aikuiset luulemme, ettei pieni mieli vielä ymmärrä. Rohas tuo hyvin esille sen vanhan sanonnan, että sinun arkesi on jonkun lapsuus.

Rohaksen kirjan asetelma muistuttaa hyvin paljon Riikka Pulkkisen Lasten planeetta -romaania. Ja vaikka suora vertailu tuntuu epäreilulta niin en malta kuitenkaan olla toteamatta, että jotain Rohaksen kirjassa on sellaista jota jäin kaipaamaan Pulkkisen kirjassa. Ehkä sitä rivien välin ilmavuutta, joka antaa lukijan itsensä tehdä johtopäätöksiä ja välillä myös joutua harhaan. Rohaksen lukijana olin enemmän löytöretkeilijä kuin pelkkä johdateltava.

Rohas ja Pulkkinen ovat saman sukupolven kirjailijoita, joille molemmille kielellä leikittely on tärkeä osa kirjojen rakennetta. Pulkkisen päähenkilö Fredrika opiskeli ja luki vapaa-aikanaan Proustia, Rohaksen Tuuli taas on kääntäjä, erikoistumisalanaan kirjallisuuden kääntäminen unkarin kielestä. Rohas rakentaa avioparista jyrkän sielullisen vastakohtaparin kun kielitietieteilijä Tuuli rakastuu ruumiillisen työn tekijään Iljaan. Pulkkisen kirjassa tuo ristiriita rakentuu pikemminkin päähenkilön ja kirjan lukijan välille, mikä ainakin osaltani lisäsi ärsytystasoja.

Jos Pulkkinen kuvaa kauniin akateemisen avioeron niin Rohaksen kirjassa avioero on raakaa draamaa. Alkoholia, väkivaltaa, verta, ruumiineritteitä, kuolemaa... Ja koska ainakin tämä lukija on vuosien mittaan jo hiukan kyynistynyt niin Rohaksen versio avioerosta tuntuu uskottavammalta ja elämänmakuisemmalta. Mutta ennen kaikkea pidin Rohaksen tyylistä, joka yhdistää sitä raakaa elämää runolliseen kieleen. Siinäpä se, elämää suuremman kirjallisuuden resepti.

Purot sinun kasvoillasi, kun makea lumi ja silmien suolainen virta sekoittuvat, ja sinä sanot: Raivo pitää haudata.

**
Eeva Rohas: Raivo
Otava 2018

Helmet-lukuhaste 2019: 39. Ihmisen ja eläimen suhteesta kertova kirja
Kirjankansibingo 2019: Vähintään 5 eri väriä

Kommentit

  1. Tämäkirja ei jättänyt kylmäksi. Tunteita laidasta laitaan upean kielen kertomana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olin todella yllättynyt mikä helmi sattuikin mukaan ja ihmettelen myös, ettei tämä kirja ole ollut enempää näkyvillä. Tai sitten olen vain missannut... /Mari

      Poista
  2. Pakko lukea tämä. Jo kansi kertoo, että kirjassa kuvattu elämä ei ole ehyttä.
    Kiitos vinkistä!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tammikuun luetut & Berliinin terveiset

  Tänä vuonna tammikuu oli osaltani harvinaisen jännittävä: toteutin pitkäaikaisen haaveeni ja lähdin kolmeksi viikoksi Berliiniin opiskelemaan saksaa. Tavoitteena oli ylittää huiman korkealta tuntuva kynnys ja alkaa puhua saksaa. Tämä toteutuikin jo ensimmäisen viikon jälkeen! Jokin asetus napsahti aivoissa paikoilleen ja yliopistossa pandemian jälkeen oppimani saksa alkoi tulla ulos. Ei aina virheettömästi, mutta enpähän enää pelännyt puhua. Myös saksan kielen lukemiseen näyttää tulleen vauhtia lisää. Ostin lähes ensitöikseni Berliinin kirjakaupat löydettyäni Juli Zeh 'n romaanin "Über Menschen". Olin lukenut romaanin aiemmin jo suomeksi, mutta nyt sain siihen aivan uuden tuntuman ja kielikurssilla eteentulleita sanoja tuntui tupsahtelevan eteen joka rivillä. Onneksi olin myös ehtinyt unohtaa miten tarina päättyy, joten sain jälleen kerran yllättyä ja liikuttua. Menomatkan lukemisiksi yöjunaan olin ottanut mukaan ruotsalaisen Lena Einhornin romaanin "Siri". S...

Kun Suomen lapset lähtivät Ruotsiin - Anna Takanen: Sinä olet suruni

Tänään 15. joulukuuta on kulunut 80 vuotta ensimmäisen suomalaisia sotalapsia Tukholmaan kuljettaneen laivan lähdöstä. Ruotsiin lähti kaikkiaan sotaa pakoon  noin 70 000 lasta ja melkein neljäsosa heistä jäi palaamatta. Näihin lukuihin  mahtuu traagisia tarinoita, joita on kipuiltu sekä Suomessa että täällä Ruotsissa. Eikä asiasta ole sen kummemmin puhuttu, kummassakaan maassa. Yksi Ruotsiin jääneistä lapsista oli Anna Takasen Timo-isä, jonka tarinan Takanen on nyt kirjoittanut kirjaksi "Sörjen som blev". Mutta kirja ei ole pelkästään sotalapsen tarina sillä 80 vuoden takainen tragedia vaikuttaa monen perheen elämään edelleen. Takanen sanoo, että sotalapsen traumasta selviämiseen menee neljä sukupolvea. Tässä yhtälössä hän laskee itsensä kolmanneksi sukupolveksi. Anna Takanen eli lapsuutensa oudossa välitilassa. Hän oli syntynyt Ruotsissa ja puhui ruotsia, mutta sukunimensä vuoksi hänet luokiteltiin suomalaiseksi. Koulussa häntä kiusattiin juuri suomalaisuutensa takia...

Loma! Ja dekkarit...

Ensimmäinen lomaviikko on nyt takana mutta kolme vielä edessä. Ja ilmatkin näyttävät alkavan lämmetä joten tunnelma on korkealla! Lomatunnelmaani kuuluvat myös dekkarit. En niitä yleensä lue kovin paljon koska nykydekkarit ovat mielestäni selkeästi raaistuneet. Muutos tapahtui kai Stieg Larssonin Millenium-sarjan myötä, jonka jälkeen monet keksivät tämän modernin version Klondikesta ja mahdollisuuden tehdä rahaa. Psykologiset trillerit ovat kuitenkin mieleistäni jännityskirjallisuutta ja muistelen edelleen lämmöllä viime kesän huippujännää lukukokemusta, Gillian Flynnin  Kiltti tyttö  -trilleriä. Joten kun näin tämän A.J. Finnin Nainen ikkunassa -kirjan seistä töröttävän kirjakaupan eniten myyvien kirjojen ykkösenä ja kannessa vieläpä Flynnin suositus "Amazing!" niin se oli siinä. No, se "Amazing" oli ehkä hiukan liioiteltua ja Flynnin nimen käyttäminen markkinoinnissa aika lailla harhaanjohtavaa. Yhteistä kirjoille oli toki mieleltään  enemmän tai vähemmän...

Onnea Viron kirjallisuus 500 vuotta! - Klassikkohaaste #20

  Tämänkertaisen klassikkohaasteen omistan Viron kirjallisuudelle. Ja ajankohta sopii täydellisesti, sillä eilen - kirjailija A.H. Tammsaaren syntymäpäivänä 30. tammikuuta - Virossa juhlittiin jälleen virolaisen kirjallisuuden päivää . Tällä kertaa päivästä tuli erityisen juhlallinen, sillä se oli samalla lähtölaukaus virolaisen kirjallisuuden juhlavuodelle . Tänä vuonna on nimittäin kulunut tasan 500 vuotta siitä kun ensimmäinen vironkielinen kirja ilmestyi. Lämpimät onnittelut siis kaikille virolaisille!  Kirjallisuuden arvostus on Virossa ollut käsittääkseni aina korkealla. "Oma kieli, oma mieli" oli elintärkeä motto neuvostovuosien aikana. Eikä kai ollut sattumaa, että uudelleen itsenäistyneen Viron ensimmäiseksi presidentiksi valittiin juuri kirjailija Lennart Meri. Maan oman kielen ja kulttuurin esille nostaminen oli presidentin tärkeimpiä tehtäviä kun entisen suurvallan raunioista rakennettiin uusi itsenäinen Viro. Meri on kuvannut kieltä "vahvaksi hirsitaloksi...

Vuoden 2025 kirjapinossani oli monta yllätystä – tässä ne, jotka jäivät parhaiten mieleen

  Niin se taas mennä hupsahti vuosi menojaan. Ehdin lukea vuoden aikana 84 kirjaa, mikä on osoitus siitä, että olin pääosin hyvässä vireessä. Jos elämässä on liikaa stressiä en pysty yleensä keskittymään lukemiseen, mutta vuosi 2025 on siis ollut tasapainoinen vuosi kaikin tavoin. Mutta mitkä kirjoista jäivät erityisesti mieleen? Tässä omat ikimuistoisimmat: TAKINKÄÄNTÖ Olin jo vannonut, että en lue enää yhtään Sally Rooneyn teosta, mutta kuinkas sitten kävikään... Visa detta inlägg på Instagram Ett inlägg delat av Mari Karlsson (@mrs_karlsson_lukee) NOSTALGIATRIPPI Kirja, jonka luettuani tajusin olevani vanha! Visa detta inlägg på Instagram Ett inlägg delat av Mari Karlsson (@mrs_karlsson_lukee) KAUNEIN KANSI Tyylipuhdas suoritus! Tosin itse tarina ei ehkä ihan taivu kannen estetiikan mukaisesti, mutta se ei lukukokemustani haitannut. Visa detta inlägg på Instagram Ett inlägg delat av Mari Karlsson (@mrs_karlsson_lukee)...