Siirry pääsisältöön

Elämän löytöretkeilyä


Kirjastosta lähti umpimähkään matkaani mukaan tämä Eeva Rohaksen vuonna 2018 ilmestynyt romaani Raivo ja hyvä, että lähti sillä pidin kirjasta kovastikin! Kirjailija oli nimenä itselleni aivan uusi mutta takakannen teksti herätti kiinnostuksen. "Usko, toivo, rakkaus. Mutta suurin niistä on Raivo."

Raivo on tietysti tunne ja sitä löytyy myös tästä kirjasta mutta Rohaksen tarinassa se on tarinan keskiössä olevan liskon nimi. Raivosta tulee kiistakapula avioerodraamassa, viimeinen ase eroa vastustavalle isälle. Avioero on riitaisa kuten myös itse avioliitto.

Tuuli tapaa Iljan ja kuin puolivahingossa, tai vain siitä yllättävästä käänteestä että Tuuli ylipäänsä tapaa jonkun, hän päättää haluta lapsen Iljan kanssa. Mutta Ilja, joka alussa tuntui juuri sellaiselta pojalta johon Tuulilla ei nuorena ollut mitään mahdollisuuksia, on sairaalloisen mustasukkainen ja pikkuhiljaa alkoholismi on yhä suurempi osa kuviota.

Mutta nyt hänellä oli poikaystävä. Ei ihan sellainen kuin äiti hänelle oli ennustanut vaan juuri sellainen kuin hän itse oli halunnut jo kauan sitten. Tupakointi oli tietysti epäterveellistä, mutta eihän Ilja koko ajan polttanut vaan ainoastaan silloin kun joi. Kesällä melkein joka päivä kylläkin, mutta loma nyt oli sellaista aikaa, ja sitä paitsi kun vaatteet riisuttiin, senkin huonon puolen unohti. Yhtenä päivänä ennen Debreceniä Tuuli oli miettinyt, että parvella, missä ei mahtunut seisomaan vaan piti olla polvillaan, he olivat aina kuin alttarilla. Joka ilta kysyttiin, tahdotko ottaa, ja vastaus oli aina tahdon.

Kirjan aihe - alkoholi, avioero - on synkkä mutta Rohas tekee siitä jotain suurempaa kuin pelkkää synkkyydessä piehtarointia. Tuulista muodostuu mielenkiintoinen kuva, kaikkine epävarmuuksineen, haaveineen ja epäonnistumisineen. Tuulin suhde pieneen tyttäreen Lunaan on hienosti kuvattu ja ennen kaikkea Lunan näkökulmasta kirjoitetut kohtaukset ovat sydäntä raastava aluettavaa. Pieni lapsi aistii ja näkee vaikka me aikuiset luulemme, ettei pieni mieli vielä ymmärrä. Rohas tuo hyvin esille sen vanhan sanonnan, että sinun arkesi on jonkun lapsuus.

Rohaksen kirjan asetelma muistuttaa hyvin paljon Riikka Pulkkisen Lasten planeetta -romaania. Ja vaikka suora vertailu tuntuu epäreilulta niin en malta kuitenkaan olla toteamatta, että jotain Rohaksen kirjassa on sellaista jota jäin kaipaamaan Pulkkisen kirjassa. Ehkä sitä rivien välin ilmavuutta, joka antaa lukijan itsensä tehdä johtopäätöksiä ja välillä myös joutua harhaan. Rohaksen lukijana olin enemmän löytöretkeilijä kuin pelkkä johdateltava.

Rohas ja Pulkkinen ovat saman sukupolven kirjailijoita, joille molemmille kielellä leikittely on tärkeä osa kirjojen rakennetta. Pulkkisen päähenkilö Fredrika opiskeli ja luki vapaa-aikanaan Proustia, Rohaksen Tuuli taas on kääntäjä, erikoistumisalanaan kirjallisuuden kääntäminen unkarin kielestä. Rohas rakentaa avioparista jyrkän sielullisen vastakohtaparin kun kielitietieteilijä Tuuli rakastuu ruumiillisen työn tekijään Iljaan. Pulkkisen kirjassa tuo ristiriita rakentuu pikemminkin päähenkilön ja kirjan lukijan välille, mikä ainakin osaltani lisäsi ärsytystasoja.

Jos Pulkkinen kuvaa kauniin akateemisen avioeron niin Rohaksen kirjassa avioero on raakaa draamaa. Alkoholia, väkivaltaa, verta, ruumiineritteitä, kuolemaa... Ja koska ainakin tämä lukija on vuosien mittaan jo hiukan kyynistynyt niin Rohaksen versio avioerosta tuntuu uskottavammalta ja elämänmakuisemmalta. Mutta ennen kaikkea pidin Rohaksen tyylistä, joka yhdistää sitä raakaa elämää runolliseen kieleen. Siinäpä se, elämää suuremman kirjallisuuden resepti.

Purot sinun kasvoillasi, kun makea lumi ja silmien suolainen virta sekoittuvat, ja sinä sanot: Raivo pitää haudata.

**
Eeva Rohas: Raivo
Otava 2018

Helmet-lukuhaste 2019: 39. Ihmisen ja eläimen suhteesta kertova kirja
Kirjankansibingo 2019: Vähintään 5 eri väriä

Kommentit

  1. Tämäkirja ei jättänyt kylmäksi. Tunteita laidasta laitaan upean kielen kertomana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olin todella yllättynyt mikä helmi sattuikin mukaan ja ihmettelen myös, ettei tämä kirja ole ollut enempää näkyvillä. Tai sitten olen vain missannut... /Mari

      Poista
  2. Pakko lukea tämä. Jo kansi kertoo, että kirjassa kuvattu elämä ei ole ehyttä.
    Kiitos vinkistä!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Rakas vihattu lähiöni

Kun aikoinaan muutimme mieheni kanssa yhteen ei vaihtoehtoja ollut kovinkaan monta. Jotta Tukholmassa saisi vuokra-asunnon on jonossa oltava, alueesta riippuen, 5-25 vuotta. Miehelläni oli vuokrakaksio mutta todennäköisyys, että joku haluaisi vaihtaa isomman asuntonsa pienempään tuntui aika olemattomalta. Niinpä lähdimme etsimään kotia yhdessä pankin kanssa. Mielessämme oli heti alue, jolla olimme käyneet monta kertaa kylässä ystäviemme rivitaloasunnossa. Asunnot olivat tilavia ja lähellä oli paljon metsää ja vettä. Ja kuinka ollakaan, unelmakotimme löytyi nopeasti! Muutimme syksyllä 2006 ja kotiuduimme nopeasti. Alue on luonnonkaunista ja naapurusto hauskasti monikulttuurista. Ainoa ongelma on se, että asumme "pahamaineisessa" tukholmalaislähiössä. Meille aikuisille siitä oli lähinnä vain hyötyä sillä asunnot olivat noin miljoona kruunua edullisempia kuin muilla alueilla. Mutta miehen teinityttäret huomasivat pian, että keskustassa asuvia kavereita oli vaikea saada ky...

Rouva C, oletan?

Aivan ensimmäiseksi tämän lukijan piti päivittää sisäinen kuvansa Minna Canthista. Tiedättehän sen kuvan, jossa Canth istuu musta hattu päässä, suu viivana ja silmissä väsynyt katse. Sen, jossa Canth näyttää jo vanhukselta paitsi että hän ei ollut vanhus eikä koskaan edes yltänyt siihen ikään. Minna Canth kuoli vain 53-vuotiaana! Mutta seitsemän lasta, puolison varhainen kuolema ja taloushuolet olivat vanhentaneet Minnaa auttamattomasti. Minna Rytisalon Minna on nuori tyttö, opettajaseminaarilainen, kihlattu ja sittemmin aviovaimo. Vaimo, josta Ferdinand-puoliso salaa toivoo, että tämä olisi vähän enemmän kuin muut, "tasainen, vähempään tyytyvä". Mutta olihan hän kuitenkin alunperin rakastunut juuri Minnan temperamentiin, älykkyyteen ja nokkeluuteen. "Minä en ole vaimoni vartija", toteaa Ferdinand ja Rytisalo kuvaakin Canthien avioliiton harvinaisen lämpimänä - eikä pelkästään tuon ajan mittapuun mukaan. Rytisalon romaanissa kuvataan hyvin 1800-luvun asennei...

Kevätsukkahousut jalassa matkaan monikielisyyden maailmoihin

  Mielessäni on pyörinyt viime päivinä Sinikka Nopolan pistämätön kirjan nimi "Tervehdin teitä kevätsukkahousuilla". En ole kyseistä kirjaa (vielä) lukenut, mutta tuo nimi on jäänyt mieleen. Siinä on jotain niin herkullisen suomalaista absurdia huumoria ja sanaleikittelyä. Ja joudun kerta kerran jälkeen toteamaan, että vaikka kuinka opiskelen näitä muita kieliäni ja vaikka pystyn niillä työhommatkin ihan asiallisesti hoitamaan, niin tätä oman kielen tuntua en niihin saa.  Se ei saa kuitenkaan lannistaa vieraiden kielten opiskelua, päinvastoin! Ihmettelyä riittää niissä muissakin kielissä, kuten nyt tässä minulle tällä hetkellä ajankohtaisessa saksan kielessä. Uudet kielet opastavat yllätyksellisille tutkimusmatkoille uusiin maailmoihin. Kuten edellisessä postauksessani mainitsin, nyt ei lueta kirjoja vaan kirjoitetaan lopputyötä. Tämä kevät menee monikielisyyden teorioiden parissa. Tutkielman runko on jo valmis, nyt pistetään paloja paikoilleen.  Ja täytyy sanoa, että tu...

Klassikkohaaste #14: Antti Jalava – Asfalttikukka

  Vaikka Ruotsissa asuu meitä suomentaustaisia n. 7% väestöstä, näkyy se yllättävän vähän ruotsalaisessa kirjallisuuskentässä. Itse asiassa vain kolme kirjaa on onnistunut herättämään ruotsalaismedian mielenkiinnon. Susanna Alakosken Svinalängorna (suomennettuna ’Sikalat’) ilmestyi 2006, jolloin se voitti Ruotsin arvostetuimman kirjallisuuspalkinnon, August-palkinnon ja kirjasta tehtiin myös elokuva muutamaa vuotta myöhemmin. Eija Hetekivi Olsson julkaisi 2011 esikoisromaaninsa ’Ingenbarnsland’, jossa hän kuvaa suomalaissiirtolaisten elämää Göteborgissa. Kirja oli August-palkintoehdokkaana ja se on myöhemmin kasvanut trilogiaksi. Mutta suomalaisen siirtolaiskirjallisuuden pioneeri oli Antti Jalava (1949-2021), jolta vuonna 1980 ilmestyi paljon puhuttu romaani ’Asfaltblomman’ (suom. Pentti Saarikoski ’Asfalttikukka’). Kirja ei ollut kuitenkaan Jalavan esikoisteos, hän oli aikaisemmin kirjoittanut kirjat ’Matti’ ja ’Jag har inte bett att få komma’. Etsin oman aamulehteni Dagens...

Kun Suomen lapset lähtivät Ruotsiin - Anna Takanen: Sinä olet suruni

Tänään 15. joulukuuta on kulunut 80 vuotta ensimmäisen suomalaisia sotalapsia Tukholmaan kuljettaneen laivan lähdöstä. Ruotsiin lähti kaikkiaan sotaa pakoon  noin 70 000 lasta ja melkein neljäsosa heistä jäi palaamatta. Näihin lukuihin  mahtuu traagisia tarinoita, joita on kipuiltu sekä Suomessa että täällä Ruotsissa. Eikä asiasta ole sen kummemmin puhuttu, kummassakaan maassa. Yksi Ruotsiin jääneistä lapsista oli Anna Takasen Timo-isä, jonka tarinan Takanen on nyt kirjoittanut kirjaksi "Sörjen som blev". Mutta kirja ei ole pelkästään sotalapsen tarina sillä 80 vuoden takainen tragedia vaikuttaa monen perheen elämään edelleen. Takanen sanoo, että sotalapsen traumasta selviämiseen menee neljä sukupolvea. Tässä yhtälössä hän laskee itsensä kolmanneksi sukupolveksi. Anna Takanen eli lapsuutensa oudossa välitilassa. Hän oli syntynyt Ruotsissa ja puhui ruotsia, mutta sukunimensä vuoksi hänet luokiteltiin suomalaiseksi. Koulussa häntä kiusattiin juuri suomalaisuutensa takia...