Siirry pääsisältöön

Loma jatkuu jännityksen ja retkeilyn merkeissä



Loma ja dekkarien luku jatkuu! Olemme saavuttaneet sen lomailun tason, jolloin kysymme toisiltamme että mikäs viikonpäivä tänään onkaan. Vaikka paluupäivä Ruotsiin lähestyy uhkaavaa vauhtia niin vielä ehtii tehdä retkiä ja lukea kirjoja.

Eilen teimme päiväretken Kouvolan asuntolamessuille ja löysimme matkalla Ankkapurhan puiston. Sinne mennään uudestaan! Tällä kertaa ehdimme testata vain kivimakasiinin mukavan kahvilan, pihan riippukeinun sekä käväistä avoinna olleessa kartanossa.


Alkuviikosta kävimme myös Kotka Rankissa. Saarihan on nyt avattu yleisölle oltuaan aikaisemmin suljettu sotilassaari. Saaren tunnelmaa hallitsee edelleen vahvasti 60- ja 70-lukujen rakennustyyli mutta löytyy sieltä yksi vanha venäläinen kasarmikin. Palveluja löytyy sen verran, että saarella voi syödä ja kahvitella. Ruoka oli maukasta mutta henkilökunta oli mitoitettu pienemmälle kävijämäärälle joten hoppu ei saa ruokavieraalla olla.

Rankissa kannattaa kävellä saaren toiseen päähän, jossa on hienot kalliot. Niiltä pääsee suhteellisen helposti uimaan ja samalla voi ihailla taustalla häämöttävää myyttistä Suursaarta.


Mutta retkeilyn välissä olen siis ehtinyt myös lukea. Jostain kirjablogista bongasin ruotsalaisen Sofie Sarenbrantin dekkarisarjan, jossa ohjaksia pitelee nuori poliisi Emma Sköld. Sarjan suomentaminen on aloitettu vasta kolmannesta osasta ja sitä on harmiteltu. Mutta nyt tämän ensimmäisen osan luettuani voin lohduttaa, että päätös lienee ollut harkittu. Juoni on aika kömpelö ja tapahtumien kulku osittain epäuskottavaa. Mutta kirja on ruotsiksi melko helppolukuista joten kannattaa kokeilla vaikka ruotsi ei olisikaan se vahvin kieli.

"Vila i frid" sijoittuu Tukholman laitamilla Nackassa sijaitsevaan Hasseluddenin japanilaiseen yasuragi-kylpylään. Kirjailija on kertonut käyneensä siellä useasti ja päättäneensä jo varhain, että kylpylän hämyisä tunnelma sopisi hyvin rikosromaanin tapahtumapaikaksi.

Eikä Sarenbrant säästelekään tässä tarinassaan, kylpylässä liikkuu nimittäin sarjamurhaaja! Kuolleita löytyy vähän sieltä sun täältä ja sekä rikostarkastaja Sköld että hotellinjohtaja Berg saavat painaa ympäripyöreitä päiviä. Näin maallikkona olisin ehkä sulkenut väliaikaisesti koko hotellin, varsinkin kun murhat houkuttelevat paikalle kansainvälisen median edustajia, mutta silloinhan koko juttu olisi jäänyt vain yhteen murhaan joten ymmärrän kirjailijan ratkaisun...

Kirjan parasta antia on se, että saamme tässä ensimmäisessä osassa tutustua itse Emma Sköldiin. Melkoista ihmissuhdehässäkkää on luvassa jo pelkästään Emman kautta ja kirjailija heittää heti syötiksi muutaman täyn - Emmalla on ongelmia niin isänsä kuin siskonsa kanssa. Lisäksi Emma toivoo tulevansa raskaaksi eikä asiaa helpota säännöllisen epäsäännölliset työajat ja asiasta motkottava kumppani.

Sarenbrant kirjoittaa sujuvasti ja vauhdikkaasti mutta hiukan kömpelöksi tämä sarjan avausosa siis jää. Kiinnostuin kuitenkin ja annan Emma Sköldille vielä toisen mahdollisuuden. Ja Suomesta kantautuneiden tietojen mukaan sarjan kolmas osa, siis se ensimmäinen suomennettu, olisi jo ihan kelpotyötä?

**
Sofie Sarenbrant: Vila i frid
Damm Förlag 2012

Helmet-lukuhaaste 2019: 7. Kirja kertoo paikasta, jossa olet käynyt

Kommentit

  1. Olen menossa tuonne Rankin saarelle retkelle sunnuntaina. Kiitos, kun kerroit siitä, kuva on upea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kotkassa on hieno saaristo! Kävimme toisena päivänä myös Kirkonmaalla, sieltäkin olisi hienoja kuvia jaettavaksi :) /Mari

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Miten voikin kirja mennä näin ihon alle!

  Alku oli todella lupaava. Tapasin kirjailijan paikallisen kirjastomme joulukuussa 2022 järjestämässä Antti Jalava  -illassa. jossa kirjailija kertoi olevansa suuri Suomen ystävä ja kirjoittaneensa juuri oman versionsa Aleksi Kiven "Seitsemästä veljeksestä". Mielenkiintoista! Ja kun kirjapiirini ehdotti nyt tätä kirjaa luettavaksemme, innostuin tietysti välittömästi.  Mutta mitä tapahtuikaan... Aloitin lukemisen innolla, mutta jo ensimmäisten sivujen jälkeen alkoi sisälläni kiehua. Miten kukaan jaksaa tällaista lukea? Raakaa kieltä, seksuaalista väkivaltaa, juopottelua, nälkää, sairautta... Vastenmielinen kirja! Aina tämä iänikuinen suomalaisten juopottelu ja väkivalta. Olen asunut Tukholmassa pian jo neljännesvuosisadan ja toiminut koko sen ajan kunniallisena toimihenkilönaisena. Osallistunut järjestötoimintaan, liittynyt kirkkokuoroon, maksanut veroni... Eikö minun tekemisilläni ole sitten mitään merkitystä? Edelleen vain ne samat Slussenin sissit näköjään hallitsevat ruot

Levoton lukija

  Nyt on taas sellainen hetki, että sanat eivät tunnu riittävän. Ja tämä koskee sekä lukemaani kirjallisuutta että elämää ylipäänsä. Ajatukset ovat Vantaalla ja siellä sattuneessa kouluampumisessa... Tämä postaukseni saa nyt olla pinnan raapaisuja, ohimeneviä ajatuksia, jotka ovat sujahtaneet lukemisteni lomassa. Sillä ajatuksia, niitä on totisesti riittänyt viimeisen parin viikon lukuorgiani tuoksinassa! Pari viikkoa sitten luin peräperää kaksi Juli Zehin ajankohtaista teosta. Saksalainen Zeh on kirjoittanut jo vuosituhannen vaihteesta lähtien, mutta nyt hänen kirjojaan vilahtaa siellä sun täällä. Saksassa Zeh tunnetaan kansalaisaktivistina ja aktivismi näkyy myös selkeästi näissä tuoreimmissa kirjoissa Yli-ihmisiä (Über Menschen, 2021) ja Zwischen Welten (2023, kirjoitettu yhdessä Simon Urbanin kanssa). Jos etsitte ajankohtaista yhteiskuntakritiikkiä, Juli Zeh is your woman! Palaan toivottavasti Juli Zehin maailmaan myöhemmin, tällä hetkellä sen kartoittaminen tuntuu ylivoimaiselta.

Äänikirja soikoon!

Vuoden 2019 lopussa kirjailija Laura Lindstedt kirjoitti provosoivan puheenvuoron Helsingin Sanomissa.  Lindstedt käsitteli artikkelissaan yhä suositummaksi kasvavaa äänikirja-formaattia ja pohti mihin sen suosio tulee lopulta johtamaan. Tuleeko kirjallisuus tyhmistymään ja yksinkertaistumaan äänikirjan suosion myötä? En oikein osannut sanoa asiaan juuta taikka jaata sillä en ollut lukenut/kuunnellut yhtäkään äänikirjaa. Niin, saako tuosta äänikirjan kuuntelemisesta edes sanoa, että on "lukenut" kirjan? Jaoin Lindstedtin artikkelin Twitterissä ja kysyin, miten tähän äänikirjan "lukemiseen" pitäisi suhtautua. Monet reagoivat kysymykseeni ja huomasin välittömästi, että tämä on kuuma aihe! Joukosta löytyi kaltaisiani, jotka eivät olleet edes kokeilleet äänikirjoja ja vannoivat paperikirjan nimeen. Ja sitten oli heitä, jotka kuuntelivat paljon mutta jotka lukivat myös edelleen perinteisiä kirjoja. Monille äänikirjat tuntuivat olevan automatkojen viihdykettä. Ja

Oman elämänsä kuningatar - David Ritz: The Life of Aretha Franklin (2014)

Elokuussa keskuudestamme poistunut soulkuningatar Aretha Franklin oli totisesti särmikäs persoona. Ulospäin hän halusi pitää yllä onnellisen elämän kulisseja viimeiseen asti mutta lähipiiri näki itsepäisen, suruunsa ruokaa ahmivan ja epävarman naisen. Mutta myös superlahjakkaan taiteilijan, jolla aina lopuksi oli kuitenkin sydän paikallaan kaikista erimielisyyksistä huolimatta. David Ritzin alkuperäinen idea oli tehdä tämä muistelmateos yhdessä itsensä Franklinin kanssa mutta jonkin aikaa tähden kanssa työskenneltyään Ritzin oli todettava, että tuloksena olisi vain suuren luokan satukirja. Kaksikon tiet erosivat ja Franklin jatkoi omia muistelmiansa, joista tuloksena syntyi kirja 'From These Roots'. David Ritz sai kuitenkin Franklinin sisarukset puolelleen ja suurelta osin juuri heidän ansiostaan syntyi  tämä elämäkerta, jota yleisesti pidetään todenmukaisempana kuin Franklinin omaa kirjaa. Franklinin sokeat pisteet oman elämänsä suhteen olivat lähipiirin tiedossa, joka

Olipa kerran DDR

  Saksan opinnot alkoivat taas yliopistolla ja tein pienen lämmittelykierroksen lukemalla brittiläis-saksalaisen historioitsijan Katja Hoyerin teoksen "Muurin takana. Itä-Saksan historia 1949-90". Kirjaa on kovasti kehuttu, koska se antaa aikaisempaa monipuolisemman kuvan DDR:stä. Itä-Saksaahan muistellaan yleensä lähinnä sen julman Stasi-historian kautta tai sitten naureskellaan hyväntahtoisesti Ostalgia-ilmiölle.  Hoyer tekee kirjassaan vakavan yrityksen antaa DDR:stä tasapainoisemman kuvan. Kaikki ei ollut kurjuutta! Esimerkiksi se seikka, miten naiset ja työläisluokkaan syntyneet lapset saattoivat päästä hyvään työuraan käsiksi, oli monelle elintärkeä asia. Yhdistymisen huumassa unohtui, että monet näistä koulutuksista ja työurista osoittautuivatkin sitten täysin hyödyttömiksi.  Miten kävi kaikille näille elämäntyönsä menettäneille? Siihen ei Hoyerinkaan kirja valitettavasti anna kovin selventävää vastausta, sillä tarina päättyy - monien muiden DDR:stä kertovien kirjojen