Siirry pääsisältöön

Kahden naisen kaksintaistelu



Otin mukaan lomalleni Suomeen muutaman ns. hyllynlämmittäjän, eli kirjan joka on seissyt kirjahyllyssä jo ehkä säälittävänkin kauan. Vaikka olen tietoisesti siirtynyt lukemaan pääosin kirjaston kirjoja niin kyllä niitä kirjoja kertyy edelleen omaankin hyllyyn. Nykyään ne ovat tosin - hyvällä syyllä - usein Suomesta hankittuja koska aina en löydä kaikkia haluamiani suomenkielisiä kirjoja täältä Ruotsin puolelta.

Riitta Jalosen "Kuvittele itsellesi mies" tarttui mukaani jostakin kirjakaupan kesäalesta. Mielessäni oli silloin varmastikin vastikään lukemani Jalosen mestariteos Kirkkaus ja halusin lukea häneltä lisää. Tämä vuonna 2005 ilmestynyt teos on vaatimattoman oloinen, vain 160 sivun mittainen mutta pitää sisällään paljon.

Mirjami palaa kotiin Madeiran-matkaltaan, jonne on lähtenyt yksin miehensä kehotuksesta. Kotiin tultuaan hän saa kuulla naapureilta, että talossa onkin asunut toinen nainen. Mirjami etsii naisen käsiinsä ja ottaa yhteyttä. Ja tästä alkaa tarina, joka ei mene ollenkaan siihen suuntaan johon lukija on sitä ehkä itse sommitellut.

Toinen nainen on Inari, kuvataiteilija ja Mirjamin lailla noin viisikymppinen nainen. Ikä ja perheettömyys ovat faktoja, joita hän yrittää sulatella. Inari leikkaa Suomen Kuvalehdestä 50-vuotta täyttävien naisten kuvia ja analyysi on säälimätön:

Kolmen kuukauden kuluttua hän olisi yhtä vanha. Naiset vaikuttivat paljon vanhemmilta kuin hän, mustavalkoisilta ja väsyneiltä. Edessä näytti olevan pikemminkin rikollisia kuin sankareita. Tuntui, että elämä oli pettänyt naiset, ottanut luulot pois, asettanut järjestykseen ja yhteiseen riviin, seinän eteen katsomaan suoraan kameraan, jonka linssi näytti tulevaisuuteen kaartuvan aina vain ohenevan tien.

Mirjami taas kipuilee suhteessaan mieheensä ja jo kotoa pois muuttaneisiin kaksostyttäriinsä. Hän on elänyt perheensä kautta ja parisuhde on muuttunut jo kahden symbioosiksi. Mirjami olisi halunnut opiskella meteorologiksi, hän rakastaa merta, mutta oli viime hetkellä vaihtanut koulun aviomiehelle Kaleville mieluisempaan puutarhakouluun. Tytöille hän olisi halunnut antaa nimet Tuuli ja Meri mutta Kalevi halusi valita toisen nimistä ja Meri muuttui Jaanaksi. Kun Mirjami nyt ryhtyy repimään kahleitaan irti, ensimmäisenä lentävät ulos pakkaseen Kalevin vaalimat ruukkukasvit.

Jalonen kirjoittaa auki kahden naisen elämää ja surua niin intensiivisesti, että kirjan luettuani tuijotan ihmeissäni tätä ohutta läpyskää. Miten tähän mahtuikin niin paljon? Kolmiodraaman miesosakas Kalevi jää täysin vaille omaa ääntä mutta sitä en edes kaivannut. Tämä on tarina kahdesta naisesta, jotka pakon edessä joutuvat vastakkain, kuin peilin eteen. Ja kaksintaistelusta, jossa aseina ovat peikonlehti ja sivellin.

**
Riitta Jalonen: Kuvittele itsellesi mies
Tammi 2005

Helmet-lukuhaaste 2019: 17. Kirjassa on kaksoset

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ingeborg Bachmann 100 vuotta – saksankielisen modernismin klassikko (Klassikkohaaste #23)

Tämänkertaiseen kirjabloggaajien klassikkohaasteeseen pyörittelin mielessäni jo ihan toista kirjaa, kunnes yhtäkkiä tajusin, että nythän on Ingeborg Bachmann-juhlavuosi! Ja koska arvaan, että tämä saksankielisen kirjallisuuden moderni klassikkokirjailija ei ole kovin tuttu Suomessa, niin käytänpä tilaisuuden hyväkseni. Aloitetaan lyhyellä elämäkerralla: Ingeborg Bachmann syntyi 25. kesäkuuta 1926 Itävallan Klagenfurtissa. Bachmann aloitti opintonsa heti kun yliopistot avasivat ovensa sodan jälkeen aineinaan filosofia, psykologia ja germanistiikka ja hän väitteli tohtoriksi 1950 Martin Heideggeria käsittelevällä työllään. Opintojen jälkeen Bachmann työskenteli toimittajana, mutta oma kirjallinen ura sai vauhtia kun Bachmann tutustui Gruppe 47 -ryhmään, jossa hän tapasi saksankielisen kirjallisuuden huippunimiä, kuten Paul Celan, Heinrich Böll ja Günter Grass.  Bachmann julkaisi aluksi lyriikkaa ja radioteatterinäytelmiä ( Hörspiel oli sodanjälkeisessä Saksassa erittäin suosittu taid...

Klassikkohaaste 18 - Erich Kästner: Tuuliajolla Berliinissä

  Olen parin viime vuoden aikana tutustunut oikein urakalla saksalaisin klassikoihin. Kiitos siitä kuuluu sattumanvaraiselle neronleimaukselleni, jonka johdosta aloin opiskella yliopistolla  saksan kieltä ja kulttuuria. Ja mitä klassikkoja sieltä onkaan pulpahtanut esiin! Vaikkapa nyt tämä Erich Kästnerin Fabian vuodelta 1931. Täytyy myöntää, että kirjallisuuskurssimme alkaessa Kästnerin teos oli se, jota ehkä kaikkein vähiten odotin. Olihan siellä tarjolla myös Mannia ja Kafkaa. Mutta kurssin lopussa se kirja, joka sitten kuitenkin eniten jäi päätäni vaivaamaan, oli juuri Fabian. Laitetaanpa tähän heti alkuun hyvät uutiset: kirja on suomennettu viime vuonna, joten jos tämän postaukseni jälkeen haluaa tutustua kirjaan tarkemmin siihen löytyy Vesa Tapio Valon tuore (ja hyvä!) suomennos vuodelta 2023 (Aviador). Suomeksi kirja on saanut tarinaa hyvin kuvaavan nimen "Tuuliajolla Berliinissä".  Jakob Fabian on kolmekymppinen kirjallisuustieteilijä, joka elättää itsensä erilais...

Miten voikin kirja mennä näin ihon alle!

  Alku oli todella lupaava. Tapasin kirjailijan paikallisen kirjastomme joulukuussa 2022 järjestämässä Antti Jalava  -illassa. jossa kirjailija kertoi olevansa suuri Suomen ystävä ja kirjoittaneensa juuri oman versionsa Aleksi Kiven "Seitsemästä veljeksestä". Mielenkiintoista! Ja kun kirjapiirini ehdotti nyt tätä kirjaa luettavaksemme, innostuin tietysti välittömästi.  Mutta mitä tapahtuikaan... Aloitin lukemisen innolla, mutta jo ensimmäisten sivujen jälkeen alkoi sisälläni kiehua. Miten kukaan jaksaa tällaista lukea? Raakaa kieltä, seksuaalista väkivaltaa, juopottelua, nälkää, sairautta... Vastenmielinen kirja! Aina tämä iänikuinen suomalaisten juopottelu ja väkivalta. Olen asunut Tukholmassa pian jo neljännesvuosisadan ja toiminut koko sen ajan kunniallisena toimihenkilönaisena. Osallistunut järjestötoimintaan, liittynyt kirkkokuoroon, maksanut veroni... Eikö minun tekemisilläni ole sitten mitään merkitystä? Edelleen vain ne samat Slussenin sissit näköjään hallits...

Äänikirja soikoon!

Vuoden 2019 lopussa kirjailija Laura Lindstedt kirjoitti provosoivan puheenvuoron Helsingin Sanomissa.  Lindstedt käsitteli artikkelissaan yhä suositummaksi kasvavaa äänikirja-formaattia ja pohti mihin sen suosio tulee lopulta johtamaan. Tuleeko kirjallisuus tyhmistymään ja yksinkertaistumaan äänikirjan suosion myötä? En oikein osannut sanoa asiaan juuta taikka jaata sillä en ollut lukenut/kuunnellut yhtäkään äänikirjaa. Niin, saako tuosta äänikirjan kuuntelemisesta edes sanoa, että on "lukenut" kirjan? Jaoin Lindstedtin artikkelin Twitterissä ja kysyin, miten tähän äänikirjan "lukemiseen" pitäisi suhtautua. Monet reagoivat kysymykseeni ja huomasin välittömästi, että tämä on kuuma aihe! Joukosta löytyi kaltaisiani, jotka eivät olleet edes kokeilleet äänikirjoja ja vannoivat paperikirjan nimeen. Ja sitten oli heitä, jotka kuuntelivat paljon mutta jotka lukivat myös edelleen perinteisiä kirjoja. Monille äänikirjat tuntuivat olevan automatkojen viihdykettä. Ja ...

Kirjat, nuo elämänlankani

  Luin jostakin, että tällä viikolla tapahtunut syyspäiväntasaus olisi sitten lopullinen piste kesälle. Aurinko lämmittää vielä tänään, mutta on siis vain käännettävä katse kohti syksyä. Paitsi ensin katsotaan vielä vähän taaksepäin: mitä kaikkea tulikaan kesällä luettua. Tässä kolme kirjakohokohtaa: ** Gisèle Pelicot: Hymni elämälle (Et la joi de vivre, 2026) En ollut ensin aikeissa lukea tätä kirjaa, sillä luulin saaneeni jo kaikki tärkeimmät tiedot uutisvirran kautta. Mutta tämä ennakkoluulo osoittautui vääräksi... Gisèle Pelicot on päähenkilö yhdessä tämän vuosituhannen alun tunnetuimmista rikostapauksista. Pelicot'n mies jää kiinni naisen salakuvaamisesta ja kun poliisi alkaa tutkia tarkemmin miehen tallenteita, paljastuu jotain vielä järkyttävämpää: aviomies on kymmenen vuoden ajan huumannut säännöllisesti vaimonsa ja tarjonnut tätä raiskattavaksi. Oikeudenkäynnissä syytettyjen penkillä istuu lopulta viitisenkymmentä miestä. Pelicot'n päätös antaa oikeudenkäynnin olla j...