Siirry pääsisältöön

Kahden naisen kaksintaistelu



Otin mukaan lomalleni Suomeen muutaman ns. hyllynlämmittäjän, eli kirjan joka on seissyt kirjahyllyssä jo ehkä säälittävänkin kauan. Vaikka olen tietoisesti siirtynyt lukemaan pääosin kirjaston kirjoja niin kyllä niitä kirjoja kertyy edelleen omaankin hyllyyn. Nykyään ne ovat tosin - hyvällä syyllä - usein Suomesta hankittuja koska aina en löydä kaikkia haluamiani suomenkielisiä kirjoja täältä Ruotsin puolelta.

Riitta Jalosen "Kuvittele itsellesi mies" tarttui mukaani jostakin kirjakaupan kesäalesta. Mielessäni oli silloin varmastikin vastikään lukemani Jalosen mestariteos Kirkkaus ja halusin lukea häneltä lisää. Tämä vuonna 2005 ilmestynyt teos on vaatimattoman oloinen, vain 160 sivun mittainen mutta pitää sisällään paljon.

Mirjami palaa kotiin Madeiran-matkaltaan, jonne on lähtenyt yksin miehensä kehotuksesta. Kotiin tultuaan hän saa kuulla naapureilta, että talossa onkin asunut toinen nainen. Mirjami etsii naisen käsiinsä ja ottaa yhteyttä. Ja tästä alkaa tarina, joka ei mene ollenkaan siihen suuntaan johon lukija on sitä ehkä itse sommitellut.

Toinen nainen on Inari, kuvataiteilija ja Mirjamin lailla noin viisikymppinen nainen. Ikä ja perheettömyys ovat faktoja, joita hän yrittää sulatella. Inari leikkaa Suomen Kuvalehdestä 50-vuotta täyttävien naisten kuvia ja analyysi on säälimätön:

Kolmen kuukauden kuluttua hän olisi yhtä vanha. Naiset vaikuttivat paljon vanhemmilta kuin hän, mustavalkoisilta ja väsyneiltä. Edessä näytti olevan pikemminkin rikollisia kuin sankareita. Tuntui, että elämä oli pettänyt naiset, ottanut luulot pois, asettanut järjestykseen ja yhteiseen riviin, seinän eteen katsomaan suoraan kameraan, jonka linssi näytti tulevaisuuteen kaartuvan aina vain ohenevan tien.

Mirjami taas kipuilee suhteessaan mieheensä ja jo kotoa pois muuttaneisiin kaksostyttäriinsä. Hän on elänyt perheensä kautta ja parisuhde on muuttunut jo kahden symbioosiksi. Mirjami olisi halunnut opiskella meteorologiksi, hän rakastaa merta, mutta oli viime hetkellä vaihtanut koulun aviomiehelle Kaleville mieluisempaan puutarhakouluun. Tytöille hän olisi halunnut antaa nimet Tuuli ja Meri mutta Kalevi halusi valita toisen nimistä ja Meri muuttui Jaanaksi. Kun Mirjami nyt ryhtyy repimään kahleitaan irti, ensimmäisenä lentävät ulos pakkaseen Kalevin vaalimat ruukkukasvit.

Jalonen kirjoittaa auki kahden naisen elämää ja surua niin intensiivisesti, että kirjan luettuani tuijotan ihmeissäni tätä ohutta läpyskää. Miten tähän mahtuikin niin paljon? Kolmiodraaman miesosakas Kalevi jää täysin vaille omaa ääntä mutta sitä en edes kaivannut. Tämä on tarina kahdesta naisesta, jotka pakon edessä joutuvat vastakkain, kuin peilin eteen. Ja kaksintaistelusta, jossa aseina ovat peikonlehti ja sivellin.

**
Riitta Jalonen: Kuvittele itsellesi mies
Tammi 2005

Helmet-lukuhaaste 2019: 17. Kirjassa on kaksoset

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kiitos tästä kesästä, Aulikki Oksanen!

  Olen myöhäisherännäinen monien asioiden suhteen, mutta kun löydän jotain innostavaa niin lähdenkin sitten täysillä mukaan. Ja tänä kesänä tämän palavan innostukseni herätti Aulikki Oksanen ! Kaikki alkoi siitä kun luin Helena Ruuskan viime vuonna ilmestyneen elämäkerran Aulikki Oksasesta. Olen lukenut Ruuskalta kaikki hänen kirjoittamansa elämäkerrat (Hugo Simberg, Marja-Liisa Vartio, Mary Gallen-Kallela ja Eeva Joenpelto) ja kaikki nämä kirjat ovat olleet huikeita aikamatkoja. Ruuska on taitava nitomaan tutkimansa henkilön elämänvaiheet suurempaan historiankehykseen samalla kun hän ripottelee matkan varrelle jännittäviä hippusia kunkin ajan arjesta ja omituisuuksista.  Oksanen eroaa muista Ruuskan kohteista sillä, että hän on vielä mitä suuremmiten elossa, jolloin hän on ollut itse mukana kirjan teossa. Koko prosessi vei kolme vuotta ja valmistui Oksasen 80-vuotispäiväksi. Ruuska sai haastatella koko Oksasen klaanin isompia lastenlapsia myöten ja paikoin lukija onkin kuin ...

Mutta saako näin oikeasti kirjoittaa?

  Tällä kertaa haluan kirjoittaa kahdesta kirjasta, jotka ovat jääneet vaivaamaan mieltäni. Molemmissa  on käytetty henkilöhahmoina oikeita historian henkilöitä, mutta kyseiset kirjat eivät ole elämäkertoja vaan fiktion ja faktan sekoituksia. Saksalaisen Daniel Kehlmannin Lichtspiel (suomennettu nimellä Ohjaaja) kertoo mykkäelokuvakauden legendaarisesta elokuvaohjaajasta, W.G. Pabstista. Kirjassa häntä tituleerataan "Greta Garbon löytäjäksi" - väite, joka vetää mutkat suoriksi, sillä ensinhän Garbon löysi Mauritz Stiller . Jo tässä vaiheessa tuntosarveni alkavat väristä... W.G. Pabst palaa epäonnistuneen Hollywood-debyyttinsä jälkeen Eurooppaan, tarkoituksenaan vierailla vanhan äitinsä luona. Saksan poliittinen tilanne on kuitenkin kärjistynyt Pabstin poissaolon aikana ja hän ajautuu natsihallinnon propagandakoneiston sätkynukeksi. Kehlmann kuvaa jännittävästi natsi-Saksassa vallinneita realiteettejä, joiden pohjalta kukin joutui tekemään päätöksensä - olenko mukana vai leiki...

Sirpaleita Anna-Leena Härkösen elämästä - ja vähän omastanikin...

Nyt se vihdoin tuli! Tilaamani Taskupainos! Kävin hakemassa kirjastosta ja 24 tuntia myöhemmin kirja oli luettu. Olisin lukenut nopeamminkin, jos työt ja kotihommat eivät olisi estäneet. Ja kirja oli muuten aivan liian lyhyt. Anna-Leena Härkösen tarinointia olisin jaksanut vähintään yhtä kauan kuin Pirkko Saisiotakin. Anna-Leena Härkönen on lempikirjailijani ja yksi niitä harvoja joita luen yhä uudestaan. Hän on myös lohtukirjailijani - samalla tavalla kuin makaronilaatikko on lohturuokani, jota pitää saada kun elämä kohtelee kaltoin. Katja Kallion ystävästään kirjoittama muistelmateos on onneksi täysosuma. Kirjan rakenne on tarkoituksella spiraalimainen, ei aikajärjestyksessä kerrottu ja se toimii todella hyvin. Kerronta on tajunnanvirtamaista - ikäänkuin istuisin saman pöydän ääressä kuuntelemassa Härkösen jutustelua.  Kirjan kerronta on puhtaasti Härköstä itseään, sillä Kallio ei tähän kirjaan ole halunnut haastatella muista ihmisiä. " Mua kiinnostaa sun kokemus elämästä. Että ...

Klassikkohaaste #14: Antti Jalava – Asfalttikukka

  Vaikka Ruotsissa asuu meitä suomentaustaisia n. 7% väestöstä, näkyy se yllättävän vähän ruotsalaisessa kirjallisuuskentässä. Itse asiassa vain kolme kirjaa on onnistunut herättämään ruotsalaismedian mielenkiinnon. Susanna Alakosken Svinalängorna (suomennettuna ’Sikalat’) ilmestyi 2006, jolloin se voitti Ruotsin arvostetuimman kirjallisuuspalkinnon, August-palkinnon ja kirjasta tehtiin myös elokuva muutamaa vuotta myöhemmin. Eija Hetekivi Olsson julkaisi 2011 esikoisromaaninsa ’Ingenbarnsland’, jossa hän kuvaa suomalaissiirtolaisten elämää Göteborgissa. Kirja oli August-palkintoehdokkaana ja se on myöhemmin kasvanut trilogiaksi. Mutta suomalaisen siirtolaiskirjallisuuden pioneeri oli Antti Jalava (1949-2021), jolta vuonna 1980 ilmestyi paljon puhuttu romaani ’Asfaltblomman’ (suom. Pentti Saarikoski ’Asfalttikukka’). Kirja ei ollut kuitenkaan Jalavan esikoisteos, hän oli aikaisemmin kirjoittanut kirjat ’Matti’ ja ’Jag har inte bett att få komma’. Etsin oman aamulehteni Dagens...

Eeva Kilpi: Elämä edestakaisin (Klassikkohaaste #21)

Olen lukenut Eeva Kilpeä koko aikuiselämäni ja monet hänen teoksistaan jopa useaan otteeseen. Kilpi oli myös lohtukirjailijani, kun en päässyt koronasulun aikana Suomeen.  Lääkkeeksi Suomi-ikävääni  auttoi silloin Kilven herkkä ja hersyvä suomen kieli. Olen myös miettinyt voiko "elämän evakkous" siirtyä sukupolvelta toiselle. Ainakin omassa elämässäni tunnistan tätä samaa " nyssyköiden haalijan  -syndroomaa": "Että kaikki tarpeellinen on kasseissa ja pusseissa sängyn alla tai sängyn vieressä, käden ulottuvilla". Koskaan kun ei tiedä milloin se lähtö tulee. Anna-Riikka Carlsonin  kirjassa  "Rakas Eeva Kilpi. Nämä juhlat jatkuvat vielä" Kilpi epäilee, että tokko häntä enää kukaan lukee. Mutta kyllä vaan luetaan! Etenkin Kilven runoutta näkee siteerattavan säännöllisesti kirjasomessa. Proosatekstit ovat ehkä sitten jääneet vähemmälle huomiolle, ja juuri siksi haluankin nostaa esille tämänkertaisessa Klassikkohaastekirjoituksessani yhden Kilven varha...