Siirry pääsisältöön

Kahden naisen kaksintaistelu



Otin mukaan lomalleni Suomeen muutaman ns. hyllynlämmittäjän, eli kirjan joka on seissyt kirjahyllyssä jo ehkä säälittävänkin kauan. Vaikka olen tietoisesti siirtynyt lukemaan pääosin kirjaston kirjoja niin kyllä niitä kirjoja kertyy edelleen omaankin hyllyyn. Nykyään ne ovat tosin - hyvällä syyllä - usein Suomesta hankittuja koska aina en löydä kaikkia haluamiani suomenkielisiä kirjoja täältä Ruotsin puolelta.

Riitta Jalosen "Kuvittele itsellesi mies" tarttui mukaani jostakin kirjakaupan kesäalesta. Mielessäni oli silloin varmastikin vastikään lukemani Jalosen mestariteos Kirkkaus ja halusin lukea häneltä lisää. Tämä vuonna 2005 ilmestynyt teos on vaatimattoman oloinen, vain 160 sivun mittainen mutta pitää sisällään paljon.

Mirjami palaa kotiin Madeiran-matkaltaan, jonne on lähtenyt yksin miehensä kehotuksesta. Kotiin tultuaan hän saa kuulla naapureilta, että talossa onkin asunut toinen nainen. Mirjami etsii naisen käsiinsä ja ottaa yhteyttä. Ja tästä alkaa tarina, joka ei mene ollenkaan siihen suuntaan johon lukija on sitä ehkä itse sommitellut.

Toinen nainen on Inari, kuvataiteilija ja Mirjamin lailla noin viisikymppinen nainen. Ikä ja perheettömyys ovat faktoja, joita hän yrittää sulatella. Inari leikkaa Suomen Kuvalehdestä 50-vuotta täyttävien naisten kuvia ja analyysi on säälimätön:

Kolmen kuukauden kuluttua hän olisi yhtä vanha. Naiset vaikuttivat paljon vanhemmilta kuin hän, mustavalkoisilta ja väsyneiltä. Edessä näytti olevan pikemminkin rikollisia kuin sankareita. Tuntui, että elämä oli pettänyt naiset, ottanut luulot pois, asettanut järjestykseen ja yhteiseen riviin, seinän eteen katsomaan suoraan kameraan, jonka linssi näytti tulevaisuuteen kaartuvan aina vain ohenevan tien.

Mirjami taas kipuilee suhteessaan mieheensä ja jo kotoa pois muuttaneisiin kaksostyttäriinsä. Hän on elänyt perheensä kautta ja parisuhde on muuttunut jo kahden symbioosiksi. Mirjami olisi halunnut opiskella meteorologiksi, hän rakastaa merta, mutta oli viime hetkellä vaihtanut koulun aviomiehelle Kaleville mieluisempaan puutarhakouluun. Tytöille hän olisi halunnut antaa nimet Tuuli ja Meri mutta Kalevi halusi valita toisen nimistä ja Meri muuttui Jaanaksi. Kun Mirjami nyt ryhtyy repimään kahleitaan irti, ensimmäisenä lentävät ulos pakkaseen Kalevin vaalimat ruukkukasvit.

Jalonen kirjoittaa auki kahden naisen elämää ja surua niin intensiivisesti, että kirjan luettuani tuijotan ihmeissäni tätä ohutta läpyskää. Miten tähän mahtuikin niin paljon? Kolmiodraaman miesosakas Kalevi jää täysin vaille omaa ääntä mutta sitä en edes kaivannut. Tämä on tarina kahdesta naisesta, jotka pakon edessä joutuvat vastakkain, kuin peilin eteen. Ja kaksintaistelusta, jossa aseina ovat peikonlehti ja sivellin.

**
Riitta Jalonen: Kuvittele itsellesi mies
Tammi 2005

Helmet-lukuhaaste 2019: 17. Kirjassa on kaksoset

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Carolina Setterwall: Toivotaan parasta (Låt oss hoppas på det bästa) (2018)

Jotkut kirjat on vain pakko lukea! Kun näin ensimmäisen jutun Carolina Setterwallin esikoiskirjasta Låt oss hoppas på det bästa (Toivotaan parasta) laitoin samantien varauksen kirjastoon. Kirja perustuu Setterwallin omaan elämään ja kokemukseen ja alkuasetelma on sydäntä raastava: eräänä aamuna kirjailija huomaa avopuolisonsa ja pienen vauvansa isän kuolleen äkillisesti yön aikana. Alkaa henkilökohtainen inferno, jota kirjailija purkaa kirjassaan lähes minuutin tarkkuudella, tuskallisen realistisesti. Kirja on hyvin lähellä Tom Malmquistin pari vuotta sitten ilmestynyttä kirjaa  Joka hetki olemme yhä elossa.  Puolison äkillinen kuolema ja pieni lapsi on yhdistelmä, joka jo ajatuksena järkyttää. Mutta kaikesta selviää, siitä nämä molemmat kirjat ovat tärkeitä todistuskappaleita. Malmquist ja Setterwall kuljettavat lukijansa läpi kiirastulen kohti katharsista ja molemmissa tapauksissa suljin kirjan takakannen rauhallisin mielin. Setterwallin tarinassa yksi pääteemoista on...

Ingeborg Bachmann 100 vuotta – saksankielisen modernismin klassikko (Klassikkohaaste #23)

Tämänkertaiseen kirjabloggaajien klassikkohaasteeseen pyörittelin mielessäni jo ihan toista kirjaa, kunnes yhtäkkiä tajusin, että nythän on Ingeborg Bachmann-juhlavuosi! Ja koska arvaan, että tämä saksankielisen kirjallisuuden moderni klassikkokirjailija ei ole kovin tuttu Suomessa, niin käytänpä tilaisuuden hyväkseni. Aloitetaan lyhyellä elämäkerralla: Ingeborg Bachmann syntyi 25. kesäkuuta 1926 Itävallan Klagenfurtissa. Bachmann aloitti opintonsa heti kun yliopistot avasivat ovensa sodan jälkeen aineinaan filosofia, psykologia ja germanistiikka ja hän väitteli tohtoriksi 1950 Martin Heideggeria käsittelevällä työllään. Opintojen jälkeen Bachmann työskenteli toimittajana, mutta oma kirjallinen ura sai vauhtia kun Bachmann tutustui Gruppe 47 -ryhmään, jossa hän tapasi saksankielisen kirjallisuuden huippunimiä, kuten Paul Celan, Heinrich Böll ja Günter Grass.  Bachmann julkaisi aluksi lyriikkaa ja radioteatterinäytelmiä ( Hörspiel oli sodanjälkeisessä Saksassa erittäin suosittu taid...

Eeva Kilpi: Elämä edestakaisin (Klassikkohaaste #21)

Olen lukenut Eeva Kilpeä koko aikuiselämäni ja monet hänen teoksistaan jopa useaan otteeseen. Kilpi oli myös lohtukirjailijani, kun en päässyt koronasulun aikana Suomeen.  Lääkkeeksi Suomi-ikävääni  auttoi silloin Kilven herkkä ja hersyvä suomen kieli. Olen myös miettinyt voiko "elämän evakkous" siirtyä sukupolvelta toiselle. Ainakin omassa elämässäni tunnistan tätä samaa " nyssyköiden haalijan  -syndroomaa": "Että kaikki tarpeellinen on kasseissa ja pusseissa sängyn alla tai sängyn vieressä, käden ulottuvilla". Koskaan kun ei tiedä milloin se lähtö tulee. Anna-Riikka Carlsonin  kirjassa  "Rakas Eeva Kilpi. Nämä juhlat jatkuvat vielä" Kilpi epäilee, että tokko häntä enää kukaan lukee. Mutta kyllä vaan luetaan! Etenkin Kilven runoutta näkee siteerattavan säännöllisesti kirjasomessa. Proosatekstit ovat ehkä sitten jääneet vähemmälle huomiolle, ja juuri siksi haluankin nostaa esille tämänkertaisessa Klassikkohaastekirjoituksessani yhden Kilven varha...

Kiitos tästä kesästä, Aulikki Oksanen!

  Olen myöhäisherännäinen monien asioiden suhteen, mutta kun löydän jotain innostavaa niin lähdenkin sitten täysillä mukaan. Ja tänä kesänä tämän palavan innostukseni herätti Aulikki Oksanen ! Kaikki alkoi siitä kun luin Helena Ruuskan viime vuonna ilmestyneen elämäkerran Aulikki Oksasesta. Olen lukenut Ruuskalta kaikki hänen kirjoittamansa elämäkerrat (Hugo Simberg, Marja-Liisa Vartio, Mary Gallen-Kallela ja Eeva Joenpelto) ja kaikki nämä kirjat ovat olleet huikeita aikamatkoja. Ruuska on taitava nitomaan tutkimansa henkilön elämänvaiheet suurempaan historiankehykseen samalla kun hän ripottelee matkan varrelle jännittäviä hippusia kunkin ajan arjesta ja omituisuuksista.  Oksanen eroaa muista Ruuskan kohteista sillä, että hän on vielä mitä suuremmiten elossa, jolloin hän on ollut itse mukana kirjan teossa. Koko prosessi vei kolme vuotta ja valmistui Oksasen 80-vuotispäiväksi. Ruuska sai haastatella koko Oksasen klaanin isompia lastenlapsia myöten ja paikoin lukija onkin kuin ...

Saksaa puolin ja toisin

  Loma alkoi vauhdikkaasti pienellä junareissulla Manner-Eurooppaan. Testasimme tänä keväänä aloitetun suoran junayhteyden Tukholma-Hampuri ja hyvinhän se toimi. Tosin junamatka venyi molempiin suuntiin, mutta koska meillä ei ollut kummassakaan päässä jatkoyhteyksiä odottamassa niin saatoimme istua rauhallisina ja vain nauttia matkanteosta. Ensimmäiseksi lomakirjakseni valikoitui moderni saksalaisklassikko. Muistan kun Patrik Süskindin "Parfyymi" ilmestyi v. 1985 ja siitä tuli yhtä suuri jättimenestys kuin Umberto Econ Ruusun nimestä. Econ kirjan luin tuoreeltaan, Süskind saikin sitten odottaa peräti 41 vuotta. Kirjan tapahtumat sijoittuvat 1700-luvun Ranskaan. Päähenkilö Grenouille syntyy äpäränä ja, kuten hylätyn vauvan ensimmäinen hoitaja huomaa, ilman ihmistuoksua. Sen sijaan lapsella itsellään on ällistyttävä hajuaisti ja -muisti. Alkaa omituinen elämäntarina, jota kirja kuvaa ulkopuolisen kertojan silmin. Eteemme piirtyy 1700-luvun hajukakofonia ja armoton sääty-yhte...