Siirry pääsisältöön

Elämän löytöretkeilyä


Kirjastosta lähti umpimähkään matkaani mukaan tämä Eeva Rohaksen vuonna 2018 ilmestynyt romaani Raivo ja hyvä, että lähti sillä pidin kirjasta kovastikin! Kirjailija oli nimenä itselleni aivan uusi mutta takakannen teksti herätti kiinnostuksen. "Usko, toivo, rakkaus. Mutta suurin niistä on Raivo."

Raivo on tietysti tunne ja sitä löytyy myös tästä kirjasta mutta Rohaksen tarinassa se on tarinan keskiössä olevan liskon nimi. Raivosta tulee kiistakapula avioerodraamassa, viimeinen ase eroa vastustavalle isälle. Avioero on riitaisa kuten myös itse avioliitto.

Tuuli tapaa Iljan ja kuin puolivahingossa, tai vain siitä yllättävästä käänteestä että Tuuli ylipäänsä tapaa jonkun, hän päättää haluta lapsen Iljan kanssa. Mutta Ilja, joka alussa tuntui juuri sellaiselta pojalta johon Tuulilla ei nuorena ollut mitään mahdollisuuksia, on sairaalloisen mustasukkainen ja pikkuhiljaa alkoholismi on yhä suurempi osa kuviota.

Mutta nyt hänellä oli poikaystävä. Ei ihan sellainen kuin äiti hänelle oli ennustanut vaan juuri sellainen kuin hän itse oli halunnut jo kauan sitten. Tupakointi oli tietysti epäterveellistä, mutta eihän Ilja koko ajan polttanut vaan ainoastaan silloin kun joi. Kesällä melkein joka päivä kylläkin, mutta loma nyt oli sellaista aikaa, ja sitä paitsi kun vaatteet riisuttiin, senkin huonon puolen unohti. Yhtenä päivänä ennen Debreceniä Tuuli oli miettinyt, että parvella, missä ei mahtunut seisomaan vaan piti olla polvillaan, he olivat aina kuin alttarilla. Joka ilta kysyttiin, tahdotko ottaa, ja vastaus oli aina tahdon.

Kirjan aihe - alkoholi, avioero - on synkkä mutta Rohas tekee siitä jotain suurempaa kuin pelkkää synkkyydessä piehtarointia. Tuulista muodostuu mielenkiintoinen kuva, kaikkine epävarmuuksineen, haaveineen ja epäonnistumisineen. Tuulin suhde pieneen tyttäreen Lunaan on hienosti kuvattu ja ennen kaikkea Lunan näkökulmasta kirjoitetut kohtaukset ovat sydäntä raastava aluettavaa. Pieni lapsi aistii ja näkee vaikka me aikuiset luulemme, ettei pieni mieli vielä ymmärrä. Rohas tuo hyvin esille sen vanhan sanonnan, että sinun arkesi on jonkun lapsuus.

Rohaksen kirjan asetelma muistuttaa hyvin paljon Riikka Pulkkisen Lasten planeetta -romaania. Ja vaikka suora vertailu tuntuu epäreilulta niin en malta kuitenkaan olla toteamatta, että jotain Rohaksen kirjassa on sellaista jota jäin kaipaamaan Pulkkisen kirjassa. Ehkä sitä rivien välin ilmavuutta, joka antaa lukijan itsensä tehdä johtopäätöksiä ja välillä myös joutua harhaan. Rohaksen lukijana olin enemmän löytöretkeilijä kuin pelkkä johdateltava.

Rohas ja Pulkkinen ovat saman sukupolven kirjailijoita, joille molemmille kielellä leikittely on tärkeä osa kirjojen rakennetta. Pulkkisen päähenkilö Fredrika opiskeli ja luki vapaa-aikanaan Proustia, Rohaksen Tuuli taas on kääntäjä, erikoistumisalanaan kirjallisuuden kääntäminen unkarin kielestä. Rohas rakentaa avioparista jyrkän sielullisen vastakohtaparin kun kielitietieteilijä Tuuli rakastuu ruumiillisen työn tekijään Iljaan. Pulkkisen kirjassa tuo ristiriita rakentuu pikemminkin päähenkilön ja kirjan lukijan välille, mikä ainakin osaltani lisäsi ärsytystasoja.

Jos Pulkkinen kuvaa kauniin akateemisen avioeron niin Rohaksen kirjassa avioero on raakaa draamaa. Alkoholia, väkivaltaa, verta, ruumiineritteitä, kuolemaa... Ja koska ainakin tämä lukija on vuosien mittaan jo hiukan kyynistynyt niin Rohaksen versio avioerosta tuntuu uskottavammalta ja elämänmakuisemmalta. Mutta ennen kaikkea pidin Rohaksen tyylistä, joka yhdistää sitä raakaa elämää runolliseen kieleen. Siinäpä se, elämää suuremman kirjallisuuden resepti.

Purot sinun kasvoillasi, kun makea lumi ja silmien suolainen virta sekoittuvat, ja sinä sanot: Raivo pitää haudata.

**
Eeva Rohas: Raivo
Otava 2018

Helmet-lukuhaste 2019: 39. Ihmisen ja eläimen suhteesta kertova kirja
Kirjankansibingo 2019: Vähintään 5 eri väriä

Kommentit

  1. Tämäkirja ei jättänyt kylmäksi. Tunteita laidasta laitaan upean kielen kertomana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olin todella yllättynyt mikä helmi sattuikin mukaan ja ihmettelen myös, ettei tämä kirja ole ollut enempää näkyvillä. Tai sitten olen vain missannut... /Mari

      Poista
  2. Pakko lukea tämä. Jo kansi kertoo, että kirjassa kuvattu elämä ei ole ehyttä.
    Kiitos vinkistä!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Eeva Kilpi: Elämä edestakaisin (Klassikkohaaste #21)

Olen lukenut Eeva Kilpeä koko aikuiselämäni ja monet hänen teoksistaan jopa useaan otteeseen. Kilpi oli myös lohtukirjailijani, kun en päässyt koronasulun aikana Suomeen.  Lääkkeeksi Suomi-ikävääni  auttoi silloin Kilven herkkä ja hersyvä suomen kieli. Olen myös miettinyt voiko "elämän evakkous" siirtyä sukupolvelta toiselle. Ainakin omassa elämässäni tunnistan tätä samaa " nyssyköiden haalijan  -syndroomaa": "Että kaikki tarpeellinen on kasseissa ja pusseissa sängyn alla tai sängyn vieressä, käden ulottuvilla". Koskaan kun ei tiedä milloin se lähtö tulee. Anna-Riikka Carlsonin  kirjassa  "Rakas Eeva Kilpi. Nämä juhlat jatkuvat vielä" Kilpi epäilee, että tokko häntä enää kukaan lukee. Mutta kyllä vaan luetaan! Etenkin Kilven runoutta näkee siteerattavan säännöllisesti kirjasomessa. Proosatekstit ovat ehkä sitten jääneet vähemmälle huomiolle, ja juuri siksi haluankin nostaa esille tämänkertaisessa Klassikkohaastekirjoituksessani yhden Kilven varha...

Lomaseurana Floris ja Amélie Nothomb

  Lomatervehdys Ruotsin länsirannikolta, jonne saavuimme eilen. Valitettavasti samaan aikaan paikkakunnalle saapui myös Floris-myrsky, joten tämä ensimmäinen päivä ollaan vietetty sisätiloissa. Tuuli on hirmuinen ja vanha puinen vuokratalomme huojuu ja natisee liitoksissaan.  Mutta ei hätää, tämän päivän seuralaisekseni sain belgialaisen kirjailijan Amélie Nothombin ja hänen uusimman ruotsinnetun teoksensa Psykopomp. Nothombin kirjoja on käännetty suomeksi ja ruotsiksi melko sattumanvaraisesti ja tämä olikin nyt viimeinen lukemani käännös. Eli tästä eteenpäin pitää sitten selviytyä ruostuneella ranskallani. Ja luettavaahan riittää, sillä Nothomb on julkaissut uuden romaanin joka vuosi sitten esikoisensa, joka ilmestyi 1992. Psykopomp on Nothombin henkilökohtaisin teos. Kirja alkaa varhaislapsuuden muistoilla ja ensimmäisestä traumaattisesta kokemuksesta kun Japanissa syntynyt diplomaattiperheen tytär joutuu isänsä asemamaan vaihduttua jättämään rakkaan synnyinmaans...

Rantalomailua ja uusi rohkeampi minä

  Kesän säästä voidaan olla monta mieltä, mutta sitä iloa minulta ei poisteta, että ensimmäinen lomaviikkoni oli oikea rantaloma. Ja vieläpä niissä samoissa maisemissa, joissa tämä maallinen taipaleeni aikoinaan sai alkunsa. Ollaan siis Helsingin Lauttasaaressa. Blogini päivitys on viime viikkoina jäänyt taka-alalle, vaikka ideoita ja ajatuksia on syntynyt ja pari tekstinaloitustakin olen näköjään saanut jo aikaiseksi. Kun lomanalkajaiseksi kasasin yhteen pinoon kaikki keskenolevat kirjani, niitä kertyi peräti 17. Luen sivun sieltä, toisen täältä - päähäni mahtuu juuri nyt vain hajahuomioita. Olen myös huomannut, että hakeudun tällä hetkellä mieluummin elämäkertojen ja tietokirjojen pariin. Fiktio ei jostain syystä sytytä. Olisiko sitten syynä tämä vallitseva maailmantilanne, joka oikeasti alkaa olla jo taruakin ihmeellisempää. Ainoa kirja, jonka olen onnistunut lukemaan loppuun asti viimeisen parin viikon aikana, on Minna Salamin Sensuous Knowledge. Ja nyt olen vahvast...

Lukunautinto, pitkästä aikaa! (Markus Nummi: Käräjät)

Sain pitkästä aikaa kokea oikean lukunautinnon! Mikä sopikin hyvin tähän parhaillaan menevän lukuviikon teemaan "löydä lukufiilis!". Oma salaisuuteni lukufiiliksen takaamiseksi oli pitkä viikonloppu, paksu kirja ja rentouttava miljöö. Tämä yhtälö toteutuu yleensä juuri näin pääsiäisenä - muistan esimerkiksi Mika Waltarin Sinuhe Egyptiläisen olleen juuri tällainen täysosuma. Olin tässä jo useamman viikon säästellyt kirjastosta varaamaani Markus Nummen Käräjät-teosta, joka tuli sen verran ajoissa, että jouduin sen lainaa jo pari kertaa pidentämään. Mutta aikataulu piti ja ehdin lukea kirjan ennen kuin lopullinen palautuspäivä tuli eteen. Tämä Käräjät tosin oli vähän riskaabeli valinta. Ensinnäkin se on paksu, melkein 600 sivua. En mielelläni ryhdy tällaisiin luku-urakoihin jos ei ole taetta siitä, että kirja on oikeasti hyvä. Siitä kirjan hyvyydestä olin kyllä saanut paljon vinkkejä kirjasomea ja -blogeja selatessani, mutta siitä tuli se toinen mutta... olen aika monta kertaa ...

Ranskattaretko eivät muka liho?

  Kävin taas kirpparilla, kukkaruukkuja vain ostamassa, mutta mukaan tuli tietysti myös muutama pokkari. Jotka tosin sitten vien taas luettuani takaisin, tästä paikallisesta kirpparista on tullut itselleni vähän sellainen maksullinen kirjasto. Mutta hyvään tarkoitukseen ne menevät onneksi roposeni. Nyt iski silmään pari ruotsalaista tietokirjaa, joista on niiden ilmestymisen aikoihin kohkattu enemmänkin. Ruotsalainen psykiatri David Eberhard kirjoitti v. 2006 kirjan siitä, miten ruotsalaisista on tullut "turvallisuusnarkomaaneja" (minkä teesin kyllä näin äkkilukemalta allekirjoitan, katsotaan olenko samaa mieltä luettuani koko kirjan). Toisessa kirjassa taas tiedetoimittaja Karin Bojs yhdessä Peter Sjölundin kanssa kertoo mistä ruotsalaiset ovat peräisin. Odotan mielenkiinnolla! Lisäksi löysin vielä yhden Niklas Natt och Dag -dekkarin, joihin olen halunnut tutustua jo kauan. Ja sitten siellä seistä törötti yksi suomenkielinen kirja, joka oli tietysti pakko ottaa, ihan jo pelk...