Siirry pääsisältöön

Vanha rokkistara muistelee


Ken tahtoo kurkistaa 14-vuotiaan silloisen Neiti Karlssonin netsytkammariin voi aloittaa kuuntelemalla ruotsalaisen Magnus Ugglan LP:n 'Välkommen till folkhemmet'. Albumi ilmestyi 1983 ja samaisena vuonna äitini vei minut kauan haaveilemalleni Ruotsin-risteilyllä. Åhlensin musiikkiosastolla tutkin tarkkaan paikallisia hittilevyjä ja Uggla tarttui mukaani ja se soikin sitten teinihuoneessani lähes tauotta. Niinpä albumin jokainen yhdeksän raitaa vie minut takaisin teiniangstiin, epävarmuuteen, haaveisiin.... Ja kansankodin kutsu jäi kai mieleeni sillä tännehän tieni sitten lopulta johti.

Oma Uggla-faniuteni rajoittuu tosin vain tähän yhteen albumiin enkä ole edes käynyt katsomassa miehen keikkoja vaikka olen asunut samoilla hoodeilla jo parikymmentä vuotta. Sen verran kuitenkin mies edelleen kiinnostaa, että lainasin kirjastosta tämän vastikään ilmestyneen Ugglan elämäkerran. Ja se olikin liikuttavampi kuin mitä osasin odottaa!

Ugglan kiintopiste kirjassa on äiti. Aivan kuten Sally Field omassa elämäkerrassaan murehtii poissaolevaa äitiään, myös Uggla palaa muistoissaan aina äitiin. Madeleine Uggla oli laulupedagogi sekä kuuluisan taidemesenaatin Ernest Thielin pojantytär. Avioliitto Magnus Ugglan isän kanssa oli problemaattinen mutta vaikka pariskunta erosi 70-luvulla ja isä meni uusin naimisiin, piti pari yhteyttä ja avioitui lopulta uudestaan isän uuden suhteen kariuduttua.

Äidillä oli paljon lauluoppilaita ja muita musiikkimenoja. Magnus oli lapsista nuorin ja jäi omasta mielestään ilman huomiota. Suhde isään oli huomattavasti lämpimämpi mutta kirjassa isä ei kumma kyllä saa yhtä paljon tilaa kuin poissaoleva äiti. Onneksi oli kuitenkin Poppe, kotiapulainen, joka oli kaikki kaikessa pikku Magnukselle. Poppe saa kirjassa kaiken sen hellän huomion, joka normaalisti kuuluisi kai äidille.

Kertomus alkaa Ugglan viikottaisista automatkoista Täbyn ja Huddingen välillä. Äiti on jo dementoitunut ja asuu hoitokodissa Tukholman eteläpuolella. Magnus ajaa viikottain Tukholman pohjoispuolelta katsomaan äitiään. Vierailut kestävät tunnin, enempää ei Uggla jaksa. Samaan aikaan Uggla aloittaa käynnit psykologilla, joka suosittelee ADHD-tutkimusten aloittamista. Ugglan pojalla on todettu ADHD ja epäilys on noussut mieleen, että hän itsekin voisi kantaa sitä. Mikä selittäisi paljon eri elämänvaiheiden koukeroita...

Uggla lomittaa tarinansa äidin hoivakotikäyntien ja oman ADHD-selvitysprosessinsa väliin. Saamme tuokiokuvia yksinäisestä lapsuudesta, uhmakkaasta teini-iästä, rokkitähtihaaveista, rakastumisista ja rakkaussuruista. Uggla kertoo - julkisenkin imagonsa mukaisesti - avoimesti mutta samalla hieman juonikkaasti. Kirjassa on paljon kepposia ja hauskoja anekdootteja mutta myös surullisia tapahtumia. Uggla ei peittele mutta on tarkka siitä, että hänelle jää aina viimeinen sana.

Kirjan nimi kertoo Ugglasta paljon - nimi on pitkä ja monimutkainen ja tuntuu ensialkuun lähinnä tekonokkelalta vitsiltä. Mutta tarinan kuluessa merkitys avautuu - Uggla ei ole pystynyt olemaan elämänsä aikana monessakaan konsertissa kuuntelijana, kärsivällisyys ei riitä olemaan paikallaan niin pitkää aikaa. Tähänkin piirteeseen löytyy selitys kun diagnoosi kirjan lopussa varmistuu.  Ainoa keino siis Ugglalle "kärsiä" kokonainen konsertti on, että hän itsee seisoo siellä lavalla.

Toinen seikka, joka aluksi ärsytti minua, oli se että kirjan sivunumerot menevät väärinpäin eli kirjan viimeinen sivu on numeroitu ykkösellä ja sivunumerot juoksevat siis lopusta alkuun. Kirjan lopussa Uggla paljastaa, että hän lapsena joutui kilpailemaan vanhempiensa huomiosta sillä he molemmat lukivat paljon. Niinpä aina kun äiti keskeytti lukemisen, Magnus kävi salaa katsomassa millä sivulla äiti oli.

Ugglalla oli kuitenkin vaikeuksia laskea kuinka monta sivua oli jäljellä siihen kunnes äiti olisi lukenut kirjan loppuun ja voisi suoda hetken pojalleen. Silloin hän keksi, että olisi kätevää jos kirjan sivut numeroitaisiin lopusta alkuun.

Då skulle jag med lätthet ha kunnat veta hur många sidor det var kvar av boken. Hur lång tid det skulle ta innan mamma, pappa och jag kunde åka till stranden.

Ja kätevää se olikin myös kirjan lukijalle, kiitos Magnus Uggla tästä oivalluksesta!

PS. Ugglan 'Välkommen till folkhemmet'-albumilta suosittelen erityisesti biisejä Tjena allena sekä Astrologen.

**
Magnus Uggla: Enda sättet att genomlida en konsert är att själv stå på scenen
Norstedts 2018

Helmet-lukuhaaste: 19. Et pidä kirjan nimestä

Kommentit

  1. Oi, Magnus Uggla! Olin unohtanut koko miehen... Kirja kuulostaa kiinnostavalta, noin ihan yleisestikin. Tuskin sitä on suomennettu, mutta ties vaikka jonakin päivänä uskaltautuisin lukemaan ruotsiksi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjan kieli oli suhteellisen helppoa, mitä nyt Ugglan käyttämä Tukholman slangi pakotti välillä googlaamaan :) / Mari

      Poista
  2. No onpa nerokas tuo Ugglan numerointisysteemi. Itsekin tulee välillä kurkkailtua kuinka paljon on vielä sivuja loppuun. Silloin siis jos on pitkäpiimäinen lukujakso menossa ja häilyy keskeyttämisuhan vaiheilla...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajattelin aluksi, että se on joku ugglamainen jekku, hän kun haluaa olla aina vähän vastavirtaan, mutta kun hän aivan kirjan lopussa kertoo tuon lapsuusmuistonsa niin kyllä tuli kyynel silmäkulmaan. /Mari

      Poista
  3. Kuulostaa kiinnostavalta kirjalta vaikka tämä Uggla onkin minulle vieras. Hauska on tuo numerointisysteemi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauska tosiaan ja käteväkin, ihme ettei sitä ole enemmän käytetty :) /Mari

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Lisää miehiä!

Hei pitkästä aikaa! Viimeksi kirjoitin tänne blogiini Markus Nummen loistavasta  Käräjät -kirjasta ja mitä lie nyt tapahtunut, mutta olen lukenut mieskirjailijoita enemmänkin! Ihmettelen aina vuoden lopussa lukutilastoani laatiessa miten lukemani kirjailijat ovat melkein 90%:sesti naisia. Mutta tänä vuonna tilastoihini saattaakin tulla yllättävä piikki... Viimeisin lukemani kirja on ohut ja pettävän kevyen oloinen Antti Röngän "Kiltti poika" . En ole jaksanut viimeiseen kuukauteen lukea mitään pidempää tekstikokonaisuutta ja tämä tuntui kirjastopinokirjoista siltä helpoimmalta. Mutta Röngän tajunnanvirtamainen teksti vaatii tarkkaavaisuutta ja keskittymistä, ja kirjan lukemiseen meni useampi päivä, vaikka sivuja on vain 160. "Kiltti poika" on kertomus muutaman vuorokauden mittaisesta ajanjaksosta, jona aikana päähenkilö täyttää 27 vuotta. Tästä on myös tarkoitus tulla se viimeinen syntymäpäivä. Kevät, itsemurhaajien vuodenaika. Että joutuu kuljettamaan kaikkea sitä ...

Döden, döden, döden...

Tunnetussa anekdootissa Astrid Lindgren kertoi kuinka hän vanhenevien sisarustensa kanssa aloitti aina puhelut sanoilla "döden, döden, döden...". Näin oli tämä ikävä mutta enenevissä määrin elämään kuuluva asia poiskäsitelty ja voitiin siirtyä mukavampiin aiheisiin. Uusi suosikkikirjailijani Maggie O'Farrell on myös tarttunut härkää sarvista ja kertoo tässä muistelmiksi luokitellussa kirjassaan 17 kerrasta, jolloin kuolema on liipaissut läheltä. Aihe saattaa kuulostaa synkältä, makaaberiltakin ehkä, mutta voin vakuuttaa, että O'Farrell on luonut näistä kertomuksista maagista luettavaa! There is nothing unique or special in a near-death experience. They are not rare; everyone, I would venture, has had them, at one time or another, perhaps without even realising it. The brush of a van too close to your bicycle, the tired medicin who realises that a dosage ought to be checked one final time, the driver who has drunk too much and is reluctantly persuaded to relinq...

Lukunautinto, pitkästä aikaa! (Markus Nummi: Käräjät)

Sain pitkästä aikaa kokea oikean lukunautinnon! Mikä sopikin hyvin tähän parhaillaan menevän lukuviikon teemaan "löydä lukufiilis!". Oma salaisuuteni lukufiiliksen takaamiseksi oli pitkä viikonloppu, paksu kirja ja rentouttava miljöö. Tämä yhtälö toteutuu yleensä juuri näin pääsiäisenä - muistan esimerkiksi Mika Waltarin Sinuhe Egyptiläisen olleen juuri tällainen täysosuma. Olin tässä jo useamman viikon säästellyt kirjastosta varaamaani Markus Nummen Käräjät-teosta, joka tuli sen verran ajoissa, että jouduin sen lainaa jo pari kertaa pidentämään. Mutta aikataulu piti ja ehdin lukea kirjan ennen kuin lopullinen palautuspäivä tuli eteen. Tämä Käräjät tosin oli vähän riskaabeli valinta. Ensinnäkin se on paksu, melkein 600 sivua. En mielelläni ryhdy tällaisiin luku-urakoihin jos ei ole taetta siitä, että kirja on oikeasti hyvä. Siitä kirjan hyvyydestä olin kyllä saanut paljon vinkkejä kirjasomea ja -blogeja selatessani, mutta siitä tuli se toinen mutta... olen aika monta kertaa ...

Ann Napolitanin "Kaunokaisia" - raportti eletystä elämästä

  Seuraan tiiviisti myös saksankielisiä kirjallisuusmarkkinoita ja huomasin juuri ennakkopostauksen sveitsiläisen Charles Lewinskyn tänä syksynä ilmestyvästä kirjasta "Täuschend echt" (Petollisen todellinen), jossa mainostoimiston copywriter menettää kaiken - työn, rakkauden ja rahat. Hän onnistuu kuitenkin tekoälyn avulla tuottamaan romaanin, "tositarinan", josta tulee suurmenestys. On kuitenkin yksi henkilö, entinen rakastettu, joka tietää että tarina ei ole totta...  Mieltä kutkuttava aihe! Vaikka samalla iskee mieleen ajatus, että kuinkakohan monta tekoälyllä tuotettua romaania tuolla maailmalla jo liikkuukaan? Minulla on itse asiassa jo yksi vahva ehdokas, enkä ole edes yksin epäilykseni kanssa, minkä huomasin kun tutkin asiaa. Kyseessä on ehkä tällä hetkellä kirjasomen eniten hehkutettu kirja, amerikkalaisen Ann Napolitanon "Hello Beautiful" (Kaunokaisia), jonka myös lukupiirimme päätti lukea. Huom! Jos haluat välttää juonipaljastuksia tai jos pidit ...

Henkiin herätetyt

  Tämän tekstini otsikko voisi kuvailla minua tällä hetkellä. Olen nimittäin lomalla, jo kolmatta päivää, ja olo on kuin henkiin herätetyllä! Runon ja suven päivänä, joka sattui ensimmäiselle lomapäivälleni, löysin kirjahyllyni uumenista Aaro Hellaakosken runon Heinäkuu, joka saakin olla tämän heinäkuisen lomani motto. Sulkekoon luonto minut sylihinsä ja huumatkoon metsä pääni! Mutta varsinainen tarkoitukseni oli esitellä kaksi kirjaa, jotka molemmat osaltaan herättävät henkiin jo unohdettuja ihmiskohtaloita. Wivi Lönn ei tosin liene niinkään unohdettu, ovathan hänen piirtämänsä rakennukset kiinteä osa suomalaista arkkitehtuurin historiaa. Mutta ihmisenä Lönn on tuotu suomalaisten tietoisuuteen vasta aivan viime aikoina. Naisten kohtalona taitaa olla tasavuosien odottelu ennen kuin valokeila heilahtaa heihin päin. Wivi Lönnkin viettää tänä vuonna 150-vuotisjuhlaansa. Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan, itse ainakin tykkään kun on näitä esimerkiksi Canthin ja Joenpellon kalta...