Siirry pääsisältöön

Supermarsu ja roskaavat ryökäleet



Olemme lapsen kanssa ehtineet jo lukea muutamankin Supermarsun ja viime keväänä jopa risteilimme täältä Tukholmasta Turkuun katsomaan Supermarsu-elokuvaa (josta tykkäsimme kovasti). Olemme siis jo ihan superfaneja!

Tämä uusin Supermarsu tuli synttärilahjana lapsen kummitädiltä ja vaikka aloimme lukea sitä heti juhlapäivänä lokakuussa niin saimme sen loppuun vasta nyt tammikuussa. Syy ei ollut kirjassa vaan siinä, että 9-vee on oppinut lukemaan nyt itsekin sen verran sujuvasti, että on mielellään lukenut omia kirjoja. Olemme sitten pötkötelleet iltaisin sängyssä vierekkäin, kumpikin omaa kirjaa lukien. Viihtyisä muoto lukea sekin!

Supermarsut tuntuvat muuten vain paranevan vanhetessaan. Paula Noronen osaa kirjoittaa hauskaa ja sujuvaa dialogia, joka innoittaa ainakin tämän ääneenlukijan ellaerosmaisiin suorituksiin. Tähtihetkeni tässä kirjassa (ja itse asiassa varmaan koko ääneenluku-urallani) oli kun lapsi keskeytti yhtäkkiä ja sanoi: "Äiti, mua alkaa ihan itkettää kun sä luet niin ihanasti tuon Wilsonin äänen". Talletan tämän muiston sydämeeni.

Noronen ottaa tässä kirjassa esille montakin teemaa. Päällimmäisenä on ympäristön roskaaminen, mihin kirjan nimikin viittaa. Supermarsumaiseen tapaan tämä teema on lähellä scifiä - taivaalta alkaa tippua yhtäkkiä kaikenlaista roinaa eikä kukaan ymmärrä mistä ne ovat peräisin. Tämän mysteerion pystyy ratkaisemaan vain Emilia Supermarsun ominaisuudessa mutta se vaatii Jättiläismarsun rakentamaa avaruusalusta ja vaarallista matkaa ulkoavaruuteen.

Mutta on kirjassa arkisempiakin aiheita. Emiliaa painaa kaksi murhetta. Paras ystävä Simo onkin yhtäkkiä kaiken ajan vain Kirsikan kanssa ja kaiken lisäksi äiti suunnittelee häitä Pertin kanssa. Emilia tuntee itsensä ulkopuoliseksi.

Noronen käsittelee näitä raskaita aiheita taitavasti. Hän ei hymistele mutta uskaltaa käyttää myös huumoria. Kirjan liikuttavin kohta koetaan kun isä näyttää Emilialle kuinka erilaisia perheitä sitä onkaan olemassa. "Kuule, ei tässä maailmassa ole muita kuin sekavia perheitä", isä naurahtaa ja vie Emilian vakoilemaan rivitalon takapihalle.

Kaksi äitiä ja kolme lasta, yksi isä ja kaksi lasta, mummo, pappa, kolme kissaa ja lainalapsia, mies ja nainen ja koira, nainen ja kultakala, nainen ja viisi lasta, mies ja mies, mies ja lapsi, nainen ja mies ja kaksi lasta.

Ulkosuomalaislapselle nämä suomalaiset lastenkirjat ovat erityisen rakkaita ja kielenkehitykselle elintärkeitä. Tälläkin kertaa opittiin uusi sana, "sottapytty". Nähtävästi on lapsi ollut siisti lapsi kun en ole joutunut sanaa käyttämään aikaisemmin.

**
Paula Noronen: Supermarsu ja roskaavat ryökäleet
Kuvitus: Terese Bast
Tammi 2018

Helmet-lukuhaaste (2018): 40. Kirjassa on lemmikkieläin

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tove Alsterdal punoo menneisyyden kiehtoviksi kertomuksiksi

  Miten olinkin onnistunut unohtamaan Tove Alsterdalin ! Luin häneltä joskus aikoinaan dekkarin I tystnaden begravd (suomennos "Haudattu hiljaisuudessa") vuodelta 2012, mutta koska tämä oli kauan ennen kirjablogini perustamista niin en muista kirjasta muuta kuin, että se oli hyvä. Nyt olen onneksi löytänyt Alsterdalin uudestaan ja olen jälleen kerran otettu. Tosin Alsterdalin vuonna 2019 ilmestyneestä (ja tänä vuonna suomennetusta) dekkarista Blindtunnel (Salakäytävä) jäi vähän ristiriitaiset ajatukset. Alsterdal onnistuu erinomaisesti kirjan historiallisessa taustoituksessa ja löysin kirjan alunperin juuri siksi, että tarina sijoittuu entisen Sudeettialueen, nykyisen Tšekin tasavallan alueelle.  Salakäytävä-dekkarissa ruotsalainen aviopari Sonja ja Daniel etsivät uutta suuntaa elämäänsä erinäisten takaiskujen jälkeen ja päätyvät ostamaan vanhan ja ränsistyneen viinitilan yhdestä itäisen Euroopan maaseutukylistä. Eipä aikaakaan ja pariskunta on keskellä murhavyyhteä, jonka ...

Sirpaleita Anna-Leena Härkösen elämästä - ja vähän omastanikin...

Nyt se vihdoin tuli! Tilaamani Taskupainos! Kävin hakemassa kirjastosta ja 24 tuntia myöhemmin kirja oli luettu. Olisin lukenut nopeamminkin, jos työt ja kotihommat eivät olisi estäneet. Ja kirja oli muuten aivan liian lyhyt. Anna-Leena Härkösen tarinointia olisin jaksanut vähintään yhtä kauan kuin Pirkko Saisiotakin. Anna-Leena Härkönen on lempikirjailijani ja yksi niitä harvoja joita luen yhä uudestaan. Hän on myös lohtukirjailijani - samalla tavalla kuin makaronilaatikko on lohturuokani, jota pitää saada kun elämä kohtelee kaltoin. Katja Kallion ystävästään kirjoittama muistelmateos on onneksi täysosuma. Kirjan rakenne on tarkoituksella spiraalimainen, ei aikajärjestyksessä kerrottu ja se toimii todella hyvin. Kerronta on tajunnanvirtamaista - ikäänkuin istuisin saman pöydän ääressä kuuntelemassa Härkösen jutustelua.  Kirjan kerronta on puhtaasti Härköstä itseään, sillä Kallio ei tähän kirjaan ole halunnut haastatella muista ihmisiä. " Mua kiinnostaa sun kokemus elämästä. Että ...

Klassikkohaaste #14: Antti Jalava – Asfalttikukka

  Vaikka Ruotsissa asuu meitä suomentaustaisia n. 7% väestöstä, näkyy se yllättävän vähän ruotsalaisessa kirjallisuuskentässä. Itse asiassa vain kolme kirjaa on onnistunut herättämään ruotsalaismedian mielenkiinnon. Susanna Alakosken Svinalängorna (suomennettuna ’Sikalat’) ilmestyi 2006, jolloin se voitti Ruotsin arvostetuimman kirjallisuuspalkinnon, August-palkinnon ja kirjasta tehtiin myös elokuva muutamaa vuotta myöhemmin. Eija Hetekivi Olsson julkaisi 2011 esikoisromaaninsa ’Ingenbarnsland’, jossa hän kuvaa suomalaissiirtolaisten elämää Göteborgissa. Kirja oli August-palkintoehdokkaana ja se on myöhemmin kasvanut trilogiaksi. Mutta suomalaisen siirtolaiskirjallisuuden pioneeri oli Antti Jalava (1949-2021), jolta vuonna 1980 ilmestyi paljon puhuttu romaani ’Asfaltblomman’ (suom. Pentti Saarikoski ’Asfalttikukka’). Kirja ei ollut kuitenkaan Jalavan esikoisteos, hän oli aikaisemmin kirjoittanut kirjat ’Matti’ ja ’Jag har inte bett att få komma’. Etsin oman aamulehteni Dagens...

Ranskattaretko eivät muka liho?

  Kävin taas kirpparilla, kukkaruukkuja vain ostamassa, mutta mukaan tuli tietysti myös muutama pokkari. Jotka tosin sitten vien taas luettuani takaisin, tästä paikallisesta kirpparista on tullut itselleni vähän sellainen maksullinen kirjasto. Mutta hyvään tarkoitukseen ne menevät onneksi roposeni. Nyt iski silmään pari ruotsalaista tietokirjaa, joista on niiden ilmestymisen aikoihin kohkattu enemmänkin. Ruotsalainen psykiatri David Eberhard kirjoitti v. 2006 kirjan siitä, miten ruotsalaisista on tullut "turvallisuusnarkomaaneja" (minkä teesin kyllä näin äkkilukemalta allekirjoitan, katsotaan olenko samaa mieltä luettuani koko kirjan). Toisessa kirjassa taas tiedetoimittaja Karin Bojs yhdessä Peter Sjölundin kanssa kertoo mistä ruotsalaiset ovat peräisin. Odotan mielenkiinnolla! Lisäksi löysin vielä yhden Niklas Natt och Dag -dekkarin, joihin olen halunnut tutustua jo kauan. Ja sitten siellä seistä törötti yksi suomenkielinen kirja, joka oli tietysti pakko ottaa, ihan jo pelk...

1920-luvun klassikoita - Main Street (1920)

Uuden vuosikymmenen innoittamana kaivoin kirjahyllystäni Philipp Blomin kirjan "Fractures: Life and Culture in the West: 1918-1938", jossa Blom käy läpi maailmansotien välistä poliittista historiaa ja kulttuurin käännekohtia. Kirja oli todella inspiroivaa luettavaa mutta paikoin myös selkäpiitä karmivaa, sillä monessa kohtaa pystyi tekemään vertauksia oman aikamme yleiseen ilmapiiriin. Blomin kirja antoi minulle idean, että lukisin sadan vuoden takaisen 20-luvun bestselleritä tai muuten huomiota saaneita kirjoja ja kirjailijoita. Olen aina ollut kiinnostunut 1920-luvusta ja sen ajanhengestä mutta en ole aktiivisesti lukenut sen ajan kirjallisuutta. Päätin aloittaa vuodesta 1920 ja kyseisen vuoden (amerikkalainen) bestselleri olikin helppo löytää. Lokakuussa 1920 ilmestyi Sinclair Lewisin satiirinen pikkukaupunkikuvaus "Main Street", joka pongahti välittömästi myyntilistojen kärkeen ja herätti paljon keskustelua. Lewisin säälimätön kuvaus kuvitteellisesta Gop...