Siirry pääsisältöön

Supermarsu ja roskaavat ryökäleet



Olemme lapsen kanssa ehtineet jo lukea muutamankin Supermarsun ja viime keväänä jopa risteilimme täältä Tukholmasta Turkuun katsomaan Supermarsu-elokuvaa (josta tykkäsimme kovasti). Olemme siis jo ihan superfaneja!

Tämä uusin Supermarsu tuli synttärilahjana lapsen kummitädiltä ja vaikka aloimme lukea sitä heti juhlapäivänä lokakuussa niin saimme sen loppuun vasta nyt tammikuussa. Syy ei ollut kirjassa vaan siinä, että 9-vee on oppinut lukemaan nyt itsekin sen verran sujuvasti, että on mielellään lukenut omia kirjoja. Olemme sitten pötkötelleet iltaisin sängyssä vierekkäin, kumpikin omaa kirjaa lukien. Viihtyisä muoto lukea sekin!

Supermarsut tuntuvat muuten vain paranevan vanhetessaan. Paula Noronen osaa kirjoittaa hauskaa ja sujuvaa dialogia, joka innoittaa ainakin tämän ääneenlukijan ellaerosmaisiin suorituksiin. Tähtihetkeni tässä kirjassa (ja itse asiassa varmaan koko ääneenluku-urallani) oli kun lapsi keskeytti yhtäkkiä ja sanoi: "Äiti, mua alkaa ihan itkettää kun sä luet niin ihanasti tuon Wilsonin äänen". Talletan tämän muiston sydämeeni.

Noronen ottaa tässä kirjassa esille montakin teemaa. Päällimmäisenä on ympäristön roskaaminen, mihin kirjan nimikin viittaa. Supermarsumaiseen tapaan tämä teema on lähellä scifiä - taivaalta alkaa tippua yhtäkkiä kaikenlaista roinaa eikä kukaan ymmärrä mistä ne ovat peräisin. Tämän mysteerion pystyy ratkaisemaan vain Emilia Supermarsun ominaisuudessa mutta se vaatii Jättiläismarsun rakentamaa avaruusalusta ja vaarallista matkaa ulkoavaruuteen.

Mutta on kirjassa arkisempiakin aiheita. Emiliaa painaa kaksi murhetta. Paras ystävä Simo onkin yhtäkkiä kaiken ajan vain Kirsikan kanssa ja kaiken lisäksi äiti suunnittelee häitä Pertin kanssa. Emilia tuntee itsensä ulkopuoliseksi.

Noronen käsittelee näitä raskaita aiheita taitavasti. Hän ei hymistele mutta uskaltaa käyttää myös huumoria. Kirjan liikuttavin kohta koetaan kun isä näyttää Emilialle kuinka erilaisia perheitä sitä onkaan olemassa. "Kuule, ei tässä maailmassa ole muita kuin sekavia perheitä", isä naurahtaa ja vie Emilian vakoilemaan rivitalon takapihalle.

Kaksi äitiä ja kolme lasta, yksi isä ja kaksi lasta, mummo, pappa, kolme kissaa ja lainalapsia, mies ja nainen ja koira, nainen ja kultakala, nainen ja viisi lasta, mies ja mies, mies ja lapsi, nainen ja mies ja kaksi lasta.

Ulkosuomalaislapselle nämä suomalaiset lastenkirjat ovat erityisen rakkaita ja kielenkehitykselle elintärkeitä. Tälläkin kertaa opittiin uusi sana, "sottapytty". Nähtävästi on lapsi ollut siisti lapsi kun en ole joutunut sanaa käyttämään aikaisemmin.

**
Paula Noronen: Supermarsu ja roskaavat ryökäleet
Kuvitus: Terese Bast
Tammi 2018

Helmet-lukuhaaste (2018): 40. Kirjassa on lemmikkieläin

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Rantalomailua ja uusi rohkeampi minä

  Kesän säästä voidaan olla monta mieltä, mutta sitä iloa minulta ei poisteta, että ensimmäinen lomaviikkoni oli oikea rantaloma. Ja vieläpä niissä samoissa maisemissa, joissa tämä maallinen taipaleeni aikoinaan sai alkunsa. Ollaan siis Helsingin Lauttasaaressa. Blogini päivitys on viime viikkoina jäänyt taka-alalle, vaikka ideoita ja ajatuksia on syntynyt ja pari tekstinaloitustakin olen näköjään saanut jo aikaiseksi. Kun lomanalkajaiseksi kasasin yhteen pinoon kaikki keskenolevat kirjani, niitä kertyi peräti 17. Luen sivun sieltä, toisen täältä - päähäni mahtuu juuri nyt vain hajahuomioita. Olen myös huomannut, että hakeudun tällä hetkellä mieluummin elämäkertojen ja tietokirjojen pariin. Fiktio ei jostain syystä sytytä. Olisiko sitten syynä tämä vallitseva maailmantilanne, joka oikeasti alkaa olla jo taruakin ihmeellisempää. Ainoa kirja, jonka olen onnistunut lukemaan loppuun asti viimeisen parin viikon aikana, on Minna Salamin Sensuous Knowledge. Ja nyt olen vahvast...

Lisää miehiä!

Hei pitkästä aikaa! Viimeksi kirjoitin tänne blogiini Markus Nummen loistavasta  Käräjät -kirjasta ja mitä lie nyt tapahtunut, mutta olen lukenut mieskirjailijoita enemmänkin! Ihmettelen aina vuoden lopussa lukutilastoani laatiessa miten lukemani kirjailijat ovat melkein 90%:sesti naisia. Mutta tänä vuonna tilastoihini saattaakin tulla yllättävä piikki... Viimeisin lukemani kirja on ohut ja pettävän kevyen oloinen Antti Röngän "Kiltti poika" . En ole jaksanut viimeiseen kuukauteen lukea mitään pidempää tekstikokonaisuutta ja tämä tuntui kirjastopinokirjoista siltä helpoimmalta. Mutta Röngän tajunnanvirtamainen teksti vaatii tarkkaavaisuutta ja keskittymistä, ja kirjan lukemiseen meni useampi päivä, vaikka sivuja on vain 160. "Kiltti poika" on kertomus muutaman vuorokauden mittaisesta ajanjaksosta, jona aikana päähenkilö täyttää 27 vuotta. Tästä on myös tarkoitus tulla se viimeinen syntymäpäivä. Kevät, itsemurhaajien vuodenaika. Että joutuu kuljettamaan kaikkea sitä ...

Eeva Kilpi: Elämä edestakaisin (Klassikkohaaste #21)

Olen lukenut Eeva Kilpeä koko aikuiselämäni ja monet hänen teoksistaan jopa useaan otteeseen. Kilpi oli myös lohtukirjailijani, kun en päässyt koronasulun aikana Suomeen.  Lääkkeeksi Suomi-ikävääni  auttoi silloin Kilven herkkä ja hersyvä suomen kieli. Olen myös miettinyt voiko "elämän evakkous" siirtyä sukupolvelta toiselle. Ainakin omassa elämässäni tunnistan tätä samaa " nyssyköiden haalijan  -syndroomaa": "Että kaikki tarpeellinen on kasseissa ja pusseissa sängyn alla tai sängyn vieressä, käden ulottuvilla". Koskaan kun ei tiedä milloin se lähtö tulee. Anna-Riikka Carlsonin  kirjassa  "Rakas Eeva Kilpi. Nämä juhlat jatkuvat vielä" Kilpi epäilee, että tokko häntä enää kukaan lukee. Mutta kyllä vaan luetaan! Etenkin Kilven runoutta näkee siteerattavan säännöllisesti kirjasomessa. Proosatekstit ovat ehkä sitten jääneet vähemmälle huomiolle, ja juuri siksi haluankin nostaa esille tämänkertaisessa Klassikkohaastekirjoituksessani yhden Kilven varha...

Lukunautinto, pitkästä aikaa! (Markus Nummi: Käräjät)

Sain pitkästä aikaa kokea oikean lukunautinnon! Mikä sopikin hyvin tähän parhaillaan menevän lukuviikon teemaan "löydä lukufiilis!". Oma salaisuuteni lukufiiliksen takaamiseksi oli pitkä viikonloppu, paksu kirja ja rentouttava miljöö. Tämä yhtälö toteutuu yleensä juuri näin pääsiäisenä - muistan esimerkiksi Mika Waltarin Sinuhe Egyptiläisen olleen juuri tällainen täysosuma. Olin tässä jo useamman viikon säästellyt kirjastosta varaamaani Markus Nummen Käräjät-teosta, joka tuli sen verran ajoissa, että jouduin sen lainaa jo pari kertaa pidentämään. Mutta aikataulu piti ja ehdin lukea kirjan ennen kuin lopullinen palautuspäivä tuli eteen. Tämä Käräjät tosin oli vähän riskaabeli valinta. Ensinnäkin se on paksu, melkein 600 sivua. En mielelläni ryhdy tällaisiin luku-urakoihin jos ei ole taetta siitä, että kirja on oikeasti hyvä. Siitä kirjan hyvyydestä olin kyllä saanut paljon vinkkejä kirjasomea ja -blogeja selatessani, mutta siitä tuli se toinen mutta... olen aika monta kertaa ...

Ranskattaretko eivät muka liho?

  Kävin taas kirpparilla, kukkaruukkuja vain ostamassa, mutta mukaan tuli tietysti myös muutama pokkari. Jotka tosin sitten vien taas luettuani takaisin, tästä paikallisesta kirpparista on tullut itselleni vähän sellainen maksullinen kirjasto. Mutta hyvään tarkoitukseen ne menevät onneksi roposeni. Nyt iski silmään pari ruotsalaista tietokirjaa, joista on niiden ilmestymisen aikoihin kohkattu enemmänkin. Ruotsalainen psykiatri David Eberhard kirjoitti v. 2006 kirjan siitä, miten ruotsalaisista on tullut "turvallisuusnarkomaaneja" (minkä teesin kyllä näin äkkilukemalta allekirjoitan, katsotaan olenko samaa mieltä luettuani koko kirjan). Toisessa kirjassa taas tiedetoimittaja Karin Bojs yhdessä Peter Sjölundin kanssa kertoo mistä ruotsalaiset ovat peräisin. Odotan mielenkiinnolla! Lisäksi löysin vielä yhden Niklas Natt och Dag -dekkarin, joihin olen halunnut tutustua jo kauan. Ja sitten siellä seistä törötti yksi suomenkielinen kirja, joka oli tietysti pakko ottaa, ihan jo pelk...