Siirry pääsisältöön

Supermarsu ja roskaavat ryökäleet



Olemme lapsen kanssa ehtineet jo lukea muutamankin Supermarsun ja viime keväänä jopa risteilimme täältä Tukholmasta Turkuun katsomaan Supermarsu-elokuvaa (josta tykkäsimme kovasti). Olemme siis jo ihan superfaneja!

Tämä uusin Supermarsu tuli synttärilahjana lapsen kummitädiltä ja vaikka aloimme lukea sitä heti juhlapäivänä lokakuussa niin saimme sen loppuun vasta nyt tammikuussa. Syy ei ollut kirjassa vaan siinä, että 9-vee on oppinut lukemaan nyt itsekin sen verran sujuvasti, että on mielellään lukenut omia kirjoja. Olemme sitten pötkötelleet iltaisin sängyssä vierekkäin, kumpikin omaa kirjaa lukien. Viihtyisä muoto lukea sekin!

Supermarsut tuntuvat muuten vain paranevan vanhetessaan. Paula Noronen osaa kirjoittaa hauskaa ja sujuvaa dialogia, joka innoittaa ainakin tämän ääneenlukijan ellaerosmaisiin suorituksiin. Tähtihetkeni tässä kirjassa (ja itse asiassa varmaan koko ääneenluku-urallani) oli kun lapsi keskeytti yhtäkkiä ja sanoi: "Äiti, mua alkaa ihan itkettää kun sä luet niin ihanasti tuon Wilsonin äänen". Talletan tämän muiston sydämeeni.

Noronen ottaa tässä kirjassa esille montakin teemaa. Päällimmäisenä on ympäristön roskaaminen, mihin kirjan nimikin viittaa. Supermarsumaiseen tapaan tämä teema on lähellä scifiä - taivaalta alkaa tippua yhtäkkiä kaikenlaista roinaa eikä kukaan ymmärrä mistä ne ovat peräisin. Tämän mysteerion pystyy ratkaisemaan vain Emilia Supermarsun ominaisuudessa mutta se vaatii Jättiläismarsun rakentamaa avaruusalusta ja vaarallista matkaa ulkoavaruuteen.

Mutta on kirjassa arkisempiakin aiheita. Emiliaa painaa kaksi murhetta. Paras ystävä Simo onkin yhtäkkiä kaiken ajan vain Kirsikan kanssa ja kaiken lisäksi äiti suunnittelee häitä Pertin kanssa. Emilia tuntee itsensä ulkopuoliseksi.

Noronen käsittelee näitä raskaita aiheita taitavasti. Hän ei hymistele mutta uskaltaa käyttää myös huumoria. Kirjan liikuttavin kohta koetaan kun isä näyttää Emilialle kuinka erilaisia perheitä sitä onkaan olemassa. "Kuule, ei tässä maailmassa ole muita kuin sekavia perheitä", isä naurahtaa ja vie Emilian vakoilemaan rivitalon takapihalle.

Kaksi äitiä ja kolme lasta, yksi isä ja kaksi lasta, mummo, pappa, kolme kissaa ja lainalapsia, mies ja nainen ja koira, nainen ja kultakala, nainen ja viisi lasta, mies ja mies, mies ja lapsi, nainen ja mies ja kaksi lasta.

Ulkosuomalaislapselle nämä suomalaiset lastenkirjat ovat erityisen rakkaita ja kielenkehitykselle elintärkeitä. Tälläkin kertaa opittiin uusi sana, "sottapytty". Nähtävästi on lapsi ollut siisti lapsi kun en ole joutunut sanaa käyttämään aikaisemmin.

**
Paula Noronen: Supermarsu ja roskaavat ryökäleet
Kuvitus: Terese Bast
Tammi 2018

Helmet-lukuhaaste (2018): 40. Kirjassa on lemmikkieläin

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Klassikkohaaste #14: Antti Jalava – Asfalttikukka

  Vaikka Ruotsissa asuu meitä suomentaustaisia n. 7% väestöstä, näkyy se yllättävän vähän ruotsalaisessa kirjallisuuskentässä. Itse asiassa vain kolme kirjaa on onnistunut herättämään ruotsalaismedian mielenkiinnon. Susanna Alakosken Svinalängorna (suomennettuna ’Sikalat’) ilmestyi 2006, jolloin se voitti Ruotsin arvostetuimman kirjallisuuspalkinnon, August-palkinnon ja kirjasta tehtiin myös elokuva muutamaa vuotta myöhemmin. Eija Hetekivi Olsson julkaisi 2011 esikoisromaaninsa ’Ingenbarnsland’, jossa hän kuvaa suomalaissiirtolaisten elämää Göteborgissa. Kirja oli August-palkintoehdokkaana ja se on myöhemmin kasvanut trilogiaksi. Mutta suomalaisen siirtolaiskirjallisuuden pioneeri oli Antti Jalava (1949-2021), jolta vuonna 1980 ilmestyi paljon puhuttu romaani ’Asfaltblomman’ (suom. Pentti Saarikoski ’Asfalttikukka’). Kirja ei ollut kuitenkaan Jalavan esikoisteos, hän oli aikaisemmin kirjoittanut kirjat ’Matti’ ja ’Jag har inte bett att få komma’. Etsin oman aamulehteni Dagens...

Ingeborg Bachmann 100 vuotta – saksankielisen modernismin klassikko (Klassikkohaaste #23)

Tämänkertaiseen kirjabloggaajien klassikkohaasteeseen pyörittelin mielessäni jo ihan toista kirjaa, kunnes yhtäkkiä tajusin, että nythän on Ingeborg Bachmann-juhlavuosi! Ja koska arvaan, että tämä saksankielisen kirjallisuuden moderni klassikkokirjailija ei ole kovin tuttu Suomessa, niin käytänpä tilaisuuden hyväkseni. Aloitetaan lyhyellä elämäkerralla: Ingeborg Bachmann syntyi 25. kesäkuuta 1926 Itävallan Klagenfurtissa. Bachmann aloitti opintonsa heti kun yliopistot avasivat ovensa sodan jälkeen aineinaan filosofia, psykologia ja germanistiikka ja hän väitteli tohtoriksi 1950 Martin Heideggeria käsittelevällä työllään. Opintojen jälkeen Bachmann työskenteli toimittajana, mutta oma kirjallinen ura sai vauhtia kun Bachmann tutustui Gruppe 47 -ryhmään, jossa hän tapasi saksankielisen kirjallisuuden huippunimiä, kuten Paul Celan, Heinrich Böll ja Günter Grass.  Bachmann julkaisi aluksi lyriikkaa ja radioteatterinäytelmiä ( Hörspiel oli sodanjälkeisessä Saksassa erittäin suosittu taid...

Eeva Kilpi: Elämä edestakaisin (Klassikkohaaste #21)

Olen lukenut Eeva Kilpeä koko aikuiselämäni ja monet hänen teoksistaan jopa useaan otteeseen. Kilpi oli myös lohtukirjailijani, kun en päässyt koronasulun aikana Suomeen.  Lääkkeeksi Suomi-ikävääni  auttoi silloin Kilven herkkä ja hersyvä suomen kieli. Olen myös miettinyt voiko "elämän evakkous" siirtyä sukupolvelta toiselle. Ainakin omassa elämässäni tunnistan tätä samaa " nyssyköiden haalijan  -syndroomaa": "Että kaikki tarpeellinen on kasseissa ja pusseissa sängyn alla tai sängyn vieressä, käden ulottuvilla". Koskaan kun ei tiedä milloin se lähtö tulee. Anna-Riikka Carlsonin  kirjassa  "Rakas Eeva Kilpi. Nämä juhlat jatkuvat vielä" Kilpi epäilee, että tokko häntä enää kukaan lukee. Mutta kyllä vaan luetaan! Etenkin Kilven runoutta näkee siteerattavan säännöllisesti kirjasomessa. Proosatekstit ovat ehkä sitten jääneet vähemmälle huomiolle, ja juuri siksi haluankin nostaa esille tämänkertaisessa Klassikkohaastekirjoituksessani yhden Kilven varha...

Klassikkohaaste 18 - Erich Kästner: Tuuliajolla Berliinissä

  Olen parin viime vuoden aikana tutustunut oikein urakalla saksalaisin klassikoihin. Kiitos siitä kuuluu sattumanvaraiselle neronleimaukselleni, jonka johdosta aloin opiskella yliopistolla  saksan kieltä ja kulttuuria. Ja mitä klassikkoja sieltä onkaan pulpahtanut esiin! Vaikkapa nyt tämä Erich Kästnerin Fabian vuodelta 1931. Täytyy myöntää, että kirjallisuuskurssimme alkaessa Kästnerin teos oli se, jota ehkä kaikkein vähiten odotin. Olihan siellä tarjolla myös Mannia ja Kafkaa. Mutta kurssin lopussa se kirja, joka sitten kuitenkin eniten jäi päätäni vaivaamaan, oli juuri Fabian. Laitetaanpa tähän heti alkuun hyvät uutiset: kirja on suomennettu viime vuonna, joten jos tämän postaukseni jälkeen haluaa tutustua kirjaan tarkemmin siihen löytyy Vesa Tapio Valon tuore (ja hyvä!) suomennos vuodelta 2023 (Aviador). Suomeksi kirja on saanut tarinaa hyvin kuvaavan nimen "Tuuliajolla Berliinissä".  Jakob Fabian on kolmekymppinen kirjallisuustieteilijä, joka elättää itsensä erilais...

Kun Suomen lapset lähtivät Ruotsiin - Anna Takanen: Sinä olet suruni

Tänään 15. joulukuuta on kulunut 80 vuotta ensimmäisen suomalaisia sotalapsia Tukholmaan kuljettaneen laivan lähdöstä. Ruotsiin lähti kaikkiaan sotaa pakoon  noin 70 000 lasta ja melkein neljäsosa heistä jäi palaamatta. Näihin lukuihin  mahtuu traagisia tarinoita, joita on kipuiltu sekä Suomessa että täällä Ruotsissa. Eikä asiasta ole sen kummemmin puhuttu, kummassakaan maassa. Yksi Ruotsiin jääneistä lapsista oli Anna Takasen Timo-isä, jonka tarinan Takanen on nyt kirjoittanut kirjaksi "Sörjen som blev". Mutta kirja ei ole pelkästään sotalapsen tarina sillä 80 vuoden takainen tragedia vaikuttaa monen perheen elämään edelleen. Takanen sanoo, että sotalapsen traumasta selviämiseen menee neljä sukupolvea. Tässä yhtälössä hän laskee itsensä kolmanneksi sukupolveksi. Anna Takanen eli lapsuutensa oudossa välitilassa. Hän oli syntynyt Ruotsissa ja puhui ruotsia, mutta sukunimensä vuoksi hänet luokiteltiin suomalaiseksi. Koulussa häntä kiusattiin juuri suomalaisuutensa takia...