Siirry pääsisältöön

Vanha rokkistara muistelee


Ken tahtoo kurkistaa 14-vuotiaan silloisen Neiti Karlssonin netsytkammariin voi aloittaa kuuntelemalla ruotsalaisen Magnus Ugglan LP:n 'Välkommen till folkhemmet'. Albumi ilmestyi 1983 ja samaisena vuonna äitini vei minut kauan haaveilemalleni Ruotsin-risteilyllä. Åhlensin musiikkiosastolla tutkin tarkkaan paikallisia hittilevyjä ja Uggla tarttui mukaani ja se soikin sitten teinihuoneessani lähes tauotta. Niinpä albumin jokainen yhdeksän raitaa vie minut takaisin teiniangstiin, epävarmuuteen, haaveisiin.... Ja kansankodin kutsu jäi kai mieleeni sillä tännehän tieni sitten lopulta johti.

Oma Uggla-faniuteni rajoittuu tosin vain tähän yhteen albumiin enkä ole edes käynyt katsomassa miehen keikkoja vaikka olen asunut samoilla hoodeilla jo parikymmentä vuotta. Sen verran kuitenkin mies edelleen kiinnostaa, että lainasin kirjastosta tämän vastikään ilmestyneen Ugglan elämäkerran. Ja se olikin liikuttavampi kuin mitä osasin odottaa!

Ugglan kiintopiste kirjassa on äiti. Aivan kuten Sally Field omassa elämäkerrassaan murehtii poissaolevaa äitiään, myös Uggla palaa muistoissaan aina äitiin. Madeleine Uggla oli laulupedagogi sekä kuuluisan taidemesenaatin Ernest Thielin pojantytär. Avioliitto Magnus Ugglan isän kanssa oli problemaattinen mutta vaikka pariskunta erosi 70-luvulla ja isä meni uusin naimisiin, piti pari yhteyttä ja avioitui lopulta uudestaan isän uuden suhteen kariuduttua.

Äidillä oli paljon lauluoppilaita ja muita musiikkimenoja. Magnus oli lapsista nuorin ja jäi omasta mielestään ilman huomiota. Suhde isään oli huomattavasti lämpimämpi mutta kirjassa isä ei kumma kyllä saa yhtä paljon tilaa kuin poissaoleva äiti. Onneksi oli kuitenkin Poppe, kotiapulainen, joka oli kaikki kaikessa pikku Magnukselle. Poppe saa kirjassa kaiken sen hellän huomion, joka normaalisti kuuluisi kai äidille.

Kertomus alkaa Ugglan viikottaisista automatkoista Täbyn ja Huddingen välillä. Äiti on jo dementoitunut ja asuu hoitokodissa Tukholman eteläpuolella. Magnus ajaa viikottain Tukholman pohjoispuolelta katsomaan äitiään. Vierailut kestävät tunnin, enempää ei Uggla jaksa. Samaan aikaan Uggla aloittaa käynnit psykologilla, joka suosittelee ADHD-tutkimusten aloittamista. Ugglan pojalla on todettu ADHD ja epäilys on noussut mieleen, että hän itsekin voisi kantaa sitä. Mikä selittäisi paljon eri elämänvaiheiden koukeroita...

Uggla lomittaa tarinansa äidin hoivakotikäyntien ja oman ADHD-selvitysprosessinsa väliin. Saamme tuokiokuvia yksinäisestä lapsuudesta, uhmakkaasta teini-iästä, rokkitähtihaaveista, rakastumisista ja rakkaussuruista. Uggla kertoo - julkisenkin imagonsa mukaisesti - avoimesti mutta samalla hieman juonikkaasti. Kirjassa on paljon kepposia ja hauskoja anekdootteja mutta myös surullisia tapahtumia. Uggla ei peittele mutta on tarkka siitä, että hänelle jää aina viimeinen sana.

Kirjan nimi kertoo Ugglasta paljon - nimi on pitkä ja monimutkainen ja tuntuu ensialkuun lähinnä tekonokkelalta vitsiltä. Mutta tarinan kuluessa merkitys avautuu - Uggla ei ole pystynyt olemaan elämänsä aikana monessakaan konsertissa kuuntelijana, kärsivällisyys ei riitä olemaan paikallaan niin pitkää aikaa. Tähänkin piirteeseen löytyy selitys kun diagnoosi kirjan lopussa varmistuu.  Ainoa keino siis Ugglalle "kärsiä" kokonainen konsertti on, että hän itsee seisoo siellä lavalla.

Toinen seikka, joka aluksi ärsytti minua, oli se että kirjan sivunumerot menevät väärinpäin eli kirjan viimeinen sivu on numeroitu ykkösellä ja sivunumerot juoksevat siis lopusta alkuun. Kirjan lopussa Uggla paljastaa, että hän lapsena joutui kilpailemaan vanhempiensa huomiosta sillä he molemmat lukivat paljon. Niinpä aina kun äiti keskeytti lukemisen, Magnus kävi salaa katsomassa millä sivulla äiti oli.

Ugglalla oli kuitenkin vaikeuksia laskea kuinka monta sivua oli jäljellä siihen kunnes äiti olisi lukenut kirjan loppuun ja voisi suoda hetken pojalleen. Silloin hän keksi, että olisi kätevää jos kirjan sivut numeroitaisiin lopusta alkuun.

Då skulle jag med lätthet ha kunnat veta hur många sidor det var kvar av boken. Hur lång tid det skulle ta innan mamma, pappa och jag kunde åka till stranden.

Ja kätevää se olikin myös kirjan lukijalle, kiitos Magnus Uggla tästä oivalluksesta!

PS. Ugglan 'Välkommen till folkhemmet'-albumilta suosittelen erityisesti biisejä Tjena allena sekä Astrologen.

**
Magnus Uggla: Enda sättet att genomlida en konsert är att själv stå på scenen
Norstedts 2018

Helmet-lukuhaaste: 19. Et pidä kirjan nimestä

Kommentit

  1. Oi, Magnus Uggla! Olin unohtanut koko miehen... Kirja kuulostaa kiinnostavalta, noin ihan yleisestikin. Tuskin sitä on suomennettu, mutta ties vaikka jonakin päivänä uskaltautuisin lukemaan ruotsiksi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjan kieli oli suhteellisen helppoa, mitä nyt Ugglan käyttämä Tukholman slangi pakotti välillä googlaamaan :) / Mari

      Poista
  2. No onpa nerokas tuo Ugglan numerointisysteemi. Itsekin tulee välillä kurkkailtua kuinka paljon on vielä sivuja loppuun. Silloin siis jos on pitkäpiimäinen lukujakso menossa ja häilyy keskeyttämisuhan vaiheilla...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajattelin aluksi, että se on joku ugglamainen jekku, hän kun haluaa olla aina vähän vastavirtaan, mutta kun hän aivan kirjan lopussa kertoo tuon lapsuusmuistonsa niin kyllä tuli kyynel silmäkulmaan. /Mari

      Poista
  3. Kuulostaa kiinnostavalta kirjalta vaikka tämä Uggla onkin minulle vieras. Hauska on tuo numerointisysteemi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauska tosiaan ja käteväkin, ihme ettei sitä ole enemmän käytetty :) /Mari

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Rakas vihattu lähiöni

Kun aikoinaan muutimme mieheni kanssa yhteen ei vaihtoehtoja ollut kovinkaan monta. Jotta Tukholmassa saisi vuokra-asunnon on jonossa oltava, alueesta riippuen, 5-25 vuotta. Miehelläni oli vuokrakaksio mutta todennäköisyys, että joku haluaisi vaihtaa isomman asuntonsa pienempään tuntui aika olemattomalta. Niinpä lähdimme etsimään kotia yhdessä pankin kanssa. Mielessämme oli heti alue, jolla olimme käyneet monta kertaa kylässä ystäviemme rivitaloasunnossa. Asunnot olivat tilavia ja lähellä oli paljon metsää ja vettä. Ja kuinka ollakaan, unelmakotimme löytyi nopeasti! Muutimme syksyllä 2006 ja kotiuduimme nopeasti. Alue on luonnonkaunista ja naapurusto hauskasti monikulttuurista. Ainoa ongelma on se, että asumme "pahamaineisessa" tukholmalaislähiössä. Meille aikuisille siitä oli lähinnä vain hyötyä sillä asunnot olivat noin miljoona kruunua edullisempia kuin muilla alueilla. Mutta miehen teinityttäret huomasivat pian, että keskustassa asuvia kavereita oli vaikea saada ky...

Rouva C, oletan?

Aivan ensimmäiseksi tämän lukijan piti päivittää sisäinen kuvansa Minna Canthista. Tiedättehän sen kuvan, jossa Canth istuu musta hattu päässä, suu viivana ja silmissä väsynyt katse. Sen, jossa Canth näyttää jo vanhukselta paitsi että hän ei ollut vanhus eikä koskaan edes yltänyt siihen ikään. Minna Canth kuoli vain 53-vuotiaana! Mutta seitsemän lasta, puolison varhainen kuolema ja taloushuolet olivat vanhentaneet Minnaa auttamattomasti. Minna Rytisalon Minna on nuori tyttö, opettajaseminaarilainen, kihlattu ja sittemmin aviovaimo. Vaimo, josta Ferdinand-puoliso salaa toivoo, että tämä olisi vähän enemmän kuin muut, "tasainen, vähempään tyytyvä". Mutta olihan hän kuitenkin alunperin rakastunut juuri Minnan temperamentiin, älykkyyteen ja nokkeluuteen. "Minä en ole vaimoni vartija", toteaa Ferdinand ja Rytisalo kuvaakin Canthien avioliiton harvinaisen lämpimänä - eikä pelkästään tuon ajan mittapuun mukaan. Rytisalon romaanissa kuvataan hyvin 1800-luvun asennei...

Kevätsukkahousut jalassa matkaan monikielisyyden maailmoihin

  Mielessäni on pyörinyt viime päivinä Sinikka Nopolan pistämätön kirjan nimi "Tervehdin teitä kevätsukkahousuilla". En ole kyseistä kirjaa (vielä) lukenut, mutta tuo nimi on jäänyt mieleen. Siinä on jotain niin herkullisen suomalaista absurdia huumoria ja sanaleikittelyä. Ja joudun kerta kerran jälkeen toteamaan, että vaikka kuinka opiskelen näitä muita kieliäni ja vaikka pystyn niillä työhommatkin ihan asiallisesti hoitamaan, niin tätä oman kielen tuntua en niihin saa.  Se ei saa kuitenkaan lannistaa vieraiden kielten opiskelua, päinvastoin! Ihmettelyä riittää niissä muissakin kielissä, kuten nyt tässä minulle tällä hetkellä ajankohtaisessa saksan kielessä. Uudet kielet opastavat yllätyksellisille tutkimusmatkoille uusiin maailmoihin. Kuten edellisessä postauksessani mainitsin, nyt ei lueta kirjoja vaan kirjoitetaan lopputyötä. Tämä kevät menee monikielisyyden teorioiden parissa. Tutkielman runko on jo valmis, nyt pistetään paloja paikoilleen.  Ja täytyy sanoa, että tu...

Kun Suomen lapset lähtivät Ruotsiin - Anna Takanen: Sinä olet suruni

Tänään 15. joulukuuta on kulunut 80 vuotta ensimmäisen suomalaisia sotalapsia Tukholmaan kuljettaneen laivan lähdöstä. Ruotsiin lähti kaikkiaan sotaa pakoon  noin 70 000 lasta ja melkein neljäsosa heistä jäi palaamatta. Näihin lukuihin  mahtuu traagisia tarinoita, joita on kipuiltu sekä Suomessa että täällä Ruotsissa. Eikä asiasta ole sen kummemmin puhuttu, kummassakaan maassa. Yksi Ruotsiin jääneistä lapsista oli Anna Takasen Timo-isä, jonka tarinan Takanen on nyt kirjoittanut kirjaksi "Sörjen som blev". Mutta kirja ei ole pelkästään sotalapsen tarina sillä 80 vuoden takainen tragedia vaikuttaa monen perheen elämään edelleen. Takanen sanoo, että sotalapsen traumasta selviämiseen menee neljä sukupolvea. Tässä yhtälössä hän laskee itsensä kolmanneksi sukupolveksi. Anna Takanen eli lapsuutensa oudossa välitilassa. Hän oli syntynyt Ruotsissa ja puhui ruotsia, mutta sukunimensä vuoksi hänet luokiteltiin suomalaiseksi. Koulussa häntä kiusattiin juuri suomalaisuutensa takia...

Klassikkohaaste #14: Antti Jalava – Asfalttikukka

  Vaikka Ruotsissa asuu meitä suomentaustaisia n. 7% väestöstä, näkyy se yllättävän vähän ruotsalaisessa kirjallisuuskentässä. Itse asiassa vain kolme kirjaa on onnistunut herättämään ruotsalaismedian mielenkiinnon. Susanna Alakosken Svinalängorna (suomennettuna ’Sikalat’) ilmestyi 2006, jolloin se voitti Ruotsin arvostetuimman kirjallisuuspalkinnon, August-palkinnon ja kirjasta tehtiin myös elokuva muutamaa vuotta myöhemmin. Eija Hetekivi Olsson julkaisi 2011 esikoisromaaninsa ’Ingenbarnsland’, jossa hän kuvaa suomalaissiirtolaisten elämää Göteborgissa. Kirja oli August-palkintoehdokkaana ja se on myöhemmin kasvanut trilogiaksi. Mutta suomalaisen siirtolaiskirjallisuuden pioneeri oli Antti Jalava (1949-2021), jolta vuonna 1980 ilmestyi paljon puhuttu romaani ’Asfaltblomman’ (suom. Pentti Saarikoski ’Asfalttikukka’). Kirja ei ollut kuitenkaan Jalavan esikoisteos, hän oli aikaisemmin kirjoittanut kirjat ’Matti’ ja ’Jag har inte bett att få komma’. Etsin oman aamulehteni Dagens...