Siirry pääsisältöön

Vanha rokkistara muistelee


Ken tahtoo kurkistaa 14-vuotiaan silloisen Neiti Karlssonin netsytkammariin voi aloittaa kuuntelemalla ruotsalaisen Magnus Ugglan LP:n 'Välkommen till folkhemmet'. Albumi ilmestyi 1983 ja samaisena vuonna äitini vei minut kauan haaveilemalleni Ruotsin-risteilyllä. Åhlensin musiikkiosastolla tutkin tarkkaan paikallisia hittilevyjä ja Uggla tarttui mukaani ja se soikin sitten teinihuoneessani lähes tauotta. Niinpä albumin jokainen yhdeksän raitaa vie minut takaisin teiniangstiin, epävarmuuteen, haaveisiin.... Ja kansankodin kutsu jäi kai mieleeni sillä tännehän tieni sitten lopulta johti.

Oma Uggla-faniuteni rajoittuu tosin vain tähän yhteen albumiin enkä ole edes käynyt katsomassa miehen keikkoja vaikka olen asunut samoilla hoodeilla jo parikymmentä vuotta. Sen verran kuitenkin mies edelleen kiinnostaa, että lainasin kirjastosta tämän vastikään ilmestyneen Ugglan elämäkerran. Ja se olikin liikuttavampi kuin mitä osasin odottaa!

Ugglan kiintopiste kirjassa on äiti. Aivan kuten Sally Field omassa elämäkerrassaan murehtii poissaolevaa äitiään, myös Uggla palaa muistoissaan aina äitiin. Madeleine Uggla oli laulupedagogi sekä kuuluisan taidemesenaatin Ernest Thielin pojantytär. Avioliitto Magnus Ugglan isän kanssa oli problemaattinen mutta vaikka pariskunta erosi 70-luvulla ja isä meni uusin naimisiin, piti pari yhteyttä ja avioitui lopulta uudestaan isän uuden suhteen kariuduttua.

Äidillä oli paljon lauluoppilaita ja muita musiikkimenoja. Magnus oli lapsista nuorin ja jäi omasta mielestään ilman huomiota. Suhde isään oli huomattavasti lämpimämpi mutta kirjassa isä ei kumma kyllä saa yhtä paljon tilaa kuin poissaoleva äiti. Onneksi oli kuitenkin Poppe, kotiapulainen, joka oli kaikki kaikessa pikku Magnukselle. Poppe saa kirjassa kaiken sen hellän huomion, joka normaalisti kuuluisi kai äidille.

Kertomus alkaa Ugglan viikottaisista automatkoista Täbyn ja Huddingen välillä. Äiti on jo dementoitunut ja asuu hoitokodissa Tukholman eteläpuolella. Magnus ajaa viikottain Tukholman pohjoispuolelta katsomaan äitiään. Vierailut kestävät tunnin, enempää ei Uggla jaksa. Samaan aikaan Uggla aloittaa käynnit psykologilla, joka suosittelee ADHD-tutkimusten aloittamista. Ugglan pojalla on todettu ADHD ja epäilys on noussut mieleen, että hän itsekin voisi kantaa sitä. Mikä selittäisi paljon eri elämänvaiheiden koukeroita...

Uggla lomittaa tarinansa äidin hoivakotikäyntien ja oman ADHD-selvitysprosessinsa väliin. Saamme tuokiokuvia yksinäisestä lapsuudesta, uhmakkaasta teini-iästä, rokkitähtihaaveista, rakastumisista ja rakkaussuruista. Uggla kertoo - julkisenkin imagonsa mukaisesti - avoimesti mutta samalla hieman juonikkaasti. Kirjassa on paljon kepposia ja hauskoja anekdootteja mutta myös surullisia tapahtumia. Uggla ei peittele mutta on tarkka siitä, että hänelle jää aina viimeinen sana.

Kirjan nimi kertoo Ugglasta paljon - nimi on pitkä ja monimutkainen ja tuntuu ensialkuun lähinnä tekonokkelalta vitsiltä. Mutta tarinan kuluessa merkitys avautuu - Uggla ei ole pystynyt olemaan elämänsä aikana monessakaan konsertissa kuuntelijana, kärsivällisyys ei riitä olemaan paikallaan niin pitkää aikaa. Tähänkin piirteeseen löytyy selitys kun diagnoosi kirjan lopussa varmistuu.  Ainoa keino siis Ugglalle "kärsiä" kokonainen konsertti on, että hän itsee seisoo siellä lavalla.

Toinen seikka, joka aluksi ärsytti minua, oli se että kirjan sivunumerot menevät väärinpäin eli kirjan viimeinen sivu on numeroitu ykkösellä ja sivunumerot juoksevat siis lopusta alkuun. Kirjan lopussa Uggla paljastaa, että hän lapsena joutui kilpailemaan vanhempiensa huomiosta sillä he molemmat lukivat paljon. Niinpä aina kun äiti keskeytti lukemisen, Magnus kävi salaa katsomassa millä sivulla äiti oli.

Ugglalla oli kuitenkin vaikeuksia laskea kuinka monta sivua oli jäljellä siihen kunnes äiti olisi lukenut kirjan loppuun ja voisi suoda hetken pojalleen. Silloin hän keksi, että olisi kätevää jos kirjan sivut numeroitaisiin lopusta alkuun.

Då skulle jag med lätthet ha kunnat veta hur många sidor det var kvar av boken. Hur lång tid det skulle ta innan mamma, pappa och jag kunde åka till stranden.

Ja kätevää se olikin myös kirjan lukijalle, kiitos Magnus Uggla tästä oivalluksesta!

PS. Ugglan 'Välkommen till folkhemmet'-albumilta suosittelen erityisesti biisejä Tjena allena sekä Astrologen.

**
Magnus Uggla: Enda sättet att genomlida en konsert är att själv stå på scenen
Norstedts 2018

Helmet-lukuhaaste: 19. Et pidä kirjan nimestä

Kommentit

  1. Oi, Magnus Uggla! Olin unohtanut koko miehen... Kirja kuulostaa kiinnostavalta, noin ihan yleisestikin. Tuskin sitä on suomennettu, mutta ties vaikka jonakin päivänä uskaltautuisin lukemaan ruotsiksi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjan kieli oli suhteellisen helppoa, mitä nyt Ugglan käyttämä Tukholman slangi pakotti välillä googlaamaan :) / Mari

      Poista
  2. No onpa nerokas tuo Ugglan numerointisysteemi. Itsekin tulee välillä kurkkailtua kuinka paljon on vielä sivuja loppuun. Silloin siis jos on pitkäpiimäinen lukujakso menossa ja häilyy keskeyttämisuhan vaiheilla...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajattelin aluksi, että se on joku ugglamainen jekku, hän kun haluaa olla aina vähän vastavirtaan, mutta kun hän aivan kirjan lopussa kertoo tuon lapsuusmuistonsa niin kyllä tuli kyynel silmäkulmaan. /Mari

      Poista
  3. Kuulostaa kiinnostavalta kirjalta vaikka tämä Uggla onkin minulle vieras. Hauska on tuo numerointisysteemi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauska tosiaan ja käteväkin, ihme ettei sitä ole enemmän käytetty :) /Mari

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ingeborg Bachmann 100 vuotta – saksankielisen modernismin klassikko (Klassikkohaaste #23)

Tämänkertaiseen kirjabloggaajien klassikkohaasteeseen pyörittelin mielessäni jo ihan toista kirjaa, kunnes yhtäkkiä tajusin, että nythän on Ingeborg Bachmann-juhlavuosi! Ja koska arvaan, että tämä saksankielisen kirjallisuuden moderni klassikkokirjailija ei ole kovin tuttu Suomessa, niin käytänpä tilaisuuden hyväkseni. Aloitetaan lyhyellä elämäkerralla: Ingeborg Bachmann syntyi 25. kesäkuuta 1926 Itävallan Klagenfurtissa. Bachmann aloitti opintonsa heti kun yliopistot avasivat ovensa sodan jälkeen aineinaan filosofia, psykologia ja germanistiikka ja hän väitteli tohtoriksi 1950 Martin Heideggeria käsittelevällä työllään. Opintojen jälkeen Bachmann työskenteli toimittajana, mutta oma kirjallinen ura sai vauhtia kun Bachmann tutustui Gruppe 47 -ryhmään, jossa hän tapasi saksankielisen kirjallisuuden huippunimiä, kuten Paul Celan, Heinrich Böll ja Günter Grass.  Bachmann julkaisi aluksi lyriikkaa ja radioteatterinäytelmiä ( Hörspiel oli sodanjälkeisessä Saksassa erittäin suosittu taid...

Klassikkohaaste 18 - Erich Kästner: Tuuliajolla Berliinissä

  Olen parin viime vuoden aikana tutustunut oikein urakalla saksalaisin klassikoihin. Kiitos siitä kuuluu sattumanvaraiselle neronleimaukselleni, jonka johdosta aloin opiskella yliopistolla  saksan kieltä ja kulttuuria. Ja mitä klassikkoja sieltä onkaan pulpahtanut esiin! Vaikkapa nyt tämä Erich Kästnerin Fabian vuodelta 1931. Täytyy myöntää, että kirjallisuuskurssimme alkaessa Kästnerin teos oli se, jota ehkä kaikkein vähiten odotin. Olihan siellä tarjolla myös Mannia ja Kafkaa. Mutta kurssin lopussa se kirja, joka sitten kuitenkin eniten jäi päätäni vaivaamaan, oli juuri Fabian. Laitetaanpa tähän heti alkuun hyvät uutiset: kirja on suomennettu viime vuonna, joten jos tämän postaukseni jälkeen haluaa tutustua kirjaan tarkemmin siihen löytyy Vesa Tapio Valon tuore (ja hyvä!) suomennos vuodelta 2023 (Aviador). Suomeksi kirja on saanut tarinaa hyvin kuvaavan nimen "Tuuliajolla Berliinissä".  Jakob Fabian on kolmekymppinen kirjallisuustieteilijä, joka elättää itsensä erilais...

Äänikirja soikoon!

Vuoden 2019 lopussa kirjailija Laura Lindstedt kirjoitti provosoivan puheenvuoron Helsingin Sanomissa.  Lindstedt käsitteli artikkelissaan yhä suositummaksi kasvavaa äänikirja-formaattia ja pohti mihin sen suosio tulee lopulta johtamaan. Tuleeko kirjallisuus tyhmistymään ja yksinkertaistumaan äänikirjan suosion myötä? En oikein osannut sanoa asiaan juuta taikka jaata sillä en ollut lukenut/kuunnellut yhtäkään äänikirjaa. Niin, saako tuosta äänikirjan kuuntelemisesta edes sanoa, että on "lukenut" kirjan? Jaoin Lindstedtin artikkelin Twitterissä ja kysyin, miten tähän äänikirjan "lukemiseen" pitäisi suhtautua. Monet reagoivat kysymykseeni ja huomasin välittömästi, että tämä on kuuma aihe! Joukosta löytyi kaltaisiani, jotka eivät olleet edes kokeilleet äänikirjoja ja vannoivat paperikirjan nimeen. Ja sitten oli heitä, jotka kuuntelivat paljon mutta jotka lukivat myös edelleen perinteisiä kirjoja. Monille äänikirjat tuntuivat olevan automatkojen viihdykettä. Ja ...

Miten voikin kirja mennä näin ihon alle!

  Alku oli todella lupaava. Tapasin kirjailijan paikallisen kirjastomme joulukuussa 2022 järjestämässä Antti Jalava  -illassa. jossa kirjailija kertoi olevansa suuri Suomen ystävä ja kirjoittaneensa juuri oman versionsa Aleksi Kiven "Seitsemästä veljeksestä". Mielenkiintoista! Ja kun kirjapiirini ehdotti nyt tätä kirjaa luettavaksemme, innostuin tietysti välittömästi.  Mutta mitä tapahtuikaan... Aloitin lukemisen innolla, mutta jo ensimmäisten sivujen jälkeen alkoi sisälläni kiehua. Miten kukaan jaksaa tällaista lukea? Raakaa kieltä, seksuaalista väkivaltaa, juopottelua, nälkää, sairautta... Vastenmielinen kirja! Aina tämä iänikuinen suomalaisten juopottelu ja väkivalta. Olen asunut Tukholmassa pian jo neljännesvuosisadan ja toiminut koko sen ajan kunniallisena toimihenkilönaisena. Osallistunut järjestötoimintaan, liittynyt kirkkokuoroon, maksanut veroni... Eikö minun tekemisilläni ole sitten mitään merkitystä? Edelleen vain ne samat Slussenin sissit näköjään hallits...

Kirjat, nuo elämänlankani

  Luin jostakin, että tällä viikolla tapahtunut syyspäiväntasaus olisi sitten lopullinen piste kesälle. Aurinko lämmittää vielä tänään, mutta on siis vain käännettävä katse kohti syksyä. Paitsi ensin katsotaan vielä vähän taaksepäin: mitä kaikkea tulikaan kesällä luettua. Tässä kolme kirjakohokohtaa: ** Gisèle Pelicot: Hymni elämälle (Et la joi de vivre, 2026) En ollut ensin aikeissa lukea tätä kirjaa, sillä luulin saaneeni jo kaikki tärkeimmät tiedot uutisvirran kautta. Mutta tämä ennakkoluulo osoittautui vääräksi... Gisèle Pelicot on päähenkilö yhdessä tämän vuosituhannen alun tunnetuimmista rikostapauksista. Pelicot'n mies jää kiinni naisen salakuvaamisesta ja kun poliisi alkaa tutkia tarkemmin miehen tallenteita, paljastuu jotain vielä järkyttävämpää: aviomies on kymmenen vuoden ajan huumannut säännöllisesti vaimonsa ja tarjonnut tätä raiskattavaksi. Oikeudenkäynnissä syytettyjen penkillä istuu lopulta viitisenkymmentä miestä. Pelicot'n päätös antaa oikeudenkäynnin olla j...