Siirry pääsisältöön

Lempeää ilmastodystopiaa - Lyra Koli: Allting växer



Olen jo aikaisemmin maininnutkin ilmastoahdistuksestani enkä siis tieten tahtoen etsi käsiini ilmastonmuutosta käsitteleviä kirjoja. Mutta tämän vuoden Helmet-lukuhaasteessa nyt sattuu olemaan sellainen kohta joten minkäs teet... Päätin valita kirjan, joka on ollut kovasti esillä täällä Ruotsissa. Lyra Kolin Allting växer on esimerkiksi juuri parhaillaan ehdokkaana Ruotsin radion romaanipalkinnon voittajaksi.

Ja ihan hyvin valitsinkin, tämä ei ole nimittäin ihan niitä synkimpiä ilmastodystopioita. Koli kirjoittaa sen verran keveällä kynällä, että aivan syvimpiin syövereihin ei missään vaiheessa jouduta.

Kirja ajoittuu aikaan, joka on kaukana tulevaisuudessa. Pääsemme kurkistamaan yhteiskuntaan, joka elää järjestäytynyttä elämää ilmastokupolin alla jossain nykyisen Kanadan vaiheilla. Toinen kirjan päähenkilöistä, Jossi, kuuluu sukuun joka on lähtenyt aikoinaan ilmastopakolaisina Skandinaviasta. Jossi on mennyt juuri naimisiin ja palannut kotiin häämatkalta, joka on vienyt nuorenparin eurooppalaiseen kulttuuripuistoon. Puistoon on rakennettu esimerkiksi Pariisi Eiffel-torneineen ja Montmartreineen.

Kotona Jossi tuntee itsensä kuitenkin välinpitämättömäksi ja väsyneeksi. Hän alkaa miettiä sekä menneisyyttä että tulevaa, kuolemaa. Kuolemaa ei tässä yhteiskunnassa ole virallisesti kuitenkaan olemassa, sen sijaan ihmiset nukutetaan kryouneen, josta heidät voidaan myöhemmin herättää eloon kun tarvittava tekniikka on kehitetty. Jossi alkaa kuitenkin pohtia tarkemmin edessä olevaa jäädyttämistä ja tuntee kuolemanpelkoa. Hän on jo sairauslomalla masennuksen vuoksi ja luokiteltu A1-potilaaksi. Hän tietää, että edessä on todennäköisesti ajautuminen A4-luokan potilaaksi, jotka ns. toivottomina tapauksina jäädytetään kryouneen.

Tässä vaiheessa Jossin kohtalo nivoutuu yhteen Monican, Jossin aviomiehen tädin kanssa. Monica on lääkäri ja Jossi toivoo, että tämä ottaisi hänet potilaakseen. Monica on myös koko tarinan varsinainen kertoja, mikä kirjan alussa herättää lukijassa hieman hämmennystä ennen kuin koko kuvio selviää.

Yhdistyneet kansakunnat on ilmastokontrollin alainen alue, jossa ihmiset elävät näennäisesti hyvää elämää. Teknologia on kaiken elämän perusta, useimmat tapaamiset järjestetään VR-huoneissa ja kehoon asennetut sovellukset säätävät hormonitasoja. Jokaisella on ns. silmäluominäytöt ja kämmenselkään asennetut viestinsovellukset. Ja jos kuolema on virallisesti poistettu niin myös lapsen alkuunsaanti on siirretty koeputkissa tapahtuvaksi toimenpiteeksi.

Precis som alla andra som fötts efter barnhälsoreformen var hon ett resultat av noga kombinerat genetiskt material. När anonymiserad könscelldonation och obligatorisk IVF infördes var det ett kontroversiellt beslut. Jag måste ha varit omkring femton  då, men jag var redan engagerad i medicinfrågor, och minns att jag mötte ganska stort motstånd bland mina kompisar när jag förde fram de vanliga argumenten om friskare människor och minskad främlingsfientlighet. Nu hörde man aldrig någon som ifrågasatte det längre.

Tarina lähtee kehittymään Jossin ja Monican kohtaamisen myötä, naiset tutustuvat Järjestöön joka haluaa antaa luonnolle uudestaan vallan. Jossi suostuu koehenkilöksi, mikä tarkoittaa käytännössä itsemurhaa. Järjestön johtajan ja Jossin kehoihin istutetaan erilaisia orgaanisia kasvualustoja, jotka pikkuhiljaa valtaavat kehot kokonaan. Monica kuvaa tämän prosessin ja lopulta myös oman kohtalonsa jouduttuaan kiinni.

Kolin romaanin alkuasetelma on jännittävä ja herättää mielenkiintoni mutta valitettavasti kirjan tarina ei kanna ihan loppuun asti. Eniten jäin kaipaamaan henkilöhahmojen syventämistä, nyt esimerkiksi Jossin motiivit jäivät ajoittain epäselviksi. Monican hahmo taas joutui outoon väliosaan, kertojana hän päätyi tarinan keskiöön vasta sen lopussa. Toisaalta kirjassa oli kohtia, jotka olisivat voineet syventää Monican tarinaa enemmänkin.

Myös Järjestön tarkoitusperät jäivät hiukan hämärän peittoon eikä tarinan logiikka ollut ihan joka kohdassa täysin aukoton. Mutta jännittävä tarina joka tapauksessa, jota täällä Ruotsissa on verrattu mm. Karin Boyen Kallocainiin. Kolin kirja oli lisäksi suhteellisen lempeä ilmastodystopia, jota uskallan suositella muillekin kaltaisilleni ilmastoahdistuksesta kärsiville.

**
Lyra Koli: Allting växer
Modernista 2018

Helmet-lukuhaaste: 22. Ilmastonmuutosta käsittelevä kirja

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Avioliitosta, ulkopuolisuudesta ja muukalaisuudesta (ja hieman myös kuningatar Silviasta)

  Tällä viikolla täällä Ruotsissa on juhlistettu kuningasparin kultahääpäivää, joka huipentui eilisen lauantain juhlallisuuksiin. Tavallisen kansalaisen elämään juhla ei ole vaikuttanut, mutta rojalistille on ollut tarjolla roimasti herkkupaloja. Itse en ole rojalisti, vaikkakin toki kiinnostunut kuningashuoneista, mutta lähinnä niiden historiallisen merkityksen vuoksi. Mutta kuten jo olen aiemmin mielipiteeni ilmaissut : sukusiteeseen perustuva valtainstituutio ei mielestäni kuulu nykyaikaan. Kuningatar Silviaa olen tarkkaillut kuitenkin suurella mielenkiinnolla, olemmehan molemmat Ruotsiin tulleita maahanmuuttajia. Omaksi onnekseni tulin maahan ilman sen suurempia paineita; tarkoitus oli tehdä töitä kahdeksan kuukautta ja sitten lähteä takaisin kotiin (tai jonnekin aivan uuteen paikkaan), mutta kohtalo puuttui peliin, niin kuin sanotaan, ja täällä ollaan edelleen. Ruotsi on ollut minulle hyvä paikka elää ja toteuttaa itseäni ja ilokseni olen saanut olla myös avoimesti oma itseni....

Eeva Kilpi: Elämä edestakaisin (Klassikkohaaste #21)

Olen lukenut Eeva Kilpeä koko aikuiselämäni ja monet hänen teoksistaan jopa useaan otteeseen. Kilpi oli myös lohtukirjailijani, kun en päässyt koronasulun aikana Suomeen.  Lääkkeeksi Suomi-ikävääni  auttoi silloin Kilven herkkä ja hersyvä suomen kieli. Olen myös miettinyt voiko "elämän evakkous" siirtyä sukupolvelta toiselle. Ainakin omassa elämässäni tunnistan tätä samaa " nyssyköiden haalijan  -syndroomaa": "Että kaikki tarpeellinen on kasseissa ja pusseissa sängyn alla tai sängyn vieressä, käden ulottuvilla". Koskaan kun ei tiedä milloin se lähtö tulee. Anna-Riikka Carlsonin  kirjassa  "Rakas Eeva Kilpi. Nämä juhlat jatkuvat vielä" Kilpi epäilee, että tokko häntä enää kukaan lukee. Mutta kyllä vaan luetaan! Etenkin Kilven runoutta näkee siteerattavan säännöllisesti kirjasomessa. Proosatekstit ovat ehkä sitten jääneet vähemmälle huomiolle, ja juuri siksi haluankin nostaa esille tämänkertaisessa Klassikkohaastekirjoituksessani yhden Kilven varha...

Rakkautta, retkahduksia ja roihuava esiintymisen palo (Liza Minnelli muistelee)

 Voi Liza... showbusiness on rankkaa elämää, varsinkin jos siitä tekee rankan, ja on suoraan sanoen ihme, että Liza Minnelli on vielä keskuudessamme. Viinaa, huumeita ja aviomiehiä on nautittu enemmän kuin kohtuullisesti. Liza on aina nauttinut työnteosta ja showelämästä, mutta nyt kasikymppisenä on edessä julma totuus: mihin katosivat terveys ja rahat?! Liza Minnellillä onkin yksi tärkeä neuvo: pitäkää huolta kropistanne, sillä koskaan ei tiedä kuinka vanhaksi sitä tulee elämään. Mutta se elämä… Minnelli viittaa usein netistä löytyviin videopätkiin, joihin on taltioitu hänen esityksiään ja niitä katsellessa ymmärtää sen esiintymisen palon, joka on selvästikin ohjannut Minnellin elämää. Mutta sitten tuli kuvaan mukaan myös huumeet ja lääkkeet, jopa ne nyt jälkiviisaasti pelätyt opioidit, joita Minnelli käytti särkylääkkeenä lääkkeen tullessa markkinoille. Seuraa sarja noloja tilanteita, rehab-viikkoja, uusia retkahtamisia, yhä nolompia tilanteita. Minnelli kuvaa miten hän kerran jo...

Hyvin sinä pärjäsit! (Näyttelijälegenda Anthony Hopkins muistelee)

  On teatterielämäkertoja, kuten Seela Sellan lähes 700-sivuinen opus, jossa käydään läpi koko tähänastinen elämä ja paljon muidenkin elämää. Ja sitten on Sir Anthony Hopkinsin 350-sivuinen tarkasti harkittu muistelo, johon on valittu käänteentekevät ja muuten vaan tärkeät kohtaukset elämästä. Pidän kummastakin tyylistä. Rakastin lukea Sellan höpötyksiä ja yhtä lailla pidin tästä Hopkinsin mörököllimäisestä murahtelusta. Kumpikin teos kuvastaa loistavasti tekijöidensä persoonia (tai ainakin niitä persoonia, joita he esittelevät julkisuudessa). Mainittakoon vielä, että molemmat näyttelijäsuuruudet ovat samaa ikäluokkaa: Sella täyttää 90 kuluvuna vuoden uudenvuoden aatonaattona, Hopkins saavuttaa merkkipaalun ensi vuoden uuden vuoden aattona. Lähes 90 vuotta onkin saatu puserrettua yllättävän pieneen tilaan, mutta Hopkins on tarkasti valinnut mitä haluaa julkisesti muistella. Pääpaino on lapsuudessa ja Hopkins ihmetteleekin edelleen, että miten hänestä, eteläwalesiläisen leipurin po...

Döden, döden, döden...

Tunnetussa anekdootissa Astrid Lindgren kertoi kuinka hän vanhenevien sisarustensa kanssa aloitti aina puhelut sanoilla "döden, döden, döden...". Näin oli tämä ikävä mutta enenevissä määrin elämään kuuluva asia poiskäsitelty ja voitiin siirtyä mukavampiin aiheisiin. Uusi suosikkikirjailijani Maggie O'Farrell on myös tarttunut härkää sarvista ja kertoo tässä muistelmiksi luokitellussa kirjassaan 17 kerrasta, jolloin kuolema on liipaissut läheltä. Aihe saattaa kuulostaa synkältä, makaaberiltakin ehkä, mutta voin vakuuttaa, että O'Farrell on luonut näistä kertomuksista maagista luettavaa! There is nothing unique or special in a near-death experience. They are not rare; everyone, I would venture, has had them, at one time or another, perhaps without even realising it. The brush of a van too close to your bicycle, the tired medicin who realises that a dosage ought to be checked one final time, the driver who has drunk too much and is reluctantly persuaded to relinq...