Siirry pääsisältöön

Rouva C, oletan?



Aivan ensimmäiseksi tämän lukijan piti päivittää sisäinen kuvansa Minna Canthista. Tiedättehän sen kuvan, jossa Canth istuu musta hattu päässä, suu viivana ja silmissä väsynyt katse. Sen, jossa Canth näyttää jo vanhukselta paitsi että hän ei ollut vanhus eikä koskaan edes yltänyt siihen ikään. Minna Canth kuoli vain 53-vuotiaana! Mutta seitsemän lasta, puolison varhainen kuolema ja taloushuolet olivat vanhentaneet Minnaa auttamattomasti.

Minna Rytisalon Minna on nuori tyttö, opettajaseminaarilainen, kihlattu ja sittemmin aviovaimo. Vaimo, josta Ferdinand-puoliso salaa toivoo, että tämä olisi vähän enemmän kuin muut, "tasainen, vähempään tyytyvä". Mutta olihan hän kuitenkin alunperin rakastunut juuri Minnan temperamentiin, älykkyyteen ja nokkeluuteen. "Minä en ole vaimoni vartija", toteaa Ferdinand ja Rytisalo kuvaakin Canthien avioliiton harvinaisen lämpimänä - eikä pelkästään tuon ajan mittapuun mukaan.

Rytisalon romaanissa kuvataan hyvin 1800-luvun asenneilmapiiriä. Naisen paikka oli kotona, piste. Uno Cygnaeus perusti kuitenkin Jyväskylään 1863 ensimmäisen opettajaseminaarin ja sitä kautta myös naiset saattoivat kouluttautua muuhunkin ammattiin kuin kätilön. Tosin itsestään selvänä pidettiin sitä, että avioiduttuaan nainen pysyisi kotona. Opettajattaren ammatti sopi vain naimattomille naisille.

Minna oli kiinnostunut yhteiskunnallisista asioista ja pisti toimeksi kun näki epätasa-arvoisuutta. Hän kirjoitti salanimellä lehtiartikkeleita ja ajoi näin mm. raittiusaatetta. Ferdinandilla olikin hatussa pitelemistä kun seurasi rouvansa vauhdikasta menoa. Mutta Rytisalo tuo kirjassaan esiin myös toisen puolen Minnasta, vaikkakin vain aavistuksenomaisesti. Minnan mieliala ei ollut aina tasaisen puuhakas vaan väliin mahtui myös loivempia kausia. Mahtoiko hän olla masennukseen taipuvainen?

Rytisalo sai minut kiinnostumaan Minna Canthista aivan uudella tavalla ja haluaisinkin lukea seuraavaksi Minna Maijalan vuonna 2014 ilmestyneen elämäkerran "Herkkä, hellä, hehkuvainen - Minna Canth". Myös Rytisalo on käyttänyt Maijalan kirjaa lähteenä kirjoittaessaan Rouva C. -romaaniaan mutta Rytisalon piirtämä Canthin elämänkaari päättyy siihen kun Minna palaa puolisonsa kuoleman jälkeen takaisin lapsuuden kotikaupunkiinsa Kuopioon. Nuorella leskellä on tällöin elinaikaa jäljellä vielä 17 vuotta ja näinä vuosina hän luo kirjallisen perintönsä.

Pidin Rytisalon romaanista ja nautin sen upeasta kielestä, jota ihailin jo Rytisalon esikoisromaanissa Lempi. Hiukan kuitenkin jäin kaipaamaan rosoisuutta ja särmää, jota varmasti löytyi Canthin elämästä enemmän kuin Rytisalo tässä uskaltaa tuoda esille. Juuri tämän vuoksi en ihan uskaltanut niellä Rytisalon näkemystä Minna Canthista. Onneksi edessämme on Canthin 175-juhlavuosi joten tulkintoja hänestä tulemme varmasti näkemään vielä monia.

**
Minna Rytisalo: Rouva C.
Gummerus 2018

Helmet-lukuhaaste: 1. Kirjan kannessa on ihmiskasvot

Kommentit

  1. Minusta Rouva C:ssä oli rohkeaa juuri tuo, että teos loppuu siihen, mistä moni muu soisi Minna Canthin huomionarvoisen elämän alkavan. Elämäkertoihin on syytä suhtautua aina tietyllä varauksella, ja olet varmasti oikeassa siinä, että rosoisuutta löytyi todellisen Minna Canthin elämästä varmasti enemmän. Elämäkerrat ovat aina tiettyjen valintojen tuloksia, eivätkä kerro kaikkea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, sillä nuorta Minnaa on harvemmin tuotu esille, ja tämä Rytisalon romaani sai minut kiinnostumaan Canthin elämästä aivan toisella tavalla.

      Rytisalo kirjoittaa aivan käsittämättömän kaunista suomea mutta siitäkö johtuu, että traagisetkin tapahtumat Canthin elämässä jäivät helposti tuon kauniin kuoren peittoon eivätkä tuntuneet "tosilta". Välillä tuntui kuin olisin katsonut jotain tyyliteltyä historiallista pukudraamaa, jossa kulissit ovat paikoillaan mutta tarina tuntuu kovin näytellyltä. Mutta tämä siis ainoastaan parissa kohtaa, pääosin vain nautin Rytisalon upeasta kielestä! /Mari

      Poista
  2. Itse olen Canthin myöhemmästä urasta Kuopiossa saanut lukea ja kuulla niin paljon, että tämä nuoruudenpotretti on todella tervetullut lisä, ja varsinkin kuvaus synnyinkylästäni kiinnostaa, kun en ole Canthin omien juttujen lisäksi 1800-luvun puolisia paikalliskuvauksia lukenut. Rytisalon Lempi jäi kesken, koska mieleni ei ollut silloin valmis ottamaan vastaan sitä maalailevaa kieltä - toivon että tällä kertaa maltan antautua hänen poetiikalleen ja annan tarinan viedä. Kiitos hienosta arviosta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen Minna Canthin suhteen niin neitseellistä maaperää, että kaikki tieto hänestä on minulle uutinen :) Ja mielestäni tämä Rouva C on kyllä mainio johdatus Canthin elämänvaiheisiin.

      Lempiä suosittelen lämpimästi, mielestäni se on kokonaisuutena jopa tätä Rouva C:tä onnistuneempi. /Mari

      Poista
  3. Kiva kun löysin blogisi, löysin sen Amman blogin perusteella. Kiva saada uusia blogikavereita. Minna C odottaa hyllyssä, se on meillä maaliskuun lukupiirin kirjana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin :) Teillä on hieno lukukomemus edessä ja varmasti mielenkiintoisia keskusteluja luvassa! /Mari

      Poista
  4. Pidin todella paljon Rouva C.:stä, juuri sen takia, etten ollut aiemmin oikein osannut antaa ajatustakaan nuorelle Minnalle. Päähäni luoma kuva Minna Canthista on hyvin jämäkkä ja superihmismäinen. Oli jotenkin lohduttavaa ajatella, että hänelläkin on ollut heikot hetkensä esimerkiksi ensimmäistä kertaa todella huonoissa oloissa asuvien ihmisten luona käydessään. Odotan innolla mitä kaikkea kiinnostavaa Canthin juhlavuosi meille vielä tarjoaakaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä on myös korkeat odotukset juhlavuoden suhteen! Toivon, että vuoden lopulla tiedän Minnasta enemmän ja että on saatu hänet jalustalta alas "oikeaksi ihmiseksi". Uskon, että hän voisi oikeasti olla esikuva ja innoittava voima vielä tänäänkin. /Mari

      Poista
  5. Äh, minulla tämä kirja on edelleen lukematta, mutta toki vahvasti 2019 lukulistalla. Lempi oli ihan huikea.
    Tuota Canthin elämäkertaa jossain kohtaa aloittelin, mutta se jäi jostain syystä kesken heti alkuunsa. Pitänee yrittää uudelleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tajusin muuten nyt yhtäkkiä, että enhän ole lukenut pahemmin Canthilta itseltäänkään mitään... Täytyy tehdä tästä nyt oikeasti Canth-vuosi! /Mari

      Poista
  6. Pidin tästä kirjasta paljon. (En kuitenkaan niin paljon kuin Rytisalon esikoisesta.) Rouva C:n kohdalla on hyvä muistaa, että se on romaani, ei elämäkerta. Minusta on hienoa, että romaani kuvaa juuri nuorta Minnaa. Sitä rosoisuuttakin tässä näin ja luin. Näin juhlavuonna saamme runsaasti lisää Canth-kirjallisuutta ja lapsille suunnattu Minna! ilmestyi jo jouluksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luin tätä kirjaa tosiaan ehkä liikaakin kuin elämäkertaa mutta aion nyt lukea enemmän Canthin elämästä, kiinnostukseni heräsi tämän Rouva C:n myötä! /Mari

      Poista
  7. Tämä on ihana romaani! Suosittelen myös Maijalan kirjaa, se todella mielenkiintoinen ja hyvin kirjoitettu. Juhlavuonna saamme varmasti lukea vielä monia kiinnostavia teoksia ja tulkintoja Canthista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole vielä löytänyt Maijalan kirjaa täältä Ruotsin kirjastoista mutta se saattaisikin olla yksi niitä kirjoja, jotka olisi hyvä omistaa omassa hyllyssä...? /Mari

      Poista
  8. Minua hävettää myöntää, että vaikka Canth on tietysti nimenä tuttu niin tiedän hänestä vain pintapuolisia asioita ja niitäkin pääpiirteittäin. Canth on kyllä alkanut nyt kiinnostaa ja erityisesti kiinnostaa tämä Rytisalon kirja ja osin siksi, että pidin niin kovasti Lempistä ja sen kielestä.

    Minulla on ongelmallinen suhtautuminen fiktiivisiin romaaneihin, joissa esikuvana on todellinen henkilö. Olen Tuulevin tapaan ymmärtänyt, että tässä nimeomaan on kyseessä fiktio ja se täytyy muistaa kirjaa lukeissa. Luin taannoin Frida Kahlosta kirjoitetun fiktiivisen romaanin ja se oli hämmentävä lukukokemus, kun piti muistuttaa itseään että kirjassa on fakta ja fiktio iloisesti sekaisin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lähden itse aina lukemaan tämän tyyppisiä kirjoja sillä mielialalla, että tapahtumat ovat todellisia. Sitten pitää muistuttaa itseään matkan varrella, että älä nyt kaikkea usko... Rytisalolla oli joissain kohdissa sen verran kevyt ote (en nyt haluaisi mainita sanaa "harlekiinimainen", mutta...) ja se toimi hyvänä muistutuksena siitä, että ehkä tämäkin on keksittyä. /Mari

      Poista
  9. Rouva C on erinomainen romaani, jo sellaisenaan mutta erityisesti pohjustamaan Minna Canth !75 -juhlavuotta. Onko tämän fiktion kuva todellisesta nuoresta Minnasta oikea vai ei, sitä varmasti kaikki kurjan lukeneet mietimme. Oli tai ei, mielenkiintoista kirjaa oli lukea. Pidin sitä yhtenä viime vuoden parhaista kotimaisista. Suosittelen myös lämpimästi Minna Maijalan Canth-elämäkerran lukemista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos suosituksesta, Maijalan elämäkerta tosiaan kiinnostaa tämän Rytisalon kirjan jälkeen. Haluan tietää lisää Minnasta! /Mari

      Poista
  10. Minä luin tämän viime vuonna ja aloitin myös Maijalan elämäkertaa, mutta se jäi kesken (keskittyminen ei sillä hetkellä riittänyt, palannen myöhemmin sen pariin). Rouva C:n kuvaamaa aikakautta kurkattiin siinä mielestäni varsin pintapuolisesti, mikä vähän harmitti.

    Pidin itse Rouva C:stä paljon, vaikka se oli minulle paljon haastavampi kuin Lempi. Nautin polveilevasta kielestä, joka vaati totuttelua ja pidin myös siitä yhdenlaisesta Minnasta, joka kirjassa esiteltiin. Mielestäni bloggauksesi kuva on oivaltava, Rytisalon Minna on nähty yhdenlaisen peilin kautta ja tällainen kuva hänestä nyt on. Aion lukea Rouva C:n uudestaan tänä vuonna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haluan myös lukea Rouva C:n uudestaann kunhan ensin olen ehtinyt lukea jotain Canthilta itseltäänkin. Jossain nimittäin joku kertoi, että Rytisalo oli viitannut romaanissaan myös Canthin teoksiin. Se hienous meni minulta tietysti ihan ohi... /Mari

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Klassikkohaaste #14: Antti Jalava – Asfalttikukka

  Vaikka Ruotsissa asuu meitä suomentaustaisia n. 7% väestöstä, näkyy se yllättävän vähän ruotsalaisessa kirjallisuuskentässä. Itse asiassa vain kolme kirjaa on onnistunut herättämään ruotsalaismedian mielenkiinnon. Susanna Alakosken Svinalängorna (suomennettuna ’Sikalat’) ilmestyi 2006, jolloin se voitti Ruotsin arvostetuimman kirjallisuuspalkinnon, August-palkinnon ja kirjasta tehtiin myös elokuva muutamaa vuotta myöhemmin. Eija Hetekivi Olsson julkaisi 2011 esikoisromaaninsa ’Ingenbarnsland’, jossa hän kuvaa suomalaissiirtolaisten elämää Göteborgissa. Kirja oli August-palkintoehdokkaana ja se on myöhemmin kasvanut trilogiaksi. Mutta suomalaisen siirtolaiskirjallisuuden pioneeri oli Antti Jalava (1949-2021), jolta vuonna 1980 ilmestyi paljon puhuttu romaani ’Asfaltblomman’ (suom. Pentti Saarikoski ’Asfalttikukka’). Kirja ei ollut kuitenkaan Jalavan esikoisteos, hän oli aikaisemmin kirjoittanut kirjat ’Matti’ ja ’Jag har inte bett att få komma’. Etsin oman aamulehteni Dagens...

Reidar ulos muotista

  Muisto Lontoosta vuodelta 1988: ollaan opiskelukaverin kanssa lähdetty Tampereelta ex tempore -reissulle Lontooseen. Punta on edullinen ja kierrämme innolla kauppoja, erityisesti kirjakauppoja. Erään kaupan takaosassa huomaan hyllyllä kirjan, jonka tekijänimi hätkähdyttää pahemman kerran. Haen matkakumppanini paikalle ja kysyn onko hän kuullut koskaan tällaisesta tyypistä. Ei ollut hänkään. Selaillaan kirjaa ja ihmetellään. Kuka tämä tällainen Tom of Finland muka on?! Tämä muisto todistakoon puolestaan sitä Noora Vaaralankin kirjassaan esille tuomaa faktaa, että homoseksuaalisuus oli Suomessa vaiettu aihe vielä 90-luvulle asti. Toki tiesimme asiasta ja tiesimme myös jos lähipiirissä joku oli seksuaaliselta suuntautumiseltaan homoseksuaali. Mutta siitä ei puhuttu sen kummemmin.  Taiteilija Reidar Särestöniemi oli homoseksuaali. Hän mukautui aikansa yhteiskuntaan eikä tuonut suuntautumistaan mitenkään julki. Tosin hän ei myöskään sitä peitellyt, lähipiiri tiesi asiasta. Ja nä...

Seela Sellan käsikirja elämään

  Olen elämäkertojen ja muistelmien suurkuluttaja, ja tällä kokemuksella uskallan jo sanoa, että mielenkiintoisimmat muistelmat tulevat teatteri-ihmisiltä. Ja ne huonoimmat? Olen lukenut muutamat urheilijamuistelmat, eikä niistä sitten sen enempää. Olisiko niin, että huippu-urheilijaksi tullakseen on pistettävä arkinen elämä hyllylle odottamaan kilpaurheilijan uran päättymistä, kun taas hyväksi näyttelijäksi tullakseen on otettava kaikki oppi mitä elämä suinkin tarjoaa.  Tämän kirjoitettuani muistin välittömästi yhden poikkeuksen, eli viime vuonna lukemani ruotsalaisen pika-aiturin Ludmila Engquistin elämäkerran. Kirja on harvinaisen rehellinen kuvaus kilpaurheilun armottomasta maailmasta, jossa ainoa onnistumisen merkki on yltäminen korkeimmalle palkintokorokkeelle. Juuri tällaiset tarinat kiinnostavat minua, mitään fanikirjoja en kaipaa. (Tämän takia jäänee myös Sanna Marinin tuore omaelämäkerta osaltani lukematta.) Sitäkin suurempi nautinto oli lukea Seela Sellan lähes 700...

Kolmen saaren välissä – lapsen ääni vanhempien tarinassa

  Olen nyt elämäkerrallisten kirjojen pyörteessä. Ja ihan mielelläni, sillä mikäänhän ei ole ihmeellisempää kuin aito, eletty elämä. Tällä kertaa siitä pääsi minulle kertomaan Sophia Jansson. Kun katsoin kirjan kantta, tulkitsin automaattisesti kolme saarta tarkoittamaan kolmen perheenjäsenen erillisiä saarekkeita: äitiä, isää ja kertoja-Sophiaa. Mutta jo alkusivuilla kolme saarta saa myös konkreettisemman merkityksen, sillä tarinan miljöö jakautuu kolmella eri saarella koettuun: Tonga, Ibiza ja oma pikkusaari Suomenlahdella. Sophia Jansson on kirjoittanut intiimin kirjan omasta taustastaan ja vanhemmistaan Lassesta ja Nitasta, joista kuin kohtalon oikusta tulee isä ja äiti. Molemmat nimittäin rakastuvat tahoillaan oman sukupuolen ihmisiin. Mutta porvarillinen avioliitto solmitaan, kun lapsi on ilmoittanut tulostaan. Liitto ei kuitenkaan lopulta pääty hyvin, sillä äiti Nita kärsii pahasta alkoholismista ja hän kuolee vain 38-vuotiaana. Sophian elämäkin olisi voinut ajautua aivan to...

Joulun pehmein paketti on Petri Tamminen

  "Nuori mies janoaa rakkautta ", lukee kirjan takakannessa. Ja kirjan alku onkin dramaattinen kun tämä kyseinen nuori mies ihastuu kihlajaismatkallaan Prahassa paikalliseen nuoreen naiseen. Kihlattu saa jäädä, kun tarinan Petri antautuu viettiensä valtaan. Eikä tässä kaikki: jossain vaiheessa mietin jo, että onpas tässä varsinainen sarjarakastaja. On Maria, Minnaa, Liisaa - ja sitten tosiaan vielä se H siellä Prahassa. Mutta, hold your horses, jos luulit että kyseessä on perinteinen nuoren miehen kosiomatkoista kertova kirja niin erehdyt. Kirjan on kirjoittanut Petri Tamminen! Ja jos olet jo lukenut Tammista tiedät, että tarina etenee aivan oman logiikkansa mukaan. Tarinan "Petri" on siis rakastunut. Ja rakkaus saa ainakin näennäisesti vastakaikua. Tamminen, tuo  kotimainen versio nolojen tilanteiden miehestä Mr. Beanistä, kuljettaa meitä niin Tampereella, Turussa, Helsingissä, Kööpenhaminassa ja Prahassa. Tunteiden palo ajaa miestä palaamaan Prahaan kerta toisensa...