Siirry pääsisältöön

Rouva C, oletan?



Aivan ensimmäiseksi tämän lukijan piti päivittää sisäinen kuvansa Minna Canthista. Tiedättehän sen kuvan, jossa Canth istuu musta hattu päässä, suu viivana ja silmissä väsynyt katse. Sen, jossa Canth näyttää jo vanhukselta paitsi että hän ei ollut vanhus eikä koskaan edes yltänyt siihen ikään. Minna Canth kuoli vain 53-vuotiaana! Mutta seitsemän lasta, puolison varhainen kuolema ja taloushuolet olivat vanhentaneet Minnaa auttamattomasti.

Minna Rytisalon Minna on nuori tyttö, opettajaseminaarilainen, kihlattu ja sittemmin aviovaimo. Vaimo, josta Ferdinand-puoliso salaa toivoo, että tämä olisi vähän enemmän kuin muut, "tasainen, vähempään tyytyvä". Mutta olihan hän kuitenkin alunperin rakastunut juuri Minnan temperamentiin, älykkyyteen ja nokkeluuteen. "Minä en ole vaimoni vartija", toteaa Ferdinand ja Rytisalo kuvaakin Canthien avioliiton harvinaisen lämpimänä - eikä pelkästään tuon ajan mittapuun mukaan.

Rytisalon romaanissa kuvataan hyvin 1800-luvun asenneilmapiiriä. Naisen paikka oli kotona, piste. Uno Cygnaeus perusti kuitenkin Jyväskylään 1863 ensimmäisen opettajaseminaarin ja sitä kautta myös naiset saattoivat kouluttautua muuhunkin ammattiin kuin kätilön. Tosin itsestään selvänä pidettiin sitä, että avioiduttuaan nainen pysyisi kotona. Opettajattaren ammatti sopi vain naimattomille naisille.

Minna oli kiinnostunut yhteiskunnallisista asioista ja pisti toimeksi kun näki epätasa-arvoisuutta. Hän kirjoitti salanimellä lehtiartikkeleita ja ajoi näin mm. raittiusaatetta. Ferdinandilla olikin hatussa pitelemistä kun seurasi rouvansa vauhdikasta menoa. Mutta Rytisalo tuo kirjassaan esiin myös toisen puolen Minnasta, vaikkakin vain aavistuksenomaisesti. Minnan mieliala ei ollut aina tasaisen puuhakas vaan väliin mahtui myös loivempia kausia. Mahtoiko hän olla masennukseen taipuvainen?

Rytisalo sai minut kiinnostumaan Minna Canthista aivan uudella tavalla ja haluaisinkin lukea seuraavaksi Minna Maijalan vuonna 2014 ilmestyneen elämäkerran "Herkkä, hellä, hehkuvainen - Minna Canth". Myös Rytisalo on käyttänyt Maijalan kirjaa lähteenä kirjoittaessaan Rouva C. -romaaniaan mutta Rytisalon piirtämä Canthin elämänkaari päättyy siihen kun Minna palaa puolisonsa kuoleman jälkeen takaisin lapsuuden kotikaupunkiinsa Kuopioon. Nuorella leskellä on tällöin elinaikaa jäljellä vielä 17 vuotta ja näinä vuosina hän luo kirjallisen perintönsä.

Pidin Rytisalon romaanista ja nautin sen upeasta kielestä, jota ihailin jo Rytisalon esikoisromaanissa Lempi. Hiukan kuitenkin jäin kaipaamaan rosoisuutta ja särmää, jota varmasti löytyi Canthin elämästä enemmän kuin Rytisalo tässä uskaltaa tuoda esille. Juuri tämän vuoksi en ihan uskaltanut niellä Rytisalon näkemystä Minna Canthista. Onneksi edessämme on Canthin 175-juhlavuosi joten tulkintoja hänestä tulemme varmasti näkemään vielä monia.

**
Minna Rytisalo: Rouva C.
Gummerus 2018

Helmet-lukuhaaste: 1. Kirjan kannessa on ihmiskasvot

Kommentit

  1. Minusta Rouva C:ssä oli rohkeaa juuri tuo, että teos loppuu siihen, mistä moni muu soisi Minna Canthin huomionarvoisen elämän alkavan. Elämäkertoihin on syytä suhtautua aina tietyllä varauksella, ja olet varmasti oikeassa siinä, että rosoisuutta löytyi todellisen Minna Canthin elämästä varmasti enemmän. Elämäkerrat ovat aina tiettyjen valintojen tuloksia, eivätkä kerro kaikkea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, sillä nuorta Minnaa on harvemmin tuotu esille, ja tämä Rytisalon romaani sai minut kiinnostumaan Canthin elämästä aivan toisella tavalla.

      Rytisalo kirjoittaa aivan käsittämättömän kaunista suomea mutta siitäkö johtuu, että traagisetkin tapahtumat Canthin elämässä jäivät helposti tuon kauniin kuoren peittoon eivätkä tuntuneet "tosilta". Välillä tuntui kuin olisin katsonut jotain tyyliteltyä historiallista pukudraamaa, jossa kulissit ovat paikoillaan mutta tarina tuntuu kovin näytellyltä. Mutta tämä siis ainoastaan parissa kohtaa, pääosin vain nautin Rytisalon upeasta kielestä! /Mari

      Poista
  2. Itse olen Canthin myöhemmästä urasta Kuopiossa saanut lukea ja kuulla niin paljon, että tämä nuoruudenpotretti on todella tervetullut lisä, ja varsinkin kuvaus synnyinkylästäni kiinnostaa, kun en ole Canthin omien juttujen lisäksi 1800-luvun puolisia paikalliskuvauksia lukenut. Rytisalon Lempi jäi kesken, koska mieleni ei ollut silloin valmis ottamaan vastaan sitä maalailevaa kieltä - toivon että tällä kertaa maltan antautua hänen poetiikalleen ja annan tarinan viedä. Kiitos hienosta arviosta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen Minna Canthin suhteen niin neitseellistä maaperää, että kaikki tieto hänestä on minulle uutinen :) Ja mielestäni tämä Rouva C on kyllä mainio johdatus Canthin elämänvaiheisiin.

      Lempiä suosittelen lämpimästi, mielestäni se on kokonaisuutena jopa tätä Rouva C:tä onnistuneempi. /Mari

      Poista
  3. Kiva kun löysin blogisi, löysin sen Amman blogin perusteella. Kiva saada uusia blogikavereita. Minna C odottaa hyllyssä, se on meillä maaliskuun lukupiirin kirjana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin :) Teillä on hieno lukukomemus edessä ja varmasti mielenkiintoisia keskusteluja luvassa! /Mari

      Poista
  4. Pidin todella paljon Rouva C.:stä, juuri sen takia, etten ollut aiemmin oikein osannut antaa ajatustakaan nuorelle Minnalle. Päähäni luoma kuva Minna Canthista on hyvin jämäkkä ja superihmismäinen. Oli jotenkin lohduttavaa ajatella, että hänelläkin on ollut heikot hetkensä esimerkiksi ensimmäistä kertaa todella huonoissa oloissa asuvien ihmisten luona käydessään. Odotan innolla mitä kaikkea kiinnostavaa Canthin juhlavuosi meille vielä tarjoaakaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä on myös korkeat odotukset juhlavuoden suhteen! Toivon, että vuoden lopulla tiedän Minnasta enemmän ja että on saatu hänet jalustalta alas "oikeaksi ihmiseksi". Uskon, että hän voisi oikeasti olla esikuva ja innoittava voima vielä tänäänkin. /Mari

      Poista
  5. Äh, minulla tämä kirja on edelleen lukematta, mutta toki vahvasti 2019 lukulistalla. Lempi oli ihan huikea.
    Tuota Canthin elämäkertaa jossain kohtaa aloittelin, mutta se jäi jostain syystä kesken heti alkuunsa. Pitänee yrittää uudelleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tajusin muuten nyt yhtäkkiä, että enhän ole lukenut pahemmin Canthilta itseltäänkään mitään... Täytyy tehdä tästä nyt oikeasti Canth-vuosi! /Mari

      Poista
  6. Pidin tästä kirjasta paljon. (En kuitenkaan niin paljon kuin Rytisalon esikoisesta.) Rouva C:n kohdalla on hyvä muistaa, että se on romaani, ei elämäkerta. Minusta on hienoa, että romaani kuvaa juuri nuorta Minnaa. Sitä rosoisuuttakin tässä näin ja luin. Näin juhlavuonna saamme runsaasti lisää Canth-kirjallisuutta ja lapsille suunnattu Minna! ilmestyi jo jouluksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luin tätä kirjaa tosiaan ehkä liikaakin kuin elämäkertaa mutta aion nyt lukea enemmän Canthin elämästä, kiinnostukseni heräsi tämän Rouva C:n myötä! /Mari

      Poista
  7. Tämä on ihana romaani! Suosittelen myös Maijalan kirjaa, se todella mielenkiintoinen ja hyvin kirjoitettu. Juhlavuonna saamme varmasti lukea vielä monia kiinnostavia teoksia ja tulkintoja Canthista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole vielä löytänyt Maijalan kirjaa täältä Ruotsin kirjastoista mutta se saattaisikin olla yksi niitä kirjoja, jotka olisi hyvä omistaa omassa hyllyssä...? /Mari

      Poista
  8. Minua hävettää myöntää, että vaikka Canth on tietysti nimenä tuttu niin tiedän hänestä vain pintapuolisia asioita ja niitäkin pääpiirteittäin. Canth on kyllä alkanut nyt kiinnostaa ja erityisesti kiinnostaa tämä Rytisalon kirja ja osin siksi, että pidin niin kovasti Lempistä ja sen kielestä.

    Minulla on ongelmallinen suhtautuminen fiktiivisiin romaaneihin, joissa esikuvana on todellinen henkilö. Olen Tuulevin tapaan ymmärtänyt, että tässä nimeomaan on kyseessä fiktio ja se täytyy muistaa kirjaa lukeissa. Luin taannoin Frida Kahlosta kirjoitetun fiktiivisen romaanin ja se oli hämmentävä lukukokemus, kun piti muistuttaa itseään että kirjassa on fakta ja fiktio iloisesti sekaisin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lähden itse aina lukemaan tämän tyyppisiä kirjoja sillä mielialalla, että tapahtumat ovat todellisia. Sitten pitää muistuttaa itseään matkan varrella, että älä nyt kaikkea usko... Rytisalolla oli joissain kohdissa sen verran kevyt ote (en nyt haluaisi mainita sanaa "harlekiinimainen", mutta...) ja se toimi hyvänä muistutuksena siitä, että ehkä tämäkin on keksittyä. /Mari

      Poista
  9. Rouva C on erinomainen romaani, jo sellaisenaan mutta erityisesti pohjustamaan Minna Canth !75 -juhlavuotta. Onko tämän fiktion kuva todellisesta nuoresta Minnasta oikea vai ei, sitä varmasti kaikki kurjan lukeneet mietimme. Oli tai ei, mielenkiintoista kirjaa oli lukea. Pidin sitä yhtenä viime vuoden parhaista kotimaisista. Suosittelen myös lämpimästi Minna Maijalan Canth-elämäkerran lukemista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos suosituksesta, Maijalan elämäkerta tosiaan kiinnostaa tämän Rytisalon kirjan jälkeen. Haluan tietää lisää Minnasta! /Mari

      Poista
  10. Minä luin tämän viime vuonna ja aloitin myös Maijalan elämäkertaa, mutta se jäi kesken (keskittyminen ei sillä hetkellä riittänyt, palannen myöhemmin sen pariin). Rouva C:n kuvaamaa aikakautta kurkattiin siinä mielestäni varsin pintapuolisesti, mikä vähän harmitti.

    Pidin itse Rouva C:stä paljon, vaikka se oli minulle paljon haastavampi kuin Lempi. Nautin polveilevasta kielestä, joka vaati totuttelua ja pidin myös siitä yhdenlaisesta Minnasta, joka kirjassa esiteltiin. Mielestäni bloggauksesi kuva on oivaltava, Rytisalon Minna on nähty yhdenlaisen peilin kautta ja tällainen kuva hänestä nyt on. Aion lukea Rouva C:n uudestaan tänä vuonna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haluan myös lukea Rouva C:n uudestaann kunhan ensin olen ehtinyt lukea jotain Canthilta itseltäänkin. Jossain nimittäin joku kertoi, että Rytisalo oli viitannut romaanissaan myös Canthin teoksiin. Se hienous meni minulta tietysti ihan ohi... /Mari

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tammikuun luetut & Berliinin terveiset

  Tänä vuonna tammikuu oli osaltani harvinaisen jännittävä: toteutin pitkäaikaisen haaveeni ja lähdin kolmeksi viikoksi Berliiniin opiskelemaan saksaa. Tavoitteena oli ylittää huiman korkealta tuntuva kynnys ja alkaa puhua saksaa. Tämä toteutuikin jo ensimmäisen viikon jälkeen! Jokin asetus napsahti aivoissa paikoilleen ja yliopistossa pandemian jälkeen oppimani saksa alkoi tulla ulos. Ei aina virheettömästi, mutta enpähän enää pelännyt puhua. Myös saksan kielen lukemiseen näyttää tulleen vauhtia lisää. Ostin lähes ensitöikseni Berliinin kirjakaupat löydettyäni Juli Zeh 'n romaanin "Über Menschen". Olin lukenut romaanin aiemmin jo suomeksi, mutta nyt sain siihen aivan uuden tuntuman ja kielikurssilla eteentulleita sanoja tuntui tupsahtelevan eteen joka rivillä. Onneksi olin myös ehtinyt unohtaa miten tarina päättyy, joten sain jälleen kerran yllättyä ja liikuttua. Menomatkan lukemisiksi yöjunaan olin ottanut mukaan ruotsalaisen Lena Einhornin romaanin "Siri". S...

Kun Suomen lapset lähtivät Ruotsiin - Anna Takanen: Sinä olet suruni

Tänään 15. joulukuuta on kulunut 80 vuotta ensimmäisen suomalaisia sotalapsia Tukholmaan kuljettaneen laivan lähdöstä. Ruotsiin lähti kaikkiaan sotaa pakoon  noin 70 000 lasta ja melkein neljäsosa heistä jäi palaamatta. Näihin lukuihin  mahtuu traagisia tarinoita, joita on kipuiltu sekä Suomessa että täällä Ruotsissa. Eikä asiasta ole sen kummemmin puhuttu, kummassakaan maassa. Yksi Ruotsiin jääneistä lapsista oli Anna Takasen Timo-isä, jonka tarinan Takanen on nyt kirjoittanut kirjaksi "Sörjen som blev". Mutta kirja ei ole pelkästään sotalapsen tarina sillä 80 vuoden takainen tragedia vaikuttaa monen perheen elämään edelleen. Takanen sanoo, että sotalapsen traumasta selviämiseen menee neljä sukupolvea. Tässä yhtälössä hän laskee itsensä kolmanneksi sukupolveksi. Anna Takanen eli lapsuutensa oudossa välitilassa. Hän oli syntynyt Ruotsissa ja puhui ruotsia, mutta sukunimensä vuoksi hänet luokiteltiin suomalaiseksi. Koulussa häntä kiusattiin juuri suomalaisuutensa takia...

Loma! Ja dekkarit...

Ensimmäinen lomaviikko on nyt takana mutta kolme vielä edessä. Ja ilmatkin näyttävät alkavan lämmetä joten tunnelma on korkealla! Lomatunnelmaani kuuluvat myös dekkarit. En niitä yleensä lue kovin paljon koska nykydekkarit ovat mielestäni selkeästi raaistuneet. Muutos tapahtui kai Stieg Larssonin Millenium-sarjan myötä, jonka jälkeen monet keksivät tämän modernin version Klondikesta ja mahdollisuuden tehdä rahaa. Psykologiset trillerit ovat kuitenkin mieleistäni jännityskirjallisuutta ja muistelen edelleen lämmöllä viime kesän huippujännää lukukokemusta, Gillian Flynnin  Kiltti tyttö  -trilleriä. Joten kun näin tämän A.J. Finnin Nainen ikkunassa -kirjan seistä töröttävän kirjakaupan eniten myyvien kirjojen ykkösenä ja kannessa vieläpä Flynnin suositus "Amazing!" niin se oli siinä. No, se "Amazing" oli ehkä hiukan liioiteltua ja Flynnin nimen käyttäminen markkinoinnissa aika lailla harhaanjohtavaa. Yhteistä kirjoille oli toki mieleltään  enemmän tai vähemmän...

Onnea Viron kirjallisuus 500 vuotta! - Klassikkohaaste #20

  Tämänkertaisen klassikkohaasteen omistan Viron kirjallisuudelle. Ja ajankohta sopii täydellisesti, sillä eilen - kirjailija A.H. Tammsaaren syntymäpäivänä 30. tammikuuta - Virossa juhlittiin jälleen virolaisen kirjallisuuden päivää . Tällä kertaa päivästä tuli erityisen juhlallinen, sillä se oli samalla lähtölaukaus virolaisen kirjallisuuden juhlavuodelle . Tänä vuonna on nimittäin kulunut tasan 500 vuotta siitä kun ensimmäinen vironkielinen kirja ilmestyi. Lämpimät onnittelut siis kaikille virolaisille!  Kirjallisuuden arvostus on Virossa ollut käsittääkseni aina korkealla. "Oma kieli, oma mieli" oli elintärkeä motto neuvostovuosien aikana. Eikä kai ollut sattumaa, että uudelleen itsenäistyneen Viron ensimmäiseksi presidentiksi valittiin juuri kirjailija Lennart Meri. Maan oman kielen ja kulttuurin esille nostaminen oli presidentin tärkeimpiä tehtäviä kun entisen suurvallan raunioista rakennettiin uusi itsenäinen Viro. Meri on kuvannut kieltä "vahvaksi hirsitaloksi...

Vuoden 2025 kirjapinossani oli monta yllätystä – tässä ne, jotka jäivät parhaiten mieleen

  Niin se taas mennä hupsahti vuosi menojaan. Ehdin lukea vuoden aikana 84 kirjaa, mikä on osoitus siitä, että olin pääosin hyvässä vireessä. Jos elämässä on liikaa stressiä en pysty yleensä keskittymään lukemiseen, mutta vuosi 2025 on siis ollut tasapainoinen vuosi kaikin tavoin. Mutta mitkä kirjoista jäivät erityisesti mieleen? Tässä omat ikimuistoisimmat: TAKINKÄÄNTÖ Olin jo vannonut, että en lue enää yhtään Sally Rooneyn teosta, mutta kuinkas sitten kävikään... Visa detta inlägg på Instagram Ett inlägg delat av Mari Karlsson (@mrs_karlsson_lukee) NOSTALGIATRIPPI Kirja, jonka luettuani tajusin olevani vanha! Visa detta inlägg på Instagram Ett inlägg delat av Mari Karlsson (@mrs_karlsson_lukee) KAUNEIN KANSI Tyylipuhdas suoritus! Tosin itse tarina ei ehkä ihan taivu kannen estetiikan mukaisesti, mutta se ei lukukokemustani haitannut. Visa detta inlägg på Instagram Ett inlägg delat av Mari Karlsson (@mrs_karlsson_lukee)...