Siirry pääsisältöön

Minna Rytisalo: Lempi


Sanonpa minäkin nyt sanaseni tästä Minna Rytisalon loistavasta esikoisteoksesta vaikka kaikki ylistyssanat lienee jo käytetty. En pitänyt mitään suurempaa kiirettä hankkiakseni kirjan käsiini sillä pelkäsin, että saattaisi käydä kuten esimerkiksi Elena Ferranten hehkutetun Napoli-sarjan kanssa. Sain suurella työllä ja tuskalla luettua ensimmäisen osan tuntematta sen kummempaa Ferrante-huumaa. "Lempi" odotti minua nyt kuitenkin kutsuvan näköisenä Suomi-Instituutin kirjaston hyllyllä joten päätin ottaa riskin.

Oli oikeastaan hyvä, etten tiennyt kirjan tarinasta mitään ennen sen lukemista sillä sain näin nauttia täysillä kirjan hienosta rakenteesta. Tarina sisältää rikoksen, joka avautuu vähitellen lukijalle muun kerronnan lomassa. Mutta tämä on vain pieni osa juonta, vaikka tosin se ratkaiseva käänne. Kirjan teema on kaikessa yksinkertaisuudessaan "lempi", rakkaus ja miten se niin eri lailla tulee kunkin elämään. Rytisalo hahmottelee neljä nuorta, joiden rakkaustarinoita ja -haaveita saamme seurata ja se kaikkein epätodennäköisin niistä osoittautuukin lopussa ehkä siksi aidoimmaksi? Tarina sijoittuu Lapin sodan aikaan ja kuvaa myös vaiettua sodan ilmiötä, saksalaissotilaiden ja suomalaisnaisten välisiä rakkaussuhteita.

En paljasta juonesta nyt tämän enempää vaan kehotan teitä, jotka ette ole vielä kirjaa lukeneet, tarttumaan siihen ja yllättymään! Upeasti rakennetun kerronnan lisäksi yllätyksen tuo myös Rytisalon kieli. Mitään näin pakottoman runollisesti kirjoitettua en ole lukenut pitkään aikaa. Luonnonkuvaukset vievät lukijan keskelle mättäitä, kuusenjuuria, järvenrantoja. Kieli on niin todellista, että voi lähes tuntea henkilöiden hengittävän omaa ihoa vasten. Tämä tarina liikuttaa pitkään.

Minulla on aikuisen miehen kädet. Isän kädet. Kämmenselissä on koholla verisuonia, kynnet ovat neliömäiset, isot, nyrkit vahvat ja nahka paksu. Näillä käsillä on ladattu ja laukaistu, satoja kertoja, eivätkä ne edes tärisseet enää kun tuli se viesti sinusta, Lempi. Kädet muistavat paremmin pehmeän ihon kuin saastan ja lian, mutta mitä minä näillä käsillä enää teen? Tämä käteni silitti hiuksiasi, Lempi, useana, useana mutta liian harvana iltana. Me saimme moniin muihin verrattuna pitkän ajan, kuitenkin, kokonaisen kesän ja loppuvuoden, ennen kuin.

**
Minna Rytisalo: Lempi
Gummerus 2016

Kommentit

  1. Luin tämän kirjan joskus alkuvuonna, ja Lempi teki kyllä vaikutuksen pitkäksi aikaa. Todellakin liikuttava ja myös kammottava tarina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarinan kammottavuus on paketoitu niin ovelasti, että lopussa sitä vain hengähtää että hetkinen, mitä tuossa nyt lukikaan.

      Poista
  2. Minä tykkäsin kirjan vahvoista naishahmoista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, tämä on vahvojen naisten kirja! Minua liikutti esimerkiksi kuva naisesta, joka leipoo leipää maan tasalle poltetussa talossa, jäljelle jääneen uunin ääressä. Elämä jatkuu, olosuhteista huolimatta.

      Poista
  3. Viljamin kaartelu kotitalon ympärillä, kun sinne meno on niin tuskaista, hänen rakastumisensa ja murheensa, kuulas rakkaus ja synkkä mustasukkaisuus, lopun yllätys. Tässä on kaikki täydellisen romaanin ainekset, vetävä yllättävä juoni ja kaunis kieli. Kauneimpia romaaneja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Otin tuon tekstinäytteen juuri Viljamin tarinasta, se on niin sydäntäsärkevästi kuvattu se rakkaus ja epätoivo. Ja sitten kun tarina alkaa purkautua Ellin ja Siskon kautta... totta puhut, kauneimpia ja komeimpia romaaneja!

      Poista
  4. Lempi teki vaikutuksen ja jäi mieleen. ♥ /Tiia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä kirja jää todellakin mieleen, paljon avoimeksi jääviä kysymyksiä joita lukija jää pohtimaan 🤔

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mikael Persbrandt, Carl-Johan Vallgren: Så som jag minns det (2017)

Olipa rankka joulu tänä vuonna! Ainakin jos vietti sen Mikael Persbrandtin seurassa. Sain kirjastolta joululahjan kun kauan jonottamani kirja saapui juuri ennen joulunpyhiä ja kun kerran avasin kirjan niin se pitikin sitten lukea samaan syssyyn loppuun asti.

Mikael Persbrandt on esiintynyt iltalehtien lööpeissä viime vuosina sen verran usein, että minäkin tiesin miehen alkoholi- ja huumeongelmista. Mutta en tiedä mitä oikeastaan odotin kirjan lukemista aloittaessani. En edes välttämättä pidä hänestä näyttelijänä ja skandaalinkäryisistä paljastuksistakaan en välittäisi lukea. Mutta Persbrandtin tarina piti otteessaan ja liikutti, kaikessa karmeudessaan.

Tarina alkaa Jakobsbergin lähiöstä Tukholman kupeesta, jossa Mikael syntyy nuoren isän ja vielä nuoremman äidin ainokaiseksi. Isä häipyy kuvioista varhaisessa vaiheessa, vaikka satunnainen yhteys säilyykin. Äiti ryhtyy opiskelemaan taidetta, miesystävät vaihtuvat ja nuori Mikael itsenäistyy varhain.

Koulu ei suju kovinkaan hyvin mutta …

Seili - sielujen saari

Hän ajattelee, miten paljon tietoa saarelle on säilötty. Ei pelkästään penkkeihin hänen ympärillään, seiniin, kallioihin, Fyyrin tienoille, vaan kaikkialle. Puihin. Tyttökalliolle, joka on mustunut yöllisten nuotioiden jäljiltä. Koko saarelle, maahan. (...)

Teimme tyttären kanssa loppukesän viimeisen lomareissun Turkuun. Reissusta tuli puolivahingossa teemaltaan varsin kirjallinen - kävimme ensimmäisenä päivänä Naantalin Muumimaailmassa ja toisena reissupäivänä Seilin saarella, joka on ollut kovasti esillä viime vuosien suomalaisessa kirjallisuudessa. Siinä välissä ehdimme myös nähdä juuri ensi-iltaan tulleen Mari Rantasilan ohjaaman Puluboin ja Ponin leffan, joka perustuu Veera Salmen kirjoihin.

Olin juuri ennen matkaa lukenut Johanna Holmströmin Sielujen saaren ja mielessä liikkuivat vielä tuoreena romaanin naiset ja heidän kohtalonsa. Matkasinkin Seiliin kuin myyttiselle tarujen saarelle ja osittain odotukseni täyttyivät.


Seiliin pääsee kätevästi Turusta kesällä päivittäin kulkeval…

Yösyöttö

Tukholmassa ei usein pääse katsomaan uusia suomalaisia filmejä mutta joskus onnistaa. Tavalliseen ohjelmistoon suomalaiselokuvat eksyvät tuskin koskaan ja tämä Yösyöttö-filmikin kuuluu elokuvateatteri Zitan ja Suomi-Instituutin yhteiseen Ny finsk film -satsaukseen. Lisähaasteen tuo myös se, että ruotsalaismedia ei noteeraa suomalaiskulttuuria millään tavoin joten täytyy olla tarkkana jos aikoo saada lipun. En vieläkään ole toipunut siitä järkytyksestä kun sain tietää Katri-Helenan konsertista Berwaldhallenissa vasta kun konsertti oli loppuunmyyty vihoviimeistä paikkaa myöten...

Olen lukenut Eve Hietamiehen koko Pasas-sarjan, viimeksi uusimman Hammaskeijun. Hietamies kirjoittaa hauskaa tilannekomiikkaa, vaikkakin hän mielestäni turhaan peittää vakavamman aineksen huumorin alle. Kirjoissa Pasasten perhearki on melkoista kohellusta ja välillä kirjailijan rima on harmittavan matalalla. Olikin jännä nähdä miten Hietamiehen rönsyilevä tyyli pusertuu elokuvan 90 minuuttiin.

Yösyöttö-elokuva…