Siirry pääsisältöön

Hyvä on hiihtäjän hiihdellä - ja kuinka vanha kirja sai uuden elämän

 

Nyt on meillä täällä Tukholmassakin ihan oikea talvi! Kävin aamupäivällä hiihtämässä ja laturaivosta ei ollut tietoakaan sillä kaikki olivat vain niin onnellisia, että vihdoinkin päästään hiihtämään. Ja itsekin vedin jo ihan tyylikkäästi, vaikkakin varsin rauhalliseen tahtiin. Talvinen metsä on maagisen kaunis!

Menneellä viikolla tuli kaksi uutta suru-uutista: kaksi Ruotsin kirjalliseen eliittiin kuulunutta hahmoa on kuollut koronaan. Lars Norén on Strindbergin jälkeisen ajan arvostetuin näytelmäkirjailija täällä Ruotsissa. Hänet tunnettiin taiteensa suhteen ehdottomana ja julkaistujen päiväkirjojen ansiosta myös teräväkielisenä kirjoittajana. Mutta päiväkirjoista käy myös ilmi kuinka omistautunut hän oli sekä lapsilleen että ystävilleen.

Norén ei kirjoittanut mitään humoristisia näytelmiä vaan syväluotaavaa psykologista draamaa. Ruotsissa on jopa käsite "Norén-joulu" (vastakohtana Fanny&Alexander-joululle), joka tarkoittaa joulunviettoa rankkojen riitojen, ahdistuksen ja itkevien lapsien ympäröimänä. Norén itse kertoi kuitenkin rakastavansa joulua.

Annette Kullenberg omisti terävän kynän hänkin ja luin säännöllisesti hänen Aftonbladet-lehdessä julkaistuja kolumnejaan. Muistan hyvin usein ajatelleeni, että onpa hienoa, että joku uskaltaa sanoa asiat niin kuin ne ovat ja useimmiten olin samaa mieltä Kullenbergin kanssa. Mutta kaikella on rajansa - erään kerran Kullenberg kirjoitti  tyypilliseen terävään tyyliinsä prinsessa Madeleinesta ja suuttui sydänjuuriaan myöten, kun kirjoitusta oli toimituksessa muutettu ilman hänen lupaansa. Kullenberg jätti työnsä Aftonbladetissa ja muutti sittemmin Portugaliin, jossa hän myös kuoli.

Lueskelin viime viikolla kirjahyllyn siivouksen yhteydessä löytynyttä Yrsa Steniuksen Valta ja naiseus -kirjaa vuodelta 1993. Epäilin, että kannattaako tätä enää säilyttää mutta sitten luin kirjan loppuun ja yhtäkkiä muistin miksi kirja oli ollut minulle aikoinaan niin tärkeä.

Kirjan nimi ohjaa aika lailla harhaan. Maailmoja syleilevä otsake ei valmista lukijaa sille intiimille ja yksityiselle matkalle, jonne Stenius lopulta kuljettaa mukanaan. Hän käsittelee kirjan alussa vallan ja narsismin yhteyttä, mistä toteaa myös itsekin olevansa hyvä esimerkki. Ja todellinen herätys oli, kun hän joutui valtapelin nappulaksi toimiessaan Aftonbladetin päätoimittajana. Pelissä oli mukana myös Steniuksen silloinen rakastettu, perheellinen mies.

Stenius jättää työnsä ja joutuu yhtäkkiä tyhjän päälle. Hänen mielensä särkyy ja hän joutuu sairaalahoitoon usemman kuukauden ajaksi. Tästä lähtee etenemään sisänen prosessi, jonka tulos on juuri tämä kirja, Makten och kvinnligheten,

Stenius tarkastelee naiseuttaan käyttäen peilinään Simone de Beauvoiria ja huomaa tulleensa petetyksi. Hänhän oli lukenut Beauvoirinsa aivan väärin! 

Simone de Beauvoir uppmuntrade inte mitt kvinnliga självförtroende, så som jag alltid har påstått. Nej, hon stimulerade mitt personliga självförtroende trots att jag var kvinna.

Nyt vanhemmassa iässä hän tunnistaa sekä de Beauvoirissa että itsessään androgyynin naisen, joka kieltää naiseutensa. Sellaisen naisen elämään ei kuulu aviolitto ja lapset. Stenius itse oli ajautunut kerta toisensa jälkeen ns. toisen naisen rooliin. Ja kun hän kaksi kertaa tuli raskaaksi, hän teki molemmilla kerroilla abortin. Kysymys kuuluu, jäikö myös de Beauvoir tahtomattaan lapsettomaksi? (Näin epäilee myös esimerkiksi ruotsalaiskirjailija Åsa Moberg.)

Stenius ei säästele itseään tässä kirjassa. Mutta hän tekee itseruoskinnastaan osan yleisempää naishistoriaa vetämällä mukaan ruotsalaisen Victoria Benedictssonin ja jo mainitun Simone de Beauvoirin. Stenius pystyy sijoittamaan oman kohtalonsa osaksi kirjallisuushistoriaa ja näin tekemään siitä ehkä helpommin kannettavan taakan?

Suljin siis kirjan sen luettuani varsin hellin käsin ja pistin takaisin hyllyyn. Tämä kirja on osa myös minun historiaani enkä ole siitä vielä valmis luopumaan.

**

Yrsa Stenius: Makten och kvinnligheten

(Suomennettu nimellä "Valta ja naiseus")

Söderström & C:O 1993


Kommentit

  1. Kiva kuulla, että kirja sai kuin saikin uuden elämän!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi maltoin lukea kirjan uudestaan, vaikka hyvin harvoin jaksan uusintalukuja. Ja huomasin sen vanhan sanonnan paikkansa pitävyyden, että kun itselle tulee lisää ikää niin niitä vanhoja tuttuja kirjojakin lukee aivan uusin silmin!

      Poista
  2. Hyvä, ettet heittänyt pois Yrsa Steniuksen kirjaa. Nyt kun kerrot sen sisällöstä niin muistan itsekin lukeneeni tämän kirjan. Stenius on todella terävä ja tarkastelee myös itseään kriittisesti.
    Minulla on hyllyssäni Stenuksen kirjoista vain Elämäni mies, mutta olen lukenut ainakin kirjan Jussi Björlingistä ja Totuudesta ja valheesta sekä lehtijuttuja ja haastatteluja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on myös tuo Jussi Björling -kirja hyllyssä mutta en ole sitä vielä lukenut. Ja vaikka tässä nyt lukemassani kirjassa on paljon omaelämäkerrallista niin kirjoittihan hän ihan muistelmateokseksenkin, Orden i min makt. Tilasin sen nyt kirjastosta, mielenkiintoista nähdä mihin asioihin hän siinä kirjassa paneutuu, sehän on kirjoitettu aika lailla myöhemmin. Mutta sana "valta" mukana siinäkin nimessä!

      Poista
  3. Mar

    ohitan kirjat ja menen suoraan asiaan, josta jo tuon kommentin lähettäneen Marjatan kanssa jo vaihdoimme sanasen hiihtämisestä Aitanmäessä ynnä kommenttiosan Hesarin cityhiihtäjästä.
    https://www.hs.fi/mielipide/art-2000007774865.html
    Teillä Tukholmassa sentään oikea asenne! :)

    Katopa meijjän totisia touhuja liki Venäjän rajaa:
    http://hikkaj.blogspot.com/2021/02/valtava-ponnistelu-aitanmaessa.html


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos linkeistä! Oma hiihtourani on myös aika alkutaipaleella, joka hiihtosuorituksen jälkeen taputan itseäni myös olkapäälle, että eipä "kuavuttu" tälläkään kertaa :)

      Täällä Tukholmassa hiihto on, jos ei nyt trendikästä, niin kuitenkin yllättävän suosittu laji. Ja paljon näkee laduilla myös perheitä, jotka haluavat johdatella lapsensakin tämän perinnelajin saloihin. Monella siintää myös mielessä Vasaloppet, joka on jokaisen hiihtäjän unelma. Ainakin kerran elämässä!

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Tämä talvi on ollut kyllä aivan upea! Niinkuin oli syksykin. Luontoko ehkä nyt hyvittää meitä kun emme pääse matkailemaan ulkomaille?

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ingeborg Bachmann 100 vuotta – saksankielisen modernismin klassikko (Klassikkohaaste #23)

Tämänkertaiseen kirjabloggaajien klassikkohaasteeseen pyörittelin mielessäni jo ihan toista kirjaa, kunnes yhtäkkiä tajusin, että nythän on Ingeborg Bachmann-juhlavuosi! Ja koska arvaan, että tämä saksankielisen kirjallisuuden moderni klassikkokirjailija ei ole kovin tuttu Suomessa, niin käytänpä tilaisuuden hyväkseni. Aloitetaan lyhyellä elämäkerralla: Ingeborg Bachmann syntyi 25. kesäkuuta 1926 Itävallan Klagenfurtissa. Bachmann aloitti opintonsa heti kun yliopistot avasivat ovensa sodan jälkeen aineinaan filosofia, psykologia ja germanistiikka ja hän väitteli tohtoriksi 1950 Martin Heideggeria käsittelevällä työllään. Opintojen jälkeen Bachmann työskenteli toimittajana, mutta oma kirjallinen ura sai vauhtia kun Bachmann tutustui Gruppe 47 -ryhmään, jossa hän tapasi saksankielisen kirjallisuuden huippunimiä, kuten Paul Celan, Heinrich Böll ja Günter Grass.  Bachmann julkaisi aluksi lyriikkaa ja radioteatterinäytelmiä ( Hörspiel oli sodanjälkeisessä Saksassa erittäin suosittu taid...

Klassikkohaaste 18 - Erich Kästner: Tuuliajolla Berliinissä

  Olen parin viime vuoden aikana tutustunut oikein urakalla saksalaisin klassikoihin. Kiitos siitä kuuluu sattumanvaraiselle neronleimaukselleni, jonka johdosta aloin opiskella yliopistolla  saksan kieltä ja kulttuuria. Ja mitä klassikkoja sieltä onkaan pulpahtanut esiin! Vaikkapa nyt tämä Erich Kästnerin Fabian vuodelta 1931. Täytyy myöntää, että kirjallisuuskurssimme alkaessa Kästnerin teos oli se, jota ehkä kaikkein vähiten odotin. Olihan siellä tarjolla myös Mannia ja Kafkaa. Mutta kurssin lopussa se kirja, joka sitten kuitenkin eniten jäi päätäni vaivaamaan, oli juuri Fabian. Laitetaanpa tähän heti alkuun hyvät uutiset: kirja on suomennettu viime vuonna, joten jos tämän postaukseni jälkeen haluaa tutustua kirjaan tarkemmin siihen löytyy Vesa Tapio Valon tuore (ja hyvä!) suomennos vuodelta 2023 (Aviador). Suomeksi kirja on saanut tarinaa hyvin kuvaavan nimen "Tuuliajolla Berliinissä".  Jakob Fabian on kolmekymppinen kirjallisuustieteilijä, joka elättää itsensä erilais...

Päättyvän kirjavuoden kohokohdat sekä mitä odotan uudelta vuodelta

  Nyt pistetään taas päättyvä kirjavuosi pakettiin! Siitä tulikin yllättävän runsas, olen lukenut peräti 92 kirjaa. Ja onnistuin käymään 14 maassa, tosin pääosin liikuin taas täällä Euroopassa. Mutta miehet, ne ne vain loistavat poissolollaan: naiskirjailijoita kertyi 71 ja miehiä vaivaiset 21. Mutta kuten olen jo moneen kertaan todennut: luen kirjoja summamutikassa sen kummemmin suunnittelematta ja nähtävästi mieskirjailijoilla on vaikeuksia herättää huomioni. Yritän taas ensi vuonna tiirailla tarkemmin! Goodsreadsin kirjavuotta tutkiessani mieleen nousivat erityisesti seuraavat kirjat: Sydäntä sykähdyttävä kirja : Anna Funderin Wifedom - Mrs Orwell's Invisible Life oli pitkään vuoden paras lukemani kirja, mutta sitten tuli se Heini Junkkaalan Saisio-opus... Mutta Funderin kirjan päähenkilö, Eileen Blair ei jätä mieltäni rauhaan. Erityisesti mietin sitä, kuinka monta eileenia sitä onkaan maailmanhistoriassa, jotka eivät koskaan saaneet sitä tunnustusta jonka olisivat ansainneet. ...

Karkulahti

Ruotsinsuomalainen kirjailija Tiina Laitila Kälvemark oli minulle jo yhden kirjan verran tuttu, kirjailijan viimeksi ilmestynyt  Seitsemäs kevät  jäi mieleeni vahvana lukukokemuksena. Kun kirjastossa käydessäni silmään osui kirjailijan pari vuotta aiemmin ilmestynyt romaani Karkulahti, aloitin lukemisen sillä varmuudella, että jotain hienoa on varmasti luvassa tämänkin kirjan sivuilla. Ja kyllä! Laitila Kälvemark oli onnistunut luomaan ravisuttavan tarinan  myös tässä aiemmassa romaanissaan. Lähdin lukemaan ilman sen kummempia ennakkotietoja henkilöistä tai tarinasta, mikä osoittautuikin hyväksi taktiikaksi. Yllätyin, liikutuin ja vaikutuin kerta toisensa jälkeen. Tarina kertoo Verasta, joka on tullut Suomeen Venäjältä ankarista oloista ja avioitunut peräkammarinpojan Jaskan kanssa. Venäjälle on jäänyt risainen elämä ja se kaikkein tärkein - poika, Ilja. Nyt hän on miniänä talossa, jota hallitsee elämän myrryttämä anoppi, Elisabeth. Talon ulkoiset puittee...

Äänikirja soikoon!

Vuoden 2019 lopussa kirjailija Laura Lindstedt kirjoitti provosoivan puheenvuoron Helsingin Sanomissa.  Lindstedt käsitteli artikkelissaan yhä suositummaksi kasvavaa äänikirja-formaattia ja pohti mihin sen suosio tulee lopulta johtamaan. Tuleeko kirjallisuus tyhmistymään ja yksinkertaistumaan äänikirjan suosion myötä? En oikein osannut sanoa asiaan juuta taikka jaata sillä en ollut lukenut/kuunnellut yhtäkään äänikirjaa. Niin, saako tuosta äänikirjan kuuntelemisesta edes sanoa, että on "lukenut" kirjan? Jaoin Lindstedtin artikkelin Twitterissä ja kysyin, miten tähän äänikirjan "lukemiseen" pitäisi suhtautua. Monet reagoivat kysymykseeni ja huomasin välittömästi, että tämä on kuuma aihe! Joukosta löytyi kaltaisiani, jotka eivät olleet edes kokeilleet äänikirjoja ja vannoivat paperikirjan nimeen. Ja sitten oli heitä, jotka kuuntelivat paljon mutta jotka lukivat myös edelleen perinteisiä kirjoja. Monille äänikirjat tuntuivat olevan automatkojen viihdykettä. Ja ...