Siirry pääsisältöön

Hyvä on hiihtäjän hiihdellä - ja kuinka vanha kirja sai uuden elämän

 

Nyt on meillä täällä Tukholmassakin ihan oikea talvi! Kävin aamupäivällä hiihtämässä ja laturaivosta ei ollut tietoakaan sillä kaikki olivat vain niin onnellisia, että vihdoinkin päästään hiihtämään. Ja itsekin vedin jo ihan tyylikkäästi, vaikkakin varsin rauhalliseen tahtiin. Talvinen metsä on maagisen kaunis!

Menneellä viikolla tuli kaksi uutta suru-uutista: kaksi Ruotsin kirjalliseen eliittiin kuulunutta hahmoa on kuollut koronaan. Lars Norén on Strindbergin jälkeisen ajan arvostetuin näytelmäkirjailija täällä Ruotsissa. Hänet tunnettiin taiteensa suhteen ehdottomana ja julkaistujen päiväkirjojen ansiosta myös teräväkielisenä kirjoittajana. Mutta päiväkirjoista käy myös ilmi kuinka omistautunut hän oli sekä lapsilleen että ystävilleen.

Norén ei kirjoittanut mitään humoristisia näytelmiä vaan syväluotaavaa psykologista draamaa. Ruotsissa on jopa käsite "Norén-joulu" (vastakohtana Fanny&Alexander-joululle), joka tarkoittaa joulunviettoa rankkojen riitojen, ahdistuksen ja itkevien lapsien ympäröimänä. Norén itse kertoi kuitenkin rakastavansa joulua.

Annette Kullenberg omisti terävän kynän hänkin ja luin säännöllisesti hänen Aftonbladet-lehdessä julkaistuja kolumnejaan. Muistan hyvin usein ajatelleeni, että onpa hienoa, että joku uskaltaa sanoa asiat niin kuin ne ovat ja useimmiten olin samaa mieltä Kullenbergin kanssa. Mutta kaikella on rajansa - erään kerran Kullenberg kirjoitti  tyypilliseen terävään tyyliinsä prinsessa Madeleinesta ja suuttui sydänjuuriaan myöten, kun kirjoitusta oli toimituksessa muutettu ilman hänen lupaansa. Kullenberg jätti työnsä Aftonbladetissa ja muutti sittemmin Portugaliin, jossa hän myös kuoli.

Lueskelin viime viikolla kirjahyllyn siivouksen yhteydessä löytynyttä Yrsa Steniuksen Valta ja naiseus -kirjaa vuodelta 1993. Epäilin, että kannattaako tätä enää säilyttää mutta sitten luin kirjan loppuun ja yhtäkkiä muistin miksi kirja oli ollut minulle aikoinaan niin tärkeä.

Kirjan nimi ohjaa aika lailla harhaan. Maailmoja syleilevä otsake ei valmista lukijaa sille intiimille ja yksityiselle matkalle, jonne Stenius lopulta kuljettaa mukanaan. Hän käsittelee kirjan alussa vallan ja narsismin yhteyttä, mistä toteaa myös itsekin olevansa hyvä esimerkki. Ja todellinen herätys oli, kun hän joutui valtapelin nappulaksi toimiessaan Aftonbladetin päätoimittajana. Pelissä oli mukana myös Steniuksen silloinen rakastettu, perheellinen mies.

Stenius jättää työnsä ja joutuu yhtäkkiä tyhjän päälle. Hänen mielensä särkyy ja hän joutuu sairaalahoitoon usemman kuukauden ajaksi. Tästä lähtee etenemään sisänen prosessi, jonka tulos on juuri tämä kirja, Makten och kvinnligheten,

Stenius tarkastelee naiseuttaan käyttäen peilinään Simone de Beauvoiria ja huomaa tulleensa petetyksi. Hänhän oli lukenut Beauvoirinsa aivan väärin! 

Simone de Beauvoir uppmuntrade inte mitt kvinnliga självförtroende, så som jag alltid har påstått. Nej, hon stimulerade mitt personliga självförtroende trots att jag var kvinna.

Nyt vanhemmassa iässä hän tunnistaa sekä de Beauvoirissa että itsessään androgyynin naisen, joka kieltää naiseutensa. Sellaisen naisen elämään ei kuulu aviolitto ja lapset. Stenius itse oli ajautunut kerta toisensa jälkeen ns. toisen naisen rooliin. Ja kun hän kaksi kertaa tuli raskaaksi, hän teki molemmilla kerroilla abortin. Kysymys kuuluu, jäikö myös de Beauvoir tahtomattaan lapsettomaksi? (Näin epäilee myös esimerkiksi ruotsalaiskirjailija Åsa Moberg.)

Stenius ei säästele itseään tässä kirjassa. Mutta hän tekee itseruoskinnastaan osan yleisempää naishistoriaa vetämällä mukaan ruotsalaisen Victoria Benedictssonin ja jo mainitun Simone de Beauvoirin. Stenius pystyy sijoittamaan oman kohtalonsa osaksi kirjallisuushistoriaa ja näin tekemään siitä ehkä helpommin kannettavan taakan?

Suljin siis kirjan sen luettuani varsin hellin käsin ja pistin takaisin hyllyyn. Tämä kirja on osa myös minun historiaani enkä ole siitä vielä valmis luopumaan.

**

Yrsa Stenius: Makten och kvinnligheten

(Suomennettu nimellä "Valta ja naiseus")

Söderström & C:O 1993


Kommentit

  1. Kiva kuulla, että kirja sai kuin saikin uuden elämän!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi maltoin lukea kirjan uudestaan, vaikka hyvin harvoin jaksan uusintalukuja. Ja huomasin sen vanhan sanonnan paikkansa pitävyyden, että kun itselle tulee lisää ikää niin niitä vanhoja tuttuja kirjojakin lukee aivan uusin silmin!

      Poista
  2. Hyvä, ettet heittänyt pois Yrsa Steniuksen kirjaa. Nyt kun kerrot sen sisällöstä niin muistan itsekin lukeneeni tämän kirjan. Stenius on todella terävä ja tarkastelee myös itseään kriittisesti.
    Minulla on hyllyssäni Stenuksen kirjoista vain Elämäni mies, mutta olen lukenut ainakin kirjan Jussi Björlingistä ja Totuudesta ja valheesta sekä lehtijuttuja ja haastatteluja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on myös tuo Jussi Björling -kirja hyllyssä mutta en ole sitä vielä lukenut. Ja vaikka tässä nyt lukemassani kirjassa on paljon omaelämäkerrallista niin kirjoittihan hän ihan muistelmateokseksenkin, Orden i min makt. Tilasin sen nyt kirjastosta, mielenkiintoista nähdä mihin asioihin hän siinä kirjassa paneutuu, sehän on kirjoitettu aika lailla myöhemmin. Mutta sana "valta" mukana siinäkin nimessä!

      Poista
  3. Mar

    ohitan kirjat ja menen suoraan asiaan, josta jo tuon kommentin lähettäneen Marjatan kanssa jo vaihdoimme sanasen hiihtämisestä Aitanmäessä ynnä kommenttiosan Hesarin cityhiihtäjästä.
    https://www.hs.fi/mielipide/art-2000007774865.html
    Teillä Tukholmassa sentään oikea asenne! :)

    Katopa meijjän totisia touhuja liki Venäjän rajaa:
    http://hikkaj.blogspot.com/2021/02/valtava-ponnistelu-aitanmaessa.html


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos linkeistä! Oma hiihtourani on myös aika alkutaipaleella, joka hiihtosuorituksen jälkeen taputan itseäni myös olkapäälle, että eipä "kuavuttu" tälläkään kertaa :)

      Täällä Tukholmassa hiihto on, jos ei nyt trendikästä, niin kuitenkin yllättävän suosittu laji. Ja paljon näkee laduilla myös perheitä, jotka haluavat johdatella lapsensakin tämän perinnelajin saloihin. Monella siintää myös mielessä Vasaloppet, joka on jokaisen hiihtäjän unelma. Ainakin kerran elämässä!

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Tämä talvi on ollut kyllä aivan upea! Niinkuin oli syksykin. Luontoko ehkä nyt hyvittää meitä kun emme pääse matkailemaan ulkomaille?

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Carolina Setterwall: Toivotaan parasta (Låt oss hoppas på det bästa) (2018)

Jotkut kirjat on vain pakko lukea! Kun näin ensimmäisen jutun Carolina Setterwallin esikoiskirjasta Låt oss hoppas på det bästa (Toivotaan parasta) laitoin samantien varauksen kirjastoon. Kirja perustuu Setterwallin omaan elämään ja kokemukseen ja alkuasetelma on sydäntä raastava: eräänä aamuna kirjailija huomaa avopuolisonsa ja pienen vauvansa isän kuolleen äkillisesti yön aikana. Alkaa henkilökohtainen inferno, jota kirjailija purkaa kirjassaan lähes minuutin tarkkuudella, tuskallisen realistisesti. Kirja on hyvin lähellä Tom Malmquistin pari vuotta sitten ilmestynyttä kirjaa  Joka hetki olemme yhä elossa.  Puolison äkillinen kuolema ja pieni lapsi on yhdistelmä, joka jo ajatuksena järkyttää. Mutta kaikesta selviää, siitä nämä molemmat kirjat ovat tärkeitä todistuskappaleita. Malmquist ja Setterwall kuljettavat lukijansa läpi kiirastulen kohti katharsista ja molemmissa tapauksissa suljin kirjan takakannen rauhallisin mielin. Setterwallin tarinassa yksi pääteemoista on...

Ingeborg Bachmann 100 vuotta – saksankielisen modernismin klassikko (Klassikkohaaste #23)

Tämänkertaiseen kirjabloggaajien klassikkohaasteeseen pyörittelin mielessäni jo ihan toista kirjaa, kunnes yhtäkkiä tajusin, että nythän on Ingeborg Bachmann-juhlavuosi! Ja koska arvaan, että tämä saksankielisen kirjallisuuden moderni klassikkokirjailija ei ole kovin tuttu Suomessa, niin käytänpä tilaisuuden hyväkseni. Aloitetaan lyhyellä elämäkerralla: Ingeborg Bachmann syntyi 25. kesäkuuta 1926 Itävallan Klagenfurtissa. Bachmann aloitti opintonsa heti kun yliopistot avasivat ovensa sodan jälkeen aineinaan filosofia, psykologia ja germanistiikka ja hän väitteli tohtoriksi 1950 Martin Heideggeria käsittelevällä työllään. Opintojen jälkeen Bachmann työskenteli toimittajana, mutta oma kirjallinen ura sai vauhtia kun Bachmann tutustui Gruppe 47 -ryhmään, jossa hän tapasi saksankielisen kirjallisuuden huippunimiä, kuten Paul Celan, Heinrich Böll ja Günter Grass.  Bachmann julkaisi aluksi lyriikkaa ja radioteatterinäytelmiä ( Hörspiel oli sodanjälkeisessä Saksassa erittäin suosittu taid...

Saksaa puolin ja toisin

  Loma alkoi vauhdikkaasti pienellä junareissulla Manner-Eurooppaan. Testasimme tänä keväänä aloitetun suoran junayhteyden Tukholma-Hampuri ja hyvinhän se toimi. Tosin junamatka venyi molempiin suuntiin, mutta koska meillä ei ollut kummassakaan päässä jatkoyhteyksiä odottamassa niin saatoimme istua rauhallisina ja vain nauttia matkanteosta. Ensimmäiseksi lomakirjakseni valikoitui moderni saksalaisklassikko. Muistan kun Patrik Süskindin "Parfyymi" ilmestyi v. 1985 ja siitä tuli yhtä suuri jättimenestys kuin Umberto Econ Ruusun nimestä. Econ kirjan luin tuoreeltaan, Süskind saikin sitten odottaa peräti 41 vuotta. Kirjan tapahtumat sijoittuvat 1700-luvun Ranskaan. Päähenkilö Grenouille syntyy äpäränä ja, kuten hylätyn vauvan ensimmäinen hoitaja huomaa, ilman ihmistuoksua. Sen sijaan lapsella itsellään on ällistyttävä hajuaisti ja -muisti. Alkaa omituinen elämäntarina, jota kirja kuvaa ulkopuolisen kertojan silmin. Eteemme piirtyy 1700-luvun hajukakofonia ja armoton sääty-yhte...

Eeva Kilpi: Elämä edestakaisin (Klassikkohaaste #21)

Olen lukenut Eeva Kilpeä koko aikuiselämäni ja monet hänen teoksistaan jopa useaan otteeseen. Kilpi oli myös lohtukirjailijani, kun en päässyt koronasulun aikana Suomeen.  Lääkkeeksi Suomi-ikävääni  auttoi silloin Kilven herkkä ja hersyvä suomen kieli. Olen myös miettinyt voiko "elämän evakkous" siirtyä sukupolvelta toiselle. Ainakin omassa elämässäni tunnistan tätä samaa " nyssyköiden haalijan  -syndroomaa": "Että kaikki tarpeellinen on kasseissa ja pusseissa sängyn alla tai sängyn vieressä, käden ulottuvilla". Koskaan kun ei tiedä milloin se lähtö tulee. Anna-Riikka Carlsonin  kirjassa  "Rakas Eeva Kilpi. Nämä juhlat jatkuvat vielä" Kilpi epäilee, että tokko häntä enää kukaan lukee. Mutta kyllä vaan luetaan! Etenkin Kilven runoutta näkee siteerattavan säännöllisesti kirjasomessa. Proosatekstit ovat ehkä sitten jääneet vähemmälle huomiolle, ja juuri siksi haluankin nostaa esille tämänkertaisessa Klassikkohaastekirjoituksessani yhden Kilven varha...

Kiitos tästä kesästä, Aulikki Oksanen!

  Olen myöhäisherännäinen monien asioiden suhteen, mutta kun löydän jotain innostavaa niin lähdenkin sitten täysillä mukaan. Ja tänä kesänä tämän palavan innostukseni herätti Aulikki Oksanen ! Kaikki alkoi siitä kun luin Helena Ruuskan viime vuonna ilmestyneen elämäkerran Aulikki Oksasesta. Olen lukenut Ruuskalta kaikki hänen kirjoittamansa elämäkerrat (Hugo Simberg, Marja-Liisa Vartio, Mary Gallen-Kallela ja Eeva Joenpelto) ja kaikki nämä kirjat ovat olleet huikeita aikamatkoja. Ruuska on taitava nitomaan tutkimansa henkilön elämänvaiheet suurempaan historiankehykseen samalla kun hän ripottelee matkan varrelle jännittäviä hippusia kunkin ajan arjesta ja omituisuuksista.  Oksanen eroaa muista Ruuskan kohteista sillä, että hän on vielä mitä suuremmiten elossa, jolloin hän on ollut itse mukana kirjan teossa. Koko prosessi vei kolme vuotta ja valmistui Oksasen 80-vuotispäiväksi. Ruuska sai haastatella koko Oksasen klaanin isompia lastenlapsia myöten ja paikoin lukija onkin kuin ...