Siirry pääsisältöön

Tulkaa apuun, siskot! - Simone de Beauvoirista ja vähän muustakin feministisestä kirjallisuudesta


Tänä kesänä olen löytänyt striimauspalveluiden dokkaritarjonnan. Ja kaikki ne upeat naiset! Carrie Fisher, Whitney, Susan Sonntag, Ethel Rosenberg, Gloria Vanderbildt, Jane Fonda... Tällä hetkellä meltäni askarruttaa hiljattain näkemäni "What happened, Miss Simone". Nina Simonen elämä oli dramaattinen, suorastaan traaginen mutta Simonen elämästä kertovasta filmistä jää erityisesti mieleen Simonen kansalaisaktivismi ja rohkeus. Hänelle oli itsestäänselvää, että taiteilijan on otettava kantaa.

You can't help it. An artist's duty, as far as I'm concerned, is to reflect the times. (Nina Simone)

Mutta siirrytään välillä vuoteen 1987. Olin vastavalmistunut ylioppilas ja juuri muuttanut maalta kaupunkiin. Samaan syssyyn löysin kirjastosta Simone de Beavoirin teokset, jotka kyseenalaistivat koko siihen astisen käsitykseni naiseudesta. Tai itse asiassa en ollut edes ajatellut koko asiaa, olin vain mennyt virran mukana. Simone de Beauvoirin elämä ja kirjoitukset saivat kuitenkin nuoren naisen havahtumaan - eihän tämän tarvitsekaan mennä aina sen saman kaavan mukaan.

On ne naît pas femme, on le devient. (Simone de Bauvoir)

Olisiko sitten johtunut Simonen vaikutuksesta, että "vakiinnuin" myöhään ja sain ainokaisen lapseni hedelmällisyysiän viime hetkillä. No, uskon ehkä kuitenkin enemmän sattumaan vaikka de Beauvoir on toki saattanut vaikuttaa taustalla. Hän valitsi itse lapsettomuuden ja seisoi päätöksensä takana myös julkisesti. Sittemmin on tosin epäilty, että de Beauvoir olisi ehkä kuitenkin halunnut lapsen mutta luopui siitä haaveesta elämänkumppaninsa Sartren vuoksi. Näin väittää ainakin de Beauvoirin pitkäaikainen rakastaja Claude Lantzmann, jonka myös ruotsalainen kirjailija Åsa Moberg tapasi.

Ja kuka sitten on Åsa Moberg? Siirrytään jälleen ajassa eteenpäin, vuoteen 2000. Olen juuri muuttanut Tukholmaan ja aloittanut uuden elämän - uusi työ, uusi koti, uudet ystävät. Myöhemmin käy ilmi, että myös ajatukseni muuttuvat tai ainakin kirkastuvat. Ruotsissa on nimittäin vaikea olla ottamatta kantaa asiaan kuin asiaan, täällä "debateerataan" innokkaasti työpaikan fikatunneilla niin yksityiselämästä kuin yhteiskunnallisista ongelmistakin. Joten jos halusin olla mukana fikakeskusteluissa, oli hankittava mielipiteitä.

Huomasin pian, että Ruotsissa on vaikea elää olematta feministi. Olin kasvanut ja käynyt kouluni Suomessa, jossa naispresidentti ei ole enää mikään iso juttu mutta vasta Ruotsi opetti minulle mitä on elää tasa-arvoisessa yhteiskunnassa. Eihän Ruotsikaan tietenkään mikään paratiisi ole (täällä ei ole esimerksi vielä saatu kokea naispääministerikautta) mutta täällä ollaan monilla alueilla uskallettu mennä pidemmälle kuin Suomessa. Ja ennen kaikkea, täällä uskalletaan seistä oman ideologian takana.

Hyvin pian löysin myös kaikki ikoniset ruotsalaiset naiskirjailijat - Kerstin Thorvall, Birgitta Stenberg, Agneta Pleijel,  Åsa Moberg... Ja jo heti tänne muutettuani pääsin seuraamaan raivokasta keskustelua, jonka oli herättänyt Linda Skuggen ja Belinda Olssonin toimittama feministinen antologia "Fittstim". Se sisältää usean naiskirjoittajan kantaaottavia kirjoituksia  naiseudesta aiheinaan mm. raiskaus, anoreksia, naisjalkapallo, yksinhuoltajaäidit. Kirja mainitaan muuten edelleen keskusteluissa, 20 vuotta ilmestymisensä jälkeen.

Ruotsalaisen feminismikirjallisuuden klassikko on myös tämä nyt lukemani Åsa Mobergin kirja Simone de Beauvoirista, jossa hän kertoo omakohtaisesta suhteestaan ranskalaiseen feministifilosofiin. Moberg käy läpi omaa äitisuhdettaan, miessuhteitaan sekä lapsettomuuttaan. Erityisesti lapsettomuuden kokemukseensa hän hakee tukea de Beauvoirilta (olkoonkin, että Mobergin kohdalla lapsettomuus ei ollut tietoinen valinta).

Beauvoirin valitsema vapaaehtoinen lapsettomuus on vielä edelleenkin jollakin tasolla vaikea aihe. Naisen päätösvalta oman kehonsa suhteen on ollut Åsa Mobergin sukupolven naisten tärkeimpiä taistelun kohteita mutta monet ovat nähneet Trump-aikauden olleen se lopullinen alkuunpaneva voima, joka synnytti Metoo-liikkeen.

Toisaalta tv-sarja The Handmaid's Tale on monen mielestä jo pelottavan lähellä omaa aikaamme. Ja näemme myös Suomessa kuinka tietyt tahot haluavat vetää naistenoikeuksia, muiden ihmisoikeuksien ohella, takaisin jonnekin kuvitteelliseen kulta-aikaan, joka oli kuitenkin kulta-aika lähinnä vain pienelle osalle yhteiskuntaa.

On siis aika kaivaa hyllyjen kätköistä feminismin perusteokset ja haudata harhakuva siitä, että olisimme jo perillä. Tarvitsemme edelleen Simonea ja Åsaa sekä kaikkia niitä nykyisiä ja tulevia feministejä, jotka uskaltavat puhua asioista niiden oikeilla nimillä.

Googlatkaa esimerkiksi ruotsalainen Stina Wollter - hänen keski-ikäisen naisen vartalolla tehdyt twerkkausvideonsa eivät ehkä ole yhtä syvääluotavia kuin de Beauvoirin ajatukset mutta ne aiheuttivat melkoisen mediamyrskyn. Tai lukekaa Clara Henryn "Ja jag har mens, hurså?" joka vielä vuonna 2015 sai monen kakomaan häkeltyneenä vaikka kirja käsittelee niinkin luonnollista ilmiötä kuin kuukautisia.

Jag undrar vem det var som tyckte att killar inte behöver kunna någonting om menstruation. Antagligen någon som tycker att mens är en tjejgrej som tjejer ska hålla för sig själva. (Clara Henry: Ja jag har mens, hurså?)

Fenimistisen hädän hetkellä kannattaa kääntää katseet tänne läntiseen naapurimaahan ja ottaa tukea sitä vahvasta feministisestä traditiosta, joka täältä löytyy.  Tai kuten rap-artisti Silvana Imam sen laittamattomasti sanoo: "Ey lyssna, vi måste bestämma oss nu, vi ska visa vart skåpet ska stå" (I min zon).

**
Åsa Moberg: Simone och jag. Tankar kring Simone de Beauvoir
Norstedts 1996

Helmet-lukuhaaste: 16. Kirjassa luetaan kirjaa

Kommentit

  1. En tiedä millä planeetalla elän, mutta oma lapsettomuuteni ei ole koskaan aiheuttanut minkään valtakunnan kysymystä, ei arvostelua eikä ongelmaa. Olen yli neljänkymmenen, joten tuskin tilanne tästä muuttukaan. Minusta koko nykyfeminismi on muutenkin outoa; eikö feminismi ole sitä, että hyväksytään kukin itsenään? Miksi tästä mies-nais-näkökulmasta on tehty joku sotajuttu? Mihin sillä pyritään? Mitä sillä yritetään ajaa takaa? Miehet hellan ja nyrkin väliin? Entä mikä niissä menkoissa on niin ihmeellistä? Kirjoitetaanko seuraava kirja paskalla käymisestä, vaiko onko se liian tasa-arvoista, kun kumpikin sukupuoli vessassa käy?
    Kaikella kunnioituksella myös Beauvoiria kohtaan, olen toki hänenkin teoksensa lukenut ja niistä aikoinani hyvinkin paljon pitänyt. Ruotsalainen äärifeminismi ei kuitenkaan mielestäni ole tavoittelemisen arvoinen asia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi, Anonyymi!

      Äärifeminismi tuntuu minustakin vieraalta mutta feminismiä on monen asteista ja joskus on ehkä mentävä sen äärilaidan kautta jotta saa muutoksia aikaan? Hyvin useinhan ongelmat ovat niin syvällä rakenteissa, että niitä on vaikea edes kuvitella saati kuvailla sanoin.

      Menkoista puheenollen, vasta nyt on tullut esille esimerkiksi että naishuippu-urheilijat kokevat kuukautiset ongelmallisena juuri sen takia, että niistä ei ole voinut puhua avoimesti. Valmentajilla (usein miehiä) ei ole tietoa koko asiasta. Kuitenkin kuukautiset saattavat vaikuttaa urheilusuoritukseen ja harjoitteluun ratkaisevalla tavalla.

      Olen tullut vuosien myötä siihen tulokseen, että näistä asioista on pidettävä ääntä, esimerkiksi silloin kun jonkun maan ulkoministeri tuo esille naisia alistavia kommenttejaan... Ja ääntä on pidettävä silläkin uhalla, että leimataan "äärifeministiksi". /Mari

      Poista
  2. Hyvä kirjoitus! Kiitos!

    Monesti äärihöyryt peittävät ärsyttävyydessään ne asialliset asiat, mistä feminismissä on kyse. Se on valitettavaa. Olen iloinen, että meilläkin Suomessa ollaan nyt pääsemässä keskusteluun rakenteista eikä vain listata 'pahoja miehiä' .

    Mainitset alussa elokuvan Nina Simonesta. Haluan kovasti nähdä sen. Kuuntelen Simonea lähes päivittäin, mahtava laulaja ja pianisti. Olen jostain myös lukenut hänen elämästään, jonka alku ei ollut niitä helpoimpia.

    Nyt kun vallalla ei ole kohtelias tapa puhua, saamme kuulla naisvastaisia mielipiteitä ja mölyjä, joita vielä jokin aika sitten olisi ymmärretty kätkeä sopimattomina.
    Toivon sivistyneempiä aikoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Marjatta! Asiaa olisi ollut enemmänkin mutta yritin tähän nyt tiivistää oman tarinani feministiksi kasvamisesta. Olen liittänyt sen paljolti siihen, että olen asunut Ruotsissa niin kauan mutta tulipa nyt mieleen, että saattaahan se johtua siitäkin että olen nyt itse iäkkäämpi. Joka tapauksessa, ihailen näitä vahvoja ruotsalaisnaisia jotka uskaltavat sanoa epämiellyttäviäkin totuuksia ja ryhtyä "hankaliksi", Suomessa saisi olla enemmänkin sellaista arkipäivän naisanarkismia! /Mari

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Se tunne kun vihdoinkin tiedät mitä huispaus tarkoittaa

Olen Harry Potterin suhteen todellinen väliinputoaja: kirjojen ilmestyessä olin jo pitkälti yli parikymppinen mutta toisaalta sain ensimmäisen lapseni myöhään joten pääsin tutustumaan Potterin maailmaan vasta nyt, kun lapseni on saavuttanut Potter-iän. Ja kyllä tätä on odotettukin! Näiden parinkymmenen vuoden ajan olen saanut todeta useammankin kerran, että Potterit ovat totisesti jo osa yleissivistystä.

Mikä sitten muka on estänyt minua lukemasta sarjaa aikaisemmin? Suurin syy on se, että fantasia ei kirjallisuudenlajina kiehdo minua ollenkaan. Ei edes silloin kun itse olin lapsi. Minulta ovat jääneet välistä kaikki lajin klassikot Narnia-sarjasta alkaen, Star Wars - elokuvista puhumattakaan. Lapsen kanssa lukiessa olen nyt saanut tutustua tähän minulle vieraaseen genreen - ja siitä olen iloinen!

Innostuksestani Potteriin kertonee se, että tämän sarjan ensimmäisen osan annoin lapselle joululahjaksi jo kolme vuotta sitten. Mutta silloin kuusivuotias lapseni keskeytti lukemisen - liia…

Felicia Feldt: Dödsbädden (2018)

Felicia Feldt kohautti muutama vuosi sitten tekemällä oikean äidinmurhan ja julkaisemalla kirjan, jossa paljasti äitinsä, lastenkasvatusgurun Anna Wahlgrenin omassa perheessään käyttämät kasvatusmetodit. Äidin ja tyttären välit eivät siitä parantuneet... Sittemmin Feldt on opiskellut uuteen ammattiin ja työskennellyt sairaanhoitajana mm. saattohoitokodissa. Tämän työn hedelmänä on syntynyt kirja Dödsbädden (Kuolinvuode).

Kirjan kertoja on omaperäisesti saattohoitokodin sänky, joka todistaa huoneessa viipyvien potilaiden viimeisiä hetkiä. Kirjan tapahtumat on sidottu yhteen ja samaan huoneeseen - kun yksi lähtee niin toinen saapuu. Potilaiden välillä sänky ja huone vain desinfioidaan.

Kirjan rakenne on novellimainen, jokainen huoneeseen saapuva esitellään etunimellä ja tarina etenee päivämäärien ja kellonaikojen tahdittamana. Huoneessa on välillä väkeä enemmänkin, varsinkin kun yksi kuolevista on mandealaista uskontoa harjoittava. Silloin saattohoitokodin käytävät ja ruokalan tilat tä…

Tukholman tunnelbana suosittelee

Hyvää Kirjaston päivää! Päivän kunniaksi sosiaalisessa mediassa vinkataan kirjoja hashtagilla #tuntematonlukee Helmet-lukuhaasteen kohtaan 26 eli kirja, jota näet sinulle tuntemattoman ihmisen lukevan. Tuohan ei nyt ole ongelma eikä mikään, ajattelin vielä haasteen nähtyäni. Katson vain tunnelbanassa mitä muut lukevat. Paitsi, että...

Kun muutin Tukholmaan vuonna 2000 tunnelbanassa luettiin todella paljon. Ja juuri silloin kaikki - siis todellakin KAIKKI - lukivat Mikael Niemen Populäärimusiikkia Vittulasta -kirjaa. Hieman myöhemmin tuli Stieg Larsson- ja Millennium-kausi.

Sitten tuli Metro-lehti ja kirjat saivat jäädä, kaikki lukivat uutta ilmaisjakelulehteä. Suurin murros koettiin kuitenkin kun älypuhelimet yleistyivät. Yhtäkkiä ei kukaan enää lukenut yhtään mitään vaan näpräilivät vain kännyköitänsä.

Mutta vuoden 2018 aikana huomasin, että jotain alkoi tapahtua. Kirjat alkoivat pikkuhiljaa ilmestyä taas tunnelbanaan!

Heti työvuoden aluettua aloinkin kirjaamaan näkemiäni kirjoja. E…

Carolina Setterwall: Toivotaan parasta (Låt oss hoppas på det bästa) (2018)

Jotkut kirjat on vain pakko lukea! Kun näin ensimmäisen jutun Carolina Setterwallin esikoiskirjasta Låt oss hoppas på det bästa (Toivotaan parasta) laitoin samantien varauksen kirjastoon. Kirja perustuu Setterwallin omaan elämään ja kokemukseen ja alkuasetelma on sydäntä raastava: eräänä aamuna kirjailija huomaa avopuolisonsa ja pienen vauvansa isän kuolleen äkillisesti yön aikana. Alkaa henkilökohtainen inferno, jota kirjailija purkaa kirjassaan lähes minuutin tarkkuudella, tuskallisen realistisesti.

Kirja on hyvin lähellä Tom Malmquistin pari vuotta sitten ilmestynyttä kirjaa Joka hetki olemme yhä elossa. Puolison äkillinen kuolema ja pieni lapsi on yhdistelmä, joka jo ajatuksena järkyttää. Mutta kaikesta selviää, siitä nämä molemmat kirjat ovat tärkeitä todistuskappaleita. Malmquist ja Setterwall kuljettavat lukijansa läpi kiirastulen kohti katharsista ja molemmissa tapauksissa suljin kirjan takakannen rauhallisin mielin.

Setterwallin tarinassa yksi pääteemoista on syyllisyys. Puo…

Helmikuun hiihtelyjä

Helmikuu mennä mätkähti niin nopeasti, että luettujen kirjojen listaan ei tullut kovinkaan monta merkintää. Kuukausi meni työn ja loppusuoralla olevan autokoulun parissa, lisäksi vielä hiihdettiin ystäväperheen kanssa. Lomareissulle mukaan ottamani kirjat pysyivät kassissa koko loman ajan...

Helmikuun ehdoton lukuhelmi oli J.K. Rowlingin Harry Potter -sarjan ensimmäinen osa, Viisasten kivi. Lapsi oli saanut kirjan joululahjaksi jo muutama vuosi sitten mutta aina kun yritimme aloittaa kirjan lukemisen, lapsi sanoi sen olevan liian pelottava. Mutta nyt 9-vuotiaana aika oli kypsä ja luimme kirjan ripeässä tahdissa. Omat iltalukemiseni jäivätkin sitten vähiin koska lapsi anoi aina muutamaa sivua lisää joten luimme suunnilleen siihen asti, että lukija nukahti.

Mutta nyt olemme siis vihdoinkin vihkiytyneitä Harry Potterin ja Tylypahkan maailmaan! Lapsi on jo tilannut seuraavan osan ja ensimmäisen elokuvankin olemme katsoneet. Elokuva olisi ollut hiukan liian jännä mutta koska olimme jo luk…