Siirry pääsisältöön

Tulkaa apuun, siskot! - Simone de Beauvoirista ja vähän muustakin feministisestä kirjallisuudesta


Tänä kesänä olen löytänyt striimauspalveluiden dokkaritarjonnan. Ja kaikki ne upeat naiset! Carrie Fisher, Whitney, Susan Sonntag, Ethel Rosenberg, Gloria Vanderbildt, Jane Fonda... Tällä hetkellä meltäni askarruttaa hiljattain näkemäni "What happened, Miss Simone". Nina Simonen elämä oli dramaattinen, suorastaan traaginen mutta Simonen elämästä kertovasta filmistä jää erityisesti mieleen Simonen kansalaisaktivismi ja rohkeus. Hänelle oli itsestäänselvää, että taiteilijan on otettava kantaa.

You can't help it. An artist's duty, as far as I'm concerned, is to reflect the times. (Nina Simone)

Mutta siirrytään välillä vuoteen 1987. Olin vastavalmistunut ylioppilas ja juuri muuttanut maalta kaupunkiin. Samaan syssyyn löysin kirjastosta Simone de Beavoirin teokset, jotka kyseenalaistivat koko siihen astisen käsitykseni naiseudesta. Tai itse asiassa en ollut edes ajatellut koko asiaa, olin vain mennyt virran mukana. Simone de Beauvoirin elämä ja kirjoitukset saivat kuitenkin nuoren naisen havahtumaan - eihän tämän tarvitsekaan mennä aina sen saman kaavan mukaan.

On ne naît pas femme, on le devient. (Simone de Bauvoir)

Olisiko sitten johtunut Simonen vaikutuksesta, että "vakiinnuin" myöhään ja sain ainokaisen lapseni hedelmällisyysiän viime hetkillä. No, uskon ehkä kuitenkin enemmän sattumaan vaikka de Beauvoir on toki saattanut vaikuttaa taustalla. Hän valitsi itse lapsettomuuden ja seisoi päätöksensä takana myös julkisesti. Sittemmin on tosin epäilty, että de Beauvoir olisi ehkä kuitenkin halunnut lapsen mutta luopui siitä haaveesta elämänkumppaninsa Sartren vuoksi. Näin väittää ainakin de Beauvoirin pitkäaikainen rakastaja Claude Lantzmann, jonka myös ruotsalainen kirjailija Åsa Moberg tapasi.

Ja kuka sitten on Åsa Moberg? Siirrytään jälleen ajassa eteenpäin, vuoteen 2000. Olen juuri muuttanut Tukholmaan ja aloittanut uuden elämän - uusi työ, uusi koti, uudet ystävät. Myöhemmin käy ilmi, että myös ajatukseni muuttuvat tai ainakin kirkastuvat. Ruotsissa on nimittäin vaikea olla ottamatta kantaa asiaan kuin asiaan, täällä "debateerataan" innokkaasti työpaikan fikatunneilla niin yksityiselämästä kuin yhteiskunnallisista ongelmistakin. Joten jos halusin olla mukana fikakeskusteluissa, oli hankittava mielipiteitä.

Huomasin pian, että Ruotsissa on vaikea elää olematta feministi. Olin kasvanut ja käynyt kouluni Suomessa, jossa naispresidentti ei ole enää mikään iso juttu mutta vasta Ruotsi opetti minulle mitä on elää tasa-arvoisessa yhteiskunnassa. Eihän Ruotsikaan tietenkään mikään paratiisi ole (täällä ei ole esimerksi vielä saatu kokea naispääministerikautta) mutta täällä ollaan monilla alueilla uskallettu mennä pidemmälle kuin Suomessa. Ja ennen kaikkea, täällä uskalletaan seistä oman ideologian takana.

Hyvin pian löysin myös kaikki ikoniset ruotsalaiset naiskirjailijat - Kerstin Thorvall, Birgitta Stenberg, Agneta Pleijel,  Åsa Moberg... Ja jo heti tänne muutettuani pääsin seuraamaan raivokasta keskustelua, jonka oli herättänyt Linda Skuggen ja Belinda Olssonin toimittama feministinen antologia "Fittstim". Se sisältää usean naiskirjoittajan kantaaottavia kirjoituksia  naiseudesta aiheinaan mm. raiskaus, anoreksia, naisjalkapallo, yksinhuoltajaäidit. Kirja mainitaan muuten edelleen keskusteluissa, 20 vuotta ilmestymisensä jälkeen.

Ruotsalaisen feminismikirjallisuuden klassikko on myös tämä nyt lukemani Åsa Mobergin kirja Simone de Beauvoirista, jossa hän kertoo omakohtaisesta suhteestaan ranskalaiseen feministifilosofiin. Moberg käy läpi omaa äitisuhdettaan, miessuhteitaan sekä lapsettomuuttaan. Erityisesti lapsettomuuden kokemukseensa hän hakee tukea de Beauvoirilta (olkoonkin, että Mobergin kohdalla lapsettomuus ei ollut tietoinen valinta).

Beauvoirin valitsema vapaaehtoinen lapsettomuus on vielä edelleenkin jollakin tasolla vaikea aihe. Naisen päätösvalta oman kehonsa suhteen on ollut Åsa Mobergin sukupolven naisten tärkeimpiä taistelun kohteita mutta monet ovat nähneet Trump-aikauden olleen se lopullinen alkuunpaneva voima, joka synnytti Metoo-liikkeen.

Toisaalta tv-sarja The Handmaid's Tale on monen mielestä jo pelottavan lähellä omaa aikaamme. Ja näemme myös Suomessa kuinka tietyt tahot haluavat vetää naistenoikeuksia, muiden ihmisoikeuksien ohella, takaisin jonnekin kuvitteelliseen kulta-aikaan, joka oli kuitenkin kulta-aika lähinnä vain pienelle osalle yhteiskuntaa.

On siis aika kaivaa hyllyjen kätköistä feminismin perusteokset ja haudata harhakuva siitä, että olisimme jo perillä. Tarvitsemme edelleen Simonea ja Åsaa sekä kaikkia niitä nykyisiä ja tulevia feministejä, jotka uskaltavat puhua asioista niiden oikeilla nimillä.

Googlatkaa esimerkiksi ruotsalainen Stina Wollter - hänen keski-ikäisen naisen vartalolla tehdyt twerkkausvideonsa eivät ehkä ole yhtä syvääluotavia kuin de Beauvoirin ajatukset mutta ne aiheuttivat melkoisen mediamyrskyn. Tai lukekaa Clara Henryn "Ja jag har mens, hurså?" joka vielä vuonna 2015 sai monen kakomaan häkeltyneenä vaikka kirja käsittelee niinkin luonnollista ilmiötä kuin kuukautisia.

Jag undrar vem det var som tyckte att killar inte behöver kunna någonting om menstruation. Antagligen någon som tycker att mens är en tjejgrej som tjejer ska hålla för sig själva. (Clara Henry: Ja jag har mens, hurså?)

Fenimistisen hädän hetkellä kannattaa kääntää katseet tänne läntiseen naapurimaahan ja ottaa tukea sitä vahvasta feministisestä traditiosta, joka täältä löytyy.  Tai kuten rap-artisti Silvana Imam sen laittamattomasti sanoo: "Ey lyssna, vi måste bestämma oss nu, vi ska visa vart skåpet ska stå" (I min zon).

**
Åsa Moberg: Simone och jag. Tankar kring Simone de Beauvoir
Norstedts 1996

Helmet-lukuhaaste: 16. Kirjassa luetaan kirjaa

Kommentit

  1. En tiedä millä planeetalla elän, mutta oma lapsettomuuteni ei ole koskaan aiheuttanut minkään valtakunnan kysymystä, ei arvostelua eikä ongelmaa. Olen yli neljänkymmenen, joten tuskin tilanne tästä muuttukaan. Minusta koko nykyfeminismi on muutenkin outoa; eikö feminismi ole sitä, että hyväksytään kukin itsenään? Miksi tästä mies-nais-näkökulmasta on tehty joku sotajuttu? Mihin sillä pyritään? Mitä sillä yritetään ajaa takaa? Miehet hellan ja nyrkin väliin? Entä mikä niissä menkoissa on niin ihmeellistä? Kirjoitetaanko seuraava kirja paskalla käymisestä, vaiko onko se liian tasa-arvoista, kun kumpikin sukupuoli vessassa käy?
    Kaikella kunnioituksella myös Beauvoiria kohtaan, olen toki hänenkin teoksensa lukenut ja niistä aikoinani hyvinkin paljon pitänyt. Ruotsalainen äärifeminismi ei kuitenkaan mielestäni ole tavoittelemisen arvoinen asia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi, Anonyymi!

      Äärifeminismi tuntuu minustakin vieraalta mutta feminismiä on monen asteista ja joskus on ehkä mentävä sen äärilaidan kautta jotta saa muutoksia aikaan? Hyvin useinhan ongelmat ovat niin syvällä rakenteissa, että niitä on vaikea edes kuvitella saati kuvailla sanoin.

      Menkoista puheenollen, vasta nyt on tullut esille esimerkiksi että naishuippu-urheilijat kokevat kuukautiset ongelmallisena juuri sen takia, että niistä ei ole voinut puhua avoimesti. Valmentajilla (usein miehiä) ei ole tietoa koko asiasta. Kuitenkin kuukautiset saattavat vaikuttaa urheilusuoritukseen ja harjoitteluun ratkaisevalla tavalla.

      Olen tullut vuosien myötä siihen tulokseen, että näistä asioista on pidettävä ääntä, esimerkiksi silloin kun jonkun maan ulkoministeri tuo esille naisia alistavia kommenttejaan... Ja ääntä on pidettävä silläkin uhalla, että leimataan "äärifeministiksi". /Mari

      Poista
  2. Hyvä kirjoitus! Kiitos!

    Monesti äärihöyryt peittävät ärsyttävyydessään ne asialliset asiat, mistä feminismissä on kyse. Se on valitettavaa. Olen iloinen, että meilläkin Suomessa ollaan nyt pääsemässä keskusteluun rakenteista eikä vain listata 'pahoja miehiä' .

    Mainitset alussa elokuvan Nina Simonesta. Haluan kovasti nähdä sen. Kuuntelen Simonea lähes päivittäin, mahtava laulaja ja pianisti. Olen jostain myös lukenut hänen elämästään, jonka alku ei ollut niitä helpoimpia.

    Nyt kun vallalla ei ole kohtelias tapa puhua, saamme kuulla naisvastaisia mielipiteitä ja mölyjä, joita vielä jokin aika sitten olisi ymmärretty kätkeä sopimattomina.
    Toivon sivistyneempiä aikoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Marjatta! Asiaa olisi ollut enemmänkin mutta yritin tähän nyt tiivistää oman tarinani feministiksi kasvamisesta. Olen liittänyt sen paljolti siihen, että olen asunut Ruotsissa niin kauan mutta tulipa nyt mieleen, että saattaahan se johtua siitäkin että olen nyt itse iäkkäämpi. Joka tapauksessa, ihailen näitä vahvoja ruotsalaisnaisia jotka uskaltavat sanoa epämiellyttäviäkin totuuksia ja ryhtyä "hankaliksi", Suomessa saisi olla enemmänkin sellaista arkipäivän naisanarkismia! /Mari

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mikael Persbrandt, Carl-Johan Vallgren: Så som jag minns det (2017)

Olipa rankka joulu tänä vuonna! Ainakin jos vietti sen Mikael Persbrandtin seurassa. Sain kirjastolta joululahjan kun kauan jonottamani kirja saapui juuri ennen joulunpyhiä ja kun kerran avasin kirjan niin se pitikin sitten lukea samaan syssyyn loppuun asti.

Mikael Persbrandt on esiintynyt iltalehtien lööpeissä viime vuosina sen verran usein, että minäkin tiesin miehen alkoholi- ja huumeongelmista. Mutta en tiedä mitä oikeastaan odotin kirjan lukemista aloittaessani. En edes välttämättä pidä hänestä näyttelijänä ja skandaalinkäryisistä paljastuksistakaan en välittäisi lukea. Mutta Persbrandtin tarina piti otteessaan ja liikutti, kaikessa karmeudessaan.

Tarina alkaa Jakobsbergin lähiöstä Tukholman kupeesta, jossa Mikael syntyy nuoren isän ja vielä nuoremman äidin ainokaiseksi. Isä häipyy kuvioista varhaisessa vaiheessa, vaikka satunnainen yhteys säilyykin. Äiti ryhtyy opiskelemaan taidetta, miesystävät vaihtuvat ja nuori Mikael itsenäistyy varhain.

Koulu ei suju kovinkaan hyvin mutta …

Seili - sielujen saari

Hän ajattelee, miten paljon tietoa saarelle on säilötty. Ei pelkästään penkkeihin hänen ympärillään, seiniin, kallioihin, Fyyrin tienoille, vaan kaikkialle. Puihin. Tyttökalliolle, joka on mustunut yöllisten nuotioiden jäljiltä. Koko saarelle, maahan. (...)

Teimme tyttären kanssa loppukesän viimeisen lomareissun Turkuun. Reissusta tuli puolivahingossa teemaltaan varsin kirjallinen - kävimme ensimmäisenä päivänä Naantalin Muumimaailmassa ja toisena reissupäivänä Seilin saarella, joka on ollut kovasti esillä viime vuosien suomalaisessa kirjallisuudessa. Siinä välissä ehdimme myös nähdä juuri ensi-iltaan tulleen Mari Rantasilan ohjaaman Puluboin ja Ponin leffan, joka perustuu Veera Salmen kirjoihin.

Olin juuri ennen matkaa lukenut Johanna Holmströmin Sielujen saaren ja mielessä liikkuivat vielä tuoreena romaanin naiset ja heidän kohtalonsa. Matkasinkin Seiliin kuin myyttiselle tarujen saarelle ja osittain odotukseni täyttyivät.


Seiliin pääsee kätevästi Turusta kesällä päivittäin kulkeval…

Yösyöttö

Tukholmassa ei usein pääse katsomaan uusia suomalaisia filmejä mutta joskus onnistaa. Tavalliseen ohjelmistoon suomalaiselokuvat eksyvät tuskin koskaan ja tämä Yösyöttö-filmikin kuuluu elokuvateatteri Zitan ja Suomi-Instituutin yhteiseen Ny finsk film -satsaukseen. Lisähaasteen tuo myös se, että ruotsalaismedia ei noteeraa suomalaiskulttuuria millään tavoin joten täytyy olla tarkkana jos aikoo saada lipun. En vieläkään ole toipunut siitä järkytyksestä kun sain tietää Katri-Helenan konsertista Berwaldhallenissa vasta kun konsertti oli loppuunmyyty vihoviimeistä paikkaa myöten...

Olen lukenut Eve Hietamiehen koko Pasas-sarjan, viimeksi uusimman Hammaskeijun. Hietamies kirjoittaa hauskaa tilannekomiikkaa, vaikkakin hän mielestäni turhaan peittää vakavamman aineksen huumorin alle. Kirjoissa Pasasten perhearki on melkoista kohellusta ja välillä kirjailijan rima on harmittavan matalalla. Olikin jännä nähdä miten Hietamiehen rönsyilevä tyyli pusertuu elokuvan 90 minuuttiin.

Yösyöttö-elokuva…