Siirry pääsisältöön

Tulkaa apuun, siskot! - Simone de Beauvoirista ja vähän muustakin feministisestä kirjallisuudesta


Tänä kesänä olen löytänyt striimauspalveluiden dokkaritarjonnan. Ja kaikki ne upeat naiset! Carrie Fisher, Whitney, Susan Sonntag, Ethel Rosenberg, Gloria Vanderbildt, Jane Fonda... Tällä hetkellä meltäni askarruttaa hiljattain näkemäni "What happened, Miss Simone". Nina Simonen elämä oli dramaattinen, suorastaan traaginen mutta Simonen elämästä kertovasta filmistä jää erityisesti mieleen Simonen kansalaisaktivismi ja rohkeus. Hänelle oli itsestäänselvää, että taiteilijan on otettava kantaa.

You can't help it. An artist's duty, as far as I'm concerned, is to reflect the times. (Nina Simone)

Mutta siirrytään välillä vuoteen 1987. Olin vastavalmistunut ylioppilas ja juuri muuttanut maalta kaupunkiin. Samaan syssyyn löysin kirjastosta Simone de Beavoirin teokset, jotka kyseenalaistivat koko siihen astisen käsitykseni naiseudesta. Tai itse asiassa en ollut edes ajatellut koko asiaa, olin vain mennyt virran mukana. Simone de Beauvoirin elämä ja kirjoitukset saivat kuitenkin nuoren naisen havahtumaan - eihän tämän tarvitsekaan mennä aina sen saman kaavan mukaan.

On ne naît pas femme, on le devient. (Simone de Bauvoir)

Olisiko sitten johtunut Simonen vaikutuksesta, että "vakiinnuin" myöhään ja sain ainokaisen lapseni hedelmällisyysiän viime hetkillä. No, uskon ehkä kuitenkin enemmän sattumaan vaikka de Beauvoir on toki saattanut vaikuttaa taustalla. Hän valitsi itse lapsettomuuden ja seisoi päätöksensä takana myös julkisesti. Sittemmin on tosin epäilty, että de Beauvoir olisi ehkä kuitenkin halunnut lapsen mutta luopui siitä haaveesta elämänkumppaninsa Sartren vuoksi. Näin väittää ainakin de Beauvoirin pitkäaikainen rakastaja Claude Lantzmann, jonka myös ruotsalainen kirjailija Åsa Moberg tapasi.

Ja kuka sitten on Åsa Moberg? Siirrytään jälleen ajassa eteenpäin, vuoteen 2000. Olen juuri muuttanut Tukholmaan ja aloittanut uuden elämän - uusi työ, uusi koti, uudet ystävät. Myöhemmin käy ilmi, että myös ajatukseni muuttuvat tai ainakin kirkastuvat. Ruotsissa on nimittäin vaikea olla ottamatta kantaa asiaan kuin asiaan, täällä "debateerataan" innokkaasti työpaikan fikatunneilla niin yksityiselämästä kuin yhteiskunnallisista ongelmistakin. Joten jos halusin olla mukana fikakeskusteluissa, oli hankittava mielipiteitä.

Huomasin pian, että Ruotsissa on vaikea elää olematta feministi. Olin kasvanut ja käynyt kouluni Suomessa, jossa naispresidentti ei ole enää mikään iso juttu mutta vasta Ruotsi opetti minulle mitä on elää tasa-arvoisessa yhteiskunnassa. Eihän Ruotsikaan tietenkään mikään paratiisi ole (täällä ei ole esimerksi vielä saatu kokea naispääministerikautta) mutta täällä ollaan monilla alueilla uskallettu mennä pidemmälle kuin Suomessa. Ja ennen kaikkea, täällä uskalletaan seistä oman ideologian takana.

Hyvin pian löysin myös kaikki ikoniset ruotsalaiset naiskirjailijat - Kerstin Thorvall, Birgitta Stenberg, Agneta Pleijel,  Åsa Moberg... Ja jo heti tänne muutettuani pääsin seuraamaan raivokasta keskustelua, jonka oli herättänyt Linda Skuggen ja Belinda Olssonin toimittama feministinen antologia "Fittstim". Se sisältää usean naiskirjoittajan kantaaottavia kirjoituksia  naiseudesta aiheinaan mm. raiskaus, anoreksia, naisjalkapallo, yksinhuoltajaäidit. Kirja mainitaan muuten edelleen keskusteluissa, 20 vuotta ilmestymisensä jälkeen.

Ruotsalaisen feminismikirjallisuuden klassikko on myös tämä nyt lukemani Åsa Mobergin kirja Simone de Beauvoirista, jossa hän kertoo omakohtaisesta suhteestaan ranskalaiseen feministifilosofiin. Moberg käy läpi omaa äitisuhdettaan, miessuhteitaan sekä lapsettomuuttaan. Erityisesti lapsettomuuden kokemukseensa hän hakee tukea de Beauvoirilta (olkoonkin, että Mobergin kohdalla lapsettomuus ei ollut tietoinen valinta).

Beauvoirin valitsema vapaaehtoinen lapsettomuus on vielä edelleenkin jollakin tasolla vaikea aihe. Naisen päätösvalta oman kehonsa suhteen on ollut Åsa Mobergin sukupolven naisten tärkeimpiä taistelun kohteita mutta monet ovat nähneet Trump-aikauden olleen se lopullinen alkuunpaneva voima, joka synnytti Metoo-liikkeen.

Toisaalta tv-sarja The Handmaid's Tale on monen mielestä jo pelottavan lähellä omaa aikaamme. Ja näemme myös Suomessa kuinka tietyt tahot haluavat vetää naistenoikeuksia, muiden ihmisoikeuksien ohella, takaisin jonnekin kuvitteelliseen kulta-aikaan, joka oli kuitenkin kulta-aika lähinnä vain pienelle osalle yhteiskuntaa.

On siis aika kaivaa hyllyjen kätköistä feminismin perusteokset ja haudata harhakuva siitä, että olisimme jo perillä. Tarvitsemme edelleen Simonea ja Åsaa sekä kaikkia niitä nykyisiä ja tulevia feministejä, jotka uskaltavat puhua asioista niiden oikeilla nimillä.

Googlatkaa esimerkiksi ruotsalainen Stina Wollter - hänen keski-ikäisen naisen vartalolla tehdyt twerkkausvideonsa eivät ehkä ole yhtä syvääluotavia kuin de Beauvoirin ajatukset mutta ne aiheuttivat melkoisen mediamyrskyn. Tai lukekaa Clara Henryn "Ja jag har mens, hurså?" joka vielä vuonna 2015 sai monen kakomaan häkeltyneenä vaikka kirja käsittelee niinkin luonnollista ilmiötä kuin kuukautisia.

Jag undrar vem det var som tyckte att killar inte behöver kunna någonting om menstruation. Antagligen någon som tycker att mens är en tjejgrej som tjejer ska hålla för sig själva. (Clara Henry: Ja jag har mens, hurså?)

Fenimistisen hädän hetkellä kannattaa kääntää katseet tänne läntiseen naapurimaahan ja ottaa tukea sitä vahvasta feministisestä traditiosta, joka täältä löytyy.  Tai kuten rap-artisti Silvana Imam sen laittamattomasti sanoo: "Ey lyssna, vi måste bestämma oss nu, vi ska visa vart skåpet ska stå" (I min zon).

**
Åsa Moberg: Simone och jag. Tankar kring Simone de Beauvoir
Norstedts 1996

Helmet-lukuhaaste: 16. Kirjassa luetaan kirjaa

Kommentit

  1. En tiedä millä planeetalla elän, mutta oma lapsettomuuteni ei ole koskaan aiheuttanut minkään valtakunnan kysymystä, ei arvostelua eikä ongelmaa. Olen yli neljänkymmenen, joten tuskin tilanne tästä muuttukaan. Minusta koko nykyfeminismi on muutenkin outoa; eikö feminismi ole sitä, että hyväksytään kukin itsenään? Miksi tästä mies-nais-näkökulmasta on tehty joku sotajuttu? Mihin sillä pyritään? Mitä sillä yritetään ajaa takaa? Miehet hellan ja nyrkin väliin? Entä mikä niissä menkoissa on niin ihmeellistä? Kirjoitetaanko seuraava kirja paskalla käymisestä, vaiko onko se liian tasa-arvoista, kun kumpikin sukupuoli vessassa käy?
    Kaikella kunnioituksella myös Beauvoiria kohtaan, olen toki hänenkin teoksensa lukenut ja niistä aikoinani hyvinkin paljon pitänyt. Ruotsalainen äärifeminismi ei kuitenkaan mielestäni ole tavoittelemisen arvoinen asia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi, Anonyymi!

      Äärifeminismi tuntuu minustakin vieraalta mutta feminismiä on monen asteista ja joskus on ehkä mentävä sen äärilaidan kautta jotta saa muutoksia aikaan? Hyvin useinhan ongelmat ovat niin syvällä rakenteissa, että niitä on vaikea edes kuvitella saati kuvailla sanoin.

      Menkoista puheenollen, vasta nyt on tullut esille esimerkiksi että naishuippu-urheilijat kokevat kuukautiset ongelmallisena juuri sen takia, että niistä ei ole voinut puhua avoimesti. Valmentajilla (usein miehiä) ei ole tietoa koko asiasta. Kuitenkin kuukautiset saattavat vaikuttaa urheilusuoritukseen ja harjoitteluun ratkaisevalla tavalla.

      Olen tullut vuosien myötä siihen tulokseen, että näistä asioista on pidettävä ääntä, esimerkiksi silloin kun jonkun maan ulkoministeri tuo esille naisia alistavia kommenttejaan... Ja ääntä on pidettävä silläkin uhalla, että leimataan "äärifeministiksi". /Mari

      Poista
  2. Hyvä kirjoitus! Kiitos!

    Monesti äärihöyryt peittävät ärsyttävyydessään ne asialliset asiat, mistä feminismissä on kyse. Se on valitettavaa. Olen iloinen, että meilläkin Suomessa ollaan nyt pääsemässä keskusteluun rakenteista eikä vain listata 'pahoja miehiä' .

    Mainitset alussa elokuvan Nina Simonesta. Haluan kovasti nähdä sen. Kuuntelen Simonea lähes päivittäin, mahtava laulaja ja pianisti. Olen jostain myös lukenut hänen elämästään, jonka alku ei ollut niitä helpoimpia.

    Nyt kun vallalla ei ole kohtelias tapa puhua, saamme kuulla naisvastaisia mielipiteitä ja mölyjä, joita vielä jokin aika sitten olisi ymmärretty kätkeä sopimattomina.
    Toivon sivistyneempiä aikoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Marjatta! Asiaa olisi ollut enemmänkin mutta yritin tähän nyt tiivistää oman tarinani feministiksi kasvamisesta. Olen liittänyt sen paljolti siihen, että olen asunut Ruotsissa niin kauan mutta tulipa nyt mieleen, että saattaahan se johtua siitäkin että olen nyt itse iäkkäämpi. Joka tapauksessa, ihailen näitä vahvoja ruotsalaisnaisia jotka uskaltavat sanoa epämiellyttäviäkin totuuksia ja ryhtyä "hankaliksi", Suomessa saisi olla enemmänkin sellaista arkipäivän naisanarkismia! /Mari

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mrs Orwellin näkymätön elämä - eli miten häivytetään nainen historiankirjoista

 Käytiin teinin kanssa hiihtolomalla Lontoossa. Hiihtämään ei sentään päästy, lomasta tuli enemmänkin kevätloma. Mutta olipa hienot neljä päivää, taas. Se kaupunki ei petä vierailijoitaan eivätkä varsinkaan sen asukkaat! Saatiin nauttia jälleen kerran lontoolaisesta asiakaspalvelusta ja smalltalkata ihan sielumme kyllyydestä.  Mikä siinä muuten onkin, että me täällä Pohjolassa niin ihannoimme tätä kasvotonta itsepalvelukulttuuria? Onhan se edullista ja tehokasta, mutta olemme kyllä onnistuneet tehokkaasti eliminoimaan myös kaiken inhimillisen ja kaikki hauskat ja yllättävät kohtaamiset. Siis kaiken sen elämänsuolan!  Mutta nyt asiaan...  ** Kirjallisena seuranani Lontooseen matkusti Anna Funder teoksellaan "Wifedom". Kävin ennen matkallelähtöä aika kovaa jaakobinpainia itseni kanssa, sillä oikeasti olisin halunnut ottaa mukaan ainakin viisi eri kirjaa. Mutta järki voitti, yhden kirjan taktiikalla lähdin matkaan ja se toimi hyvin. Kirja oli tarpeeksi hyvä ja tarpeeksi mielenki

Klassikkohaaste 18 - Erich Kästner: Tuuliajolla Berliinissä

  Olen parin viime vuoden aikana tutustunut oikein urakalla saksalaisin klassikoihin. Kiitos siitä kuuluu sattumanvaraiselle neronleimaukselleni, jonka johdosta aloin opiskella yliopistolla  saksan kieltä ja kulttuuria. Ja mitä klassikkoja sieltä onkaan pulpahtanut esiin! Vaikkapa nyt tämä Erich Kästnerin Fabian vuodelta 1931. Täytyy myöntää, että kirjallisuuskurssimme alkaessa Kästnerin teos oli se, jota ehkä kaikkein vähiten odotin. Olihan siellä tarjolla myös Mannia ja Kafkaa. Mutta kurssin lopussa se kirja, joka sitten kuitenkin eniten jäi päätäni vaivaamaan, oli juuri Fabian. Laitetaanpa tähän heti alkuun hyvät uutiset: kirja on suomennettu viime vuonna, joten jos tämän postaukseni jälkeen haluaa tutustua kirjaan tarkemmin siihen löytyy Vesa Tapio Valon tuore (ja hyvä!) suomennos vuodelta 2023 (Aviador). Suomeksi kirja on saanut tarinaa hyvin kuvaavan nimen "Tuuliajolla Berliinissä".  Jakob Fabian on kolmekymppinen kirjallisuustieteilijä, joka elättää itsensä erilaisilla

Kirjavuosi 2023: vanhoja tuttuja, uusia yllätyksiä ja vähän äänikirjojakin!

  Jokohan sitä uskaltaisi summata kirjavuoden 2023 hitit ja hudit? Paljon on tullut luettua, peräti 79 kirjaa ja melkein 20 000 sivua ja joukkoon mahtuu jos jonkinlaista. Tapani mukaan luen erittäin vähän uusia kirjoja, tulen yleensä noin 5-15 vuotta perässä, joten jos haluatte kuulla näkemyksiäni tänä vuonna ilmestyneistä kirjoista kannattaa jäädä seuraamaan tulevien vuosien blogikirjoituksiani... Vuoden rakas jälleennäkeminen on Linda Jakobsonin Kiinaa käsittelevä kirja ' Mureneva muuri ' (Kirjayhtymä 1988). Minulla oli vuosituhannen vaihtuessa jonkinlainen Kiina-kuume, joka tosin lauhtui heti kun pääsin käymään Pekingissä (never again...). Mutta Kiina kiehtoo edelleen maana ja kulttuurina, vaikkakin mieluiten näin turvallisen välimatkan päästä. Jakobsonin kirja on todella sekä viihdyttävä että paljon tietoa antava perusopus, joka kannattaa näköjään pitää visusti hyllyssä jatkossakin. Vuoden hauskin kirja - ja tässä tapauksessa arvaan kirjan olleen myös hauskin kirja kirjoi

Kun Suomen lapset lähtivät Ruotsiin - Anna Takanen: Sinä olet suruni

Tänään 15. joulukuuta on kulunut 80 vuotta ensimmäisen suomalaisia sotalapsia Tukholmaan kuljettaneen laivan lähdöstä. Ruotsiin lähti kaikkiaan sotaa pakoon  noin 70 000 lasta ja melkein neljäsosa heistä jäi palaamatta. Näihin lukuihin  mahtuu traagisia tarinoita, joita on kipuiltu sekä Suomessa että täällä Ruotsissa. Eikä asiasta ole sen kummemmin puhuttu, kummassakaan maassa. Yksi Ruotsiin jääneistä lapsista oli Anna Takasen Timo-isä, jonka tarinan Takanen on nyt kirjoittanut kirjaksi "Sörjen som blev". Mutta kirja ei ole pelkästään sotalapsen tarina sillä 80 vuoden takainen tragedia vaikuttaa monen perheen elämään edelleen. Takanen sanoo, että sotalapsen traumasta selviämiseen menee neljä sukupolvea. Tässä yhtälössä hän laskee itsensä kolmanneksi sukupolveksi. Anna Takanen eli lapsuutensa oudossa välitilassa. Hän oli syntynyt Ruotsissa ja puhui ruotsia, mutta sukunimensä vuoksi hänet luokiteltiin suomalaiseksi. Koulussa häntä kiusattiin juuri suomalaisuutensa takia

Kirjabloggaajien joulukalenteri: 3. luukku - Talvirakkautta ja lahjakirjavinkki!

  Tervetuloa avaamaan kirjabloggaajien joulukalenterin kolmas luukku! Eilinen luukku avautui  Amman kirjablogissa  ja huomisen eli neljännen luukun avaa  Hemulin kirjahylly . Tänä vuonna joulukalenterin kokoamisesta ja visuaalisesta ilmeestä vastaa  Yöpöydän kirjat -blogi . Nyt kun muistelen näitä aikaisempia joulukalentereita niin olen aika monena vuotena tuonut teidät tänne Tukholmaan. Ja se ei ole mikään ihme, sillä tämä nykyinen kotikaupunkini on minulle joulukaupunkien ykkönen. Muistan tarkasti sen hetken kun rakastuin Tukholmaan. Se tapahtui vasta kun olin asunut täällä jo parisen vuotta. Olin itse asiassa aika skeptinen koko kaupunkia kohtaan, olinhan täällä vain muutaman kuukauden töissä ja sitten oli tarkoitus muuttaa takaisin "kotiin", eli Helsinkiin. Mutta elämä tunnetusti yllättää ja muutaman kuukauden mittainen pestini vakinaistui, nyt jo 23 vuoden ajaksi. Olin aluksi erittäin hämmentynyt - eihän minun tänne pitänyt jäädä! Kunnes eräs viisas ja vanhempi ruotsinsu