Tulkaa apuun, siskot! - Simone de Beauvoirista ja vähän muustakin feministisestä kirjallisuudesta

Tänä kesänä olen löytänyt striimauspalveluiden dokkaritarjonnan. Ja kaikki ne upeat naiset! Carrie Fisher, Whitney, Susan Sonntag, Ethel Rosenberg, Gloria Vanderbildt, Jane Fonda... Tällä hetkellä meltäni askarruttaa hiljattain näkemäni "What happened, Miss Simone". Nina Simonen elämä oli dramaattinen, suorastaan traaginen mutta Simonen elämästä kertovasta filmistä jää erityisesti mieleen Simonen kansalaisaktivismi ja rohkeus. Hänelle oli itsestäänselvää, että taiteilijan on otettava kantaa.

You can't help it. An artist's duty, as far as I'm concerned, is to reflect the times. (Nina Simone)

Mutta siirrytään välillä vuoteen 1987. Olin vastavalmistunut ylioppilas ja juuri muuttanut maalta kaupunkiin. Samaan syssyyn löysin kirjastosta Simone de Beavoirin teokset, jotka kyseenalaistivat koko siihen astisen käsitykseni naiseudesta. Tai itse asiassa en ollut edes ajatellut koko asiaa, olin vain mennyt virran mukana. Simone de Beauvoirin elämä ja kirjoitukset saivat kuitenkin nuoren naisen havahtumaan - eihän tämän tarvitsekaan mennä aina sen saman kaavan mukaan.

On ne naît pas femme, on le devient. (Simone de Bauvoir)

Olisiko sitten johtunut Simonen vaikutuksesta, että "vakiinnuin" myöhään ja sain ainokaisen lapseni hedelmällisyysiän viime hetkillä. No, uskon ehkä kuitenkin enemmän sattumaan vaikka de Beauvoir on toki saattanut vaikuttaa taustalla. Hän valitsi itse lapsettomuuden ja seisoi päätöksensä takana myös julkisesti. Sittemmin on tosin epäilty, että de Beauvoir olisi ehkä kuitenkin halunnut lapsen mutta luopui siitä haaveesta elämänkumppaninsa Sartren vuoksi. Näin väittää ainakin de Beauvoirin pitkäaikainen rakastaja Claude Lantzmann, jonka myös ruotsalainen kirjailija Åsa Moberg tapasi.

Ja kuka sitten on Åsa Moberg? Siirrytään jälleen ajassa eteenpäin, vuoteen 2000. Olen juuri muuttanut Tukholmaan ja aloittanut uuden elämän - uusi työ, uusi koti, uudet ystävät. Myöhemmin käy ilmi, että myös ajatukseni muuttuvat tai ainakin kirkastuvat. Ruotsissa on nimittäin vaikea olla ottamatta kantaa asiaan kuin asiaan, täällä "debateerataan" innokkaasti työpaikan fikatunneilla niin yksityiselämästä kuin yhteiskunnallisista ongelmistakin. Joten jos halusin olla mukana fikakeskusteluissa, oli hankittava mielipiteitä.

Huomasin pian, että Ruotsissa on vaikea elää olematta feministi. Olin kasvanut ja käynyt kouluni Suomessa, jossa naispresidentti ei ole enää mikään iso juttu mutta vasta Ruotsi opetti minulle mitä on elää tasa-arvoisessa yhteiskunnassa. Eihän Ruotsikaan tietenkään mikään paratiisi ole (täällä ei ole esimerksi vielä saatu kokea naispääministerikautta) mutta täällä ollaan monilla alueilla uskallettu mennä pidemmälle kuin Suomessa. Ja ennen kaikkea, täällä uskalletaan seistä oman ideologian takana.

Hyvin pian löysin myös kaikki ikoniset ruotsalaiset naiskirjailijat - Kerstin Thorvall, Birgitta Stenberg, Agneta Pleijel,  Åsa Moberg... Ja jo heti tänne muutettuani pääsin seuraamaan raivokasta keskustelua, jonka oli herättänyt Linda Skuggen ja Belinda Olssonin toimittama feministinen antologia "Fittstim". Se sisältää usean naiskirjoittajan kantaaottavia kirjoituksia  naiseudesta aiheinaan mm. raiskaus, anoreksia, naisjalkapallo, yksinhuoltajaäidit. Kirja mainitaan muuten edelleen keskusteluissa, 20 vuotta ilmestymisensä jälkeen.

Ruotsalaisen feminismikirjallisuuden klassikko on myös tämä nyt lukemani Åsa Mobergin kirja Simone de Beauvoirista, jossa hän kertoo omakohtaisesta suhteestaan ranskalaiseen feministifilosofiin. Moberg käy läpi omaa äitisuhdettaan, miessuhteitaan sekä lapsettomuuttaan. Erityisesti lapsettomuuden kokemukseensa hän hakee tukea de Beauvoirilta (olkoonkin, että Mobergin kohdalla lapsettomuus ei ollut tietoinen valinta).

Beauvoirin valitsema vapaaehtoinen lapsettomuus on vielä edelleenkin jollakin tasolla vaikea aihe. Naisen päätösvalta oman kehonsa suhteen on ollut Åsa Mobergin sukupolven naisten tärkeimpiä taistelun kohteita mutta monet ovat nähneet Trump-aikauden olleen se lopullinen alkuunpaneva voima, joka synnytti Metoo-liikkeen.

Toisaalta tv-sarja The Handmaid's Tale on monen mielestä jo pelottavan lähellä omaa aikaamme. Ja näemme myös Suomessa kuinka tietyt tahot haluavat vetää naistenoikeuksia, muiden ihmisoikeuksien ohella, takaisin jonnekin kuvitteelliseen kulta-aikaan, joka oli kuitenkin kulta-aika lähinnä vain pienelle osalle yhteiskuntaa.

On siis aika kaivaa hyllyjen kätköistä feminismin perusteokset ja haudata harhakuva siitä, että olisimme jo perillä. Tarvitsemme edelleen Simonea ja Åsaa sekä kaikkia niitä nykyisiä ja tulevia feministejä, jotka uskaltavat puhua asioista niiden oikeilla nimillä.

Googlatkaa esimerkiksi ruotsalainen Stina Wollter - hänen keski-ikäisen naisen vartalolla tehdyt twerkkausvideonsa eivät ehkä ole yhtä syvääluotavia kuin de Beauvoirin ajatukset mutta ne aiheuttivat melkoisen mediamyrskyn. Tai lukekaa Clara Henryn "Ja jag har mens, hurså?" joka vielä vuonna 2015 sai monen kakomaan häkeltyneenä vaikka kirja käsittelee niinkin luonnollista ilmiötä kuin kuukautisia.

Jag undrar vem det var som tyckte att killar inte behöver kunna någonting om menstruation. Antagligen någon som tycker att mens är en tjejgrej som tjejer ska hålla för sig själva. (Clara Henry: Ja jag har mens, hurså?)

Fenimistisen hädän hetkellä kannattaa kääntää katseet tänne läntiseen naapurimaahan ja ottaa tukea sitä vahvasta feministisestä traditiosta, joka täältä löytyy.  Tai kuten rap-artisti Silvana Imam sen laittamattomasti sanoo: "Ey lyssna, vi måste bestämma oss nu, vi ska visa vart skåpet ska stå" (I min zon).

**
Åsa Moberg: Simone och jag. Tankar kring Simone de Beauvoir
Norstedts 1996

Helmet-lukuhaaste: 16. Kirjassa luetaan kirjaa