Siirry pääsisältöön

Hyvä on hiihtäjän hiihdellä - ja kuinka vanha kirja sai uuden elämän

 

Nyt on meillä täällä Tukholmassakin ihan oikea talvi! Kävin aamupäivällä hiihtämässä ja laturaivosta ei ollut tietoakaan sillä kaikki olivat vain niin onnellisia, että vihdoinkin päästään hiihtämään. Ja itsekin vedin jo ihan tyylikkäästi, vaikkakin varsin rauhalliseen tahtiin. Talvinen metsä on maagisen kaunis!

Menneellä viikolla tuli kaksi uutta suru-uutista: kaksi Ruotsin kirjalliseen eliittiin kuulunutta hahmoa on kuollut koronaan. Lars Norén on Strindbergin jälkeisen ajan arvostetuin näytelmäkirjailija täällä Ruotsissa. Hänet tunnettiin taiteensa suhteen ehdottomana ja julkaistujen päiväkirjojen ansiosta myös teräväkielisenä kirjoittajana. Mutta päiväkirjoista käy myös ilmi kuinka omistautunut hän oli sekä lapsilleen että ystävilleen.

Norén ei kirjoittanut mitään humoristisia näytelmiä vaan syväluotaavaa psykologista draamaa. Ruotsissa on jopa käsite "Norén-joulu" (vastakohtana Fanny&Alexander-joululle), joka tarkoittaa joulunviettoa rankkojen riitojen, ahdistuksen ja itkevien lapsien ympäröimänä. Norén itse kertoi kuitenkin rakastavansa joulua.

Annette Kullenberg omisti terävän kynän hänkin ja luin säännöllisesti hänen Aftonbladet-lehdessä julkaistuja kolumnejaan. Muistan hyvin usein ajatelleeni, että onpa hienoa, että joku uskaltaa sanoa asiat niin kuin ne ovat ja useimmiten olin samaa mieltä Kullenbergin kanssa. Mutta kaikella on rajansa - erään kerran Kullenberg kirjoitti  tyypilliseen terävään tyyliinsä prinsessa Madeleinesta ja suuttui sydänjuuriaan myöten, kun kirjoitusta oli toimituksessa muutettu ilman hänen lupaansa. Kullenberg jätti työnsä Aftonbladetissa ja muutti sittemmin Portugaliin, jossa hän myös kuoli.

Lueskelin viime viikolla kirjahyllyn siivouksen yhteydessä löytynyttä Yrsa Steniuksen Valta ja naiseus -kirjaa vuodelta 1993. Epäilin, että kannattaako tätä enää säilyttää mutta sitten luin kirjan loppuun ja yhtäkkiä muistin miksi kirja oli ollut minulle aikoinaan niin tärkeä.

Kirjan nimi ohjaa aika lailla harhaan. Maailmoja syleilevä otsake ei valmista lukijaa sille intiimille ja yksityiselle matkalle, jonne Stenius lopulta kuljettaa mukanaan. Hän käsittelee kirjan alussa vallan ja narsismin yhteyttä, mistä toteaa myös itsekin olevansa hyvä esimerkki. Ja todellinen herätys oli, kun hän joutui valtapelin nappulaksi toimiessaan Aftonbladetin päätoimittajana. Pelissä oli mukana myös Steniuksen silloinen rakastettu, perheellinen mies.

Stenius jättää työnsä ja joutuu yhtäkkiä tyhjän päälle. Hänen mielensä särkyy ja hän joutuu sairaalahoitoon usemman kuukauden ajaksi. Tästä lähtee etenemään sisänen prosessi, jonka tulos on juuri tämä kirja, Makten och kvinnligheten,

Stenius tarkastelee naiseuttaan käyttäen peilinään Simone de Beauvoiria ja huomaa tulleensa petetyksi. Hänhän oli lukenut Beauvoirinsa aivan väärin! 

Simone de Beauvoir uppmuntrade inte mitt kvinnliga självförtroende, så som jag alltid har påstått. Nej, hon stimulerade mitt personliga självförtroende trots att jag var kvinna.

Nyt vanhemmassa iässä hän tunnistaa sekä de Beauvoirissa että itsessään androgyynin naisen, joka kieltää naiseutensa. Sellaisen naisen elämään ei kuulu aviolitto ja lapset. Stenius itse oli ajautunut kerta toisensa jälkeen ns. toisen naisen rooliin. Ja kun hän kaksi kertaa tuli raskaaksi, hän teki molemmilla kerroilla abortin. Kysymys kuuluu, jäikö myös de Beauvoir tahtomattaan lapsettomaksi? (Näin epäilee myös esimerkiksi ruotsalaiskirjailija Åsa Moberg.)

Stenius ei säästele itseään tässä kirjassa. Mutta hän tekee itseruoskinnastaan osan yleisempää naishistoriaa vetämällä mukaan ruotsalaisen Victoria Benedictssonin ja jo mainitun Simone de Beauvoirin. Stenius pystyy sijoittamaan oman kohtalonsa osaksi kirjallisuushistoriaa ja näin tekemään siitä ehkä helpommin kannettavan taakan?

Suljin siis kirjan sen luettuani varsin hellin käsin ja pistin takaisin hyllyyn. Tämä kirja on osa myös minun historiaani enkä ole siitä vielä valmis luopumaan.

**

Yrsa Stenius: Makten och kvinnligheten

(Suomennettu nimellä "Valta ja naiseus")

Söderström & C:O 1993


Kommentit

  1. Kiva kuulla, että kirja sai kuin saikin uuden elämän!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi maltoin lukea kirjan uudestaan, vaikka hyvin harvoin jaksan uusintalukuja. Ja huomasin sen vanhan sanonnan paikkansa pitävyyden, että kun itselle tulee lisää ikää niin niitä vanhoja tuttuja kirjojakin lukee aivan uusin silmin!

      Poista
  2. Hyvä, ettet heittänyt pois Yrsa Steniuksen kirjaa. Nyt kun kerrot sen sisällöstä niin muistan itsekin lukeneeni tämän kirjan. Stenius on todella terävä ja tarkastelee myös itseään kriittisesti.
    Minulla on hyllyssäni Stenuksen kirjoista vain Elämäni mies, mutta olen lukenut ainakin kirjan Jussi Björlingistä ja Totuudesta ja valheesta sekä lehtijuttuja ja haastatteluja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on myös tuo Jussi Björling -kirja hyllyssä mutta en ole sitä vielä lukenut. Ja vaikka tässä nyt lukemassani kirjassa on paljon omaelämäkerrallista niin kirjoittihan hän ihan muistelmateokseksenkin, Orden i min makt. Tilasin sen nyt kirjastosta, mielenkiintoista nähdä mihin asioihin hän siinä kirjassa paneutuu, sehän on kirjoitettu aika lailla myöhemmin. Mutta sana "valta" mukana siinäkin nimessä!

      Poista
  3. Mar

    ohitan kirjat ja menen suoraan asiaan, josta jo tuon kommentin lähettäneen Marjatan kanssa jo vaihdoimme sanasen hiihtämisestä Aitanmäessä ynnä kommenttiosan Hesarin cityhiihtäjästä.
    https://www.hs.fi/mielipide/art-2000007774865.html
    Teillä Tukholmassa sentään oikea asenne! :)

    Katopa meijjän totisia touhuja liki Venäjän rajaa:
    http://hikkaj.blogspot.com/2021/02/valtava-ponnistelu-aitanmaessa.html


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos linkeistä! Oma hiihtourani on myös aika alkutaipaleella, joka hiihtosuorituksen jälkeen taputan itseäni myös olkapäälle, että eipä "kuavuttu" tälläkään kertaa :)

      Täällä Tukholmassa hiihto on, jos ei nyt trendikästä, niin kuitenkin yllättävän suosittu laji. Ja paljon näkee laduilla myös perheitä, jotka haluavat johdatella lapsensakin tämän perinnelajin saloihin. Monella siintää myös mielessä Vasaloppet, joka on jokaisen hiihtäjän unelma. Ainakin kerran elämässä!

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Tämä talvi on ollut kyllä aivan upea! Niinkuin oli syksykin. Luontoko ehkä nyt hyvittää meitä kun emme pääse matkailemaan ulkomaille?

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tammikuun luetut & Berliinin terveiset

  Tänä vuonna tammikuu oli osaltani harvinaisen jännittävä: toteutin pitkäaikaisen haaveeni ja lähdin kolmeksi viikoksi Berliiniin opiskelemaan saksaa. Tavoitteena oli ylittää huiman korkealta tuntuva kynnys ja alkaa puhua saksaa. Tämä toteutuikin jo ensimmäisen viikon jälkeen! Jokin asetus napsahti aivoissa paikoilleen ja yliopistossa pandemian jälkeen oppimani saksa alkoi tulla ulos. Ei aina virheettömästi, mutta enpähän enää pelännyt puhua. Myös saksan kielen lukemiseen näyttää tulleen vauhtia lisää. Ostin lähes ensitöikseni Berliinin kirjakaupat löydettyäni Juli Zeh 'n romaanin "Über Menschen". Olin lukenut romaanin aiemmin jo suomeksi, mutta nyt sain siihen aivan uuden tuntuman ja kielikurssilla eteentulleita sanoja tuntui tupsahtelevan eteen joka rivillä. Onneksi olin myös ehtinyt unohtaa miten tarina päättyy, joten sain jälleen kerran yllättyä ja liikuttua. Menomatkan lukemisiksi yöjunaan olin ottanut mukaan ruotsalaisen Lena Einhornin romaanin "Siri". S...

Kun Suomen lapset lähtivät Ruotsiin - Anna Takanen: Sinä olet suruni

Tänään 15. joulukuuta on kulunut 80 vuotta ensimmäisen suomalaisia sotalapsia Tukholmaan kuljettaneen laivan lähdöstä. Ruotsiin lähti kaikkiaan sotaa pakoon  noin 70 000 lasta ja melkein neljäsosa heistä jäi palaamatta. Näihin lukuihin  mahtuu traagisia tarinoita, joita on kipuiltu sekä Suomessa että täällä Ruotsissa. Eikä asiasta ole sen kummemmin puhuttu, kummassakaan maassa. Yksi Ruotsiin jääneistä lapsista oli Anna Takasen Timo-isä, jonka tarinan Takanen on nyt kirjoittanut kirjaksi "Sörjen som blev". Mutta kirja ei ole pelkästään sotalapsen tarina sillä 80 vuoden takainen tragedia vaikuttaa monen perheen elämään edelleen. Takanen sanoo, että sotalapsen traumasta selviämiseen menee neljä sukupolvea. Tässä yhtälössä hän laskee itsensä kolmanneksi sukupolveksi. Anna Takanen eli lapsuutensa oudossa välitilassa. Hän oli syntynyt Ruotsissa ja puhui ruotsia, mutta sukunimensä vuoksi hänet luokiteltiin suomalaiseksi. Koulussa häntä kiusattiin juuri suomalaisuutensa takia...

Vuoden 2025 kirjapinossani oli monta yllätystä – tässä ne, jotka jäivät parhaiten mieleen

  Niin se taas mennä hupsahti vuosi menojaan. Ehdin lukea vuoden aikana 84 kirjaa, mikä on osoitus siitä, että olin pääosin hyvässä vireessä. Jos elämässä on liikaa stressiä en pysty yleensä keskittymään lukemiseen, mutta vuosi 2025 on siis ollut tasapainoinen vuosi kaikin tavoin. Mutta mitkä kirjoista jäivät erityisesti mieleen? Tässä omat ikimuistoisimmat: TAKINKÄÄNTÖ Olin jo vannonut, että en lue enää yhtään Sally Rooneyn teosta, mutta kuinkas sitten kävikään... Visa detta inlägg på Instagram Ett inlägg delat av Mari Karlsson (@mrs_karlsson_lukee) NOSTALGIATRIPPI Kirja, jonka luettuani tajusin olevani vanha! Visa detta inlägg på Instagram Ett inlägg delat av Mari Karlsson (@mrs_karlsson_lukee) KAUNEIN KANSI Tyylipuhdas suoritus! Tosin itse tarina ei ehkä ihan taivu kannen estetiikan mukaisesti, mutta se ei lukukokemustani haitannut. Visa detta inlägg på Instagram Ett inlägg delat av Mari Karlsson (@mrs_karlsson_lukee)...

Tornionlaaksosta kajahtaa!

"Kronikka köyhästä suomalaisperheestä" (Expressen), "Nina Wähä kirjoittaa hauskasti helvetillisestä pimeydestä" (Dagens Nyheter), "Perheromaani joka muuttuu dekkariksi..." (Aftonbladet). Koko vuoden olen lukenut näitä ylistäviä lausuntoja alkuvuodesta ilmestyneestä Nina Wähän romaanista "Testamente" mutta olen tuntenut vastahakoisuutta tarttua kirjaan. Taasko yksi kuvaus suomalaisesta kurjuudesta, alkoholismista, väkivallasta? Miksi ruotsalaiset rakastavat näitä kuvauksia köyhistä suomalaisperheistä? Susanna Alakosken Sikalat, Eija Hetekivi Olssonin Ingenbarnsland... Mutta lokakuussa julkistettu August-palkintoehdokkuus mursi vastarintani. Pakkohan tämä on nyt lukea! Tosin kirja ei ole dekkari eikä edes kovin hauska, paitsi jos pitää pitää anttituurimaisesta huumorista. Mutta hurja tarina, sitä tämä on! Jo alkusivuilla huomaan olevani keskellä tornionlaaksolaista ihmissuhdehässäkkää. Kirjailija on ystävällisesti listannut tarinan henki...

Döden, döden, döden...

Tunnetussa anekdootissa Astrid Lindgren kertoi kuinka hän vanhenevien sisarustensa kanssa aloitti aina puhelut sanoilla "döden, döden, döden...". Näin oli tämä ikävä mutta enenevissä määrin elämään kuuluva asia poiskäsitelty ja voitiin siirtyä mukavampiin aiheisiin. Uusi suosikkikirjailijani Maggie O'Farrell on myös tarttunut härkää sarvista ja kertoo tässä muistelmiksi luokitellussa kirjassaan 17 kerrasta, jolloin kuolema on liipaissut läheltä. Aihe saattaa kuulostaa synkältä, makaaberiltakin ehkä, mutta voin vakuuttaa, että O'Farrell on luonut näistä kertomuksista maagista luettavaa! There is nothing unique or special in a near-death experience. They are not rare; everyone, I would venture, has had them, at one time or another, perhaps without even realising it. The brush of a van too close to your bicycle, the tired medicin who realises that a dosage ought to be checked one final time, the driver who has drunk too much and is reluctantly persuaded to relinq...