Siirry pääsisältöön

Bibliofiilin tunnontuskia: kirjahyllyn päivitys 2000-luvulle

Mennyt viikko ei ollutkaan enää sellainen leppoisa joulunjälkeinen "mitäs sitä sitten tekisi" -työviikko vaan ihan oikeasti sai painaa hommia. Lisänä vielä huonot uutiset oman talon ulkopuolelta, mitkä eivät niinkään kosketa omaa työtäni mutta huoli tuttujen kollegoiden jaksamisesta on suuri. Ajatukset ja tunteet olivatkin yhtä vuoristorataa. Ja siihen vielä tämä himskatin etätyö! Nyt jos koskaan olisin tarvinnut lähityökavereita eikä mitään teams-naamoja.

Ja kaikki tämä nyt sitten selityksenä sille, että kirjallisuuden harrastamisesta ei tullut muuta kuin räpiköintiä. Sivu sieltä, toinen tuolta. Lisäksi vähän kirjahyllyn siivoamista, josta pitäisi saada poistettua ainakin parikymmentä opusta, jotta uusille tulisi tilaa.

Ja sitten se suuri kysymys: kuka saa jäädä? Tämähän on kuin lapsiaan pitäisi järjestää sen mukaan kuka on rakkain tai kenestä ei ole enää niin kiinnostunut! Kuten nyt esimerkiksi Yrsa Stenius: hänen kirjansa "Makten och kvinnligheten" (Valta ja naiseus) oli vuonna 1994 todella puhuttu, se oli jotain uutta ja jo kirjan nimi oli hyvin provosoiva. Tottakai ostin kirjan silloin omaksi ja muistan sen kulkeneen laukussani pitkään. Mikä näkyy myös kirjan kauhtuneesta ulkoasusta.

Mutta nyt kun luen kirjaa, sen sivuilta paljastuu ennen kaikkea pettynyt ja siipeensä saanut Stenius, joka oli muutamaa vuotta aikaisemmin joutunut jättämään paikkansa Aftonbladetin päätoimittajana.

I tjugo år hade telefonen larmat om jag var så mycket som en halv timme sen till jobbet. Nu var den tyst även om jag inte masade mig till tidningen på hela dagen. Tystnaden sänkte sig över mitt köksbord, vid vilket jag antogs läsa och skriva djupa tankar. Ingenting fick jag gjort.

Tokihan Stenius sai vielä aikaiseksi vaikka mitä, hän kirjoitti muun muassa paljon huomiota saaneen kirjan Jussi Björlingistä (Tills vingen brister 2002). Vuonna 2007 hänet valittiin Ruotsin lehdistöasiamieheksi, missä hän tosin joutui myös ajoittain myrskyn silmään. Stenius kuoli vuonna 2018.

Valta ja naiseus -kirjaa on jännittävä lukea näin #metoo:n jälkeisenä aikana ja varsinkin kun ollaan juuri selvitty pyörremyrskystä nimeltä Trump. Stenius sivuaa kirjan alussa esimerkiksi narsismia valtaa pönkittävänä ominaisuutena ja kaikki täsmää - voi Yrsa, kun olisit silloin osannut pistää kirjaan vielä muutaman vaihteen lisää!

Steniuksen kirja oli itselleni hyvin tärkeä silloin 90-luvun alussa, mutta aika on ajanut siitä ohi. Olisiko siis aika luopua tästä ja pistää vaikkapa paikalliseen kirjapörssiin myyntiin? Tosin siellä tätä samaista kirjaa on myynnissä melkein parikymmentä kappaletta, muutama muukin siis on päättänyt päivittää kirjahyllynsä 2000-luvulle. Mutta onko minulla oikeasti sydäntä pistää Yrsa pihalle, kaikkien näiden yhteisten vuosien jälkeen...

24/01/2021 Tullingesjön

Kommentit

  1. Älä pistä Yrsaa pihalle! :)

    Sama ongelma täällä itselläkin. Nyt on hyllyissä kasoja siistin rivin sijaan ja työpöydän (tai tason, minulla on seinästä seinään ulottuva työtaso ikkunan ääressä) molempiin päihin on muodostunut isot kasat. En osaa mitenkään irtautua vanhoista kirjoista, mieluummin luovun uusista, jotka eivät ihan hirveän paljon sytyttäneet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sovittu, Yrsa saa jäädä!

      Nämä vanhat kirjat ovat kyllä oikea riesa! Niihin liittyy niin paljon muistoja kuten tähän Steniuksen kirjaankin. Olin juuri silloin töissä erään helsinkiläisteatterin kahvilassa ja luin tätä aina luppoaikoina. Tulee niin nostalginen olo pelkästään siitä kun pidän kirjaa käsissäni!

      Poista
  2. Minäkin luin tuon Makten och kvinnligheten aikanaan ja seurasin Yrsa Steniuksen lehtinaisen ja kirjailijan uraa. Meitä yhdisti sama koiramaku, mäyräkoira ja luin myös sen kirjan jota koristi hänen viimeinen mäyriksensä. Muuten hänen elämänsä loppuvaihe vaikutti traagiselta ja naimisissa olevaan mieheen rakastuminen niin vaikealta, että se herätti suurta myötätuntoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Steniuksen elämä oli melkoista draamaa, ehkä hänen elämänkohtalonsa päätyy vielä jossain vaiheessa näyttämölle tai elokuvakankaalle?

      Poista
  3. Mar

    minulle meinas käydä von Heidenstamin kanssa vähän kuin Sinulle Yrsa: poisko joutas?
    ks. http://hikkaj.blogspot.com/2020/08/von-heidenstam.html

    Onko muuten Heidella enää mitään muuta sijaa nyk. Ruotsin kirjapiireissä kuin nimenä Nobelin kirjallisuuspalkinnon saajien luettelossa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinä onnellinen, kun voit aittaan viedä! Minulta jos saa kirja lähtötuomion niin se on sitten lopullinen lähtö :(

      Heidenstam täällä vilahtaa aina joskus, mutta lähinnä historiallisissa yhteyksissä. Ei taida nykylukijalle sanoa hänen nimensä enää mitään.

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ingeborg Bachmann 100 vuotta – saksankielisen modernismin klassikko (Klassikkohaaste #23)

Tämänkertaiseen kirjabloggaajien klassikkohaasteeseen pyörittelin mielessäni jo ihan toista kirjaa, kunnes yhtäkkiä tajusin, että nythän on Ingeborg Bachmann-juhlavuosi! Ja koska arvaan, että tämä saksankielisen kirjallisuuden moderni klassikkokirjailija ei ole kovin tuttu Suomessa, niin käytänpä tilaisuuden hyväkseni. Aloitetaan lyhyellä elämäkerralla: Ingeborg Bachmann syntyi 25. kesäkuuta 1926 Itävallan Klagenfurtissa. Bachmann aloitti opintonsa heti kun yliopistot avasivat ovensa sodan jälkeen aineinaan filosofia, psykologia ja germanistiikka ja hän väitteli tohtoriksi 1950 Martin Heideggeria käsittelevällä työllään. Opintojen jälkeen Bachmann työskenteli toimittajana, mutta oma kirjallinen ura sai vauhtia kun Bachmann tutustui Gruppe 47 -ryhmään, jossa hän tapasi saksankielisen kirjallisuuden huippunimiä, kuten Paul Celan, Heinrich Böll ja Günter Grass.  Bachmann julkaisi aluksi lyriikkaa ja radioteatterinäytelmiä ( Hörspiel oli sodanjälkeisessä Saksassa erittäin suosittu taid...

Miten voikin kirja mennä näin ihon alle!

  Alku oli todella lupaava. Tapasin kirjailijan paikallisen kirjastomme joulukuussa 2022 järjestämässä Antti Jalava  -illassa. jossa kirjailija kertoi olevansa suuri Suomen ystävä ja kirjoittaneensa juuri oman versionsa Aleksi Kiven "Seitsemästä veljeksestä". Mielenkiintoista! Ja kun kirjapiirini ehdotti nyt tätä kirjaa luettavaksemme, innostuin tietysti välittömästi.  Mutta mitä tapahtuikaan... Aloitin lukemisen innolla, mutta jo ensimmäisten sivujen jälkeen alkoi sisälläni kiehua. Miten kukaan jaksaa tällaista lukea? Raakaa kieltä, seksuaalista väkivaltaa, juopottelua, nälkää, sairautta... Vastenmielinen kirja! Aina tämä iänikuinen suomalaisten juopottelu ja väkivalta. Olen asunut Tukholmassa pian jo neljännesvuosisadan ja toiminut koko sen ajan kunniallisena toimihenkilönaisena. Osallistunut järjestötoimintaan, liittynyt kirkkokuoroon, maksanut veroni... Eikö minun tekemisilläni ole sitten mitään merkitystä? Edelleen vain ne samat Slussenin sissit näköjään hallits...

Klassikkohaaste 18 - Erich Kästner: Tuuliajolla Berliinissä

  Olen parin viime vuoden aikana tutustunut oikein urakalla saksalaisin klassikoihin. Kiitos siitä kuuluu sattumanvaraiselle neronleimaukselleni, jonka johdosta aloin opiskella yliopistolla  saksan kieltä ja kulttuuria. Ja mitä klassikkoja sieltä onkaan pulpahtanut esiin! Vaikkapa nyt tämä Erich Kästnerin Fabian vuodelta 1931. Täytyy myöntää, että kirjallisuuskurssimme alkaessa Kästnerin teos oli se, jota ehkä kaikkein vähiten odotin. Olihan siellä tarjolla myös Mannia ja Kafkaa. Mutta kurssin lopussa se kirja, joka sitten kuitenkin eniten jäi päätäni vaivaamaan, oli juuri Fabian. Laitetaanpa tähän heti alkuun hyvät uutiset: kirja on suomennettu viime vuonna, joten jos tämän postaukseni jälkeen haluaa tutustua kirjaan tarkemmin siihen löytyy Vesa Tapio Valon tuore (ja hyvä!) suomennos vuodelta 2023 (Aviador). Suomeksi kirja on saanut tarinaa hyvin kuvaavan nimen "Tuuliajolla Berliinissä".  Jakob Fabian on kolmekymppinen kirjallisuustieteilijä, joka elättää itsensä erilais...

Päättyvän kirjavuoden kohokohdat sekä mitä odotan uudelta vuodelta

  Nyt pistetään taas päättyvä kirjavuosi pakettiin! Siitä tulikin yllättävän runsas, olen lukenut peräti 92 kirjaa. Ja onnistuin käymään 14 maassa, tosin pääosin liikuin taas täällä Euroopassa. Mutta miehet, ne ne vain loistavat poissolollaan: naiskirjailijoita kertyi 71 ja miehiä vaivaiset 21. Mutta kuten olen jo moneen kertaan todennut: luen kirjoja summamutikassa sen kummemmin suunnittelematta ja nähtävästi mieskirjailijoilla on vaikeuksia herättää huomioni. Yritän taas ensi vuonna tiirailla tarkemmin! Goodsreadsin kirjavuotta tutkiessani mieleen nousivat erityisesti seuraavat kirjat: Sydäntä sykähdyttävä kirja : Anna Funderin Wifedom - Mrs Orwell's Invisible Life oli pitkään vuoden paras lukemani kirja, mutta sitten tuli se Heini Junkkaalan Saisio-opus... Mutta Funderin kirjan päähenkilö, Eileen Blair ei jätä mieltäni rauhaan. Erityisesti mietin sitä, kuinka monta eileenia sitä onkaan maailmanhistoriassa, jotka eivät koskaan saaneet sitä tunnustusta jonka olisivat ansainneet. ...

Akateemisen eron käsikirja

Pankkihenkilö palaa huoneeseen. Hän ilmoittaa pirteästi että kaupat on tehty. Rahat on siirretty. Nyt me olemme eronneet. Ostajat nousevat. Me kättelemme. Onnittelemme heitä. Heillä ei ole meille toivotuksia, meitä ei tarvitse saati voi onnitella mistään. Me emme ole ansainneet mitään, saavuttaneet mitään. Olen lukenut uskollisesti kaikki Riikka Pulkkisen romaanit vuosien varrella sillä pidän todella paljon tarinoista, jotka käsittelevät arkipäivän draamaa. Jostain syystä Pulkkinen aiheuttaa minulle kuitenkin aina pienen pettymyksen. Viimeiselle sivulle päästyäni tunnen jääneeni ulkopuolelle, tarina sinänsä on minulle tutusta aiheista ja ongelmista mutta en koskaan tunne kuuluvani kirjan "kohderyhmään". Pulkkinen kirjoittaa mutkatonta proosaa, jota on helppo lukea mutta välillä saan jarrutella kun jokin hieno ajatus menee ohi aivan kuin huomaamatta. Sanat kantavat enemmän merkityksiä kuin ensilukemalta arvaisi. Siinä siis yksi Pulkkisen lukijan haaste: pitää malttaa lu...