Siirry pääsisältöön

Bibliofiilin tunnontuskia: kirjahyllyn päivitys 2000-luvulle

Mennyt viikko ei ollutkaan enää sellainen leppoisa joulunjälkeinen "mitäs sitä sitten tekisi" -työviikko vaan ihan oikeasti sai painaa hommia. Lisänä vielä huonot uutiset oman talon ulkopuolelta, mitkä eivät niinkään kosketa omaa työtäni mutta huoli tuttujen kollegoiden jaksamisesta on suuri. Ajatukset ja tunteet olivatkin yhtä vuoristorataa. Ja siihen vielä tämä himskatin etätyö! Nyt jos koskaan olisin tarvinnut lähityökavereita eikä mitään teams-naamoja.

Ja kaikki tämä nyt sitten selityksenä sille, että kirjallisuuden harrastamisesta ei tullut muuta kuin räpiköintiä. Sivu sieltä, toinen tuolta. Lisäksi vähän kirjahyllyn siivoamista, josta pitäisi saada poistettua ainakin parikymmentä opusta, jotta uusille tulisi tilaa.

Ja sitten se suuri kysymys: kuka saa jäädä? Tämähän on kuin lapsiaan pitäisi järjestää sen mukaan kuka on rakkain tai kenestä ei ole enää niin kiinnostunut! Kuten nyt esimerkiksi Yrsa Stenius: hänen kirjansa "Makten och kvinnligheten" (Valta ja naiseus) oli vuonna 1994 todella puhuttu, se oli jotain uutta ja jo kirjan nimi oli hyvin provosoiva. Tottakai ostin kirjan silloin omaksi ja muistan sen kulkeneen laukussani pitkään. Mikä näkyy myös kirjan kauhtuneesta ulkoasusta.

Mutta nyt kun luen kirjaa, sen sivuilta paljastuu ennen kaikkea pettynyt ja siipeensä saanut Stenius, joka oli muutamaa vuotta aikaisemmin joutunut jättämään paikkansa Aftonbladetin päätoimittajana.

I tjugo år hade telefonen larmat om jag var så mycket som en halv timme sen till jobbet. Nu var den tyst även om jag inte masade mig till tidningen på hela dagen. Tystnaden sänkte sig över mitt köksbord, vid vilket jag antogs läsa och skriva djupa tankar. Ingenting fick jag gjort.

Tokihan Stenius sai vielä aikaiseksi vaikka mitä, hän kirjoitti muun muassa paljon huomiota saaneen kirjan Jussi Björlingistä (Tills vingen brister 2002). Vuonna 2007 hänet valittiin Ruotsin lehdistöasiamieheksi, missä hän tosin joutui myös ajoittain myrskyn silmään. Stenius kuoli vuonna 2018.

Valta ja naiseus -kirjaa on jännittävä lukea näin #metoo:n jälkeisenä aikana ja varsinkin kun ollaan juuri selvitty pyörremyrskystä nimeltä Trump. Stenius sivuaa kirjan alussa esimerkiksi narsismia valtaa pönkittävänä ominaisuutena ja kaikki täsmää - voi Yrsa, kun olisit silloin osannut pistää kirjaan vielä muutaman vaihteen lisää!

Steniuksen kirja oli itselleni hyvin tärkeä silloin 90-luvun alussa, mutta aika on ajanut siitä ohi. Olisiko siis aika luopua tästä ja pistää vaikkapa paikalliseen kirjapörssiin myyntiin? Tosin siellä tätä samaista kirjaa on myynnissä melkein parikymmentä kappaletta, muutama muukin siis on päättänyt päivittää kirjahyllynsä 2000-luvulle. Mutta onko minulla oikeasti sydäntä pistää Yrsa pihalle, kaikkien näiden yhteisten vuosien jälkeen...

24/01/2021 Tullingesjön

Kommentit

  1. Älä pistä Yrsaa pihalle! :)

    Sama ongelma täällä itselläkin. Nyt on hyllyissä kasoja siistin rivin sijaan ja työpöydän (tai tason, minulla on seinästä seinään ulottuva työtaso ikkunan ääressä) molempiin päihin on muodostunut isot kasat. En osaa mitenkään irtautua vanhoista kirjoista, mieluummin luovun uusista, jotka eivät ihan hirveän paljon sytyttäneet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sovittu, Yrsa saa jäädä!

      Nämä vanhat kirjat ovat kyllä oikea riesa! Niihin liittyy niin paljon muistoja kuten tähän Steniuksen kirjaankin. Olin juuri silloin töissä erään helsinkiläisteatterin kahvilassa ja luin tätä aina luppoaikoina. Tulee niin nostalginen olo pelkästään siitä kun pidän kirjaa käsissäni!

      Poista
  2. Minäkin luin tuon Makten och kvinnligheten aikanaan ja seurasin Yrsa Steniuksen lehtinaisen ja kirjailijan uraa. Meitä yhdisti sama koiramaku, mäyräkoira ja luin myös sen kirjan jota koristi hänen viimeinen mäyriksensä. Muuten hänen elämänsä loppuvaihe vaikutti traagiselta ja naimisissa olevaan mieheen rakastuminen niin vaikealta, että se herätti suurta myötätuntoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Steniuksen elämä oli melkoista draamaa, ehkä hänen elämänkohtalonsa päätyy vielä jossain vaiheessa näyttämölle tai elokuvakankaalle?

      Poista
  3. Mar

    minulle meinas käydä von Heidenstamin kanssa vähän kuin Sinulle Yrsa: poisko joutas?
    ks. http://hikkaj.blogspot.com/2020/08/von-heidenstam.html

    Onko muuten Heidella enää mitään muuta sijaa nyk. Ruotsin kirjapiireissä kuin nimenä Nobelin kirjallisuuspalkinnon saajien luettelossa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinä onnellinen, kun voit aittaan viedä! Minulta jos saa kirja lähtötuomion niin se on sitten lopullinen lähtö :(

      Heidenstam täällä vilahtaa aina joskus, mutta lähinnä historiallisissa yhteyksissä. Ei taida nykylukijalle sanoa hänen nimensä enää mitään.

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tammikuun luetut & Berliinin terveiset

  Tänä vuonna tammikuu oli osaltani harvinaisen jännittävä: toteutin pitkäaikaisen haaveeni ja lähdin kolmeksi viikoksi Berliiniin opiskelemaan saksaa. Tavoitteena oli ylittää huiman korkealta tuntuva kynnys ja alkaa puhua saksaa. Tämä toteutuikin jo ensimmäisen viikon jälkeen! Jokin asetus napsahti aivoissa paikoilleen ja yliopistossa pandemian jälkeen oppimani saksa alkoi tulla ulos. Ei aina virheettömästi, mutta enpähän enää pelännyt puhua. Myös saksan kielen lukemiseen näyttää tulleen vauhtia lisää. Ostin lähes ensitöikseni Berliinin kirjakaupat löydettyäni Juli Zeh 'n romaanin "Über Menschen". Olin lukenut romaanin aiemmin jo suomeksi, mutta nyt sain siihen aivan uuden tuntuman ja kielikurssilla eteentulleita sanoja tuntui tupsahtelevan eteen joka rivillä. Onneksi olin myös ehtinyt unohtaa miten tarina päättyy, joten sain jälleen kerran yllättyä ja liikuttua. Menomatkan lukemisiksi yöjunaan olin ottanut mukaan ruotsalaisen Lena Einhornin romaanin "Siri". S...

Kun Suomen lapset lähtivät Ruotsiin - Anna Takanen: Sinä olet suruni

Tänään 15. joulukuuta on kulunut 80 vuotta ensimmäisen suomalaisia sotalapsia Tukholmaan kuljettaneen laivan lähdöstä. Ruotsiin lähti kaikkiaan sotaa pakoon  noin 70 000 lasta ja melkein neljäsosa heistä jäi palaamatta. Näihin lukuihin  mahtuu traagisia tarinoita, joita on kipuiltu sekä Suomessa että täällä Ruotsissa. Eikä asiasta ole sen kummemmin puhuttu, kummassakaan maassa. Yksi Ruotsiin jääneistä lapsista oli Anna Takasen Timo-isä, jonka tarinan Takanen on nyt kirjoittanut kirjaksi "Sörjen som blev". Mutta kirja ei ole pelkästään sotalapsen tarina sillä 80 vuoden takainen tragedia vaikuttaa monen perheen elämään edelleen. Takanen sanoo, että sotalapsen traumasta selviämiseen menee neljä sukupolvea. Tässä yhtälössä hän laskee itsensä kolmanneksi sukupolveksi. Anna Takanen eli lapsuutensa oudossa välitilassa. Hän oli syntynyt Ruotsissa ja puhui ruotsia, mutta sukunimensä vuoksi hänet luokiteltiin suomalaiseksi. Koulussa häntä kiusattiin juuri suomalaisuutensa takia...

Vuoden 2025 kirjapinossani oli monta yllätystä – tässä ne, jotka jäivät parhaiten mieleen

  Niin se taas mennä hupsahti vuosi menojaan. Ehdin lukea vuoden aikana 84 kirjaa, mikä on osoitus siitä, että olin pääosin hyvässä vireessä. Jos elämässä on liikaa stressiä en pysty yleensä keskittymään lukemiseen, mutta vuosi 2025 on siis ollut tasapainoinen vuosi kaikin tavoin. Mutta mitkä kirjoista jäivät erityisesti mieleen? Tässä omat ikimuistoisimmat: TAKINKÄÄNTÖ Olin jo vannonut, että en lue enää yhtään Sally Rooneyn teosta, mutta kuinkas sitten kävikään... Visa detta inlägg på Instagram Ett inlägg delat av Mari Karlsson (@mrs_karlsson_lukee) NOSTALGIATRIPPI Kirja, jonka luettuani tajusin olevani vanha! Visa detta inlägg på Instagram Ett inlägg delat av Mari Karlsson (@mrs_karlsson_lukee) KAUNEIN KANSI Tyylipuhdas suoritus! Tosin itse tarina ei ehkä ihan taivu kannen estetiikan mukaisesti, mutta se ei lukukokemustani haitannut. Visa detta inlägg på Instagram Ett inlägg delat av Mari Karlsson (@mrs_karlsson_lukee)...

Tornionlaaksosta kajahtaa!

"Kronikka köyhästä suomalaisperheestä" (Expressen), "Nina Wähä kirjoittaa hauskasti helvetillisestä pimeydestä" (Dagens Nyheter), "Perheromaani joka muuttuu dekkariksi..." (Aftonbladet). Koko vuoden olen lukenut näitä ylistäviä lausuntoja alkuvuodesta ilmestyneestä Nina Wähän romaanista "Testamente" mutta olen tuntenut vastahakoisuutta tarttua kirjaan. Taasko yksi kuvaus suomalaisesta kurjuudesta, alkoholismista, väkivallasta? Miksi ruotsalaiset rakastavat näitä kuvauksia köyhistä suomalaisperheistä? Susanna Alakosken Sikalat, Eija Hetekivi Olssonin Ingenbarnsland... Mutta lokakuussa julkistettu August-palkintoehdokkuus mursi vastarintani. Pakkohan tämä on nyt lukea! Tosin kirja ei ole dekkari eikä edes kovin hauska, paitsi jos pitää pitää anttituurimaisesta huumorista. Mutta hurja tarina, sitä tämä on! Jo alkusivuilla huomaan olevani keskellä tornionlaaksolaista ihmissuhdehässäkkää. Kirjailija on ystävällisesti listannut tarinan henki...

Döden, döden, döden...

Tunnetussa anekdootissa Astrid Lindgren kertoi kuinka hän vanhenevien sisarustensa kanssa aloitti aina puhelut sanoilla "döden, döden, döden...". Näin oli tämä ikävä mutta enenevissä määrin elämään kuuluva asia poiskäsitelty ja voitiin siirtyä mukavampiin aiheisiin. Uusi suosikkikirjailijani Maggie O'Farrell on myös tarttunut härkää sarvista ja kertoo tässä muistelmiksi luokitellussa kirjassaan 17 kerrasta, jolloin kuolema on liipaissut läheltä. Aihe saattaa kuulostaa synkältä, makaaberiltakin ehkä, mutta voin vakuuttaa, että O'Farrell on luonut näistä kertomuksista maagista luettavaa! There is nothing unique or special in a near-death experience. They are not rare; everyone, I would venture, has had them, at one time or another, perhaps without even realising it. The brush of a van too close to your bicycle, the tired medicin who realises that a dosage ought to be checked one final time, the driver who has drunk too much and is reluctantly persuaded to relinq...