Siirry pääsisältöön

Valo syttyy kirjakammarissa

 




Täällä kirjakammarissani on ollut aika hiljaista viime viikkoina, emäntää ei ole työkiireiden vuoksi näkynyt  paikalla. Blogin viisivuotissyntymäpäiväkin meni ”matkoilla, ei vastaanottoa” –tunnelmissa!

Kirjablogin aloittaminen oli ollut mielessäni jo pitkään kun sen sitten yllättäen päätin pistää käyntiin joulun alla 2015. Luen paljon (tai luin vielä silloin kun reissasin työmatkaani edestakaisin päivittäin kahden tunnin ajan, nyt etätyössä tilanne on toinen) mutta tuntui siltä, että lukemani kirjat katoavat muistista saman tien kun tartun seuraavaan kirjaan.

Ja tämä lukemieni kirjojen muistiin tallentaminen on ollut todella kiinnostava kokemus! Nytkin voin lukea esimerkiksi ihka ensimmäistä postaustani, jossa kirjoitan Anja Snellmannin Antautuminen-romaanista ja mieleen muistuu tosiaan se ärsyyntyminen, joka minua yleensä vaivaa kun luen Snellmannia. ”Anja on vähän kuin se ärsyttävä isosisko, jota kuitenkin kuuntelee kun onhan se nähnyt maailmaakin niin paljon enemmän.”

Ehkä tämä yllä oleva esimerkki kuvastaa blogiani yleisemminkin. En ole pyrkinyt mihinkään teosanalyyseihin tai edes kovin kattaviin kirja-arvioihin. Kirjoitan mieluiten siitä, minkälainen lukukokemus kirja on minulle ollut ja mitä ajatuksia se on mielessäni herättänyt. Jonkin verran olen kirjoittanut myös omasta arkielämästäni, joka yllättävän usein peilautuu juuri lukemiini kirjoihin. 

Se ikuinen epäilys: valitsenko minä kirjan vai kenties kirja minut..?

Tällä linjalla aion jatkaa myös tulevaisuudessa ja ehkä jopa vähennän varsinaisten kirja-arvioiden määrää. Usein on nimittäin tunne kun seuraa muita kirjablogeja, että itse kirjasta on jo sanottu niin paljon hienoa ja osaavaa, että itselläni ei ehkä enää uutta sanottavaa olekaan. Mutta se oma lukukokemus on tietysti aina uniikki!

Olen myös viime aikoina kirjoittanut hiukan rohkeammin täällä Ruotsissa ilmestyvistä kirjoista. Alussa ajattelin, että niistä kannattaa ehkä mainita vasta kun ja jos käännös on ilmestynyt Suomessa, mutta olen nyt kuitenkin ollut huomaavinani että te täällä vierailevat kirjaystäväni seuraatte mielenkiinnolla myös ruotsalaista kirjamaailmaa. Eli kirjauutisia täältä Ruotsista tulee myös jatkossa!

Kirjablogin pitäminen on hauska harrastus ja sen ansiosta tähän yleensä niin yksinäiseen kirjan lukemiseen tulee myös sosiaalinen ulottuvuus. Lisäksi tällaiselle ulkosuomalaiselle bloginkirjoittaminen on yksi parhaita keinoja pitää yllä sekä äidinkielen taitoaan että kirjoitusvirettään.  Puhumattakaan sitten kaikista teistä mielenkiintoisista "tyypeistä", joihin olen blogini ansiosta saanut tutustua!

Kirjablogini saakoon siis jatkoaikaa vaikkakin ehkä hiukan vapaammassa muodossa. Kirjoja on mukava lukea ja vähintään yhtä hauska niistä on puhua muiden kirjaharrastajien kanssa. Kiitos kaunis siis teille kaikille, jotka aina silloin tällöin poikkeatte täällä kirjakammarissani -  ilo on aina suuri kun näen viestin vierailunne merkkinä!

PS. Oletteko jo muuten huomanneet, että Museovirasto ja Suomen Kansallismuseo ovat julkistaneet 250 000 valokuvan kuvapankin, joka on vapaassa käytössä! Sieltä on lainattu myös tämän postaukseni kuva. (Kuva: Aarne Pietinen 1934 / Museovirasto)

Kommentit

  1. Sinulla on hyvä linja. On kiinnostavaa lukea juuri sellaisia kirjoituksia, joissa kerrotaan omasta lukukokemuksesta. Kirjankansitekstejä sen sijaan ei jaksa lukea montaa kertaa uudelleen.
    Myös ruotsalainen kirjallisuus ja kirjaelämä kiinnostaa.

    Onnittelut viidestä vuodesta! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Marjatta! En edes oikein tajunnut, että tässä on vierähtänyt jo viisi vuotta!

      Ja kiitos kannustuksesta, jatkan siis tällä samalla linjalla!

      Poista
  2. Jep, samat sanat kuin Marjatalla! Minä odotan ammattimaista arviota esim sanomalehden kriitikoilta ja kirjoitetaan niitä blogeissakin, mutta omakohtaiset ja persoonalliset innostavat. Kivasti blogit täydentävät kirjamaailman kuohuvaakin maisemaa. Minä pidän paljon blogistasi ja vielä erikseen Ruotsin kirjamaailman tuomisesta tännekin. Se täyttää sydämeni jollain omituisella haikeuden ja kaipauksen täyteisellä tunteella... Onnittelut ja leippoisia joulun aikoja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Leena! Kirjablogit ovat kyllä nykyään aivan ehdoton osa tätä kirjamaailmaa, olen löytänyt niistä todella hyviä kirjavinkkejä. Ja osa kirjoista on toisaalta jäänyt sitten ihan lukemattakin, jos jossakin blogissa ollaan oltu sitä mieltä, että ei ollut kiva kokemus :)

      Lisää siis kirjajuttuja täältä Ruotsista! Yritän ainakin kertoa niistä kirjoista, jotka kuohuttavat ihmisten mieliä, nytkin on parhaillaan mietintämyssyssä sellainen postaus eräästä uutuuskirjasta...

      Poista
  3. Olen samaa mieltä edellisten kommentoijien kanssa, kirjoituksiasi on hauska lukea. Ja yksi kirjablogien hyvistä puolista on juuri se, että niiden avulla tutustuu myös sellaisiin kirjoihin, joista ei muuten tietäisi (kaikkea kun ei voi itse lukea, ikävä kyllä). Kiitos myös kuvapankkivinkistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Ariel!! Sehän se onkin, miten nämä kaikki mielenkiintoiset kirjat muka ehtii lukemaan! Jatkan mielelläni tätä Ruotsin kirjasadon esittelyä ja onhan se jännittävän erilainen kun vertaa Suomeen, sekä teemoiltaan että myös esimerkiksi sen kannalta mikä täällä luokitellaan huumoriksi :) /Mari

      Poista
  4. Onnea 5v. blogillesi.
    Tykkään Snellmanin kirjoista. Uusin on varauksessa, Ontuvan miehen majatalo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Mai! Ja kiitos, että muistutit tuosta Snellmannin uusimmasta, laitan sen myös varaukseen! /Mari

      Poista
  5. Hyvää joulua ja onnittelut 5-vuotiaalle! Komppaan edellisiä, blogiasi on kiva lukea. Ihan erikoiskiitos tuosta Museoviraston kuvalinkistä! Kun ovat vielä vapaasti käytettävissä, mainiota!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Paula! Mukava kuulla, että juttuni kiinnostavat muitakin kuin itseäni, se kannustaa jatkamaan vielä toiset viisi vuotta 😊

      Hyvää Joulua! /Mari

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kolmen saaren välissä – lapsen ääni vanhempien tarinassa

  Olen nyt elämäkerrallisten kirjojen pyörteessä. Ja ihan mielelläni, sillä mikäänhän ei ole ihmeellisempää kuin aito, eletty elämä. Tällä kertaa siitä pääsi minulle kertomaan Sophia Jansson. Kun katsoin kirjan kantta, tulkitsin automaattisesti kolme saarta tarkoittamaan kolmen perheenjäsenen erillisiä saarekkeita: äitiä, isää ja kertoja-Sophiaa. Mutta jo alkusivuilla kolme saarta saa myös konkreettisemman merkityksen, sillä tarinan miljöö jakautuu kolmella eri saarella koettuun: Tonga, Ibiza ja oma pikkusaari Suomenlahdella. Sophia Jansson on kirjoittanut intiimin kirjan omasta taustastaan ja vanhemmistaan Lassesta ja Nitasta, joista kuin kohtalon oikusta tulee isä ja äiti. Molemmat nimittäin rakastuvat tahoillaan oman sukupuolen ihmisiin. Mutta porvarillinen avioliitto solmitaan, kun lapsi on ilmoittanut tulostaan. Liitto ei kuitenkaan lopulta pääty hyvin, sillä äiti Nita kärsii pahasta alkoholismista ja hän kuolee vain 38-vuotiaana. Sophian elämäkin olisi voinut ajautua aivan to...

Tove Alsterdal punoo menneisyyden kiehtoviksi kertomuksiksi

  Miten olinkin onnistunut unohtamaan Tove Alsterdalin ! Luin häneltä joskus aikoinaan dekkarin I tystnaden begravd (suomennos "Haudattu hiljaisuudessa") vuodelta 2012, mutta koska tämä oli kauan ennen kirjablogini perustamista niin en muista kirjasta muuta kuin, että se oli hyvä. Nyt olen onneksi löytänyt Alsterdalin uudestaan ja olen jälleen kerran otettu. Tosin Alsterdalin vuonna 2019 ilmestyneestä (ja tänä vuonna suomennetusta) dekkarista Blindtunnel (Salakäytävä) jäi vähän ristiriitaiset ajatukset. Alsterdal onnistuu erinomaisesti kirjan historiallisessa taustoituksessa ja löysin kirjan alunperin juuri siksi, että tarina sijoittuu entisen Sudeettialueen, nykyisen Tšekin tasavallan alueelle.  Salakäytävä-dekkarissa ruotsalainen aviopari Sonja ja Daniel etsivät uutta suuntaa elämäänsä erinäisten takaiskujen jälkeen ja päätyvät ostamaan vanhan ja ränsistyneen viinitilan yhdestä itäisen Euroopan maaseutukylistä. Eipä aikaakaan ja pariskunta on keskellä murhavyyhteä, jonka ...

Kun Suomen lapset lähtivät Ruotsiin - Anna Takanen: Sinä olet suruni

Tänään 15. joulukuuta on kulunut 80 vuotta ensimmäisen suomalaisia sotalapsia Tukholmaan kuljettaneen laivan lähdöstä. Ruotsiin lähti kaikkiaan sotaa pakoon  noin 70 000 lasta ja melkein neljäsosa heistä jäi palaamatta. Näihin lukuihin  mahtuu traagisia tarinoita, joita on kipuiltu sekä Suomessa että täällä Ruotsissa. Eikä asiasta ole sen kummemmin puhuttu, kummassakaan maassa. Yksi Ruotsiin jääneistä lapsista oli Anna Takasen Timo-isä, jonka tarinan Takanen on nyt kirjoittanut kirjaksi "Sörjen som blev". Mutta kirja ei ole pelkästään sotalapsen tarina sillä 80 vuoden takainen tragedia vaikuttaa monen perheen elämään edelleen. Takanen sanoo, että sotalapsen traumasta selviämiseen menee neljä sukupolvea. Tässä yhtälössä hän laskee itsensä kolmanneksi sukupolveksi. Anna Takanen eli lapsuutensa oudossa välitilassa. Hän oli syntynyt Ruotsissa ja puhui ruotsia, mutta sukunimensä vuoksi hänet luokiteltiin suomalaiseksi. Koulussa häntä kiusattiin juuri suomalaisuutensa takia...

Kiitos tästä kesästä, Aulikki Oksanen!

  Olen myöhäisherännäinen monien asioiden suhteen, mutta kun löydän jotain innostavaa niin lähdenkin sitten täysillä mukaan. Ja tänä kesänä tämän palavan innostukseni herätti Aulikki Oksanen ! Kaikki alkoi siitä kun luin Helena Ruuskan viime vuonna ilmestyneen elämäkerran Aulikki Oksasesta. Olen lukenut Ruuskalta kaikki hänen kirjoittamansa elämäkerrat (Hugo Simberg, Marja-Liisa Vartio, Mary Gallen-Kallela ja Eeva Joenpelto) ja kaikki nämä kirjat ovat olleet huikeita aikamatkoja. Ruuska on taitava nitomaan tutkimansa henkilön elämänvaiheet suurempaan historiankehykseen samalla kun hän ripottelee matkan varrelle jännittäviä hippusia kunkin ajan arjesta ja omituisuuksista.  Oksanen eroaa muista Ruuskan kohteista sillä, että hän on vielä mitä suuremmiten elossa, jolloin hän on ollut itse mukana kirjan teossa. Koko prosessi vei kolme vuotta ja valmistui Oksasen 80-vuotispäiväksi. Ruuska sai haastatella koko Oksasen klaanin isompia lastenlapsia myöten ja paikoin lukija onkin kuin ...

1920-luvun klassikoita - Main Street (1920)

Uuden vuosikymmenen innoittamana kaivoin kirjahyllystäni Philipp Blomin kirjan "Fractures: Life and Culture in the West: 1918-1938", jossa Blom käy läpi maailmansotien välistä poliittista historiaa ja kulttuurin käännekohtia. Kirja oli todella inspiroivaa luettavaa mutta paikoin myös selkäpiitä karmivaa, sillä monessa kohtaa pystyi tekemään vertauksia oman aikamme yleiseen ilmapiiriin. Blomin kirja antoi minulle idean, että lukisin sadan vuoden takaisen 20-luvun bestselleritä tai muuten huomiota saaneita kirjoja ja kirjailijoita. Olen aina ollut kiinnostunut 1920-luvusta ja sen ajanhengestä mutta en ole aktiivisesti lukenut sen ajan kirjallisuutta. Päätin aloittaa vuodesta 1920 ja kyseisen vuoden (amerikkalainen) bestselleri olikin helppo löytää. Lokakuussa 1920 ilmestyi Sinclair Lewisin satiirinen pikkukaupunkikuvaus "Main Street", joka pongahti välittömästi myyntilistojen kärkeen ja herätti paljon keskustelua. Lewisin säälimätön kuvaus kuvitteellisesta Gop...