Siirry pääsisältöön

Valo syttyy kirjakammarissa

 




Täällä kirjakammarissani on ollut aika hiljaista viime viikkoina, emäntää ei ole työkiireiden vuoksi näkynyt  paikalla. Blogin viisivuotissyntymäpäiväkin meni ”matkoilla, ei vastaanottoa” –tunnelmissa!

Kirjablogin aloittaminen oli ollut mielessäni jo pitkään kun sen sitten yllättäen päätin pistää käyntiin joulun alla 2015. Luen paljon (tai luin vielä silloin kun reissasin työmatkaani edestakaisin päivittäin kahden tunnin ajan, nyt etätyössä tilanne on toinen) mutta tuntui siltä, että lukemani kirjat katoavat muistista saman tien kun tartun seuraavaan kirjaan.

Ja tämä lukemieni kirjojen muistiin tallentaminen on ollut todella kiinnostava kokemus! Nytkin voin lukea esimerkiksi ihka ensimmäistä postaustani, jossa kirjoitan Anja Snellmannin Antautuminen-romaanista ja mieleen muistuu tosiaan se ärsyyntyminen, joka minua yleensä vaivaa kun luen Snellmannia. ”Anja on vähän kuin se ärsyttävä isosisko, jota kuitenkin kuuntelee kun onhan se nähnyt maailmaakin niin paljon enemmän.”

Ehkä tämä yllä oleva esimerkki kuvastaa blogiani yleisemminkin. En ole pyrkinyt mihinkään teosanalyyseihin tai edes kovin kattaviin kirja-arvioihin. Kirjoitan mieluiten siitä, minkälainen lukukokemus kirja on minulle ollut ja mitä ajatuksia se on mielessäni herättänyt. Jonkin verran olen kirjoittanut myös omasta arkielämästäni, joka yllättävän usein peilautuu juuri lukemiini kirjoihin. 

Se ikuinen epäilys: valitsenko minä kirjan vai kenties kirja minut..?

Tällä linjalla aion jatkaa myös tulevaisuudessa ja ehkä jopa vähennän varsinaisten kirja-arvioiden määrää. Usein on nimittäin tunne kun seuraa muita kirjablogeja, että itse kirjasta on jo sanottu niin paljon hienoa ja osaavaa, että itselläni ei ehkä enää uutta sanottavaa olekaan. Mutta se oma lukukokemus on tietysti aina uniikki!

Olen myös viime aikoina kirjoittanut hiukan rohkeammin täällä Ruotsissa ilmestyvistä kirjoista. Alussa ajattelin, että niistä kannattaa ehkä mainita vasta kun ja jos käännös on ilmestynyt Suomessa, mutta olen nyt kuitenkin ollut huomaavinani että te täällä vierailevat kirjaystäväni seuraatte mielenkiinnolla myös ruotsalaista kirjamaailmaa. Eli kirjauutisia täältä Ruotsista tulee myös jatkossa!

Kirjablogin pitäminen on hauska harrastus ja sen ansiosta tähän yleensä niin yksinäiseen kirjan lukemiseen tulee myös sosiaalinen ulottuvuus. Lisäksi tällaiselle ulkosuomalaiselle bloginkirjoittaminen on yksi parhaita keinoja pitää yllä sekä äidinkielen taitoaan että kirjoitusvirettään.  Puhumattakaan sitten kaikista teistä mielenkiintoisista "tyypeistä", joihin olen blogini ansiosta saanut tutustua!

Kirjablogini saakoon siis jatkoaikaa vaikkakin ehkä hiukan vapaammassa muodossa. Kirjoja on mukava lukea ja vähintään yhtä hauska niistä on puhua muiden kirjaharrastajien kanssa. Kiitos kaunis siis teille kaikille, jotka aina silloin tällöin poikkeatte täällä kirjakammarissani -  ilo on aina suuri kun näen viestin vierailunne merkkinä!

PS. Oletteko jo muuten huomanneet, että Museovirasto ja Suomen Kansallismuseo ovat julkistaneet 250 000 valokuvan kuvapankin, joka on vapaassa käytössä! Sieltä on lainattu myös tämän postaukseni kuva. (Kuva: Aarne Pietinen 1934 / Museovirasto)

Kommentit

  1. Sinulla on hyvä linja. On kiinnostavaa lukea juuri sellaisia kirjoituksia, joissa kerrotaan omasta lukukokemuksesta. Kirjankansitekstejä sen sijaan ei jaksa lukea montaa kertaa uudelleen.
    Myös ruotsalainen kirjallisuus ja kirjaelämä kiinnostaa.

    Onnittelut viidestä vuodesta! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Marjatta! En edes oikein tajunnut, että tässä on vierähtänyt jo viisi vuotta!

      Ja kiitos kannustuksesta, jatkan siis tällä samalla linjalla!

      Poista
  2. Jep, samat sanat kuin Marjatalla! Minä odotan ammattimaista arviota esim sanomalehden kriitikoilta ja kirjoitetaan niitä blogeissakin, mutta omakohtaiset ja persoonalliset innostavat. Kivasti blogit täydentävät kirjamaailman kuohuvaakin maisemaa. Minä pidän paljon blogistasi ja vielä erikseen Ruotsin kirjamaailman tuomisesta tännekin. Se täyttää sydämeni jollain omituisella haikeuden ja kaipauksen täyteisellä tunteella... Onnittelut ja leippoisia joulun aikoja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Leena! Kirjablogit ovat kyllä nykyään aivan ehdoton osa tätä kirjamaailmaa, olen löytänyt niistä todella hyviä kirjavinkkejä. Ja osa kirjoista on toisaalta jäänyt sitten ihan lukemattakin, jos jossakin blogissa ollaan oltu sitä mieltä, että ei ollut kiva kokemus :)

      Lisää siis kirjajuttuja täältä Ruotsista! Yritän ainakin kertoa niistä kirjoista, jotka kuohuttavat ihmisten mieliä, nytkin on parhaillaan mietintämyssyssä sellainen postaus eräästä uutuuskirjasta...

      Poista
  3. Olen samaa mieltä edellisten kommentoijien kanssa, kirjoituksiasi on hauska lukea. Ja yksi kirjablogien hyvistä puolista on juuri se, että niiden avulla tutustuu myös sellaisiin kirjoihin, joista ei muuten tietäisi (kaikkea kun ei voi itse lukea, ikävä kyllä). Kiitos myös kuvapankkivinkistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Ariel!! Sehän se onkin, miten nämä kaikki mielenkiintoiset kirjat muka ehtii lukemaan! Jatkan mielelläni tätä Ruotsin kirjasadon esittelyä ja onhan se jännittävän erilainen kun vertaa Suomeen, sekä teemoiltaan että myös esimerkiksi sen kannalta mikä täällä luokitellaan huumoriksi :) /Mari

      Poista
  4. Onnea 5v. blogillesi.
    Tykkään Snellmanin kirjoista. Uusin on varauksessa, Ontuvan miehen majatalo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Mai! Ja kiitos, että muistutit tuosta Snellmannin uusimmasta, laitan sen myös varaukseen! /Mari

      Poista
  5. Hyvää joulua ja onnittelut 5-vuotiaalle! Komppaan edellisiä, blogiasi on kiva lukea. Ihan erikoiskiitos tuosta Museoviraston kuvalinkistä! Kun ovat vielä vapaasti käytettävissä, mainiota!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Paula! Mukava kuulla, että juttuni kiinnostavat muitakin kuin itseäni, se kannustaa jatkamaan vielä toiset viisi vuotta 😊

      Hyvää Joulua! /Mari

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mutta saako näin oikeasti kirjoittaa?

  Tällä kertaa haluan kirjoittaa kahdesta kirjasta, jotka ovat jääneet vaivaamaan mieltäni. Molemmissa  on käytetty henkilöhahmoina oikeita historian henkilöitä, mutta kyseiset kirjat eivät ole elämäkertoja vaan fiktion ja faktan sekoituksia. Saksalaisen Daniel Kehlmannin Lichtspiel (suomennettu nimellä Ohjaaja) kertoo mykkäelokuvakauden legendaarisesta elokuvaohjaajasta, W.G. Pabstista. Kirjassa häntä tituleerataan "Greta Garbon löytäjäksi" - väite, joka vetää mutkat suoriksi, sillä ensinhän Garbon löysi Mauritz Stiller . Jo tässä vaiheessa tuntosarveni alkavat väristä... W.G. Pabst palaa epäonnistuneen Hollywood-debyyttinsä jälkeen Eurooppaan, tarkoituksenaan vierailla vanhan äitinsä luona. Saksan poliittinen tilanne on kuitenkin kärjistynyt Pabstin poissaolon aikana ja hän ajautuu natsihallinnon propagandakoneiston sätkynukeksi. Kehlmann kuvaa jännittävästi natsi-Saksassa vallinneita realiteettejä, joiden pohjalta kukin joutui tekemään päätöksensä - olenko mukana vai leiki...

Kiitos tästä kesästä, Aulikki Oksanen!

  Olen myöhäisherännäinen monien asioiden suhteen, mutta kun löydän jotain innostavaa niin lähdenkin sitten täysillä mukaan. Ja tänä kesänä tämän palavan innostukseni herätti Aulikki Oksanen ! Kaikki alkoi siitä kun luin Helena Ruuskan viime vuonna ilmestyneen elämäkerran Aulikki Oksasesta. Olen lukenut Ruuskalta kaikki hänen kirjoittamansa elämäkerrat (Hugo Simberg, Marja-Liisa Vartio, Mary Gallen-Kallela ja Eeva Joenpelto) ja kaikki nämä kirjat ovat olleet huikeita aikamatkoja. Ruuska on taitava nitomaan tutkimansa henkilön elämänvaiheet suurempaan historiankehykseen samalla kun hän ripottelee matkan varrelle jännittäviä hippusia kunkin ajan arjesta ja omituisuuksista.  Oksanen eroaa muista Ruuskan kohteista sillä, että hän on vielä mitä suuremmiten elossa, jolloin hän on ollut itse mukana kirjan teossa. Koko prosessi vei kolme vuotta ja valmistui Oksasen 80-vuotispäiväksi. Ruuska sai haastatella koko Oksasen klaanin isompia lastenlapsia myöten ja paikoin lukija onkin kuin ...

Sirpaleita Anna-Leena Härkösen elämästä - ja vähän omastanikin...

Nyt se vihdoin tuli! Tilaamani Taskupainos! Kävin hakemassa kirjastosta ja 24 tuntia myöhemmin kirja oli luettu. Olisin lukenut nopeamminkin, jos työt ja kotihommat eivät olisi estäneet. Ja kirja oli muuten aivan liian lyhyt. Anna-Leena Härkösen tarinointia olisin jaksanut vähintään yhtä kauan kuin Pirkko Saisiotakin. Anna-Leena Härkönen on lempikirjailijani ja yksi niitä harvoja joita luen yhä uudestaan. Hän on myös lohtukirjailijani - samalla tavalla kuin makaronilaatikko on lohturuokani, jota pitää saada kun elämä kohtelee kaltoin. Katja Kallion ystävästään kirjoittama muistelmateos on onneksi täysosuma. Kirjan rakenne on tarkoituksella spiraalimainen, ei aikajärjestyksessä kerrottu ja se toimii todella hyvin. Kerronta on tajunnanvirtamaista - ikäänkuin istuisin saman pöydän ääressä kuuntelemassa Härkösen jutustelua.  Kirjan kerronta on puhtaasti Härköstä itseään, sillä Kallio ei tähän kirjaan ole halunnut haastatella muista ihmisiä. " Mua kiinnostaa sun kokemus elämästä. Että ...

Klassikkohaaste #14: Antti Jalava – Asfalttikukka

  Vaikka Ruotsissa asuu meitä suomentaustaisia n. 7% väestöstä, näkyy se yllättävän vähän ruotsalaisessa kirjallisuuskentässä. Itse asiassa vain kolme kirjaa on onnistunut herättämään ruotsalaismedian mielenkiinnon. Susanna Alakosken Svinalängorna (suomennettuna ’Sikalat’) ilmestyi 2006, jolloin se voitti Ruotsin arvostetuimman kirjallisuuspalkinnon, August-palkinnon ja kirjasta tehtiin myös elokuva muutamaa vuotta myöhemmin. Eija Hetekivi Olsson julkaisi 2011 esikoisromaaninsa ’Ingenbarnsland’, jossa hän kuvaa suomalaissiirtolaisten elämää Göteborgissa. Kirja oli August-palkintoehdokkaana ja se on myöhemmin kasvanut trilogiaksi. Mutta suomalaisen siirtolaiskirjallisuuden pioneeri oli Antti Jalava (1949-2021), jolta vuonna 1980 ilmestyi paljon puhuttu romaani ’Asfaltblomman’ (suom. Pentti Saarikoski ’Asfalttikukka’). Kirja ei ollut kuitenkaan Jalavan esikoisteos, hän oli aikaisemmin kirjoittanut kirjat ’Matti’ ja ’Jag har inte bett att få komma’. Etsin oman aamulehteni Dagens...

Eeva Kilpi: Elämä edestakaisin (Klassikkohaaste #21)

Olen lukenut Eeva Kilpeä koko aikuiselämäni ja monet hänen teoksistaan jopa useaan otteeseen. Kilpi oli myös lohtukirjailijani, kun en päässyt koronasulun aikana Suomeen.  Lääkkeeksi Suomi-ikävääni  auttoi silloin Kilven herkkä ja hersyvä suomen kieli. Olen myös miettinyt voiko "elämän evakkous" siirtyä sukupolvelta toiselle. Ainakin omassa elämässäni tunnistan tätä samaa " nyssyköiden haalijan  -syndroomaa": "Että kaikki tarpeellinen on kasseissa ja pusseissa sängyn alla tai sängyn vieressä, käden ulottuvilla". Koskaan kun ei tiedä milloin se lähtö tulee. Anna-Riikka Carlsonin  kirjassa  "Rakas Eeva Kilpi. Nämä juhlat jatkuvat vielä" Kilpi epäilee, että tokko häntä enää kukaan lukee. Mutta kyllä vaan luetaan! Etenkin Kilven runoutta näkee siteerattavan säännöllisesti kirjasomessa. Proosatekstit ovat ehkä sitten jääneet vähemmälle huomiolle, ja juuri siksi haluankin nostaa esille tämänkertaisessa Klassikkohaastekirjoituksessani yhden Kilven varha...