Siirry pääsisältöön

Hampuri menopaluu (Matkapäivä 3/6)


Otimme tämän ensimmäisen aamun Hampurissa erittäin rennosti. Saimme nukuttua hyvin, mikä olikin enemmän kuin tarpeen parin matkapäivän jälkeen. Hostelli on edelleenkin suuri pettymys mutta yritämme suhtautua asiaan viileän rauhallisesti. Luin uudestaan varaussivuston arvostelut hostellista enkä ymmärrä mitä olen lukenut varausta tehdessäni, sillä muut ovat listanneet kaikki nämä puutteet, joita nyt itse täällä bongailemme: ylimielinen henkilökunta, epäilyttävän vanha hissi (tällä hetkellä  täysin kaputt), kovat sängyt, meluinen autotie ulkopuolella, niukka aamiainen... Olisi kannattanut vain varata se vähän kalliimpi hotelli eikä nuukailla. Mutta kuten ruotsalaiset sanovat, turha itkeä kun maito on jo maassa. Sen sijaan olemme iloisia, että saamme esimerkiksi hyvät porrastreenit kun kipuamme päivittäin portaat neljännessä kerroksessa sijaitsevaan huoneeseemme.

Lähdimme liikenteeseen vasta puolenpäivän maissa ja suuntasimme ensin Speicherstadtin vanhalle satama-alueelle. Tämä alue on nykyään Unescon maailmanperintölistalla mutta se, joka meidät sinne houkutti oli saksalainen lastensarja Die Pfefferkörner, jota lapsi on seurannut Ruotsin television lastenkanavalta. Sarja on kuvattu juuri täällä ja lapsipa osasikin näyttää kaikki tärkeät paikat. Löytyi mukava kahvila ja sen yhteydessä oleva teekauppa, joka on tärkeä paikka myös tv-sarjassa. Söimme kahvilassa lounaaksi bataattikeittoa ja tilasin myös kannullisen teetä. Valikoima oli todella iso ja kun tarjoilija toi teekannun pöytään niin hän iski pöydälle myös tiimalasin ja käski ottaa teenlehdet pois kannusta tarkasti kolmen minuutin jälkeen. Teeihmisen sydäntä lämmitti todella näin seriöösi asenne!

Hampurissa satoi tänään melkein koko päivän mutta pääsimme kiertelemään kaupungilla aina sadekuurojen välillä. Kävimme kurkistamassa joulumarkkinoilla, joita löytyy useampi pelkästään tästä keskustan tuntumasta. Huomenna menemme vielä uudestaan, sillä tunnelma varsinkin raatihuoneentorin markkinoilla on tosi hieno. Yhtäkkiä näimme kauempana häämöttävän maailmanpyörän, jota kohden lähdimme vaeltamaan. Perillä olikin kokonainen tivoli ja päätimme ajaa yhden kierroksen maailmanpyörällä.

Illaksi olin varannut meille liput Hampurin vanhaan konserttitaloon, Laeszhalleniin. Huomasin nimittäin sattumalta, että siellä esitetään Charlie Chaplinin elokuva Kaupungin valot sinfoniaorkesterin säestyksellä! Se on sen verran ainutlaatuinen tapaus, että varasin heti liput. Lapsi lupasi tulla mukaan jos menemme sitten myös Hampurin suklaamuseoon, josta oli saanut vinkin luokkakaveriltaan (no problem, äiti lähtee mielellään sinne!). Chaplinin huumori puri kuitenkin 10-vuotiaaseen niin täysillä, että hän kikatteli välillä kaksinkerroin. Ja esityksen jälkeen lapsi sanoi - vähän hämmästyneenä: "Tämä oli oikeesti hyvä!"

Mitä luin?
Lukemistani rajoittaa suuresti se, että täällä huoneessamme ei ole lukulamppuja! (Kyllä, tämänkin puutteen oli joku aikaisempi matkaaja listannut arvosteluunsa.) Onneksi mukana on aina pieni taskulamppu, joten pystyn lukemaan vähän aikaa ennen nukahtamista. Ja nyt teinkin niin radikaalin käännöksen, että jätin toistaiseksi kesken kuivaksi moittimani Steve Sem-Sandbergin huippukehutun romaanin W ja aloin lukea ruotsalaisen Anna Takasen kirjaa isästään, joka tuli Ruotsiin sotalapsena. Jo ensi sivuillta löydän superyllätyksen: Takasen Timo-isä on syntyisin äitini kotikylän naapurikylästä! Tunnen nämä seudut siis enemmän kuin hyvin. Ja kirja saakin aivan uuden ulottuvuuden...

Lapsen mietteitä
Matkaväsymystä on selvästi ilmassa mutta lapsi piristyi kun päästiin katsomaan tv-sarjasta tuttuja paikkoja. Hän oli myös selvästi ylpeä siitä, että sai esitellä minulle paikkoja. Joulutori oli myös lapsen mielestä hieno paikka ja sieltä löytyikin jo uusi suosikkiherkku, jota pitää mennä vielä huomenna maistamaan uudestaan (Ja minulle myös toinen glühwein, kiitos!). Mitä muuten mahtavat olla nimeltään ne pienen pienet munkit, jotka tarjoillaan tomusokerilla peitettynä?

Tämä on Die Pfefferkörnen-sarjan pääpaikka. Kahvilaa suosittelen lämpimästi!

Maailmanpyörä, johon oli pakko päästä!

Hienon päivän maaginen päätös

Kommentit

  1. Hei, nuo elokuvat livemusiikin säestyksellä on niin ihania, näin aikoinaan yhden Amsterdamin Eye-museossa. Ja hyvä asenne hostellin kanssa. 👍🏻

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisin vaihtanut hotellia, jos olisimme olleet täällä pidemmän ajan mutta nyt tämä menee vaivattomammin näin, suomalaisella sisulla! /Mari

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Miten voikin kirja mennä näin ihon alle!

  Alku oli todella lupaava. Tapasin kirjailijan paikallisen kirjastomme joulukuussa 2022 järjestämässä Antti Jalava  -illassa. jossa kirjailija kertoi olevansa suuri Suomen ystävä ja kirjoittaneensa juuri oman versionsa Aleksi Kiven "Seitsemästä veljeksestä". Mielenkiintoista! Ja kun kirjapiirini ehdotti nyt tätä kirjaa luettavaksemme, innostuin tietysti välittömästi.  Mutta mitä tapahtuikaan... Aloitin lukemisen innolla, mutta jo ensimmäisten sivujen jälkeen alkoi sisälläni kiehua. Miten kukaan jaksaa tällaista lukea? Raakaa kieltä, seksuaalista väkivaltaa, juopottelua, nälkää, sairautta... Vastenmielinen kirja! Aina tämä iänikuinen suomalaisten juopottelu ja väkivalta. Olen asunut Tukholmassa pian jo neljännesvuosisadan ja toiminut koko sen ajan kunniallisena toimihenkilönaisena. Osallistunut järjestötoimintaan, liittynyt kirkkokuoroon, maksanut veroni... Eikö minun tekemisilläni ole sitten mitään merkitystä? Edelleen vain ne samat Slussenin sissit näköjään hallitsevat ruot

Levoton lukija

  Nyt on taas sellainen hetki, että sanat eivät tunnu riittävän. Ja tämä koskee sekä lukemaani kirjallisuutta että elämää ylipäänsä. Ajatukset ovat Vantaalla ja siellä sattuneessa kouluampumisessa... Tämä postaukseni saa nyt olla pinnan raapaisuja, ohimeneviä ajatuksia, jotka ovat sujahtaneet lukemisteni lomassa. Sillä ajatuksia, niitä on totisesti riittänyt viimeisen parin viikon lukuorgiani tuoksinassa! Pari viikkoa sitten luin peräperää kaksi Juli Zehin ajankohtaista teosta. Saksalainen Zeh on kirjoittanut jo vuosituhannen vaihteesta lähtien, mutta nyt hänen kirjojaan vilahtaa siellä sun täällä. Saksassa Zeh tunnetaan kansalaisaktivistina ja aktivismi näkyy myös selkeästi näissä tuoreimmissa kirjoissa Yli-ihmisiä (Über Menschen, 2021) ja Zwischen Welten (2023, kirjoitettu yhdessä Simon Urbanin kanssa). Jos etsitte ajankohtaista yhteiskuntakritiikkiä, Juli Zeh is your woman! Palaan toivottavasti Juli Zehin maailmaan myöhemmin, tällä hetkellä sen kartoittaminen tuntuu ylivoimaiselta.

Äänikirja soikoon!

Vuoden 2019 lopussa kirjailija Laura Lindstedt kirjoitti provosoivan puheenvuoron Helsingin Sanomissa.  Lindstedt käsitteli artikkelissaan yhä suositummaksi kasvavaa äänikirja-formaattia ja pohti mihin sen suosio tulee lopulta johtamaan. Tuleeko kirjallisuus tyhmistymään ja yksinkertaistumaan äänikirjan suosion myötä? En oikein osannut sanoa asiaan juuta taikka jaata sillä en ollut lukenut/kuunnellut yhtäkään äänikirjaa. Niin, saako tuosta äänikirjan kuuntelemisesta edes sanoa, että on "lukenut" kirjan? Jaoin Lindstedtin artikkelin Twitterissä ja kysyin, miten tähän äänikirjan "lukemiseen" pitäisi suhtautua. Monet reagoivat kysymykseeni ja huomasin välittömästi, että tämä on kuuma aihe! Joukosta löytyi kaltaisiani, jotka eivät olleet edes kokeilleet äänikirjoja ja vannoivat paperikirjan nimeen. Ja sitten oli heitä, jotka kuuntelivat paljon mutta jotka lukivat myös edelleen perinteisiä kirjoja. Monille äänikirjat tuntuivat olevan automatkojen viihdykettä. Ja

Olipa kerran DDR

  Saksan opinnot alkoivat taas yliopistolla ja tein pienen lämmittelykierroksen lukemalla brittiläis-saksalaisen historioitsijan Katja Hoyerin teoksen "Muurin takana. Itä-Saksan historia 1949-90". Kirjaa on kovasti kehuttu, koska se antaa aikaisempaa monipuolisemman kuvan DDR:stä. Itä-Saksaahan muistellaan yleensä lähinnä sen julman Stasi-historian kautta tai sitten naureskellaan hyväntahtoisesti Ostalgia-ilmiölle.  Hoyer tekee kirjassaan vakavan yrityksen antaa DDR:stä tasapainoisemman kuvan. Kaikki ei ollut kurjuutta! Esimerkiksi se seikka, miten naiset ja työläisluokkaan syntyneet lapset saattoivat päästä hyvään työuraan käsiksi, oli monelle elintärkeä asia. Yhdistymisen huumassa unohtui, että monet näistä koulutuksista ja työurista osoittautuivatkin sitten täysin hyödyttömiksi.  Miten kävi kaikille näille elämäntyönsä menettäneille? Siihen ei Hoyerinkaan kirja valitettavasti anna kovin selventävää vastausta, sillä tarina päättyy - monien muiden DDR:stä kertovien kirjojen

Henrik Ibsen: Nukkekoti (Klassikkohaaste 11)

Olen tänä kesänä lukenut  Minna Canthin ja ruotsalaisen naisasianaisen Ellen Keyn elämäkertoja. Molemmat olivat aktiivisia 1800-luvun loppupuolella ja molempien kohdalla mainitaan useaan otteeseen yksi heihin merkittävällä tavalla vaikuttanut teos: Henrik Ibsenin näytelmä Nukkekoti. Tämä oli taas yksi sellainen klassikko, jota en ollut tietenkään lukenut joten valintani tämänkertaiseen klassikkohaasteeseen oli helppo. Lisäksi kirjastosta löytyi tuore ruotsalainen painos, johon kirjailija Klas Östergren on kääntänyt neljä Ibsenin näytelmää. Kirja on osa ruotsalais-tanskalais-norjalaista yhteisprojektia, jossa yksi kirjailija kustakin maasta on kirjoittanut oman versionsa johonkin Ibsenin hahmoista pohjautuen. Tähän tulen toivottavasti palaamaan vielä myöhemmin! Vuonna 1880 Suomalainen Teatteri esitti Ibsenin Nukkekodin, vain pari vuotta näytelmän kantaesityksen jälkeen. Näytelmästä tuli suuri menestys, nuori Ida Aalberg Noran roolissa. Minna Canth seurasi tarkkaan Suomen rajoj