Siirry pääsisältöön

Hampuri menopaluu (Matkapäivä 3/6)


Otimme tämän ensimmäisen aamun Hampurissa erittäin rennosti. Saimme nukuttua hyvin, mikä olikin enemmän kuin tarpeen parin matkapäivän jälkeen. Hostelli on edelleenkin suuri pettymys mutta yritämme suhtautua asiaan viileän rauhallisesti. Luin uudestaan varaussivuston arvostelut hostellista enkä ymmärrä mitä olen lukenut varausta tehdessäni, sillä muut ovat listanneet kaikki nämä puutteet, joita nyt itse täällä bongailemme: ylimielinen henkilökunta, epäilyttävän vanha hissi (tällä hetkellä  täysin kaputt), kovat sängyt, meluinen autotie ulkopuolella, niukka aamiainen... Olisi kannattanut vain varata se vähän kalliimpi hotelli eikä nuukailla. Mutta kuten ruotsalaiset sanovat, turha itkeä kun maito on jo maassa. Sen sijaan olemme iloisia, että saamme esimerkiksi hyvät porrastreenit kun kipuamme päivittäin portaat neljännessä kerroksessa sijaitsevaan huoneeseemme.

Lähdimme liikenteeseen vasta puolenpäivän maissa ja suuntasimme ensin Speicherstadtin vanhalle satama-alueelle. Tämä alue on nykyään Unescon maailmanperintölistalla mutta se, joka meidät sinne houkutti oli saksalainen lastensarja Die Pfefferkörner, jota lapsi on seurannut Ruotsin television lastenkanavalta. Sarja on kuvattu juuri täällä ja lapsipa osasikin näyttää kaikki tärkeät paikat. Löytyi mukava kahvila ja sen yhteydessä oleva teekauppa, joka on tärkeä paikka myös tv-sarjassa. Söimme kahvilassa lounaaksi bataattikeittoa ja tilasin myös kannullisen teetä. Valikoima oli todella iso ja kun tarjoilija toi teekannun pöytään niin hän iski pöydälle myös tiimalasin ja käski ottaa teenlehdet pois kannusta tarkasti kolmen minuutin jälkeen. Teeihmisen sydäntä lämmitti todella näin seriöösi asenne!

Hampurissa satoi tänään melkein koko päivän mutta pääsimme kiertelemään kaupungilla aina sadekuurojen välillä. Kävimme kurkistamassa joulumarkkinoilla, joita löytyy useampi pelkästään tästä keskustan tuntumasta. Huomenna menemme vielä uudestaan, sillä tunnelma varsinkin raatihuoneentorin markkinoilla on tosi hieno. Yhtäkkiä näimme kauempana häämöttävän maailmanpyörän, jota kohden lähdimme vaeltamaan. Perillä olikin kokonainen tivoli ja päätimme ajaa yhden kierroksen maailmanpyörällä.

Illaksi olin varannut meille liput Hampurin vanhaan konserttitaloon, Laeszhalleniin. Huomasin nimittäin sattumalta, että siellä esitetään Charlie Chaplinin elokuva Kaupungin valot sinfoniaorkesterin säestyksellä! Se on sen verran ainutlaatuinen tapaus, että varasin heti liput. Lapsi lupasi tulla mukaan jos menemme sitten myös Hampurin suklaamuseoon, josta oli saanut vinkin luokkakaveriltaan (no problem, äiti lähtee mielellään sinne!). Chaplinin huumori puri kuitenkin 10-vuotiaaseen niin täysillä, että hän kikatteli välillä kaksinkerroin. Ja esityksen jälkeen lapsi sanoi - vähän hämmästyneenä: "Tämä oli oikeesti hyvä!"

Mitä luin?
Lukemistani rajoittaa suuresti se, että täällä huoneessamme ei ole lukulamppuja! (Kyllä, tämänkin puutteen oli joku aikaisempi matkaaja listannut arvosteluunsa.) Onneksi mukana on aina pieni taskulamppu, joten pystyn lukemaan vähän aikaa ennen nukahtamista. Ja nyt teinkin niin radikaalin käännöksen, että jätin toistaiseksi kesken kuivaksi moittimani Steve Sem-Sandbergin huippukehutun romaanin W ja aloin lukea ruotsalaisen Anna Takasen kirjaa isästään, joka tuli Ruotsiin sotalapsena. Jo ensi sivuillta löydän superyllätyksen: Takasen Timo-isä on syntyisin äitini kotikylän naapurikylästä! Tunnen nämä seudut siis enemmän kuin hyvin. Ja kirja saakin aivan uuden ulottuvuuden...

Lapsen mietteitä
Matkaväsymystä on selvästi ilmassa mutta lapsi piristyi kun päästiin katsomaan tv-sarjasta tuttuja paikkoja. Hän oli myös selvästi ylpeä siitä, että sai esitellä minulle paikkoja. Joulutori oli myös lapsen mielestä hieno paikka ja sieltä löytyikin jo uusi suosikkiherkku, jota pitää mennä vielä huomenna maistamaan uudestaan (Ja minulle myös toinen glühwein, kiitos!). Mitä muuten mahtavat olla nimeltään ne pienen pienet munkit, jotka tarjoillaan tomusokerilla peitettynä?

Tämä on Die Pfefferkörnen-sarjan pääpaikka. Kahvilaa suosittelen lämpimästi!

Maailmanpyörä, johon oli pakko päästä!

Hienon päivän maaginen päätös

Kommentit

  1. Satu / hollanninsuomalainen29/11/19 01:53

    Hei, nuo elokuvat livemusiikin säestyksellä on niin ihania, näin aikoinaan yhden Amsterdamin Eye-museossa. Ja hyvä asenne hostellin kanssa. 👍🏻

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mari / Mrs Karlsson lukee29/11/19 08:33

      Olisin vaihtanut hotellia, jos olisimme olleet täällä pidemmän ajan mutta nyt tämä menee vaivattomammin näin, suomalaisella sisulla! /Mari

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Rouva C, oletan?

Aivan ensimmäiseksi tämän lukijan piti päivittää sisäinen kuvansa Minna Canthista. Tiedättehän sen kuvan, jossa Canth istuu musta hattu päässä, suu viivana ja silmissä väsynyt katse. Sen, jossa Canth näyttää jo vanhukselta paitsi että hän ei ollut vanhus eikä koskaan edes yltänyt siihen ikään. Minna Canth kuoli vain 53-vuotiaana! Mutta seitsemän lasta, puolison varhainen kuolema ja taloushuolet olivat vanhentaneet Minnaa auttamattomasti. Minna Rytisalon Minna on nuori tyttö, opettajaseminaarilainen, kihlattu ja sittemmin aviovaimo. Vaimo, josta Ferdinand-puoliso salaa toivoo, että tämä olisi vähän enemmän kuin muut, "tasainen, vähempään tyytyvä". Mutta olihan hän kuitenkin alunperin rakastunut juuri Minnan temperamentiin, älykkyyteen ja nokkeluuteen. "Minä en ole vaimoni vartija", toteaa Ferdinand ja Rytisalo kuvaakin Canthien avioliiton harvinaisen lämpimänä - eikä pelkästään tuon ajan mittapuun mukaan. Rytisalon romaanissa kuvataan hyvin 1800-luvun asennei...
20 kommenttia
Lue lisää

Rakas vihattu lähiöni

Kun aikoinaan muutimme mieheni kanssa yhteen ei vaihtoehtoja ollut kovinkaan monta. Jotta Tukholmassa saisi vuokra-asunnon on jonossa oltava, alueesta riippuen, 5-25 vuotta. Miehelläni oli vuokrakaksio mutta todennäköisyys, että joku haluaisi vaihtaa isomman asuntonsa pienempään tuntui aika olemattomalta. Niinpä lähdimme etsimään kotia yhdessä pankin kanssa. Mielessämme oli heti alue, jolla olimme käyneet monta kertaa kylässä ystäviemme rivitaloasunnossa. Asunnot olivat tilavia ja lähellä oli paljon metsää ja vettä. Ja kuinka ollakaan, unelmakotimme löytyi nopeasti! Muutimme syksyllä 2006 ja kotiuduimme nopeasti. Alue on luonnonkaunista ja naapurusto hauskasti monikulttuurista. Ainoa ongelma on se, että asumme "pahamaineisessa" tukholmalaislähiössä. Meille aikuisille siitä oli lähinnä vain hyötyä sillä asunnot olivat noin miljoona kruunua edullisempia kuin muilla alueilla. Mutta miehen teinityttäret huomasivat pian, että keskustassa asuvia kavereita oli vaikea saada ky...
14 kommenttia
Lue lisää

Kevätsukkahousut jalassa matkaan monikielisyyden maailmoihin

  Mielessäni on pyörinyt viime päivinä Sinikka Nopolan pistämätön kirjan nimi "Tervehdin teitä kevätsukkahousuilla". En ole kyseistä kirjaa (vielä) lukenut, mutta tuo nimi on jäänyt mieleen. Siinä on jotain niin herkullisen suomalaista absurdia huumoria ja sanaleikittelyä. Ja joudun kerta kerran jälkeen toteamaan, että vaikka kuinka opiskelen näitä muita kieliäni ja vaikka pystyn niillä työhommatkin ihan asiallisesti hoitamaan, niin tätä oman kielen tuntua en niihin saa.  Se ei saa kuitenkaan lannistaa vieraiden kielten opiskelua, päinvastoin! Ihmettelyä riittää niissä muissakin kielissä, kuten nyt tässä minulle tällä hetkellä ajankohtaisessa saksan kielessä. Uudet kielet opastavat yllätyksellisille tutkimusmatkoille uusiin maailmoihin. Kuten edellisessä postauksessani mainitsin, nyt ei lueta kirjoja vaan kirjoitetaan lopputyötä. Tämä kevät menee monikielisyyden teorioiden parissa. Tutkielman runko on jo valmis, nyt pistetään paloja paikoilleen.  Ja täytyy sanoa, että tu...
2 kommenttia
Lue lisää

Klassikkohaaste #14: Antti Jalava – Asfalttikukka

  Vaikka Ruotsissa asuu meitä suomentaustaisia n. 7% väestöstä, näkyy se yllättävän vähän ruotsalaisessa kirjallisuuskentässä. Itse asiassa vain kolme kirjaa on onnistunut herättämään ruotsalaismedian mielenkiinnon. Susanna Alakosken Svinalängorna (suomennettuna ’Sikalat’) ilmestyi 2006, jolloin se voitti Ruotsin arvostetuimman kirjallisuuspalkinnon, August-palkinnon ja kirjasta tehtiin myös elokuva muutamaa vuotta myöhemmin. Eija Hetekivi Olsson julkaisi 2011 esikoisromaaninsa ’Ingenbarnsland’, jossa hän kuvaa suomalaissiirtolaisten elämää Göteborgissa. Kirja oli August-palkintoehdokkaana ja se on myöhemmin kasvanut trilogiaksi. Mutta suomalaisen siirtolaiskirjallisuuden pioneeri oli Antti Jalava (1949-2021), jolta vuonna 1980 ilmestyi paljon puhuttu romaani ’Asfaltblomman’ (suom. Pentti Saarikoski ’Asfalttikukka’). Kirja ei ollut kuitenkaan Jalavan esikoisteos, hän oli aikaisemmin kirjoittanut kirjat ’Matti’ ja ’Jag har inte bett att få komma’. Etsin oman aamulehteni Dagens...
10 kommenttia
Lue lisää

Kun Suomen lapset lähtivät Ruotsiin - Anna Takanen: Sinä olet suruni

Tänään 15. joulukuuta on kulunut 80 vuotta ensimmäisen suomalaisia sotalapsia Tukholmaan kuljettaneen laivan lähdöstä. Ruotsiin lähti kaikkiaan sotaa pakoon  noin 70 000 lasta ja melkein neljäsosa heistä jäi palaamatta. Näihin lukuihin  mahtuu traagisia tarinoita, joita on kipuiltu sekä Suomessa että täällä Ruotsissa. Eikä asiasta ole sen kummemmin puhuttu, kummassakaan maassa. Yksi Ruotsiin jääneistä lapsista oli Anna Takasen Timo-isä, jonka tarinan Takanen on nyt kirjoittanut kirjaksi "Sörjen som blev". Mutta kirja ei ole pelkästään sotalapsen tarina sillä 80 vuoden takainen tragedia vaikuttaa monen perheen elämään edelleen. Takanen sanoo, että sotalapsen traumasta selviämiseen menee neljä sukupolvea. Tässä yhtälössä hän laskee itsensä kolmanneksi sukupolveksi. Anna Takanen eli lapsuutensa oudossa välitilassa. Hän oli syntynyt Ruotsissa ja puhui ruotsia, mutta sukunimensä vuoksi hänet luokiteltiin suomalaiseksi. Koulussa häntä kiusattiin juuri suomalaisuutensa takia...
19 kommenttia
Lue lisää