Siirry pääsisältöön

Hampuri menopaluu (Matkapäivä 3/6)


Otimme tämän ensimmäisen aamun Hampurissa erittäin rennosti. Saimme nukuttua hyvin, mikä olikin enemmän kuin tarpeen parin matkapäivän jälkeen. Hostelli on edelleenkin suuri pettymys mutta yritämme suhtautua asiaan viileän rauhallisesti. Luin uudestaan varaussivuston arvostelut hostellista enkä ymmärrä mitä olen lukenut varausta tehdessäni, sillä muut ovat listanneet kaikki nämä puutteet, joita nyt itse täällä bongailemme: ylimielinen henkilökunta, epäilyttävän vanha hissi (tällä hetkellä  täysin kaputt), kovat sängyt, meluinen autotie ulkopuolella, niukka aamiainen... Olisi kannattanut vain varata se vähän kalliimpi hotelli eikä nuukailla. Mutta kuten ruotsalaiset sanovat, turha itkeä kun maito on jo maassa. Sen sijaan olemme iloisia, että saamme esimerkiksi hyvät porrastreenit kun kipuamme päivittäin portaat neljännessä kerroksessa sijaitsevaan huoneeseemme.

Lähdimme liikenteeseen vasta puolenpäivän maissa ja suuntasimme ensin Speicherstadtin vanhalle satama-alueelle. Tämä alue on nykyään Unescon maailmanperintölistalla mutta se, joka meidät sinne houkutti oli saksalainen lastensarja Die Pfefferkörner, jota lapsi on seurannut Ruotsin television lastenkanavalta. Sarja on kuvattu juuri täällä ja lapsipa osasikin näyttää kaikki tärkeät paikat. Löytyi mukava kahvila ja sen yhteydessä oleva teekauppa, joka on tärkeä paikka myös tv-sarjassa. Söimme kahvilassa lounaaksi bataattikeittoa ja tilasin myös kannullisen teetä. Valikoima oli todella iso ja kun tarjoilija toi teekannun pöytään niin hän iski pöydälle myös tiimalasin ja käski ottaa teenlehdet pois kannusta tarkasti kolmen minuutin jälkeen. Teeihmisen sydäntä lämmitti todella näin seriöösi asenne!

Hampurissa satoi tänään melkein koko päivän mutta pääsimme kiertelemään kaupungilla aina sadekuurojen välillä. Kävimme kurkistamassa joulumarkkinoilla, joita löytyy useampi pelkästään tästä keskustan tuntumasta. Huomenna menemme vielä uudestaan, sillä tunnelma varsinkin raatihuoneentorin markkinoilla on tosi hieno. Yhtäkkiä näimme kauempana häämöttävän maailmanpyörän, jota kohden lähdimme vaeltamaan. Perillä olikin kokonainen tivoli ja päätimme ajaa yhden kierroksen maailmanpyörällä.

Illaksi olin varannut meille liput Hampurin vanhaan konserttitaloon, Laeszhalleniin. Huomasin nimittäin sattumalta, että siellä esitetään Charlie Chaplinin elokuva Kaupungin valot sinfoniaorkesterin säestyksellä! Se on sen verran ainutlaatuinen tapaus, että varasin heti liput. Lapsi lupasi tulla mukaan jos menemme sitten myös Hampurin suklaamuseoon, josta oli saanut vinkin luokkakaveriltaan (no problem, äiti lähtee mielellään sinne!). Chaplinin huumori puri kuitenkin 10-vuotiaaseen niin täysillä, että hän kikatteli välillä kaksinkerroin. Ja esityksen jälkeen lapsi sanoi - vähän hämmästyneenä: "Tämä oli oikeesti hyvä!"

Mitä luin?
Lukemistani rajoittaa suuresti se, että täällä huoneessamme ei ole lukulamppuja! (Kyllä, tämänkin puutteen oli joku aikaisempi matkaaja listannut arvosteluunsa.) Onneksi mukana on aina pieni taskulamppu, joten pystyn lukemaan vähän aikaa ennen nukahtamista. Ja nyt teinkin niin radikaalin käännöksen, että jätin toistaiseksi kesken kuivaksi moittimani Steve Sem-Sandbergin huippukehutun romaanin W ja aloin lukea ruotsalaisen Anna Takasen kirjaa isästään, joka tuli Ruotsiin sotalapsena. Jo ensi sivuillta löydän superyllätyksen: Takasen Timo-isä on syntyisin äitini kotikylän naapurikylästä! Tunnen nämä seudut siis enemmän kuin hyvin. Ja kirja saakin aivan uuden ulottuvuuden...

Lapsen mietteitä
Matkaväsymystä on selvästi ilmassa mutta lapsi piristyi kun päästiin katsomaan tv-sarjasta tuttuja paikkoja. Hän oli myös selvästi ylpeä siitä, että sai esitellä minulle paikkoja. Joulutori oli myös lapsen mielestä hieno paikka ja sieltä löytyikin jo uusi suosikkiherkku, jota pitää mennä vielä huomenna maistamaan uudestaan (Ja minulle myös toinen glühwein, kiitos!). Mitä muuten mahtavat olla nimeltään ne pienen pienet munkit, jotka tarjoillaan tomusokerilla peitettynä?

Tämä on Die Pfefferkörnen-sarjan pääpaikka. Kahvilaa suosittelen lämpimästi!

Maailmanpyörä, johon oli pakko päästä!

Hienon päivän maaginen päätös

Kommentit

  1. Hei, nuo elokuvat livemusiikin säestyksellä on niin ihania, näin aikoinaan yhden Amsterdamin Eye-museossa. Ja hyvä asenne hostellin kanssa. 👍🏻

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisin vaihtanut hotellia, jos olisimme olleet täällä pidemmän ajan mutta nyt tämä menee vaivattomammin näin, suomalaisella sisulla! /Mari

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kiitos tästä kesästä, Aulikki Oksanen!

  Olen myöhäisherännäinen monien asioiden suhteen, mutta kun löydän jotain innostavaa niin lähdenkin sitten täysillä mukaan. Ja tänä kesänä tämän palavan innostukseni herätti Aulikki Oksanen ! Kaikki alkoi siitä kun luin Helena Ruuskan viime vuonna ilmestyneen elämäkerran Aulikki Oksasesta. Olen lukenut Ruuskalta kaikki hänen kirjoittamansa elämäkerrat (Hugo Simberg, Marja-Liisa Vartio, Mary Gallen-Kallela ja Eeva Joenpelto) ja kaikki nämä kirjat ovat olleet huikeita aikamatkoja. Ruuska on taitava nitomaan tutkimansa henkilön elämänvaiheet suurempaan historiankehykseen samalla kun hän ripottelee matkan varrelle jännittäviä hippusia kunkin ajan arjesta ja omituisuuksista.  Oksanen eroaa muista Ruuskan kohteista sillä, että hän on vielä mitä suuremmiten elossa, jolloin hän on ollut itse mukana kirjan teossa. Koko prosessi vei kolme vuotta ja valmistui Oksasen 80-vuotispäiväksi. Ruuska sai haastatella koko Oksasen klaanin isompia lastenlapsia myöten ja paikoin lukija onkin kuin ...

Mutta saako näin oikeasti kirjoittaa?

  Tällä kertaa haluan kirjoittaa kahdesta kirjasta, jotka ovat jääneet vaivaamaan mieltäni. Molemmissa  on käytetty henkilöhahmoina oikeita historian henkilöitä, mutta kyseiset kirjat eivät ole elämäkertoja vaan fiktion ja faktan sekoituksia. Saksalaisen Daniel Kehlmannin Lichtspiel (suomennettu nimellä Ohjaaja) kertoo mykkäelokuvakauden legendaarisesta elokuvaohjaajasta, W.G. Pabstista. Kirjassa häntä tituleerataan "Greta Garbon löytäjäksi" - väite, joka vetää mutkat suoriksi, sillä ensinhän Garbon löysi Mauritz Stiller . Jo tässä vaiheessa tuntosarveni alkavat väristä... W.G. Pabst palaa epäonnistuneen Hollywood-debyyttinsä jälkeen Eurooppaan, tarkoituksenaan vierailla vanhan äitinsä luona. Saksan poliittinen tilanne on kuitenkin kärjistynyt Pabstin poissaolon aikana ja hän ajautuu natsihallinnon propagandakoneiston sätkynukeksi. Kehlmann kuvaa jännittävästi natsi-Saksassa vallinneita realiteettejä, joiden pohjalta kukin joutui tekemään päätöksensä - olenko mukana vai leiki...

Sirpaleita Anna-Leena Härkösen elämästä - ja vähän omastanikin...

Nyt se vihdoin tuli! Tilaamani Taskupainos! Kävin hakemassa kirjastosta ja 24 tuntia myöhemmin kirja oli luettu. Olisin lukenut nopeamminkin, jos työt ja kotihommat eivät olisi estäneet. Ja kirja oli muuten aivan liian lyhyt. Anna-Leena Härkösen tarinointia olisin jaksanut vähintään yhtä kauan kuin Pirkko Saisiotakin. Anna-Leena Härkönen on lempikirjailijani ja yksi niitä harvoja joita luen yhä uudestaan. Hän on myös lohtukirjailijani - samalla tavalla kuin makaronilaatikko on lohturuokani, jota pitää saada kun elämä kohtelee kaltoin. Katja Kallion ystävästään kirjoittama muistelmateos on onneksi täysosuma. Kirjan rakenne on tarkoituksella spiraalimainen, ei aikajärjestyksessä kerrottu ja se toimii todella hyvin. Kerronta on tajunnanvirtamaista - ikäänkuin istuisin saman pöydän ääressä kuuntelemassa Härkösen jutustelua.  Kirjan kerronta on puhtaasti Härköstä itseään, sillä Kallio ei tähän kirjaan ole halunnut haastatella muista ihmisiä. " Mua kiinnostaa sun kokemus elämästä. Että ...

Klassikkohaaste #14: Antti Jalava – Asfalttikukka

  Vaikka Ruotsissa asuu meitä suomentaustaisia n. 7% väestöstä, näkyy se yllättävän vähän ruotsalaisessa kirjallisuuskentässä. Itse asiassa vain kolme kirjaa on onnistunut herättämään ruotsalaismedian mielenkiinnon. Susanna Alakosken Svinalängorna (suomennettuna ’Sikalat’) ilmestyi 2006, jolloin se voitti Ruotsin arvostetuimman kirjallisuuspalkinnon, August-palkinnon ja kirjasta tehtiin myös elokuva muutamaa vuotta myöhemmin. Eija Hetekivi Olsson julkaisi 2011 esikoisromaaninsa ’Ingenbarnsland’, jossa hän kuvaa suomalaissiirtolaisten elämää Göteborgissa. Kirja oli August-palkintoehdokkaana ja se on myöhemmin kasvanut trilogiaksi. Mutta suomalaisen siirtolaiskirjallisuuden pioneeri oli Antti Jalava (1949-2021), jolta vuonna 1980 ilmestyi paljon puhuttu romaani ’Asfaltblomman’ (suom. Pentti Saarikoski ’Asfalttikukka’). Kirja ei ollut kuitenkaan Jalavan esikoisteos, hän oli aikaisemmin kirjoittanut kirjat ’Matti’ ja ’Jag har inte bett att få komma’. Etsin oman aamulehteni Dagens...

Eeva Kilpi: Elämä edestakaisin (Klassikkohaaste #21)

Olen lukenut Eeva Kilpeä koko aikuiselämäni ja monet hänen teoksistaan jopa useaan otteeseen. Kilpi oli myös lohtukirjailijani, kun en päässyt koronasulun aikana Suomeen.  Lääkkeeksi Suomi-ikävääni  auttoi silloin Kilven herkkä ja hersyvä suomen kieli. Olen myös miettinyt voiko "elämän evakkous" siirtyä sukupolvelta toiselle. Ainakin omassa elämässäni tunnistan tätä samaa " nyssyköiden haalijan  -syndroomaa": "Että kaikki tarpeellinen on kasseissa ja pusseissa sängyn alla tai sängyn vieressä, käden ulottuvilla". Koskaan kun ei tiedä milloin se lähtö tulee. Anna-Riikka Carlsonin  kirjassa  "Rakas Eeva Kilpi. Nämä juhlat jatkuvat vielä" Kilpi epäilee, että tokko häntä enää kukaan lukee. Mutta kyllä vaan luetaan! Etenkin Kilven runoutta näkee siteerattavan säännöllisesti kirjasomessa. Proosatekstit ovat ehkä sitten jääneet vähemmälle huomiolle, ja juuri siksi haluankin nostaa esille tämänkertaisessa Klassikkohaastekirjoituksessani yhden Kilven varha...