Siirry pääsisältöön

Baby Jane Is Back!


Luin Sofi Oksasen Baby Janen jo heti sen ilmestyttyä vuonna 2005 mutta muistin kirjasta vain sen, että lukukokemus oli ollut harvinaisen vahva. Ostinkin sitten jostakin tämän pokkariversion, jotta voisin lukea sen uudestaan.

Luin kirjan hyvin nopeasti sillä teksti on sujuvaa ja koukuttavaakin. Oksanen jaksottaa tarinan eri aikaintervalleilla niin, että lukija ymmärtää jo pian että olemme menossa kohti jotain ratkaisevaa tapahtumaa.

Kirjan tapahtumat sijoittuvat 1990-luvun lopun Helsingin lesbo- ja homopiireihin. Kertojaminä tapaa Piken ja huomaa pian ajautuneensa outoon kolmiodraamaan, jossa kolmatta osaa näyttelee Piken ex-tyttöystävä Bossa. Bossa käy kaupassa, pesee pyykit ja hoitaa ylipäänsä kaikki juoksevat asiat Piken puolesta. Pike kärsii epämääräisestä psyykkisestä sairaudesta, jonka hän itse määrittelee paniikkihäiriöksi. Kertoja-tyttöystävä ei ole kuitenkaan täysin vakuuttunut diagnoosista tai varsinkaan sen hoidosta vaan yrittää kannustaa Pikeä ihmisten ilmoille.

Tarinan kulkua on vaikea tässä alkaa referoida ilman, että joutuu paljastamaan koko stoorin. Ehkä tyydynkin vain toteamaan, että juoni sotkeutuu tiukaksi vyyhdeksi, josta ei selviä ulos ilman väkivaltaa. Ja loppuun Oksanen on säästänyt kunnon trilleri-käänteen!

Olin siis hyvin vaikuttunut myös toisella lukukerralla vaikka tällä kertaa kiinnitin huomioni enemmän kirjan mielenterveysteemaan. Oksanen esittää nimittäin kirjassaan terävää kritiikkiä puutteellista mielenterveyshoitoa kohtaan. Kirjan tapahtuma-aikana eletään laman jälkeisiä vuosia, jolloin säästettin juuri esimerkiksi mielenterveyshuollosta ja vastuu oli sysätty lähinnä potilaalle itselleen.

Osasimme hoitaa itseämme paremmin kuin lääkärimme, koska meillä oli aikaa ottaa selvää ja aikaa syventyä päidemme sisältöihin. Harvoin lääkärit määräsivät meille lääkkeitä, jotka olisivat olleet vieraita. Pharmaca Fennica oli raamattumme. Kokemus oli osoittanut, että ellei itse osaa huolehtia mielenterveyspalveluistaan, ellei itse vaadi ja epäile, ei sitä kukaan mukaan tee.

Pari kertaa kirjaa lukiessani kävi mielessäni Sisko Savonlahden Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu, joka saattaisi olla tämän meidän aikamme vastine Baby Janelle. Tyylilajeiltaan kirjat ovat hyvin erilaisia mutta oli todella mielenkiintoista lukea ne molemmat näinkin lyhyen ajan sisällä. Savonlahti on varmasti lukenut oksasensa ja napannut sieltä yhden jos toisenkin vaikutteen.

Molemmissa teoksissa kuvataan nuoria, jotka ovat ajautuneet yhteiskunnan ulkopuolelle ja kärsivät mielenterveysongelmista. Ehkä sitten meidän ajallemme on tyypillistä juuri se, että ongelmaa käsitellään enemmän huumorin kautta? Tai ainakin Savonlahdella on jo kirjansa nimessä optimistisempi näkemys tilanteen ratkeamiseen. Mutta uusintalukukierroksilla uskon Baby Janen kantavan pidemmälle. Vahva lukukokemus edelleen!

**
Sofi Oksanen. Baby Jane
Silberfeldt 2005

Helmet-lukuhaaste 2019: 20. Kirja käsittelee sinulle entuudestaan vierasta kulttuuria

Kommentit

  1. Kiitos vinkistä. Laitan kirjan lukulistalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä kannattaa ehdottomasti lukea! Olen kaikki oksaset lukenut ja jännityksellä odotan syksyn uutuutta :) /Mari

      Poista
  2. Olen lukenut Oksaselta vain Norman, mutta tämäkin kiinnostaa minua aika lailla - paljon enemmän kuin hänen historialliset romaansa Puhdistus jne. Olen nähnyt tästä jotain yksittäisiä lainauksia jossain ja ne jo herättivät kiinnostuksen. Savonlahden kirjan luin viime kesänä ja pidin kyllä siitäkin, kunhan olin sen näennäisen kepeään tyylilajiin tottunut. Kevyempi tyyli puree minuun yleensä paremmin kuin ylenmääräinen synkistely, mutta ilmeisesti Baby Jane ei kuitenkaan ole se aivan pahin rypemiskirja. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No tämä on vähän siinä rajalla... Tuli muuten Saision kirjat mieleen, dialogista esimerkiksi, mutta hänhän oli Oksasen opettaja teatterikorkeassa eli varmasti Oksanen lukenut puolestaan saisionsa. Mutta paikoin luin tätä kuin dekkaria, vaikea lokeroida tätä kirjaa yhteen genreen! /Mari

      Poista
  3. Minäkin olen lukenut Baby Janen heti sen ilmestyttyä ja voisin lukea uudelleen uusin silmin nyt kun sukupuoliset vähemmistöt ovat olleet enemmän esillä ja itselläkin on enemmän tietoa.
    Pari vuotta aiemmin julkaistu Stalinin lehmät sai minut kiinnostumaan Oksasesta. Siinä aiheena on syömähäiriö ja se, millaista on kulkea lapsena Suomen ja Viron väliä laivalla ja olla osittain ulkopuolinen molemmissa maissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luin myös ensimmäisenä Stalinin lehmät, jonka muuten voisikin lukea myös uudestaan... Oksanen ei muuten tunnu kärsivän mitään paineita siitä, että pitäisi kirjoittaa jotain tiettyä genreä, jokainen kirja on hyvin omanlaisensa. Jännä nähdä mitä syksyllä ilmestyvä uusi kirja pitää sisällään! /Mari

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Helsinki mon amour

  T änään 12. kesäkuuta juhlitaan Helsinkiä ja vaikka olen asunut täällä Tukholmassa jo pian 24 vuotta niin mikä siinä onkin, että kotikaupunkia kysyttäessä vastaan yhä edelleen "Helsinki". Usein muodossa "asun Tukholmassa, mutta olen kotoisin Helsingistä". Erityisen siteen kaupunkiin muodostaa tietysti se seikka, että olen syntynyt Helsingissä ja asunut siellä kaksi ensimmäistä vuottani.  Ja vaikka nuoruuden vuosina asuin välillä muuallakin niin aina jossain vaiheessa muuttokuorma suuntasi uudestaan pääkaupunkiseudulle. Edellisen kerran lähdin sieltä 30. lokakuuta 2000, laivalla kohti Tukholmaa. Sen jälkeen olen vain käynyt kääntymässä, mutta se on sitten jo toinen tarina... Usein kun muistelen Helsinkiä muistan erityisesti ensimmäisen oikean "oman" kotini Vilhonvuorenkujalla Sörnäisissä. Silloin en vielä ymmärtänyt asuintaloni kulttuurihistoriallista arvoa. Lähinnä kiroilin mereltä puhaltavaa tuulta ja talon huonoa eristystä. Muistan jopa lämmittäneeni k

Luottokirjailijani Anja Snellman 70 vuotta!

  Kirjailija Anja Snellman täytti viime viikolla 70 vuotta ja sen kunniaksi kävin kirjastoreissulla katsastamassa myös kirjastomme pienen suomenkielisen osaston josko sieltä löytyisi jotain Snellmannilta. Tällä kertaa hyllyssä oli Parvekejumalat (2010) ja vaikka olen sen muistaakseni lukenut aikoinaan ihan tuoreeltaan niin päätin lukea kirjan uudemman kerran. Kumma kyllä, vaikka en yleensä tykkää lukea kirjoja uudestaan (vaikka olisivat loistaviakin teoksia) niin juuri Anja Snellmannia luen mielelläni uudestaan. Hänen teoksensa ovat aina monitasoisia ja usein myös monimerkityksellisiä, joten joka lukukerralla luen kirjan jotenkin aina uudella tavalla. Usein olen myös unohtanut juonen ja muut tapahtumat, joten kirja tuntuu aina uudelta. Näin kävi myös Parvekejumalien kanssa.  Parvekejumalat kertoo kahdesta nuoresta tytöstä, somaliperheen Aniksesta ja kantasuomalaisen taiteilijaperheen tyttärestä Allasta, joka etsii uutta identiteettiä islamista ja muuttaa nimensä Zahraksi. Anis haluais

Olen vihdoinkin ajantasalla!

  Olen usein sanonut, että tämä minun kirjablogini tulee aina muutaman vuoden viiveellä - ainakin suomalaisen nykykirjallisuuden osalta - koska täkäläiset kirjastot eivät hanki suomenkielistä kirjallisuutta kovinkaan nopeasti. Mutta aloin tässä jokin aika sitten katsella kirjapinojani ja oli todettava, että jotain on tapahtunut! Olen nimittäin lukenut jo aika montakin viime vuonna ilmestynyttä kirjaa ja usein olen ne vain napannut mukaani kirjastossa käydessäni. Täällä kun ei tarvitse kauan jonotella. Huomenna olen palauttamassa kaksi viime vuonna ilmestynyttä, kumpikin omalla tavallaan huippukirjaa. Ensinnäkin: onnittelut itselleni siitä, että olen vihdoinkin lukenut ensimmäisen Katja Kettuni ! Aiemmat yritykset ovat aina jääneet kesken, koska Ketun raadollisen rehevä kieli on ollut minulle liikaa. Taidan olla herkkä lukija... "Erään kissan tutkimuksia" on sekin kielenkäytöltään hyvin rehevää, mutta tarina veti puoleensa sellaisella voimalla etten jaksanut välittää voimasano

Klassikkohaaste 18 - Erich Kästner: Tuuliajolla Berliinissä

  Olen parin viime vuoden aikana tutustunut oikein urakalla saksalaisin klassikoihin. Kiitos siitä kuuluu sattumanvaraiselle neronleimaukselleni, jonka johdosta aloin opiskella yliopistolla  saksan kieltä ja kulttuuria. Ja mitä klassikkoja sieltä onkaan pulpahtanut esiin! Vaikkapa nyt tämä Erich Kästnerin Fabian vuodelta 1931. Täytyy myöntää, että kirjallisuuskurssimme alkaessa Kästnerin teos oli se, jota ehkä kaikkein vähiten odotin. Olihan siellä tarjolla myös Mannia ja Kafkaa. Mutta kurssin lopussa se kirja, joka sitten kuitenkin eniten jäi päätäni vaivaamaan, oli juuri Fabian. Laitetaanpa tähän heti alkuun hyvät uutiset: kirja on suomennettu viime vuonna, joten jos tämän postaukseni jälkeen haluaa tutustua kirjaan tarkemmin siihen löytyy Vesa Tapio Valon tuore (ja hyvä!) suomennos vuodelta 2023 (Aviador). Suomeksi kirja on saanut tarinaa hyvin kuvaavan nimen "Tuuliajolla Berliinissä".  Jakob Fabian on kolmekymppinen kirjallisuustieteilijä, joka elättää itsensä erilaisilla

Äidin kaipuu - Sally Field: In Pieces

Sally Fieldin omaelämäkerta ilmestyi harmillisesti tänä samaisena syksynä kuin Michellen Obaman ylistetty kirja mutta Fieldiä on kuitenkin näkynyt kiitettävän paljon eri haastatteluohjelmissa. Itse sain kuulla kirjasta nähtyäni Christiane Amanpourin haastattelun ja pyysinkin kirjastoa saman tien hankkimaan kirjan. Tässä se nyt on ja sain lukea kirjan vieläpä aivan uutukaisena. (Saanko muuten taas kerran mainita kuinka paljon rakastan pohjoismaista kirjastosysteemiä?!) Sally Field on minulle se hollywood-näyttelijä, joka vilahtaa aina siellä täällä persoonallisissa ja voimakkaissa naisrooleissa. Olen ihaillut hänen ammattitaitoaan mutta en ole tainnut koskaan katsoa mitään elokuvaa tai tv-sarjaa nimenomaan Fieldin takia. Tämä kirja muutti asenteeni, nyt haluan nähdä kaiken mitä Field on urallaan tehnyt! Field kertoo kirjassaan perinteiseen tyyliin elämästään kronologisesti lapsuudesta lähtien. Fieldin äiti oli näyttelijä, joka ei kuitenkaan koskaan tehnyt sitä lopullista läpimurt