Siirry pääsisältöön

Baby Jane Is Back!


Luin Sofi Oksasen Baby Janen jo heti sen ilmestyttyä vuonna 2005 mutta muistin kirjasta vain sen, että lukukokemus oli ollut harvinaisen vahva. Ostinkin sitten jostakin tämän pokkariversion, jotta voisin lukea sen uudestaan.

Luin kirjan hyvin nopeasti sillä teksti on sujuvaa ja koukuttavaakin. Oksanen jaksottaa tarinan eri aikaintervalleilla niin, että lukija ymmärtää jo pian että olemme menossa kohti jotain ratkaisevaa tapahtumaa.

Kirjan tapahtumat sijoittuvat 1990-luvun lopun Helsingin lesbo- ja homopiireihin. Kertojaminä tapaa Piken ja huomaa pian ajautuneensa outoon kolmiodraamaan, jossa kolmatta osaa näyttelee Piken ex-tyttöystävä Bossa. Bossa käy kaupassa, pesee pyykit ja hoitaa ylipäänsä kaikki juoksevat asiat Piken puolesta. Pike kärsii epämääräisestä psyykkisestä sairaudesta, jonka hän itse määrittelee paniikkihäiriöksi. Kertoja-tyttöystävä ei ole kuitenkaan täysin vakuuttunut diagnoosista tai varsinkaan sen hoidosta vaan yrittää kannustaa Pikeä ihmisten ilmoille.

Tarinan kulkua on vaikea tässä alkaa referoida ilman, että joutuu paljastamaan koko stoorin. Ehkä tyydynkin vain toteamaan, että juoni sotkeutuu tiukaksi vyyhdeksi, josta ei selviä ulos ilman väkivaltaa. Ja loppuun Oksanen on säästänyt kunnon trilleri-käänteen!

Olin siis hyvin vaikuttunut myös toisella lukukerralla vaikka tällä kertaa kiinnitin huomioni enemmän kirjan mielenterveysteemaan. Oksanen esittää nimittäin kirjassaan terävää kritiikkiä puutteellista mielenterveyshoitoa kohtaan. Kirjan tapahtuma-aikana eletään laman jälkeisiä vuosia, jolloin säästettin juuri esimerkiksi mielenterveyshuollosta ja vastuu oli sysätty lähinnä potilaalle itselleen.

Osasimme hoitaa itseämme paremmin kuin lääkärimme, koska meillä oli aikaa ottaa selvää ja aikaa syventyä päidemme sisältöihin. Harvoin lääkärit määräsivät meille lääkkeitä, jotka olisivat olleet vieraita. Pharmaca Fennica oli raamattumme. Kokemus oli osoittanut, että ellei itse osaa huolehtia mielenterveyspalveluistaan, ellei itse vaadi ja epäile, ei sitä kukaan mukaan tee.

Pari kertaa kirjaa lukiessani kävi mielessäni Sisko Savonlahden Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu, joka saattaisi olla tämän meidän aikamme vastine Baby Janelle. Tyylilajeiltaan kirjat ovat hyvin erilaisia mutta oli todella mielenkiintoista lukea ne molemmat näinkin lyhyen ajan sisällä. Savonlahti on varmasti lukenut oksasensa ja napannut sieltä yhden jos toisenkin vaikutteen.

Molemmissa teoksissa kuvataan nuoria, jotka ovat ajautuneet yhteiskunnan ulkopuolelle ja kärsivät mielenterveysongelmista. Ehkä sitten meidän ajallemme on tyypillistä juuri se, että ongelmaa käsitellään enemmän huumorin kautta? Tai ainakin Savonlahdella on jo kirjansa nimessä optimistisempi näkemys tilanteen ratkeamiseen. Mutta uusintalukukierroksilla uskon Baby Janen kantavan pidemmälle. Vahva lukukokemus edelleen!

**
Sofi Oksanen. Baby Jane
Silberfeldt 2005

Helmet-lukuhaaste 2019: 20. Kirja käsittelee sinulle entuudestaan vierasta kulttuuria

Kommentit

  1. Kiitos vinkistä. Laitan kirjan lukulistalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä kannattaa ehdottomasti lukea! Olen kaikki oksaset lukenut ja jännityksellä odotan syksyn uutuutta :) /Mari

      Poista
  2. Olen lukenut Oksaselta vain Norman, mutta tämäkin kiinnostaa minua aika lailla - paljon enemmän kuin hänen historialliset romaansa Puhdistus jne. Olen nähnyt tästä jotain yksittäisiä lainauksia jossain ja ne jo herättivät kiinnostuksen. Savonlahden kirjan luin viime kesänä ja pidin kyllä siitäkin, kunhan olin sen näennäisen kepeään tyylilajiin tottunut. Kevyempi tyyli puree minuun yleensä paremmin kuin ylenmääräinen synkistely, mutta ilmeisesti Baby Jane ei kuitenkaan ole se aivan pahin rypemiskirja. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No tämä on vähän siinä rajalla... Tuli muuten Saision kirjat mieleen, dialogista esimerkiksi, mutta hänhän oli Oksasen opettaja teatterikorkeassa eli varmasti Oksanen lukenut puolestaan saisionsa. Mutta paikoin luin tätä kuin dekkaria, vaikea lokeroida tätä kirjaa yhteen genreen! /Mari

      Poista
  3. Minäkin olen lukenut Baby Janen heti sen ilmestyttyä ja voisin lukea uudelleen uusin silmin nyt kun sukupuoliset vähemmistöt ovat olleet enemmän esillä ja itselläkin on enemmän tietoa.
    Pari vuotta aiemmin julkaistu Stalinin lehmät sai minut kiinnostumaan Oksasesta. Siinä aiheena on syömähäiriö ja se, millaista on kulkea lapsena Suomen ja Viron väliä laivalla ja olla osittain ulkopuolinen molemmissa maissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luin myös ensimmäisenä Stalinin lehmät, jonka muuten voisikin lukea myös uudestaan... Oksanen ei muuten tunnu kärsivän mitään paineita siitä, että pitäisi kirjoittaa jotain tiettyä genreä, jokainen kirja on hyvin omanlaisensa. Jännä nähdä mitä syksyllä ilmestyvä uusi kirja pitää sisällään! /Mari

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Miten voikin kirja mennä näin ihon alle!

  Alku oli todella lupaava. Tapasin kirjailijan paikallisen kirjastomme joulukuussa 2022 järjestämässä Antti Jalava  -illassa. jossa kirjailija kertoi olevansa suuri Suomen ystävä ja kirjoittaneensa juuri oman versionsa Aleksi Kiven "Seitsemästä veljeksestä". Mielenkiintoista! Ja kun kirjapiirini ehdotti nyt tätä kirjaa luettavaksemme, innostuin tietysti välittömästi.  Mutta mitä tapahtuikaan... Aloitin lukemisen innolla, mutta jo ensimmäisten sivujen jälkeen alkoi sisälläni kiehua. Miten kukaan jaksaa tällaista lukea? Raakaa kieltä, seksuaalista väkivaltaa, juopottelua, nälkää, sairautta... Vastenmielinen kirja! Aina tämä iänikuinen suomalaisten juopottelu ja väkivalta. Olen asunut Tukholmassa pian jo neljännesvuosisadan ja toiminut koko sen ajan kunniallisena toimihenkilönaisena. Osallistunut järjestötoimintaan, liittynyt kirkkokuoroon, maksanut veroni... Eikö minun tekemisilläni ole sitten mitään merkitystä? Edelleen vain ne samat Slussenin sissit näköjään hallitsevat ruot

Levoton lukija

  Nyt on taas sellainen hetki, että sanat eivät tunnu riittävän. Ja tämä koskee sekä lukemaani kirjallisuutta että elämää ylipäänsä. Ajatukset ovat Vantaalla ja siellä sattuneessa kouluampumisessa... Tämä postaukseni saa nyt olla pinnan raapaisuja, ohimeneviä ajatuksia, jotka ovat sujahtaneet lukemisteni lomassa. Sillä ajatuksia, niitä on totisesti riittänyt viimeisen parin viikon lukuorgiani tuoksinassa! Pari viikkoa sitten luin peräperää kaksi Juli Zehin ajankohtaista teosta. Saksalainen Zeh on kirjoittanut jo vuosituhannen vaihteesta lähtien, mutta nyt hänen kirjojaan vilahtaa siellä sun täällä. Saksassa Zeh tunnetaan kansalaisaktivistina ja aktivismi näkyy myös selkeästi näissä tuoreimmissa kirjoissa Yli-ihmisiä (Über Menschen, 2021) ja Zwischen Welten (2023, kirjoitettu yhdessä Simon Urbanin kanssa). Jos etsitte ajankohtaista yhteiskuntakritiikkiä, Juli Zeh is your woman! Palaan toivottavasti Juli Zehin maailmaan myöhemmin, tällä hetkellä sen kartoittaminen tuntuu ylivoimaiselta.

Äänikirja soikoon!

Vuoden 2019 lopussa kirjailija Laura Lindstedt kirjoitti provosoivan puheenvuoron Helsingin Sanomissa.  Lindstedt käsitteli artikkelissaan yhä suositummaksi kasvavaa äänikirja-formaattia ja pohti mihin sen suosio tulee lopulta johtamaan. Tuleeko kirjallisuus tyhmistymään ja yksinkertaistumaan äänikirjan suosion myötä? En oikein osannut sanoa asiaan juuta taikka jaata sillä en ollut lukenut/kuunnellut yhtäkään äänikirjaa. Niin, saako tuosta äänikirjan kuuntelemisesta edes sanoa, että on "lukenut" kirjan? Jaoin Lindstedtin artikkelin Twitterissä ja kysyin, miten tähän äänikirjan "lukemiseen" pitäisi suhtautua. Monet reagoivat kysymykseeni ja huomasin välittömästi, että tämä on kuuma aihe! Joukosta löytyi kaltaisiani, jotka eivät olleet edes kokeilleet äänikirjoja ja vannoivat paperikirjan nimeen. Ja sitten oli heitä, jotka kuuntelivat paljon mutta jotka lukivat myös edelleen perinteisiä kirjoja. Monille äänikirjat tuntuivat olevan automatkojen viihdykettä. Ja

Oman elämänsä kuningatar - David Ritz: The Life of Aretha Franklin (2014)

Elokuussa keskuudestamme poistunut soulkuningatar Aretha Franklin oli totisesti särmikäs persoona. Ulospäin hän halusi pitää yllä onnellisen elämän kulisseja viimeiseen asti mutta lähipiiri näki itsepäisen, suruunsa ruokaa ahmivan ja epävarman naisen. Mutta myös superlahjakkaan taiteilijan, jolla aina lopuksi oli kuitenkin sydän paikallaan kaikista erimielisyyksistä huolimatta. David Ritzin alkuperäinen idea oli tehdä tämä muistelmateos yhdessä itsensä Franklinin kanssa mutta jonkin aikaa tähden kanssa työskenneltyään Ritzin oli todettava, että tuloksena olisi vain suuren luokan satukirja. Kaksikon tiet erosivat ja Franklin jatkoi omia muistelmiansa, joista tuloksena syntyi kirja 'From These Roots'. David Ritz sai kuitenkin Franklinin sisarukset puolelleen ja suurelta osin juuri heidän ansiostaan syntyi  tämä elämäkerta, jota yleisesti pidetään todenmukaisempana kuin Franklinin omaa kirjaa. Franklinin sokeat pisteet oman elämänsä suhteen olivat lähipiirin tiedossa, joka

Olipa kerran DDR

  Saksan opinnot alkoivat taas yliopistolla ja tein pienen lämmittelykierroksen lukemalla brittiläis-saksalaisen historioitsijan Katja Hoyerin teoksen "Muurin takana. Itä-Saksan historia 1949-90". Kirjaa on kovasti kehuttu, koska se antaa aikaisempaa monipuolisemman kuvan DDR:stä. Itä-Saksaahan muistellaan yleensä lähinnä sen julman Stasi-historian kautta tai sitten naureskellaan hyväntahtoisesti Ostalgia-ilmiölle.  Hoyer tekee kirjassaan vakavan yrityksen antaa DDR:stä tasapainoisemman kuvan. Kaikki ei ollut kurjuutta! Esimerkiksi se seikka, miten naiset ja työläisluokkaan syntyneet lapset saattoivat päästä hyvään työuraan käsiksi, oli monelle elintärkeä asia. Yhdistymisen huumassa unohtui, että monet näistä koulutuksista ja työurista osoittautuivatkin sitten täysin hyödyttömiksi.  Miten kävi kaikille näille elämäntyönsä menettäneille? Siihen ei Hoyerinkaan kirja valitettavasti anna kovin selventävää vastausta, sillä tarina päättyy - monien muiden DDR:stä kertovien kirjojen