Siirry pääsisältöön

Baby Jane Is Back!


Luin Sofi Oksasen Baby Janen jo heti sen ilmestyttyä vuonna 2005 mutta muistin kirjasta vain sen, että lukukokemus oli ollut harvinaisen vahva. Ostinkin sitten jostakin tämän pokkariversion, jotta voisin lukea sen uudestaan.

Luin kirjan hyvin nopeasti sillä teksti on sujuvaa ja koukuttavaakin. Oksanen jaksottaa tarinan eri aikaintervalleilla niin, että lukija ymmärtää jo pian että olemme menossa kohti jotain ratkaisevaa tapahtumaa.

Kirjan tapahtumat sijoittuvat 1990-luvun lopun Helsingin lesbo- ja homopiireihin. Kertojaminä tapaa Piken ja huomaa pian ajautuneensa outoon kolmiodraamaan, jossa kolmatta osaa näyttelee Piken ex-tyttöystävä Bossa. Bossa käy kaupassa, pesee pyykit ja hoitaa ylipäänsä kaikki juoksevat asiat Piken puolesta. Pike kärsii epämääräisestä psyykkisestä sairaudesta, jonka hän itse määrittelee paniikkihäiriöksi. Kertoja-tyttöystävä ei ole kuitenkaan täysin vakuuttunut diagnoosista tai varsinkaan sen hoidosta vaan yrittää kannustaa Pikeä ihmisten ilmoille.

Tarinan kulkua on vaikea tässä alkaa referoida ilman, että joutuu paljastamaan koko stoorin. Ehkä tyydynkin vain toteamaan, että juoni sotkeutuu tiukaksi vyyhdeksi, josta ei selviä ulos ilman väkivaltaa. Ja loppuun Oksanen on säästänyt kunnon trilleri-käänteen!

Olin siis hyvin vaikuttunut myös toisella lukukerralla vaikka tällä kertaa kiinnitin huomioni enemmän kirjan mielenterveysteemaan. Oksanen esittää nimittäin kirjassaan terävää kritiikkiä puutteellista mielenterveyshoitoa kohtaan. Kirjan tapahtuma-aikana eletään laman jälkeisiä vuosia, jolloin säästettin juuri esimerkiksi mielenterveyshuollosta ja vastuu oli sysätty lähinnä potilaalle itselleen.

Osasimme hoitaa itseämme paremmin kuin lääkärimme, koska meillä oli aikaa ottaa selvää ja aikaa syventyä päidemme sisältöihin. Harvoin lääkärit määräsivät meille lääkkeitä, jotka olisivat olleet vieraita. Pharmaca Fennica oli raamattumme. Kokemus oli osoittanut, että ellei itse osaa huolehtia mielenterveyspalveluistaan, ellei itse vaadi ja epäile, ei sitä kukaan mukaan tee.

Pari kertaa kirjaa lukiessani kävi mielessäni Sisko Savonlahden Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu, joka saattaisi olla tämän meidän aikamme vastine Baby Janelle. Tyylilajeiltaan kirjat ovat hyvin erilaisia mutta oli todella mielenkiintoista lukea ne molemmat näinkin lyhyen ajan sisällä. Savonlahti on varmasti lukenut oksasensa ja napannut sieltä yhden jos toisenkin vaikutteen.

Molemmissa teoksissa kuvataan nuoria, jotka ovat ajautuneet yhteiskunnan ulkopuolelle ja kärsivät mielenterveysongelmista. Ehkä sitten meidän ajallemme on tyypillistä juuri se, että ongelmaa käsitellään enemmän huumorin kautta? Tai ainakin Savonlahdella on jo kirjansa nimessä optimistisempi näkemys tilanteen ratkeamiseen. Mutta uusintalukukierroksilla uskon Baby Janen kantavan pidemmälle. Vahva lukukokemus edelleen!

**
Sofi Oksanen. Baby Jane
Silberfeldt 2005

Helmet-lukuhaaste 2019: 20. Kirja käsittelee sinulle entuudestaan vierasta kulttuuria

Kommentit

  1. Kiitos vinkistä. Laitan kirjan lukulistalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä kannattaa ehdottomasti lukea! Olen kaikki oksaset lukenut ja jännityksellä odotan syksyn uutuutta :) /Mari

      Poista
  2. Olen lukenut Oksaselta vain Norman, mutta tämäkin kiinnostaa minua aika lailla - paljon enemmän kuin hänen historialliset romaansa Puhdistus jne. Olen nähnyt tästä jotain yksittäisiä lainauksia jossain ja ne jo herättivät kiinnostuksen. Savonlahden kirjan luin viime kesänä ja pidin kyllä siitäkin, kunhan olin sen näennäisen kepeään tyylilajiin tottunut. Kevyempi tyyli puree minuun yleensä paremmin kuin ylenmääräinen synkistely, mutta ilmeisesti Baby Jane ei kuitenkaan ole se aivan pahin rypemiskirja. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No tämä on vähän siinä rajalla... Tuli muuten Saision kirjat mieleen, dialogista esimerkiksi, mutta hänhän oli Oksasen opettaja teatterikorkeassa eli varmasti Oksanen lukenut puolestaan saisionsa. Mutta paikoin luin tätä kuin dekkaria, vaikea lokeroida tätä kirjaa yhteen genreen! /Mari

      Poista
  3. Minäkin olen lukenut Baby Janen heti sen ilmestyttyä ja voisin lukea uudelleen uusin silmin nyt kun sukupuoliset vähemmistöt ovat olleet enemmän esillä ja itselläkin on enemmän tietoa.
    Pari vuotta aiemmin julkaistu Stalinin lehmät sai minut kiinnostumaan Oksasesta. Siinä aiheena on syömähäiriö ja se, millaista on kulkea lapsena Suomen ja Viron väliä laivalla ja olla osittain ulkopuolinen molemmissa maissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luin myös ensimmäisenä Stalinin lehmät, jonka muuten voisikin lukea myös uudestaan... Oksanen ei muuten tunnu kärsivän mitään paineita siitä, että pitäisi kirjoittaa jotain tiettyä genreä, jokainen kirja on hyvin omanlaisensa. Jännä nähdä mitä syksyllä ilmestyvä uusi kirja pitää sisällään! /Mari

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Rakas vihattu lähiöni

Kun aikoinaan muutimme mieheni kanssa yhteen ei vaihtoehtoja ollut kovinkaan monta. Jotta Tukholmassa saisi vuokra-asunnon on jonossa oltava, alueesta riippuen, 5-25 vuotta. Miehelläni oli vuokrakaksio mutta todennäköisyys, että joku haluaisi vaihtaa isomman asuntonsa pienempään tuntui aika olemattomalta. Niinpä lähdimme etsimään kotia yhdessä pankin kanssa. Mielessämme oli heti alue, jolla olimme käyneet monta kertaa kylässä ystäviemme rivitaloasunnossa. Asunnot olivat tilavia ja lähellä oli paljon metsää ja vettä. Ja kuinka ollakaan, unelmakotimme löytyi nopeasti! Muutimme syksyllä 2006 ja kotiuduimme nopeasti. Alue on luonnonkaunista ja naapurusto hauskasti monikulttuurista. Ainoa ongelma on se, että asumme "pahamaineisessa" tukholmalaislähiössä. Meille aikuisille siitä oli lähinnä vain hyötyä sillä asunnot olivat noin miljoona kruunua edullisempia kuin muilla alueilla. Mutta miehen teinityttäret huomasivat pian, että keskustassa asuvia kavereita oli vaikea saada ky...

Rouva C, oletan?

Aivan ensimmäiseksi tämän lukijan piti päivittää sisäinen kuvansa Minna Canthista. Tiedättehän sen kuvan, jossa Canth istuu musta hattu päässä, suu viivana ja silmissä väsynyt katse. Sen, jossa Canth näyttää jo vanhukselta paitsi että hän ei ollut vanhus eikä koskaan edes yltänyt siihen ikään. Minna Canth kuoli vain 53-vuotiaana! Mutta seitsemän lasta, puolison varhainen kuolema ja taloushuolet olivat vanhentaneet Minnaa auttamattomasti. Minna Rytisalon Minna on nuori tyttö, opettajaseminaarilainen, kihlattu ja sittemmin aviovaimo. Vaimo, josta Ferdinand-puoliso salaa toivoo, että tämä olisi vähän enemmän kuin muut, "tasainen, vähempään tyytyvä". Mutta olihan hän kuitenkin alunperin rakastunut juuri Minnan temperamentiin, älykkyyteen ja nokkeluuteen. "Minä en ole vaimoni vartija", toteaa Ferdinand ja Rytisalo kuvaakin Canthien avioliiton harvinaisen lämpimänä - eikä pelkästään tuon ajan mittapuun mukaan. Rytisalon romaanissa kuvataan hyvin 1800-luvun asennei...

Kevätsukkahousut jalassa matkaan monikielisyyden maailmoihin

  Mielessäni on pyörinyt viime päivinä Sinikka Nopolan pistämätön kirjan nimi "Tervehdin teitä kevätsukkahousuilla". En ole kyseistä kirjaa (vielä) lukenut, mutta tuo nimi on jäänyt mieleen. Siinä on jotain niin herkullisen suomalaista absurdia huumoria ja sanaleikittelyä. Ja joudun kerta kerran jälkeen toteamaan, että vaikka kuinka opiskelen näitä muita kieliäni ja vaikka pystyn niillä työhommatkin ihan asiallisesti hoitamaan, niin tätä oman kielen tuntua en niihin saa.  Se ei saa kuitenkaan lannistaa vieraiden kielten opiskelua, päinvastoin! Ihmettelyä riittää niissä muissakin kielissä, kuten nyt tässä minulle tällä hetkellä ajankohtaisessa saksan kielessä. Uudet kielet opastavat yllätyksellisille tutkimusmatkoille uusiin maailmoihin. Kuten edellisessä postauksessani mainitsin, nyt ei lueta kirjoja vaan kirjoitetaan lopputyötä. Tämä kevät menee monikielisyyden teorioiden parissa. Tutkielman runko on jo valmis, nyt pistetään paloja paikoilleen.  Ja täytyy sanoa, että tu...

Klassikkohaaste #14: Antti Jalava – Asfalttikukka

  Vaikka Ruotsissa asuu meitä suomentaustaisia n. 7% väestöstä, näkyy se yllättävän vähän ruotsalaisessa kirjallisuuskentässä. Itse asiassa vain kolme kirjaa on onnistunut herättämään ruotsalaismedian mielenkiinnon. Susanna Alakosken Svinalängorna (suomennettuna ’Sikalat’) ilmestyi 2006, jolloin se voitti Ruotsin arvostetuimman kirjallisuuspalkinnon, August-palkinnon ja kirjasta tehtiin myös elokuva muutamaa vuotta myöhemmin. Eija Hetekivi Olsson julkaisi 2011 esikoisromaaninsa ’Ingenbarnsland’, jossa hän kuvaa suomalaissiirtolaisten elämää Göteborgissa. Kirja oli August-palkintoehdokkaana ja se on myöhemmin kasvanut trilogiaksi. Mutta suomalaisen siirtolaiskirjallisuuden pioneeri oli Antti Jalava (1949-2021), jolta vuonna 1980 ilmestyi paljon puhuttu romaani ’Asfaltblomman’ (suom. Pentti Saarikoski ’Asfalttikukka’). Kirja ei ollut kuitenkaan Jalavan esikoisteos, hän oli aikaisemmin kirjoittanut kirjat ’Matti’ ja ’Jag har inte bett att få komma’. Etsin oman aamulehteni Dagens...

Kun Suomen lapset lähtivät Ruotsiin - Anna Takanen: Sinä olet suruni

Tänään 15. joulukuuta on kulunut 80 vuotta ensimmäisen suomalaisia sotalapsia Tukholmaan kuljettaneen laivan lähdöstä. Ruotsiin lähti kaikkiaan sotaa pakoon  noin 70 000 lasta ja melkein neljäsosa heistä jäi palaamatta. Näihin lukuihin  mahtuu traagisia tarinoita, joita on kipuiltu sekä Suomessa että täällä Ruotsissa. Eikä asiasta ole sen kummemmin puhuttu, kummassakaan maassa. Yksi Ruotsiin jääneistä lapsista oli Anna Takasen Timo-isä, jonka tarinan Takanen on nyt kirjoittanut kirjaksi "Sörjen som blev". Mutta kirja ei ole pelkästään sotalapsen tarina sillä 80 vuoden takainen tragedia vaikuttaa monen perheen elämään edelleen. Takanen sanoo, että sotalapsen traumasta selviämiseen menee neljä sukupolvea. Tässä yhtälössä hän laskee itsensä kolmanneksi sukupolveksi. Anna Takanen eli lapsuutensa oudossa välitilassa. Hän oli syntynyt Ruotsissa ja puhui ruotsia, mutta sukunimensä vuoksi hänet luokiteltiin suomalaiseksi. Koulussa häntä kiusattiin juuri suomalaisuutensa takia...