Siirry pääsisältöön

Baby Jane Is Back!


Luin Sofi Oksasen Baby Janen jo heti sen ilmestyttyä vuonna 2005 mutta muistin kirjasta vain sen, että lukukokemus oli ollut harvinaisen vahva. Ostinkin sitten jostakin tämän pokkariversion, jotta voisin lukea sen uudestaan.

Luin kirjan hyvin nopeasti sillä teksti on sujuvaa ja koukuttavaakin. Oksanen jaksottaa tarinan eri aikaintervalleilla niin, että lukija ymmärtää jo pian että olemme menossa kohti jotain ratkaisevaa tapahtumaa.

Kirjan tapahtumat sijoittuvat 1990-luvun lopun Helsingin lesbo- ja homopiireihin. Kertojaminä tapaa Piken ja huomaa pian ajautuneensa outoon kolmiodraamaan, jossa kolmatta osaa näyttelee Piken ex-tyttöystävä Bossa. Bossa käy kaupassa, pesee pyykit ja hoitaa ylipäänsä kaikki juoksevat asiat Piken puolesta. Pike kärsii epämääräisestä psyykkisestä sairaudesta, jonka hän itse määrittelee paniikkihäiriöksi. Kertoja-tyttöystävä ei ole kuitenkaan täysin vakuuttunut diagnoosista tai varsinkaan sen hoidosta vaan yrittää kannustaa Pikeä ihmisten ilmoille.

Tarinan kulkua on vaikea tässä alkaa referoida ilman, että joutuu paljastamaan koko stoorin. Ehkä tyydynkin vain toteamaan, että juoni sotkeutuu tiukaksi vyyhdeksi, josta ei selviä ulos ilman väkivaltaa. Ja loppuun Oksanen on säästänyt kunnon trilleri-käänteen!

Olin siis hyvin vaikuttunut myös toisella lukukerralla vaikka tällä kertaa kiinnitin huomioni enemmän kirjan mielenterveysteemaan. Oksanen esittää nimittäin kirjassaan terävää kritiikkiä puutteellista mielenterveyshoitoa kohtaan. Kirjan tapahtuma-aikana eletään laman jälkeisiä vuosia, jolloin säästettin juuri esimerkiksi mielenterveyshuollosta ja vastuu oli sysätty lähinnä potilaalle itselleen.

Osasimme hoitaa itseämme paremmin kuin lääkärimme, koska meillä oli aikaa ottaa selvää ja aikaa syventyä päidemme sisältöihin. Harvoin lääkärit määräsivät meille lääkkeitä, jotka olisivat olleet vieraita. Pharmaca Fennica oli raamattumme. Kokemus oli osoittanut, että ellei itse osaa huolehtia mielenterveyspalveluistaan, ellei itse vaadi ja epäile, ei sitä kukaan mukaan tee.

Pari kertaa kirjaa lukiessani kävi mielessäni Sisko Savonlahden Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu, joka saattaisi olla tämän meidän aikamme vastine Baby Janelle. Tyylilajeiltaan kirjat ovat hyvin erilaisia mutta oli todella mielenkiintoista lukea ne molemmat näinkin lyhyen ajan sisällä. Savonlahti on varmasti lukenut oksasensa ja napannut sieltä yhden jos toisenkin vaikutteen.

Molemmissa teoksissa kuvataan nuoria, jotka ovat ajautuneet yhteiskunnan ulkopuolelle ja kärsivät mielenterveysongelmista. Ehkä sitten meidän ajallemme on tyypillistä juuri se, että ongelmaa käsitellään enemmän huumorin kautta? Tai ainakin Savonlahdella on jo kirjansa nimessä optimistisempi näkemys tilanteen ratkeamiseen. Mutta uusintalukukierroksilla uskon Baby Janen kantavan pidemmälle. Vahva lukukokemus edelleen!

**
Sofi Oksanen. Baby Jane
Silberfeldt 2005

Helmet-lukuhaaste 2019: 20. Kirja käsittelee sinulle entuudestaan vierasta kulttuuria

Kommentit

  1. Kiitos vinkistä. Laitan kirjan lukulistalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä kannattaa ehdottomasti lukea! Olen kaikki oksaset lukenut ja jännityksellä odotan syksyn uutuutta :) /Mari

      Poista
  2. Olen lukenut Oksaselta vain Norman, mutta tämäkin kiinnostaa minua aika lailla - paljon enemmän kuin hänen historialliset romaansa Puhdistus jne. Olen nähnyt tästä jotain yksittäisiä lainauksia jossain ja ne jo herättivät kiinnostuksen. Savonlahden kirjan luin viime kesänä ja pidin kyllä siitäkin, kunhan olin sen näennäisen kepeään tyylilajiin tottunut. Kevyempi tyyli puree minuun yleensä paremmin kuin ylenmääräinen synkistely, mutta ilmeisesti Baby Jane ei kuitenkaan ole se aivan pahin rypemiskirja. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No tämä on vähän siinä rajalla... Tuli muuten Saision kirjat mieleen, dialogista esimerkiksi, mutta hänhän oli Oksasen opettaja teatterikorkeassa eli varmasti Oksanen lukenut puolestaan saisionsa. Mutta paikoin luin tätä kuin dekkaria, vaikea lokeroida tätä kirjaa yhteen genreen! /Mari

      Poista
  3. Minäkin olen lukenut Baby Janen heti sen ilmestyttyä ja voisin lukea uudelleen uusin silmin nyt kun sukupuoliset vähemmistöt ovat olleet enemmän esillä ja itselläkin on enemmän tietoa.
    Pari vuotta aiemmin julkaistu Stalinin lehmät sai minut kiinnostumaan Oksasesta. Siinä aiheena on syömähäiriö ja se, millaista on kulkea lapsena Suomen ja Viron väliä laivalla ja olla osittain ulkopuolinen molemmissa maissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luin myös ensimmäisenä Stalinin lehmät, jonka muuten voisikin lukea myös uudestaan... Oksanen ei muuten tunnu kärsivän mitään paineita siitä, että pitäisi kirjoittaa jotain tiettyä genreä, jokainen kirja on hyvin omanlaisensa. Jännä nähdä mitä syksyllä ilmestyvä uusi kirja pitää sisällään! /Mari

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Carolina Setterwall: Toivotaan parasta (Låt oss hoppas på det bästa) (2018)

Jotkut kirjat on vain pakko lukea! Kun näin ensimmäisen jutun Carolina Setterwallin esikoiskirjasta Låt oss hoppas på det bästa (Toivotaan parasta) laitoin samantien varauksen kirjastoon. Kirja perustuu Setterwallin omaan elämään ja kokemukseen ja alkuasetelma on sydäntä raastava: eräänä aamuna kirjailija huomaa avopuolisonsa ja pienen vauvansa isän kuolleen äkillisesti yön aikana. Alkaa henkilökohtainen inferno, jota kirjailija purkaa kirjassaan lähes minuutin tarkkuudella, tuskallisen realistisesti. Kirja on hyvin lähellä Tom Malmquistin pari vuotta sitten ilmestynyttä kirjaa  Joka hetki olemme yhä elossa.  Puolison äkillinen kuolema ja pieni lapsi on yhdistelmä, joka jo ajatuksena järkyttää. Mutta kaikesta selviää, siitä nämä molemmat kirjat ovat tärkeitä todistuskappaleita. Malmquist ja Setterwall kuljettavat lukijansa läpi kiirastulen kohti katharsista ja molemmissa tapauksissa suljin kirjan takakannen rauhallisin mielin. Setterwallin tarinassa yksi pääteemoista on...

Ingeborg Bachmann 100 vuotta – saksankielisen modernismin klassikko (Klassikkohaaste #23)

Tämänkertaiseen kirjabloggaajien klassikkohaasteeseen pyörittelin mielessäni jo ihan toista kirjaa, kunnes yhtäkkiä tajusin, että nythän on Ingeborg Bachmann-juhlavuosi! Ja koska arvaan, että tämä saksankielisen kirjallisuuden moderni klassikkokirjailija ei ole kovin tuttu Suomessa, niin käytänpä tilaisuuden hyväkseni. Aloitetaan lyhyellä elämäkerralla: Ingeborg Bachmann syntyi 25. kesäkuuta 1926 Itävallan Klagenfurtissa. Bachmann aloitti opintonsa heti kun yliopistot avasivat ovensa sodan jälkeen aineinaan filosofia, psykologia ja germanistiikka ja hän väitteli tohtoriksi 1950 Martin Heideggeria käsittelevällä työllään. Opintojen jälkeen Bachmann työskenteli toimittajana, mutta oma kirjallinen ura sai vauhtia kun Bachmann tutustui Gruppe 47 -ryhmään, jossa hän tapasi saksankielisen kirjallisuuden huippunimiä, kuten Paul Celan, Heinrich Böll ja Günter Grass.  Bachmann julkaisi aluksi lyriikkaa ja radioteatterinäytelmiä ( Hörspiel oli sodanjälkeisessä Saksassa erittäin suosittu taid...

Eeva Kilpi: Elämä edestakaisin (Klassikkohaaste #21)

Olen lukenut Eeva Kilpeä koko aikuiselämäni ja monet hänen teoksistaan jopa useaan otteeseen. Kilpi oli myös lohtukirjailijani, kun en päässyt koronasulun aikana Suomeen.  Lääkkeeksi Suomi-ikävääni  auttoi silloin Kilven herkkä ja hersyvä suomen kieli. Olen myös miettinyt voiko "elämän evakkous" siirtyä sukupolvelta toiselle. Ainakin omassa elämässäni tunnistan tätä samaa " nyssyköiden haalijan  -syndroomaa": "Että kaikki tarpeellinen on kasseissa ja pusseissa sängyn alla tai sängyn vieressä, käden ulottuvilla". Koskaan kun ei tiedä milloin se lähtö tulee. Anna-Riikka Carlsonin  kirjassa  "Rakas Eeva Kilpi. Nämä juhlat jatkuvat vielä" Kilpi epäilee, että tokko häntä enää kukaan lukee. Mutta kyllä vaan luetaan! Etenkin Kilven runoutta näkee siteerattavan säännöllisesti kirjasomessa. Proosatekstit ovat ehkä sitten jääneet vähemmälle huomiolle, ja juuri siksi haluankin nostaa esille tämänkertaisessa Klassikkohaastekirjoituksessani yhden Kilven varha...

Kiitos tästä kesästä, Aulikki Oksanen!

  Olen myöhäisherännäinen monien asioiden suhteen, mutta kun löydän jotain innostavaa niin lähdenkin sitten täysillä mukaan. Ja tänä kesänä tämän palavan innostukseni herätti Aulikki Oksanen ! Kaikki alkoi siitä kun luin Helena Ruuskan viime vuonna ilmestyneen elämäkerran Aulikki Oksasesta. Olen lukenut Ruuskalta kaikki hänen kirjoittamansa elämäkerrat (Hugo Simberg, Marja-Liisa Vartio, Mary Gallen-Kallela ja Eeva Joenpelto) ja kaikki nämä kirjat ovat olleet huikeita aikamatkoja. Ruuska on taitava nitomaan tutkimansa henkilön elämänvaiheet suurempaan historiankehykseen samalla kun hän ripottelee matkan varrelle jännittäviä hippusia kunkin ajan arjesta ja omituisuuksista.  Oksanen eroaa muista Ruuskan kohteista sillä, että hän on vielä mitä suuremmiten elossa, jolloin hän on ollut itse mukana kirjan teossa. Koko prosessi vei kolme vuotta ja valmistui Oksasen 80-vuotispäiväksi. Ruuska sai haastatella koko Oksasen klaanin isompia lastenlapsia myöten ja paikoin lukija onkin kuin ...

Saksaa puolin ja toisin

  Loma alkoi vauhdikkaasti pienellä junareissulla Manner-Eurooppaan. Testasimme tänä keväänä aloitetun suoran junayhteyden Tukholma-Hampuri ja hyvinhän se toimi. Tosin junamatka venyi molempiin suuntiin, mutta koska meillä ei ollut kummassakaan päässä jatkoyhteyksiä odottamassa niin saatoimme istua rauhallisina ja vain nauttia matkanteosta. Ensimmäiseksi lomakirjakseni valikoitui moderni saksalaisklassikko. Muistan kun Patrik Süskindin "Parfyymi" ilmestyi v. 1985 ja siitä tuli yhtä suuri jättimenestys kuin Umberto Econ Ruusun nimestä. Econ kirjan luin tuoreeltaan, Süskind saikin sitten odottaa peräti 41 vuotta. Kirjan tapahtumat sijoittuvat 1700-luvun Ranskaan. Päähenkilö Grenouille syntyy äpäränä ja, kuten hylätyn vauvan ensimmäinen hoitaja huomaa, ilman ihmistuoksua. Sen sijaan lapsella itsellään on ällistyttävä hajuaisti ja -muisti. Alkaa omituinen elämäntarina, jota kirja kuvaa ulkopuolisen kertojan silmin. Eteemme piirtyy 1700-luvun hajukakofonia ja armoton sääty-yhte...